28.2.2013

Hullulla on halvat huvit... umpihullulla ilmaiset


Mies pääsi eilen yllättämään kertomalla, ettei ole koskaan ratkaissut ainuttakaan sudokua (osaisi se varmasti, ei siitä ole kyse). Eikä kuulemma tavallista sanaristikkoakaan vapaa-ajalla, koulussa niitä on joutunut joskus täyttelemään. En oleta, että kaikki toimisivat elämässä samalla tapaa kuin minä, mutta yllätti silti tämä miehen sudokuneitsyys. Varsinkin kun miehen veli on Ristikkomies oikein isolla ärrällä.

Äitini ja isäni ovat olleet aina kovia täyttelemään ristikoita. Samoin mummolla on aina lyijykynä hyvässä terässä ristikoita varten. Minä olen kasvanut siihen, että mökille otetaan ristikkolehti mukaan ja sen parissa sopii hyvin viihtyä tuntitolkulla. Välillä ristikot unohtuvat, mutta sopivan tilaisuuden tullen aina palaan niiden pariin.

En voi olla kertomatta pikkusiskostani, joka oli jo hyvin nuorena halukas täyttelemään sanaristikoita. Tyyli vain oli alkuun hieman omalaatuinen... Jos vihjekuvana oli auto, sisko etsi jostain päin ristikkoa neljän kirjaimen mentävän aukon ja kirjoitti sinne "auto". Ehkäpä oli siskolikan mielestä liian helppoa, että sana tulisi heti kuvavihjeen läheisyyteen!

Ristikoiden lisäksi muutkin sanapelit ja -leikit sopivat minulle. Hyvin usein pelaan itsekseni maailman yksinkertaisinta sanapeliä: sanojen keksimistä jonkin toisen sanan kirjaimista. Minulla ei siis ole tylsää oikeastaan missään, jos vain tarjolla on joku tekstinpätkä luettavaksi. Jonotus tuntuu kumman lyhyeltä, kun vaikkapa sanan "hammaslääkäri" kirjaimista alkaa kehitellä uusia sanoja.

Istun sanaa tuijottaen ja pyörittelen kirjaimia mielessäni. Hammas ja lääkäri ovat itsestäänselvät, mutta sitten tulee niitä muita: kääriä, sammal, sääri, määrä, kari, rima, rikas, hääriä, lammas, salami, risa, lika, lasi, sali, shaali, kaari, räkiä, härkä, rihma, särki, häkä, ikä, rämä, ilma, maila, kaima, maha, lama, määkiä, särmä, haima...

Parasta on jos löytyy kynä ja paperia, että voi kirjoittaa keksimänsä sanat ylös ja laskea saavutuksensa, mutta kyllä ilmankin pärjää. Ja viimeistään tämän tunnustuksen myötä lienee selvää ihan kaikille, että minua ei ole kovinkaan vaikea viihdyttää. Usein huolehdin siitä ihan itse istumalla hiljaa paikallani ja tuijottamalla sanoja seinillä.

4 kommenttia:

Kukkahattuneiti kirjoitti...

Ristikontäyttäjä täälläkin. Ainankin neljättä sukupolvea. Tosin isomamma vanhuuden päivillään lisäsi ruutuja ristikon reunoille, jos ei "oikeat" sanat muuten mahtuneet.

Poikaystävän veljen tyttöystävä (ihanasti muotoiltu?) on myös ristikon täyttäjä, ja istumme sitten kesämökillä täydessä hiljaisuudessa kaksin niitä täyttäen, välillä toisiltamme jotain sanaa pohtien :D

Sitä tietää paljon erilaisia suomenkielen sanoja, kun on täyttänyt ristikoita pienestä pitäen! Nyt olen koukuttunut pelaamaan Wordament-peliä poikaystäväni kännykällä. Tosin sen "tietämys" suomenkielen sanoista ärsyttää, "iili" ei ole sanoa, mutta "gjes" mukamas on? :P

Sari kirjoitti...

Ristikoita täytän minäkin ja myös pojat ja mies. Isäni oli kova täyttämään ristikoita ja ilmeisesti oma innokkuuteni juontaa siitä. Sitähän sanotaan halvaksi Alzheimerin taudin ehkäisijäksi, joten hyvä harrastus kaikin tavoin.

Mustikkamaa kirjoitti...

Mä en oo ikinä oikein tajunnut ristikoita, mutta oon ihan sudokuhullu! Selkeesti numerot on mun juttu :D.

Hehkuvainen kirjoitti...

Kukkahattuneiti: luovaa ristikointia isomammaltasi! Gjes?! No mutta kai se nyt on sitten sana, jos kerran kännykkä sitä ehdottaa :D. (Kännykät ja suomen kieli eivät tosiaan aina kohtaa toivotulla tavalla...)

Sari: oikein hyvä harrastus, onpa hauskaa että teillä myös nuorempi polvi on innostunut :).

Mustikkamaa: onneksi tarjontaa on, jokaiselle löytyy mieleisiä pulmatehtäviä ^_^. Mää oon viime aikoina täyttänyt kryptojakin muutaman, niitä en oo jotenkin koskaan aiemmin innostunut tekemään.