25.7.2013

Lomapuuhastelua


Maanantaina kävimme Vakoilumuseossa. Miehelle oli ensimmäinen kerta, minulle toinen. Museossa on paljon nähtävää ja hirveästi luettavaa tekstiä, joten aikaa kuluu jos kaikkeen tarjolla olevaan jaksaa perehtyä. Minä olen vähän laiska lueskelemaan näyttelytekstejä, vaikka ne mielenkiintoisia ovatkin.

Mutta voihan vakoilijoiden tarinoihin tutustua itsekseenkin. Erityisesti minua kiinnostaisi lukea näyttelyssä mainituista Hella Wuolijoesta ja Lauri Törnistä, jotka ehtivät elämänsä aikana olla monessa mukana.

Tiistaina siirryimme jännittävästä vakoilija- ja sotilaselämästä lähes yhtä jännittävään tavallisen työläisen elämään ja vietimme hyvän tovin Amurin työläismuseokorttelissa. Todella hieno paikka, suosittelen ajan kanssa käymistä.


Opastetulla kierroksella saimme nähdä ja kuulla millaista tamperelaisen työväestön elämä on ollut 1882-1973. Suurin osa museokorttelin rakennuksista on aitoja ja alkuperäisillä paikoillaan, joten niissä on todellista tunnelmaa.


Kuvattavaa oli paljon, joten opastetun kierroksen jälkeen kiersimme vielä uudestaan kuvailemassa asuntoja. Useimpia huoneita kuvatessa haittasi ikkunasta tuleva vastavalo, mutta muutamia onnistuneitakin otoksia tuli.


Vanhat puulattiat ja kalusteet ovat hurmaavia! Kelpaisivat minullekin. Sen sijaan ajatus rottia kuhisevasta ulkovessasta tai talviaamuisin pakkasen puolelle kylmenevästä yhteiskeittiöstä ei houkuta.


Tänään kävimme ajamassa kartingia. Ajoaika oli 15 minuuttia, mutta siinäkin oli melkein viisi minuuttia liikaa. On nimittäin yllättävän raskasta puuhaa jos yrittää oikeasti ajaa lujaa! Siksi kirjoitan nyt, koska huomenna käteni eivät ehkä tottele minua. Mies oli minua hurjasti nopeampi, mutta se ei ollut mikään yllätys. Meno näytti ihan nopeutetulta filmiltä, kun mies kurvaili pitkin rataa. Onneksi radalla ei ollut muita, niin sain rauhassa körötellä (mitä nyt välillä piti mies päästää taas kierroksella ohi).

No, ehkä ei ensikertalaiselta voi huippuaikoja odottaakaan. Oli mukava reissu, vaikka asiakaspalvelu muistuttikin hiukan sitä vanhaa sketsiä, jossa Vesa-Matti Loiri on rautakaupassa "palvelemassa".

24.7.2013

Geenitesti


Päätin tutustua mahaani hieman tarkemmin. Paljonhan sitä on tutkittu ja testattu, mutta vielä oli mahdollista mennä syvemmälle, nimittäin geenitasolle asti. Ostin siis apteekista Lactoguide-geenitestin perinnöllisen laktoosi-intoleranssin selvittämiseksi.

Geenitesti on kallis. Miksi maksaa sata euroa geenitestistä kun paljon halvemmalla voi käydä laktoosirasituskokeessa? Laktoosirasituskoe on varmasti monelle tuttu juttu. Siinä koehenkilö juo maitosokerilitkua, ja sitten useamman verikokeen ja subjektiivisten tuntemusten avulla tarkkaillaan maitosokerin imeytymistä. Menetelmä on tehokas, mutta uskoakseni hirvittävän ikävä niille joita oikeasti vaivaa laktoosi-intoleranssi. Ja vaikka perinteinen laktoosirasituskoe varmaankin osoittaa tarkasti sen jos laktoosi ei imeydy normaalisti, se ei kuitenkaan kerro imeytymishäiriön syytä.

