14.7.2012

Lauantai-illan huumaa


Mies karkasi kaupungista, joten jäin viettämään villiä viikonloppulesken elämää. No, ei nyt niinkään villiä, mutta melkein menevää kuitenkin (lue: sain itseni ovesta ulos). Ainahan minulla on miestä ikävä heti kun se on lähtenyt. Ehkä minusta huokui seurankipeys tai sitten olin tänään jotenkin erityisen helposti lähestyttävä, kun seuraa ilmaantuikin.

Kävin bussilla kaupungissa, ja sekä meno- että paluumatkan aikana kanssamatkustajat tunsivat tarvetta puhua minulle. Kaikkihan tietävät että bussissa kuuluu istua hiljaa paikallaan ja tuijottaa ikkunasta ulos tai johonkin kaukaisuuteen niin, ettei vahingossakaan saa minkäänlaista kontaktia toisiin matkalaisiin. Menomatkalla puhkesi kuitenkin puhumaan ihan selväpäisen oloinen nainen, paluumatkalla vähemmän selväpäinen mies. Humalatila usein hämärtää kykyä ymmärtää ja noudattaa bussimatkustamisen kirjoittamattomia hiljaisuussääntöjä.

Kävin kangaskaupassa ostoksilla, ja suureksi hämmästyksekseni myyjä tuli heti palvelemaan minua. Yleensä myyjää saa metsästää ympäri kauppaa vaikka kuinka pitkään, ja sitten kun sellaisen löytää niin on se varmana varattu. En ehtinyt edes asettua palalaaria tonkimaan kun tultiin jo kysymään että kuinka voitaisiin auttaa.

Eikä siinä vielä kaikki! Pyysin tuotetta, jota löytyisi toiselta osastolta, jonne minut sitten ystävällisesti ohjattiin saatesanoilla "siellä on aika vähän myyjiä, mutta toivottavasti löydät jonkun". Ja voi ihmetys: ei minun tarvinnut edes etsiä, kun heti tuli myyjä! Hämmentävän sujuvaa. Kiitin kauniisti kuluttamalla kaupassa rahojani.

Mutta oikeastaan halusin kertoa hauskasta illastani. Sain itseni tosiaan ovesta ulos, päätin lähteä vallan itsekseni seuraamaan burleskiesitystä. Tuosta kotipysäkiltä nousi kuitenkin bussin kyytiin nainen, jonka arvasin menevän samaan esitykseen (ei meinaan yleensä ole niin pynttäytyneitä naisia tuolla pysäkillä).

Jäimme bussista samalla pysäkillä, ja otin naisen jutulle. "Meillä taitaa olla sama matka." Hän sanoi ajatelleensa samaa. No niinpä sitten kuljimme yhdessä määränpäähän ja vietimme varsin hauskan illan jutellen niitä näitä. Palasimme samaa matkaa kotipysäkille, toivoimme törmäävämme uudestaan samoissa merkeissä ja toivotimme hyvät yöt.

Hassua. Tampereella taitaa asua noin 200 000 ihmistä. Jotenkin pidän aika merkillisenä sitä, että kanssani samaan bussiin astuu täysin vieras ihminen, jolla on tismalleen sama päämäärä kuin minulla. Ja vielä merkillisempänä pidän sitä, että tajuamme olevamme menossa samaan paikkaan, otamme asian puheeksi ja vietämme hauskan illan yhdessä.

Siinä tuli juteltua ummet ja lammet ihan ventovieraan kanssa. Minusta on ihmeellistä miten joidenkin kanssa vain synkkaa kerrasta ja heti. Mikä se onkaan se juttu, joka pistää ajattelemaan että "no tällepä minä voinkin kertoa kaiken sensuroimatta"? Nähdään bussipysäkillä ja sitten siitä puolen tunnin kuluttua jutellaankin jo läpi miehet, harrastukset ja nännit. Ei minulla ihan oikeasti ole kovinkaan usein tapana mennä vasta tapaamilleni ihmisille selvittämään sitä kuinka minulla ei ole rintaliivejä.

Ihan holtitonta tämä elämä kun ei ole mies vahtimassa.

3 kommenttia:

Moarre kirjoitti...

Kävitkö sattumalta Eurokankaassa? Kaveri antoi joku aika sitten täällä Turussa niille aika kipakkaa palautetta palvelun puutteesta ja ainakin täällä palvelu on sen jälkeen parantunut. Kovasti. Toivon vain, että muutos jää pysyväksi..

Anonyymi kirjoitti...

:-) Se on tätä uutta ekshibitionismiharjoitusta.

Hehkuvainen kirjoitti...

Moarre: Eurokankaassapa hyvinkin. Ja olen tosiaan täällä ainakin tottunut siihen, ettei palvelua juurikaan saa. Nyt sai. Hienoa että kaverisi on antanut palautetta!

Anonyymi: illan teema oli paljastelu! :P