28.12.2014

Lippu liehumaan


Saamassamme joululahjapakkauksessa oli tarra, joka kertoi että tuote on pakattu Suomessa.


Tämä herätti minussa hyvin ristiriitaisia tunteita.

Ensiksi kiukustuin. Tuli sellainen olo, että tässä yritetään ratsastaa kotimaisuudella vaikka pelkästään pakkaustyö on tehty Suomessa. Ja on vielä laitettu maininta käsin pakkaamisesta, ikään kuin yritettäisiin uskotella että tässä olisi nyt kotimaista käsityötä parhaimmillaan. Että on jollakin otsaa kehuskella! Tuli jotenkin paha mieli aitojen kotimaisten käsityöläisten puolesta.

Mitähän sitten seuraavaksi? Koska saamme nähdä tarran, jossa lukee "käsin hinnoiteltu Suomessa"? Surettaa koko halpatuontikuvio. Jos kotimaisuusaste jää tosiaan pelkkään pakkaamiseen, en minä kehtaisi sillä kehuskella.

Vuonna 2014 on kampanjoitu suomalaisen työn puolesta. Kampanjan tarkoituksena on ollut muistuttaa kuluttajia siitä, että heidän (meidän, minun, sinun!) tekemillään kulutusvalinnoilla on merkitystä Suomen talouteen. Suomalaisen Työn Liiton julkaisemat laskelmat osoittavat, että jos jokainen suomalainen ostaisi kuukaudessa 10 eurolla lisää suomalaisia tuotteita ja palveluja, synnyttäisi se 10 000 vuosityöpaikkaa.

Niinpä ajattelin tarraa myös toisesta näkövinkkelistä. Eikö ole oikeastaan hienoa että tällaisella tarralla kerrotaan kuluttajalle missä tuotteessa on edes hitunen suomalaista työtä mukana? Näin ostaja voi valita sen tuotteen, joka on sentään pakattu Suomessa, sen sijaan että ostaisi tuotteen joka ei tue kotimaista työtä edes sen vertaa.

Eikö meidän oikeastaan pitäisi vaatia, että Sinivalkoinen jalanjälki ei olisi ainoastaan vuoden 2014 kampanja, vaan tuotteiden kotimaisuusasteen kertominen olisi jatkossa pakollista? Kun tuotteen alkuperä on tiedossa, voimme tehdä todellisia valintoja kotimaisuuden puolesta.

Mitä mieltä olette? Onko tällainen tarra hyvä vai huono?

27.12.2014

Orkidea


Vajaa kuukausi sitten saimme kotiviidakkoomme uuden asukkaan, perhosorkidean. Phalaenopsis-suvun edustajan virallisempi nimi on perhoskämmekkä, mutta ei me täällä niin virallisia olla; kyllä me tehtiin sinunkaupat heti ja otettiin uusi tulokas makuuhuoneen puolelle asumaan.


Suomen orkideayhdistyksen sivuilla on varsin kattavat hoito-ohjeet perhosorkidealle, ja niitä tavaillen yritän pärjätä. Ei tuo niin mahdottomalta tehtävältä näytä, luultavasti haastavinta on tarjota sopivasti valoa.

Aika näyttää kuinka hyvin tulemme toimeen. Kasvikantamme on vaihtunut vuosien mittaan, kun ihan kaikkien kanssa ei synkkaa hyvistä yrityksistä huolimatta.

Blogissa esitellyt pitsi-itulehti, mustanmerenruusu, bataatti, uurremuori, kodinonni, nukkatyräkki, anopinhammas ja muratti ovat siirtyneet taivaalliseen puutarhaan. Hmmm... pitäisiköhän huolestua orkidean puolesta, sillä näyttäisi siltä että blogissa esitellyt kasvit ovat tavalla tai toisella poistuneet keskuudestamme?

Anopinhammas kuoli johonkin mystiseen mätätautiin, muratin näivetti vihannespunkki ja uurremuori otti muutosta nokkiinsa. Mustanmerenruusun kuolemasta minulla ei ole muistikuvia, siitä on niin kauan aikaa. Bataatin, pitsi-itulehden ja nukkatyräkin taisin heivata pois rumina ja vanhentuneina (aika julmaa!). Kodinonni kesti minulla marraskuuhun asti hirmu hyvänä, mutta sitten se vain nahistui pois.

Onneksi vihreää on vielä jäljellä. Tällä hetkellä meillä on orkidean lisäksi joulukaktus, traakkipuu, pullojukka, enkelinsiipi, rahapuu, aloe, anopinkieli, palmuvehka, kultaköynnös, kohtalonköynnös, kiinanruusu ja kirjovehka. Niin ja chili, joka tosin ei ehkä kestä vaan taitaa kuolla.

Talven pimeimpään aikaan kasvit ja kasvattajat lepäävät, mutta ei tässä kuulkaa kauaa mene, että lisääntyvä valo saa jo suunnittelemaan kevään yrttikylvöjä...

26.12.2014

Kannesta kanteen


Ihana tekemättömyyden olotila. Lukeminen on hyvää puuhaa silloin, kun ei itse jaksa tuottaa muuta kuin ruoasta paskaa. Lukeminen rauhoittaa askartelijan kädet hetkeksi vain kääntelemään sivuja ja siirtää ajatukset arjesta toiseen todellisuuteen. Lukeminen on halpaa huvia, jota ei rajoita sää, ikä, varallisuus, sukupuoli eikä siviilisääty. Mahtavaa, eikö?

***

Kamila Shamsie: Poltetut varjot
Suomentanut Kristiina Drews ja Tommi Uschanov
Gummerus 2011

Kirjan takakansi lupaa paljon: "Unohtumaton romaani vie läpi kuohuvan historian." Tavallaan totta ainakin tuon historian osalta. Unohtumaton tämä romaani ei mielestäni ole.

Kahden perheen ja kolmen sukupolven tarina alkaa Nagasakista vuonna 1945 ja päättyy 2000-luvun alun New Yorkiin. Päähenkilö Hiroko kantaa atomipommin arpia - fyysisiä ja psyykkisiä - läpi vuosikymmenten ja lukija seuraa sekä hänen että ympäröivän maailman kasvua.

Poltetut varjot ei mielestäni oikein löydä paikkaansa. Vaikka useaan maahan ja useaan aikaan sijoittuva teksti on sinällään sujuvasti ja loogisesti etenevää, tuntui sisältö silti jotenkin sillisalaatilta. Kirja alkaa ihan toimivana ihmissuhdedraamana, mutta muuttuu sitten jotenkin hämmentävästi sotarymistelyn kautta poliittiseksi analyysiksi. Kulttuurit, uskonnot ja ideologiat törmäilevät toisiinsa ehkä hiukan liiankin intensiivisesti.

Koska politiikasta puhuminen lamauttaa aina osan aivoistani, seurasin toisinaan juonta puolivaloilla. Se ei tietenkään ole kirjailijan vika. Hirokon kautta pääsin kyllä nautiskelemaan tykkäämästäni mikrohistoriasta, mutta hyvin alkanut kirja lässähti loppua kohden pahasti. Loppu oli erityisen epätyydyttävä, joskin sopii varmasti niille jotka eivät kaipaa tarinalle pistettä.

Poltetut varjot tarjoaa jokaiselle jotakin. Se on vähän samalla tapaa harmillinen kuin yhden koon vaate; sopii kaikille mutta ei kenellekään loistavasti. Voisin suositella niille, joita kiinnostaa japanilaisen ja intialaisen kulttuurin kohtaaminen. Tai ehkä niille, jotka haluavat siirtyä sujuvasti toisesta maailmansodasta Pakistanin synnyn kautta WTC-iskuihin. Tai sitten niille, jotka eivät halua seurata ajan kulkua sotien kautta vaan ovat kiinnostuneempia perhesuhteista ja sukuhistoriasta.

Vaikea suositella, kun en niin kovasti innostunut.

***

Kari Hotakainen: Jumalan sana
Kustannusosakeyhtiö Siltala 2011

Yhden päivän romaani kertoo autonkuljettaja Armas Kallion viimeisestä keikasta: Konserni Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Hopeaniemi tarvitsee kyydin Lapista Helsinkiin aamutelevision suoraan lähetykseen. Matkalla maan halki ehtii tapahtua paljon sekä autossa että auton ulkopuolella.

Puitteet ovat niukat, mutta kokonaisuus on silti runsas ja kerronta vetävää. Hotakainen käyttää paikoitellen jopa hengästyttävää tyyliä, jossa henkilöiden ajatusten juoksu on katkeamatonta ja kiivastahtista. Teksti on silti hyvin rytmitettyä, siinä on dialogia ja tajunnanvirtaa sopivassa suhteessa.

Matka alkaa suhteellisen leppoisasti, mutta paineet kasvavat loppua kohden Hopeaniemen ja Armaksen lisäksi haastatteluun valmistautuvalla Leena Kontiolahdella ja Armaksen tyttärellä Saaralla. Kaikilla on pelissä kaikki, ei yhtään vähempää.

Jumalan sana on kronologisesti ja sanallisesti tiivis paketti, huikea ja runollinen road trip jossa elämä tulee lähelle. Yksi niitä harvoja kirjoja, jonka voisin kuvitella lukevani uudelleen.

Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille, varsinkin niille jotka nauttivat verbaali-iloittelusta.

20.12.2014

Joulunviettoa omaan tahtiin, saa suorittaa!


Joka vuosi marraskuun viimeisenä perjantaina vietetään kansainvälistä Älä osta mitään -päivää. Tai kuka viettää ja kuka ei, mutta sellainen nyt kuitenkin on. Ideana on saada aikaan kollektiivinen protesti kerskakulutusta vastaan ja ajoituksella halutaan kritisoida nimenomaan joulua edeltävää ostohysteriaa. Vuonna 2014 Älä osta mitään -päivän teema oli Krääsätön joulu, ja Luonto-Liitto onkin haastanut kaikki viettämään kulutusvalveutunutta joulua.

Kirjailija Kaarina Davis vastasi Luonto-Liiton haasteeseen osuvalla, hauskalla ja kärkkäällä tekstillä. Davis kirjoittaa joulusekoilusta, tuosta vakavasta taudista joka kulminoituu herkkuähkyyn, stressikiukkuun ja tavaravuoreen. Minusta kirjoitus on juuri sopivan railakkaasti liioiteltu kuvaus siitä, mikä painajainen joulu voi toisinaan joillekin olla.

Davis kuvaa terävästi painetta, joka on varmasti joillekin tuttu: "Joulunaluspäivät painetaan hullun kiilto silmissä kaupoissa ja etsitään lahjoja ihmisille joilla on jo kaikki. Sitten kuljetaan hampaat irvessä, sarvi otsassa ja tuskan hiessä läpi kymmenet eri kyläilypaikat."

Ajatukset siitä, että joulu on hulluuteen syöksevä kulutusjuhla, eivät varmastikaan synny tyhjästä. Kyllähän ihmiset jouluna toisiaan lahjovat. Helsingin Sanomien joulukyselyyn vastanneet käyttävät tänä vuonna lahjoihin keskimäärin 270 euroa. Vuoden 2011 joulututkimuksessa vastaava luku oli 295 euroa. Onko se paljon vai vähän? Onko se kerskakulutusta? Onko se sillä tapaa väärin, että pitää haastaa koko kansa pohdiskelemaan ostoksiaan?

Susannan Työhuoneen Susanna kirjoitti napakan vastineen Kaarina Davisin kirjoitukselle. Susannan teksti herättelee ajattelemaan, että tämä kulutuskeskeisyyden ja jouluaktiivisuuden kritisoiminen saattaa jo kääntyä itseään vastaan. Joulu on monelle (ehkä jopa kaikille) sillä tapaa herkkä ja henkilökohtainen asia, että yleisen kritiikin voi helposti ottaa itseensä.

"Miksi varsinkin lahjoista on alettu tehdä niin paha asia? Meinasin itsekin jo päättää, etten halua enää koskaan antaa lahjoja kenellekään jouluisin, kun sitä niin paljon viime vuosina on kritisoitu. Sitten huomasinkin taas, miten mukavaa lahjojen antaminen oikeasti on", kirjoittaa Susanna ja on mielestäni ihan oikeassa. On valtavan hauskaa antaa lahjoja, eikä sitä hauskuutta soisi kenenkään tuomitsemalla pilaavan.

Joulukeskustelu on luonnollisesti vilkasta; jokaisella on oma tapansa viettää joulua ja jokaisella varmasti oma kantansa siihen kuinka joulua tulisi viettää. Jouluun ja sen sivuoireisiin pätee se mikä pätee melkein kaikkeen muuhunkin: ilmiölle muodostuu aina vastailmiö. Koska syntyi kulutusilmiö, oli aivan selvää että jossain vaiheessa sille muodostuu vastailmiö, joka vastustaa kuluttamista. Ja kun kulutuksen vastustaminen on riittävän voimakasta, nousee taas uusi aalto vastakkaiseen suuntaan.

