28.3.2013

Töksis pätkis


Pikaviesti töistä: kotona netti poikki. Hyvää pääsiäistä.

24.3.2013

Ekovuosi Manhattanilla


Colin Beavan teki perheensä kanssa kokeen ja kirjoitti siitä kirjan. Ekovuosi Manhattanilla on mielenkiintoista luettavaa ja suosittelen kirjaa kaikille jotka ovat kiinnostuneita ekoasioista, materian vähentämisen ilosanomasta ja luonnonsuojelusta - oli kanta näihin asioihin mikä hyvänsä. Kannattaa tsekata myös Colinin nettisivut, sillä kirja on julkaistu 2009 ja paljon on ehtinyt tapahtua sen jälkeen.

Oli mukavaa lukea kuinka Manhattanilla asuva kolmihenkinen perhe (ja koira) teki hiilijalanjäljestään mahdollisimman pienen. Alkuun se jälki olikin aika suuri; perheelle kertyi vain neljässä päivässä 340 litraa jätettä, joka koostui lähinnä noutoruoka-astioista ja vauvan vaipoista. Iso luku tuo 340 litraa! Neljässä päivässä! Kyllä siitä sopii vähän vähentääkin.

Vuoden aikana Colin perheineen löytää luomuruoan, pyöräilyn, kirpputorit ja televisiottoman elämän ilot. Colin löytää myös oman mukavuusalueensa rajat: kun lapsi on oksentanut likaisiksi kahdet lakanat, hän palaa hetkeksi käsipyykistä pesukoneen pariin. Ymmärrän täysin. Minä en viitsisi pestä mitään pyykkiä käsin.

Olisin ehkä kaivannut kirjaan hiukan käytännönläheisempää kertomista, siis ihan konkreettisia esimerkkejä siitä kuinka hiilijalanjäljen minimointi Manhattanilla onnistuu. Esimerkkejä on, mutta kuvittelen että niitä olisi voinut olla enemmänkin. Muoviin pakatusta ruoasta, kertakäyttöisistä tavaroista ja sähköstä luopuminen kun vaikuttaa aika tavalla ihan jokapäiväiseen elämään.

Kirja sisältää yllättävän paljon lähes filosofista pohdintaa elämästä ja sen merkityksellisyydestä, suhteestamme luontoon ja toisiin ihmisiin sekä tietysti kulttuurimme ja kulutustottumuksiemme ympäristövaikutuksista. Colin ei joudu ainoastaan pohtimaan maidon säilyvyyttä sähköttömässä asunnossa vaan myös sitä, mikä on hänen tehtävänsä täällä ja kuinka hän voisi vaikuttaa ilmastonmuutokseen. Ja ennen kaikkea: onko hän sellainen ihminen, että haluaa yrittää.

Elämän tarkoitus ei välttämättä valkene tätä kirjaa lukiessa, mutta suuntaa se kyllä antaa. Pidin tärkeänä oivallusta siitä kuinka yksilön on tärkeää tehdä oma osansa. On totta, että yksinään yksilö ei voi tehdä kaikkea, vaan ratkaiseviin muutoksiin tarvitaan kollektiivinen halu muuttaa asioita. Mutta kollektiivista tietoisuutta ja tahtotilaa ei koskaan synny, jos yksilöt eivät aloita liikehdintää. Muutos kohti parempaa maailmaa todella lähtee minusta. Ja sinusta. Me olemme vastuussa.

Toinen oivallus koskee ajattelutapaa, jonka mukaan vähemmän on parempi. Oikeastaan meidän pitäisi suuntautua ajattelemaan, että haluamme enemmän. Monet tekevät elämästään ekompaa kutistumalla ongelmien edessä: minun pitää kuluttaa vähemmän, minun pitää haluta vähemmän, minun pitää kuormittaa vähemmän, minun pitää jotenkin elää vähemmän. Mutta ehkä meidän pitäisikin haluta enemmän: enemmän todellisia vaihtoehtoja nykyiselle energiantuotannolle, enemmän lähi- ja luomuruokaa, enemmän puhdasta juomavettä, enemmän kestävää kulutusta ja teollisuutta, enemmän ympäristötietoisuutta ja ekologisia poliittisia päätöksiä, enemmän yksilöitä luomaan kollektiivista voimaa ja enemmän hyvää elämää.

