28.9.2013

Korun tuunausta


Kun ukkini kuoli 1991, sain hänen hopeisin ristikorunsa. En ole siitä raaskinut luopua, vaikka koru on jäänyt käyttämättä koska en ole ollenkaan risti-ihmisiä. Kaksikymmentä vuotta laatikossa pyörittyään risti koki muodonmuutoksen.


Vasemmalla kömpelö lyijykynäpiirros alkuperäisestä korusta (koska olisihan se nyt ollut aivan liikaa vaadittu että kahden vuosikymmenen aikana olisi ehtinyt ottaa rististä edes yhden valokuvan ennen kuin sitä käy muokkailemaan). Oikealla uusi koru ja euron kolikko mittakaavana.

Ristin pienemmät sakarat lyhentyivät kolmasosalla ja keskelle pistin pallon jotta sain ristin muotoa hiukan rikottua. Pintakuvioinnin ja patinan halusin säilyttää. Renkaan lisäsin tuomaan pehmeyttä ja pyöreyttä josta niin kovin pidän. Ristin muoto on edelleen nähtävissä, mutta nyt se on pakanalle sopivan epäkristillinen.

Myönnän, että lopputulos on kovin mitalin tai kunniamerkin kaltainen, mutta vakuutan että malli on oma ja alkuperäisen korun ehdoilla tehty. (Tänä plagiointisyytösten kulta-aikana on oltava varovainen.) Eikä minua ollenkaan haittaa tietty sotilashenkisyys, se on ennemminkin bonus kuin miinus.


Yksin en olisi tietenkään tähän pystynyt, vaan opettajana ja apuna oli kultaseppä Sanni Lehtinen, joka toisinaan vetää korukursseja. Hopean työstäminen oli hiukan pelottavaa, mutta Sanni on kärsivällinen ja kannustava opettaja. Sanni myös teki vaativat juotokset, että koru pysyisi kasassa eikä napsahtaisi palasiksi käytössä.

Tämä oli oikein hyvä harjoitustyö, sillä pääsin kokeilemaan hopean leikkaamista, sahaamista, viilaamista, hiomista, kiillottamista, hehkuttamista (hih!), juottamista ja patinoimista sekä hopealangan vetämistä. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Ensimmäiseksi hopeatyöksi vallan hyvä!

27.9.2013

Lehtikatsaus


Tampereen yliopiston tiede- ja kulttuurilehti Aikalainen esittelee uusimmassa numerossaan Andra Cozleanin, joka aloitti romanian kielen lehtorina Tampereen yliopistossa. Haastattelu on luettavissa Aikalaisen sivuilla. Vaikka Cozleanin asiantuntemus on käsittääkseni kielen opetuksessa, hän ottaa kantaa myös romanialaisten kerjäläisten oleskeluun Suomessa.

Cozlean vakuuttaa artikkelissa, että Romania tarjoaa kaikille kansalaisilleen koulutuksen, terveyspalvelut ja mahdollisuuden osallistua. "On ihmisiä ja etnisiä ryhmiä, jotka eivät halua olla mukana järjestelmässä. He haluavat olla vapaita ja tehdä kaikkea, mitä he ikinä haluavat. He ovat työttömiä ja kodittomia ja sitten he tulevat tänne kerjäämään", sanoo Cozlean ja toivoo että Suomi rajoittaisi kerjäläisten pääsyä maahan.

Haluaisin uskoa että romanialainen tietää Romanian todellisen tilanteen, mutta hiukan epäilyttää silti. Amnesty kertoo mm. Romanien romanien kärsivän vakavasta syrjinnästä ja pakkohäädöistä. Syrjintä pitää yllä köyhyyttä, ala-arvoisia asumisoloja, puutteellista koulutusta ja vedensaannin vaikeuksia. Ehkä kyse ei ole halusta jättäytyä järjestelmän ulkopuolelle, vaan siitä että romaneja on esimerkiksi estetty saamasta oman maan kansalaisuutta tai sosiaalietuuksiin tarvittavia henkilöllisyysasiakirjoja.

Niin että ketähän tässä nyt uskoisi, kansainvälistä ihmisoikeusjärjestöä vai romanialaista opettajaa...?

Ja tässä katsaus muihin syksyn lehtiin:


Sattumalta huomasin että näissä syksyn lehdissä on hyvin samanlaiset värit kuin eilen ostamassani kukkakimpussa. Katsokaa vaikka:


En tiedä teistä, mutta kyllä näissä minusta on huomattavaa samankaltaisuutta. Melkein on plagioinnin makua! En ole expertti, mutta mielestäni kukkakimpussa on käytetty samanlaista lehtivihreää kuin syksyn lehdissä. Lisäksi molemmissa teoksissa on nähtävissä samanlaisia kasvien orgaanisia muotoja.