Maailmankaikkeus sai nykytietämyksen mukaan alkunsa alkuräjähdyksestä ja saattaa päättyä vastakkaiseen liikkeeseen, kun kaikki palaa taas yhteen pisteeseen. Sitten se piste onkin niin tiivis että se räjähtää ja kaikki alkaa taas alusta. Kosmisen hengityksen mittakaava on valtava, mutta se kulkee sisään ja ulos.

Huomattavasti pienemmässä mittakaavassa me toteutamme samaa omassa hengityksessämme. Uskon vakaasti, että tällainen jin ja jang sisältyy kaikkeen elämässämme, myös siihen kuinka toimimme yksilöinä ja yhteisöinä. Tuntuu siltä että nyt käydään voimakasta vääntöä kuluttamisesta ja tavaran määrästä.

Mielestäni valtavirta on kääntynyt tavaroiden vähentämisen ja muutenkin elämän yksinkertaistamisen kannalle. Ammattijärjestäjien, kaaoksen kesyttäjien ja downshiftaajien esiinmarssi on alkanut. Sata vuotta sitten suunta oli tyystin toinen, kun pulaa oli enemmän kuin mitään muuta. Nyt on saavutettu jonkinlainen käännekohta ja kaikkea on liikaa. Aiemmin työväenopiston kursseilta sai vinkkejä siihen, kuinka saisi kaiken vähän tuntumaan enemmältä, mutta nyt siellä voi opetella liiasta luopumista.

Koska olemme yksilöitä, aina on joukossa niitä jotka kulkevat valtavirrassa ja niitä jotka eivät kulje. Vaikka alkuun voi tuntua siltä, että Kaarinan ja Susannan kirjoitukset edustavat vastakkaisia näkemyksiä joulusta, on molempien pointti mielestäni se että jokaisen tulisi viettää joulua itselleen sopivalla tavalla tuomitsematta muiden tapaa.

Minusta on tärkeää, että ihmisiä herätellään miettimään omia kulutustottumuksiaan. Se on tärkeää ympäristön tulevaisuuden kannalta, mutta sillä voi olla suotuisia ja välittömiä vaikutuksia myös yksilön hyvinvointiin. Asiaa kannattaa tutkailla muulloinkin, mutta joulun alla se on tietysti helppo ottaa puheeksi kun kuluttaminen on pinnalla. Jos joulu aiheuttaa Davisin kuvaamia ahdistuksen tunteita, on varmasti syytä pysähtyä pohtimaan saisiko kelkkaa käännettyä seesteisempään suuntaan.

Syyllistäminen on tietysti aivan väärä tapa saada ihmiset tekemään yhtään mitään. Se on toki toisinaan tehokas konsti, mutta synnyttää ennen pitkää vastareaktion, joka voi olla hyvinkin voimakas ja kapinallinen. Kenenkään ei pitäisi luopua joululahjojen antamisesta tai omanlaisen joulun rakentamisesta siksi, että Luonto-Liitto haastaa tekemään niin tai joku toinen ahdistuu pelkästä juhlapyhien ajattelemisesta. Joku haluaa rakentaa jouluunsa yltäkylläisyyden alttarin, joku toinen haluaa karsia oman joulunsa paljaaksi kaikesta ulkoisesta ja viettää sitä pelkästään päänsä sisällä. Ja sehän on ihan ok.

Yksinkertaisesti: jos nautit joulustasi, vietät sitä luultavasti oikein.

19.12.2014

Naapuri x 4


Meillä on naapuri, jonka esittelemme kaikille kylässä käyville. Meiltä näkee nimittäin hienosti pihan poikki naapuritaloon, jossa asuu jumppanaapuri. Ilmeisesti jonkinlainen kämppisratkaisu siellä on kahdella nuorella miehellä, joista toinen nukkuu makuuhuoneen puolella ja toinen punkkaa keittiössä.

Tämä keittiössä nukkuva mies on kova jumppaamaan. Toisinaan sitä on sattunut kaverikin todistamaan: jätkä vetää ihan tosissaan aika kovan näköistä voimistelusarjaa, jonka kulun olen oppinut jo osin tuntemaan. Kesämmällä voimistelu tapahtui useimmiten pelkät alushousut yllä, nyt on ollut jo enemmän päällä.

Olen epäillyt, että jumppanaapurimme on ulkomaalainen. En jaksa uskoa, että suomalainen mies nousee aamukuudelta keittiöönsä kotijumppaamaan kirkasvalolampun valossa. Niin, se kirkasvalolamppu! Naapurimme väärinkäyttävät sitä: heillä on keittiön pöydällä kirkasvalolamppu päällä aamujen lisäksi myöhään iltaisin, se loistaa ihan koko ajan. Ajatella.

***

Seinänaapurina meillä on laulava naapuri. En ole nähnyt häntä, mutta jätin hänelle eräänä päivänä seuraavanlaisen viestin:

Naapurista päivää!
Kävin ovella koputtelemassa, mutta et ollut kotona.
Ajattelin vain kertoa, että välillämme oleva seinä on todella ohut. Niinpä säikähdin melkoisesti viime yönä kello 03:00, kun seinään koputeltiin. Samoin säpsähdin hereille lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, kun kuulin jotain jonka unenpöpperössä tulkitsin lauluksi.
Pyydän jatkossa huomioimaan rakentajan erheen, hänen olisi pitänyt laittaa enemmän eristeitä.

Ystävällisin terveisin,
Hehku

En ole varma ymmärsikö naapuri viestiäni, sillä myöhempien äänien perusteella olen arvellut hänen olevan saksalainen. Mutta onneksi hän on ollut myös melko lailla hiljakseen viime aikoina. Ehkä hän on siirtynyt jodlauksesta hyräilyyn.

***

Talomme toisessa rapussa asuu puhelinnaapuri. Kesällä löysin takapihaltamme puhelimen. Jännittävien vaiheiden ja omituisten puheluiden jälkeen selvisi, että se kuului tosiaan naapurillemme, jolta se oli pudonnut hänen lähtiessään autoilemaan. Omistajan toivomuksesta puhelin pudotettiin postiluukusta, joten emme tavanneet häntä sen kummemmin.

Tässä hiljan vein puhelinnaapurin postiluukkuun puhelinnumerollani varustetun viestin, jossa kysyin saisiko hänen autopaikkaansa lainata eräänä lauantaina, kun saisin vieraita pitkän matkan ja pitkän ajan takaa. Naapuri olikin ystävällinen ja soitti että hänen paikkaansa saisi lainata. Jolly good!

Pakkohan tuota on siis puhelinnaapuriksi sanoa, kun emme ole häntä tavanneet mutta sekä minä että mieheni olemme molemmat puhuneet hänen kanssaan puhelimessa ja hänen puhelimensa on ollut meillä. (Ja kiitos vielä kylässä käyneille, oli mukava tavata!)

***

Neljäntenä on Rajanaapuri. Se on Roope Lipastin kirja, jonka sain siskoltani. Pidän kovasti Roopen kolumneista, mutta kirja ei oikein vakuuttanut. Oli siinä hetkensä, ja asetelma oli hyvä, mutta olisin ehkä toivonut toisenlaista loppua.

Rajanaapuri oli nopealukuinen ja sujuva välipala, kyllä sen mielellään luki. Kirja kertoo kahdesta naapuruksesta, jotka ovat hyvin erilaisia. Molemmat kuitenkin omalla tavallaan aika sympaattisia ja uskottavia hahmoja. Täytyy ehkä joskus lukea Lipastin myöhempää tuotantoa ja katsoa onko hänestä kasvanut kirjailija minun makuuni.

18.12.2014

Ite tein!


Ystävä antoi minulle villaa omaksi ja värttinän lainaksi. Niinpä tässä on ilta jos toinenkin (ja kolmas ja neljäs ja viidestoista...) vierähtänyt värttinää pyöritellessä. Tai pyörittelyä opetellessa. Olen kehrännyt värttinällä kokeeksi joskus muutamia vuosia sitten, mutta silloin tuskastuin kun homma ei ottanut sujuakseen.

Vaikka yleensä harjoitus tekee mestarin niin tässä tapauksessa kehräyksen unohtaminen vuosikausiksi on näköjään ollut eduksi; näytti alusta asti mahdolliselta saada kaunis punaruskea villa langaksi:


Yllä kertaamatonta lankaa, alla kerrattua. Tuloksena hiukan epätasaista keskipaksua lankaa. Tästä tuli paikoitellen löyhäkierteisempää kuin toivoin, voi olla hankalaa neuloa tai virkata kun säikeet erkanevat toisistaan. En tosin ole vielä kokeillut tai millään lailla edes suunnitellut mitä tästä valmistuu.


No onhan siinä möykkyjä, myönnetään...


...mutta pääsääntöisesti jälki on ihan esittelykelpoista.


Lankaa valmistui yhteensä (Simon vaatehuoneen tyyliin!) 199 grammaa. Mutta ei hätää, tätä tulee ehkä joskus lisää, sillä olen kehrännyt vasta puolet saamastani punaruskeasta villasta. Lisäksi sain mustaa ja vaaleaa villaa, täytyy niitäkin jossain välissä kokeilla. Tosin ehkä uppoudun välillä muihin projekteihin, ne ovat jääneet ihan tämän kehruuhomman varjoon.


10.12.2014

Takana loistava tulevaisuus


Alan Weisman: Maailma täynnä meitä
Suomentanut Ulla Lempinen
Atena Kustannus Oy 2014

Eksponentiaalinen kasvu on merkillinen asia. Sen voimaa on välillä vaikea hahmottaa, mutta ympäristöjournalisti Alan Weisman tekee kaikkensa jotta saisi meidät ymmärtämään. Hän kirjoittaa kuinka fyysikko Albert Bartlett puhui vuoden 1994 vetykonferenssissa:

" 'Kuvitelkaa mielessänne bakteeri, joka lisääntyy jakautumalla. Kahdesta bakteerista tulee neljä bakteeria, neljästä kahdeksan, ja niin edelleen. Jos pulloon pannaan yksi bakteeri tasan kello 11, pullo on puolenpäivän maissa täysi. Moneltako pullo on puolillaan?'
Vastaus on: kello 11.59.

Kun viesti alkoi upota yleisöön, Bartlett nyökkäsi. 'Jos te olisitte bakteereja pullossa, missä vaiheessa tajuaisitte tilan loppuvan? Silloinko kun kello on 11.55, jolloin pullosta on täyttynyt vasta 1/32 ja 97 prosenttia pullosta on vielä avointa tilaa ja suorastaan huutaa kehittämistä?' "


Kirjassa esitetyt useat esimerkit, historian ja nykyhetken tapaukset, haastattelut ja tutkimukset kertovat kaikki samaa karua tarinaa: meitä on jo nyt liian paljon, ja meitä tulee olemaan aina vain enemmän jos emme tee asialle mitään. Ja vaikka havahtuisimme liikakansoitukseen nyt, se saattaa olla jo liian myöhäistä. Ihmiskunnan kello voi kohta lyödä puoltapäivää.

Weisman kiertää ympäri maailmaa ja kertoo näkemästään, kokemastaan ja kuulemastaan. Hän puhuu poliitikkojen, asiantuntijoiden, tutkijoiden, tieteilijöiden ja tavan tallaajien kanssa. Kysymyksiä on monia, vastauksia hiukan vähemmän.

Selväksi tulee ainakin se, että ihmiskunta elää jo nyt jatkoajalla ja jokaisen ihmisen olemassaolo vaikuttaa globaaliin ekosysteemiin. Tilaa, ruokaa ja vettä ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Moni asia on paremmin kuin ennen, mutta kehitys on usein kaksiteräinen miekka.

Luonnon monimuotoisuuden tuhoaminen on yksi ikävimmistä asioista, joita ihminen voi itselleen tehdä. Kirjassa on useita hyviä eli karmeita esimerkkejä siitä, mutta pikkuvarpusten tarina oli minulle jostain syystä mieleenpainuvin:

"Suuren harppauksen aikana puhemies Mao julisti sodan runsaslukuiselle pikkuvarpuselle, koska se söi viljaa. Neljän vuoden ajan pikkuvarpusia metsästettiin ritsoilla, niiden pesiä tuhottiin, ja aina kun ne yrittivät laskeutua, ne säikytettiin lentoon patoja ja pannuja paukuttamalla, kunnes ne putosivat maahan uupumuksesta kuolleina.

Vasta kun miljoonia varpusia oli tapettu ja laji hoippui sukupuuton partaalla, joku hoksasi yhteyden riisipeltoja hotkivien heinäsirkkojen ja kadonneiden varpusten välillä. Valkeni, että pikkuvarpuset olivat heinäsirkkojen merkittävimpiä vihollisia. Ei ole kovin yllättävää, että samoina vuosina, joina pikkuvarpuset puuttuivat Kiinan ekosysteemistä, koettiin myös suuri nälänhätä, jossa menehtyi 30-40 miljoonaa ihmistä."