Laktoosin imeytyminen voi häiriintyä myös niin sanotuista sekundäärisistä syistä. Esimerkiksi keliakia saattaa vaurioittaa ohutsuolen limakalvoa niin, että laktoosin imeytyminen heikkenee. Tällaisissa tapauksissa perinteinen laktoosirasituskoe antaa tuloksen, joka voidaan tulkita laktoosi-intoleranssiksi, vaikka oireiden syy ei olekaan varsinaisesti maitotuote vaan suolen heikko kunto.

Laktoosi-intoleranssin kaltaisia oireita voivat aiheuttaa lisäksi monet muut tekijät, kuten ärtyneen suolen oireyhtymä ja stressi. Laktoosirasituskokeessa selviää oman kehon reagointi laktoosiin, mutta ainoastaan geenitesti selvittää onko kyseessä perinnöllinen laktoosi-intoleranssi vai onko laktoosin aiheuttamien oireiden takana mahdollisesti joku muu syy.

Jos epäilee itsellään laktoosi-intoleranssia, miksi ei vain tee yksinkertaista ja edullista ruokavaliokoetta kalliin geenitestin sijaan? Miksi maksaa geenitestistä, kun jättämällä laktoosin kokonaan pois ruokavaliosta kolmeksi viikoksi voisi saada aika tarkan tiedon laktoosin vaikutuksesta omaan oirekuvaan? Joillakin tämä varmasti toimii ja on ehdottomasti kokeilemisen arvoista jos epäilee maitosokerin aiheuttavan ongelmia. Omalla kohdallani väitän laktoosittoman ruokavalion noudattamisen olevan yksistään hiukan liian epämääräinen menetelmä.

Vatsani oirehtiminen on laaja-alaista ja monenkirjavaa. Ajatellaanpa että viettäisin kolme viikkoa täysin laktoosittomalla ruokavaliolla ja oloni paranisi huomattavasti. Minulla ei olisi vatsani kanssa mitään ongelmia, ei kuplutusta, ei kipuja, ei pahaa oloa eikä mitään muutakaan tavallisesti viikottain ilmenevää. Sehän olisi helppoa! Siinä tapauksessa toki jatkaisin laktoosittomalla linjalla, sillä vaikuttaisi aika selvältä että laktoosi on ollut suurin syyllinen ongelmiini.

Mutta mitä jos minulla olisikin kolmen viikon testijakson aikana oireita tavalliseen tapaan? Voisin päätellä että laktoosilla ei ole osaa eikä arpaa oireisiini. Tai voisin päätellä että oireeni johtuvat jostain muusta mutta ehkä myös laktoosista. Oikeastaan en voisi päätellä asiasta yhtään mitään. Ruokavaliokoe on hyvä, mutta ei aina yksistään riittävä tapa selvittää asia.

Mutta eihän geenitestikään sitä kerro, aiheuttaako laktoosi oireita vai ei. Vaikka geenitesti olisi negatiivinen, voi laktoosi silti aiheuttaa oireita yllämainituista sekundäärisistä syistä. Positiivisen testituloksenkin saanut ihminen voi sietää joitakin määriä laktoosia ilman oireita. On ollut puhetta myös siitä, että kotimainen käsitelty maito aiheuttaa ongelmia, mutta ulkolainen tai käsittelemätön maito ei. Tämä ei ole mikään yksinkertainen juttu.

Ja ne omat tulokseni?

"Sinulla ei ole perinnöllistä laktoosi-intoleranssia. Geenimuotosi C/T ei liity laktoosi-intoleranssiin.

Laktoosi-intoleranssi on geneettisesti määräytyvä ominaisuus. Sinun geenimuotosi on C/T. Olet siis perinyt toiselta vanhemmaltasi laktoosi-intoleranssiin liittyvän C-geenimuodon ja toiselta taas laktaasientsyymin toiminnan säilyttävän T-geenimuodon. Laktoosi-intoleranssi periytyy peittyvästi. Näin ollen geenin C-muoto tulee periä molemmilta vanhemmilta, jotta laktoosia sisältävien tuotteiden nauttiminen aiheuttaa oireita."


