31.1.2013

Kestohiutaleet


Ulkona on niin lämmintä, että vetää vesikeliksi. Kovin syksyisiä ääniä on tarjolla: sade ropisee ikkunaan ja räystäskin tiputtaa. Vaan talvihan meillä vielä on, siis lunta tupaan! Tai ainakin hiutaleita:


Kun kaikki muut niin minä myös. Hama-helmistä askarteleminen ei ole enää pelkästään lasten puuhaa, tätä on kuulkaa pitkään tehneet jo ihan aikuiset ihmiset. Tai, no, ainakin fyysistä ikää on riittävästi. Ei tarvitse pyytää äitiä silittämään kuvioita, vaan voi tehdä sen ihan itse!


Netti on pullollaan malleja, joista sai hyviä ideoita, mutta päätin tehdä kuviot ihan oman mielikuvitukseni johdattelemana. Klikatkaa kuvaa suuremmaksi jos haluatte katsoa tarkemmin. Yllättävän helposti kuviot syntyivät, siitä vaan helmet kouraan ja alustalle latomaan. Ostin pyöreän ja tähden muotoisen alustan, niillä saa hienoja muotoja. Kuusikulmaisella saa samanlaisia hiutaleita kuin tähden mallisella.


Kuvioiden silittämiseen käytin kahden pisteen lämpöä silitysraudassa. Leivinpaperi oli koko ajan välissä, muuten muovihelmet sulaisivat kiinni rautaan. Yksi lumihiutaleista pääsi hiukan lörähtämään, muiden sulatuksessa olin varovaisempi. Tein kuitenkin tarkoituksella aika litteitä, että helmet kiinnittyisivät varmasti riittävän hyvin toisiinsa. Silitin kuviot molemmin puolin, muuten tulos olisi jäänyt kovin epätasaiseksi.

Vaaleansiniset helmet olivat testi, niitä meni näihin kahteentoista hiutaleeseen aika tarkalleen tuhat. Minulla on jemmassa valkoisia helmiä saman verran ja niistä ajattelin tehdä myös hiutaleita. Erilaisia vai samanlaisia kuin nämä, sitä en ole vielä päättänyt.

29.1.2013

Pienet sille


Tänään ei ole tapahtunut mitään. En ole jaksanut tapahduttaa, sillä päähän koskee liian kovasti. Mutta iloista on se, että viime kerrasta on poikkeuksellisen pitkä aika. Sain viettää peräti 16 ihanaa päivää ilman migreeniä. Siis kaksi kokonaista viikkoa ja vielä kaksi päivää päälle. Tuulettaisin, jos se ei sattuisi.

26.1.2013

23.1.2013

Lääkitys kohdallaan


Miehellä oli ripuli, ja hän
meni sen takia lääkärin vastaanotolle.
Lääkäri määräsi lääkkeen, mies haki lääkkeen apteekista
ja nautti sen.

Jonkin ajan kuluttua lääkäri soitti miehelle ja sanoi, että on tapahtunut erehdys. Hän olikin vahingossa määrännyt masennuslääkettä ripulilääkkeen sijaan. Mies vastasi: "Sepä selittääkin kaiken. Minä jo ihmettelinkin, miten on mahdollista, että on paskat housussa, mutta ei vituta yhtään."

Kolme viikkoa ripuloituani kävin valittamassa asiasta työterveyslääkärille. Hän ei vaikuttanut turhan huolestuneelta, käski käydä verikokeissa. No minähän kävin ja piipahdin sitten lääkärin luona uudestaan keskustelemassa tuloksista.

Tuttu juttu: ei mitään vikaa. Mitattiin maksa-, munuais-, tulehdus-, veri- ja kilpirauhasarvot sekä suolatasapaino, eikä missään ole mitään vikaa. Sinällään jännä, kun ripulointi tässä viidettä viikkoa jatkuu, mutta toisaalta hyvä ettei näytä vaikuttavan suolatasapainoonkaan ollenkaan. Lääkäri sanoi että tämä sopii taudinkuvaan, kyseessä on ilmeisesti ärtyneen suolen oireyhtymän hieman hankalampi vaihe.

Ei tässä tosiaan mikään hätä ole, ärsyttää vain. Onneksi ei tarvitse jatkuvasti juosta vessassa, kerta päivässä riittää. Mutta sitten kun on mentävä, on mentävä nopeasti. Ja viimeksi olen tehnyt oikean kiinteän kakan joskus joulukuussa. Kun mitään muita oireita (pahoja kipuja, rajua laihtumista, massiivisia ilmavaivoja, kuumetta, veriulosteita, oksentelua tai muuta sellaista) ei oikein ole, ei lääkäri voi muuta kuin todeta vian toiminnalliseksi.