Weisman on kaikesta huolimatta toiveikas, sillä meillä on keinot ongelman ratkaisemiseksi. Ihmisten on vain lisäännyttävä vähemmän, ja sitten meidän on opeteltava elämään vähemmän kansoitetulla planeetalla. Mikään yksinkertainen, nopea tai halpa temppu se ei ole, mutta mahdollista. (Spoileri: ratkaisun ytimessä ovat perhesuunnittelu, tasa-arvo ja erityisesti naisten koulutus.)

Kirja on aika raskasta luettavaa. Se on paksu ja täynnä painavaa asiaa. Tämä on varmasti vaikea kirja niille, joita vaivaa maailmantuska. Suosittelen silti kirjaa kaikille, joita maapallon tulevaisuus kiinnostaa.

30.11.2014

Ylläri


Mies oli kirjoittanut kalenteriin paluupäiväksi tiistain, mutta tuleekin kotiin jo huomenna. Aikaero sekoitti tai jokin ajatuskatkos tapahtui kun paluuta mietti, mutta matkalipuissa kyllä lukee että huomenna alkuillasta on jälleen kotona. Siis yksi yö enää, ei kahta! Hii!

Olen tosiaan onnistunut pitämään itseni niin kiireisenä, etten ole blogiinkaan ehtinyt kirjoitella. On ollut elämää elettävänä eikä ole ollut oikein mitään erityistä sanottavaa. Kirjoitus ei luista, tekstiä ei synny millään. Välillä harmittaa, etten saa purettua ajatuksia blogiin, mutta ei voi väkisin vääntää.

Mikä auttaisi sanaummetukseen?

23.11.2014

Lottovoitto


Elämä kulkee välillä merkillisesti. Toisinaan voi nähdä hyvinkin selvästi, kuinka pienet asiat voivat vaikuttaa koko kuvioon ja muuttaa kaiken suuntaa. Nyt näen kirkkaasti miten tapahtumahetkinään melko merkityksettömiltä tuntuneet asiat johtivat siihen, että minulle tehtiin työtarjous jota saan ihan vakavissani harkita.

Tarjous tehtiin pienessä pikkujouluhiprakassa, mutta se kuulemma uusitaan maanantaina selvin päin. Lisäksi tarjouksen tehnyt henkilö on jo muutaman vuoden ajalta tuttu, joten tiedän että hän oli tosissaan vaikka tilaisuus olikin epämuodollinen. Aiemmin käymämme keskustelut olivat ennen olleet irrallisia, mutta nyt näen että ne pohjustivat tätä hetkeä.

Jos tarttuisin tarjoukseen, työtehtäväni muuttuisivat aika radikaalisti mutta ihan kiinnostavaan suuntaan. Työmatka pitenisi ja työajat huononisivat, mutta palkka nousisi saman tien 500 eurolla kuussa. Organisaatio pienenisi nykyisestä ja vaikutusmahdollisuuksia olisi luultavasti enemmän kuin nyt. Perusasiat olisivat kunnossa, siitä minulla ei ole epäilystäkään. Ainoastaan jatkuvuus olisi hiukan epävarma, koen että nykyinen työni on tietyllä tapaa varmemmalla pohjalla.

Juuri nyt viihdyn nykyisessä työssäni, enkä pelkästään paremman palkan vuoksi aio vaihtaa hommia. Mutta on mahtavaa tietää, että minulla on vaihtoehto. Tarjottu paikka on kuulemma minulle avoin myöhemminkin, jos vaikka vuoden päästä tulisin toisiin aatoksiin.

Tässä taloustilanteessa, jossa kaikille ei riitä töitä, tunnen olevani jotenkin erityisen onnekas kun minulla on yht'äkkiä varaa valita. Saamani työtarjous tuntuu melkein lottovoitolta: minun ei tarvitse sitkitellä nykyisessä työpaikassani jos alkaa ahdistaa, vaan voin siirtyä muualle. Nykyinen työni ei siis ole pakko, vaan valinta. Siinä on ratkaiseva ero, uskon ma.

22.11.2014

Firman pikkujoulut


Suomen mahtavimmat pikkujoulut. Näillä sanoilla Musiikkiteatteri Palatsi mainosti Tampere Areenalla esitettävää Queen-musikaalia ja buffetruokailua. Tämän katastrofin kokeneena voin kertoa, että kyseessä olivat ehkä Suomen paskimmat pikkujoulut.

Tampere Areenan yläkerran liikuntasali oli muokattu ruokailu-, tarjoilu- ja tanssitilaksi. Järjestely oli kaikkea muuta kuin toimiva, sillä halli oli jäätävän kylmä. Juhlafiilis hiukan hyytyi kun kaikilla kalisi hampaat. Teki välillä mieli hakea takki ja tumput narikasta.

Narikka oli muutenkin vähän jännittävä juttu. Siitä ei ollut ilmeisesti lipputilausten yhteydessä mitään mainintaa eikä ohjeistusta myöskään paikan päällä. Pidän muutenkin jotenkin törkeänä sitä, että show+buffet -lipun lisäksi tuleekin maksettavaksi kolmen euron narikkamaksu. Tosin narikka oli niin huonosti organisoitu että maksun olisi helposti voinut jättää tekemättäkin.

Tunnelmalliseksi tarkoitettu valaistus oli hiukan liiankin hämyisä, toisin sanoen hallissa oli niin pimeää että ruokailukin meni vähän jännittäväksi, kun ei ollut ihan varma mitä lautaseltaan nappaa. Kylmyyden vuoksi lämminkin ruoka jäähtyi nopeasti ja kaikki maistui pimeässä rosollilta.

Pimeys ja jännittävät valaistusratkaisut aiheuttivat myös turvallisuusongelmia; useampikin showvieras kompuroi hämärässä lattialla oleviin kaapelijärjestelyihin. Meidän seurueemme välttyi kaatumisilta, mutta kyllä siellä ihmiset olivat jo alkuillasta turvallaan kun lattialla oli ylläriesteitä.

Onneksi olin ajoissa ruokajonossa, sillä ruoka kuulemma loppui hiukan myöhemmin kesken. Jälkkäriä riitti kaikille, mutta vain yksi viidestä sai sen syötyä. Onneksi en edes hakenut omaa kippoa vaan maistoin kaverilta, ja karmeaahan se oli. Kuin olisi vaseliinia syönyt. (Se oli olevinaan jotain luumuvaahtoa.)

Baaritiski oli alimiehitetty ja ruuhka siksi koko ajan hirveä. Punaviini tarjoiltiin kylmänä ja olut lämpimänä. Jälkiruokakahvia saimme odottaa puoli tuntia, sillä keitin oli ihan liian pieni tilaisuuden väkimäärälle. Lisäksi kahvia tuotiin pöytäämme ensiksi väärä määrä. Kahvi tarjoiltiin pahvimukeista ja juomavalikoima oli kokonaisuudessaan niukka.

Lippu maksoi 82 euroa ja siihen hintaan odottaisin kyllä jotain parempaa kuin pussikaljafiilistä pimeän ja kylmän liikuntasalin heppoisilla muovituoleilla. En ole mikään fine dining -ihminen vaan pidän rennosta tunnelmasta, mutta tässä tuli kyllä pohjanoteeraus. Onneksi firma tarjosi.

Toivoimme, että illan varsinainen esitys auttaisi unohtamaan surkeat järjestelyt ja masentavat puitteet. Ikävä kyllä esitys oli huono. Toisaalta se oli jo niin uskomattoman huono että meni melkein hyvän puolelle - mutta vain melkein.

En tiedä oliko miksaaja kännissä vai kateissa, mutta jotain siellä tapahtui. Välillä esiintyjien poskimikit jäivät päälle ja kuulimme ylimääräisiä ääniä, välillä taas mikit olivat pois päältä niin että emme kuulleet sitä mitä piti kuulla. Jostain syystä lavalla oli yhdessä vaiheessa myös täysin mikittömiä ihmisiä. Huulien näki liikkuvan, mutta ääni ei kantautunut yleisöön asti.

Soundcheck oli ilmeisesti jäänyt tekemättä, sillä äänet olivat epätasapainossa. Pääosalaulajalle jäi välillä puheosuuksiin kaiku päälle ja hänen mikkinsä rätisi alkuun todella pahasti. Äänitekniikka petti monella tapaa useaan otteeseen. Se varmasti turhautti esiintyjiäkin.

En kyllä ole eläissäni kökömpää musikaalia nähnyt. Ohjelma olisi ehkä ollut parempi, jos olisivat vain esittäneet kappaleet ja jättäneet tyhjänpäiväiset löpinät välistä. Olihan siinä yritystä, mutta kollegoiden kärkevät kommentit osuivat kyllä oikeaan: tuntui kuin olisi katsonut huonoa ala-asteen oppilaiden näytelmää.

En tiedä oliko Kimmo Blom hahmossaan vai pöllyssä, mutta läsnä hän ei ollut. Ääni kyllä riitti Freddien lauluihin, mutta näytti ihan siltä että hän veti esityksen puolihuolimattomasti ja löysästi. Ei ollut aitoa energiaa, vaan tuntui melkein siltä että katsomme harjoituksia, joissa puolet poppoosta on krapulassa.

En voinut edes taputtaa niin, että olisin lämmennyt. Istuimme siis kylmissämme ja epäuskoisina: onko tämä vitsi?!? Ei ollut.

Illan kruunasivat tietysti ne pikkujoulujen vakiosekoilijat. Meidän porukkamme yritti (olosuhteista huolimatta) nauttia esityksestä, mutta naapuripöydistä noustiin lavan eteen kompuroimaan. Tiedätte varmasti kuvion: muut istuvat paikoillaan ja yrittävät nähdä lavan tapahtumia, mutta aina joku pikkujouluna irrottelusta hiukan liikaa innostunut keski-ikäinen Mirkku-Marjatta menee täysin estotta kekkuloimaan kaikkien eteen aiheuttaen muissa katsojissa vähintään myötähäpeää.

"Oottekste kaikki Tampereelta?", huusi lavan sivusta tiukat pohjat kiskaissut mies, kun lavalla yritettiin vetää löyhäjuonisen esityksen jotain draamallisempaa kohtausta. Kukaan ei onneksi vastannut miehelle, ainakaan niin että olisin kuullut. Tunnelma oli sekasortoinen ja jotenkin absurdi. Kävin surutta kahdesti vessassa kesken esityksen, sillä en kokenut menettäväni mitään ja kaipasin jotain tekemistä.

Voi olla, että jossain toisessa tilassa ja paremmalla tekniikalla esitys olisi ihan mainio. Mutta tämä jää kyllä muistiin hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti huonoimpana esityksenä ikinä. Onneksi seura oli hyvää, muutenhan tätä ei olisi kestänyt ollenkaan.

19.11.2014

Saalis


Muutamia ristipistoja...


...ja hiukan koneommelta...


...sekä pikkuisen leimailua.


Nyt minulla on yhteensä 50 joulukorttia eli jokaista yllä olevaa mallia useampi kappale. Ristipistokortit tein aikaisemmin, muut ahersin viikonlopun aikana.

Keksin vihdoin käyttöä harmaakuvioiselle kuultopaperille, jota olen hautonut laatikossani kymmenisen vuotta. Lisäksi sain käytettyä edellisen vuoden tekstipaperin jämiä sydämiin. Siskolta pöllin hopean värisiä tekstitarroja ja ystävältäni sain lainata muutamaa leimasinta. Kuvista tuli tosi tummat, korttipohjat ovat oikeasti valkoisia (paitsi nuo punaiset ovat kyllä punaisia).

Nyt pitäisi enää arpoa että kenelle näitä kortteja sitten lähettäisi.

14.11.2014

Ikävän torjuntaa


Huh huh, vihdoinkin viikonloppu!

Mies lähti viime sunnuntaina kolmen viikon lomamatkalle kaukomaille. Pidän itseni kiireisenä ja karkotan ikävän touhuamalla. Olen tavallisestikin sosiaalisesti aktiivinen ihminen, mutta nyt olen järjestänyt itselleni erityisen paljon ohjelmaa.

(En minä muuten tiedä minkämoinen sosiaalisuus lasketaan aktiiviseksi. Ei minulla oikeastaan ole mitään käsitystä siitä, minkälaisella tahdilla muut tapaavat toisia ihmisiä. Kuvittelen kuitenkin olevani aktiivinen. Ainakin siltä tuntuu ja tahti on itselle sopiva.)

Pian menen linja-autoasemalle siskoani vastaan. Huomenna on luvassa joulukorttiaskartelusessio, jonka tuloksena voi yllättäen olla jotain muuta kuin joulukortteja. Viritymme tunnelmaan glögillä ja joulutortuilla. Joko sinä olet aloittanut jouluvalmistelut?