Kukkakimpun värit ovat suoraan syksyisestä luonnosta, joten kyllähän tässä hiukan joudun miettimään että myytiinkö minulle kukkakaupassa kopio. Lehdet ovat olleet puissa keväästä asti, joten väittäisin niiden tulleen ensin. Mitäs luulette?

23.9.2013

S**tanan hetero!


Hetero Pride -kulkueen järjestäjä Jani Salomaa on huolissaan perinteisen heteromiehen aseman heikkenemisestä. Siitä olen hänen kanssaan samaa mieltä, että miehisen miehen osakkeet ovat viime aikoina olleet huolestuttavasti laskussa. Eikä se nyt niin kaukaa haettu ajatus ole, että heteromies on kohta sukupuuton partaalla.

Jani Salomaan haastattelu on vitsikästä luettavaa, sillä hänen perustelunsa ovat täysin poskettomia ja jälleen kerran tuntuu siltä että äänitorvena on pelkkä torvi jota tuuli soittelee. (Pyydän anteeksi, Salomaa, saatat olla ihan fiksukin kaveri, mutta haastattelussa et ehkä antanut itsestäsi parasta mahdollista kuvaa.)

Miehisiä miehiä on aina vain vähemmän. Tämä on fakta.

Testosteroni tekee miehistä miehiä. Useat muut asiat ja ominaisuudet määrittävät miehen laatua eliönä ja ihmisenä, mutta ilman testosteronia ei ole miehiä. Helsingin Sanomien artikkeli aiheesta on karua luettavaa. Tutkimuksen mukaan 70-luvulla syntyneillä miehillä oli kolmikymppisinä yhtä vähän testosteronia kuin 20-luvulla syntyneillä seitsemänkymppisinä. Isoisämme olivat sonneja hautaan asti, tulevaisuuden "miehet" eivät ehkä pysty parhaassa iässäkään tuottamaan jälkeläisiä.

Minä uskon että testosteronin määrällä ei ole vaikutusta ainoastaan siihen miten laadukasta spermaa miehet tuottavat, vaan myös siihen miten miehet ovat miehiä. Ei ole mikään ihme, että joidenkin mielestä aitoja miehiä ei ole enää olemassa, vaan maailmaa valloittavat kaikenlaiset metroseksuaalit, homot, transut ja muut keijukaiset. Minä uskon että juuri näin on todellakin käymässä. Meillä tulee tulevaisuudessa olemaan entistä enemmän androgyynejä miehiä, jotka esittelevät muotinäytöksissä naisten vaatteita. Tulemme näkemään paljon nykyistä enemmän sukupuolirajojen hämärtymistä ja muuntumista nimenomaan naismaiseen suuntaan.

Onko tämä huono asia? Ei ehkä sinällään. Minulla ei ole mitään ihmisten ja heidän seksuaalisuutensa monimuotoisuutta vastaan. Toivon todella oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa, onnea ja rauhaa kaikille sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Mutta minua huolestuttaa se, että tulevaisuudessa lisääntyminen tulee olemaan ihmisille todellinen ongelma. Se on tietysti maapallon pelastus, mutta ihmiskuntaa se tulee köyhdyttämään valtavasti.

Lisäksi minun käy hiukan sääliksi miehistä miestä tässä murroksessa. Ei ole helppoa hänellä. Testosteroni ei ole muodikasta. Miehisen miehen luolaan vetävä luonne joutuu koville, kun pitäisi osata olla hiukan homompi. Entisaikojen normimies on nyt katoavaa kansanperinnettä, jota pidetään pahimmassa tapauksessa liian karkeana, jurona, aggressiivisena ja jälkeenjääneenä tähän maailmaan. Joskus ilmapiiri on sellainen, että testosteronia uhkuva mies ei ole tarpeeksi sivistynyt vaan joutuu pyytämään suorastaan anteeksi sitä, että tykkää perinteisistä perhearvoista. Ymmärrän Jani Salomaata, vaikka en ole kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan enkä ehkä näe elämää yhtä mustavalkoisena kuin hän.

