29.11.2012

Poikkeus


Yleensä olen laittanut joulukorttien kuvia esille vasta joulun jälkeen maksimoidakseni yllätyksen, mutta ehkei se nyt haittaa jos tällä kertaa näytän korttikuvia jo ennen joulua.

Tänä vuonna korttien teko takkusi pitkään, en jotenkin saanut sopivaa inspiraatiota. Mutta hiljalleen ja pienissä erissä askarteluinto on osunut kohdalle, ja kortteja on valmistunut sopivasti parikymmentä kappaletta neljää eri mallia. Tässä niistä esimerkit.



Valokuvaaminen ei näin pimeässä onnistu, joten kokeilin korttien skannaamista. Yllä olevat kortit ovat litteitä, ja niiden skannaaminen onnistui hyvin. Alla olevissa korteissa kuuset ovat kiinni kohoteipillä (vai mitä se nyt on, semmoisia paksumpia teippityynyjä) ja siksi kuvista tuli osin epätarkkoja.



Kuusen kuvan nappasin netistä. Hiukan meinasi käsi väsyä pieniä kuusia leikatessa vaikka yritin valita helposti leikattavan mallin. Alun ideaummetuksen jälkeen homma on lähtenyt käyntiin joten voi olla että kortteja tulee tehtyä vielä lisääkin. Tai sitten ei. Näihin olen kuitenkin tyytyväinen.

27.11.2012

Case closed


Magneettikuvissa ei näkynyt mitään erikoista, kuvat olivat puhtaat. Veriarvot täysin normaalit ja hemoglobiinikin suorastaan parempi kuin yleensä. Lääkäri sanoi että on hyvä juttu ettei löytynyt mitään, niin ei tarvitse huolehtia. Onhan se niinkin toki. Vaan kyllä minua pikkuisen silti huolettaa se, että tunnen itseni kipeäksi vaikka mistään ei ole löydetty mitään vikaa.

Toistaiseksi lopullinen diagnoosi on nyt sitten ärtyvän suolen oireyhtymä. No, sopiihan se, onhan tuo selkeästi ärtynyt välillä. Kohonneiden tulehdusarvojen syyksi tohtori epäili pöpöä, jota ei koskaan saatu kiinni. Maksa-arvojen nousun hän laittoi sairaalassa syömieni antibioottien piikkiin.

Lääkärin mielestä tämä oli nyt sitten tässä, case closed. Helppohan hänen on sanoa, minä sentään joudun elämään tämän oikkuilevan kroppani kanssa.

Pikkuisen on nyt ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta on tietysti helpotus, että mitään vakavaa ja vaarallista vikaa minussa ei ole. Toisaalta ärsyttää aivan suunnattomasti se, ettei ole oikein mitään konkreettista mihin tarttua. On inhottavasti sellainen tunne, että tämä on ihan omissa käsissä taas, mutten kykene tekemään mitään.

Kukaan ei ole sanonut sitä ääneen, mutta minä tunnen (itse)syytökset: jos vain osaisin elää jotenkin oikeammin, minulla olisi ehkä parempi olla. Vittu. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja totuus tekee kipeää.

Olen elänyt jo pitkään hyvinkin terveellistä ja onnellista elämää, joten tästä parantaminen vaatii erikoisponnistuksia. Pitäisi oppia rentoutumaan ja olemaan stressaamatta. (Helpommin sanottu kuin tehty.) Pitäisi huoltaa kroppaa ja opetella olemaan itselleen armelias. Ja ensimmäinen joka ehdottaa maagiseksi ja autuaaksi tekeväksi parannuskeinoksi joogaa, saa nyrkistä.

Tiedän, että voisin tehdä enemmän, mutta ei se ole niin yksinkertaista. Se on kuulkaa rankkaa, kun pitää itse parantaa itsensä! Monet masentuneet jäävät ilman hoitoa, koska eivät jaksa hakea sitä - ja heidän sitä on haettava, koska kukaan ei sitä muuten anna. Oma tilanteeni on hiukan samanlainen: välillä on niin ontelo olo, etten todellakaan jaksa tehdä mitään aktiivisesti oman oloni parantamiseksi, vaikka minä olen luultavasti ainoa joka voi auttaa.

