30.11.2013

Erilainen lapsuus?


Olenko ainoa joka ei saa nostalgiasätkyä Hopea Toffeeta nähdessään? Minä en muista syöneeni lapsena Hopea Toffeeta, mutta hyvin moni tuttuni on tänä syksynä kiljunut innosta "ihanaa kun tätä taas saa".

24.11.2013

Uutispaasto


En ole kuukauteen käynyt netin uutissivustoilla. En ole avannut Aamulehden tai Hesarin sivuja, en ole kurkkinut iltapäivälehtien sivuja tai Ylen uutisia. Sen sijaan olen lukenut blogeja, katsellut pari dokumenttia Areenalta, etsinyt neuleohjeita ja tarkkaillut sähköpostiani sekä Ylen sääennustusta. Töissä tietysti etsin töihin liittyvää tietoa eli vierailen lähinnä Verohallinnon sivuilla. En ole myöskään lukenut sanomalehtiä enkä kuunnellut uutisia radiosta.

Ero kuukauden takaiseen käytökseen on melkoinen. Aiemmin kävin Aamulehden ja Hesarin sivuilla useita kertoja päivässä, iltapäivälehtien ja Ylen tarjontaa katselin useita kertoja viikossa. Selailin otsikot ja nappasin auki kiinnostavimmat. Klikkailin sinne tänne ja useimmiten eksyin lueskelemaan sitäkin mitä ei alunperin varsinaisesti pitänyt.

Uutispaasto ei ollut mikään kovin suunniteltu juttu. Yht'äkkiä vain alkoi tuntua siltä että nyt riittää tätä lajia. En ole maailmantuskaan taipuvaista tyyppiä, joten minua ei ahdistanut uutisten sisältö. Ei minua erityisesti masenna lukea lähellä tai kaukana tapahtuvista kauheuksista (olenko jotenkin viallinen ihminen?). Enemmänkin minua alkoi ahdistaa se, miten merkityksettömältä se uutisten ja "uutisten" selailu tuntui.

Useimmiten luin ihan oikeita uutisia, mutta aivan liian usein päädyin myös lueskelemaan "uutisia". "Nämä viisi asiaa tuhoavat parisuhteesi", "urheilutähden nolo hetki - katso kuvat ja kauhistu", "onko tämä maailman överein koirankoppi" ja sitä rataa. Klikkasin, luin ja tuhlasin elämästäni aivan liian paljon aikaa tällaiseen sontaan. Päädyin liian usein lukemaan juttuja, joiden uutisarvo oli nolla ja viihdearvokin hyvin pieni.

Nettiuutisten lukeminen tarkoittikin oikeastaan sitä, että selailin läpi otsikoita ja pysähdyin oikeasti lukemaan vain muutamaan jutun. Olin kyllä yleisesti ottaen siis hyvin kartalla siitä mitä maailmalla tapahtuu, mutta vain pintapuolisesti. Saatoin osallistua ajankohtaisaiheista keskusteluun vain otsikkotasolla. Saamani tieto oli kovin irrallista ja hajanaista.

Niinpä päätin etten mene nyt lukemaan ainuttakaan uutista. Ja päätin niin seuraavanakin päivänä. Eikä se ole ollut kovinkaan vaikeaa. Koska en ole Facebookissa, en saa sitäkään kautta houkutusta klikkailla auki uutisjuttuja.

Noin viikko sitten päätin palata sen verran uutismaailman pariin, että aloin katsella Ylen iltauutisia, niitä jotka tulevat televisiosta puoli yhdeksältä. Eikö kuulosta hirvittävän keski-ikäiseltä! Maikkarin kymppiuutisia en voi katsella, sillä arki-iltaisin minun on oltava nukkumassa jo ennen kymmentä.

Ärsyynnyin hiukan, kun huomasin että televisiouutisetkin ovat siirtyneet nettiin. Jokaisessa lähetyksessä uutistenlukija on sanonut vähintään että "lisää aiheesta verkkosivuillamme" mutta useimmiten alustukseksi myös että "kerroimme verkkosivuillamme että". Eräänä iltana pohdittiin sitä mahtaako Ailus erota, seuraavana iltana kerrottiin että Ailuksen eroraha on hyvin suuri. Minusta tuntui siltä että jostain muualta kuin iltauutisista olisi pitänyt saada selville se, että Ailus on nyt sitten eroamassa (vaikka tulihan se välillisesti ilmi siitä kun puhuttiin hänelle myönnetystä erorahasta).

