31.3.2012

Pimeyttä kansalle


Tänään vietetään taas yksi pimeä tunti ilmaston puolesta. Kello 20:30 alkaa Earth Hour, valomerkki ja suuri kansainvälinen tapahtuma. Pienin elein voi osallistua ja ilmaista huolensa maapallon tilasta. Eikä tarvita kovin suuria eleitä, että tekee enemmän kuin vain ilmaisee välittävänsä. Päivittäiset kulutusteot ovat niitä, jotka ratkaisevat.

Suomalaisella kohtalaisesti toimeen tulevalla kaupunkieläjällä on hyvät mahdollisuudet kuluttaa ja sitä myöten myös vaikuttaa. Eläessäni ihan tavallista elämää kuulun siihen ihmisryhmään, joka kuluttaa suurimman osan maapallon luonnonvaroista. Siksi minun valinnoillani on myös merkitystä.

Minä voin pienentää omaa hiilijalanjälkeäni ilman että elämänlaatuni mitenkään ratkaisevasti heikkenee. Joku kahdesta lehmästä elantonsa saava ei ehkä luovu toisesta lehmästään siksi että voisi sillä puolittaa perheensä päästöt. Typerä esimerkki, mutta ymmärtänette yskän.

Aika monet tuntuvat ajattelevan, että Earth Hour on typeryyttä. "Ei sillä ole mitään merkitystä!" Mutta on sillä merkitystä, jos ihmiset saadaan ajattelemaan omien tekojensa vaikutusta. Joitakin varmasti huvittaa muuten leveästi elävien ihmisten yksi "hippitunti". Ja kyllä varmasti joukossa on niitäkin, jotka leveilevät omalla ekoudellaan ja ottavat kantaakseen marttyyrikruunun. "Kliksutelkaa vaan valojanne, muka-ekoilijat, minä peseydyn vain kerran vuodessa ja käytän silloinkin vain kylmää vettä jonka kannan itse kaivosta jonka olen itse rakentanut ilman sähköä! Nih!"

Kärjistyksiä ja stereotypioita, mutta ehkä osaksi kuitenkin tosia. Tämä ei ole kuitenkaan mikään kisa, jossa voittaa luopumalla jostain. Tarkoitus ei ole kiillottaa omaa kilpeä ja moittia toisia heikosta yrittämisestä. Mies lentää ensi viikolla ulkomaille, ja tekee siinä sitten tyhjäksi aika monta ekotekoa. Kun mies lentää vielä (onneksi!) takaisinkin, niin loppuvuoden saisi elää aika niukasti jos haluaisi hyvittää lentojen hiilidioksidipäästöt. Jos asiaa siis haluaa ajatella niin. Mutta elämä ei ole mustavalkoista, eikä sitä pidä ajatella sellaisena että olet joko hyvis tai pahis, mutta et missään nimessä molempia.

On helppoa tuomita ja saarnata, mutta olisi parempi keskittyä vaikuttamiseen. Meillä mietitään näitä asioita yhdessä ja ainakin yritetään myös toteuttaa syntyneitä ideoita. Koska meillä kuluu sähköä ihan kiitettävästi, se on myös yksi suurimmista tarkastelun kohteista. Kilpailutuksen perusteella päädyimme Vattenfallin täystuulisähköön, joka sopi sekä kukkaromme että arvojemme asettamiin rajoihin.

Miksi vihreä sähkö? No miksi ei?

Jos et ehtinyt tapahtumaan mukaan tänään, älä huolestu. Maapallo tarvitsee sinua ja ekotekojasi myös huomenna.

27.3.2012

Rautataivas ja muuta kivaa


Synnyin 31 vuotta sitten, ja sen kunniaksi otin tämän päivän vapaaksi töistä. (Kiitos kaikille minua muistaneille!) Hyvä päätös, sillä niin pääsin nauttimaan miehen antamasta syntymäpäivälahjasta eli lipusta Iron Skyn ennakkonäytökseen. (Lippujen kanssa ollut hässäkkä piti huolen siitä että viimeiseen asti sai jännittää että osutaanko kello kolmen, kello viiden vai kello yhdeksän näytökseen.)

Kauan sitä on odotettu ja nyt se on vihdoin nähty. Ja hyvä oli. Jos jotakuta häiritsee aivan kamalasti se, että avaruustaistelussa kuuluu ääniä (vaikka avaruudessa ei oikeastaan kuulu mitään), niin ei kannata mennä katsomaan kyseistä elokuvaa. Se on hassuttelu, ei sitä pidä ottaa liian vakavasti.

