19.3.2013

Etsin ja löysin


Google ilmoitti lopettavansa Google Readerin kesällä 2013. Harmillista, sillä olen käyttänyt palvelua pitkään blogien seuraamiseen ja se on toiminut moitteetta. Vaan eipä se auta jäädä uppoavaan (tai upotettavaan) laivaan, piti etsiä RSS-syötteille uusi lukuohjelma.

Ensimmäisenä silmään osui Feedly. Sen oli tosin huomannut puoli miljoonaa muutakin Readerin käyttäjää ja palvelu nyykähti äkillisen yleisöryntäyksen vuoksi. Tehoa on ilmeisesti lisätty ja kasvava käyttäjämäärä otettu innolla vastaan, mutta minä en ihastunut niin suuresti kuin moni muu. Ei ollut Feedly minua varten.

Brief sen sijaan on minulle sopivampi. Se on Firefoxin lisäosa ja riittävän yksinkertainen. Brief ei osaa siirtää syötteitä Google Readerista niin kuin Feedly, mutta minua se ei haittaa. Minulla on sen verran vähän tavaraa syötelistallani, että sen läpikäyminen ei ole mikään ongelma. Tekee hyvää siivota välillä syötteensäkin.

Brief on ainakin muutamien testipäivien perusteella toiminut hyvin, se on kevyt ja sisältää kaiken mitä tarvitsen. Plussaa on se, että päivittyneiden syötteiden lukumäärä näkyy selaimessa suoraan. Google Reader tuli avattua monta kertaa auki tyhjän vuoksi, nyt näen heti että onko uusia juttuja luettavana vai ei.

Erillistä kirjautumista ei tarvita, Feedly sen sijaan vaati muutaman klikkauksen ennen kuin pääsi asiaan (tai ehkä en vain osannut kääntää asetuksia niin ettei se kyselisi, en tiedä). Se hankaluus tässä on, että Brief toimii tällä hetkellä vain tällä koneella ja tällä selaimella (koska se on selainkohtainen juttu). Oman Google Readerinsa sai auki kaikkialla missä sai auki sähköpostinsa. Feedly hallitsee synkronointihommat ja se olisi siis kai parempi niille jotka selaavat syötteitään puhelimellaan, tabletillaan ja tietokoneellaan. Minä en oikeastaan tarvitse mahdollisuutta seurata RSS-syötteitä muualta kuin omalta koneeltani.

Ainakin lyhyen ja kevyen koeajon jälkeen voin suositella Brief-lisäosaa Firefoxin käyttäjille. Aika näyttää kuinka tässä lopulta käy. Selvää on se, että Google Readerin haudalle putkahtelee varmasti paljon uusia syötteenlukijoita.

2 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Ymmärsitkö? -Ei se mitään... =0

Hehkuvainen kirjoitti...

No sää taidatkin olla ainoa, joka tulee mun blogiini googlettamalla "Naisen logiikkaa"... ;D <3