Nyt pidän ehkä pienen tuumaustauon. Aion etsiä itselleni akupunktiohoitajan. Länsimainen lääketiede luovutti, kokeillaan sitten itämaista. Jos siitä ei muuta hyötyä ole, niin tunnenpahan sentään tekeväni jotain.

26.11.2012

24.11.2012

Laukussa leipää ja piimää... tai ehkä ei


Kaiken jouluaskaroinnin ohessa on valmistunut jotain itsellekin. Olkalaukkuni, jonka tein miehen vanhoista farkuista, tuli tiensä päähän ja piti kehitellä jotain uutta tilalle. Tunnustin jo aiemmin rakkauttani pellavaan, eikä tunne ole sammunut:


Pellavalle löytyi kaveriksi pirteä vinonauha, pistelin sitä myös koko laukun levyisen taskun reunaan. Vuorikangas ja vetoketju ovat vanhoista varastoista.


Konetikkiä on siksakhuolitteluissa, muuten laukku on käsin ommeltu.

23.11.2012

Omenia ja kääpiöitä


Eilen meillä olikin talo täynnä, kun vietimme kerrassaan satumaisen elokuvaillan. Lumikin tarina on tuttu ja hyvin vanha, mutta näköjään siihenkin saadaan aivan uusia näkökulmia kun pistetään oikeat ihmiset asialle.

Mirror, mirror oli juuri niin hyvä kuin toivoinkin ja ansaitsee mielestäni ehdottomasti enemmän tähtiä kuin IMDb:ssä annetut 5,5. En kuulu Julia Robertsin suurimpiin faneihin, mutta tässä elokuvassa hän loisti suorasukaisen ilkeänä kuningattarena (ja tuntui nauttivan roolistaan).

Ohjaaja Tarsem Singh valloitti sydämeni elokuvallaan The Fall, ja osasin odottaa hienouksia tälläkin kertaa. Ja oi että olikin hienoa! Yleisöstä heitetty kommentti kertoo jotain: "Tim Burton on kohdannut voittajansa".

Väriä on paljon, sitä on rohkeasti. Yksityiskohtia on valtavasti, ja ne ovat tarkkaan harkittuja. Kaikki on sadunhohtoisen epätodellista, mutta silti jotenkin uskottavaa. Elokuva on kauttaaltaan kaunis, maalauksellinen ja mielikuvituksellinen. Visuaalinen puoli on Tarsemilla selvästi hallussa.

Juoni on kepeä ja ihanasti höttöisä. Suosittelen tätä elokuvaa erittäin lämpimästi kaikille sopivasti lapsenmielisille. Harmiton, söötti ja herttainen elokuva. Ei asioita pidä aina ottaa niin vakavasti.

Illan toinen elokuva, Lumikki ja metsästäjä, tarjosi sitten vakavuutta ihan riittämiin. Kaikki värit ovat kadonneet, jäljellä on vain synkkyyttä, pimeyttä ja kurjuutta. Poissa on pukuloisto, tanssi ja laulu. Jäljellä on vain resuiset vaatteet, veriset miekat ja kurassa niiskuttavat lapset. Hilpeää.

Muiden mielestä Kristen Stewart oli yhden ilmeen näyttelijä ja hänen Lumikkinsa oli masentunut ja epäuskottava. En yhtynyt kritiikkiin: tässä elokuvassa Lumikilla ei juurikaan ole aihetta hymyyn, joten minusta nuoren naisen sopikin olla jatkuvasti ahdistuneen näköinen. Olisit itsekin, jos olisit viettänyt viimeiset kymmenisen vuotta lukittuna torniin ja pelkäisit koko ajan henkesi edestä.

Chris Hemsworth oli metsästäjänä kyllä uskottava ja komea, mutta ei ollenkaan niin hottis kuin olin toivonut. Ei iskenyt tulta, ei kipinää. Voi sentään, jotenkin lässähti. Kuningatar varasti shown - pelottava muija.

Muutamat hyvät oivallukset ja tasaisen laadukas puvustus olivat tämän elokuvan vahvuudet. Minä haluan satuihini onnellisen lopun, tämä jäi osittain hämäräksi enkä pitänyt siitä.