10.11.2014

1944


Jatkosodan päättymisestä on kulunut 70 vuotta. Sen kunniaksi Tampereen kaupungin toisen asteen koulutus, Tampereen yliopisto ja Tampereen seudun työväenopisto järjestävät yhteistyössä maanpuolustusjärjestöjen kanssa luentosarjan, jonka aiheena on Suomen ja suomalaisten rooli toisessa maailmansodassa. Koska luentosarja on avoin kaikille kiinnostuneille, minäkin olen ollut mukana.

Aihe tuntuu kiinnostavan muitakin kuin minua; luentosali on aina ollut täynnä sekä opintopisteitä kerääviä opiskelijoita että vanhempia ihmisiä. Itse asiassa opiskelijat tuntuvat olevan yleisössä vähemmistönä, ja ainakin silmämääräisesti arvioiden yllättävän iso osa yleisöstä on ollut elossa jo vuonna 1944. Eikä ainoastaan ollut elossa, vaan sotinutkin: eräällä luennolla yleisön joukossa oli 90-vuotias jatkosodan veteraani.

Neljä luentoa on takana ja neljä vielä edessä. Luulen, että kiinnostavimmat luennot ovat vielä tulossa, sillä nyt on käsitelty lähinnä politiikkaa ja sotastrategiaa eivätkä ne koskaan oikein aiheina aukea minulle. Kuuntelen kyllä sujuvasti, mutta jokin menee aivoissa aina lukkoon kun puhutaan politiikasta.

Olen kirjoittanut jokaisella luennolla muistiinpanoja, sillä muuten unohtaisin mielenkiintoiset yksityiskohdat. Suuret linjat, tapahtumien kulku, vallassa olevat henkilöt ja sotaan johtanut maailmanpoliittinen tilanne ovat asioita, jotka eivät tahdo jäsentyä päässäni. Siksi keskityn yksityiskohtiin, jotka voin jotenkin käsittää yksilön tai numeroiden kautta.

Yksi luku jäi mieleeni erityisen selvästi. Vuonna 1944 karkuruus oli Karjalan kannaksen viivytystaisteluissa suuri ongelma, ja viisaat ovat laskeneet että tästä aiheutui päivittäin 6000 miehen vajaus taisteluvahvuuteen. Kuusi tuhatta sotilasta oli joka päivä kateissa, joko karanneena tai eksyksissä. Se on mielestäni hämmentävän suuri määrä.

Odotan mielenkiinnolla tulevia luentoja, joissa toivottavasti päästään perehtymään tarkemmin sekä sotilaiden että kotirintaman arkeen sotavuosina.

4.11.2014

Sairaalloista kiihottumista


Helsingin Sanomat uutisoi verkkosivuillaan 3. marraskuuta kanadalaistutkimuksesta, joka selvitti tavallisimpia ja epätavallisimpia seksifantasioita. Tutkimuslöydöksistä eli fantasioiden sisällöistä minulla ei ole juuri mitään sanottavaa, sillä ne eivät yllättäneet millään lailla. Sen sijaan tämä teksti pysäytti:

"Tärkein päämäärämme oli määritellä seksifantasioiden normit, mikä on olennainen askel patologisten poikkeamien määrittelyssä", sanoo tutkimusta johtanut Christian Joyal.

Onko tässä teidän mielestänne mitään hämärää? Ai ei vai? Lukekaapa uudestaan. Tutkimuksen tavoitteena on saada luokiteltua sairaalloiset seksifantasiat. Niin siinä lukee. Ja se on mielestäni erittäin väärin. Se, että normista poikkeava seksifantasia määritellään patologisesti poikkeavaksi, on jotenkin kiero ajatus ja tavoite.

Älähdän! Ei tuollaisia tutkimusperusteita voi olla, tai ainakaan niitä ei voi ottaa vakavasti. Jos tutkimuksen lähtökohta on noin älytön, voi koko niin sanotun tutkimuksen tunkea tutkijan hanuriin (hän luultavasti kiihottuisi siitä). Jos jotakuta kiihottaa ajatus sieraimiin työnnettävistä taululiiduista, onko hän tavanomaisesta poikkeava? Luultavasti on. Onko hänen seksifantasiansa patologisesti poikkeava? Sellaista en menisi väittämään.

Christian Joyal saattoi sanoa haastattelussa yllä olevat sanat, mutta tätä hän tarkoitti: jos sinulla on täysin uniikkeja seksifantasioita, olet sairas.

Käsittämätöntä sontaa. Itsetyydytystä ei enää pidetä terveydelle haitallisena ja homouskin on saatu pois tautiluokituksesta, mutta nyt nämä hiton kanukit ovat kääntämässä kelkan suoraan suohon.


PS. Näin minut on lukiossa opetettu lukemaan uutisia. Kiitokset maikalle.

3.11.2014

Jono!


Ilmaisämpäri sai ihmiset hytisemään satojen metrien jonossa (Valkeakosken sanomat 18.10.2013)

XXL-liikkeen avajaisiin pitkä jono, ihmisiä nukkui taivasalla (Aamulehti 8.10.2014)

Jonotus riistäytyi käsistä Verkkokauppa.comissa - poliisit Helsingin ja Pirkkalan myymälöihin (Ilta-Sanomat 25.9.2014)

Jonotus riistäytyi käsistä Ideaparkissa - lapsia kaatui maahan (Yle 2.11.2014)

Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa?

Minkähänlainen kaaos tuohon kotikadulleni saataisiin aikaan, jos lupaisin että joulukuun alussa jaan viidellekymmenelle ensimmäiselle vanhasta sanomalehdestä taitellun yllätyspussin (sisältää sekalaista keittiöjätettä ja lahjakortin lenkkipolulle)? Kahdellekymmenelle ensimmäiselle kaupan päälle luunappi otsaan. Ilmaiseksi!

Tai jos ei edes antaisi mitään, lupaisi vaan että jono on. Saa sitten jonottaa oikein sydämensä kyllyydestä, minun puolestani vaikka yön yli!

Suomessa ei jatkossa katoa yksikään ihminen suolle. Jos epäillään että joku marjastaja on eksynyt suolle, niin mennään vaan suon laidalle huutamaan kovaäänisellä että "täällä on jono" niin jopa laukkaa näreiköstä marjastaja ihmisten ilmoille osallistuakseen jonottamiseen. Jos vaikka saisi ilmaiseksi puoli kiloa irtokarkkia.

Paitsi jos on tolkun ihminen niin kuin minä, eikä perusta tuollaisesta jonottamisesta vaan pysyy mieluummin vaikka eksyksissä.

2.11.2014

Teoria rutiineista


Rutiini
    Sivistyssanakirja:
         1. tottumuksen avulla saavutettu taitavuus, tottumus
    Synonyymisanakirja:
        1. prosessi, joka päivä

Rutiineista on sekä haittaa että hyötyä. On arkielämän kannalta tärkeää, että suurin osa asioista sujuu rutiinilla. Tai ainakin yhteiskuntamme olisi hyvin erilainen kuin nykyään, jos esimerkiksi autolla ajaminen, tietokoneen käyttäminen, kahvinkeittimen käynnistäminen ja polkupyörällä ajaminen pitäisi opetella joka päivä uudestaan. Ulos lähteminen ei sujuisi ihan nykyisellä tahdilla, jos kengännauhojen solmiminen ei onnistuisi rutiinilla.

Työharjoittelija käyttää valtavasti aikaa ja aivokapasiteettia opetellakseen tehtävän, joka kokeneemmalta kollegalta luistaa nopeasti ja vaivattomasti. Rutinoitunut työntekijä ei välttämättä ole älykkäämpi kuin se noviisi, vaan usein kyse on tottumisesta. Kun toistaa tiettyjä asioita riittävän monesti, niiden tekemiseen ei enää tarvitse keskittyä yhtä intensiivisesti kuin ennen. Aikaa ja energiaa säästyy muuhun joten perushommat rutiinilla hoitava työntekijä voi ottaa hoitaakseen myös vaativampia tehtäviä.

Rutiinilla saavutetaan nopeutta, tehokkuutta, vaivattomuutta ja turvallisuutta. Rutiinien avulla pystymme toimimaan aikataulussa, järjestelmällisesti ja ennustettavasti. Henkisen puolen etuja ei sovi unohtaa: piikkikammoinen potilas arvostaa varmaotteista hoitajaa, joka ottaa verikokeen rutiinilla mahdollisimman nopeasti.

Mutta tämän hienouden vastapuolena on "päiväni murmelina" -syndrooma. Se iskee helposti silloin, kun päivät tuntuvat toistavan liian tiukasti samaa kaavaa. Rutiini puuduttaa helposti sekä kehon että mielen. Kukaan ei halua olla työharjoittelijana loppuelämäänsä, mutta toisaalta työnkuvaan kaivataan silti välillä vähän vaihtelua, sillä se koetaan virkistäväksi.

Huippuunsa viritetty yksikkö voi olla joustamaton. Jos koko työporukka on liian rutinoitunutta, muutosvastarinta saattaa olla suurta. Uusia ideoita voi olla vaikea saada läpi, vaikka ne olisivat kuinka hyviä ja hyödykkäitä.

Rutiininomainen kohtelu koetaan helposti persoonattomaksi ja kylmäksi. On mukavaa, että verikokeen ottaminen sujuu huomaamatta, mutta lääkärin vastaanotolla ei silti saisi tulla liukuhihnatunnelmaa. Ihminen haluaa tulla palvelluksi ainutlaatuisena tapauksena, eikä rutiiniinsa uponnut asiakaspalvelija aina muista innostua taas uudesta kuviosta.

Rutiiniin jumiutuminen saattaa pilata paitsi työn myös loman. Arjen tavat ja tottumukset pitää rikkoa, jotta ihminen kokee olevansa lomalla. Onneksi aina ei tarvitse matkustaa kaukomaille tai tehdä mitään extremeä, vaan pienetkin asiat voivat riittää. Niinkin yksinkertainen asia kuin shampoon vaihtaminen voi kytkeä loman päälle, kertoo psykologian tohtori Jessica de Bloom.

Rutiini muodostaa arjen. Ilman rutiinia ei voi olla puuduttavuuteen asti tavallista arkea, mutta ilman sitä ei voi myöskään olla vapauttavaa ja rentouttavaa lomaa.

Arki kuvataan usein harmaaksi ja arjen poikkeamat piristäviksi valopilkuiksi. Rutiinit ovat välttämättömiä, mutta niitä on syytä myös välillä aktiivisesti rikkoa. Lomalle jäädessään ihminen vaihtaa usein huomaamattaankin rennommalle vaihteelle, mutta arki juostaan liian usein läpi ilman taukoja. Älä suotta hyydy murmeliksi, muuta arkeasi! Kuten de Bloom sanoi, yksinkertaiset asiat voivat riittää.

Kulje töihin vaihtoehtoista reittiä, käy jossain muussa ruokakaupassa kuin tavallisesti, kokeile jotain uutta reseptiä, vaihda verhot, vaihda hiustyyliä tai -väriä, soita sen sijaan että tekstaisit, juo aamukahvi eri mukista kuin tavallisesti, kuuntele radiota jos yleensä katsot televisiota tai pysähdy kotimatkalla syömään eväitä puistonpenkille. Jos piristyt, muutos oli riittävän suuri.

31.10.2014

Mekkoprojekti


Onneksi en ole muotibloggaaja, vaan voin laittaa esille seuraavat huonolaatuiset räpsyt. Mieheni toi kesällä kotiseuturetkeltään tuliaisena mekon, jota hänen mummonsa on joskus nuorempana pitänyt. Kuvassa vaate näyttää vähän omituiselta, mutta se on oikeasti ihan kiva mekko. Tai siis oli.


Mekko sopi minulle kokonsa puolesta ja värikin on ihastuttava, mutta koit pahalaiset olivat ehtineet syödä reikiä sinne tänne. Tarkempi tarkastelu osoitti että reikiä oli todella paljon ja kangas paikoitellen pahasti haalistunutta. Mutta mekon malli viehätti eikä vaatisi edes ihmeemmin muutoksia ollakseen täydellinen. Kauluksen voisi jättää pois, samoin pienet olkatoppaukset.


En tiedä kuinka yleensä tehdään vanhasta uusi, mutta minä päätin sitten purkaa koko mekon. Pala palalta ja ommel ompeleelta ratkoin saumat, poistin nepparit ja tutkin mekon anatomiaa. Olen dokumentoinut pienet yksityiskohdat kameralla. Kuvat eivät ole kauniita, mutta niiden tarkoitus onkin vain auttaa minua myöhemmin tässä projektissa.


Aika monta iltaa on mennyt langanpätkiä nyppiessä. Eilen sain purkutyöt valmiiksi ja silitin kappaleet jotta voisin paremmin käyttää niitä uuden mekon kaavoina. Kun kaikki kappaleet oli purettu, nimetty ja silitetty, levittelin niitä lattialle selvittääkseni kuinka paljon tarvitsen kangasta uuden mekon tekemiseen.


