1.6.2012

Työmatkapyöräilyä


Töihin on tullut kesäharjoittelija. On mukavaa, kun ei ole enää se uusin talossa. Tuntee tietävänsä edes jotakin, kun voi neuvoa toiselle vessapaperien ja toimistotarvikkeiden sijainnin. Jonkin verran osaan neuvoa myös kirjanpitoasioissa, mutta taidan kyllä pääasiassa pysytellä hyvin yksinkertaisten juttujen neuvomisessa.

Ehkäpä ehdin kesän aikana opettaa harjoittelijalle kahvin keittämisen salat. Ei niin etteikö harjoittelijasta olisi muuhunkin, epäilen vain omien tietojeni oikeellisuutta ja siten mahdollisuuksia opettaa yhtään mitään. (Mutta kahvia osaan jo keittää! Olenhan jo kohta vuoden verran harjoitellut.)

Tänään meni koneeseen hermo; ohjelma alkoi temppuilla klassisesti varttia vaille neljä kun hommat olivat juuri valmistumassa ja niinpä vitutuskäyrä pomppasi välittömästi jyrkkään nousuun. Näkihän sen jo heti ettei neljäksi ehdi saada valmiiksi, vaan pitää maanantaina jatkaa ongelman selvittämistä.

Ainahan niitä töitä kesken jää, mutta tänään olisin kyllä halunnut lopettaa sellaiseen sopivaan pisteeseen ja aloittaa sitten maanantaina uuden projektin parissa. Nyt jää kuitenkin ärsyttävästi päähän kummittelemaan se viittä vaille valmis homma, enkä pääse siitä eroon koko viikonloppuna.

Tämä on selkeästi ongelmani ajatustyötä tehdessäni - työt jäävät pyörimään päähän. Ei se sinällään häiritse, mutta tunnistan kyllä taipumukseni jäädä työvaihteelle. Työasioiden ajatteleminen vapaalla ei rasita tai häiritse, koska yleensä kyseessä ovat varsin mielenkiintoiset ja itseä kiinnostavat aiheet ja ongelmat. Mutta ajatus siitä, että vapaa-aikakin kuluu työjuttuja miettiessä, tuntuu ikävältä. Täytyy yrittää tunkea työajatukset syrjään ja täyttää aivot viikonlopun aikana kaikilla mukavilla, pörröisillä ja kesäisillä ajatuksilla.

Olen jo useampana päivänä tehnyt työmatkat pyörällä. Matkaa on erään karttaohjelman mukaan 6,1 kilometriä. Koska poljen vaihteettomalla pyörälläni hitaasti, minulla menee matkaan aika tarkalleen 35 minuuttia. Se on ihan hyvä aamulenkki, töihin on päässyt virkeänä ja vain lievästi hikisenä. Takaisin päin huristeleminen on vielä mukavampaa, sillä matka tuntuu enemmän alamäeltä. Saattaa se olla sitä oikeastikin.

Tänään jo pitkään uhannut sade sitten viimein lankesi päälle töihin mennessä, ja tulin siihen tulokseen ettei vedenpitäviin vaatteisiin investoiminen olisi välttämättä ollenkaan huono ratkaisu.

2 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Yritä nyt viettää mukava viikonloppu, äläkä muistele tämän päiväisiä ongelmia.
Hienoa hyötyliikuntaa tuo pyöräily :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Tänään onkin tullut vettä niin, että pyöräilyn sijasta olisi voinut soudella O_o. Ihanaa kesälomaa sinulle, eiköhän yhdeksään viikkoon osu muutama aurinkoinenkin päivä ;).