Se on myönnettävä, että korkeat testosteronipitoisuudet eivät aina ole hyvä asia. Tuleekohan maailmasta hiukan rauhallisempi paikka, kun testosteronimäärät pienenevät? Toivottavasti, en pistäisi ollenkaan pahakseni. Tosin lähitulevaisuudessa on odotettavissa yhä enemmän yhteenottoja nimenomaan hetero-homo-sektorilla. Pelkään, ettemme ole vielä lähelläkään suvaitsevaisuuden auvoa, sillä tällä hetkellä kummankaan ryhmän ääripäät eivät aidosti suvaitse toisiaan. Menee vielä pitkään siihen, että nykyenemmistö on vähemmistö ja toisin päin, mutta niin voi joskus käydä.

Ja heteroiden on ihan turhaa syyttää siitä homoja. "Tosimiesten" on ihan turha tulla pullistelemaan ja nuijimaan homppeleita maan rakoon. Nykyajan poikalapset eivät ole syypäitä siihen että heidän testosteronimääränsä ovat pelottavan alhaiset. Ei ole heidän vikansa, että maailma on muuttunut ja miehet siinä sivussa. Ketä tai mitä voimme syyttää?

Helsingin Sanomien artikkelissa on lueteltu paljon mahdollisia syyllisiä. Kemikaalit ovat epäiltyjen listalla kärkipäässä. Sonni-isoisät ovat luoneet kemikaaleja, jotka kastroivat heidän jälkeläisensä. E-pillereitä käyttävät naiset pissivät hormonit veteen ja uroskalat muuttuvat naaraiksi. Teflonpannujen ja Gore-Tex -kankaiden kemikaalit saattavat tehdä poikalapsesi kiveksille haittaa. Luomulapsen kasvattaminen on Suomessakin vaikeaa, sillä Afrikasta tulee tuulten mukana edelleen DDT:tä ja sen vaikutukset yltävät kuudenteen sukupolveen.

Voitte syyttää suoraviivaisesta ja oikovasta ajattelusta, mutta näin se minun mielestäni menee: kemikaalit ja muut ympäristöasiat pienentävät miesten testosteronitasoja, mistä seuraa sekä hedelmällisyyden heikkenemistä että miehisten ominaisuuksien hiipumista. Ihmiskunnan naismaistumisesta seuraa enenevässä määrin homoseksuaalisuutta, transsukupuolisuutta ja androgyynisyyttä, joka näkyy paitsi ihmisten fysiologiassa myös kulttuurin ja yhteiskuntamme kehityksessä. Karvainen metsämies jää naisten ja metroseksuaalien jalkoihin, mutta pistää omalla karkealla tavallaan vastaan niin kauan kuin pystyy ja kehtaa.

Minun ponttini taitaa olla lähinnä se, että on ihan typerää keskittyä siihen mitä sukupuolta kukin on tai ketä haluaa panna, kun meillä on oikeita ongelmia. Ollaan ystäviä jookos, niin kuin ananas ja kookos, ja koitetaan taistella yhdessä kaikenlaisia (sekä fyysisen kehon että mielen) myrkytyksiä vastaan. Suojellaan luontoa ja itsejämme, pidetään huolta kaverista. Oli se sitten homo tai hetero.

21.9.2013

Tulostelua


Kyllä tulostin on sitten näppärä väline. Minulta puuttui kuviopapereita, joten tein niitä.


Töissä on siivoiltu kovasti, ja käytettyjä pahvisia välilehtiä ei kaivannut enää kukaan. Minulle ne kelpasivat kuitenkin oikein hyvin. Leikkasin korvakkeet irti ja surautin tulostimesta läpi.


Netistä löytyi mukavia taustakuvia tulostettavaksi, ja nyt minulla on värikkäitä kuviopapereita askarteluihin. Tulette näkemään näitä ehkä joulujuttujen yhteydessä, niitä ajatellen nämä tein. Vaikka tulostinvärit ovat aika hintavia, arvelen että valmiit kuviopaperit maksaisivat kuitenkin lopulta enemmän. Niin tai näin: onpahan ainakin uniikit paperit, ei ole muilla samanlaisia.

19.9.2013

Pussilakanoita


Kuinkahan monta pussilakanasettiä keskimääräisellä lapsettomalla pariskunnalla on?

Meillä on neljä sellaista settiä, johon kuuluu kaksi pussilakanaa ja kaksi tyynyliinaa. Kaksi settiä on aktiivikäytössä ja kaksi majailee vintillä. Välillä sitten vaihdetaan, niin että käytössä olleet siirtyvät vintille ja vintillä muhineet otetaan käyttöön.

Ja melkein on kuulkaa kuin uudet saisi! Kyllähän sen muistaa millaiset lakanat vinttiin vei vuosi sitten, mutta vaihtelu virkistää silti kummasti. Kun kierrättää lakanoita tällä tavalla, ei niihin ehdi liiaksi kyllästyä.

