18.8.2012

Snip snap


Lapsuuden hiusjutuista on jäänyt mieleeni se, kuinka äitini väitti ettei minulle kasva pitkä tukka. Kumma että sitä piti silti aina olla leikkaamassa... Hyvinhän se on kasvanut, kun olen antanut kasvaa. Pihinä en ole käynyt parturissakaan (se viimevuotinen leikkaushan tapahtui lahjakortilla), vaan kaverit ovat hoitaneet lyhentämisen ja tasaamisen. Aamulla tukkani oli tällainen:


Tosin tuollaisena (pitkänä ja avoimena) sitä ei oikein kukaan ole koskaan nähnyt, vaan tällaisena:


Aina kiinni, eikä koskaan millään hienolla kampauksella vaan joko ponnarilla tai nutturasykeröllä. Laiska ei ole koskaan opetellut kampauksia, yksinkertainen lettikin on jäänyt tekemättä. Vaan nytpä ei tukka yletä enää edes ponnarille. Tässä tilanne nyt:


Tattadaa! Yli kymmenen vuoden pitkätukkaisuus päättyi tänään, kun kävin ekokampaajalla energialeikkauksessa. Tukka on kuvassa klähmäinen, sillä siihen jätettiin hoitava öljy. Kuva ei siis kerro ihan koko totuutta, puhtaana tuo vielä hiukan nousee, pöyhiintyy ja ehkä taipuukin enemmän. Nyt se jököttää öljyisenä, mutta se ei haittaa.

Oli oikein ihana kampaamokäynti. Ekokampaajalla taidan käydä jatkossakin, sillä se sopii sekä ekologisiin arvoihini että tähän "pese ja pidä" -rutiiniini. Kampaaja oli heti kanssani samoilla linjoilla: hiusten pitää antaa olla. Niihin ei pidä laittaa mitään kemikaalipommeja joiden vaikutuksia pitää sitten korjata toisilla kemikaaleilla.

Jaa mikä ihmeen energialeikkaus? Jos olisin saanut aivan puhtaan energialeikkauksen, minulla saattaisi olla puoli päätä pulina ja toinen sojottaa sekapitkänä. Onneksi sain kuitenkin sellaisen energialeikkauksen, joka myöntyy normiparturointiin siinä, että koitetaan kuitenkin pysyä jossain mallissa. Sain siis polkkatukan, jossa on energialeikkauksen piirteitä.

Energialeikkauksessa hyväksytään tukan pyörteet, kihartuvuus ja luonnollinen taipuisuus. Hiukset pyritään leikkaamaan myötäillen sitä asentoa, johon ne luonnollisesti asettuvat. Tämän vuoksi energialeikattu tukka on laittamatta valmis. Leikkauksessa pyritään siihen, että hiukset tukisivat toisiaan, joten tukka tuntuu paksummalta ja pysyy mallissaan pidentyessäänkin. (Näin siis ainakin teoriassa, aika näyttää kuinka tämä käytännössä toimii.)

Leikkauksen alle sain ihanan rentouttavan hieronnan. Se teki hyvää sekä keholle että mielelle. Energialeikkauksen voi tehdä myös huuhaa-allergisille ihmisille, mutta minusta oli mukavaa että menimme kampaajan kanssa oikein reilusti hörhöyden puolelle. Keskustelimme energioista, chakroista ja shamanismista. Elämässäni on ollut aika pitkään eräänlainen hörhöysvaje, ja nyt sain kerralla kunnon annoksen huuhaata.

Fiilis on hyvä, keventynyt. Ajatus lyhyestä tukasta on pitkään ollut mahdoton ja jopa kauhistuttava. Nyt olin kuitenkin muutokseen henkisesti valmis, jopa kaipasin sitä. Pitkä tukka kävi raskaaksi ja ahdistavaksi. Nuttura oli ilmeisesti henkisestikin liian tiukka. Nyt olo on vapautunut, tekisi mieli hiukan pomppia. Energia virtaa taas.

13 kommenttia:

Päivänsäde kirjoitti...

Hienoa, upeeta!! :D

...ja VOI EI...nyt alkais itelle tehä taas mieli punasta tukkaa ku näkee sun tukan, just ku saanu oman värin takas! Ja pitkää vai lyhyttä...?

