1.11.2013

Kun pääsisi irti


Olisikohan tämä nyt sitä stressiä? Kaikki nyppii, tympii, kyrsii ja ärsyttää. Kroppa on herkkänä ja pinna jatkuvasti kireällä. Ärsyttää oma naama ja muiden naamat. Ärsyttää liikenne, jatkuvasti täynnä oleva astianpesukone, oma peitto, tupakoivat ihmiset, naapurit, mummot kassajonossa ja maailman äänet. Tympii katuvalojen loiste, uutisten yksitoikkoisuus, oma aikaansaamattomuus, koko ajan kastelua tarvitsevat kukat ja pyöräillessä vuotava nenä.

Ärsykkeitä on ylitsevuotavasti. Näen, kuulen, tunnen ja koen ihan liian paljon ja liian vahvasti. Asiat kasautuvat ja minulla on jotenkin eltaantunut olo. Iho on kuin rummunkalvo, joka kireänä värisee pienestäkin tönäisystä ja saa koko kehon kumisemaan. Mieleen nousee vain sapekkaita sanoja, ei lempeitä lauseita. Huomaan jääneeni jumiin negatiivisen ajattelun kierteeseen enkä pysty keskittymään kunnolla mihinkään.

Minua harmittaa suuresti kunnollisen keskustelun harrastamisen mahdottomuus tässä tilassa. Tuntuu tympeältä todistaa hyväksi ideaksi se sadan vuoden takainen käytäntö, jossa miehet vetäytyivät päivällisen jälkeen polttamaan sikareita ja keskustelemaan tärkeästi taloudesta ja politiikasta naisten siirtyessä omiin piireihinsä jutustelemaan aiheista, jotka eivät niin rasittaisi heidän pieniä ja yksinkertaisia aivojaan.

En pidä siitä, että keskustelukumppanini voi suorastaan nähdä rattaiden pyörivän päässäni - tuloksetta. Haluaisin olla tunnettu terävistä huomioistani, säkenöivästä älystäni ja loistavasta keskustelutaidostani, mutta lähinnä vaikutan epäsympaattisella tavalla vajaamieliseltä lauseiden punaista lankaa etsiessäni.

Mikä avuksi? Väliaikainen maisemanvaihdos, loma vai joku isompi muutos? En tiedä, mutta jotenkin on sellainen vahva itsestä irtautumisen tarve.

Haluan paeta kauas korpeen ikuisuudeksi. No, ehkä en ikuisuudeksi, mutta seuraavaksi pariksi sadaksi vuodeksi. Haluan unohtaa ja tulla unohdetuksi. Haluan kadottaa kaiken ympäriltäni ja olla jotenkin painoton.

7 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Muistelen, että pms tuntui jotakuinkin tuolta.

Onneksi ei enää! <3 IKINÄ!

Urpo Turpo kirjoitti...

En tiedä mitä se on mutta sitä tuntuu olevan liikkeellä täälläkin päin.

Nan kirjoitti...

Kuvailit juuri minua silloin, kun kaikea ikävää on liikaa: ei-kiinnostavaa tekemistä, ärsykkeitä, hälinää yms. ja on liian vähän aikaa itsensä kanssa olemiseen, ajattelemiseen, rauhoittumiseen, lepoon ja hyvään ruokaan. Ehkä kyseessä on siis stressi. Itselläni auttaa kaiken hyvän ja elvyttävän antaminen itselle sekä se, että vain hyväksyy känkkäränkkäolon ja luottaa siihen, että se menee rauhoittumisen myötä ohitse.

Aika siis voisi auttaa, mutta aina sen järjestäminen ei ole niin helppoa. Toivon sinulle hyviä rauhoittumisen hetkiä, iloa, kärsivällisyyttä ja lepoa!

Anneli kirjoitti...

Tutulta kuulostaa.
Mutta hyvä niin kauan, kun pystyt kiukuttelemaan, jos patoat ajatukset sitten oletkin jo ongelmissa ♥

Hehkuvainen kirjoitti...

Zepa: olen kade PMS-vapaudesta. Minä tahdon myös!

Urpo Turpo: jos sinullakin on tätä, niin ehkä tämä ei sitten ole PMS-juttuja. Kerro jos keksit mikä auttaa.

Nan: tänään on jotenkin seesteisempää, ehkä se tästä. Vaikken koe olevani kovinkaan hyvää seuraa, yritän silti tavata ystäviä, sillä eristäytymishalusta huolimatta ystävien seura tuntuu voimaannuttavalta ja hyvältä.

Anneli: minusta tuntuu etten kiukuttele riittävästi. Haluaisin hakata ja riehua ja huutaa, mutta siihen ei ole oikein ollut mahdollisuuksia.

Rhia kirjoitti...

Tuttu tunne. Luulen että ihan kaikilla on joskus samanlainen olo. Minulla ainakin on. Yleensä se iskee noin kerran kuussa, silloin kun pitäisi maksaa laskuja ja hoitaa paperihommat tai muut ns. ikävät velvollisuudet kuntoon. Joka kerta vannon että ensikerralla hoidan nämä ajoissa kuntoon, vaan ei. Aina sama juttu ja se aiheuttaa itselle stressiä ja tympeän olon jonka vuoksi ihan kaikki ärsyttää ja mikään ei huvita.
Minulla auttaa se että teen höyryävän ison mukillisen sitruuna-hunaja-inkivääri-hauduketta (tuoreista aineista, teeksi ei voi kutsua kun siinä ei ole yhtään teetä), otan kutimen käteen ja pistän telkkariin pyörimään lempparisarjojani. Se saa ajatukset pysymään positiivisilla uomilla. Sinun pitää löytää itsellesi sopiva unohdus-/purkautumisrituaali :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Käsityöt auttavat aina :D! Ja teehetki ystävän kanssa. Jotenkin tuntuu siltä että tällä kertaa tarvitsen jotain enemmän, mutta enköhän minä tämän vielä ratkaise. Jotenkin.