21.12.2013

Askarrus


Sopivasti-blogin Iitu pohdiskeli taannoin minimalismin ja käsityöharrastuksen yhdistämistä. Otin ohuesti osaa keskusteluun ja totesin ettei askartelu ja käsitöiden tekeminen välttämättä ole kovinkaan minimalistinen harrastus - varsinkaan jos on sellainen hamsteri kuin minä.

Mutta ostamisen suhteen olen käsitöissäkin melkoinen minimalisti: ostan yllättävän harvoin käsityötarpeita, sillä askarteluni on monesti materiaalilähtöistä. Kuulostaa ehkä ristiriitaiselta, mutta tarkoitan siis sitä että usein minulle kulkeutuu ensin materiaalit ja vasta sitten syntyy idea. Harvemmin käy niin että kehitän idean ja sitten kävisin ostamassa tarvikkeet siihen. Hyvä esimerkki on tämä juuri valmistunut pannunalunen:


Pomo osti töihin valaistuja koristeoksia, jotka olivat liian pitkiä hänen suunnittelemaansa purkkiin. Niinpä hän katkoi oksia ja tarjosi minulle yli jääneitä pätkiä. (Ovat töissä jo oppineet että minulla saattaa olla käyttöä heidän roskilleen.) No mikä jottei, otin risut mukaani ja aloin työstää niitä.

Pomon jäljiltä tikut olivat aika karun näköisiä ja eri mittaisia. Valitsin sopivimmat ja suorimmat pätkät, sahasin ne saman pituisiksi ja hioin päädyt sileiksi. Ensin ajattelin että maalaisin päädytkin mustiksi, mutta sitten minua alkoi viehättää hionnan tuoma kulunut ilme. Saivat jäädä sikseen siis.


Ihan heti ei tullut valmista, vaan ensin piti räpeltää useampi epäonninen yritelmä. Tällaisen pikkuisen tekeleen taustalla voi kuulkaa olla usean tunnin turha työ ja monta myttyyn mennyttä ideaa! Ensin yritin tehdä alustaa nauhapirran avulla. Loin loimen ja vietin hyvän tovin sen ahkerassa asettelussa. Käytin pari tuntia saadakseni itseni nätisti köytettyä tuoliin - vain huomatakseni ettei nauhapirran avulla syntyisi hevonkukkua saatika nätin näköistä alustaa. Minulla oli kyllä sellainen aavistus, ettei homma toimisi, mutta piti sitten todeta se ihan käytännössä.

Yritin sitten käyttää hyödyksi tekemäni loimen ja kokeilin josko makramee olisi sopiva tekniikka tikkujen työstöön. No ei ollut. Ehkä jollain toisella langalla, ehkä jossain toisessa elämässä. Hylkäsin puuvillaloimen ja yritin villalangan kanssa koukkuamista. Suunnittelin koukkuavani tikut silmukoiden sekaan. Ei onnistunut. Tässä vaiheessa aloin epäillä lausuntoani siitä, että teen käsitöitä ihan puhtaasti tekemisen ilosta. Masokismi tuntui olevan uskottavampi syy.

Koska luovuttaminen ei tullut kyseeseen, päätin kokeilla virkkausta. Ensimmäinen virkattu viritelmä oli melko hyvä, mutta ei lähelläkään sitä mitä olin ajatellut. Siispä takaisin lähtöruutuun (se on aina yhtä hieno fiilis kun monen tunnin vääntämisen jälkeen käsissä on tasan alkutekijät). Lopulta löytyi oikea kaava: kiinteät silmukat ja pylväät. Pylväsriveihin sai pujoteltua tikut ja joustava virkkaus antoi anteeksi sen että tikkujen paksuus vähän vaihtelee.


Pelkkä sininen lanka näytti jotenkin vaisulta, joten päätin sitten ristipistellä kiinteiden silmukoiden riveihin vielä vaaleampaa lankaa. Langat ovat suomalaista villaa avopin varastoista. En tiedä onko tämä teidän mielestänne hyvä väriyhdistelmä, mutta tehtyäni ja nähtyäni kaikki edelliset onnettomat viritelmäni voin kirkkain silmin vakuuttaa, että tämä tuotos on paras ikinä.

Tällaisessa materiaalilähtöisessä askaroinnissa on hyvää se, että esimerkiksi nämä roskiin joutaneet tikut tuli nyt pelastettua ja käytettyä. Huonoa tässä on se, että kun tavaroita ei välttämättä tee tarvelähtöisesti, ei oikein tiedä mihin valmistuneet tuotokset lykkäisi.

6 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Oot nero!

Mut tuosta viimosesta samaa mieltä - vähän jarruttaa tekemistä se, että kamoille ei ole uutta osoitetta :-(

Hehkuvainen kirjoitti...

Ei tuntunut kovinkaan nerolta, kun purki tuotoksensa kolmannen kerran... :P Mutta lopussa kiitos seisoo, eiksni!

Tjaa, ei mulla vaan jarruta yhtään - vaikka pitäis kyllä. :P

Anneli kirjoitti...

Mahtava idea, on sulla välähtänyt :)
Oikein mukavaa joulua, meillä kävi poika syömässä ja nyt loppujoulun laiskottelen :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos kiitos, hyvähän se on että välillä välähtää ;). Laiskottelu kuuluu ohjelmaan täälläkin, se tekee hyvää.

Mrs.Marple kirjoitti...

Upea!
Sitä voisi testata myös kun kerran virkattu - vanhat värikynät sopisivat tarkoitukseen kuin nenä päähän!
Ja pannunalusia tarvitsee aina, lahjaksi jos ei muuten ;)

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos, Mrs.Marple :). Pistin pannunalusen Jemmaan, eli lipaston siihen laatikkoon, johon on tapana säilöä kaikenlaista tehtyä ja ehkä joskus eteenpäin annettavaa. Sieltä voi sitten hätätilanteessa kaivella muistamisia ja lahjoja, jos ei ole muuten keksinyt tai ehtinyt hankkia.