27.11.2012

Case closed


Magneettikuvissa ei näkynyt mitään erikoista, kuvat olivat puhtaat. Veriarvot täysin normaalit ja hemoglobiinikin suorastaan parempi kuin yleensä. Lääkäri sanoi että on hyvä juttu ettei löytynyt mitään, niin ei tarvitse huolehtia. Onhan se niinkin toki. Vaan kyllä minua pikkuisen silti huolettaa se, että tunnen itseni kipeäksi vaikka mistään ei ole löydetty mitään vikaa.

Toistaiseksi lopullinen diagnoosi on nyt sitten ärtyvän suolen oireyhtymä. No, sopiihan se, onhan tuo selkeästi ärtynyt välillä. Kohonneiden tulehdusarvojen syyksi tohtori epäili pöpöä, jota ei koskaan saatu kiinni. Maksa-arvojen nousun hän laittoi sairaalassa syömieni antibioottien piikkiin.

Lääkärin mielestä tämä oli nyt sitten tässä, case closed. Helppohan hänen on sanoa, minä sentään joudun elämään tämän oikkuilevan kroppani kanssa.

Pikkuisen on nyt ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta on tietysti helpotus, että mitään vakavaa ja vaarallista vikaa minussa ei ole. Toisaalta ärsyttää aivan suunnattomasti se, ettei ole oikein mitään konkreettista mihin tarttua. On inhottavasti sellainen tunne, että tämä on ihan omissa käsissä taas, mutten kykene tekemään mitään.

Kukaan ei ole sanonut sitä ääneen, mutta minä tunnen (itse)syytökset: jos vain osaisin elää jotenkin oikeammin, minulla olisi ehkä parempi olla. Vittu. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja totuus tekee kipeää.

Olen elänyt jo pitkään hyvinkin terveellistä ja onnellista elämää, joten tästä parantaminen vaatii erikoisponnistuksia. Pitäisi oppia rentoutumaan ja olemaan stressaamatta. (Helpommin sanottu kuin tehty.) Pitäisi huoltaa kroppaa ja opetella olemaan itselleen armelias. Ja ensimmäinen joka ehdottaa maagiseksi ja autuaaksi tekeväksi parannuskeinoksi joogaa, saa nyrkistä.

Tiedän, että voisin tehdä enemmän, mutta ei se ole niin yksinkertaista. Se on kuulkaa rankkaa, kun pitää itse parantaa itsensä! Monet masentuneet jäävät ilman hoitoa, koska eivät jaksa hakea sitä - ja heidän sitä on haettava, koska kukaan ei sitä muuten anna. Oma tilanteeni on hiukan samanlainen: välillä on niin ontelo olo, etten todellakaan jaksa tehdä mitään aktiivisesti oman oloni parantamiseksi, vaikka minä olen luultavasti ainoa joka voi auttaa.

Nyt pidän ehkä pienen tuumaustauon. Aion etsiä itselleni akupunktiohoitajan. Länsimainen lääketiede luovutti, kokeillaan sitten itämaista. Jos siitä ei muuta hyötyä ole, niin tunnenpahan sentään tekeväni jotain.

5 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Heips,

Vaikka muuten olenkin ollut aika hiljainen lukija (kiitos tosi hyvistä jutuista!), niin tähän on pakko kommentoida. Lähipiirissä on ollut tätä samaa vaivaa, ja vaikka susta nyt tuntuukin vähän toivottomalta, niin tulevaisuus ei kuitenkaan ole ihan niin synkkä kuin nyt vaikuttaa.

Totta on se, että tuo vaiva ei koskaan parane, eli sen kanssa on vain opittava elämään. Mutta hyvää on se, että loppujen lopuksi aika pienilläkin muutoksilla on mahdollista helpottaa omaa oloa. Kannattaa googlettaa, ja nimenomaan "ärtyvän suolen oireyhtymä ruokavalio", nimittäin sillä jo pystyy vaikuttamaan todella paljon omaan oloon. Valitettavasti on paljon kasvikunnan tuotteita, jotka pahentavat oireita, joten joudut ehkä aika tarkkaankin miettimään ruokavaliota kun olet kasvissyöjä. Mutta kunhan löydät sen itsellesi sopivan ruokavalion, vaivakin helpottaa ja elämä sen mukana.

Eikö se lääkäri sitten puhunut ollenkaan lääkityksestä tässä akuuttivaiheessa? Oireita nimittäin pystyy akuutimmassa vaiheessa helpottamaan lääkkeillä (esim. ummetusta yhdenlaisella, ripulia toisella, ihan oireesta riippuen) ja sillä tavalla rauhoittamaan tilannetta. Ja kun suoliparka on vähän rauhoittunut, on helpompi etsiä sitten niitä ns. pysyviä keinoja, joilla sen saisi pysymään rauhallisena.

Varoituksena on tosin sanottava, että vaiva on tosiaan krooninen ja vaikka sen nyt saisitkin rauhoittumaan, se varmasti jossain vaiheessa kuitenkin taas hiipii takaisin. Yleensä tämä johtuu kuitenkin siitä, että esim. ruokavalio on hiljalleen lipsahtanut epäsopivammaksi, eli tilanteen pystyy taas korjaamaan kyllä.

Tämänhetkistä vitutusta tämä ei varmastikaan vähennä, mutta tsemppia silti!

Zepa kirjoitti...

Anteeks en ole lukenut blogia kovin pitkään, joten ehkä kysymys on turha, mut kysyn kuitenkin: onko keliakia suljettu pois? Yhdellä mun kaverilla oli vuosia epämääräinen ja huono olo, kunnes keliakia todettiin ja sai uuden ruokavalion.

Hehkuvainen kirjoitti...

Miia: kiva kun rohkaistuit kommentoimaan :). Vitutuskäyrä on käynyt tosiaan aika korkealla, mutta nyt on olo hiukan laantunut (voi siis vastailla kommentteihinkin).

Lääkäri ei ehdottanut minkäänlaista lääkitystä, ei edes oireenmukaista. Ehkä osittain siksi, että maksa-arvoni ovat vasta normalisoituneet, eikä tuota nyt paranisi rasittaa yhtään ylimääräistä jos vain suinkin voin olla ilman lääkityksiä.

Akupunktioihmiseltä en ole saanut vastausta tiedusteluihini, mutta ravintoterapeuttiin sain yhteyden. Odotan jännityksellä ja innolla ensimmäistä aikaa :). Ehkä se tästä. Ainakin jotain tapahtuu.

Zepa: keliakia on poissuljettu juttu.

Miia kirjoitti...

Hyvä, että otit yhteyttä ravintoterapeuttiin, siitä se vyyhti lähtee sitten selviämään :) Toivottavasti saat yhteyden myös siihen akupunkturistiin (tai miten heitä sitten kutsutaankaan, tuo kuulostaa vähän punk-turistilta..), jos vaikka sekin auttaisi tilanteen rauhoittamisessa.

Hehkuvainen kirjoitti...

Punk-turisti :D! Viikon päästä lauantaina ensimmäinen ravintoterapia-aika, jännää.