30.5.2013

Muistoja menneisyydestä osa 4


Nyt olen oikeastaan käynyt aika tarkasti läpi sen osan menneisyydestäni, joka oli monen vuoden ajan pakattuna laatikoihin vintille. Pölyistä hommaa se on ollut. Rankalla kädellä tehty karsinta tuntuu hyvältä, pienentyneen tavaramäärän voi joskus myöhemmin käydä läpi oikein yksityiskohtaisesti ja ajatuksen kanssa.

Minulla oli tallessa kaikki lukioaikaiset muistiinpanot. Ei ole enää. Muistiinpanot olivat todiste siitä että olen ollut joskus ihan älyttömän fiksu, mutta samalla kurja muistutus siitä että kyllä se yleistietämyksen huippukausi taisi tosiaan jäädä taakse jo kauan aikaa sitten. On ikävää huomata tyhmentyneensä.

Olen kirjoittanut koulussa ihan sujuvaa ruotsia. Ihan koko sivun mittaisia aineita, kun nyt kykenen auttavasti sanomaan hej och tack. Biologian kokeissa olin esseevastauksiin runoillut pitkät ja yksityiskohtaiset tarinat solujen rakenteesta ja geeniteknologiasta. Nyt en suoraan sanottuna ymmärtänyt joitakin kirjoittamiani lauseita.

Lukio-Hehku voittaisi nyky-Hehkun minkä tahansa aihepiirin tietovisassa ihan koska tahansa. Tässä vähän päälle kolmikymppisenä ei ehkä voi vielä puhua siitä kuuluisasta iän tuomasta viisaudesta, jolla voisi kompensoida muun viisauden vähenemistä. Haluaisin silti ajatella, että nyky-Hehku on jollain tapaa jalostuneempi versio minusta vaikkei enää osaakaan luetella sijamuotoja.

Laaja-alainen tietämys on ehkä unohtunut, mutta onhan tässä opittu uusiakin asioita. Osaan esimerkiksi tunnistaa syöntikypsän mangon. Ennen en osannut. Sopivasti kypsästä mangosta on ollut minulle viime aikoina suoraan sanottuna enemmän iloa ja hyötyä kuin kemiallisten kaavojen osaamisesta, joten ehkä näin on hyvä.

25.5.2013

Muistoja menneisyydestä osa 3


Mikähän satu se oli, jossa prinsessan piti kehrätä hiuksistaan kultalankaa...? Minun hiuksistani ei tullut kultalankaa, mutta aito ylivuotisen heinäpaalin kaltainen väri on kaikessa valjuudessaan kestänyt yli kymmenen vuoden vinttisäilytyksen. Nämä hiukset siis ajalta ennen hennavärjäilyjä:



Ehkä tällä pääsee jo johonkin outojen kerhoon?
Vai pitäisikö sitä varten virkata hiuslangasta pipo?

24.5.2013

Kerta se on ensimmäinenkin


Ette kyllä arvaa mitä. Siispä kerron: meillä kävi tänään kaksi siivoojaa pesemässä meidän ikkunamme.

Mahtavaa! Kyllä ikkunanpesu sujuu meiltäkin, eikä se sitten niin vastenmielistä ole kun pääsee hommassa alkuun, mutta päätimme että nytpä kokeilemme jotain muuta. Tuntuu omituiselta. Jostain syystä tuntuu oudolta päästää joku omaan kotiin siivoamaan.

Mitään koko kämpän siivousta en olisi uskaltanutkaan ottaa, mutta ikkunat ovat sellainen sopivan rajattu ja ei niin henkilökohtainen kohde. Kaksi (positiivisessa mielessä) hiljaista ja huomaamatonta naista saapui täsmälleen sovittuna aikana, teki työnsä ripeästi ja poistui. Jäljelle jäi vain puhtaat ikkunat.

Lasku tulee sitten perässä. Tampereella on siivousfirmoissa varaa valita, mutta en mitenkään erityisesti kilpailuttanut tai vertaillut tekijöitä. Otin entten-tentten -menetelmällä yhden ja kysyin tarjousta. Hinta ei vaikuttanut pahalta joten siihen päädyttiin. Ikkunoiden pesut hoidetaan tuntihinnalla ja minimiveloitus on kaksi tuntia. Meidän ikkunoista selvisivät tunnissa, mutta hinta on silti mielestäni siedettävä.

