27.9.2012

Syys


Ulkona on ihanan pimeää. Minua hämärä ja pimeys ei ahdista, vaan olo on jotenkin turvallinen. Koko maailma pienenee kodin lämmön kokoiseksi ja viilenevä ilma antaa hyvän tekosyyn rakennella sisälle villapesiä joihin kaivautua.

Sairasteluni vuoksi menetin lähes neljä kiloa painostani, ja se tuntuu tässä kropassa. Se on tuntunut paitsi voimattomuutena ja tietynlaisena velttoutena, myös paleluna. Vasta ihan muutaman yön olen voinut nukkua ilman yöpaitaa, kun ennen sairaalajaksoa alasti nukkuminen oli vakiintunut tapa. Peitto on ollut koko ajan riittävän paksu, mutta jotenkin olen kaivannut ylimääräistä lämmikettä ja suojaa. Ohut mieheltä lainattu yöpaita ei lämmittänyt fyysisesti ehkä kovinkaan paljoa, mutta henkisesti se oli tärkeä juttu. Mieleni tuntuu kaipaavan suojaa vähintään yhtä paljon kuin ruumiini.

Syksy on kääriytymisen aikaa, ja toipilaana tämä asia on korostunut. Nautin erityisen kovasti aamutakkini pörröisyydestä ja villasukkieni lämmöstä. Raikas syystuuli ja sade eivät kuitenkaan pelota, sillä ne virkistävät kehoa ja mieltä. Lisäksi totta on tämä: mitä viheliäisempi sää, sitä ihanammalta tuntuu hypätä lämpimän suihkun jälkeen kuohkean untuvapeiton alle.

Tulkoon tuuli ja sade, tulkoon pimeys! Minä en pelkää, sillä teen itselleni pehmeän, lämpimän ja pörröisen kuoren - niin paksun ja suojaavan, etten kolise maailmaa vasten.

5 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Ihana, että joku toinenkin rakastaa tätä pimeyttä ja syksyä! Minä kun tunnen aina olevani ihan kummajainen toisten joukossa. Kaikki murisevat ja marisevat syksyn tuloa ja minä nautin...

Anneli kirjoitti...

Minua puolestaan ahdistaa ja väsyttää tämä pimeys.
Voisinpa vaan nukkua pari kuukautta :)
Olen siis tuollainen marisija :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Sari: ollaan kuin ei oltaiskaan ja nautitaan vaan ^_^.

Anneli: no sinusta ei saa marisijaa kyllä tekemälläkään! :D

Hanniina kirjoitti...

Toinen epäsyysmasentuja ilmoittautuu! Ihanaa kävellä kylmässä sateessa (riittävissä varusteissa tietty), kun ikkunoissa loimottavat valot. Mukavaa katsella ikkunasta aamu- ja iltahämäriä: milloin ilma alkaa näyttää talven väriseltä? Kynttilöitä polttaisin melkeinpä aina, mutta onhan se nastaa, kun muutkin alkavat huomata ne.

(Vasta-argumenttina täytyy kyllä mainita, että pimeän ja liukkaan tullen päivittäinen 130 kilsan työmatka-autoilu ei paljon naurata. Se jopa itkettää silloin, kun se ei ainoastaan kiroiluta ja muuten vaan vituta.)

Hehkuvainen kirjoitti...

Minäkin pidän ulkoilusta erityisesti tähän aikaan vuodesta. Jos olisin terve, tekisin mieluusti pitkiä kävelylenkkejä. Hyytävän pitkä on työmatkasi, toivottavasti selviät siitä mahdollisimman pienillä itkuilla.