Jännä nähdä mitä tästä syntyy! Harmi että huomenna on pyhäpäivä, enkä siis voi rynnätä heti aamusta kangaskauppaan...

26.10.2014

Kansan suusta kuulet totuuden


Tervetuloa talviaikaan, murmelit! Muistittehan siirtää kellojanne?

Minusta tämän aikamatkailun voisi lopettaa kokonaan. En ole havainnut itsessäni mitään eriskummallisia oireita talvi- tai kesäaikaan siirtyessä. Tai ehkä ne oireet eivät vain eroa riittävästi tavallisista vinksahduksistani. Erilaiset tutkimukset sen sijaan tuntuvat tukevan ajatusta, että kellojen räpläämisestä on ennemmin haittaa kuin hyötyä.

Tosin jos viisareiden kääntelystä luovuttaisiin, olisi kansalla taas yksi puheenaihe vähemmän. Tänäänkin Kansanradioon, tuohon tosikoiden ja veitikoiden muksuluuriin, soitteli eräs närkästynyt mies puhuen suunnilleen seuraavasti:

"Eikö ne voisi siellä eeuussa päättää, että kelloja siirrettäisiin päivällä kello kolme, eikä keskellä yötä? Me vanhukset kärsitään tästä kun pitää yöllä herätä kelloja siirtämään ja pitää ottaa lääkkeitä että saa nukuttua uudestaan. Minultakin viisi naapuria kysyi että voisinko heidän kellonsa käydä kääntämässä."

En ottanut selvää oliko soittaja tosikko vai veitikka. Itse siirryin ihan ilman lääkkeitä talviaikaan herättyäni eli noin kuusi tuntia virallista Suomea myöhemmin. Onneksi aikaero ei nukkuessa häirinnyt.

25.10.2014

Viimeinen dataliittymätön mohikaani?


Taidan olla jokseenkin poikkeava yksilö, sillä minulla ei ole puhelimessani dataliittymää. Kännykälläni voi siis ainoastaan soittaa ja vastaanottaa puheluita sekä tekstiviestitellä. Niin ja kalenteri, herätyskello ja laskin siinä on, niitä toimintoja käytän kovasti. Mutta nettiin en pääse. En siis myöskään voi lähettää tai vastaanottaa multimediaviestejä.

Toisinaan käy niin, että joku yrittää lähettää minulle kuvaviestin. Saan muutaman päivän viiveellä siitä ilmoituksen tekstiviestillä ja voin käydä katsomassa viestin kuvineen palveluntarjoajan nettisivuilta. Onneksi tätä tapahtuu hyvin harvakseltaan. Vain muutaman kerran vuodessa käy niin, että joku ei tiedä tai muista, ettei minulle kannata lähetellä multimediajuttuja.

Parin päivän viive viestiliikenteessä ei ole mukava juttu, mutta ei mitenkään ylitsepääsemättömän kamalaakaan. Pärjään ihan hienosti ilman kuvaviestejä, eikä toistaiseksi ole ollut mitenkään ongelmallista sekään etten voi selailla kännykälläni nettisivuja tai käyttää mitään datasiirtoa vaativia sovelluksia.

Puhelimessani ei ole kosketusnäyttöä, vaan näppäimet. Näyttö on useimpiin nykypuhelimiin verrattuna mikroskooppisen pieni, joten nettiselailu olisi melkoisen epämiellyttävää vaikka se olisi mahdollistakin. Näytön pienuus ei minua haittaa. Tekstiviestit ja puhelutiedot näkyvät siinä aivan riittävän hyvin. Lisäksi se toimii ja pysyy ehjänä normikäytössä ja pienten kolhujenkin jälkeen, mitä ei voi useinkaan sanoa kosketusnäytöistä.

Kokeilin hetken aikaa WhatsAppia, sillä ilmaiset tekstiviestit kiinnostivat. Kännykässäni on juuri ja juuri riittävästi älyä WhatsAppin pyörittämiseen. Se toimi, mutta ei kovinkaan hyvin. Liittymäni nettieston kiersin mieheni neuvoilla: dataliittymää ei tarvittu sillä puhelin käytti WhatsAppailuun kotimme wlania.

Tämä tosin tarkoitti sitten sitä, että WhatsApp toimi puhelimessani vain silloin kun olin kotona. Hiukan rajoittavaa. Itselle toki sopisi se, että aina kotona ollessa voisin viestitellä maksutta. Ongelma on siinä, että viestejä laitellaan myös silloin kun en ole kotona. En jaksanut säätää, joten lopetin sovelluksen käytön kokonaan.

Onko siellä muita joilla ei ole puhelimessa dataliittymää, vai onko kaikilla jo kännykkänetti?

19.10.2014

Suurkuluttajasta kohtuukäyttäjäksi


Televisio tuli Suomeen 1950-luvulla. Vuoden 1964 alkupuolella puolen miljoonan tv-luvan raja meni rikki. Pikku Kakkonen tuli Ylen ohjelmistoon vuonna 1977. Äitini on kirjannut vauvakirjaani että lempiohjelmiani olivat 80-luvulla Pikku Kakkosen lisäksi Pätkis, Peukaloisen retket ja tv-pöllö eli se MTV Oy:n sininen silmää vinkkaava pöllö (minua on ollut aina helppo viihdyttää).

Olen pakoillut tv-lupatarkastajaa ja nähnyt ylimääräisen uutislähetyksen prinsessa Dianan kuolemasta. Olen vastannut Ylen Teksti-TV:n kirjeenvaihtoilmoituksiin. Yläasteella ja lukiossa tein läksyt Jyrkin pyöriessä taustalla. Olen kasvanut television ruudun ääressä.

3D-televisiot tulivat Suomessa myyntiin kesällä 2010. Yle-vero korvasi televisiolupamaksun vuonna 2013. Vuoteen 2015 mennessä lähes kaikki Ylen tekemät televisio-ohjelmat ovat teräväpiirto- eli HD-laatua. Perinteisten televisiokanavien tulevaisuus on epävarma, sillä ihmiset haluavat nauttia ohjelmista omaan tahtiin omalta (useimmiten kannettavalta) laitteelta.

Jännittävää nähdä, millainen television historian seuraava luku on.

Olen katsonut kotona televisiota viimeksi yli kaksi kuukautta sitten. Mies on välillä avannut television pelatakseen tai katsoakseen jotain sarjaa, mutta minä en ole liittynyt seuraan. Kun ajattelen miten tiiviisti televisio on aina kuulunut elämääni, tuntuu ihmeelliseltä miten helposti voinkaan olla ilman sitä. En ole kokenut suurta luopumisen tuskaa.

Aiemmin avasin television useimmiten tavan vuoksi. Televisio piti minulle seuraa miehen ollessa matkoilla. Lukemattomia tunteja olen tehnyt käsitöitä ohjelmien pauhatessa taustalla. Moniajon huippuyksilönä olen istunut television ääressä läppärin, käsityön ja eväiden kanssa ja tehnyt olevinaan neljää asiaa kerralla pystymättä keskittymään mihinkään täysillä.

Nyt televisio on hiljaa silloinkin kun olen yksin kotona. Televisio ei ole enää seuralainen, johon ei tarvitse keskittyä. Ruutuvieroitus ei silti ole täydellinen, sillä netti tarjoaa katseltavaa enemmän kuin kylliksi. Mutta nyt katselen ohjelmia valikoiden ja vältän mainokset. Katson katsottavani ja vältän ohjelmatulvan. Kanavasurffailu on vaihtunut täsmällisempään toimintaan.

Tuntuu aika hyvältä. Televisiopaasto on tietynlaista downshiftaamista; ympäristöstä tulevien virikkeiden vähentäminen antaa sisäiselle äänelle mahdollisuuden tulla kuulluksi. Kun televisio ei vie huomiota, oleellinen tulee paremmin esille.

Istuin kesällä appivanhempieni rantasaunalla ja pelasin pasianssia. Takassa räiskyi tuli ja takan päällä soi radio. Mietin kuumeisesti, miten saisin sen rauhan tunteen tuotua kaupunkikodin arkeen. Meillä ei ole rantasaunaa eikä takkaa, mutta oivalsin että rauha on mahdollista saavuttaa ilman niitäkin: pitää vain uskaltaa olla tekemättä mitään erityistä. Pitää vähentää virikkeitä niin, että pasianssin pelaaminen tai tuleen tuijottaminen tuntuu riittävän tärkeältä tekemiseltä.

En ehkä saa entistä enemmän aikaan nyt, kun televisio on suljettuna. Mutta tuntuu siltä että se mitä teen on jotenkin merkityksellisempää kuin aiemmin. Kirjan lukeminen, kirjeen kirjoittaminen, valokuvaaminen, askartelu, puhelimessa puhuminen, jatsin pelaaminen rakkaan kanssa ja vaikkapa ulkona pyörivien lehtien katselu on jotenkin mielekkäämpää ilman television taustakohinaa.

Emme enää katso miehen kanssa sunnuntaipiirrettyä. Sen sijaan käymme kerran viikossa yhteisellä kävelylenkillä. Sohvaperunoituminen on hauskaa, mutta sen voi tehdä myös ilman televisiota. En enää elä siinä harhaluulossa, että television avaaminen olisi muuta tekemistä tehostavaa ja välttämätöntä oheistoimintaa.

Televisio on hauska laitos, joten se tulee varmasti avattua jossain vaiheessa. Ehkäpä itsenäisyyspäivänä, jos Yle lähettää sen oikean Tuntemattoman sotilaan. Tai ensi keväänä, kun jääkiekon MM-kisat pelataan. Minulla ja televisiolla on tiivis yhteinen menneisyys. Tulevaisuudesta en vielä tiedä. Aika näyttää, kasvoimmeko erillemme.

18.10.2014

Puku


Salarakkaus päättyy nyt ja julistan täällä bloginkin puolella: menimme naimisiin 28.7.2014! Rouvaselämä on maistunut mukavasti ja tuota lämmintä hikistä heinäkuun päivää on hauska muistella. Tahdoimme maistraatissa kahden todistajan läsnäollessa ja juhlistimme tapahtumaa hyvin pienimuotoisesti. Ystäville, suvulle ja tutuille kerrottiin vasta tällä viikolla.

Vaikka vihkitapahtuma oli supernopea ja sellaisenaan koruton, halusin kuitenkin käydä kampaajalla ja meikissä. Hääpäivänään sopii kyllä tälläytyä, vaikkei yleisöä olisikaan! Lisäksi halusin puvun. Enkä mitä tahansa pukua, vaan mittatilauksena tehdyn. Kävimme kyllä oikein valokuvaamossa kuvattavina, mutta niissä kuvissa näkyy naama enemmän kuin puku, joten saatte tyytyä näihin epävirallisiin tänä aamuna otettuihin esittelykuviin.




Minulla oli puvusta ajatus, ja sen ajatuksen kanssa menin Evil Dressmakerin tykö. Eikä hän ollut ollenkaan evil, vaan ihana! Muutaman tapaamisen aikana suunnittelimme ja sovitimme. Minulla oli puvun suhteen paljon toiveita ja ammattitaitoinen tekijä toteutti ne kaikki (ja ehdotti paljon parannuksiakin).



Puvun pitää olla monikäyttöinen ja käytännöllinen. Ei siis mitään hankalia laahuksia vaan sopiva nilkkapituus. Ei vanteita, joiden kanssa ei pääse vessaan itse tai kiinnityssysteemejä, joihin tarvitsee avuksi kamaripalvelijan. Ei kiristäviä tai kuristavia osia, vaan puvun tulee sopia myös turvonneen kakkumahan kanssa. Lisäksi halusin että puvun miehusta on sen verran paksu että voin käyttää mekkoa ilman rintaliivejä.

Tämä puku on juuri niin helppo kuin toivoinkin; päällysosa on keskeltä kiinni hakasilla ja vihreässä alusmekossa on vetoketju oikeassa sivussa. Vyö kiinnittyy hakasilla ja neppareilla. Helmassa on riittävästi muttei liikaa leveyttä ja yläosan pitsi on juuri sopivan hillitty.


Malttamattomana en silittänyt pukua kuvia varten, vaan se on juuri sellainen kuin pellava on: rypyille rakastettu! Vihreä kangas löytyi palalaarista ja sattui olemaan juuri sopivan värinen. Luonnonvalkoinen päällisosakin on pellavaa. Alusmekko on kokonaan vuoritettu joten erillistä alushametta ei tarvita.

Minulle oli tärkeää, että puku on helppohoitoinen. Vihreän mekon olenkin pessyt jo pariin otteeseen ihan kotikoneessa, sillä pidin sitä paljon kesällä muutenkin ja olenpa ollut mekko päällä töissäkin. Puku sopii monenlaiseen tilaisuuteen, mielestäni yhtä hyvin sekä arkeen että juhlaan. Sitä voi käyttää kesällä ja talvella kokonaisuutena tai osia voi yhdistellä eri tavoin muihin vaatteisiin ja asusteisiin.