Kuinka usein ihmiset ostavat uusia pussilakanoita? Kymmenen vai viiden vuoden välein? Joka vuosi? Ostaako joku useita settejä vuodessa?

Nykyiset liinavaatteemme tuntuvat olevan melko hyvää tekoa. Luulen, että uusi setti tarvitsee ostaa suunnilleen kerran kymmenessä vuodessa. Tai ehkä harvemmin, sillä vanhin pussilakanaparimme taitaa olla jo kymmenisen vuotta vanha, eikä siinä ole mitään hiutumisen merkkejä.

Seuraavaksi haluaisin kyllä kokeilla pellavaisia pussilakanoita ja tyynyliinoja. Onneksi ei ole kiire ostaa, voi harkita hankintaa ainakin seuraavat viisi vuotta.

14.9.2013

Diisk


Mies toi työmatkaltaan tuliaisina flunssan, ja lahjoitti sen sitten vähän käytettynä minulle. Hyvin on potkua kertaalleen käytetyssäkin nuhassa, meinaa hyydyttää koko eukon. Odottelen innolla pääsyä keltaisemman liman vaiheeseen, tämä kirkas juoksee niin lujaa että pitää koko ajan olla nessu käsillä ja nenän alla. Kurkkukipuvaihe jäi ennenkokemattoman lyhyeksi, mistä en kyllä yhtään valita. Kyllä tämä tästä.

11.9.2013

Opintielle


Aloitan ensi viikolla koulun. Taas. Tällä kertaa oppisopimuskoulutuksen, sitä en olekaan vielä koskaan kokeillut.

Lähden suorittamaan taloushallinnon ammattitutkintoa. Moni on kysynyt että miten se eroaa merkonomin tutkinnosta, jonka suoritin pari vuotta sitten. En ole vielä oikein osannut vastata. Mutta merkonomin tutkinto on liiketalouden perustutkinto, se ei ole ammattitutkinto. Taloushallinnon ammattitutkintoa voi lähteä tavoittelemaan, kun on alla perustutkinto ja työkokemusta taloushallinnon tehtävistä.

Pomo minulle tästä koulutuksesta vinkkasi ja hän tätä ehdotti. Minulle sopii kyllä, vaikka hiukan jännittääkin se että kuinka paljon lisätöitä opiskelu teettää. Oppisopimuksen ideahan on kuitenkin se että työtä tehdään normaalisti ja siinä sivussa opitaan, joten tämä on ehkä oikeasti inhimillisin koulutusmuoto kokopäivätyössä käyvälle. On hiukan eri asia opiskella työn ohessa kuin opiskella työssä.

Tulevaisuus sen sitten näyttää, millaista se on. Mutta nyt kuvittelen että teen ihan entiseen tapaan töitä, mutta niitä töitäni tullaan vain arvioimaan eri tavalla kuin nyt. Muutaman kuukauden välein pitää käydä ohjaavan kollegan kanssa arviointikeskustelu ja pitää koota tehdyistä töistä jonkinlaista materiaalikansiota. Lähiopetuspäiviä on muutama kuukaudessa. Ohjaavan opettajan kanssa tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma, jossa huomioidaan aiemmat opinnot ja nykyiset taidot. Jotakin voi saada hyväksiluettua, aika monta asiaa joutuu varmasti opettelemaan ihan uutena.

Sitähän se pomo pitkään mietti, että mahtaakohan tämä koulutus olla minulle riittävän haastava. Minulla ei ole ollenkaan samansuuntaisia huolia. Eikä minua haittaa ollenkaan jos kerrataan jo kerran opittua, on meinaan unohtuneet aika sujuvasti ne asiat joita ei töissä tarvitse päivittäin muistaa.

Ilmassa on syksyn ja koulun alun tuoksua.

6.9.2013

Vaatteen hinta


Huili-lehden uusimmassa numerossa oli mielenkiintoinen (mutta kurjan pintapuolinen!) juttu kotimaisten vaatettajien ekologisuudesta. Artikkelin ehdottomasti parasta antia oli suomalaisen vaatteen hinnan anatomian selvittäminen. Nurmi-merkin Dahlia-jakku on valmistettu hampusta ja ommeltu Lahdessa.

Jakun kokonaishinta on valmistajan nettisivujen ja Huilin tietojen mukaan 229,00 euroa - mutta pieni yhteenlasku antaa minulle summaksi 228,10 euroa. Huili on joko pyöristänyt hintoja tai unohtanut jonkun 90 sentin siivun laskelmistaan, sillä lehden tarjoamien osahintojen yhteissumma on tosiaan 228,10 eikä 229,00 euroa.