En oikeastaan ajattele ollenkaan sitä kuinka itse pesemällä olisin voinut säästää nämäkin rahat. Minusta tärkeämpää ja hienompaa on se, että koska olemme molemmat kokopäivätöissä, meillä on varaa työllistää kaksi muuta ihmistä edes hetkeksi.

Kun tästä alkushokista nyt selviää ja asiaa vähän maistelee, niin ehkä otamme joskus uusiksi.

21.5.2013

Ei kelpaa kuunneltavaksi


Hyllyjen siivoilun seurauksena minulla oli käsissäni järjetön kasa tarpeettomia poltettuja CD-levyjä. Viisi säästin omiin askarteluihini ja loput lahjoitin paikalliselle taiteilijayhdistykselle. Kelpasivat kuulemma hyvin materiaaliksi. Oma projektini oli kokeiluluontoinen ja siksi lopputuloskin on hiukan villi.


Ensimmäinen jännän paikka oli se, että saisiko CD-levyyn porattua siistin reiän tuota rinkulaa varten. Pelkäsin levyn halkeavan, mutta pelkoni oli turha. Ihan tavallinen puun poraamiseen tarkoitettu terä toimi mainiosti.


Päällystin levyt vihreällä paperilla, johon olin tulostanut marmorikuviota. (Osa kuvioista jäi aiottua kirkkaammaksi, kun tulostimesta loppui väri kesken.) Sitten piirtelin hämäriä kuvioita ja liitin niihin mielestäni mukavia mietelauseita. Kiinnitykseen käytin kirjansidontaliimaa kun sitä sattui olemaan saatavilla ja jokaisen kiekon viimeistelin vielä decoupage-lakalla.


Internetin ihmeellisessä maailmassa olen nähnyt levyistä tehtyjä minikokoisia valokuva-albumeita, skräppäysjuttuja ja lasinalusia. CD-levy on kyllä ainakin tukeva ja kestävä alusta, eikä keskellä oleva reikä haitannut ollenkaan.

20.5.2013

Urotyöt


Urotyö numero 1: vein talvipeitot pesulaan. Hikoilimme niiden kanssa yllättävän pitkään, kunnes myönnyimme viimein siihen että pakkaskelit ovat jääneet taakse ja kevyemmät kesäpeitot voidaan ottaa käyttöön.

Urotyö numero 2: lahjoitin kaksi muovikassillista kirjoja kirjastoon. Siellä niiden elämä toivottavasti jatkuu pitkään ja kauniisti. Kierrätettävien kirjojen kasa on vielä olemassa, mutta se on sentään pienentynyt hienosti.

Urotyö numero 3: korjasin rikki menneen pyykinkuivaustelineemme. Muoviosa oli antanut periksi mutta tämä kätevä emäntä fiksasi sen nippusiteellä.

17.5.2013

Muistoja menneisyydestä osa 2


Tavallisen päiväkirjan lisäksi pidin aikoinaan unipäiväkirjaakin. Olen aina nähnyt paljon unia ja ilmeisesti usein myös heräillyt sellaisessa unen vaiheessa että muistan yölliset filmit. Unielämäni on fantastista. Tarkoitan sillä sitä, että kaikki on minulle mahdollista unissani. Tässä esimerkki toukokuulta 2011:

Olen joku vompatti, joku karvainen metrin korkuinen nallemainen olento, jolla on kyky puhua ja ajatella ja kommunikoida kuin ihmiset. Olen testaamassa vasta saamaani rannekorua, jonka avulla voin mennä mm. ovien läpi.

Mutta se ei onnistu ilman pientä säätöä: ensin täytyy säätää pistorasian vierestä kahta nappulaa (aika ja "läpimeno"-toiminto). Väännän nappuloita ja testaan. Onnistun, mutta jotain outoa hommassa on: karvainen ruumiini hyppää oven läpi huoneeseen, mutta minä jään käytävään, enkä siis edes näe muuta kuin käytävän.