Ehkä olen jonkun mielestä turhankin laskelmoiva, mutta minusta olisi ollut outoa ostaa puku vain yhtä päivää ja yhtä juhlaa varten. Mittojen mukaan ammattilaisella teetetty ja huolella suunniteltu puku palvelee pitkään ja on varmasti hintansa arvoinen. Vaikka Rhia teki kaiken työn, oli mukavaa olla prosessissa mukana muutenkin kuin maksavana osapuolena.

Kiitos siis, Evil Dressmaker! Miehelle kiitos kuvista. Ja kaikesta muustakin. ♥

7.10.2014

Syyskranssi


Huh, ehdinpäs saada syyskranssin valmiiksi ennen kuin talvi hiipii niskaan. (Kuulin että IKEAssa on jo joulukuuset esillä, minä en vielä siihen kelkkaan lähde.) Nyt minulla on jokaiselle vuodenajalle oma kranssi, ovemme koristautuu siis aina ajanmukaisesti.


Kranssipohjaksi ostin ohuen metallirenkaan. Muut ainekset löytyikin kotoa. Päällystin metallirenkaan ruskealla kierteestään avatulla paperinarulla. Paperinarun olen säästänyt saamistani kukkakimpuista (siis ne pikkupätkät joita laittavat pakettiin kantonaruiksi). Renkaan alaosaan kiinnitin letin, jonka tein pellavanarun pätkistä. Ne olivat kymmenen vuotta sitten kutomieni pellavapyyhkeiden tutkaimia eli loimenloppuja. Ai miten niin mitään ei heitetä pois... ei arvaa heittää pois kun saattaa tarvita!

Kollegani lahjoitti minulle vanhan kirjan, jonka sivuja surutta maalasin vesiväreillä ja leikkelin lehden mallisiksi. Virkkasin kukat villalangasta, jota sain miehen äidiltä. (Samoista langoista on syntynyt muutakin.) Kukkien keskelle ja rautalankaoksien päihin löytyi helmet vanhoista varastoista.


Paperinarun liimaamisessa käytin kirjansidontaliimaa, mutta kaikki muu pysyy kasassa kuumaliimalla. Sain sen aika siististi, pikkuisen vain helmien kohdalla näkyy liiman tursotus. Oikein hyvää varastojen hyödyntämistä!

28.9.2014

Runosuoni yskähtelee


Lonkeropiirakka iski jälleen! Limerikkihaaste lennähti tähän suuntaan ja otin kopin. Haasteen laittoi liikkeelle Opuscolo-blogin Valkoinen Kirahvi.


Haastekuvan on ottanut Valkoinen Kirahvi

L niin kuin Limerikki -blogihaaste toimii näin:

1. Kirjoita limerikki, joka käsittelee jotakin Suomen kaupunkia. Runo, joka noudattaa seuraavaa kaavaa:

"Limerikki on viisisäkeinen, usein pilaileva riimiruno, jonka ensimmäisellä rivillä on mainittava jonkin paikkakunnan nimi. Runomuoto tunnetaan jo 1300-luvulta asti, mutta Edward Learin A Book of Nonsense teki sen tunnetuksi ja antoi sille nimen irlantilaisen Limerickin kaupungin mukaan. Runossa pitää keskenään rimmata ensimmäinen, toinen ja viides säe sekä kolmas ja neljäs säe, eli runokielellä: AABBA".

(Anneli Kanto, Älytön äyriäinen ja muita eläinriimejä -kirjan alkulehdeltä)

2. Julkaise runosi blogissa. Kopioi tekstiisi haasteen säännöt.

3. Mainitse tekstissäsi tämä haasteen alkuperä ja lisää tekstiisi linkki, joka tuo lukijansa tähän kirjoitukseen. (Huom! Ilman linkitystä et voi osallistu haasteeseen. Voit käyttää kuvaa lähdeviitteellä.)

4. Kopioi linkki kirjoituksestasi kommenttikenttään, jos haluat runosi myöhemmin tehtävään haasteen koostepostaukseen.

5. Lähetä haaste 3-5 blogikaverillesi.

Aikaa haasteeseen on syyskuun loppuun saakka - siihen saakka annetaan runosuonen virrata!

***


Ja tässä vastaukseni haasteeseen:

Näen junan ikkunasta Hämeenlinnan
ja maksaisin mieluusti vaikka ylihinnan

että pääsisin täältä nopeammin pois,
sen tunteen toki muillekin sois

kun vapauden riemu täyttää rinnan.


Tästä tuli ihan kauhea; ei minulla ole mitään Hämeenlinnaa vastaan, se vain tuli riimitellessä ensimmäisenä mieleen. Syyskuu on jo lopuillaan, joten en haasta ketään.

27.9.2014

Videonauha kuteena


Sainpas vihdoin aikaiseksi tämänkin, eli testasin kuinka VHS-nauha kelpaa kuteeksi kangaspuissa. Kun asialle alkoi, sujui homma varsin näppärästi. Painelin Verkarannan taitopajalle ja varasin poppanapuut päiväksi. Musta kalalankaloimi oli valmiina odottamassa, kun saavuin paikalle kuteeni ja teetä täynnä olevan termoskannuni kanssa.


Edellisestä kudontakerrasta on todella paljon aikaa, joten hiukan oli rytmi hakusessa. Mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan ja vei mennessään. Kovin nopeaa ei kudonta silti ollut: kuuden tunnin työn tuloksena on 80 senttimetriä testiaineistoa, jonka jatkojalostamista mietin myöhemmin. Minulla ei siis ole mitään tietoa mitä tästä syntyy, jos mitään, halusinpahan vain testata että onnistuuko kutominen.

Alkuun oli talon puolesta laitettu oranssi aloituskude, se ei ole minun tekosiani. Verkarannassa on ennenkin kudottu VHS-nauhaa, joten sain henkilökunnalta hyviä vinkkejä. Emme keskustelleet nauhan myrkyllisyydestä, vaikka sitäkin tietysti voisi miettiä. Outi Les Pyy on kirjoittanut aiheesta, kannattaa lukea hänen tekstinsä jos aihe kiinnostaa. Arvelen kemikaalialtistukseni olevan hyväksyttävällä tasolla, jos työstän videonauhaa satunnaisesti.

Tähän koepätkään meni täsmälleen yksi video, luulenpa että 240 minuuttia. Minulla on nauhaa jäljellä vielä toistakymmentä kelaa, en vielä tiedä mitä niillä kaikilla teen. En ole täysin ihastunut materiaaliin. Vaikka en ole hirveän huolissani mahdollisesta myrkyttymisestä, muovinen nauha ei inspiroi aivan samalla tapaa kuin pehmeät langat. Mutta kun ei ilkeäisi kaatopaikallekaan heittää, ja tietyllä tapaa haaste kutkuttaa mieltä. Aiemmin tekemässäni pussukassa nauha kulki virkkauksen mukana, tätä kangasta aion yrittää ommella.


Nyt kun oli mahdollisuus, kokeilin useita erilaisia sidoksia ja yhdistelmiä puuvillakuteen kanssa. Käyttämäni kangaspuut olivat osin tietokoneavusteiset. Muuten varsinainen kudontaprosessi oli samanlainen kuin kangaspuissa yleensä, mutta polkimia oli vain yksi. Tietokoneen avulla valittiin sidos ja mahdollisuuksia oli useita. Tein suurimman osan työstä tavan palttinalla, mutta kokeilin myös kilpikangasta, ruusukasta ja leppäliinaa.


Yksistään VHS-nauha oli minun makuuni liian muovista ja jäykkää (inhottaa se nitinä mikä siitä lähtee), mutta kalalankakuteen kanssa tulos on ihan kiva. Pidän siis eniten kokeeni niistä kohdista, joissa videonauha on hiukan pienemmässä roolissa. En pidä niistä kohdista, joissa kuteella tehdään pitkiä lankajuoksuja ja lopputulos on todella muovinen ja kankea.


Verkaranta on ihana paikka kutoa. Se on keskustassa eli sinne on helppo mennä. Poppanapuut olivat ikkunan ääressä sopivasti niin, että jos kudonnan malttoi hetkeksi keskeyttää, saattoi seurata veden virtaamista Tammerkoskessa heti ikkunan alla. Henkilökunta opasti puiden käytössä mutta antoi myös sopivasti työrauhaa.

Tämä koekudonta maksoi 18,57 euroa. Koska videonauhakude oli omaani, maksoin vain loimesta (6,89 euroa), käyttämästäni kalalankakuteesta (1,68 euroa) ja puiden päivävuokran (10 euroa). Ihan siedettävä hinta siitä ilosta, että sain koko päivän paukuttaa kangaspuita. Se on toimintameditaatiota parhaimmillaan.

23.9.2014

Kesätakki m/36


Viimeisimmältä kotiseutureissultaan mies toi tuliaisena takin, jota hänen mummonsa on kuulemma pitänyt lottana ollessaan. Viralliseen lottapukuun ei käsittääkseni kuulu takkia (oikaiskaa jos olen väärässä), mutta varsinkin talvella puvun päälle on varmasti tarvinnut lisälämmikettä. Mieheni lottamummon valinta oli miesten takki, tarkemmin sanottuna tämä kesätakki m/36 (siis vuoden 1936 mallia):


Koska en tunne sotilaspukuja, meni mallin hakemiseen hetki, mutta sivustolta Pala Suomen Historiaa löytyi onneksi apuja. Täällä on luutnantin kesätakki, joka on samanlainen kuin tuo mummon takki. Jos mummon käyttämässä takissa on joskus ollut arvomerkkejä, ne on poistettu.


Kesätakin kangas on hieman farkkumaista. Luulen sen olevan puuvillaa, tai siltä se ainakin tuntuu. Säilyvyyden kannalta hyvä asia, sarka olisi maittanut koille. Koneeseen tätä ei arvaa pistää, mutta uskaltauduin pesemään käsin pölyt pois.


Takin on valmistanut Pallo-Paita Oy. Yritys elää edelleen Pola Oy:n aputoiminimenä. Pallo-Paita Oy:llä on merkittävä osa myös Reima Oy:n historiassa.

Valmistusvuoden leima on harmillisesti niin suttuinen, etten saa siitä selvää. Nyt pitäisi olla sellaiset CSI-vehkeet! Siinä saattaa olla luku 42, tai sitten ei ole. 50A (vai onko tuo 50?) on takin koko ja ympyröity M tarkoittaa sitä että omistaja on lunastanut takin itselleen sodan jälkeen. (Tai näin ainakin luin Finnmedals-sivustolta.)


Takki on kohtuullisen hyvässä kunnossa, kun ottaa huomioon että se on luultavasti ollut kovassa käytössä ja pölyttynyt pitkään vintillä. Kangas on ehjä ja vain paikoin ruosteen värjäämä. Nappeja on ehkä vaihdettu muutamaan otteeseen. Rintataskuissa on ohuet metalliset napit, hihansuissa ja miehustassa hiukan paksummat. Suunnilleen 70 vuotta vanha takki, siinä on esimerkkiä nykyvaatteille!


Vaikka vaatekaappiani aktiivisesti järkeistän ja poistan sieltä kaiken mille ei oikeasti ole käyttöä, tämä saa jäädä vaikkei sitä käytetäkään. Ihaillaan vaan ja säilytetään seuraavat 70 vuotta.

21.9.2014

Luettuja


Vernor Vinge: Rauhansota
Like 2007

Maailmaa hallitseva Rauhanlaitos pitää rauhaa (ja pelkoa) yllä salaperäisillä, peilipintaisilla kuplilla joihin sulkee vastustajansa. Pientehtailijoiksi kutsuttujen kapinallisten ryhmä on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa valmistautunut vastaiskuun. Sodan ja rauhan raja on häilyvä, eikä kaikki (tai oikeastaan mikään) ole sitä miltä näyttää. Tältä pohjalta seikkaillaan 351 sivua.

Idea on mainio. Kirjassa kuvattu tulevaisuus on erikoinen, mutta kuitenkin riittävän mahdollinen ollakseen kiinnostava. Harmi, että kerronta laahaa välillä liikaa ja ainakin minua alkoi nukuttaa. Paikoitellen teksti on mukaansatempaavaa, mutta sitten se tuntuu muuttuvan liian teoreettiseksi (kirjailija on matemaatikko, tällä saattaa olla vaikutusta asiaan).

En oikein uskalla suositella Rauhansotaa, kun en siitä niin hirveästi pitänyt. Mutta kyllä se varmasti joillekin scifin, matematiikan ja shakin ystäville maistuu.

***

Richard Morgan: Muuntohiili
Like 2007

"Kuoleman ei pitäisi olla juuri muuta kuin pieni piippaus näyttöpäätteellä. Takeshi Kovacsille ammus, joka repi reiän hänen rintaansa, oli vasta alkua."