Minulla ei siis ole perinnöllistä laktoosi-intoleranssia, eli geneettisesti kaikki ok. Tosin testi ei kerro sitä, aiheuttaako laktoosi minulle oireita jonkin muun syyn takia. Jos haluan selvittää imeytyykö maitosokeri suolistostani normaalisti, voin mennä laktoosirasituskokeeseen. Voin myös jatkaa tutkimustani vaikkapa kolmen viikon ruokavaliokokeella, joka antaa sitten omat tuloksensa (joko olo paranee tai sitten ei). Luulen että asian ytimeen ja lopulliseen tulokseen pääsee vain kokeilemalla.

Onko geenitestin tulos luotettava? Haluan uskoa niin. Haluan uskoa siihen että kotimaisesta apteekista ostettu tuote on tutkittu ja luotettava. Testin tekeminen oli ainakin kivutonta ja helppoa. Vastaukset tulivat selkokielisenä ja luvatussa ajassa. Enkä edes viitsi lähteä sellaiselle foliohattulinjalle, että DNA-tietoni olisivat nyt väärissä käsissä ja niitä käytettäisiin jotenkin rikollisesti tai epäeettisesti.

Oliko tästä nyt mitään hyötyä? Mielestäni kyllä. Ulkopuolisen mielestä voi tuntua ajan ja rahan haaskaukselta. Mutta minun ja vatsani historia on sotaisa, täynnä epäselvyyksiä ja hämäriä juttuja. Arvauksia ja kysymyksiä on ilmassa enemmän kuin selkeitä vastauksia, joten pienetkin faktat ja tiedonmuruset otetaan ilolla vastaan. Kun kukaan ei osaa kertoa mikä minua vaivaa, on pakko lähteä liikkeelle toisesta suunnasta: nyt olen saanut selville sen, että oireideni syy ei ole perinnöllinen laktoosi-intoleranssi. Hyvä niin.

21.7.2013

Vattuja metsästämässä


Alan hiljalleen sulaa kohmeesta. Moottoripyörän kyydissä istuminen on mukavaa, mutta näin talvisella kelillä ja vesisateessa meno muuttuu vähemmän mukavaksi. Parin tunnin ajon jälkeen haluaa jo pois kyydistä, muttei ole ihan varma pääseekö vai onko jo jäätynyt penkkiin kiinni. Lämmin suihku, kipollinen nuudelisoppaa ja villasukat auttavat, nyt tuntuu että veri virtaa jo ääriosiinkin asti.

Käytiin avoppilassa pikaisella visiitillä. Saatiin vattuja saaliiksi muutama litra, kun avoppi tiesi hyvän marjapaikan. Minä syön vattuja niin innokkaasti, ettei pari pientä pussia riitä kovin pitkälle. Mutta onpahan pariin annokseen kuitenkin, ihan itse poimittuja.

Rantasauna tuntui hyvältä, kun eilenkin oli jotenkin kalsea keli. Luonto ei antanut periksi mennä uimaan, vesi oli niin kovin viilennyt. Talviturkkia en siis ole edelleenkään heittänyt pois, mutta nyt lähti sentään villasukat. Mies menee vaikka jäiden keskelle, mutta minä kykenin kastamaan vain jalkateräni.

Sain myös vihdoin poltettua viimeiset päiväkirjani. Miehen siskon kanssa pistimme rovion pystyyn; minulla oli poltettavana päiväkirjoja, hänellä päiväkirjojen lisäksi vanhoja kirjeitä. Syttyminen meinasi alkuun olla vähän hankalaa, mutta lopulta paperit paloivat iloisesti. Jäljelle jäi kasa hienoa tuhkaa ja keveä olo. Pikkukokkomme oli varsin kuvauksellinen, mutta olen ollut viime aikoina kovin laiska valokuvauksen suhteen. Tältäkään reissulta en ottanut ainuttakaan kuvaa.

JK. Kylmän kelin hyvä puoli: ei ollut ollenkaan hyttysiä riesana.