Verkkopalvelun yhdistäminen televisiolähetykseen on tietysti nykyaikaa, mutta jotenkin jäi silti sellainen tunne, että ihmisen oletetaan seuraavan useita uutiskanavia. Pärjääkö nykyään sillä, että katsoo päivässä vain yhdet iltauutiset televisiosta, vai putoaako näin auttamattomasti kärryiltä? Onko sitä ihan pihalla eli out, jos ei herkeämättä seuraa netin uutisvirtaa?

Entä onko se sitten vaarallista, jos onkin vähän pihalla? Kuinka paljon ihmisen tarvitsee tietää elämästä ympärillään? Kuukauden aikana en ole huomannut mitään järisyttävää eroa entiseen uutiselliseen elämääni. Olen yhteydessä ystäviini siinä missä ennenkin, maailma ei ole kaatunut päälleni vaan kaikki tuntuu pyörivän niin kuin ennenkin. Olin vasta jälkikäteen tietoinen lentoliikennettä uhanneesta lakosta ja kaupungin joulunavausjuhlallisuuksista, mutta olen silti voinut toimia ihan normaaliin tapaan.

Tämä uutisista irrottautuminen ei ole mikään testi, eikä tässä nyt ole takana mitään erityistä ideologiaa, onpahan vain mielenkiintoista pohtia asiaa. Erityisesti minua hätkähdytti se mitä mieheni totesi katsellessaan kanssani ensimmäistä kertaa uutisia televisiosta. "Nämä etenevät liian hitaasti", ähkäisi hän ja poistui koneensa ääreen. Sinänsä viaton lausahdus, mutta kertoo mielestäni paljon ja jossain määrin hälyttävästi nykytavasta seurata uutisia.

Citius, altius, fortius! Otsikoita pitää olla tarjolla paljon ja ne selaillaan läpi nopeasti. Etsitään itseä kiinnostavat aiheet ja sivuutetaan kaikki muu. Silmäillään hirveä määrä aineistoa ja napataan lähempään tarkasteluun murto-osa. Sinkoillaan sinne tänne kovalla vauhdilla ja tiedetään kaikesta vähän muttei mistään kaikkea. Tiedon haku ja käsittely on jotenkin keskittymishäiriöinen prosessi. Tai siltä minusta vaikuttaa, ja se on alkanut tuntua vastenmieliseltä.

Älkää käsittäkö väärin. Minä pidän uutisista. Minusta olisi hauskaa olla sillä tapaa vahvasti yleissivistynyt, että tietäisin mistä meillä ja muualla puhutaan. Ongelma onkin siinä, että koen saavani samaan aikaan sekä liikaa että liian vähän. Saan aivan liikaa yksittäistä ja irrallista informaatiota, ja aivan liian vähän sellaista jonka kokisin merkityksellisesti liittyvän elämääni ja aiempiin kokonaisuuksiin.

Esitän aina esimerkkinä sotatoimet ulkomailla. Minusta tuntuu jotenkin turhauttavalta lukea uutisia niistä ja näistä taisteluista, kun en oikeastaan ymmärrä lukemaani. En tiedä konfliktin taustoja joten en ymmärrä taistelun syitä enkä seurauksia. On vaikea hypätä mukaan televisiosarjaan vasta kolmannesta tuotantokaudesta, ja samaan tapaan tuntuu pöhköltä katsella yksittäisiä rähinöitä kun ei välttämättä tiedä edes ketkä siellä rähisevät.

Yhdessä uutislähetyksessä ei tietysti voidakaan kertoa tällaisille tietämättömille ihmisille kaikkea. Tulisi aika pitkä lähetys. Mutta jotenkin haluaisin enemmän irti niistä uutisista joita seuraan. Onko se välttämätöntä? Tuskin. Voiko ihminen elää onnellista ja täysipainoista elämää seuraamatta uutisia? Aivan varmasti! Mutta minua kiinnostaa toisinaan laajentaa tätä oman napani ympärillä pyörivää piiriä. Ja haluan keskittyä uutisissa(kin) enemmän laatuun, enkä niinkään määrään. Etsin edelleen toimivaa ratkaisua.