Suurella osalla maailman ihmisistä ei ole mitään, mistä vähentää. Heillä ei ole puhdasta juomavettä, ruokaa tai sähköä. Heillä ei ole mitään mistä luopua. Se, että me paremmin toimeen tulevat luovumme jostain ei auta, jos vapautuneita resursseja ei käytetä hyvän elämän edellytyksien tuottamiseen niille joilta ne puuttuvat. Meidän tulee kääntää kokonaisten kansojen ajattelutapa. Älykkyyttä ja innovaatioita ei enää sovi käyttää sen keksimiseen, kuinka paljon kuluttavat saataisiin kuluttamaan vielä enemmän, vaan siihen kuinka poistamme nälän ja köyhyyden maailmasta. Luulen Colinin aidosti uskovan että se on mahdollista.

Maailma ei pelastu siksi että Colin perheineen minimoi päästönsä vuoden ajaksi. Mutta maailma voi pelastua siksi että Colin kirjoitti kokemuksistaan kirjan, ihmiset lukevat sen ja alkavat sekä ajatella että toimia samoin kuin hän.

22.3.2013

Pin up, pin down...


Huomasin sattumalta että eräs henkilö oli napannut blogistani kuvan Pinterest-sivuillensa ilman lupaani. Koska sain kaivettua esille hänen sähköpostiosoitteensa, huomautin häntä siitä että hän on rikkonut tekijänoikeuslakia niin tehdessään.

Pinterest on aikaisemmin kertonut selkeästi käyttöehdoissaan, että lisätäkseen kuvia palveluun pinnaajalla tulisi olla täydet oikeudet lisäämäänsä kuvaan. Pinterest on sittemmin muuttanut sääntöjään, eikä asiaa enää selkeästi ilmaista. Mutta Pinterest sanoo edelleen noudattavansa tekijänoikeussäännöstöä ja toivoo käyttäjiensä tekevän samoin.

Tekijänoikeuslaki on pitkä ja puuduttavaa luettavaa, mutta sen pääkohdat ovat selkeät. Minulla on tekijänoikeus valokuvaani ja siten yksinomainen oikeus määrätä sen käytöstä. Valokuvaajan lupa tarvitaan, kun valokuvaa kopioidaan, näytetään julkisesti tai levitetään Internetissä. Yksityiskäyttöön kuvan voi kopioida ilman lupaa. Tekijänoikeusjärjestö Gramex on koonnut asiasta melko selkeän tietopaketin.

Melko yleinen harhaluulo on, että kuvan alkuperäisen lähteen kertominen tekisi luvatta lainaamisesta laillista. Ei tee. Se on hyvien tapojen mukaista, mutta lupa on silti saatava. Yhtä lailla tunnutaan ajattelevan että nettiin valokuvansa laittava antaisi sen jotenkin yleiseen jakeluun. Kuvan julkinen esittäminen esimerkiksi omassa kaikkien nähtävillä olevassa blogissa ei tee kuvasta yleistä riistaa. Minä saan laittaa kuvan esille koska minulla on siihen tekijänoikeus. Vaikka se on julkisesti esillä, muut eivät saa sitä levittää eteenpäin ilman lupaani.