Kovacs on kova jätkä, joka joutuu koviin tilanteisiin. Kovacs on tulevaisuuden Mike Hammer. Ammus ei pysäytä häntä, sillä kirjan maailmassa digitaalinen tietoisuus voidaan ladata aina uuteen kehoon. Sankarimme Kovacs ei voi valita uutta kehoaan, vaan sen on järjestänyt mies, jolla on hänelle tehtävä.

Kirja on alusta loppuun asti pullistelua ja aika moni Kovacsin kohtaama tarvitsee uudelleenlatausta. Kirjan kyberpunk-henkinen tulevaisuus on synkkä ja raaka. Kovinkaan montaa hiljaista tai herkkää hetkeä ei tarinassa ole.

Tulevaisuuden karmaisevien mahdollisuuksien, raakuuksien, pornon ja Kovacsin kyynisen asenteen kanssa pärjäsin, mutta loppupuolella putosin hiukan kärryiltä samaan tapaan kuin mafiaelokuvissa: en ollut enää oikein tietoinen siitä kenen puolella kukakin on. Se on minusta raivostuttavaa. Jos en ymmärrä hahmojen motiiveja, heidän tekonsa tuntuvat toisinaan järjettömiltä ja koko tarina sitä myöten päättömältä. Tästä voimme ehkä syyttää yksinkertaisuuttani. Ei kai se kirjailijan vika ole, jos lukija ei aina pysy mukana...?

Muuntohiilestä on ilmeisesti tekeillä elokuva, ja se voi olla hyvä. Tai sitten aivan kamalan huono. Saatan katsoa, jos osuu sopivasti kohdalle.

Kirjaa suosittelen dekkaritarinoiden ystäville ja Blade Runner -faneille.

***

S. J. Watson: Kun suljen silmäni
Bazar 2012

Christine herää joka aamu tuntemattomassa huoneessa tuntemattoman miehen viereltä. Joka päivä hän kohtaa samat asiat: tuntematon mies on hänen aviomiehensä, hän ei ole enää parikymppinen, hän ei muista miksi hän ei muista ja päivän aikana kertyneet muistot kestävät vain siihen asti kunnes hän nukahtaa.

Christine alkaa koota menneisyyttään pala palalta. Tapahtumien kulku alkaa hiljalleen valjeta sekä Christinelle että lukijalle. Kirjan alkuosa tuntuu hiukan hidastempoiselta, kun päivät toistavat samaa kaavaa. Mutta alun tahmeudesta kannattaa rämpiä yli, sillä loppua kohden vauhti kiihtyy hurjasti ja koukuttaa lukijan. Yllättävä, jännittävä ja kiehtova tarina!

Kirjasta on tehty myös elokuva, jossa pääosaa näyttelee Nicole Kidman. En uskalla katsoa elokuvaa, vaikka kirja oli hyvä. Tai ehkä juuri siksi onkin parempi olla katsomatta elokuvaa, jossa on väistämättä tehty asioita toisin kuin kirjassa.

Jos pidät psykologisista trillereistä, lue tämä.

***

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Otava 2011

Voisi kuvitella että Pasilla on nyt kaikki hyvin. Köyhä lapsuus alkoholisti-isän varjossa ja umpeen kasvaneen pikkupaikkakunnan pessimistinen ilmapiiri eivät antaneet hyviä eväitä elämään, mutta helsinkiläistynyt Pasi on pärjännyt hienosti. Hänellä on työ ison firman keskiportaan pomona, palkka on hyvä, vaimo on ihana ja lapsi on tulossa. Mutta sitten tulee työkomennus kotipaikkakunnalle: Törmälän tehtaan toimintaa on tehostettava ja vanhoja tuttuja irtisanottava. Epäkiitollinen tehtävä vie Pasin lapsuuden muistoihin eikä se retki jätä lukijaa kylmäksi.

Vakuuttava ja vaikuttava kertomus vetää hiljaiseksi. Tarina on synkkä, mutta Nousiaisen musta huumori pistää välillä väkisinkin hymyilyttämään. Naurua ei irronnut, sen sijaan liikutuksen kyyneleet pariinkin otteeseen. Hyvä kirja voi saada minut nauramaan, mutta tarvitaan tietynlaista erinomaisuutta että lukiessa tulee itku.

Teksti on sujuvaa ja vie mennessään. Aiheet ovat raskaita, mutta kerronta sillä tapaa kevyttä että kirjaa ei malttaisi jättää kesken. Nousiainen kirjoittaa taitavasti ja oivaltavasti. Metsäjätti on painavaa asiaa ja tunnetta täynnä. Se on kertomus pienten toimijoiden taistelusta globalisaatiota vastaan ja suorastaan hämmentävän sydämellinen kuvaus suomalaisen miehen mielenmaisemasta.

Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi kaikille 80-luvun nuorille, Metallica-faneille ja niille, jotka uskovat että rehellisyys maan perii.

20.9.2014

Aikuisten juttuja osa 3


Aamulla näen iholla erikoisen muodostelman. Otan asian puheeksi mieheni kanssa, sillä häneltä löytyy aina vastaus kaikkiin minua askarruttaviin asioihin.

"Onkohan tässä tullut finni luomen viereen?"
"No, voivathan nekin joskus pariutua."
"Toki. Mitähän niiden lapsista tulee?"
"Mustapäitä."

Aamuisin elämän suuretkin arvoitukset ratkeavat yllättävän kevyesti.

14.9.2014

Ähellyssukat


Minä tein sen! Vihdoinkin minä tein sen! Selätin mukavuudenhaluni ja neuloin sukat varpaasta varteen. Melkoista ähellystä oli ensimmäisen kanssa: kärjen levennykset tein kolmasti ja kantapään käännön ehkä neljästi. Mutta tuli niistä sitten lopulta sukat, nimittäin tällaiset:


Ei mitään hienouksia, ihan pelkkää sileää neuletta. Tai no sileää muuten, mutta varren yläosa on joustinneuletta ja kantapäässä vahvistettua neulosta. Hauskasti vaihtelevan vihreä lanka on miehen äidin varastoista ja jonkin verran vanhaa (vyötteessä lukee Made in W-Germany). Sataprosenttista polyakryyliä, väittää olevansa konepestävää (30°C) ja kutistumatonta.


Mukailin useita ohjeita, kun yksikään ei kelvannut sellaisenaan. Eivätkä minun muistiinpanoni käy ohjeeksi, mutta kirjoitan silti itselleni tähän ylös kuinka nämä tein (unohtuu kuulkaa muuten saman tien). Lanka oli sukkiin sopivan ohutta, 50 g = 145 m. Puikot 2,5 mm. Molempiin sukkiin meni yksi kerä eli yhteensä käytin 100 grammaa lankaa.

Aloitus ja kärjen lisäykset:
Kahdeksikkoaloitus Ullan tai Malla-sukkien ohjeella (8 silmukkaa molemmille puikolle - jako neljälle puikolle). Lisäykset (x 4) jokaisella kerroksella 1. ja 3. puikon lopussa sekä 2. ja 4. puikon alussa. Sitten lisäykset joka toisella kerroksella (x 4), jokaisella puikolla nyt 12 silmukkaa.

Jalkaterä ja kiilat:
Sileää 40 krs eli kunnes sukan pituus on 14 cm kärjestä (toisin sanoen 5 cm + kiilaan tarvittavat kerrokset lyhyempi kuin sukan toivottu pituus). Kiila on peruskiila mutta nurin päin eli lisäykset tehdään 1. puikon lopussa ja 4. puikon alussa seuraavasti: 1. lisäyskerros, 5 välikerrosta, 2. lisäys, 4 välikerrosta, 3. lisäys, 3 välikerrosta, 4. lisäys, 2 välikerrosta, 5. lisäys, 1 välikerros ja 6. lisäys. Ensimmäisellä ja neljännellä puikolla nyt 18 silmukkaa kummallakin, koko sukassa 60 silmukkaa.

Kantapää:
Silmukoiden jako 12-12-12. Lyhennettyjä langankiertokerroksia Malla-sukkien ohjeen mukaan kunnes keskellä enää kaksi silmukkaa. Kannassa nyt 48 silmukkaa. Kantakavennuksissa neulo vahvistettua neuletta ja ota molemmissa reunoissa yksi lepäävistä silmukoista mukaan kunnes silmukoita sukassa jäljellä 4x12.

Varsi:
Sileää 48 kerrosta ja sitten pohjelevennykset seuraavasti: 4x2 lisäystä, väliin 3 kerrosta. Varressa nyt 56 silmukkaa. Sileää niin pitkään kuin huvittaa ja sitten joustinneuletta kunnes lanka loppuu. Silmukat päätetty joustavasti: 2 oikein, nämä 2 takareunoistaan yhteen, *1 oikein, 2 oikealla puikolla olevaa takareunoistaan oikein yhteen*, toistetaan *-*. (Päättely täällä selkeämmin kuvin ja sanoin.)

En ole kantapäähän täysin tyytyväinen. On opeteltava parempi tapa tehdä langankierrot, ettei tule reikiä (ne ovat onneksi aika huomaamattomia). Kärkilisäykset voisi tehdä samaan tapaan kuin yleensä teen mutta toisin päin tietty, tulisi vielä sievempi kärki. Käyttämäni joustava päättely on ehkä melkein liiankin joustava, nyt sukan varsi lerputtaa ja paljaassa jalassa valuu (mutta eipähän ainakaan kiristä).

En todellakaan ihastunut tähän tekniikkaan. Tässä joutui miettimään kantapään paikkaa ihan eri tavalla kuin aiemmin. Kun teet sukkaa varresta varpaisiin, kantapään paikka on aina sama: kantapää tehdään kun varsi on mielestäsi riittävän pitkä. Varpaista varteen tehtyjen sukkien kantapää on paljon vaikeampi sijoittaa kohdalleen: ohjeesta riippuen oikea kohta aloittaa kantapään teko on kun jalkaterä on 5-10 senttimetriä haluttua pituutta lyhyempi. Ihan älytöntä.

En ymmärrä niitä, joiden mielestä varpaista aloitettua sukkaa on tekovaiheessa helpompi sovittaa kuin varresta aloitettua. Minä pystyn ainakin aivan mainiosti sovittamaan varresta aloitettua sukkaa missä tahansa vaiheessa puikkoja irrottamatta.

Varvasaloitus on yliveto ainoastaan sellaisessa tapauksessa ettei ole varma riittääkö lanka. Tai jos haluaa käyttää langan tarkasti loppuun saakka. Mutta tämänkin voisi toteuttaa niin, että tekee sukan ensin nilkasta kärkeen ja sitten varren erikseen nilkasta ylöspäin. Ehkä kokeilen sitäkin joskus. Mutta nyt fiilistelen tätä - valmiit sukat jes!

12.9.2014

Viinikarja


Viime yönä sain selville, että punaviini tulee laumoissa kulkevien keski-ikäisten miesten pallomaisista mahoista. Uneni miehet olivat kurjassa kunnossa kun satoa ei oltu korjattu: mahat kivistivät turpeina kuin lypsämättömien lehmien utareet.

Yöni ovat usein mielenkiintoisempia kuin päiväni.

7.9.2014

Nenä ruvella


Rägädaudi iski. Ajatus ei vielä kulje ihan täysillä ja toinen käsi on käytännössä varattava nenäliinalle joten toimintakyky on vajaa.

Tekstin tuottaminen tökkii. Menen siis pelaamaan pasianssia. Ostin uudet pelikortit, kun vanhasta pakasta oli kaksi korttia mystisesti hajonnut.

31.8.2014

13 and counting


Jos tämä päivä lasketaan, olen ollut nyt 13 päivää ilman televisiota. Tai on se tuolla, mutta en ole avannut sitä. Tämä lienee henkilökohtainen ennätykseni (jos ei lasketa niitä vuosia kun elin ilman televisiota). Ja mitä sitten? Ei mitään, ajattelin vain kertoa.

28.8.2014

Katso nyt!



Olenko ainoa jonka mielestä tässä mennään älyttömyyden ja ärsyttävyyden uudelle tasolle? Oletteko kuulleet siitä että tehokeino on tehokeino vain silloin kun sitä käytetään harvoin...? Punaiset numerot ja alleviivaus omia. Hävettäisi kirjoitella tuollaisia otsikoita.

Erityisesti tuo viimeinen on todella mauton. Jotenkin vielä pidän hyväksyttävinä "Korkeasaareen syntyi eläinvauvoja - katso söpöt kuvat!" -tyylisiä otsikoita, mutta tuo... tuo on jotenkin todella väärin. Tosin varsinainen "uutinen" ei välttämättä vastaa otsikkoa. Niin usein on, en tiedä tästä tapauksesta. En katsonut kuvia.

