31.12.2012

Töllöttimen ihmeitä


Kylläpä tunsin itseni eilen vanhaksi kun katsoin Innoa televisiosta. Sisustivat siinä nuoren naisen ensikotia ja kävivät kierrätyskeskuksessa katselemassa kalusteita. Ja sitten se järkytys: tyttönen ei tiennyt mikä on puhelinpöytä. Jos joku lukijoistani on iciwanha niin kuin minä, muistaa hän varmaankin sellaiset kapistukset kuin lankapuhelimet ja puhelinpöydät, joilla niitä puhelimia yleensä pidettiin. (Ja aina tiesi missä puhelin on, ei ollut koskaan hukassa.)

Näköradio tuottaa järkytyksiä muutenkin. Oletteko nähneet Unikulman mainoksen? Siinä sellainen ehkä kolmen vanha tyttönen istuu sängyllä ja kertoilee seuraavasti: "Etkö saanut mieluista joululahjaa? Me Unikulmassa olemme koonneet valmiiksi parhaiden unien kokonaisuuksia... blaa blaa blaa."

Hetkinen! Miten niin "me"? Siis se pikkuinen tyttökin? Jonkun pitäisi mielestäni puuttua siihen, että Unikulma käyttää ilmeisesti lapsityövoimaa - ja vielä mainostaa sillä. Oi tapoja, oi aikoja!

30.12.2012

Pöllö pöllö hu-huu


Kesällä valmistui omien peflettien lisäksi lahjoja jouluksi. Toisessa käsipyyhkeessä on monta pientä pöllöä ja toisessa yksi iso. Useammalla värillä painaminen vaati vähän näpertelyä, mutta tulos on mielestäni vaivan arvoinen. Molempiin pyyhkeiseen ompelin ripustuslenkin pitkälle sivulle.



Sisko sai lahjaksi harmaareunaiset pefletit. Enkä nyt keksi näistä mitään muuta sanottavaa, katselkaa siis kuvia.



27.12.2012

Joulupallerot


Koska kesällä onnistuin keksimään hyvän lahjaidean, piti sitä toteuttaa myös jouluna. Eli tapahtui niinä päivinä, että täällä valmistui lisää pusseja punaseetripalloille:


Näihin kahteen löytyi pellavakangas vanhoista housuista. Pitsi on välipitsi vanhasta lakanasta (lakana on jo riekaleina, pitsissä ei ikä näy). Tuon pitsin on virkannut äitini. Sain kuulla tämän sen jälkeen kun toinen pusseista oli mennyt äidilleni joululahjaksi (luulin että pitsi oli mummoni tekemä vaan ei ollutkaan) - hän siis oikeastaan teki itse oman joululahjansa ihan tietämättään! Ovela!


Kolmanteen pussiin virkkasin pitsin ihan itse. Kangas on vanhaa lakanakangasta (eri lakanaa kuin se mistä ylempien pussien pitsi on). Pyhinä tuli virkkailtua lisää pitsiä, eli uusia pusseja on suunnitteilla, vaikka punaseetrin eli kynäkatajan tuholaisia karkottavasta vaikutuksesta ollaan montaa (no ehkä vain kahta) mieltä. Kovasti mainostetaan että auttaa se (niin minäkin mainostaisin jos myisin punaseetripalloja), toisaalta väitetään että ei varmana auta (googlettakaa jos kisa kiinnostaa).

Ehkä teho ei oikeasti riitä, mutta onko sen nyt sitten lopulta niin väliä. Puu tuoksuu, näyttää ja tuntuu hyvältä, sillä on arvoa ihan sellaisenaankin, tykkään ma. (Plussaa on, jos se vaikka siinä sivussa raikastaa komerot ja karkottaa tuhoeläimet.)

25.12.2012

Pikkuvalot


Sekä avopilla että kälyllä on synttärit loppuvuodesta, ja heitä halusin pienillä paketeilla muistaa. Sisko vinkkasi Sinellin sivuilla olevasta rasian kaavasta ja antoi idean sisältöönkin. Monkey see, monkey do!


Kovin tuli pimeässä huono kuva, mutta olen siis valkoisen kartongin toiselle puolelle tulostanut rasian kaavan ja toiselle puolelle lumihiutaleita.


Molempien rasioiden sisälle tuli kaksi tuikkukyntilää ja tulitikkuaski. Askit koristelin sekä kohokuvioinnilla että koholeimasimella. Niin ja pikkuisen piti rouville laittaa bling blingiä, se kuuluu asiaan.