Tätä on vaikea kirjoittaa kuulostamatta järjettömältä tiukkapipolta. Ehkä sitten olen, mutta iski sellainen olo että on syytä muistuttaa tekijänoikeuksista kun niin monelta tuntuvat ne unohtuvan. Se että netissä lainaillaan kuvia jatkuvasti sieltä ja täältä ei tee siitä laillista. "Kaikki muutkin tekevät niin" ei ole mikään hyvä syy. Se, että useat bloggaajat sallivat kuviensa levittämisen, ei tarkoita sitä että kaikki bloggaajat ajattelevat samoin. On hiukan hasardia viedä toisten kuvia pelkän olettamuksen pohjalta.

Laitoin pinnaajalle yllä mainitsemani linkit. Hän kiitti linkeistä ja vastasi että tekijänoikeuslaki on hänelle kyllä entuudestaan tuttu. Jännästi oli silti sitä rikkonut. Oli ehkä päässyt sitten unohtumaan se peruspointti, että toisen kuvia ei jaella julkiseen esitykseen ilman lupaa. Jos pinnaaja olisi pyytänyt lupaa kuvani ottamiseen, olisin sen luultavasti antanut.

Pinterest on varsinainen ideoiden ja inspiraation aarreaitta sekä ylikivaa katseltavaa, mutta se ei ikävä kyllä kannusta rehellisyyteen mitenkään erityisesti. Huomautukseni saatuaan ystävällinen pinnaaja poisti kuvani omalta muistitaulultaan (vaikken sitä pyytänyt), mutta hänen taulultaan joku oli kuvani jo napannut omalle virtuaaliselle muistitaululleen. Tämä jatkojakaja teki väärin pinnatessaan kuvan sellaiselta ihmiseltä, jolla ei ollut kuvaan oikeuksia. Siellä se kuvani nyt kulkee luvatta sitten, eikä sille oikein mitään voi.

Tai siis voisin tietysti tehdä asiasta ilmoituksen Pinterestin tukipalveluun, mutta enpä taida viitsiä. Eikä pidä nyt käsittää väärin: olen kovin imarreltu siitä että kuvani miellytti, minua vain harmittaa se että se vietiin laittomasti. En aio laittaa blogiini kieltoja tai kissankokoisin kirjaimin muistutuksia tekijänoikeuksista. Minun ei (toivottavasti) tarvitse erikseen kieltää kuvieni viemistä luvatta, sillä tekijänoikeuslaki kieltää sen jo muutenkin.

Sanottakoon kuitenkin vielä painokkaasti ja selkeästi: pyydä lupa. Vain sillä tavoin voit varmistua siitä, että et syyllisty rikokseen.

19.3.2013

Etsin ja löysin


Google ilmoitti lopettavansa Google Readerin kesällä 2013. Harmillista, sillä olen käyttänyt palvelua pitkään blogien seuraamiseen ja se on toiminut moitteetta. Vaan eipä se auta jäädä uppoavaan (tai upotettavaan) laivaan, piti etsiä RSS-syötteille uusi lukuohjelma.

Ensimmäisenä silmään osui Feedly. Sen oli tosin huomannut puoli miljoonaa muutakin Readerin käyttäjää ja palvelu nyykähti äkillisen yleisöryntäyksen vuoksi. Tehoa on ilmeisesti lisätty ja kasvava käyttäjämäärä otettu innolla vastaan, mutta minä en ihastunut niin suuresti kuin moni muu. Ei ollut Feedly minua varten.

Brief sen sijaan on minulle sopivampi. Se on Firefoxin lisäosa ja riittävän yksinkertainen. Brief ei osaa siirtää syötteitä Google Readerista niin kuin Feedly, mutta minua se ei haittaa. Minulla on sen verran vähän tavaraa syötelistallani, että sen läpikäyminen ei ole mikään ongelma. Tekee hyvää siivota välillä syötteensäkin.

Brief on ainakin muutamien testipäivien perusteella toiminut hyvin, se on kevyt ja sisältää kaiken mitä tarvitsen. Plussaa on se, että päivittyneiden syötteiden lukumäärä näkyy selaimessa suoraan. Google Reader tuli avattua monta kertaa auki tyhjän vuoksi, nyt näen heti että onko uusia juttuja luettavana vai ei.