No, minä tein omat kaavioni joissa käytin Huilissa mainittuja hintoja, ja jakun kokonaishinta on minun laskelmissani nyt sitten 228,10 euroa. Tuolle puuttuvalle 90 sentille ei nyt mahda mitään, eikä se lopputulokseen nyt mitenkään dramaattisesti ehkä vaikutakaan. Suuret linjat ja pointtini (jos sellaista edes on) erottuvat kyllä näilläkin numeroilla. (Ai miten niin kirjanpitäjä viilaa pilkkua...) Klikkaa kuvia isommiksi, näet paremmin!


Kaupan kate lohkaisee valtaosan hinnasta. Tämä on ymmärrettävää, mutta se ajaa kuitenkin ajattelemaan että olisi mukava pienentää tuota myyjän katesiivua ja ostaa vaatteita mahdollisimman suoraan tuottajalta hiukan halvemmalla. Tai vaikka samallakin hinnalla, mutta joka tapauksessa niin että valmistaja saisi isomman osan itselleen.

Jotenkin järkyttävää on se, että tuotteen arvonlisävero on lähes yhtä suuri kuin kaikki materiaali-, valmistus-, pakkaus- ja kuljetuskustannukset yhteensä. Ja tämä siis jakussa, joka ommellaan Suomessa (jossa toivon ompelijan saavan ihan oikeaa palkkaa). Kuinkahan pieni tuo violetti siivu olisi, jos tehtäisiin vastaava kaavio halvan työvoiman rättihelvetissä valmistetusta tuotteesta?


Tässä alemmassa kaaviossa olen vielä pilkkonut ensimmäisen kaavion valmistuskustannukset pienempiin osiin. Puolet valmistuskustannuksista koostuu leikkuusta ja ompelusta. Yli kahdensadan euron jakusta ompelijan osuus on parikymmentä euroa. Minusta se kuulostaa jotenkin tosi pieneltä summalta. Vai kuulostaako se pieneltä vain siksi että tuotteen arvonlisävero on melkein kaksi kertaa niin suuri kuin ompelijan palkkio?

Nuo ihan pienimmät siivut menivät epäselväksi silpuksi, mutta yritin tehdä kaavioista mahdollisimman selkeitä. Minusta tällainen tieto on kiinnostavaa ja ajatuksia herättävää. Kiitos Huili!

2.9.2013

Teemestarin kirja


Sunnuntaina, kun päättymättömältä tuntuva sade ropisi ikkunaan, luin kirjaa kuivuudesta. Emmi Itärannan Teemestarin kirja kertoo tulevaisuudesta, jossa rannikot ovat muuttuneet merenpohjiksi, makea vesi on säännösteltyä eikä lumisia talvia enää ole.

On sanottu, että kolmas maailmansota tullaan käymään makeasta vedestä. Ikuisina pidetyt jäätiköt pienenevät koko ajan. Itärannan luoma tulevaisuudenkuva ei ole mitenkään mahdoton, vaan erittäin todentuntuinen. Kun juomavesi on vähissä, siitä tulee arvokasta, kiisteltyä ja salattua omaisuutta.

Teemestarin kirja on todella kaunis. Se on mieleenpainuva tarina Noriasta, teemestarin tyttärestä. Noria asuu paikassa joka ennen oli pohjoista Suomea. Kirjan maailmassa on paljon tuttua, mutta myös paljon eksoottisia elementtejä. Mullistuneessa maailmassa Lapin tuntureiden kyljessä järjestetään itämaisia teeseremonioita ja kärsitään kuivuudesta. Kirja kertoo vedestä ja siitä kuinka se on osa meitä.

Itäranta on osannut pitää tarinansa sopivan pienenä, helposti hallittavana. On vaikea uskoa, että näin kypsä, tasapainoinen, vahva ja filosofinen teos on kirjailijan esikoinen. Erittäin vaikuttavaa tekstiä, suosittelen lämpimästi kaikille.

En malttanut laskea Teemestarin kirjaa käsistäni edes siinä vaiheessa, kun sain se luettua. Halusin jäädä vielä hetkeksi tarinaan. Suuta kuivasi ja ulkona putoilevat pisarat näyttivät kutsuvilta. Puin sadevaatteet päälleni ja lähdin kävelylle. Huljuttelin saappaitani lätäkössä, jonka vesi oli puhtaampaa kuin miljoonien ihmisten juomavesi. Itärannan tulevaisuus on monelle totta jo nyt.