Pitää nauttia siitä ihmeestä, että elokuva valmistui ja siitä tuli ihan oikeasti näyttävä. Siinä saksalaiset näyttelijät esittävät saksalaisia ja puhuvat saksaa, mikä on oikein kivaa. (Hollywoodissa ollaan niin köyhiä, että siellä pitää amerikkalaisten esittää saksalaisia ja puhua englantia typerällä aksentilla.) Poliittiset vitsit osuvat oikeasti aika hyvin maaliinsa ja yksi erittäin toimiva viittaus sai koko salin nauramaan ja antamaan aplodit.

Hieno homma.

Eilen kävin töiden jälkeen pitkästä aikaa pötköttelemässä äänihierojan pöydällä. Hieroja kehui kovasti muskeleitani - nimittäin aivan pumpissa olevia poskilihaksiani. Minua ei koskaan ole kuvattu lihaksikkaaksi. Olen selluliittia ja taikinamössöä - paitsi siis sieltä missä kireyttä ei tarvitsisi olla. Se ainoa paikka, joka saisi roikkua löysänä, on ihan itsestään treenaantunut sellaiseen muotoon, että kehonrakentajat olisivat kateellisia. Minulla on lihaksikas naama. Voi kun kiva.

Huomenna takaisin töihin. Vapaapäivä on kovin lyhyt mutta hyvä.

25.3.2012

Aurinko paistaa ja lunta sataa, taitaa tulla kesä...


Olettekos muistaneet siirtyä kesäaikaan? Ihan typerää tällainen kellojen veivaaminen, mutta eipä se mitenkään erityisesti minuun vaikuta. Mutta voin tietysti yrittää pistää siirtymän piikkiin sen, jos töppäilen huomenna töissä. Toivottavasti en. Ainakaan normaalia pahemmin.

Aamu ei kyllä valjennut kovinkaan kesäisenä, sillä yöllä oli satanut lunta. Nyt se tosin on hyvää vauhtia mössöytynyt, koska aurinko on paistanut ja lämmittänyt melkoisen mukavasti. Kaikki on kovin kirkasta ja valoisaa, ja yritän olla katsomatta ikkunoita joiden likaisuuden paiste armottomasti paljastaa.

Mies lähtee reilun viikon päästä käymään Skotlannissa. Hyvä että se kirjoittaa reissusuunnitelmansa ihan julki, niin saatan minäkin olla edes jotenkin kärryillä siitä missä se milloinkin kulkee. Pyysin tuliaisiksi claymorea, mutta ei kuulemma mahdu käsimatkatavaroihin. Typerä tekosyy. No, hyväksyn lohdutustuliaisiksi skottilaista villalankaa, jos sellaista sattuu löytymään.

Kävin pitkästä aikaa kirpparilla ja teinkin varsinaisen löydön: hyllyssä oli ihan minua odottamassa Joka naisen niksikirja, jota olen etsinyt jo vuosia! Ja se maksoi vain kaksi euroa, vaikka yleensä näistä vanhemmista kirjoista pyydetään paljon enemmän. Minun kirjani on tullut painosta vuonna 1957 ja alkusanat on päivätty vuodelle 1952.

Kirja sisältää hurjan paljon niksejä ja olen lukemisessa vasta alussa. Elämä on silloin ennen ollut niin kovin erilaista kuin nykyään. Vai mitäpä sanotte niksistä, joka koskee homeista leipää:

"Homehtuneesta leivästä voi poistaa hometahrat harjalla, talouspaperilla tai puhtaalla rievulla, minkä jälkeen leipä huuhdotaan kylmällä mieluimmin virtaavalla vedellä. Sen jälkeen sitä pidetään kaasuliekin yllä tai pannaan lämpimään uuniin, jossa se saa olla, kunnes on läpeensä lämmennyt. Silloin se maistuu aivan tuoreelta."

Kuinka moni teistä rupeaa rapsuttelemaan homeista leipää ja lämmittää sen syömäkelpoiseksi? Veikkaan ettei kovinkaan moni. Ne emännät, jotka aikoinaan tuohon kirjaan niksejään lähettivät, saisivat varmasti melkoisen kohtauksen kun näkisivät miten nykyään ruokaa haaskataan. Tosin joskus leipä on julistettava menetetyksi, ihan kaikkea ei vanhoillakaan nikseillä voi pelastaa.

21.3.2012

Laku-Pekat


Siskoni tilasi minulta tammikuussa patalaput, ja nyt vihdoinkin sain ne valmiiksi. Kuinka moni teistä muistaa syöneensä Laku-Pekkoja?