24.12.2012

Pieniä askelia


Kävin reilu viikko sitten ensimmäistä kertaa ravintoterapeutin juttusilla. Se oli mielestäni hyvä tapaaminen, vaikkei mitään kovin ihmeellistä tapahtunutkaan. Vein hänelle tiedot sairasteluni historiasta ja kävimme läpi sekä vanhoja että uusia käänteitä asiassa.

Hän antoi minulle muutamia yleisiä ohjeita ja ruokapäiväkirjan, jota sitten täytin neljä päivää hyvin tarkasti. Enkä yhtään kaunistellut, vaan kirjoitin juuri niin kuin asiat ovat. Enkä mitenkään muuttanut syömistäni, vaan söin juuri niin kuin ennenkin. Näin neljän päivän muistiinpanot kuvaavat mielestäni oikeinkin todenmukaisesti sitä, mitä ja miten olen viime vuosien aikana syönyt.

Tammikuun puolessa välissä on seuraava aika, ja silloin käymme sitten tarkemmin läpi näitä ruokajuttuja. Siihen mennessä terapeutti on varmasti myös ehtinyt tutustua antamaani aineistoon ja muodostanut ajatuksen siitä kuinka minua parhaiten voisi auttaa.

Ensimmäisen käynnin parasta antia oli se, että tunsin tulleeni ymmärretyksi. Pelkäsin hiukan että vastassani olisi joku überhörhö joka pistäisi minut heti tekemään massiivisen ruokaremontin (johon en missään nimessä kykenisi tässä vaiheessa). Oli helpotus havaita, ettei mitään painostusta, tuomitsemista tai vaatimuksia ollut ilmassa, vaan terapeutti korosti sitä että edetään ihan rauhallisesti ja ilman stressiä.

Ennen kuin voimme käydä testailemaan eri ruoka-aineiden vaikutusta, on tilanne vatsassa saatava rauhoittumaan ja homma jotenkin stabiiliksi. Terapeutti oli hyvin tyytyväinen, ettei elintavoissani noin yleensä ottaen ole juurikaan korjaamista. Hän piti lähtökohtiani hyvänä, kun minua ei tarvitse vieroittaa kahvista, alkoholista tai tupakasta.

Nyt kysytäänkin minun osaltani lähinnä kärsivällisyyttä. Nämä hommat kun eivät hetkessä tapahdu. Onneksi minulla on nyt ammattilainen tukenani enkä pelkää pyytää neuvoa - siitähän hänelle maksan että hän auttaa minua. Olen päättänyt ottaa pieniä askelia ja nekin kaikki tuettuna.

22.12.2012

Tyyny neuloille


Ananaspurkit saivat uuden sisällön, kun olin ensin syönyt niistä ananakset pois. Nyt purkeissa on kankaalla päällystetyt vaahtomuovin palaset, joihin olen malliksi tökkinyt nuppineuloja. Toisin sanoen: ne ovat neulatyynyjä. Tättädää!


Tein kaksi, joten ystäväni sai valita kumpi olisi kivempi joululahja. Hän valitsi sinikukkaisen, joten vihreä jäi vielä odottamaan uutta kotia. Kovin jouluisia nämä eivät ole, mutta neulatyynyä onkin tarkoitus käyttää muulloinkin kuin jouluna.


Valkoisen paperin, pilkullisen riisipaperiteipin ja ohuen silkkinauhan muodostamat kokonaisuudet viimeistelin Tiimarista löytyneillä monikerroksisilla kukkatarroilla. Koska kangasta ja vaahtomuovia on varastossa runsaasti, näitä tulee ehkä tehtyä toistekin.

18.12.2012

Joulutohinoita


Perjantaina oli firman pikkujoulut. Kävimme katsomassa stand up -komiikkaa, ja sehän on yleensä aina mukavaa. Ensimmäinen esitys olikin varsin hyvä. Esiintyjä otti aiheet yleisöstä ja oli aidosti hauska.

Jälkimmäinen esiintyjä sai aikaan enemmän myötähäpeää kuin naurua. Show tuntui valmiiksi kirjoitetulta (ainahan se sitä on ainakin osaksi, mutta tämä tuntui jo liian jäykältä) eikä lähtenyt koskaan oikein käyntiin. Eniten harmitti esiintyjän puolesta se, ettei hän osannut lopettaa ajoissa. Esityksen lopulla yleisö antoi spontaanit aplodit, ja niihin olisi pitänyt älytä lopettaa. Vaan ei, vitsiä piti vielä jatkaa ja sittenhän se lässähtikin täysin. Harmi.