Elokuva ei ollut huono, mutta ehkä se vähän kärsi siitä että ensiksi katsottu oli niin hyvä. Suosittelen, mutta en ihan varauksetta.

22.11.2012

Rummussa


Kävin aamulla sappiteiden magneettikuvauksessa. Onpahan sekin nyt sitten kokeiltu.

En yhtään ihmettele että joku voi saada paniikkikohtauksen sinne putkeen joutuessaan. Minulla ei ole ahtaanpaikankammoa ja minä olen tämmöinen rimpula että rumpuun jää kyllä ympärilleni hyvin tilaakin, mutta ei se silti mitenkään miellyttävää ollut. Vähän siinä sai itseään psyykata, ettei paniikki iske.

Tunneli oli valaistu (valoa ei ollut tunnelin päässä, hek hek, vaan joka puolella) ja ilmastoitu, joten siinä mielessä oli mukavaa. Pidin tosin koko ajan silmiäni kiinni etten näkisi miten lähellä seinät ovat. Tuuletus oli mukava, se antoi illuusion avarasta tilasta. Mutta se oli myös niin viileällä, että alkoi paleltaa.

Tunti siinä kaikkiaan meni kun kone hurisi, naputti ja piippaili. Kuulokkeista sain kuunnella iskelmäradiota ja välillä hoitaja sanoi jotta pitää pidättää hengitystä. Pistivät vähän varjoainetta suoneen ja se maistui suussa tunkkaiselta ja metalliselta. Ei siinä oikein rentoutua osannut, kun paleli ja vähän jännitti. Mutta selvisin kuitenkin.

Kuvauksesta köpöttelin suoraan labran puolelle taas kupattavaksi. Ensi tiistaina menen sitten lääkärin pakeille juttelemaan kuvista ja verikokeiden tuloksista. Sitä odotellessa vietän hiukan omaa lomaa. Ihan kotosalla vain, mutta se onkin parasta.

20.11.2012

Suihkunraikkaana


Olen täällä kaikessa hiljaisuudessa tehnyt pientä ihmiskoetta eli käynnissä on ollut sen oikean shampoon etsiminen. Mieskin on joutunut välillä koekaniiniksi, mutta ei ole mitenkään liikaa valittanut - vain aiheesta.

Minä niin kovasti toivoin, että FLOW kosmetiikan (entinen Vihreä kosmetiikka) shampoopala olisi ollut sopiva. Tässä tuotteessa on kaikki kohdallaan: se on kotimainen, ympäristöystävällinen, edullinen ja riittoisa. Shampoopalasta ei jää turhaa jätettä, se ei kuormita ympäristöä eikä siinä kertakaikkiaan oikein ole mitään valitettavaa. Paitsi se ettei se meillä toimi.


Kokeilin saman valmistajan palashampoota joitakin vuosia sitten yksin asuessani. Silloin en päässyt alun tahmaisuudesta eroon millään. Halusin antaa shampoolle nyt uuden mahdollisuuden. Mutta ei siitä mitään tullut, hiuksiin jäi aivan kamala tahmakerros. Se ei ainoastaan tuntunut vaan myös näkyi kammassa. Hiuksiin jäi vahamainen kerros, joka ei poistunut useidenkaan pesujen jälkeen. Yök.

Tuotteen sivuilla mainitaan, että kemikaaleilla käsitellyt hiukset vaativat kauemmin aikaa tottuakseen tällaiseen luontaiseen pesuaineeseen ja saattavat siksi olla pitkäänkin tahmeat. Mutta minä olin ennen palashampoon kokeilua pessyt tukkaani jo pitkän aikaa pelkästään ekoshampoolla, enkä käytä muotoilutuotteita. En siis usko että hiuksissani olisi ollut mitään kemikaalijämiä, joiden vuoksi tahma tarttui tukkaan.

Lisäksi varoitetaan ns. kovasta vedestä: sillä pestessä palashampoo saattaa jättää hiukset tahmeiksi. Vaan minäpä tarkistin oikein vesilaitoksen sivuilta, että Tampereella vesijohtovesi on pehmeää (tai ei ainakaan kovaa). Niin että eipä ole syy siinäkään.