25.8.2014

Kaurapussit


Otsikko kertoo oleellisen: tässä kaksi pussillista kauroja. Tämähän on nyt yhtä valmiiksi saamisen riemujuhlaa, kun ensin viimeistelin huivit, sitten koristetyynyt ja nyt vielä nämä vuoden (tai kaksi, kuka noita laskee) puolivalmiina roikkuneet kauratyynyt. Keskeneräisten töiden pino on pienentynyt, mutta aloitin toki tähän väliin jo yhden uuden projektin ettei homma karkaisi ihan lapasesta.


Molemmissa sisäpussina harvahko luonnonvalkoinen kangas (ehkä puuvillaa, en tiedä) ja ulkopussina pellava, molemmat kankaat vanhoista varastoista samoin kuin kirjontalangat. Toiseen päälliseen kirjoin monimutkaisen solmukuvion, toisen koristelin molemmin puolin kevyellä koukerolla. Sisäpussit on jaettu kolmeen lokeroon, joista jokaisessa on suunnilleen 230 grammaa kotimaista kauraa.

(Ja tässä on siis kaksi pitkulaista pussia, jotka olen taittanut. Näytti kuvassa todella tyhmältä, kun pussit vain pötköttivät pöydällä pitkin pituuttaan. Näin taitettuina näyttävät vähän paremmilta, mutta ehkä hiukan epäselvemmiltä.)

En tiedä tunnistavatko kaikki tuotteen ja sen käyttötarkoituksen, mutta minulla kaurapussi on kovassa käytössä. Kylmänä en sitä koskaan ole kokeillut, mutta lämmitettynä otan sen avuksi kaikenlaisissa kolotuksissa.

24.8.2014

Pullerot


Nämä pikkutyynyt valmistuivat hitaasti mutta varmasti. Lanka on villaa, jonka sain miehen äidiltä kaksi vuotta sitten. Muutkin tarvikkeet (sisätyynyn kangas ja täytteet) löytyivät vanhoista varastoista.


Tein tyynyistä aika pulleat, nopeasti ne litistyvät kumminkin. Tyynyt ovat samanlaiset eli toinen puoli on vaalea ja toista puolta hallitsee tummanvihreä. Isoäidinneliö on kiva malli, mutta lankojen päättely ärsyttää. Onneksi näin pienessä työssä langanpäiden määrä on vielä siedettävä.

22.8.2014

Opastuksia


Jos mahdollista, menen museoissa ja näyttelyissä opastetuille kierroksille, sillä ne antavat yleensä enemmän kuin näyttelytekstit, joita en useinkaan jaksa lukea kokonaan. Esillepanoihin on mukava tutustua myös omassa rauhassa ja omaan tahtiin, mutta sen voi tehdä sitten opastetun kierroksen jälkeen tai ennen sitä.

Kävin Vapriikissa Afroditen ilot -teemakierroksella. Vain aikuisille tarkoitettu opastettu kierros paneutui perusnäyttelyä syvemmin kauneuteen, rakkauteen ja erotiikkaan antiikin maailmassa. Opas näytti rohkeita antiikkisia kuvia ja kertoi juttuja, joita ei peruskierroksella käydä läpi.

Historiaan jonkin verran tutustuneena en varsinaisesti yllättynyt mistään, vaikka toki uusia yksityiskohtia (joita ei tietenkään enää muista) tuli ilmi. Ihan hauska kierros, mutta tuntui jotenkin että esitys jäi vajaaksi. Käsittelemättä jäivät kokonaan esimerkiksi itsetyydytys ja fetissit antiikin aikana.

Ei ihan antiikkisia mutta vanhoja asioita kuitenkin käsiteltiin myös hautausmaakierroksella, jossa eilen kävin. Tampereen hautausmailla järjestetään kesäisin opastettuja kiertokävelyjä. Olen tiennyt kierroksista jo vuosia, mutta vasta nyt sain aikaiseksi mennä paikan päälle. Kalevankangas on tuttu paikka ja siellä on tullut useinkin kuljettua, mutta oppaan avulla tästäkin sai enemmän irti.

Kierroksella ei niinkään puhuttu kuolemasta, vaan elämästä. Käytiin tunnettujen ja vähemmän tunnettujen vainajien hautamuistomerkkejä pällistelemässä ja kuultiin tarinoita entisaikojen elämästä. Alue on laaja, joten paljon mielenkiintoista jäi varmasti näkemättä, mutta voihan siellä harrastaa omatoimistakin tutkimusta.

20.8.2014

Minttumaari x 2


Työkaverini ihastui Minttumaari-huiviin ja tilasi itselleen sellaisen. Koska molemmat lankavaihtoehdot olivat mieluisat kerällä, tein sitten kaksi huivia jotta voi valita valmiista. Tai voi ottaa vaikka molemmat, jos ei edelleenkään osaa valita.


Vaalea huivi
Lanka: Sirdar Snuggly Baby Bamboo
Puikot: 4,5 mm
Paino: 190 g

Tumma huivi
Lanka: Katia Brisa
Puikot: 3,5 mm
Paino: 180 g

Minulla ei ollut tilaa pingottaa huiveja kunnolla, joten tummempi huivi jäi reunoista liian suoraksi. Muutenhan nuo ovat ihan onnistuneita. Ja nyt menen pesemään suuni saippualla, kun puhuin lomalla töistä. Pthyi.

18.8.2014

Hyvin menee mutta menköön


Kesälomani viimeinen pätkä alkoi. Vuokrasimme viikonlopuksi auton ja kävimme miehen vanhempia moikkaamassa maaseudun rauhassa. Uskaltauduin pitkästä aikaa rattiin ja ajokilometrejä tulikin nelisensataa. Automaattivaihteinen vuokra-auto oli helppo (melkein liian helppo!) peli ajella, mutta aika monta kertaa vasen jalka polki olematonta kytkintä ja oikea käsi hamusi turhaan vaihdekeppiä.

Mustikoita tai vadelmia ei löytynyt ollenkaan, mutta kantarelleja sen sijaan oli. Mieheen iski metsässä taas sienihulluus. Kohtauksen jälkiä siivoiltiin monta tuntia ja nyt on pakastin turboahdettu täyteen kantarellia. Hyttysiä oli onneksi todella vähän, joten metsässä sai keskittyä muuhun kuin huitomiseen.

Kun kerran auto oli alla, saimme tavaraa kuljetettua sinne ja takaisin; sinne tietotekniikkaa ja tänne lankoja miehen äidin kätköistä. En kehdannut ottaa kaikkia tarjottuja lankoja, tulihan sitä nytkin parin villapaidan verran. Vielä en tiedä mitä langoista syntyy, mutta eiköhän se ajallaan valkene.

Haavanhoito-ohjeiden vastaisesti kävin rantasaunassa (varoaika on kaksi viikkoa ja leikkauksesta oli lauantaina kulunut 9 päivää). Leikkaushaavat ovat parantuneet niin hyvin, etten voinut vastustaa pehmeästi lämmittävän puusaunan houkutusta. Uimisesta pidättäydyin kuitenkin kiltisti, enkä saunomistakaan harrastanut pitkän kaavan mukaan.

Keittiö on siivottu, astianpesukone on pyörinyt, yksi pyykki nostettu kaappiin ja toinen laitettu koneeseen, robotti-imuri hurisee lattioita kuntoon ja minulla on edessäni aikatauluttamatonta kotiloma-aikaa. Ei paha.

11.8.2014

Hyviä ja huonoja uutisia


Leikkauspäivän aamuna jännitti. Mitään ei saanut syödä eikä juoda, mutten kyllä olisi mitään ehkä alas saanutkaan. Osastolle piti ilmoittautua kello 7:15 ja suunnilleen viittä vaille kahdeksan minut haettiin leikkaussaliin. Sinne kävelin ihan itse ja keskustelin leikkaavan lääkärin kanssa operaatiosta. Olikin sama lääkäri jonka kanssa yritettiin Essurea, eli tunsi tapauksen.

Lääkärin suunnitelmana oli jättää vasempaan munanjohtimeen laitettu Essure-implantti paikalleen ja sulkea oikea munanjohdin klipsillä. Pyysin, että molemmat munanjohtimet poistettaisiin eikä mitään vierasesineitä jäisi kehoon. Tämä sopi joten ei muuta kuin pöydälle ja taju kankaalle.

Kymmentä vaille yksitoista kyselin kelloa heräämössä. Pahoinvointia ei ollut mutta tutinaa kyllä. Hampaideni kalina kuului varmasti huoneen toiselle puolelle asti. Jotenkin hassu ilmiö, kun ei varsinaisesti palellut mutta täristi hirveästi. Lääkkeillä sekin meni nopeasti ohi. Aloitinkin siinä heti sitten fysioterapeutin ohjeiden mukaisen jumpan, jotta tolkku palautuisi.

Leikannut lääkäri tuli heräämöön morjestamaan ja hänellä oli sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset: molemmat munanjohtimet saatiin näppärästi poistettua. Huonot uutiset: minulta löytyi endometrioosi eli kohdun limakalvon pesäkesirottumatauti. Lääkäri poisti pesäkehyytelöä niin paljon kuin pystyi, mutta se perhana voi tietysti kasvaa takaisin.

En tiedä onko omista pesäkkeistäni ollut minulle mitään haittaa. Voi olla että ei ole ollut, mutta voi myös olla että ne ovat aiheuttaneet kipuja joista ennen hormoniehkäisyä kuukautisten aikaan kärsin. Voi myös olla että endometrioosi on osasyyllinen vuoden 2012 sairaalareissuun, johon ei mitään varsinaista syytä sitten löytynyt. Tai voi olla että ei ole.

Voi olla että endometrioosi ei jatkossa aiheuta minulle mitään ongelmia. Tai voi olla että aiheuttaa, sitäpä ei tiedä vielä. Jos ongelmia tulee, voidaan niitä hoitaa hormoneilla. Menin leikkaukseen päästäkseni lopullisesti eroon hormoneista ja sainkin diagnoosin taudista, jonka hoitoon käytetään hormoneita. Jippii. Olisiko tämä nyt sitä ironiaa?

No, kuten sanottua, voi olla ettei ongelmia koskaan tulekaan. Ja onhan se nyt hyvä tietää sairastavansa endometrioosia, jos jotain kummia oireita tulee.

Toivuin nukutuksesta kivasti, vaikka pöhnäinen olo jatkui pitkään. Ongelmaksi muodostuikin sitten vain se, ettei pissa lähtenyt kulkemaan omin avuin. Yritin kyllä, mutta anestesian sivuvaikutuksena rakko oli kai nukahtanut ja ronkkimisen seurauksena kudokset turvonneet niin ettei mitään saanut tiristettyä ulos. Ja kotiin eivät päästä ennen kuin pissa kulkee.

Heräämössä katetrointi onnistui hienosti, mutta osastolla yököt oikein kahteen pekkaan koittivat puolisen tuntia etsiä virtsaputkea. Siinä vaiheessa alkoi jo usko loppua ja mietin että lääkäri on kyllä varmaan tehnyt jonkin sairaan käytännön pilan. Mutta onnistuihan se sitten lopulta. Ja perjantaina iltapäivällä sain vihdoin pissattua riittävän hienosti omatoimisesti, jotta uskalsivat laskea kotiin.

Perjantai ja lauantai meni aika lailla makoillessa, sunnuntaina hiippailin jo ulkona. Tänään tein jo täyden työpäivän. Vatsalla on kolme reikää, joista kahteen näyttää kehkeytyvän aika hienot mustelmat. Ompeleet ovat itsestään sulavia, joten ei tarvitse mennä edes tikkejä poistattamaan. Minkäänlaista jälkitarkastusta ei tarvita, ellei jotain ongelmia ilmene.

Kipulääkereseptikin kirjoitettiin ja lääkkeet on haettu, mutta en ole pakkauksia avannut. Sain sairaalasta pari tablettia mukaan ja ne ovat riittäneet. Kipuja ei oikeastaan ole ollut koko aikana mitenkään mainittavasti (siis jos ei yski, aivasta, niistä, naura tai ponnista). Ihmeen moneen arkipäiväiseen asiaan tarvitaan kummallisen paljon vatsalihaksia, ja ne ovat minulla nyt toistaiseksi osin poissa pelistä.

Lähinnä haittona on ollut hankala olo, joka luultavasti johtuu lähinnä turvotuksesta, kipulääkkeistä ja siitä että varoo vatsaansa. Olen hidas ja ähisevä, kankea ja jotenkin vaikeasti kulkeva kaikin puolin. Rintaa puristi ja painoi pitkään, se tunne on onneksi hiukan hellittänyt. Olen juonut niin paljon että maha hyllyy. Ruoka ei ole kauheasti maittanut ja paskalla käynti on hikinen urheilusuoritus. Aika pientä siis.

Köpöttelen hiukan kyyryssä hitaasti kuin mummelit ja opin ihan uusia akrobatialiikkeitä kengännauhoja solmiessa, mutta eiköhän tämä tästä. Hiljaa hyvä tulee.