Aina ei voi onnistua, ei edes joka päivä. Kuten monesti ennenkin on todettu, stand up on vaikea laji. Joskus yleisö ei vain lähde mukaan juttuun ja silloin voi olla lavalla aika yksinäistä. Onneksi saatiin sentään nauraakin.

Kollegat olivat ottaneet niin reippaasti pohjia, että ensimmäiset draamariidat ja -itkut nähtiin jo ennen iltakymmentä. Niitä tuli illan mittaan varmasti lisääkin, mutta minä osasin lähteä silloin kun oli vielä kivaa (ja silloin kun busseja vielä kulki).

Ei sitä seuraa kestä selvin päin. Työkaverini ovat oikeasti mukavia ja pomo ihan huippu, mutta kyllä se aina on hiukan järkyttävää kun mammat lähtevät viihteelle... jossain vaiheessa homma lähtee ihan lapasesta ja minusta on ehkä kuitenkin kivempi olla näkemättä sitä. Tai jos ensi vuonna vaikka katsoisi loppuun asti ja videokuvaisi kaiken. Jäisi sitten toisillekin enemmän muistoja illanvietosta!

Jouluperinteisiin kuuluvat kauheimmat joululaulutkin on käyty veisaamassa. Kirkko oli taas melkoisen täynnä ja kansa kailotti tuttuun tapaan puoli tahtia urkujen perässä. Yritin pysyä jossain sopivassa välimaastossa (eli lähempänä urkuja ja oikeaa tahtia), mutta melkoista laahaamista se oli.

Tämä viikko onkin viipottamista kun koitan tehdä viimeisiä tonttuiluja ja nähdä mahdollisimman paljon ihmisiä ennen jouluhorrokseen vetäytymistä. Olen kutsunut ihmisiä kyläänkin että tulisi välillä hiukan siivottua. En yksinäni sotke mitenkään kovasti, enkä todellakaan aio tehdä mitään suursiivousta jouluksi, sen verran vain järjestelen että vieraille on tilaa.

16.12.2012

Q&A


Ulla-Riikka haastoi kaikki bloggaavat lukijansa. Jäin kiikkiin joten tässä vastauksia hänen kysymyksiinsä:

1.Useammin päällä housut vai hame/mekko?
Taitaa mennä 60/40 housujen hyväksi. Työmatkalla on housut, töissä vaihdan usein hameeseen. Kotona olen viime aikoina ollut usemmin housuissa kuin hameessa.

2. Haluatko (/onko sinulla jo) lapsia?
Ei ole enkä halua.

3. Paras suomalainen lehti?
En tunne kaikkia kotimaisia lehtiä, mutta taidanpa sanoa että Huili. Se taitaa olla ainoa lehti (Aku Ankan lisäksi), jonka jotkut numerot olen lukenut kannesta kanteen. Siis ihan oikeasti lukenut jokaisen artikkelin.

4. Koskettavin elokuva, jonka olet nähnyt?
Vaikea valita, mutta ehkäpä kuitenkin Hiljaiset sillat. Ainakin sen jälkeen olo on aivan megalomaanisen hirveä, kun aina itkettää niin että henki loppuu.

5. Hauskin elokuva, jonka olet nähnyt?
Siitä on pitkä aika, kun elokuva on oikeasti naurattanut. Yleensä katsomani elokuvat eivät ole kovinkaan hahahaa-hauskoja. Kamalan vaikea kysymys, ei tule yhtään hauskaa elokuvaa mieleen! Animaatiopuolella ne varmasti kuitenkin ovat.

6. Huonoin arvosana, jonka olet koskaan saanut koulussa?
Jos puhutaan todistukseen päätyneistä arvosanoista, niin 7 lukion pitkästä matematiikasta. Huonoin koearvosana on 4-, myöskin lukion pitkästä matematiikasta (onneksi uusinta meni hiukan paremmin).

7. Käytätkö koruja päivittäin? Mitä?
Ainoastaan kihlasormusta <3. Ehkä pari kertaa kuussa rintakorua. Omistan muutamia ranne- ja kaulakoruja, mutta pidän niitä lähinnä juhlissa.