Niin ja hoitaa vitutusta. Lekuri kirjoitti kokeeksi Triptyliä, jonka tarkoitus on rentouttaa ja hidastaa suolen toimintaa. Triptyl on vanha lääke, jota käytetään monenlaisten jännitysten ja pitkäaikaisten kiputilojen hoitoon sekä usein myös oireiden lievittämiseen ärtyneen suolen tapauksessa. Varsinaisesti Triptyl on kuitenkin masennuslääke.

Niinpä tuli heti mieleen tuo vanha vitsi, jossa lääkkeet menevät sekaisin. Syödään sitten Triptyliä. Jos ripuli ei kaikkoa, niin ainakin minua ärsyttää se vähemmän! Hieno homma!

20.1.2013

Mietteitä materiasta


Olen ollut huomaavinani, että ympärilläni tapahtuu antimaterialisoitumista. Yht'äkkiä huomaan, että monelta taholta tulee sama viesti: turhasta tavarasta on nyt päästävä eroon ja elämää on sitä kautta yksinkertaistettava. Näen tämän ystävien viesteissä, uutisissa, lehdissä, blogimaailmassa. Puhun siitä aamubussissa entisen kouluni keittäjättären kanssa.

Tämä on hurjan mielenkiintoinen ilmiö. Onkohan tämä laajempikin juttu vai sattuuko tällainen selkeyttämisen energia olemaan vain minulle ajankohtaista ja havaitsen siksi siihen liittyvät asiat herkemmin? Mistä tämä kaikki on lähtenyt liikkeelle?

Materian vähentämisen asteita, tyylejä ja menetelmiä on niin monta kuin on vähentäjääkin. Dokumenttiohjaaja Petri Luukkainen teki elämästään extremeä ja vei kaiken omaisuutensa varastoon selvittääkseen mitä oikeasti tarvitsee. Radikaali juttu ja olisi mielenkiintoista nähdä kokeilusta syntynyt dokumentti. Itse pidin hankinnoista ja poistoista tarkasti kirjaa koko vuoden 2011.

Tänä vuonna Alitsa on luvannut poistaa tuhat tavaraa ja Ulla-Riikka aikoo ehkäistä tavaramäärän kasvua simppelillä periaatteella: jos jotain tulee, jotain on myös mentävä. Lukuisat muut ovat tavalla tai toisella keventämässä elämäänsä tavarasta, jonka kokevat jostain syystä turhaksi. Ainahan tätä on varmasti tapahtunut, mutta nyt tuntuu että kyseessä on jo jokin suurempi muutos.

Onko tämä sitä että keskimäärin kolme-neljäkymppisenä ihminen on saavuttanut asuntonsa ja materian keräämisen rajat ja voi kokea uudistuvansa luopumalla tavaroistaan? Onko tämä jotain hiljaista kapinaa nykyajan kulutuskeskeisyyttä vastaan? Jokaisella on varmasti omat syynsä ja motiivinsa purkaa kotiin kertyneitä tavaravarastoja, ja jokainen syy on varmasti yhtä hyvä jos materiavirran kesyttäminen (tai kääntäminen sisältä ulos) tuntuu oikealta ratkaisulta.

Kirjoituksessaan Alitsa kertoi esseisti Antti Nylénin todenneen, että nykyihmisen ongelma ei ole se, että hän rakastaa materiaa vaan se, että hän ei rakasta sitä ollenkaan tarpeeksi. Tämä ajatus pysäytti minut, nämä viisauden sanat todella kolahtivat. En ollut ajatellut asiaa aiemmin tältä kantilta, en ainakaan näin perinpohjaisesti. Valtaosa tuntemistani ihmisistä voi käytännössä koska tahansa toteuttaa pienet ja suuremmatkin mielitekonsa ja ostaa vaikka uuden kirjan, levyn, puseron tai astiaston. Se, että hankkiminen on helppoa, vähentää varmasti tavaraa kohtaan tunnettua rakkautta.

Moni varmasti muistaa ensimmäisen hiukan isomman esineen, jonka osti ihan itse ansaitsemillaan rahoilla (minulla se oli CD-soitin, joka on edelleen tallella ja käytössä keittiön radiona). Kun sen eteen on joutunut näkemään vaivaa, sitä osaa arvostaa. Ja ihminen vaalii sitä mitä arvostaa. Jos jokainen ostamani esine olisi samanlainen merkkitapaus kuin sininen CD-soittimeni, minulla olisi varmasti paljon vähemmän tavaraa kuin nyt mutta rakastaisin omaisuuttani enemmän. Minulla olisi vain tärkeitä ja merkityksellisiä tavaroita, joista pitäisin hyvää huolta. Harva omistamani asia joutuisi vintille tai kaapin perukoille pölyttymään, harva tavara olisi vailla tarkoitusta ja käyttöä.

Kovin vähän minulle on mitään "roinaa" kertynyt, yleensä hankintani ovat olleet varsin järki- ja tarveperäisiä. Mutta on tunnustettava, että olen ostanut tarpeettomiakin tavaroita, joista nyt voisin luopua ilman suurta luopumisen tuskaa.

Olipa pitkä johdanto siihen, mitä oikeastaan piti kertoa. Päätin siivota CD-hyllyn ja mies innostui osallistumaan projektiin. Niinpä olemme poistaneet kokoelmastamme noin 200 (apua!) poltettua CD-levyä, hyllyyn on tarkoitus jättää vain aidot ja alkuperäiset. Musiikit on siirretty koneelle talteen, joten täältä irtoaisi nyt melkoinen läjä käytettyjä CD-levyjä jos joku vaikka huolisi.

16.1.2013

Teepussimiete


Eli teepussin mukana tullut mietelause:

Fear not a narrow home,
fear a narrow heart.


Miten suurta viisautta!

13.1.2013

Ihan itte


Nyt se on viimein valmis. Se on ensimmäinen neuletakki, jonka olen tehnyt ylhäältä alas (siis neulomissuunta kauluksesta helmaan) ilman ohjetta, ihan omasta päästä säveltänyt sitä mukaa kun tein. Yllättävän hyvä tuli! Ihan umpisurkea on sen sijaan tämä kuva, jalustankin kanssa sain pelkkää suttua aikaan.


Takki on täysin saumaton. Se on myös laatikkomallinen, koska en tehnyt vartalo-osaan mitään muotoiluja. Hihoissa on pienet pitsikuviot ja helmassa pykäreunainen käänne. Tässä kuvassa näkyy paremmin tuo värityskin, se on tummahko sekoitus viiniä ja luumua.


Mallailin takkiin kaikkia mahdollisia kiinnityssysteemejä (nyöriä, vetoketjua, hakasia, nappeja, solkia), mutta en sitten ollut oikein tyytyväinen mihinkään joten jätin lopulta etuosan täysin avonaiseksi. Ompelin reunaan samettinauhan, jottei ohut neulereuna liekottaisi. Nyt se pysyykin jämptisti oikeassa mitassa. Nauhan väri on silmiinpistävä, olisi sittenkin pitänyt ehkä ottaa se astetta sinisempi. Mutta kun takki on muuten todella yksikertainen, ehkä siinä saa olla tuollainen vähän erikoinen yksityiskohta (seli seli).


Käyttämäni langat ovat kirpputorilöytö monien vuosien takaa. Lanka on uskoakseni koneneulontaan tarkoitettua ja todella ohutta, joten neuloin sitä kaksinkertaisena - toinen lanka sinertävää ja toinen punertavaa. Langan koostumuksesta minulla ei ole mitään hajua, mutta se on kevyttä (takki painaa vain 179 grammaa) ja lämmintä. Ja sen verran pörröistä, että purkamisesta ei tule mitään.

Koska harjoittelukappaleesta tuli näin hyvä, uskaltaudun ehkä jatkossakin tekemään neuleita ilman ohjeita.

11.1.2013

Jännempi jännä


Varoitus: seuraava postaus sisältää sukupuoliyleistystä. Saatat tuntea erimielisyyttä.

Olen kirjoittanut ennenkin siitä, kuinka Y-kromosomi ilmeisesti sokeuttaa miehen osittain. Ehkä tämä johtuu siitä, että Y-kromosomi on hurjasti paljon pienempi kuin X-kromosomi eikä sisällä samaa määrää geenejä. Ilmeisesti juuri se leivänmurusten ja sormenjälkien rekisteröimisen geeni on jäänyt sitten pois kun ei mahtunut kromosomiin.

Tänään voin jälleen kertoa loistavan esimerkin tästä miehen kromosomivammasta. Olin pyyhkimässä vessan peilikaappia, kun mies tuli vasta vaihdettu keittiöpyyhe kädessään kysymään minulta olinko jo ehtinyt vaihtaa pyyhkeen.