Sitä paitsi miehen tukka peseytyi oikein hyvin, eikä jäänyt lainkaan tahmeaksi. En keksi mikä minussa on vikana, kun muilla tämä juttu toimii. Ehkä minulla on väärät ionit tai hippienergia ei ole ihan kohdallaan, en tiedä. Mutta ei mieskään palashampooseen ihastunut: vaikka se pesi tukan hyvin, se kuivatti ja ärsytti miehen päänahkaa. Vaihtoon siis. (Shampoo, ei päänahka.)

Ennen shampoopalan kokeilua olin käyttänyt jo pidemmän aikaa Ole Hyvä -sarjan shampoita. Palasin näihin myös palakokeilun jälkeen. Konsepti on loistava: ekologinen ja kotimainen tuote, ja tyhjä pullo täytetään uudestaan myyntipisteessä. Ei siis jää turhaa jätettä näistäkään! Hintakaan ei ole sieltä hurjimmasta päästä.


Mustikka-minttu-mustaherukka ei ollut suosikkini, mutta ei paha sekään. Turve-mänty-kuusi on ihana, ja sen kanssa tiukasti tasoihin nousi nokkos-yrtti (pulloa ei kuvassa, mutta mustikka-minttu-mustaherukan sisällä on nokkos-yrttiä). Ei tietoakaan tahmaisuudesta, vain puhtaat ja hyvältä tuoksuvat hiukset. Mutta mutta.

Miesparan päänahka ei kestänyt tätäkään. Ja ekokampaajani sitten kertoikin, että monet ovat havainneet Ole Hyvä -sarjan shampoot kuivattaviksi. En tiedä johtuiko se kampaajan sanoista vai mistä, mutta olinkin sitten heti huomaavinani itsellänikin kiristystä ja hilseilyä. Ei lainkaan siinä määrin kuin miehellä, mutta vähän kuitenkin. Vaikka nämä shampoot olivatkin mieluisia, päätin vielä kokeilla AM Luonnontuotteiden shampoota (yllä olevassa kuvassa oikealla).

Hinta on karmaiseva, mutta tokihan tuote on ihana: Pietarsaarelainen pikkuyritys panostaa luomuraaka-aineisiin ja luonnon omiin hoitaviin aineksiin. Käyttämäni shampoo tuoksuu hyvältä ja sen vaahto on suorastaan ylellisen tuntuista. Ja se pesutulos? Ei valittamista. Täyttöpalvelua ei tietääkseni ole, siitä miinusta. Tätä shampoota mies ei ole kokeillut, joten sen vaikutusta hänen päänahkaansa emme tiedä. Minulle tuote tuntuu sopivan hyvin.

Ajattelin purkaa auki tuotteiden ainesosaluetteloita, mutta se vaatisi runsaasti enemmän energiaa kuin mitä minulla on nyt käytettävissä. Kiinnostuneet löytävät tiedot tuotteiden omilta sivuilta eli täältä, täältä ja täältä.

Ihan kokonaan oman postauksen aihe olisi tuotteiden oikea vihreys eli ekologisuus. Kovastihan kaikki markkinoivat olevansa eko ja luomu ja vaikka mitä, mutta häpeäkseni myönnän etten ole perehtynyt näiden tuotteiden vihreyteen tuoteselosteiden pintalukua syvemmin. Luultavasti lähempi tarkastelu toisi lisävaloa asiaan, ja minua kyllä kiinnostaa, mutta nyt ei jaksa.

En ole varma jatkanko nykyisellä shampoolla vai palaanko takaisin nokkos-yrttiin ja turve-mänty-kuuseen. Tuleva talvi ja pipokausi asettaa päänahallekin omat haasteensa, joten mitään kovin kuivattavaa shampoota en kyllä haluaisi käyttää. Ehkä kokeilen jotain aivan uutta! Tosin kotimaisen tuotannon kannattajalla ei ihan hirmuisesti vaihtoehtoja ole... vai tiedätkö sinä jonkun hyvän merkin, jota voisit suositella?

18.11.2012

Hyvä hyytymä


Hyydyttää. Niin meillä sanotaan kun iskee lorvikatarri, kun väsyttää tai laiskottaa. Kun ei jaksa tai viitsi. Nöksähdän sohvalle ja mies toteaa että "tyttö hyytyy". Yleensä kyseessä on hyvä hyytymä, sellainen marraskuuhun sopiva (vaikka iskee se muulloinkin).