Mulla jääny mieleen kananmunalla hiusten pesu, liekkö ollu kamomillaa seassa. Niin ja toisen tädin leikkaama kammottava patapoikatukka. :D

Salla kirjoitti...

V-A-U! Ihana! Ja mulle taas tuli himo tarttua saksiin... Mut annetaan ny kasvaa!

Mustikkamaa kirjoitti...

Miten sulla on voinu sen edellisen kampaajan ja tuon ekan kuvan välillä tukka kasvaa noin paljon :O! Oon niin KA-DE! t:Edelleen puolikalju tukkansa kanssa kamppaileva nainen, joka harkitsee sen kaljun hankkimista (vaikka oikeasti tahtoisi ne pitkät hiukset)...

Aikatherine kirjoitti...

yksinkertainen malli on aina hyvä. Minulle taisi kampaaja leikata aika energisen mallin, kaikki pyörrekohdat on liki klani. Äh, nyt vain kasvatan, en leikkauta enää, no en ainakaan pian, kumpa sais ees polkkapituuden. Onneks energiat virtaa oli tukkaa tahi ei

Urpo Turpo kirjoitti...

NOUuu... Pitkät JA punertavat hiukset katkottu lyhyemmiksi... Voi tätä vääryyksien vääryyttä. Eieieiei...

Anneli kirjoitti...

Ihana uusi kampaus. Minullakin oli yli 20 vuotta pitkät ja sitten ne alkoivatkin lyhentyä. Nyt lyhyemmät kuin koskaan :)
On mukavaa kun peilistäsi katsoo ihan uusi ihminen :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Päivänsäde: kamomillaa on aivan varmasti teidänkin pihalta kerätty :). Siitä vaan hennaamaan, sillä tämmöisen värin saa ;).

Salla: pidetään kosmista tasapainoa yllä - minä lyhennän, sinä kasvatat :).

Mustikkamaa: tuo vuoden takainen kuva hiukan valehtelee; tukan kiharrus veti sitä lyhyemmäksi, oikeasti oli pituutta ihan reilusti. Eli ei se nyt niiiin huimasti ole kasvanut. Tsemppiä tukkataisteluusi!

Aikatherine: hui, onpa ollut innokas leikkaaja! O_o

Urpo Turpo: älä itke, se kasvaa kyllä takaisin ;).

Anneli: no onneksi peilissä on jotain tuttuakin, johan tässä säikähtäisi jos ihan uusi ihminen olisi :P. Mutta kyllä se tukkamallin vaihtaminen muuttaa kovasti ulkonäköä... saapa nähdä tunnistavatko kaverit ollenkaan!

Hanniina kirjoitti...

Mikä lafka? Kiinnostais!

Aiemmin tämäkin hiusto kasvoi toki hentona, mutta suht runsaana ja hyvin kiiltävänä - nopeasti. Viiteen vuoteen ei sitten olekaan kuin puskenut kitukasvuista hamppukuitua varmaan persiistä asti. Kampaaja kysyi, montako kertaa oikein olen ollut raskaana - nolla. (En halua tietää, missä kunnossa tää pää olisi, jos raskauksia olisi takana vaikka kaksi.) Ja aamuhetket ovat liian arvokkaita käyttää föönaamiseen. Tahtootahtootahtoo!

Hehkuvainen kirjoitti...

Hiussalonki TinTin. (Sivujen kielellisestä annista voit saada näppyjä, yritä ignoroida.) :) Tampereella on toinenkin ekokampaamo, Oranssi. Ehkä testaan sitäkin joskus.

Mie taas kirjoitti...

Ohhoh! Onpas erilainen! Ja WAU!! :D

Hehkuvainen kirjoitti...

On kyllä erilainen! Ei mielestäni mitenkään wau, mutta kiva kuitenkin. :) Nyt tuntuu siltä, että taidan pitäytyä lyhyessä tukassa, katsotaan mitä mieltä olen sitten kun talvi tulee ja tukka leijailee staattisen sähkön avustamana sinne tänne... :P

Alitsa kirjoitti...

Tosi kiva malli, me like. :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Hih, jotenkin huvittaa nämä ylistävät kommentit, kun tuo "jälkeen" -kuva on oikeasti aika kamala :P. Kiitos silti ^_^.