Hiukan minua järkytti jo se, ettei mies ilmeisesti pystynyt päättelemään oliko hänellä kädessään likainen vai puhdas pyyhe. Järkytti myös se, ettei mies selvästikään muistanut kuinka olin puolisen tuntia aiemmin hänen nähtensä hakenut puhtaan pyyhkeen liinavaatekaapista ja vaihtanut sen keittiön koukkuun likaisen tilalle. Minun oli aivan pakko kysyä mieheltä etteikö hän todellakaan muista minkä näköiseen pyyhkeeseen on viimeiset kaksi viikkoa pyyhkinyt kätensä. Ei muistanut.

Mies ei huomaa valkoisen pyyhkeen vaihtumista keltaruutuiseen. Hänelle riittää se, että koukussa on pyyhe (hän huomaisi kyllä sen jos sitä ei olisi). Pyyhe on hyvä esimerkki siitä, kuinka heikosti mies rekisteröi ympäristössään tapahtuvia asioita ja minun puuhastelujani. Voi olla että pyyhkeen vaihtuminen olisi huomattu paremmin, jos olisin tehnyt asiasta Facebook-päivityksen.

On kyllä merkillinen eläin tuo miesihminen! *pus pus*

9.1.2013

Stressi on tartuntatauti


Ja vieläpä paha sellainen.

Kevät on tilitoimistoissa tunnetusti kiireistä aikaa. Valtaosalla yrityksistä tilikausi päättyy joulukuun loppuun, joten tammi-huhtikuussa tehdään paljon tilinpäätöksiä. Lisäksi työlistalla ovat vero- ja vuosi-ilmoitukset tavallisten kuukausikirjanpitojen ja palkanlaskennan lisäksi. Jokaiselle riittää töitä vähän liiaksikin.

Minua ei stressaa työn määrä, vaan se, että kaikki muut touhottavat. Ne muut aloittivat jo hyvissä ajoin ennen joulua sen manauksen: "kyllä vielä on rauhallista, kohta loppuu kiva ja alkaa kauhu". Ja nyt sitten hösätään ja valitetaan ihan koko ajan siitä, että on niin hirveä hässäkkä. Ei ehdi, ei pysty, ei kykene, kamalaa. "Ai ai, kyllä meillä nyt on niin kiire." Nyt jo alkaa selvästi eräillä pinna kiristyä, huhtikuussa ovat valmiita hullujenhuoneelle.

Eräs kollegani on oikein ottanut tavakseen ulostautua säännöllisin väliajoin huoneestaan palloilemaan aulaan ihan vain kertoakseen kuinka hänellä on niin kiire. (!) Aivan absurdin oloista hommaa. Lisäksi kyseinen työtoveri on erityisen kunnostautunut siinä, kuinka hän koko ajan osaa korostaa omaa kiirettään. "Kyllä nyt täytyy ruveta tekemään pitkää päivää." "Eilenkin tein tunnin ylitöitä", hän sanoo niin kuin meidän muiden täytyisi kumartaa hänelle siitä hyvästä.

En aio kumartaa. Pomo on tehnyt selväksi, ettei meillä tehdä ylitöitä. Ymmärrän, että kiire on ja aikarajat ovat tiukat. Tiedän, että olen varmasti pulassa useiden asioiden kanssa. Mutta ei se kiire asiasta vouhottamalla vähene! Enkä ymmärrä mitä valittamista niillä kokeneemmilla on. He ovat tehneet näitä töitä jo 10-20 vuotta ja ovat selvästi jääneet henkiin jokaisesta tilinpäätöskaudesta. Heillä on rutiinia ja osaamista, heiltähän nämä hommat käyvät vasemmalla kädellä. Toista se on kuulkaa meikäläisellä, kun ekakertalaisena on vastuussa useamman yrityksen selviämisestä kunnialla seuraavalle tilikaudelle! Minunhan tässä kuuluisi panikoida!

*syvä huokaus*

Teen kaikkeni ollakseni rauhallinen. Vaikka muut stressaavat ja oikein lietsovat paniikkia, minun täytyy yrittää pysyä tyynenä. Se on vaikeaa, mutta yritän silti. Hullut ympärilläni näyttävät huonoa esimerkkiä ja sylkevät päälleni kiirekiukkua, minä rakennan rauhaa. Suojaisikohan käsidesi stressitartunnalta...?

7.1.2013

Kirje kaukomaille


Katsoin jouluna toistamiseen australialaisen animaation Mary ja Max. Siinä syntyy varsin epätodennäköinen ystävyys kirjeenvaihdon seurauksena. Elokuva kosketti ja halusin jotenkin jakaa sen tunteen.