Erillistä kirjautumista ei tarvita, Feedly sen sijaan vaati muutaman klikkauksen ennen kuin pääsi asiaan (tai ehkä en vain osannut kääntää asetuksia niin ettei se kyselisi, en tiedä). Se hankaluus tässä on, että Brief toimii tällä hetkellä vain tällä koneella ja tällä selaimella (koska se on selainkohtainen juttu). Oman Google Readerinsa sai auki kaikkialla missä sai auki sähköpostinsa. Feedly hallitsee synkronointihommat ja se olisi siis kai parempi niille jotka selaavat syötteitään puhelimellaan, tabletillaan ja tietokoneellaan. Minä en oikeastaan tarvitse mahdollisuutta seurata RSS-syötteitä muualta kuin omalta koneeltani.

Ainakin lyhyen ja kevyen koeajon jälkeen voin suositella Brief-lisäosaa Firefoxin käyttäjille. Aika näyttää kuinka tässä lopulta käy. Selvää on se, että Google Readerin haudalle putkahtelee varmasti paljon uusia syötteenlukijoita.

17.3.2013

Hatut ja viikset


Pidimme eilen kotonamme juhlat teemalla hatut ja viikset. Vieraina oli seitsemäntoista ihmistä ja yksi kani, ja kaikki olivat oikein ihanasti panostaneet teeman mukaiseen pukeutumiseen. Muutamilla oli viiksetkin omasta takaa, mutta talo tarjosi viikset niille joilla niitä ei ollut. Urheasti ihmiset taistelivatkin koko illan huonosti pysyvien ja kutittavien irtokarvojen kanssa.

Miehellä oli aivan järkyttävän irstaat viikset, jotka illan mittaan muuttuivat pulisongeiksi. Minä helpotin omaa iltaani sillä, että irtoviiksien kanssa sähläilyn sijaan piirsin mustalla kajalilla kiemuraviikset itselleni. Ne eivät putoilleet tai kutittaneet, mutta taisivat muutamaan otteeseen vähän levitä.

Yksistään hattujen ja naamakarvojen ihmettelemisessä ja niille nauramisessa tuntui vierähtävän hyvä tovi, mutta oli meillä pikkuisen ohjelmaakin. Tiukka viiksivisa ratkesi bonuskysymyksen avulla ja voittajajoukkue sai palkinnoksi kertakäyttöhöyliä. Kuvavisa taisi olla sopivan hankala, sillä yksikään joukkue ei saanut kaikkia vastauksia oikein (piti siis kuvasta tunnistaa, kenen viikset on kyseessä - ja luonnollisesti kuvaa oli rajattu niin että siinä ei kovin paljoa muuta näkynyt).

Illan aikana myös punnittiin hatut ja palkittiin niistä kevyin ja painavin. Painavin hattu oli aito englantilainen knalli ja omistaja sai palkinnoksi Muumi-saippuakuplia. Kevyin päähine oli merirosvohuivi ja se palkittiin ilmapalloilla (jotka taktisesti unohdettiin juhlapaikalle). On se hyvä että ystävämme eivät ole turhan kranttuja ohjelman suhteen, vaan lauantai-illan viihteeksi näyttää riittävän huikean jännittävä hattujen punnitseminen keittiövaa'alla.

Muutenhan tuollainen ihmismäärä kehittääkin ohjelmaa jo ihan itsestään. Koko illan trilleriksi muodostuikin erittäin tiukka Mastermind-kamppailu. Hauskaa, että peli oli niin monelle tuttu lapsuudesta. Saavutimme siis mukavasti sen kriittisen massan, joka pöhisee keskenään ja antaa isäntäväelle mahdollisuuden keskittyä huoltopuoleen.