JJK. Blogiin on viime aikoina tullut hirveitä määriä spammikommentteja. Ärsyttää poistella niitä päivittäin. En silti vieläkään taivu sanavahvistusjuttuun, koska se ärsyttää myös.

19.7.2013

Ikinä en pese tätä kättä


En saa kertoa ketä meillä on asiakkaina, mutta jos saisin kertoa niin tänään kertoisin. Jos voisin, niin nyt lesottaisin. Oli jotenkin vaikeaa pitää naama peruslukemilla ja jutut asiallisina, kun edessä istui niin iso nimi. Vaan samalla tapaa pitää suhtautua jokaiseen asiakkaaseen ja olla kaikkien luottamuksen arvoinen, ei auta intoilla.

Luottamus on tärkeä asia, oli asiakas mitä kokoluokkaa hyvänsä. Meille kerrotaan asioita, joita ei välttämättä tiedä kukaan muu kuin yrittäjä itse. Kaikenlaisen tiedon käsittely on niin olennainen ja jokapäiväinen osa työtä, että välillä unohtuu se miten henkilökohtaisista ja tärkeistä asioista on kyse. Jokaiselle yrittäjälle se oma firma on tärkein, ja minun pitäisi olla niin kuin jokaisen asiakkaan firma olisi minullekin se tärkein.

Olen vasta urani alussa, eikä pöydälleni ole tullut suuria henkilökohtaisia tragedioita. Minun asiakkaaltani on kuollut vain koira, ei sentään yrittäjäpuoliso niin kuin kollegan asiakkaalta. Mutta kyllä se koiran kuolemakin käsiteltiin sairastumisen ensioireista hautajaismenoihin saakka, kun se asiakkaalle tärkeää oli ja hän halusi kertoa. Vaikka voisi äkisti kuvitella ettei koiran kuolema mitenkään vaikuta kirjanpitoon, niin kyllä se voi vaikuttaa. Niin oli koira rakas, että sen kuolema sai yrittäjän pois tolaltaan ja sillä selittyy se että paperihommat ovat unohtuneet täysin. Yrittäjäkin on vain ihminen.

Asiakkaisiin tutustumisessa menee oma aikansa kun puolin ja toisin mietitään että kuinka tuttavallisia halutaan ja voidaan olla. Aika herkkää hommaa tämä välillä on. Monipuolista ja mielenkiintoista.

Mutta on silti ihan huippuhienoa, että ensi viikon olen lomalla.

15.7.2013

Puukko vai tuppi?


Helppo se on meikäläisen hymyillä, kun ostin lauantaina mm. Vaasan ja Seinäjoen. Ja vielä jäi rahaa 590 miljoonaa! Minusta tuli Pohjanmaan valtias ihan rehdillä pelillä, vaikka puukkohippasille koitettiin välillä houkutella.


Vastustajani olivat aika häjyjä, ja välillä he saivatkin vallesmannin kimppuunsa. Olivat sellaisia kälttäreitä että istuivat vankilassakin tovin. Jouduin minäkin kerran saunan taakse ja menetin siinä hötäkässä yhden pitäjän, mutta siitä ei puhuta.


Pohjanmaan valtias osoittautui oikein toimivaksi peliksi. Nyt oteltiin neljällä hengellä, mutta peli soveltuu ohjeiden mukaan myös kaksin pelattavaksi ja neljän tai kuuden hengen joukkuepeliksi. Pelin tavoitteena on ottaa Pohjanmaa haltuun ostamalla ja valtaamalla pitäjiä ja kaupunkeja. Alueiden hankkimiseen tarvitaan rahaa ja sitä saa suorittamalla tehtäviä. Pelaaja voi valita joko rehtejä tehtäviä tai häjyjä tehtäviä. Häjyissä tehtävissä riskit ovat suuremmat kuin rehdisti pelaavalla, mutta myös palkkiot onnistumisesta ovat isompia.

Toisen maille kulkiessaan voi joutua puukkohippasille eikä koskaan voi etukäteen arvata tuleeko matkan varrella vastaan kateellinen naapuri lanansa kanssa (se kohtaaminen päättyy sairaalareissuun) vai Humpuuki-Hemppa (hyvä tyyppi joka ostaa sinulta vaikkapa tunkion isolla rahalla). Pelin voittaa se jolla on eniten alueita ja suoritettuja tehtäviä.

Pidän tällaisista peleistä, joissa tuurilla on kohtalaisen iso osuus pelin kulussa. Taktiikkaa voi ja kannattaa hioa, on silläkin merkitystä (joukkuepelissä varmasti vielä tavan nelinpeliä enemmän). Peliarvosteluissa sääntöjä on kuulemma haukuttu sekaviksi ja hankaliksi, mutta kyllä ne meidän porukalla aika helposti selvisivät. Välillä pelattiin hiukan väärin, mutta eipä siitä mitään haittaa ollut (helppo sanoa kun voitin).

Pelissä on mahdollisuuksia muunteluun eli en usko sen kovinkaan nopeasti käyvän liian tutuksi tai tylsäksi. Ohjeet, tehtävät ja hahmot ovat humoristisia ja pelilauta värikäs. Yhden pelin perusteella sanoisin että tämä sopii mainiosti sekä kiltiksi perhepeliksi että vähän riehakkaammaksi illanistujaispeliksi. Suosittelen lämpimästi kaikille lautapelien ystäville.

11.7.2013

Ja sitten...


...järjestän sadetanssikilpailut. Kaikki voittavat ja palkintoina on kukkaseppeleitä ja lasihelmiä.

...kirjoitan pormestarille ja ehdotan että ensi vuonna syntymäpäiväni olisi liputuspäivä. Lippuna pitäisi olla merirosvolippu ja kaikkien pitäisi pukeutua merirosvoteeman mukaisesti.

...kiinnitän kieltokylttien rinnalle sallivia kylttejä. "Kassaneidille hymyily sallittu." "Roskien kerääminen sallittu."

...unohdan kirjoittaa puheen kollegan läksiäisjuhliin. Esitän siis katkelman tutkielmastani "Banaanikärpäsen parinvalinta - harkittua jalostamista vai pikaisia päätöksiä?".

9.7.2013

Yippee ki-yay


Elokuvia on katsottu kovasti, ja muutamasta voisi jotain sanoakin (kun vielä muistaa mitä mieltä leffoista on).

Hotel Transylvania
Englanniksi sanoisin että silly, but not funny. Mitenkä sen suomeksi sitten sanoisi? Lapsiin kolahtaa varmaan kuin metrinen halko, mutta minuun ei. Tiedostan kyllä että kyseessä on lasten elokuva, mutta yleensä lapsille tarkoitetut elokuvat ovat olleet minusta ihan viihdyttävää katsottavaa. Niissä on yleensä ollut sen verran monta tasoa ja aikuisillekin sopivia vitsejä, että varttuneempikin väki jaksaa seurata. Nyt meni niin heikkotasoiseksi koheltamiseksi ettei juurikaan naurattanut.

Piirroshahmoissakin pidän tietyllä tapaa todellisen oloisesta ilmehtimisestä, joten minua ärsytti hahmojen "ylinäytteleminen". Tätä on nyt todella vaikeaa selittää. Ei minua ärsytä realismin venyttely, jos elokuvan hahmojen yleinen ulosanti on jotenkin normaalimpaa.

Ihminen kykenee (jopa lapsena) tulkitsemaan toisten ilmeitä ja eleitä vaikka ne olisivat hyvin hienovaraisia. Pieni muutos pään ja silmien asennossa riittää kertomaan tunnetilan muutoksesta, sitä ei tarvitse liioitella. Ylilyönnit ja alleviivaavat tehokeinot kuuluvat animaatioihin, mutta niiden jatkuva kulutus on todella puuduttavaa.

Juoni on ennalta-arvattava ja koko elokuva jotenkin tylsä. Englannin kielestä löytyy jälleen hyvin kuvaava sana: lame. Jos pieru on mielestäsi hienostunutta huumoria, saatat viihtyä.