8. Tykkäätkö juhlapyhistä?
Ovat kivoja jos niistä saa vapaata :). En mitenkään erikoisemmin perusta muuten.

9. Millä täytteillä tilaat pizzasi?
En ole vuosikausiin tilannut pitsaa, teen sen itse. Ja silloin siihen tulee ranskankermaa, porkkanaa, ananasta, sieniä, sipulia ja juustoa.

10. Mikä on suhteesi kuntoiluun?
Oih. Voisi olla paljonkin tiiviimpi.

11. Montako kertaa olet muuttanut?
Taitaa olla 8.

13.12.2012

Lahja se on joka ratkaisee?


Kun kerron ihmisille että mies palaa kotiin vasta tammikuussa, useimpien kommentit ovat olleet säälivän kauhistelevia ja nimenomaan jouluun liittyviä. "Miten se voi jättää sut just jouluksi yksin?" "Eikö oo tosi kurjaa olla jouluna yksin?" "Olis nyt lähteny reissuun aikaisemmin että ois ehtiny jouluksi kotiin." Olen yrittänyt selittää ettei ongelmani ole joulu. Ne ovat nämä muut päivät, jotka ovat hankalia kestää.

Televisiossa pyörivä Postin mainos on ärsyttänyt minua. Siinä sanotaan jotenkin niin, että "lähetä joulukortti kaikille joista välität". Lukiossa äidinkielen opettaja käski etsiä mainonnasta piilomerkityksiä, eikä tästä ole sitä ollenkaan vaikea havaita. Jokaisella mainostauolla katsojalle kerrotaan, että jos hän ei lähetä joulukorttia, hän ei välitä! Ovelaa, syyllistäminen on kyllä tehokas kannustin.

Viesti on varmasti mennyt perille, kyllä se tuolta jostain alitajuntaan imeytyy. Jos ei televisiosta tai tästä nimenomaisesta mainoksesta, niin muualta. Onhan noita piiloviestejä mediat täynnä. Kuinka moni tietää ainakin yhden ihmisen, joka tuntee että joululahjoja on pakko ostaa ja kortteja pakko lähettää (siis ainakin sukulaisille kun onhan ne sentään sukua)? Löytyykö lukijoiden joukosta ihmisiä jotka ahdistuvat tavattomasti siitä että saavat joulukortteja ihmisiltä joille eivät ole itse lähettäneet korttia? Käsiä nousee.

Kälyäni kuulemma hävettää, kun hän ei ostanut meille lahjoja ja minä lähetin pienen paketin hänelle ja perheelleen. Ehkä häntä hävettää ihan oikeasti, ehkä hän vain sanoo niin kun luulee että niin pitäisi sanoa ja tuntea. Varjele, hänetkin on aivopesty! Jos tässä jonkun pitäisi hävetä, niin minun, kun yritän pienellä joululahjalla paikata sitä, etten ole koko vuonna ollut juurikaan muuten yhteydessä.

Ehkä pitäisi antaa lahjoja muulloin kuin jouluna, niin ihmisille ei tulisi kamalaa oloa siitä ettei heillä välttämättä ole vastalahjaa? Minusta on mukavaa antaa lahjoja (myös muulloin kuin jouluna, mutta jouluna se on jotenkin erityisen mukavaa). Antamisen ilo on suuri, ja yritän antaa sen ilon myös muille. Yritän siis olla ahdistumatta, jos joku muistaa minua kortilla enkä ole lähettänyt vastalahjaa.

Pakko ei ole ihmisen kuin kuolla. Minusta on hirvittävän ikävää, että jouluun liitetään yllättävän monta pakkoa. Lähetä kortti, tai osoitat ettet välitä. Vietä joulu perheesi/sukusi kanssa, tai olet itsekäs/outo/säälittävä tyyppi. Minua alkaa yököttää aina kun kuulen että joulu on perhejuhla (näihin aikoihin vuodesta minua etoo usein). Totta, että varmasti useimmat ihmiset viettävät "perinteisen" joulun perheensä kanssa lahjojen kera. Mutta kuinka moni tekee sen puolittain pakon edessä?

Joulu myy hyvin nimenomaan pakollisena perhejuhlana. Mutta se voisi myydä vielä enemmän, jos sitä markkinoitaisiin kaikkien ihmisten juhlana. Jos sitä siis on joidenkin pakko markkinoida tai kaupallistaa.