Tämän viikon olen viettänyt perjantain hierontaa lukuunottamatta kotioloissa. (Töissä on siis kyllä käyty, mutta kotona noin muuten.) Tarjolla olisi ollut burleskia, pubikeikkaa, käsityömessuja, joulun avausta, pikkujoulujuhlaa ja vaikka mitä kivaa, mutta ei riittänyt energia. Perjantai oli erityisen huono mahapäivä, siitä selviäminen vei jotenkin kaikki voimat. Kahdelle seuraavalle viikolle onkin sen verran sopivasti ohjelmaa, että kuittaantuu tämänkin viikon antisosiaalisuus.

Kotona löllityt viikonloput ovat mukavia. Meillä oli eilen taas miehen kanssa treffit, tällä kertaa pienimuotoisen lautapeliturnauksen merkeissä. Hyllystämme löytyy kahdelle hengelle sopivia pelejä sen verran että valinnan varaakin oli.

Pelasimme ensin erän Samuraita. Mies taisi voittaa minut siinä ensimmäistä kertaa. Ja nyt kun se on sen idean oivaltanut, en ehkä enää siinä pelissä koskaan voitakaan. Toisena oli vuorossa Mallorca, jossa mies voittaa aina. Mutta ei se mitään, sillä peli on mukava hävittynäkin.

Giljotiinissa meille tuli yllättäen tasapeli, sellaista ei ole vielä kai koskaan tapahtunut. Keltis on mukava peli, jossa tuurilla on aika iso osuus. Niinpä minäkin sain mahdollisuuden voittaa - ja voitinkin. Turnauksen viimeisenä pelinä meillä oli vanha klassikko Afrikan tähti, jota olen viimeksi pelannut kai joskus lapsena. Minulla kävi käsittämätön tuuri ja voitin, joten turnauksemme päättyi tasapeliin 2-2. Mies oli taitava ja minä onnekas. Oli hyvät treffit.

Kaikkia yllä mainittuja pelejä voin muuten suositella joululahjaksi, jos jollain on vielä ideoista pulaa. Tosin ihan ruokakaupassakin käydessä voi nähdä että ongelmana taitaa enemmänkin olla valinnan vaikeus kuin ideoiden puute... Välillä iskee oikein ihmetys: miten hirvittävästi tässä maailmassa on tavaraa!

Onhan se mukavaa että on mistä valita, löytyy varmasti joka makuun ja tilanteeseen sopiva (paitsi ei minulle vaate- ja kenkäkaupoilla, toim.huom.), mutta tuntuu se silti omituiselta että (ruoka)kaupan kynttilähylly on sen kolme metriä leveä ja kaksi korkea. Kai joku ostaa niitä ruusun- ja kookoksentuoksuisia kuvioituja hilekynttilöitä (minä en kun saan niistä päänsäryn), itse kaipaan vain niitä perinteisiä ja tavallisia malleja ja värejä. Yksinkertaiselle ihmiselle yksinkertaiset kynttilät.

Mistä tulikin mieleeni että muistattehan poltella kynttilöitä varovasti. Puinen lyhty on varmasti todella kaunis, mutta ei sovi terassille aidon liekin vartijaksi. Eikä pistetä niitä tuikkuja verhojen viereen tai television päälle (ei nykyisten litteiden telkkareiden päälle kyllä mahdukaan). Palamattomat alustat ja sitä rataa, eikös vaan.

15.11.2012

Aukene, maa!


Olen aivan varma että sairaalassa makoilu tuhosi osan aivoistani. Ehkä ne laittoivat sen tippaletkun kautta jotain liuotteita niin että olen tyhmentynyt kovasti. Tuntuu nimittäin siltä että olen sählännyt töissä oikein huolella viime aikoina. Tänään kaikki huipentui megamokaan.

Rouva A kyseli minulta sähköpostilla eräitä veroasioitaan. Minä sitten kirjoitin vastaukseksi pitkät löpinät ja itseeni tyytyväisenä lähetin ne - Herra B:n sähköpostiosoitteeseen. Siis täysin väärälle asiakkaalle!

Lähetin kyllä vastauksen rouva A:lle(kin), joten hän ei ehkä epäile mitään omituista. Ellei sitten kuule virheestäni herra B:ltä, he kun sattuvat tuntemaan toisensa. Great.

Herra B kyllä varmasti ihmettelee saamaansa sähköpostia. Onneksi kirjoittelin sen verran yleisluonteisia asioita, ettei mitään erittäin salaista tai luottamuksellista paljastunut. Pomo, jolle tietysti kauhuissani selitin mitä olin tehnyt, oli sitä mieltä että ellei rouva A tai herra B asiaa ihmettele, emme selittele.

Kyllä hävettää. Ei yhtään auttanut se, etten kuulemma ole ensimmäinen jolle käy näin. Kyllä se vaan kovasti kirpaisee, kun taas kerran huomaa olevansa ihan tavallinen kuolevainen. Niisk.

12.11.2012

Naapurin tervehdys


Aaargh. Tulimme äsken miehen kanssa kaupasta, ja naapurin setä kulki edellämme portaissa. Kun olimme kiivenneet puolitoista kerrosta kolmesta, naapurin setä pieraisi. Sellaisen silent but deadly -suhauksen, johon emme mitenkään osanneet varautua ja joka armotta kärventää nenäkarvat.

Eikä minulla oikeastaan ole mitään tämän tähdellisempää kerrottavaa.

9.11.2012

Pientä piristystä


Olen ollut viime aikoina hyvin huono huonekasvien hoitaja. Sairaalasta pääsyn jälkeen kaikki aikani ja energiani on oikeastaan mennyt siihen, että yritän pitää itseni työkuntoisena. Kukkani ovat jääneet vähälle huomiolle ja se näkyy.

Basilikat meinasivat ensin kuivua ja sitten ne vain sitkittelivät. Viikko sitten sain aikaiseksi tehdä trimmausta: pakastin suuren osan basilikanlehdistä sellaisenaan. Kaksi ruukullista jätin kuitenkin tuoreeltaan käytettäväksi.

Chilit ovat tuottaneet satoa siitä huolimatta, että ne ovat näyttäneet pystyynkuolleilta jo viikkotolkulla. Toinen ruukullinen runkoja meni jo roskiin, toinen saa vielä hetken kannatella pikkuruisia jalapeñoja.

Heitin pois kituuttavan paavalinkukan, mutta enkelinsiiven yritän vielä pelastaa. Nukkatyräkit saavat selkeästi liian vähän valoa, ja jostain syystä kultaköynnöksen yksi haara kellastuu. Muu viidakko sinnittelee, on se sentään pääosin vihreää.

Ehkä kasvit kärsivät syysmasennuksesta? Tsempiksi ja piristykseksi sekä itselleni että kasveilleni ostin kimpun leikkokukkia. Nyt koti on viikkosiivottu ja kukkasin koristeltu viikonloppua varten.


5.11.2012

Mätää


Tänään on ollut jotenkin erityisen inhottavaa lukea uutisia. Eipähän tuo uutisvirran seuraaminen yleensäkään mitään hilpeää puuhaa ole, mutta tavallisesti pystyn kuitenkin lueskelemaan kaikenlaisia katastrofikertomuksia melko välinpitämättömänä (välttämätön suojamekanismi, luulen ma).

Jostain syystä tänään kuohuttaa, keittää, kilahtaa ja kolahtaa. Näkymättömät katulapset, hapolla poltettu tyttö, tien varteen jätetty pikkulapsi ja toisistaan erotettu vanha aviopari. (Ja ties miten monta tarinaa, joita en edes jaksanut lukea.) Jos on asiat vinksallaan ulkomailla, niin eipä ole hienosti hoidettu kaikkea kotimaassakaan.

Tänään tekee mieli kysyä, että mikä ihmisiä oikein vaivaa. Mikä?! En hyväksy selitykseksi sitä että kulttuuri, yhteiskunnallinen tilanne tai raha on syynä ihmisarvon ja elämän tuhoamiseen. Ihmiset ovat luoneet kulttuurin, yhteiskuntansa ja rahan, ja ihmiset voivat näitä myös muuttaa jos tarvetta on. Niin, siinäs kuulitte, ihmiset!

2.11.2012

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee?


