13.2.2013

Tuulahdus menneestä


Kävin tammikuussa Vapriikin vintagetapahtumassa fiilistelemässä. Sunnuntai-iltapäivään sopi kiireetön vaeltelu myyntipöytien äärellä ja mainion tanssimusiikkiorkesterin kuunteleminen. En ollut varautunut shoppailemaan, joten oli pakko vierailla miehen kukkarolla kun löysin Hatun.

Yleensä en edes sovita, jos en ole aikeissa ostaa, mutta nyt sovitin kumminkin. Ja sehän oli niin kiva hattu, että piti pienen kiertelyn jälkeen vielä palata se ostamaan. Ihan käyttämättömän oloinen mutta silti vanhan tyylinen hattu istui päähäni sen verran napakasti, että tein kotona sille pientä säätöä. Ympärysnauhan irrotus ja uudelleenkiinnitys toi kaivattua lisäväljyyttä ja nyt minulla on kaunis vintagehattu!

Pyörin äsken kymmenen minuuttia ympäri kämppää koittaen keksiä hatulle hyvää kuvauspaikkaa. Ei löytynyt. Ilman päätä se näyttää hoopolta ja päätäni en kuvaan laita. Sitä paitsi on niin pimeää että kuvasta tulisi suttua kuitenkin. Niin että saatte nyt olla ilman kuvaa.

Kuvasta puheenollen! Sain töistä kaksi ilmaista lippua Asta Rakentaja -messuille, joten kävin sielläkin pyörimässä miehen kanssa. Se rakennuspuoli ei meitä niinkään kiinnostanut, vaikka nekin osastot juostiin läpi. Sen sijaan viihdyimme oikein kivasti samaan aikaan olleilla keräilymessuilla.

Vaikken erityisesti keräilekään mitään vanhoja tavaroita, ihastelen niitä silti enemmän kuin mieluusti. Jos jotain keräilisin, niin luultavasti vanhoja valokuvia. Ja vielä tarkemmin sanottuna käyntikortti- eli visiittikuvia. Niissä on jotenkin mahtava tunnelma! Jostain syystä pahville liimatut portrettikuvat saavat aina mielikuvitukseni laukkaamaan. On hauskaa kuvitella millaista kuvien ihmisten elämä on ollut ja miksi he ovat kuvauttaneet itsensä.

Jonkun mielestä voisi olla omituista keräillä tuntemattomien ihmisten valokuvia. Vaikka ihminen on visiittikuvissa selvästi se päätarkoitus, niin minä keräilisin niitä lähinnä tyylin ja iän takia. Voisi olla hienoa jos niitä olisi kokonainen laatikollinen tai kansiollinen! Onko erikoista, etten innostu ollenkaan samalla tapaa ajatuksesta että saisin kaikilta sukulaisiltani ja ystäviltäni nykyaikaiset passikuvat muistoksi...? Ei ole hohdokas keräilykohde, ei ole sama fiilis.

Kuvankäsittely mahdollistaa nykyään monenlaiset tyylit, joten siitä sitten vaan uusia kuvallisia käyntikortteja tekemään. Ei enää kamerakännykällä peilin kautta kuvattuja räpsyjä, vaan ykköset päälle ja vakavaa pönötystä kehiin! Se olisi hienoa se.

Ei kommentteja: