14.6.2012

Hampurilaisen kosto


Miehen oli sitten ihan pakko käydä syömässä Jack the Roosterin syystäkin pelätty Death Burger. Säännöt ovat selvät: saat T-paidan ja nimesi hall of fameen, jos syöt Death Burgerin puolessa tunnissa ja kykenet pitämään sen sisälläsi kymmenen minuuttia. Suorituksen aikana ei saa käydä vessassa eikä tilata väkeviä tai maitotuotteita.

Onneksi en ollut katsomassa, kun mies taisteli purilaisen kanssa. T-paita tuli, mutta niin tuli purilainenkin. Kotimatkalla se teki epämiellyttävän paluun ilmeisesti komeassa kaaressa. Tiedän tapahtuneesta aivan liikaa, ja säästän teidät suuremmalta kuvailulta.

Mies tuli kotiin valkoisena kuin lakana ja pyysi ensi töikseen suurta lasillista maitoa. Onneksi sitä kaapissa oli, ja mies kokikin melkoisen ihmeparantumisen. Väri palasi kasvoille, samoin hymy. Ei mennyt kuin hetki, kun mies oli lähestulkoon normikunnossa.

Minä sen sijaan en ollut. Olen kertonut blogissani aiemminkin siitä, että kärsin emetofobiasta. Tuo Wikipedian kuvaus on oikeastaan aika hyvä, tunnistan itseni monesta kohtaa. En jokaisesta, mutta monesta.

Niinpä tiesin seuraavan yön menevän pilalle. Mies nukkui hyvin, minä pyörin sängyssä ja näin painajaisia. Näin koko ajan samaa unta: selvittelen hampurilaispaikan kuittikasaa ja kaikissa kuiteissa on oksennusta. (Loppuyöstä näin unta normitöistä, ja se oli hirvittävän suuri helpotus. Vain töitä.)

Kuuntelin miehen hengitystä ja liikehdintää. Kulkeeko sillä henki kunnolla? Tuleeko sille sydänpysähdys? Aikooko se oksentaa uudestaan? Olin jatkuvasti valppaana, sillä pelkäsin nukahtaa; pelkäsin herääväni siihen että mies oksentaa päälleni.

Älkää naurako, fobia on fobia juuri siksi että se on järjenvastaista.

Vaikka minä olin koko päivänä syönyt ihan normiruokaa, jonka pitäisi sopia vatsalleni, minulla pisteli ja poltteli ylävatsaa. Ahdisti, puristi ja poltti. Aina silmät sulkiessani näin väkisin mielessäni kuinka mies kärsii pahoinvoinnista. Samaan syssyyn silmien ohi vilisti filminauhana kaikki koskaan näkemäni oksennukset ja oksentamiset. (Niitä on joka vuosi enemmän.)

Olisin halunnut silitellä miestä ja käpertyä hänen syliinsä, mutta en voinut. Pelkäsin, että osuisin vahingossa johonkin mikroskooppiseen oksennusroiskeeseen. Täysin olemattomaan ja näkymättömään, mutta mielessäni niin todelliseen.

Minä kärsin siitä tappajapurilaisesta pidempään kuin mies, vaikka hän sentään kävi läpi sen fyysisen tuskan. *syvä huokaus* Kun tällaisen näin pienen ja mitättömän asian kanssa on jo tällaista, voitte varmasti kuvitella millainen tilanne olisi jos mies sairastuisi ihan oikeaan vatsatautiin.

Minun ei tarvitse kuvitella. Tiedän, että minä en söisi enkä nukkuisi, vaan linnoittautuisin johonkin nurkkaan tärisemään ja itkemään käsidesin kanssa. Toivon todella, että jos joku kaamea vatsapöpö tänne joskus rantautuu, se iskee ensin minuun. Sillä oksentamisen pelko on pahempaa kuin oksentaminen. (Ehkä.)

7 kommenttia:

Mustikkamaa kirjoitti...

Mitä tuossa Death Burgerissa sitten on, että se saa aikaan tuollaisen reaktion :o??

Hehkuvainen kirjoitti...

Riittävästi tulista chiliä. Oiskohan Nagaa.

Anneli kirjoitti...

On noita fobioita minullakin !!!

Talviturkki tuli muutes heitettyä... kävin järvessä 3 kertaa :DD

Hehkuvainen kirjoitti...

Fobiat ovat kurjia :(.
Hrrrr, vesi on vielä kylmää! Olet ollut rohkea uimari! *aplodit*

Yamaba kirjoitti...

Kuulin ensimmäistä kertaa sekä tuosta burgerista että emetofobiasta. Näin tässä aina uutta oppii; blogiasi kannattaa käydä lukemassa. Hyvin miellyttävä ja hyödyllinen meille lukijoille. Sinä viisaana ihmisenä varmaan osaat tulla tilanteen kanssa toimeen. Minä en osaa neuvoa mitään, mutta ei minun varmaan tarvitsekaan.

Alitsa kirjoitti...

Juu, pelon pelko on aina pahinta. Itse pelon kohde useinkaan ei ole niin kamalaa, mutta se etukäteispelko...:(

Hehkuvainen kirjoitti...

Yamaba: enpä ole ajatellut blogiani mitenkään erityisen hyödyllisenä tai opettavaisena, mutta niinhän se on, että ihmisiä seuraamalla oppii kaikenlaista uutta. Minä en tule mitenkään kovin hienosti fobiani kanssa toimeen. Kas kun järjellä tai viisaudella ei tässä pärjää. Mutta yritän silti.

Alitsa: olen mestari etukäteiskammossa. Suorastaan hirrrrrveän hyvä. :/