Uutisvirrasta kuiville loikkaaminen on tehnyt siinä mielessä hyvää, että on jotenkin helpompaa nollata tilanne kuin hiljalleen himmailla. Ehkä loikaan piankin pää edellä takaisin virtaan, tai sitten jatkan jonkinlaista suodattamista. Jää nähtäväksi.

21.11.2013

Puhtaan omantunnon vaatteet


Nyt on pakko antaa kehuja. Siispä suoraan asiaan!

Seele on eettisesti ja ekologisesti valmistettujen vaatteiden kauppa Tampereen keskustassa. Kaupassa ei tarvitse pohtia tai arvella tuotteiden alkuperää ja valmistusolosuhteita, sillä kauppias on selvittänyt nämä asiat puolestani ja ottanut myyntiin vain niitä tuotteita, joita tällainen eettis-ekologisesti vaativa kuluttaja voi hyvillä mielin ostaa. Nice!

Palvelu on ensiluokkaista. Pitkään harkitsevaa ja mieltään jatkuvasti muuttavaa asiakasta palvellaan kärsivällisesti, sillä kauppias ymmärtää että kyseessä on tärkeä ja iso investointi, jonka on tarkoitus tuottaa iloa vuosikausia. Seele ei myy kertakäyttövaatteita.

Ostin itselleni Kainon Talvimarja-mekon ja lenkkihuivin. Kaino-tuotteet neulotaan Köyliössä, sadan kilometrin päässä Tampereelta. (Tämä on siis siinä mielessä maksettu mainos, että minä teen sekä maksamisen että mainostamisen.)

Luonto-, eläin- ja ihmisystävällisyyden vuoksi ei ole tingitty suunnittelusta. Seelessä myynnissä olevat vaatteet ovat persoonallisia ja silti aikaa kestäviä, monipuolisia ja ainakin minun mielestäni kauniita. Kannattaa tutustua.

17.11.2013

Nähty ja koettu


Ihana ystäväni vei minut katsomaan Tampereen Teatterin ohjelmistossa olevaa trilleriä Kylmä murha. Näytelmän on kirjoittanut Edward Taylor, jonka kynästä on myös radiokuunnelma Knalli ja sateenvarjo. Tuttuun tapaan tarinassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista kummaa, ja kuivakka brittihuumori iskee aina.

Teatterissa on mukava käydä, varsinkin kun on hyvää seuraa ja erinomaista katsottavaa. Kylmä murha oli oikeasti aika jännittävä, esityksessä oli sopivasti huumoria ja teatterin taikaa. Enpä muista muita esityksiä, joissa yleisö olisi hypähtänyt penkeissä ja huudahtanut ääneen säikähdyksestä. En tahdo spoilata, joten en kerro juonesta enempää (tai oikeastaan mitään), mutta suosittelen esitystä lämpimästi kaikille.

Sain töistä ilmaisen lipun käsityömessuille, joten kävin siellä piipahtamassa. (En olisi mennyt jos en olisi lippua saanut, 14 euroa on minusta hiukan liian kova pääsymaksu.) Suomen Kädentaidot on tapahtuma, joka tuntuu laajentuvan vuosi vuodelta. Tällä kertaa käytössä oli myös upouusi E-halli, joten käsityöt, askartelu ja kotimainen design olivat laajasti esillä peräti kolmessa hallissa. D-hallin kivi- ja korumessut jätin suosiolla välistä, vaikka samalla lipulla olisi päässyt sinnekin.

Yhden yrittäjän kanssa tuli juteltua siitä, että messut olivat tänä vuonna ehkä jo liian isot. Minulla meni kolmen hallin läpijuoksuun kaksi tuntia, eikä siinä paljoa pysähdelty. On tietysti hienoa että tarjontaa on runsaasti, mutta ei sekään mielestäni palvele ketään että vain vannoutuneimmat fanit jaksavat kiertää koko alueen ajatuksen (ja rahojensa) kanssa. Ihmiset pökertyvät jo A-halliin, eikä kukaan enää jaksa C-hallin perukoille.

Itse olin täsmäostoksilla, eli tiesin mitä hain ja onnekseni löysin: ostin puikkomitan ja Kalevantulen soijavahatuikkuja. Molempia on harkittu ja haluttu pitkään, joten olen omaan messukäyntiini tyytyväinen.

Messuilla ohimennen kuultua: "Tää on niin ihana että kädet tärisee!"