Ruokahuolto pelasikin ilmeisesti sopivan hyvin. Ennen juhlia ehti iskeä kyllä jo sellainen emännän kauhu, että nämä tarjottavat eivät millään riitä. Mutta riittivät ne, ja ylikin jäi (parempi niin). Ihmiset napsivat mukavasti sekä suolaista että makeaa. Olen jotenkin salaa ylpeä siitä, että varalle ostettuja sipsipusseja ei tarvinnut korkata vaan muu tarjottava riitti.

Viimeiset vieraat saatiin kotimatkalle puolenyön tietämillä. Aamulla on pistetty sekä pyykkikone että astianpesukone pyörimään ja kerätty keittiön pöydän alta pullot ja tölkit, jotka vieraat ystävällisesti jättivät kolehdiksi.

Suuret kiitokset vieraillemme, te teitte kokoontumisesta juhlan! Ehkä joidenkin vuosien jälkeen jaksaa taas järjestää uudet pippalot.

12.3.2013

Luovuuden kukat kukkikoon!


Löysin tässä taannoin mielenkiintoisen blogin. Minimalismin ilo on erään naisen kertomus matkasta kohti minimalistisempaa elämää. Postaukset ovat selkeästi huolella laadittuja (asia jota kovasti arvostan) ja vaikka blogi ainakin kertarysäyksellä luettuna tuntuu välillä vähän toistavan itseään, on kirjoituksissa paljon ajattelemisen arvoista asiaa.

Vaikka olen jo mietiskellyt paljon minimalistiseen elämään liittyviä asioita ja toteuttanutkin niitä jonkin verran, tarjosi Tuulian blogi uusia oivalluksia. Ei välttämättä niinkään kovin konkreettisten asioiden osalta, sillä olen melkoisen tyytyväinen tavaranhallintakykyihini, säästäväisiin kulutustottumuksiini ja kotini järjestykseen. Mutta jotain pientä aina tarttuu matkaan ajatustasolla. Moniakin juttuja on jäänyt aivoihin hautumaan, mutta nyt mietityttää erityisesti minimalismin ja luovuuden suhde. Askarteluun hurahtaneena mietin luovuutta nimenomaan käsitöiden kannalta.

Teoriani on tämä: luovuus kukkii parhaiten sopivasti minimalistisessa ympäristössä. Monille meistä esimerkiksi muovipussit ovat roskia, mutta jollekin toiselle ne voivat olla monien mahdollisuuksien materiaalia. Useimmat meistä voivat ostaa esimerkiksi uusia laukkuja, mattoja, koreja ja koristeita milloin huvittaa, harva tulee miettineeksi että ne voisi myös tehdä itse muovipusseista, sanomalehdistä, muovipulloista, rikkinäisistä vaatteista tai muista "roskista". Ympäristölle haitallinen kertakäyttökulutus ja modernin yhteiskunnan tavaranpaljous ovat haitaksi myös luovuudelle.

Onhan se välillä hauskaa käydä katselemassa vaikkapa askartelutarvikeliikkeessä kuinka tavaraa on hyllymetri toisensa jälkeen. Ihania kimaltavia juttuja, uusinta uutta, mielettömiä mahdollisuuksia ja juuri sitä mitä olet itsekin aina halunnut muttet koskaan tajunnut. Erityisesti askartelu- ja käsityöliikkeiden viesti on ymmärtääkseni se, että vain ja juuri heiltä saat kuumimmat/viileimmät ja muodikkaimmat/hienoimmat askarteluideat - ja sopivasti myös tykötarpeet projekteihisi. Markkinamyllyn tarkoitus on synnyttää ostotarve ja saada luovuuden kukka puhkeamaan vaikka väkisin.

Pakon edessä luovuus usein saakin siivet. Kun on hätä ja tarve, ihminenhän kehittää vaikka minkälaisia virityksiä. En toivo kenellekään sellaista hätää, että pitäisi kehittää kävystä kumivene ja tulitikusta talo. On hienoa, että vaihtoehtoja ja valinnanvaraa on niin tekniikoissa kuin materiaaleissakin. Mutta ostaminen on usein liian helppoa. Mielestäni tavan askartelijan olisi välillä syytä pidättäytyä kauppojen valmiiden ratkaisujen toteuttamisesta. Kannattaa hankkiutua sopivasti minimalistisiin olosuhteisiin (sekä ulkoisesti että sisäisesti) ja antaa oman luovuuden puskea pintaan.

Minusta tuntuu että olin luovempi ennen. Muistan kulkeneeni ainakin parit kesäjuhlat asukokonaisuudessa, jonka olin koonnut saatavilla olevista materiaaleista. Tein hameen äitini vanhoista silkkihousuista ja yläosan vanhoista verhoista. Verhot muokkautuivat liivimalliseksi miehustaksi ja kiinnitin siihen hihat isän vanhasta kauluspaidasta. Ei kuulosta ehkä kummoiselta, mutta oli oikeasti varsin onnistunut kostyymi.

Tekemiseni lähtökohta oli usein materiaali, jonka olin jostain saanut käsiini. Ei ehkä välttämättä sovi minimalistiseen ajattelutapaan se, että keräilee kaikenlaisia juttuja mahdollisia tulevia askartelu- ja luovuuspuuskia varten. Mutta kierrätys on mielestäni olennainen osa minimalismia, joten on mielestäni järkevämpää säilyttää se vanha lakananriekale tulevaa inspiraatiota varten kuin ostaa sitten inspiraation iskiessä uutta kangasta.

Valmiiksi tarjoiltu maailma ja liian helppo elämä turruttaa oman ajattelun ja surkastuttaa luovuusrauhasen. On toki kivaa että voin ostaa bambulankaa jos tuntuu siltä että olisi kivaa neuloa siitä tiskirättejä, mutta haluaisin silti palata hieman enemmän niihin aikoihin, jolloin materia (tai sen puute) oli luovuuden lähde. Haluan haastetta aivoilleni. Ruoanlaittoa rakastava ihminen ei halua lämmittää mikrossa eineksiä, vaan saa kiksit siitä että aloittaa puhtaista raaka-aineista. Se sama pätee minuun käsitöiden osalta.

Aion siis jatkossa hakeutua entistä useammin luovuuteni lähteelle ja entistä harvemmin kauppaan. Minulla on kyllä materiaalia vaikka kuinka paljon, minun täytyy vain keksiä mitä siitä tekisin. Voisinpa tehdä esimerkiksi lisää näitä kukkakoruja, jotka olen askarrellut alumiinitölkistä.


10.3.2013

Positiivis-optimistinen mieli


Tänään minulle selvisi vihdoinkin syy mieheni kaiken kestävään positiivisuuteen ja hyväntuulisuuteen. Syy on niin naurettavan yksinkertainen että ihmettelen miten en sitä aiemmin keksinyt: mies ei pysty vetämään suupieliään alaspäin. Ei pysty vaikka yrittää.

Paras ja totisinkin yritys päättyi siihen että suu oli tasainen viiva. Jos miehen suupieliä vetää käsin alaspäin, ne ponnahtavat välittömästi takaisin ylös. Minä sen sijaan saan suupieleni niin alas että näytän vihikoiralta. Mies arveli että hänen mutristelulihaksensa ovat surkastuneet. Ehkäpä niin!

Aivot ovat siitä hauska elin, että niitä on helppo narrata. Tutkimusten mukaan feikattukin hymy toimii; kun vedät suupielesi hymyyn, aivot luulevat että sinulla on hyvä olla ja vahvistavat tätä illuusiota. Koska miehen huulet eivät taivu mutruiluun, on hänellä varmaan päässänsä sellainen hyvä pössis koko ajan! Helppoakos sitä sitten on olla alvariinsa positiivinen, kun aivot viestittävät että kivaa on.

