21.1.2014

Luettuja


Max Frisch: Ihminen ilmestyy holoseeniin
Suomentanut Markku Mannila
Basam Books 2008

Loppumattomalta tuntuva sade saartaa herra Geiserin päiväkausiksi asuntoonsa. Tie vuoristokylään on katkennut, eikä postiautokaan kulje. Omaa taloaan ei näe enää sadan askeleen jälkeen.

"On typerää vilkuilla koko ajan rannekelloa vakuuttuakseen siitä, että aika kuluu. Aika ei ole pysähtynyt vielä koskaan sen vuoksi, että joku ihminen pitkästyy ja seisoo ikkunan ääressä eikä tiedä mitä ajattelee."

Herra Geiserin ajatuksia ja edesottamuksia on mukava seurata. Hän ei tee mitään elämää suurempaa, vaan tappaa aikaa peittämällä seinänsä tietokirjoista leikatuilla artikkeleilla. Edesmenneen vaimon muotokuvakin saa väistyä dinosauruksista, maankuoren liikkeistä ja matemaattisista yhtälöistä kertovien leikkeiden tieltä. Herra Geiser on pieni ihminen pienine puuhineen ja avuton luonnonvoimien edessä.

Kirjan tahti on rauhallinen ja sisäänpäin kääntynyt, mutta ei lainkaan klaustrofobinen. Sanat putoilevat paperille sopivan hitaasti, niin että niitä on aikaa ajatella. Herra Geiserilla ei ole kiire missään vaiheessa.

"Silmäluomi on halvaantunut, samoin suupieli, sen herra Geiser tietää, siihen ei auta se että päässä on hattu."

Hankalakin loppu on helppo hyväksyä, kun näkee kuoleman vain väistämättömänä osana elämää ja luonnon kiertokulkua. Suosittelen kirjaa lämpimästi, lyhyt mutta omalla tavallaan jykevä tarina vie mukanaan.

***

Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Teos 2011

Kyllä kannatti mennä miehen kanssa kirjastoon käymään: minä en löytänyt mitään mutta mies nappasi mukaan Sinisalon kirjan jonka olisin lukenut yhdeltä istumalta jos olisi ollut aikaa ja perslihaksia siihen. Vaan menihän se näinkin, ehti välillä vähän sulatella. Pureskeltavaa ja sulateltavaa tässä tarinassa nimittäin onkin.

Mehiläisten pesäkato (CCD) on todellinen ongelma ja mysteeri, ja ilmiön tuhoisat seuraukset ruoantuotannolle ovat tiedossa. Sinisalon tarina sijoittuu tulevaisuuteen (ei edes kovin kaukaiseen tulevaisuuteen), jossa tuntemamme maailma on ajautumassa tuhoon mehiläisten kadottua. Minne ja miksi ne ovat kadonneet, sitä ei kukaan tiedä.

Paitsi kirjan päähenkilö Orvo, mehiläisiä harrastuksenaan hoitava hautausurakoitsija. Keskeisiä henkilöitä ovat myös Orvon poika Eero, kiihkomielinen eläinaktivisti, ja Orvon isä Ari, joka johtaa karjankasvattamoa. En halua paljastaa kirjan juonesta enempää, sillä se on kerrassaan mainio. Orvo jää tasapainoilemaan väliin, kun kolmen sukupolven erilaiset ja eriarvoiset maailmat kohtaavat kolahtaen.

Kirjaa tekee mieli klikkailla. Iso osa tarinaa kulkee Eeron kahden blogin kautta, se on yllättävä mutta mielestäni toimiva esitysmuoto. Sinisalo on onnistunut tekemään kirjasta hiukan pelottavan: tässä maailmanlopun skenaariossa on niin paljon tuttuja elementtejä, että se tuntuu mahdolliselta, jopa todennäköiseltä. Loppusanoissa kirjailija huomauttaa, että osa tekstistä perustuu aitoihin keskusteluihin internetissä. Se on helppo uskoa, olen nähnyt samanlaista tavaraa.

Kirjassa puhutaan painokkaasti eläinten oikeuksista ja tehotuotannon haitoista. Vaikka sanoma on selkeä, ei teksti koskaan tunnu saarnaavalta, tuomitsevalta tai käännyttävältä. Faktat esitetään faktoina ja mielipiteet mielipiteinä. Tämä ei ole mikään julistus, vaan karmaisevan todentuntuinen fiktiivinen kertomus Orvon, Eeron ja Arin elämästä.

Ja mehiläisistä. Sinisalon on täytynyt tehdä kovasti taustatyötä, niin paljon myyttejä, legendoja ja faktoja hän esittää. Mehiläiset ovat tässä teoksessa se maaginen elementti, jonka avulla kirjailija luo fantasiamaailmansa. Mehiläiset ovat avain.

Suosittelen fantasian ystäville, vaikka luulenpa että fantasiaa perinteisesti karttaneetkin saattaisivat hyväksyä lukemansa. Suosittelen kaikille niille, joilla on mielipide kasvissyönnistä ja/tai tehotuotannosta - oli se mielipide mikä hyvänsä.

Suosittelen kirjaa tietyin varauksin jopa maailmantuskaa poteville ihmisille; tämä kirja saattaa ajoittain lisätä ahdistusta, mutta tarjoaa mielestäni myös lohdullisen pakotien liian raskaasta todellisuudesta. Aamulla töihin kävellessäni ajattelin, että ehkä mehiläisten magia on läsnä minunkin elämässäni, vaikka en sitä koskaan havaitsisikaan.

Ei kommentteja: