20.1.2013

Mietteitä materiasta


Olen ollut huomaavinani, että ympärilläni tapahtuu antimaterialisoitumista. Yht'äkkiä huomaan, että monelta taholta tulee sama viesti: turhasta tavarasta on nyt päästävä eroon ja elämää on sitä kautta yksinkertaistettava. Näen tämän ystävien viesteissä, uutisissa, lehdissä, blogimaailmassa. Puhun siitä aamubussissa entisen kouluni keittäjättären kanssa.

Tämä on hurjan mielenkiintoinen ilmiö. Onkohan tämä laajempikin juttu vai sattuuko tällainen selkeyttämisen energia olemaan vain minulle ajankohtaista ja havaitsen siksi siihen liittyvät asiat herkemmin? Mistä tämä kaikki on lähtenyt liikkeelle?

Materian vähentämisen asteita, tyylejä ja menetelmiä on niin monta kuin on vähentäjääkin. Dokumenttiohjaaja Petri Luukkainen teki elämästään extremeä ja vei kaiken omaisuutensa varastoon selvittääkseen mitä oikeasti tarvitsee. Radikaali juttu ja olisi mielenkiintoista nähdä kokeilusta syntynyt dokumentti. Itse pidin hankinnoista ja poistoista tarkasti kirjaa koko vuoden 2011.

Tänä vuonna Alitsa on luvannut poistaa tuhat tavaraa ja Ulla-Riikka aikoo ehkäistä tavaramäärän kasvua simppelillä periaatteella: jos jotain tulee, jotain on myös mentävä. Lukuisat muut ovat tavalla tai toisella keventämässä elämäänsä tavarasta, jonka kokevat jostain syystä turhaksi. Ainahan tätä on varmasti tapahtunut, mutta nyt tuntuu että kyseessä on jo jokin suurempi muutos.

Onko tämä sitä että keskimäärin kolme-neljäkymppisenä ihminen on saavuttanut asuntonsa ja materian keräämisen rajat ja voi kokea uudistuvansa luopumalla tavaroistaan? Onko tämä jotain hiljaista kapinaa nykyajan kulutuskeskeisyyttä vastaan? Jokaisella on varmasti omat syynsä ja motiivinsa purkaa kotiin kertyneitä tavaravarastoja, ja jokainen syy on varmasti yhtä hyvä jos materiavirran kesyttäminen (tai kääntäminen sisältä ulos) tuntuu oikealta ratkaisulta.

Kirjoituksessaan Alitsa kertoi esseisti Antti Nylénin todenneen, että nykyihmisen ongelma ei ole se, että hän rakastaa materiaa vaan se, että hän ei rakasta sitä ollenkaan tarpeeksi. Tämä ajatus pysäytti minut, nämä viisauden sanat todella kolahtivat. En ollut ajatellut asiaa aiemmin tältä kantilta, en ainakaan näin perinpohjaisesti. Valtaosa tuntemistani ihmisistä voi käytännössä koska tahansa toteuttaa pienet ja suuremmatkin mielitekonsa ja ostaa vaikka uuden kirjan, levyn, puseron tai astiaston. Se, että hankkiminen on helppoa, vähentää varmasti tavaraa kohtaan tunnettua rakkautta.

Moni varmasti muistaa ensimmäisen hiukan isomman esineen, jonka osti ihan itse ansaitsemillaan rahoilla (minulla se oli CD-soitin, joka on edelleen tallella ja käytössä keittiön radiona). Kun sen eteen on joutunut näkemään vaivaa, sitä osaa arvostaa. Ja ihminen vaalii sitä mitä arvostaa. Jos jokainen ostamani esine olisi samanlainen merkkitapaus kuin sininen CD-soittimeni, minulla olisi varmasti paljon vähemmän tavaraa kuin nyt mutta rakastaisin omaisuuttani enemmän. Minulla olisi vain tärkeitä ja merkityksellisiä tavaroita, joista pitäisin hyvää huolta. Harva omistamani asia joutuisi vintille tai kaapin perukoille pölyttymään, harva tavara olisi vailla tarkoitusta ja käyttöä.

Kovin vähän minulle on mitään "roinaa" kertynyt, yleensä hankintani ovat olleet varsin järki- ja tarveperäisiä. Mutta on tunnustettava, että olen ostanut tarpeettomiakin tavaroita, joista nyt voisin luopua ilman suurta luopumisen tuskaa.

Olipa pitkä johdanto siihen, mitä oikeastaan piti kertoa. Päätin siivota CD-hyllyn ja mies innostui osallistumaan projektiin. Niinpä olemme poistaneet kokoelmastamme noin 200 (apua!) poltettua CD-levyä, hyllyyn on tarkoitus jättää vain aidot ja alkuperäiset. Musiikit on siirretty koneelle talteen, joten täältä irtoaisi nyt melkoinen läjä käytettyjä CD-levyjä jos joku vaikka huolisi.

3 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Minun ensimmäinen ostokseni omalla palkalla oli kasettiradio. Siihen aikaan ei ollut Cd:tä :)
Toivottavasti jollekin nuo levyt kelpaa, minulla kun niitä on jo niin paljon !
Kiitos vielä tarjouksesta ♥

Alitsa kirjoitti...

Minäkin olen havainnut, että nyt on tavaraa muillakin ihan tuuban täydeltä. Että se en ole vain minä. Ja jännisti olen semmoinen kolmen ja neljän kympin välissä oleva, joka siivoaa täällä sieluaan samalla kun yrittää kaivautua materian ytimeen.

Mutta jotain on ilmassa - jotain hyvää! :)

Onnea loistavasta raivausurakasta!

Hehkuvainen kirjoitti...

Anneli: olenkin löytänyt yhden levyistä kiinnostuneen, nyt pitäisi vain saada vienti/nouto sovittua :).

Alitsa: jännästi niin! Kyllä tämä minustakin hyvä suuntaus on, ja tosi mielenkiintoinen.