16.11.2013

Kehitys kehittyy


Onko teidän työpaikoillanne käyty kehityskeskusteluja? Oletteko itse olleet mukana kehityskeskusteluissa? Kuinka ne ovat sujuneet ja onko niiden seurauksena oikeasti tapahtunut kehitystä? Ovatko kehityskeskustelut mielestänne tärkeitä?

Minulla oli eilen elämäni ensimmäinen kehityskeskustelu. En siis oikein voi verrata mihinkään, mutta mielestäni minulla ja pomollani oli oikein hyvä keskustelu. Ei mitään hätäistä viisiminuuttista, vaan puolitoista tuntia siinä meni tärkeiden asioiden äärellä.

Olin saanut kysymyslomakkeen täyteltäväksi ja paneuduin vastailuun ihan tosissani. Lisäksi teimme keskiviikkona koulussa SWOT-analyysin miettien omia asiakaspalvelutaitojamme. Otin taulukon mukaan keskusteluun ja siitä irtosikin paljon juttua, eli olipa oikeasti hyötyä iltakoulussa istumisesta.

Pomo tuntui aidosti kiinnostuneelta kuulemaan ajatuksiani. Ja tuntui siltä että voin ihan rehellisesti kertoilla tuntemuksiani, sekä positiivisia että negatiivisia.

Iso osa varsinaisesta kehittymisestä jää toki minun kontolleni, sillä pomoni ei voi kaataa tietoa päähäni eikä hän voi muuttaa minua vähemmän stressaavaksi yksilöksi. Mutta hän oli valmis auttamaan jos keksin mitä tarvitsen päästäkseni tavoitteisiini. Koulutukseeni hän panostaa mielellään ja on tukena tehtävien suunnittelussa niin ettei työ muodostu liian kuormittavaksi.

Itse en asiaa ottanut esille, mutta pomoni halusi puhua myös palkastani. Hän sanoi että olen ansainnut korotuksen ja sen toki hyväksyin siltä istumalta.

Keskustelusta jäi oikein hyvä mieli, mukava siirtyä viikonloppuun näissä tunnelmissa.

14.11.2013

Kevät tuli, lumi suli...


...lumen alta esiin tuli Batman!


Lupasin miehelle suojuksen tablettiin. Sen tekemisessä meni hirveän kauan, joten voisi sanoa että toive toteutui myöhään. Mutta päätin että tämä onkin miehen joululahja, niin en olekaan myöhässä vaan hirmuisen ajoissa. Hähä.


Vanhojen farkkujen (taas yhdet perseestä revenneet, mies tuhoaa housuja kiitettävällä tahdilla) reisiosasta, mustasta huovasta, avainnauhan nipsusta ja hailunvihreästä vuorikankaasta - niistä on tabletinsuojukset tehty. En laittanut mitään pehmusteita, kun mies sanoi että tarvitsee lähinnä suojan naarmuilta.


Batman oli ihan ehdoton. Minun keksintöni, mutta mies hyväksyi sen. Koko pussi käsin ommeltu ja tikattu.

10.11.2013

Back to school


Koulu on muuten mukavaa, mutta läksyt tuntuvat tappavilta. Eivät ne toistaiseksi ole vaikeita olleet, ainoastaan hirvittävän aikaavieviä. Torstain ja perjantain istuin oppitunneilla ja illat menikin sitten joutuisasti tehtäviä tehdessä. Töissä on se hyvä puoli, että niitä ei voi eikä saa tuoda kotiin. Tosin nyt kun on ollut töistä poissa kaksi päivää, on pöydälle kertynyt varmasti sellainen pino hommia että voi tulla helppoja läksyjä ikävä.

Tähän mennessä koulua on ollut päivällä, ensi viikolla tulee eteen ensimmäiset iltatunnit. Saapa nähdä kuinka virkeänä sitä perehtyy opetettaviin asioihin kun on ensin tehnyt täyden työpäivän alle. Väsyneenä ei oikein jaksa keskittyä, mutta toisaalta ongelmanratkaisu voi olla poikkeuksellisen luovaa.

Ensi perjantaina minulla on elämäni ensimmäinen kehityskeskustelu. Aika jännää. Sain pomolta kolme aanelosta täyteltäväksi keskustelun pohjaksi. Ihan jokaiseen kysymykseen en keksinyt mitään sopivaa vastausta, mutta jotain henkeviä yritin kuitenkin kehittää että olisi juteltavaa.

Talviloma siintää jo mielessä. Koska sitä ei oikein ehdi kevätpuolella pitää, olen suunnitellut paria vapaapäivää tälle kuulle ja paria vuodenvaihteeseen. Mitään ihmeellisiä lomasuunnitelmia ei ole, kaipaan vain lepoa ja rauhaa.

7.11.2013

Hyvä näin


Olen päässyt elämässäni riittävän pitkälle: syliin asti.

4.11.2013

Mäihä


Minulla kävi ihan mieletön tuuri: voitin Huili-lehden lukijapalautearvonnassa Berryfectin marjajauheita.


Tykkään syödä marjoja, mutta niitä mahtuu pakastimeen kovin rajallinen määrä. Marjajauheet ovat oivallinen ratkaisu tilaongelmaan, nämä kun säilyvät kuivatavarakaapissa. Varsinkin tyrni on minun makuuni vähän liian tymäkkä marja sellaisenaan, mutta jauhetta saa ovelasti sotkettua soijajogurttiin niin ettei maku töki yhtään.

Melkoinen määrä näitä tuli, joten nyt saa lapata ahkerasti!

3.11.2013

Lisää kortteja


Laskeskelin että tarvitsen ehkä hiukan lisää joulukortteja, joten tein tällaiset simppelit hiutalekortit kuvioleikkureiden avulla:


Olisin halunnut hiutaleiden keskelle timanttimaisemmat blingit, mutta kun varastoissa oli vain helmenkaltaisia blingejä eikä mitään uutta viitsinyt näitä varten ostaa, niin mennään sitten sillä mitä käytettävissä on.


Suunnittelin kortit pystysuuntaisiksi, mutta näyttävät näköjään ihan yhtä hyviltä vaakasuuntaisinakin.

1.11.2013

Kun pääsisi irti


Olisikohan tämä nyt sitä stressiä? Kaikki nyppii, tympii, kyrsii ja ärsyttää. Kroppa on herkkänä ja pinna jatkuvasti kireällä. Ärsyttää oma naama ja muiden naamat. Ärsyttää liikenne, jatkuvasti täynnä oleva astianpesukone, oma peitto, tupakoivat ihmiset, naapurit, mummot kassajonossa ja maailman äänet. Tympii katuvalojen loiste, uutisten yksitoikkoisuus, oma aikaansaamattomuus, koko ajan kastelua tarvitsevat kukat ja pyöräillessä vuotava nenä.

Ärsykkeitä on ylitsevuotavasti. Näen, kuulen, tunnen ja koen ihan liian paljon ja liian vahvasti. Asiat kasautuvat ja minulla on jotenkin eltaantunut olo. Iho on kuin rummunkalvo, joka kireänä värisee pienestäkin tönäisystä ja saa koko kehon kumisemaan. Mieleen nousee vain sapekkaita sanoja, ei lempeitä lauseita. Huomaan jääneeni jumiin negatiivisen ajattelun kierteeseen enkä pysty keskittymään kunnolla mihinkään.

Minua harmittaa suuresti kunnollisen keskustelun harrastamisen mahdottomuus tässä tilassa. Tuntuu tympeältä todistaa hyväksi ideaksi se sadan vuoden takainen käytäntö, jossa miehet vetäytyivät päivällisen jälkeen polttamaan sikareita ja keskustelemaan tärkeästi taloudesta ja politiikasta naisten siirtyessä omiin piireihinsä jutustelemaan aiheista, jotka eivät niin rasittaisi heidän pieniä ja yksinkertaisia aivojaan.

En pidä siitä, että keskustelukumppanini voi suorastaan nähdä rattaiden pyörivän päässäni - tuloksetta. Haluaisin olla tunnettu terävistä huomioistani, säkenöivästä älystäni ja loistavasta keskustelutaidostani, mutta lähinnä vaikutan epäsympaattisella tavalla vajaamieliseltä lauseiden punaista lankaa etsiessäni.

Mikä avuksi? Väliaikainen maisemanvaihdos, loma vai joku isompi muutos? En tiedä, mutta jotenkin on sellainen vahva itsestä irtautumisen tarve.

Haluan paeta kauas korpeen ikuisuudeksi. No, ehkä en ikuisuudeksi, mutta seuraavaksi pariksi sadaksi vuodeksi. Haluan unohtaa ja tulla unohdetuksi. Haluan kadottaa kaiken ympäriltäni ja olla jotenkin painoton.