Annan lahjoja niille ihmisille, joille haluan antaa lahjan. Mutta voisi kai sitä olla lahjomattakin. Minusta ovat ihan mainioita nämä erilaiset sopimukset kimppalahjoista, lahjanvaihtoleikeistä tai lahjakielloista. Aikuiset ihmiset voivat sopia näistä asioista niin, ettei kellekään tule kurja olo. Siskoni kanssa olemme jo pitkään tehneet niin, että kysymme ihan suoraan mitä toinen haluaa ja hommaamme sitten sen. (Tänä vuonna olin epäreilu ja yllätin, toivottavasti kuitenkin mieluisasti.)

Minun antamani lahjan saa aina palauttaa tai antaa kiertoon. Tietysti toivon lahjan olevan sopiva ja mieluisa, mutta aina ei voi onnistua. En minä siitä pahastu, jos arvaus menee pieleen, mutta se kyllä harmittaa jos lahja hylätään irvistellen jonnekin laatikon pohjalle jos siitä jollekin muulle voisi olla iloa. Vahinko kiertämään vaan!

Kaipaan miestä hirvittävästi, mutta en jouluna sen enempää kuin nyt. Sain häneltä joululahjaksi Huili-lehden vuosikerran, ihanaa. Miehelle ostin kirjan jota hän toivoi (ja hän tietää sen kyllä). Olen yrittänyt muistaa tavalla tai toisella erityisesti niitä ihmisiä, joita en ole vuoden mittaan tavannut ihan niin usein kuin olisin halunnut.

Koska joulu on mielestäni nykyään erityisen pakollista välittämistä (yök), koen tarpeelliseksi sanoa ettei kannata huolestua siitä jos ei saa kortteja ja lahjoja. Se voi tietysti olla vaikeaa, jos uskoo sen mitä ympäristö päähän pusertaa. Eli aiemmin mainittu viesti kääntäen: jos joku ei lähetä sinulle joulukorttia, se joku ei välitä sinusta. Ei oikeasti ainakaan. Ei viitsinyt edes korttia kirjoittaa, olisiko ollut niin iso vaiva.

Ei tätä lahjajuttua pidä ottaa niin vakavasti! Totta kai lahja on viesti välittämisestä, sehän nyt on itsestään selvää (kun ainakin järkevä ihminen olettaa että lahjoja hommataan vain ihmisille joista välittää eikä ketään lahjota siksi kun on pakko). Mutta ei siitä pitäisi ottaa stressiä suuntaan tai toiseen. Ei kai kukaan halua stressata tai aiheuttaa stressiä muille? Ei kuulu ainakaan minun toimintasuunnitelmaani.

Ottakaa rennosti. Kyllä se siitä.

12.12.2012

Leffa-arvoitus


Seurasin bussissa kahden keski-ikäisen naisen keskustelua, joka kulki suunnilleen näin:

Rouva A: Ja me katottiin sitä haielokuvaa, sitä minkä nimi on Jaws, niinku leuat, tiiäksä?

Rouva B: Eeeenpä taida tietää.

A: Siinä on se kamala hai, mutta mikäs sen leffan nimi nyt on suomeksi...

B: Ei kuulosta yhtään tutulta.

A: No mikäs sen nimi nyt olikaan? Kyllähän mä tän tiedän. Se on se... no Jaws se on englanniksi, olisko se sitten vain Jaws... siinä on se hai. Oisko se ollu sitten vaan Hai?

B: (näyttää pohtivan intensiivisesti)

A: Siinä on se hai joka tappaa ihmisiä, mikä ihme se nyt oli...

B: (ei sytytä)

A: No Jaws se oli englanniksi... hai... niin Tappajahai! Sehän se oli!

Hiukan hymyilytti. Ensi kerralla arvuuttelemme ehkä sitä, minkä nimisessä elokuvassa Russel Crowe esitti gladiaattoria.

8.12.2012

Lumiukon jätöksiä


Työpaikan tytöt saavat joululahjaksi avaimenperät, pojille menee lumiukon jätöksiä eli Marianne-rakeita. Tällaisia pusseja on valmistunut useita, näitä on ollut helppo antaa pienenä ja pikaisena muistamisena.


In the cold of winter when snow arrives,
all the Snowmen dance and feel alive.
From this merry little group
comes a little something special:
it’s a bag of Snowman poop!

