26.8.2012

Askart paskart


Vaikkei blogista ehkä niin voisi päätellä, olen viime aikoina ollut melko ahkera askartelija. Olin viikko sitten ystävän luona treenaamassa kankaanpainantaa ja tänään toisen ystävän luona painimassa paperiaskartelun parissa. Ja kotona on tietysti tullut tehtyä sitä sun tätä heti kun on ollut hetki vapaata.

Tänään ystävä puki sanoiksi ja virkkoi oikein ääneen sen, mitä olen itsekseni mietiskellyt paljonkin: mikä siinä onkin ettei askartelu- ja käsityöharrastukseen osaa hyvällä omallatunnolla laittaa rahaa?

Olen ostanut viime päivien askarteluja varten kangasta, ompelutarvikkeita, kangasväriä, kuviopapereita ja korutarvikkeita karkeasti ja hiukan yläkanttiin arvioiden 140 eurolla. Ja hirveä moraalinen krapulahan siitä tietysti tuli.

Ei auta, että perustelen ostokseni. Näillä olisi kuitenkin tarkoitus joululahjoa melkein parikymmentä henkeä (eikä kuvia ole siksi vielä luvassa), eikä yksittäisen lahjan hinta tule siis olemaan kymmentäkään euroa. Eikä 140 euroa ole kovin kummoinenkaan hinta, jos miettii muita harrastuksia. Tuolla rahalla pääsee ehkä kolmesti ratsastamaan. Sillä saa hyvät lenkkikengät, jotka reipas juoksija kuluttaa kesässä puhki. Sitä paitsi iso osa tekeleistäni menee tosiaan lahjaksi, minulle jää lähinnä tekemisen ilo.

En oikein ymmärrä. Osaan - samoin kuin ystäväni - olla varsin pihi, eikä minulla ole sinällään mitään tarvetta ostella uutuuksia ja hienouksia. Mutta en usko että kyse on yksistään nuukuudesta, kun saamme molemmat kauhukohtauksia ja morkkiksen heti kun käytämme hiukankaan enemmän rahaa omaan rakkaaseen harrastukseemme. Miksi ihmeessä?

Yhteisaskartelu sopii rahoistaan tarkoille: tänäänkin lainasin ystäväni leimasimia, kuviosaksia ja käsityölehtiä. Kaikkea ei tarvitse ostaa itse, mutta jotain kuitenkin. Olisihan se kiva jos kivistä ja kävyistä voisi askarrella kaikkea mahdollista eikä mitään tarvitsisi ostaa, ei ainakaan mitään kallista. Mutta vaikka olenkin mestaripihistelijä, ostan minäkin toisinaan jotain.

En saa kiksejä ostamisesta, vaan siitä että saan mahdollisimman halvoista raaka-aineista aikaan jotain kivaa mahdollisimman monelle. Ystäväni on samaa maata, ja tänään yhdessä ihmettelimme sitä kuinka vaikeaa on sallia itselleen kivoja juttuja ihan vain kivuuden vuoksi.

Ehkä jonain päivänä sitä on niin vanha, viisas ja rikas, että voipi ostaa vaikka uudet tussit asiaa etu- tai jälkikäteen pohtimatta.

3 kommenttia:

Mustikkamaa kirjoitti...

Tää nyt ei liity varsinaisesti käsityöharrastukseen, mutta ostamiseen liittyvään morkkikseen. Mun rakas, vanha 30-vuotias äidiltä peritty nahkalaukku alko haisemaan niin kamalalta, että mun piti hankkia uus tilalle. Se makso vaan noin 25eur mutta valtava morkkishan siitä tuli, vaikka uuden laukun tarvitsinkin... Huah. Sinänsä ristiriitaista, mutta sitten kun olen taas töissä ja palkka juoksee, niin tiedän että tämä ostamiseen liittyvä morkkis vain pahenee (siitäkin huolimatta että rahaa jää menojen jälkeen enemmän).

Anneli kirjoitti...

Olisi kiva nähdä kuvia sinun kankaanpainata töistäsi.
Minullakin on tänään sitä lajia esittelyssä :)
Mukavaa päivää !

Hehkuvainen kirjoitti...

Mustikkamaa: tuttu tunne tuo :/.

Anneli: kyllä niitä kuvia sitten myöhemmin tulee :).