A Good Day to Die Hard
Voi ei, voi ei! Tai oikeastaan nooooooooooo! Olen kova Die Hard -fani, joten sydämeni särkyi tätä elokuvaa katsellessa. Aivan kaameaa kuraa, sarjan ehdottomasti heikoin lenkki.

Ensimmäinen elokuva on jo legenda ja kestää edelleen katsomista. Kakkososa oli ihan kelpo rymistelyä, ei siinä mitään. Kolmosessa toimi kissa ja hiiri -leikki erityisen hyvin ja nelosessakin oli sentään ideaa. Mutta nyt oli unohdettu kaikki mikä on hyvää.

Epäuskottavuuksia oli kertakaikkiaan liikaa, ei niitä voi edes luetella. Kunnon pahis puuttui täysin ja one-linerit olivat niin latteita että melkein itketti. Monet väittävät että Jai Courtney oli huono roolissaan, mutta ei ehkä sentään. Rooli oli kyllä huono, mutta näyttelijässä oli potentiaalia - ja sitä hän olisi voinut hieman enemmän näyttää heittämällä paidan pois niin olisi ollut jotain hyvää tässä elokuvaksi kutsutussa kakkakasassa.

Jos on pakko, niin kerran voi katsoa, toisto menisi jo kidutukseksi. Sarjan neljää ensimmäistä elokuvaa voi katsella ja yrittää unohtaa tämän (mikä on oikeastaan aika helppoa sillä leffa ei ole kovinkaan mieleenpainuva). John McClane on edelleen äijä, ja vaikka moneen pystyykin niin tätä elokuvaa ei edes hän voi pelastaa. Lav juu, Bruce, mutta tää oli karseaa. Älä tee tätä meille enää uudelleen.

Brave
Skotlanti, ah! Mystiseen menneisyyteen sijoittuva Brave on todella kaunista katseltavaa. Haluaisin katsoa sen heti uudestaan ihan vain siksi että voisin tarinan sijaan keskittyä paremmin jokaiseen lumoavaan yksityiskohtaan ja siihen satumaisen upeaan maisemaan jonka animaattorit ovat silmiemme iloksi luoneet.

Ei tarinakaan huono ole. Ennalta-arvattava kyllä, ja ehkä hiukan suoraviivainen, mutta ihan toimivaa peruskamaa. Jotkut ovat väittäneet ettei elokuvan kasvutarina ole kovinkaan uskottava, mutta minulle ihan riittävä. Punatukkainen Merida on oiva lisä Disney-prinsessojen joukkoon. Hänessä on vähän samaa kuin Mulanissa, johon olen todella kovasti ihastunut.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää, kohellusta ja hupsuja hahmoja on paljonkin, mutta ei ylitseampuvasti niin kuin Hotel Transylvaniassa. Huumori oli riittävän monitasoista ja kerronta kivasti rytmitettyä. Musiikki oli pienoinen pettymys, siinä ei ollut mitään sykähdyttävää. Vaikka olihan se kovin skotlantilaista, mistä isosti plussaa.

Kaksi ensiksimainittua elokuvaa voi jättää välistä, tätä viimeistä voin sen sijaan jopa suositella. Ei kannata odottaa mitään Shrekin, Toy Storin tai Mulanin kaltaista, mutta saattaa olla että tykkäisit.

2.7.2013

Pieleen meni


Tosi kurjaa päättää työpäivä siihen, että tajuaa neuvoneensa asiakasta ihan väärin. No, ei auta kuin neuvoa uudestaan ja oikein. Ja toivoa että maahanmuuttaja-asiakas ei ymmärtänyt ihan kaikkea ensimmäisellä kerralla ja osa sähläyksestä menee korkean kielimuurin piikkiin.

Englanniksi pärjään ihan hyvin, mutta välillä olisi tarpeen osata venäjää, kiinaa, arabiaa ja turkkiakin. Näitä kirjanpitoasioita kun on hiukan vaikeaa selittää elekielellä.