Loistoteoria, eikö vain? Eipä sitten muuta kuin kehittelemään masennuksen poistavaa suupielienvenytyskojeistoa.

9.3.2013

Anemone





8.3.2013

Aineita


Jopas minulla nyt on arpaonni kohdallaan! Voitin nimittäin Huili-lehden arvonnassa Ecover-tuotepalkinnon.


Osittain on tietysti miestä kiittäminen tästä arvontavoitosta, sillä hänhän minulle lehden vuosikerran osti joululahjaksi ja sitä kautta arvontaankin pääsin osallistumaan. Täytyy kyllä taas sanoa että Huili on loistolehti, ainoa vika siinä on se että se ilmestyy niin harvoin (joka toinen kuukausi).

Mutta mitäs paketissa sitten oikein oli? Konetiskiainetabletteja, yleispuhdistusainetta, astianpesunestettä, WC-puhdistusainetta ja lasinkirkastusneste astianpesukoneessa käytettäväksi. Tuo lasinkirkastusneste on ainoa, joka tuntuu hiukan turhalta. En ole osannut sellaista kaivata, kun ainakin minun silmääni lasimme ovat ihan riittävän kirkkaita. Mutta tokihan tuota täytyy kokeilla, josko ne tulisivat vieläkin säihkyvämmiksi!

Olen kovasti iloinen tästä voitosta, koska pesuaineita aina tarvitaan. Siitä puheenollen: pitäisikin tästä siirtyä viikkosiivouksen pariin...

6.3.2013

Painii roskien kanssa


Minulla on jalassa iso mustelma. Se on hieno, mutta en silti ota siitä kuvaa näytille. Vaikka pikkuisen tekisi mieli, kun niin harvoin saan näyttäviä mustelmia. En silti laita, kun ei se ole ollenkaan niin iso kuin kivun perusteella luulisi. Asiaan.

Mustelma tuli siitä kun painin roskalaatikkomme kanssa tässä eräänä päivänä. Meillä on yhteinen roskakatos naapuritalon kanssa, ja siellä on biojätepömpelin lisäksi omat laatikot sanomalehdille, kartonkijätteelle ja sekajätteelle. Kartonkikeräysastia on esittänyt pariin otteeseen mielenkiintoisia temppuja; aiemmin se oli selällään ja viime sunnuntaina se oli vallan nurinkurin eli pyörät sojottivat kohti taivasta. Eikä siinä vielä kaikki, vaan se astia oli ihan täynnä pahvi- ja kartonkijätettä. Siinä oli hiukan punkemista, että sain sen pystyyn, ja siinä toheltaessa kolahti jalkakin niin että on mustelma muistona.

Ja taas puhun mustelmasta, vaikka piti siitä roskalaatikosta sanoa. Ei se siellä itsestään ole kaatuillut, kyllä sen on joku käynyt kaatamassa (roskiksilla ei kai yleensä ole tapana tehdä voltteja). Mutta en kyllä käsitä kuka saisi päähänsä kipata ylösalaisin täysinäisen pahviroskiksen?!? Huvin ja urheilun vuoksi?

3.3.2013

Heijastuksia


Ettepä kyllä arvaa mitä näissä kuvissa on.





Nämä ovat lähikuvia kovasta heijastimesta, jonka halkaisin nähdäkseni mitä sen sisällä on. Yläkuvassa näkyy heijastimenpuolikkaan sisäpinta ja alakuvassa ulkopinta eli se, mikä yleensäkin nähdään. Eikä siellä sisällä ole yhtään mitään. Heijastin on täysin kirkasta ja läpinäkyvää muovia, ja olen kuvannut sen valkoisen paperin päällä. Sen ulkopinta on sileä, mutta sisäpinta on täynnä pieniä teräviä pyramideja vieri vieressä. Ja heijastukset ovat aivan käsittämättömiä.

Kerrassaan ihmeellinen kapistus on arkinen heijastin!