Sain siskolta mallikuvat, joiden perusteella laput tein. Vasta myöhemmin huomasin että netistä löytyy kyllä ohjeitakin, esimerkiksi Touhumaasta. Ja tässä samojen lappujen takapuolet eli persheet.


Eihän näistä mitään oikein näy. Kun tummaa kuvaa pimeässä niin ei näy kuin silmänvalkuaiset... No lähikuva kertoo ehkä enemmän:


Päätin pistää lappujen taustalle mustan puuvillakankaan pykäpistoilla kiinni. Se tuo vähän jämäkkyyttä ja lisäeristystä. Kokeilin ensin Tiimarin askartelu"huopaa", mutta sitten tajusin testata sen kuumuudenkestävyyttä. Ei ollut kovin hyvä se, joten vaihdoin puuvillakankaaseen joka varmasti kestää kuumuutta.

Ja sitten itselle muistiin tarkemmat tiedot: lanka SandnesGarnin Mandarin Classic, koukku 3,5 mm. Toinen lappu painoi taustakankaineen 42 grammaa ja toinen 46 grammaa.

18.3.2012

Rannalla


Eilen illalla näin tummalla yötaivaalla tähdenlennon. Olin liian hidas, en ehtinyt toivoa mitään. Saakohan sen tähdenlennon pitää varastossa kunnes keksii jotain oikeasti fiksua toivottavaa...?

Nyt toivoisin kyllä että huomenna ei olisi maanantai vaan toinen sunnuntai. Ei niin että maanantait olisivat jotenkin erityisen kurjia, vaan koska sunnuntait ovat niin kivoja.

Tänään paistoi aurinko kovin kirkkaasti ja lämmittävästi (jälleen se keli kun todellakin toivoisin että minulla olisi aurinkolasit). Kävimme lyhyellä kävelylenkillä, josta tuli myös kovin rauhallinen kahdesta syystä: 1) on niin peevelin liukasta ettei kovaa voi mennä ja 2) piti pysähdellä ottamaan kuvia. Kun ranta on umpijäässä, pääsee asioita katsomaan vähän eri kulmista kuin kesällä.


Pieni puinen silta paahtui kevätauringossa.


Taivas oli niin kovin sininen, lumi niin kovin valkoista ja rannan kivetkin tavallista värikkäämmän oloisia.


Oli hauskan näköistä, kun linnuille tarkoitettuun pesään olikin kotiutunut (ainakin hetkeksi) ampiainen.


15.3.2012

Normipäivä


Sarastusvaloni herättää minut kuudelta. (Vessassa käyvä mies yleensä kahdelta tai kolmelta, mutta sitä ei lasketa.) Pesen nassuni, pistän illalla valmiiksi laitetut vaatteet päälleni ja siirryn keittiöön. Valmistan eväät töihin ja aamiaista syödessäni teen pienen nettikierroksen (sähköposti, päivittyneet blogit ja uutisotsikot). Hammaspesu, pusu miehelle ja siirtyminen bussipysäkille. Kello on 07:10.

Bussi kuljettaa keskustaan asti, siitä kävelen töihin puolisen tuntia. Voisin ottaa toisen bussin ja säästää aikaa vartin verran, mutta mieluusti otan aamuun pienen kävelyn oli keli mikä hyvänsä. Toimistolla olen vähää vaille kahdeksan, täydessä työn touhussa kahdeksalta. Ja sitä touhua riittää sitten kello neljään asti.

Palaan kotiin joko suoraan tai ruokakaupan kautta, osan matkasta kävellen ja osan bussilla. Eli sama kuin aamulla mutta vain eri perin. Jos on kiva keli ja jostain syystä reilusti aikaa, kävelen koko matkan ja silloin siihen menee noin puolitoista tuntia. Harvoin on niin reilusti aikaa.

Kotona alkaa moniajo. Laitan ruokaa, siistin kämppää, pesen pyykkiä, kastelen kukkia, teen uuden nettikierroksen, käyn suihkussa ja syön. Kello on 18:30-19:00. Sitten alkaa se oikeasti vapaa aika, jonka voin käyttää juuri niin kuin haluan. Sitä ei kestä kauaa, sillä yhdeksältä on aloitettava iltatoimet. Viimeistään kymmeneltä on syytä olla sängyssä ja vankasti vaakatasomatkalla Höyhensaarille.

Mitä sitten teen silloin kun ehdin tehdä jotain?

Päivitän blogia, askartelen, tapaan ystäviä, kirjoitan sähköisiä ja perinteisiä kirjeitä, teen kakkostöitä, hoidan arjen askareita ja etenen miehen kanssa jossain ajankohtaisessa sarjaprojektissa. (Saatiin juuri päätökseen Downton Abbeyn ensimmäinen kausi, josta ihkuilua myöhemmin. Nyt on meneillään Walking Deadin toinen kausi. Jonossa on ainakin Sons of Anarchyn toinen kausi ja kovasti odotetaan Game of Thronesin kakkoskautta.)

Jokaiseen viikkoon on yleensä mahtunut 1-3 sosiaalista tapahtumaa (jolloin ne normiaskareet tietysti jäävät). Eilen kävin tekemässä tupatarkastuksen ystäväni uudessa omakotitalossa (hieno oli!). Huomenna juhlistetaan yhdellä porukalla kevätpäiväntasausta. Lauantaina on luvassa pienemmän poppoon saunailta. Ensi viikolle on sovittu vain yksi kahvihetki, mutta eiköhän siihen muutakin keksitä.

(Mistä muuten tulikin mieleeni se, mistä en sitten ollenkaan tykkää. Siitä, että oikein hyvä ja läheinen ystävä alkaa seurustella ja unohtaa sitten minut kokonaan. Tekee tapaamisesta oharit eikä edes hyvitä sitä. Lupaa soittaa muttei soita. Ei vastaa sähköposteihin. Sitten kyllä soittaa kun tarvitsee apua esim. sairaan lapsen hoitoon, mutta muuten ei muistakaan. Voipi olla etten kohta muista minäkään. Ihan vaan tiedoksi.)

Minusta tuntuu että aikaa omalle kivalle on liian vähän. Jos johonkin sitä lisää saisin, niin käyttäisin sen käsitöihin ja askarteluun, sekä kavereiden tapaamiseen. Niin ja ihan vain olemiseen. Siihen että ehtii leikata varpaankynnet. Eikä se kai huonoa tekisi, jos vähän liikkuisikin välillä.

Kävin sunnuntaina astangajoogassa, kun sain mieheltä ilmaisen käyntikerran. Nyt pääsen jo kävelemään melko normaalisti. Piti sitten tehdä niin tosissaan, että löysin aivan uusia lihaksia ja vammautin ne samantien. Ei tartte taas vähään aikaan urheilla.

Näin mennään vielä puolitoista kuukautta. Huhtikuun lopussa päättyy määräaikainen työsopimukseni, ja toukokuu on vielä tuntematonta tulevaisuutta.

10.3.2012

Viimeisiä viedään


Niin se vain kuulkaa on, että vuoden mittainen valokuvaprojekti on huomista vaille valmis. Vuosi on vierähtänyt, eikä yhtään kuvaa ole jäänyt väliin (no, huomisen kuvan ehdin vielä sössiä). Olemme olleet varsin reippaita!

Koko projektin tavoitteena oli innostua ottamaan enemmän kuvia ja rohkaistua julkaisemaan niitä vähemmän onnistuneita. Kuvia on kyllä otettu, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän innostuneina. Ja julkaistu on niitä huonojakin kuvia.

Tunnustan, että välillä on oltu aika paiseessa kun joku kuva pitäisi saada mutta mitään ei ole ollut mielessä eikä varastossa. Muutamana iltana kämpässä on käynyt melkoinen pyörinä ja hyörinä, kun on jostain pitänyt repiä kuvan aihe. Eilen oli juuri sellainen ilta. Onneksi lopputulos oli kuitenkin ihan siedettävä.

Yllättävän vähän niitä paniikkipäiviä on kuitenkin ollut. Muutamaan otteeseen on käynyt niinkin, että viikon aikaraja on tullut harmillisesti vastaan eikä ole voinut julkaista kaikkia hyviä kuvia. Mitään ihan älyttömän hienoja helmiä ei ole kuitenkaan jäänyt julkaisematta, ei ainakaan minulla.

En usko että itsekritiikkini on mitenkään laantunut projektin aikana. Kyllä se edelleen sieppaa ihan vietävästi, jos pitää julkaista kuva johon ei ole täysin tyytyväinen. Se on kaameinta, kun kuvassa ei ole mitään ideaa ja sitten se on vielä toteutukseltaankin melko huono. Kyllä huomaa että ovat vitsit vähissä kun pitää kuvata saippuapullon sisälle muodostuneita vesipisaroita. Tai nenäliinoja. Tai kuplamuovia. Kyllä hävettää.

Joskus sentään onnistui. Kesällä oli kiva kuvata, kun oli valoa. Kauniita olivat maisemat, eläimet ja kukat.

Mies on ottanut projektin tosissaan, ja onkin kuluneen vuoden aikana viettänyt kymmeniä tunteja kuvankäsittelyohjelmien parissa ja netin kamerapornoa selaillessa. Varustelu on lähtenyt miehellä ihan lapasesta: koko ajan on mielessä uuden optiikan tai jonkun lisävarusteen osto.

Hifistely ja armoton säätäminen on tuottanut tulosta. Saatan olla hieman puolueellinen, mutta sanonpa silti että mies on ottanut kertakaikkiaan upeita kuvia. Lemppareitani ovat Sininen hetki ja kukkakuvat.

Hauska projekti, mutta ihan kiva että se on nyt päätöksessään. Jatkossakin meillä varmasti kuvaillaan paljon. Jos onnistun erityisen hyvin, lupaan laittaa kuvan tännekin esille. Mutta käykää nyt ihmeessä katselemassa kulunutta vuotta ja kommentoikaa lempparikuvianne. Olisi mukavaa tietää ketkä ovat seurailleet meitä pitkin vuotta.

8.3.2012

Ihquu


Kauan odottamani keskiaikaluento piti jättää väliin, kun pää äityi taas kipeäksi. Harmittaa sekä jatkuva päänsärky että sen takia missatut hauskuudet.

Mutta kun tulin töistä kotiin, tulvahti ovella vastaan puhdas tuoksu. Mies oli ihan itse ja oma-aloitteisesti siivonnut koko kämpän. <3 Mahtava yllätys naistenpäivän kunniaksi!

4.3.2012

Kah, vanha tuttu, pitkästä aikaa!


Kyllä lapset kasvavat nopeasti. Minä muistan sellaisen virnistelevän pikkupojan. Missä vaiheessa Reissumiehestä kasvoi tällainen könsikäs?


Saako Reissumies kahdenkymmenen vuoden päästä ensimmäiset harmaat hiuksensa? Kulkeeko Reissumies viidenkymmenen vuoden päästä rollaattorin kanssa? Tuleeko hänen jälkeensä Reissumiehen poika? Jään mielenkiinnolla odottamaan Oululaisen tuoteperheen uusia jäseniä "Reissumiehen kauan kadoksissa ollut kaksoisveli" ja "Reissumiehen äpärät".

3.3.2012

Uutta ja vanhaa


Ykköstöissä on kivaa ja jännää. Ensimmäinen ihan ikioma asiakkaani soitti perjantaina ja sovittiin että hän tulee keskiviikkona käymään. Ehkä sille pitäisi osata sitten jotain fiksua sanoa, mutta enhän minä tiedä mistään mitään. Yritän lohduttautua sillä ajatuksella, että asiakkaani tietää luultavasti minun töistäni vielä vähemmän kuin minä.

***

Kakkostöistä meni vähän maku, kun tuli hiukan erimielisyyksiä palkanmaksusta. Ensinnäkin palkka tuli hiukan myöhässä ja toisekseen se oli mielestäni oleellisesti pienempi kuin oli sovittu. Lisäksi pidätyksiä oli mielestäni väärä määrä. (Ai että olen hankala työntekijä, kun tarkastan palkkaerittelyni ja puutun siinä oleviin epäkohtiin!) Asiaa selvitellään nyt Verohallintoa myöten ja ehkäpä siihen jossain vaiheessa saadaan selvyys.

Kyseessä voi tietysti olla ihan puhdas erehdys, mutta sen verran epäluuloinen olen että pikkuisen maistuu nyt kusetukselta. Onneksi minulla on tallessa kaikki sopimukset ja sähköpostikeskustelut. Ja onneksi tämä nyt on vain se pikkuruinen sivutyö, jonka voin lopettaa koska vain jos palkkakuviot eivät selviä minua tyydyttävällä tavalla.

***

Tuhlasin eilen ja ostin uudet kengät. Onneksi sain reilun alennuksen, normihinnalla olisivat jääneet kauppaan. Talvisaappaani eivät ole loskakelin kengät, ja nyt kun loskakelit ovat saapuneet, tarvitsin jotain vedenpitävämpää.

Uudet popot tuli testattua tänään, kun köpöttelimme miehen kanssa monta tuntia ulkosalla. Kuvasaalistakin tuli jonkin verran, ja sitä onkin nyt hauska käsitellä kun löytyi uusi ohjelma. Ilmaisversiossakin on ihan hyvin toimintoja, ja itse asiassa juuri se toiminto jota olen toivonut: nyt saan kuvista vanhan ja kuluneen näköisiä. Tässä eräänlaisena esimerkkinä kuva tulppaaneista (kannattaa klikata suuremmaksi niin näkee naarmut):


Olen kovin ihastunut vanhoihin valokuviin. Nyt voin tehdä vanhan näköisiä uusia valokuvia!