On myöhäinen ilta ja joudun hyppimään salaa ja hiljaa, sillä kaikki talon asukkaat eivät edes tiedä olemassaolostani, eivät kai edes usko.


Normiyö.

15.5.2013

Muistoja menneisyydestä osa 1


Viime viikonloppuna tapahtui tosiaan paljon tavaroiden siirtoa, ja muiden kamojen mukana käsiini kulkeutui vanha päiväkirjani. Sen lukeminen on samaan aikaan huvittavaa ja pelottavaa, kamalaa ja helpottavaa. Yli kymmenen vuoden takainen minä on välillä säälittävä ja välillä yllättävän rohkea hahmo. Erityisen lämpimästi nauroin seuraavalle pätkälle:

Ja tämä on ihan pakko kertoa. Tapasin Simon iltakävelyllä ja kävelimme taas yhtä matkaa alaovelle. Siinä hän sitten meni aika vaikeaksi, punastuikin. Kakisteli: "Nyt on ihan pakko kysyä... me kun nähdään aika harvoin..." Olin jo aivan varma että no nyt se pyytää mua ulos, niin kuin tälleille tai jotain sellaista. Mut jätkä töräyttääkin: "Kun... tosiaan niin harvoin... niin olen unohtanut neidin nimen."

Miehet. Uskomatonta.


Näin hurjia olivat miesseikkailuni vuosituhannen vaihteessa.

12.5.2013

Ratissa


Tehtiinpä niin, että vuokrattiin pakettiauto ja siirrettiin tavaraa pisteestä A pisteeseen B ja pisteestä C pisteeseen A. Niin ja vähän myös pisteestä B pisteeseen A. Ja ihan pikkuisen myös pisteestä C pisteeseen Ö. Siinä sivussa nähtiin appivanhemmat ja hienoja maisemia. Koko viikonloppu siinä meni ja järjestely jatkuu luultavasti pitkään. Lisäkertomuksia aiheesta saattaa tulla.

Mutta isoin ooh ja wau on se, että minä ajoin kaikki pitkät siirtymät eli yhteensä noin 580 kilometriä. Se on aika hyvä suoritus ihmiseltä, joka on viimeksi ajanut autoa kymmenen (10) vuotta sitten. (En oikein osaa laskea ajamiseksi sitä kun kolme vuotta sitten pyöritin muuttoautoamme noin kahden minuutin ajan Pirkkahallin parkkipaikalla.)

Täytyy myöntää että alkuun hirvitti. Ja hirvitti kyllä lopussa ja vähän välilläkin. Kymmenessä vuodessa ehtii unohtua aika sujuvasti kaikki ajamiseen liittyvä, mutta niin vain selvittiin. Dieselkone antoi anteeksi pienen raakuuden eikä sammunut kriittisiin paikkoihin. Vain kaksi vuotta vanha pikkupaku oli ihan kiva käänneltävä ja mies istui apukuskin paikalla tyynenä kuin Buddha-patsas.

Pisteessä B oli jo ihan kesä ja ajokeli oli koko viikonlopun erinomainen. Loistava reissu, mutta ihanaa olla nyt kotona.

9.5.2013

Öky öky


Helsingin Sanomien uutisen mukaan 20 000 euron lainoja häiden järjestämiseen ei enää haeta entiseen tahtiin. Niitä ilmeisesti kuitenkin vielä haetaan jonkin verran, samoin kuin pienempiä (5000-10 000 euroa) häälainoja. Uutisen mukaan pääkaupunkiseudulla lainaa hakevat useammin vanhemmat kuin hääparit itse.

Vaikka tänään on ollut muutakin puuhasteltavaa, käytinpä oikein hetken tämän asian taivastelemiseen. Kyllä saisi meikäläisellä päässä vinksahtaa melkomoisen pahasti, että marssisin pankkiin kysymään 20 000 euron lainaa häiden järkkäämiseen. Ihan älytön summa! Puolet pienempikin laina on sellainen, että johan keskivertopari on ehtinyt erota ennen kuin se on maksettu takaisin. Uskon vakaasti että ikimuistoiset, ihanat ja kaikin puolin onnistuneet hääjuhlat voi järjestää halvemmallakin.