Idea ei ole oma, vaan netistä napattu. Runonpätkä on englanniksi, ja jätin sen sellaiseksi kun en jaksanut miettiä suomennosta. Olisi hauskaa jos ensi jouluksi keksisi ihan kotimaisen version.

6.12.2012

Itsenäisesti yksin


Mies lähti kolmeksi viikoksi lomailemaan kauas kauas kauas. Niin on ikävä että rintaan pistää. Lomaleskeys on perseestä.

Selviytymissuunnitelmani: mahdollisimman paljon tekemistä/askartelua/puuhastelua/muuta miettimistä eikä ainuttakaan nyyhkyleffaa. Sitä voisi kuvitella että nainen yksin ollessaan katsoisi läpi kaikki hyllyn romanttiset komediat ja traagiset ihmissuhdetarinat. Mutta ei kannata, trust me. Hiljaiset sillat olisi suuri virhe. Nyt on parempi katsoa aivotonta pullistelua.

Tai jos tölläisi vaikka tämän itsenäisyyden kunniaksi Tuntemattoman sotilaan ja linnan (puku)juhlat.

Rymsteerausta


Kävimme viime sunnuntaina tuhlaamassa IKEAssa ja nyt meillä on jo vallan uuden oloinen olohuone. Kirkkaansininen sohva lähti kierrätyskeskukseen ja tilalle tuli kaksi Kivik-divaania.

Sohva oli sinisyydestään huolimatta ihan hyvä, se oli tukeva, ehjä ja mukava istua. Mutta olihan se vanha ja siinä mielessä kurja, ettei jalkoja saanut suoraksi. Tai siis sai, mutta oikein mukava asento olisi vaatinut rahin (sen virkaa toimitti usein säkkituoli). Sitä paitsi vaihtelu virkistää.

Kulmasohva tuntui vähän jäykältä ratkaisulta ja kaksi nojatuolia liian eristäytyneeltä. Niinpä päädyimme ostamaan kaksi divaania, ja nyt on molemmilla tilaa oikoa jalkoja. Näissä on hyvä löjöttää ja katsella elokuvia.


Joskus myöhemmin divaanien väliin tulee luultavasti pieni ja matala pöytä leffaeväitä ja kotiteatterin keskikaiutinta varten. Päädyimme turvalliseen tummanharmaaseen päälliseen, vaikka lila oli myös kaunis ja olisi varmasti sopinut tänne hyvin. No, päälliset ovat irroitettavat (ja vesipestävät) joten värin vaihtaminen ei ole ongelma. Ensi hätään nappasin makuuhuoneen suuret valkoiset tyynyt mukaan kuvaan, mutta aion hankkia tähän kokonaisuuteen ihan omat tyynyt.

Kalusteiden kokoaminen oli varsin simppeli juttu. Eniten aikaa vei verhoilujen silittäminen. Kun ostaa IKEAn edullisen pakettiratkaisun, saa itsekin askarrella! Aika näyttää ostammeko vielä maton lattialle. Meillä on lattialämmitys, joten lämmön takia ei mattoja tarvita. Kaikuakaan ei luultavasti ole liiaksi; isot mööbelit, paksut verhot ja akustiikkalevyt pitävät siitä varmasti huolen.

3.12.2012

Blingiä


Työkaverini eivät lue blogiani (tai ainakaan en ole osoitetta heille antanut), joten voin paljastaa heidän joululahjansa täällä jo nyt. Tai siis harakoiden tyttöjen lahjat, poikien tulee myöhemmin.


Löysin kaupasta kauniita lasihelmiä, jotka olivat kertakaikkiaan liian ihania ohitettaviksi. Niinpä niistä ja eräiden korvakorujen killutinosista valmistui avaimenperiä (ehkä vähän persoonaton lahja, mutta saattaahan se olla jollekin ihan hyödyksikin).


Pakkasin avaimenperät rasioihin, joissa on itse asiassa toimitettu työpaikalle muistitikkuja. Muut ottivat tikut, minä sain rasiat - ja nyt aion antaa ne takaisin. Ja jos yhtään tunnen työkavereitani, he palauttavat rasiat minulle tyhjinä jotta voin käyttää ne uudestaan. Meillä arvostetaan kierrätystä!


Rasian päälle kiinnitin vielä nimilaput ja hyvän joulun toivotukset. Valkoinen koholeimattu lumihiutale luo mielestäni ihan riittävän jouluisan tunnelman, ei kai kaiken tarvitse aina olla punaista.