Niinpä päätin lähettää kaksi kirjettä Australiaan. Koska halusin yllättää jonkun täysin tuntemattoman, enkä tiennyt kuinka saisin käsiini yksityishenkilöiden osoitteita, päädyin valitsemaan netistä kaksi mukavan oloista guest housea ja lähetin kirjeet niiden omistajille.

Kirjoitin englanniksi ja pahoittelin heti alkuun sitä että kielitaitoni saattaa olla hiukan ruosteessa. Kerroin elokuvan innoittaneen minua kirjoittamaan ja toivoin että viesti kaukaa Suomesta piristäisi vastaanottajan päivää.

Kerroin viettäväni joulua itsekseni ja nauttivani talvesta. Kirjoitin lyhyesti ammatistani ja harrastuksistani. Lähetin molempien kirjeiden mukana pienet virkatut lumihiutaleet.

Tuli hyvä mieli (joskin töissä katsoivat vähän vinoon kun kerroin mitä olin tehnyt). Toivottavasti kirjeet ovat menneet perille ja positiivisesti hämmentäneet vastaanottajia. Olisi hurjan hauskaa, jos saisin vastauksen!

4.1.2013

Testipurkki


Tänäkin vuonna valmistui mehiläisvahavoidetta joululahjoiksi, lisäsin tosin vanhaan reseptiin hiukan manteliöljyä kokeeksi. Yhden purkin jätin toistaiseksi itselleni, sillä se on testikappale. Testi tosin onnistui sen verran hyvin, että kelpaisi tämä ehkä lahjaksikin.


Purkki on vanha vaseliinirasia, sellainen perinteinen keltainen. Hinkkasin keltaisen pois hiekkapaperilla niin hyvin kuin suinkin sain. Ihan älyvapaata hommaa, en voi oikeastaan suositella kenellekään. Koska rasia on kulkenut laukussani pitkään, siinä on lommoja, mutta en lähtenyt niitä oikomaan.

Halusin kanteen vanhaa aikaa henkivän kuvan, ja löysinkin netistä tismalleen sopivan. Kuvan kiinnitin askartelulakalla, joka olikin kiiltävämpää kuin olin toivonut. Damn. Mattapinta olisi ollut parempi, mutta eipä tuolle nyt enää mitään voi. Ei se ehkä paha ole noinkaan.

1.1.2013

Loppukiri


Mies on vihdoin laskeutunut kotimaan kamaralle ja jäljellä on enää loppukiri syliini. Kolme viikkoa ja viisi päivää on pitkä aika odottaa. Hyvää kannattaa aina odottaa, sehän on selvä, mutta kyllä se silti on ollut raastavaa.

Kun mies tulee takaisin, saadaan olohuonekin taas normikäyttöön. Yksin ollessani en käytä olohuonetta juuri lainkaan, ja se aina miestä kovasti huvittaa. Linnottaudun makuuhuoneeseen josta poistun vain huoltamaan itseäni keittiöön tai vessaan. Olohuoneessa kuivatan pyykin ja varastoin tavaraa.

Niin ja olohuoneeseen pistän vieraat ja esittelen huonetta niin kuin suurenkin talon emäntä: "tämä huone on meillä käytössä lähinnä vieraita varten". Ei tämä meidän kaksiomme mikään valtava ole, minä vain olen yksinäni sellainen pesäytyjä (huomaa, että kyseessä on eri tyyppi kuin pesiytyjä). Pesäydyn sänkyyn, josta toinen puoli on varattu nukkumiseen ja toinen puoli askarteluun.

Tämänkertaisen lomaleskeyden aikana olohuoneessa on tullut vietettyä tavallista enemmän aikaa, sillä langaton verkkomme kosahti tietenkin pari päivää miehen lähdön jälkeen ja lankayhteyteen pääsee vain olohuoneessa. Tämä nettiviritys (jota minulla ei ole mitään mahdollisuuksia mennä sörkkimään) on selvästi miehen salajuoni, jonka tarkoituksena on pitää minut edes jollain tasolla riippuvaisena hänestä ja hänen avustaan. Ilkeää, mutta olkoon nyt tämän kerran.

Jotta olisin loistokuosissa miehen paluuta varten, heräsin 05:45 migreeniin enkä ole toipunut siitä vielä. Viikon kestänyt ripulointi on sentään tauonnut hetkeksi. Ehkä suihku auttaa sen verran ettei mies käänny heti ovelta takaisin.