Ymmärrykseni on selkeästi rajallinen, sillä en myöskään voi käsittää sitä että jotkut vanhemmat ottavat kymppitonnin lainan maksaakseen lapsensa hääjuhlat. En ymmärrä vanhempia jotka tekevät niin enkä lapsia jotka sallivat vanhempiensa tehdä niin.

Missä on järki, missä on kohtuus?

6.5.2013

Kotitekoista leipää


Mies tykkää ruoanlaitosta ja minä leipomisesta. Yhdessä olemme innostuneet leipien tekemisestä. Mies on oppinut aika eteväksi tekemään leipiä näppituntumalla, minä turvaudun vielä ohjeisiin. Lisäksi olen hiukan haluttomampi harrastamaan taikinan vaivaamista, joten olen kokeillut leipiä joita ei tarvitse väännellä ja käännellä.

Ja onnistumisia on tullut, oi oi! Haluan jakaa kanssanne kaksi toimivaksi havaittua reseptiä. Kotitekoinen leipä lisää kivasti emäntäpisteitä, ja näillä ohjeilla onnistuu varmasti.



Vuokaleipä

(Otin ohjeen täältä.)

Ainekset:
0,5 litraa 42-asteista vettä
1 pussi kuivahiivaa
1 dl esim. 4 viljan hiutaleita
1 dl ruisjauhoja
8-9 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1 rkl siirappia

Sekoita lämpimään veteen ruisjauhot, siirappi, hiiva, suola ja hiutaleet. Anna tekeytyä puoli tuntia. Lisää vehnäjauhot vähitellen alustaen. Anna kohota puoli tuntia. Nostele taikina voideltuun vuokaan. Anna kohota puoli tuntia. Paista 250 asteessa puoli tuntia.

Helppoa kuin mikä! Vaikka ohjeessa lukee ruis- ja vehnäjauhoja, kannattaa kokeilla reippaasti muitakin. Vehnäjauhoissa on yleensä paras sitko, ja niistä tehdyt leivät kohoilevat kauniisti. Mutta minä olen näihin vuokaleipiin heittänyt myös sämpyläjauhoja, joissa on reilusti ruista ja kauraa. Auringonkukansiemenet toimivat tässä leivässä hyvin.

Tätä taikinaa olen kohotellut leivinliinalla peitettynä lämpimässä vesihauteessa, vaikka huoneenlämmössä pöydällä onnistuisi varmasti myös. Tärkeintä lie, että kohotuspaikka on vedoton eikä kovin viileä, ja että taikina on kevyesti peitetty. Taikina saa jäädä löysäksi, niin että sitä ei oikeastaan nostella vuokaan vaan enemmänkin kaadetaan.

Siirapin sijasta olen laittanut hiivalle ruoaksi ruokalusikallisen intiaanisokeria. Tuntuu toimivan hienosti. Tästä leivästä tulee mehevä ja jotenkin todella maukas.



Pataleipä

(Sisko vinkkasi ohjeesta, se löytyy ainakin täältä. Kuten kaikki suositut ohjeet, tämäkin on kiertänyt aika nopeasti blogimaailmassa.)

Ainekset:
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään, kaada vesi joukkoon ja sekoita puukauhalla taikina sekaisin. Peitä taikina tiukasti kelmulla ja anna kohota 12-18 tuntia. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen astia kuumenemaan samalla. Kaavi taikina jauhotetulle pöydälle, lisää jauhoja myös taikinan päälle ja pyöräytä palloksi.

Peitä löyhästi tuorekelmulla ja anna levätä puoli tuntia. Heitä taikinapallo kuumaan pataan, laita kansi päälle ja paista puoli tuntia. Ota kansi pois ja paista vielä ilman kantta 15 minuuttia.

Tästä ei leivän teko enää helpommaksi tule. Tähän leipään tulee rapea kuori, josta mies kovasti tykkää enkä minäkään vastaan laita. Säilytämme näitä kotitekoisia leipiä yleensä pienissä muovisissa hedelmäpusseissa, joissa kovakin kuori yleensä pehmenee sopivasti.