Oletteko koskaan kuulleet sanottavan että kun tulot kasvavat, niin menotkin kasvavat? Minä olen kuullut, moneenkin kertaan. (Yleensä masentuneeseen ja alistuneeseen sävyyn ihmisiltä, jotka tienaavat minua enemmän.)

Kun kituuttelin velkaisena opiskelijana ja tähtäsin siihen että viivan alle jäisi edes se nolla eikä pelkkä ilkeästi irvistävä miinusmerkki, pidin jotenkin hassuna ajatusta siitä että isommilla tuloilla tulos olisi sama. Jos kerran pienillä tuloilla pääsee nollaan, niin kyllähän isommilla tuloilla sitten pitäisi jäädä plussan puolelle, eikö vain?

Menoni ovat kyllä kasvaneet nyt kun olen kokopäivätöissä. Minulla on varaa ostaa uusi talvitakki, joten ostan sen jos kerran sellaisen tarvitsen. Olen törsännyt askartelutarvikkeisiin päivän palkan ja ostanut aika kallista shampoota koska olen halunnut hemmotella itseäni. Minulla on nyt enemmän rahaa kuin kaksi vuotta sitten, joten voin myös käyttää sitä enemmän.

Mutta en minä kaikkia rahojani käytä, vaan jätän joka kuukausi jotain säästöön. Lainaa ei tarvitse enää lyhentää, joten nyt sitten vain kerätään puskuria. Tulojen kasvaessa menotkin kasvavat, mutta en suostu edelleenkään uskomaan että kaikki se mikä tulisi myöskin vääjäämättä menisi. Nolla on väistynyt ja viivan alla pötköttää mukavasti euroja.

Töissä tulen seuranneeksi ja miettineeksi ihmisten rahankäyttöä. Usein joudun ihmettelemään sitä suuresti. Joulu, tuo suuri kulutusjuhla, nostaa taas pinnalle ihan tavallisten ihmisten velkaantumisen ja sitä kautta velkaneuvonnan tarpeen.

Minulla on käytössä vain yksi neuvo, ja se on isketty minuun todella syvään: voit käyttää vain sen verran rahaa kuin sinulla on. Antakaa anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta en voi ymmärtää miten joku voi ostaa vaikkapa satasen kengät jos hänellä ei ole niihin oikeasti varaa. Ja oikeasti varaa tarkoittaa nyt sitä että on muistettu ensin maksaa vuokra, ruoka ja muut tarpeelliset asiat.

Olen aina ollut erittäin tarkka rahoistani. Löysäilymarginaali on nyt isompi kuin tiukempina aikoina, mutta seuraan silti kulutustani. Enkä siis seuraa passiivisesti ("oho, taas meni satku") vaan hallitsen aktiivisesti. Jos aivoni muuten ovatkin välillä monimutkainen sekamelska, niin raha-asiat kulkevat kyllä yhdessä tiukassa putkessa. Varsinainen talousnatsi.

Suuremmat tulot = suuremmat menot? Kyllä ja ei. Ihan niin masokisti en ole, että kitkuttelisin jos ei ole pakko. Mutta niin rikkaaksi en ole ruvennut, ettei kulutuksen rajoja tarvitsisi miettiä. Oikeastaan niitä rajoja onkin syytä miettiä vasta sitten kun tienaa vähän enemmän. Pienet tulot eivät jätä valinnanvaraa; kun raha ei riitä oikeastaan edes pakollisiin menoihin niin eipä juuri tarvitse miettiä mihin sen käyttäisi. Mutta kun tärkeiden juttujen jälkeen käteen jää vielä vähän hiluja, on syytä hiukan harkita mihin niitä viljelee.

Olen tainnut saavuttaa oman normaalikulutukseni lakipisteen, sillä kuukausipalkasta näyttää (erityisesti yrittämättä) jäävän aina suunnilleen saman verran säästöön. Elän sellaista elämää mihin minulla on varaa.

Ja vielä lyhyesti siitä joulusta: toivottavasti kukaan teistä ei ole ensi tammikuun velkakierreuutisissa. Yllättävän monet tuntuvat uskovan että joulu tulee kukkarosta (mitä paksumpi kukkaro, sitä parempi joulu). Ei se tule. Lainarahalla rakennettu tunnelma on helppo humala, jonka krapula on kamala ja pitkäkestoinen.