29.6.2013

Hyvää Joulua!


Jouluun on 178 päivää.

Yleensä minulla on tässä vaiheessa vuotta vähintään hyvä luonnos listasta, jossa lukee mitä kenellekin aion joululahjaksi antaa. Vasta joulun aikaan selviää mikä suunnitelma toteutui ja mikä ei, mutta lista on kuitenkin ollut jo monta vuotta olemassa. Muistilista on mielestäni loistokeksintö: minun muistini ei riitä useiden vuosien taakse, joten on kiva kun voi tarkistaa että joko Rauno-Eerikalle meni patalappu ja oliko se Kimmo-Riitta joka sai leffalippuja viime vuonna.

Tänä vuonna en ole tehnyt luonnoslistaa enkä ole kerännyt joululahjaideoita ylös (niitä on jo olemassa erillisellä listalla aika monta). Koko ajatus joululahjoista on jotenkin hyytynyt. Olen törmännyt sisäiseen ongelmaan.

Jo pitkään olen hitaasti mutta tietoisesti vähentänyt tavaraa kotoani. En pyri samanlaiseen minimalismiin kuin Tuulia, joka kirjoittaa erinomaista blogia uudesta elämäntavastaan. Mutta allekirjoitan monet havainnot, jotka Tuulia on tehnyt tavaran vähentämisestä ja sen vaikutuksesta elämään. Maallinen omaisuus, tavarat, esineet, krääsä, hyödykkeet ja turhakkeet ovat siitä ihmeellisiä että niiden olemassaolo ei vaikuta ainoastaan fyysiseen vaan myös henkiseen olemiseemme valtavan paljon. Minimalismin ilo on blogi, jota lukiessa tulee usein vain nyökytelleeksi hyväksyvästi.

Viime vuonna Tuulia kirjoitti joulusta, tai oikeastaan joululahjoista. Juttu niin sanotusti kolahti, osui ja upposi.

Minua alkoi hiukan nolottaa. Koska olen kova tekemään käsilläni ja harrastan mieluusti askartelua, minulle käy usein niin että teen ihan silkasta tekemisen ilosta enkä niinkään tarpeeseen. Koska iljettää heittää hyödykästä tavaraa mäkeen, säästän esimerkiksi tyhjentyneet kasvovoidepurkit jos ne ovat kauniita. Ja etteivät ne nyt jäisi tyhjinä pyörimään kämppään, teen niihin mehiläisvahavoidetta. Ja kun minulla sitten on viisi itselleni tarpeetonta purkkia mehiläisvahavoidetta ja ystäviä, joista kovasti välitän ja joita mieluusti lahjoisin, katson voisinko jotenkin yhdistää nämä kaksi asiaa.

Onko se vähän rumaa? Onko jotenkin tympeää tehdä omaksi ilokseen jotain ja keksiä sitten joku jolle sen voisi antaa? Sotiiko se jotenkin sitä ajatusta vastaan että annetaan lahja, joka on tehty tai hankittu nimenomaan tiettyä henkilöä ajatellen? Kaverini tosin saattaa olla siinä uskossa että valmistin voiteen juuri häntä ajatellen (kunnes lukee täältä tunnustukseni totuudesta), joten onko sillä sitten väliä että asia ei mennytkään ihan niin. Ja tietysti yritän aina miettiä vastaanottajaa lahjaa valitessa, eli mietin kyllä kuka saattaisi oikeasti ilahtua kotitekoisesta voiteesta enkä viskaa purkkia satunnaisesti kelle hyvänsä.

Mutta silti. Vaikka yritän aina antaa jotain oikeasti hyödyllistä ja kivaa (eli lähinnä jotain käyttöön tulevaa eikä vain ikuisesti säilytettävää), voivat lahjukseni silti olla toisille syystä tai toisesta epäsopivia. Vaikka tarkoitan aina ainoastaan hyvää, voi olla että lahja on vastaanottajalle jopa harmillinen ja ylimääräinen. On todella noloa myöntää, että tämä valkeni minulle vasta nyt: olisi paljon parempi antaa ihmisille sitä mitä he todella toivovat eikä sitä minkä kuvittelen heille sopivan.

Tämän vuoden puolella olen jotenkin erityisen selkeästi huomannut sen, että kaikilla on jo kaikkea ja sitäkin aivan liikaa. Itselle ylimääräiset tavarat on vietävä kierrätyskeskukseen, sillä kavereilla ei ole niille tarvetta. Samaan aikaan kun yrittää vähentää omia tavaroitaan, joutuu vielä kohteliaasti kieltäytymään samaa puhdistusoperaatiota tekevien kavereiden tavaratarjouksista.

Olen jo pitkään ollut itse ihan tyytyväinen siihen ettei minulle anneta hirveästi yllärijoululahjoja, sillä olen huomannut sen minkä Tuuliakin: hyvistä yrityksistä huolimatta lahjat eivät aina ole nappivalintoja ja siitä tulee jotenkin omituinen olo. Tarvitsen hyvin vähän uusia tavaroita, joten toivomukseni ovat olleet hyvin täsmällisiä tai johonkin muuhun kuin materiaan keskittyviä. Olen siis onnistunut lahjattomuusasiassa vastaanottavana osapuolena, mutta en ole osannut kovinkaan hyvin soveltaa sitä antajana.

Mitäpä jos en tänä vuonna antaisi lainkaan joululahjoja? Tai jos antaisin vain sellaisia joululahjoja, joita on minulta erikseen toivottu?

Lahjojen antaminen on minusta hirvittävän mukavaa, mutta ei todellakaan mitenkään pakollista. En anna joululahjoja siksi että niitä olisi kaupallisen kulttuurin mukaan "pakko" antaa. En kuvittele olevani mitenkään ihmisenä ja ystävänä parempi, jos hukutan läheiseni krääsään. En halua itselleni turhaa tavaraa enkä halua sitä antaa myöskään kavereilleni. En syty timanttikorvakoruista, vaan esimerkiksi lupaus yhteisestä leivontahetkestä on paljon hauskempi. Uusi lautapeli voisi olla kiva, mutta parasta olisi jos kaverit tulisivat pelailemaan niitä vanhojakin pelejä.

Uskon lähipiirini olevan pitkälti samoilla linjoilla kanssani. Turha tavara on turhaa vaikka olisi kuinka rakkaalta saatu, ei siitä mihinkään pääse. En siis usko että kukaan loukkaantuisi siitä ettei saisi minulta tavaralahjaa jouluna.

Alussa mainitsemani sisäinen ongelma onkin siis vain se, että mihin hiivattiin minä sitten työnnän ne tavarat/esineet/asiat, jotka teen joka tapauksessa kun tekeminen nyt vain on niin kivaa ja terapeuttista? En voi kaikkea itse käyttää enkä tietyn pisteen jälkeen enää jemmatakaan. Se, että lakkaisin askartelemasta, on aika mahdoton vaihtoehto. Koska en jaksa perehtyä myymismahdollisuuteen, on pois lahjoittaminen ollut jotenkin luontevaa. Vaan jos en lahjoita ystävilleni niin kellekäs sitten?

Toisaalta kadehdin ihmisiä, jotka eivät anna kellekään lahjoja. Se on selkeää ja yksinkertaista. Toisaalta taas en halua sellaista, sillä itsekkäästi tykkään lahjojen antamisesta. Mutta en myöskään missään nimessä halua olla se, joka tunkee joululahjoja ihmisille, jotka eivät niitä halua (kun en itsekään kaipaa mitään tavaroita ja jos kaipaan niin osaan niitä kyllä sitten pyytää). En pidä tätä nyt mitenkään suurena ongelmana tai asiana mistä pitäisi hirvittävästi stressata, mutta mietityttää silti.

Viimeistään jouluun mennessä tämäkin asia on ratkennut ihan itsestään suuntaan tai toiseen, mutta taidan silti tehdä oikein juhlallisia päätöksiä ja toiveita julkisiksi, niin että omat aivoni järjestyisivät paremmin.

1) Minulle ei tarvitse antaa lisää tavaraa. Yhteinen aika on paras lahja, ja sitä sopii mieluusti antaa pitkin vuotta eikä vain jouluna. Omatekoinen kortti on minua miellyttävä ja mieltäni lämmittävä muistamisen muoto. Ihan omin pikku kätösin naputeltu sähköpostikin käy (ja ilahduttaa kesälläkin).