Jotenkin arvelutti kaataa taikina voitelemattomaan pataan, mutta ei se jäänyt ollenkaan kiinni reunoihin. Jos padan pohjalle ei olisi karissut hieman jauhoja, ei siitä olisi mitenkään voinut päätellä että siinä oli juuri paistettu jotain, niin hienosti leipä irtosi!

Taikina oli sen verran löysää, että ohjeen mukaiseksi palloksi sitä ei kyllä saanut muotoiltua. Mutta sopivasti jauhotettuna sitä sai kyllä sen verran pöydällä pyöritettyä, että hyvä tuli. Yleensäkin olen huomannut että leivästä tulee parempi kun taikinan jättää reilusti löysäksi.



Nom nom!

4.5.2013

Pikkuruinen ekoteko


Rakastan pikkuvinkkejä, jotka auttavat säästämään aikaa, vaivaa, luonnonvaroja, rahoja ja hermoja. Madam B.C. muistutti minua juuri sellaisesta vinkistä, josta olin kyllä kuullut aiemminkin (mutta johon en jostain syystä ollut silloin tarttunut?!?): tiskiainepulloon kannattaa laittaa suihkesuutin.

Minua on aina ärsyttänyt käsitiskiainepurkin suuhun kerääntyvä köhnä. Samoin on harmittanut se, että tiskiainetta tulee normikorkista lurautettua aina vähän turhan runsaalla kädellä. Vaan eipä kuulkaa ärsytä tai harmita enää! Nappasin toisesta pullosta suihkepään tavalliseen Fairy-pulloon ja hyvin pelittää. Laimensin pesuainetta ihan pikkuisen vedellä jotta se kulkisi putkessa paremmin (ja riittäisi pidempään).

Suihke on nopea ja kätevä. Suutin pysyy paljon siistimpänä kuin tavallinen korkki. Laimeampi pesuneste riittää aivan hyvin siihen käsin- ja esipesuun mitä meillä tehdään. Yksinkertaisen nerokasta!

1.5.2013

Uutta putkeen


Treffipussimme on nyt tyhjä. Olemme siis viimeisen vuoden ajan käyneet miehen kanssa treffeillä kerran kuussa (keskenämme). Aloitimme toukokuussa 2012 ja tämän projektin viimeiset treffimme olivat viime perjantaina. Vuosi on kyllä mennyt todella nopeasti ja mukavasti! Kaikki kaksitoista treffiehdotusta toteutettiin sulassa sovussa. Välillä jouduttiin vähän improvisoimaan ja soveltamaan, mutta kaikki ehdotukset olivat kuitenkin järjestettävissä.

Voin edelleen lämpimästi suositella kaikille tätä arvottavien treffien ideaa, toteutti sen sitten kirjeinä (niin kuin Madam B.C. jolta idean kopioin), pussina tai jotenkin muuten. Ja kannattaa muistaa että treffata voi myös kaveriporukalla, ei näin hyvää ideaa tarvitse pelkästään parisuhteeseen soveltaa.

Treffivuosi päättyi tältä erää, mutta yhdessä tekeminen jatkuu. Aikaisempi "kuva päivässä vuoden ajan" -projektimme oli niin kiva, että päätimme palata kuvauksen pariin. Tällä kertaa pyysimme mukaan muita ja höllensimme vähän sääntöjä. Kuvapuoli ylöspäin on näillä näkymin vuoden mittainen, hyvin vapaamuotoinen pienen porukan yhteinen alati muuttuva tuotos.

Tarkoituksena on jälleen innostua tuottamaan kuvia, joko kameran avulla tai muuten. Minäkin tartuin pitkästä aikaa siveltimeen ja aloitin blogin pienellä maalauksella. Myös vanhojen kuvien postaaminen on sallittua, kunhan niitä ei ole aiemmin julkaistu missään. Julkaisuaikataulu on vapaa, mutta toivottavasti uutta nähtävää tippuu tasaiseen tahtiin.

Olette lämpimästi tervetulleita mukaan seuraamaan ja kommentoimaan!