2) Otan mieluusti vastaan tietoa läheisteni joululahjatoiveista - ja siis myös siitä toivotaanko lahjoja vai toivotaanko ettei lahjoja anneta. Tänä vuonna aion yrittää kuunnella toiveita erityisen tarkkaan ja ehkäpä vähennän yllärilahjojen määrää. Mutta en halua luvata etten anna mitään konkreettista. Joululahjojen antamisen ei pitäisi olla missään muodossa stressin aihe, joten en aio liikaa ahdistua siitä että antamani lahja ei ehkä olekaan vastaanottajalle täysin mieluinen. Joskus onnistuu, joskus ei. Minä en loukkaannu siitä jos antamani härpäke annetaan eteenpäin tai kierrätetään.

Ja kortteja askartelen aivan varmasti. Ainakin muutaman.

------

JK. Miettikää mitkä "ongelmat". Maailmassa on paljon ihmisiä, jotka joutuvat taistelemaan saadakseen päivittäin puhdasta vettä ja ruokaa. Me täällä mietimme mihin ihmeeseen tunkisimme yltäkylläisen elämämme rojut.

8 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Hienoa että noin tarkkaan asioita mietit.
Me ollaan sovittu suurimman osan kanssa, ettei vaidheta lahjoja. Itse en tarvitse mitään.
Vain omille lapsille ( jo aikuisia) annetaan yleensä rahaa.

Minusta pieniä lapsia on hyvä muistaa, . Vaikeaa on keksiä sopivaa lahjaa.

Tuulia kirjoitti...

Voi myös antaa lahjaksi palveluja, silloin tavaramäärä ei kasva ja voi samalla tukea kotimaisia yrittäjiä tai luvata itse antaa muutama tunti ajastaan esim lastenhoitoon.

Hehkuvainen kirjoitti...

Anneli: aina ei tosiaan ole helppoa keksiä sopivaa lahjaa. Siksi onkin kivaa kun yleensä voi kysyä ihan suoraan mitä toinen haluaisi lahjaksi.

Tuulia: juuri tuollaiset aineettomat lahjat ovat niitä parhaita :).

Mustikkamaa kirjoitti...

Saako toivoa uusia kämmekkäitä, kun edelliset maistuivat koiralle :(? Mua on harmittanu että näin kävi, mutta koska rakas koira.

Alitsa kirjoitti...

No tuhannan tavaran miinustavoitteellisena (wuhuu, keksin sanan!) on kyllä todettava, että tavarakaaokseni ei ole syntynyt sen johdosta, että se Hehkuvainen joka vuosi antaa jotain kaunista ja itse tekemäänsä joululahjaksi! :D

Jos jokin harmittaa on oman kötöstelykyvyn puute kun ei voi antaa vastalahjaa. Mutta tämä kirjoitus selvensi senkin ongelman. Mulle saa antaa lahjoa (en pahastu, vaikka kamapaastoankin) ja minä saatan antaa vastalahjaksi aikaani, alati kuuntelevan korvan ja yhteisiä kokemuksia. :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Mustikkamaa: no mutta toki saa toivoa! Onko väritoiveita? Olenko tehnyt sinulle mustat kämmekkäät? Jos ei valmistu täksi jouluksi niin ehkä seuraavaksi... ;) Toive on joka tapauksessa kuultu!

Alitsa: huh, hyvä tietää etten ole torpedoinut suunnitelmiasi :). Kamapaasto on myös hyvä sana, samoin kuin miinustavoitteellisuus. Juu ei kannata ottaa vastalahjapaineita, kas kun seurasi riittää ^_^.

Mustikkamaa kirjoitti...

Joo, mustat ne entiset taisi olla. Musta käy nytkin hyvin, tai käy myös esimerkiksi vihreä, punainen tai miksei valkoisetkin. Ei värillä niin väliä, mutta jossei nyt kuitenkaan keltainen tai violetin/liilan sävyt ;).

Hehkuvainen kirjoitti...

Oukei :)!