1.5.2012

Klikkaa mua


Mies kertoo aina silloin tällöin kuulumisia Facebookin puolelta. Usein joukossa on ihan jännittäviäkin juttuja, mutta pääsääntöisesti jutut ovat sitä tasoa että joku entisen työkaverin entinen heila on löytänyt netistä jonkin hauskan kuvan. Toisin sanoen uutiskynnys on matala ja se ylitetään helposti.

Mies seuraa tiiviisti kuinka kaverinsa hilpeinä hehkuttavat vaikkapa uuden asunnon löytymistä, jotain jälkikasvun hassunhauskaa sutkautusta tai arkipäivän ongelmista selviytymistä. Aina välillä olen hiukan kateellinen siitä, että mies on tietyllä tapaa paremmin perillä ystäviensä (ja puolituttujenkin) elämästä kuin minä omien ystävieni liikkeistä. Nopea jakaminen houkuttaa.

Mutta ei riittävästi. Minua on alkanut yhä enenevässä määrin ärsyttää se, kuinka laiskaksi Facebook ihmiset tekee. Minua ärsyttää se, että osallistuminen on nykyään vain klikkaus. Tykkään tästä, en tykkää tästä, jaan tämän. Saisinko tyydytystä siitä, että kymmenkunta ihmistä klikkaisi tykkäävänsä statuspäivityksestäni? Aivan varmasti saisin. Mutta en halua tehdä elämästäni sellaista, että siihen voi osallistua pelkällä hiiren painikkeen näpäytyksellä.

Suoraan sanottuna minä vaadin ystäviltäni enemmän. Olen ehkä vanhanaikainen, mutta minusta ihan perinteinen naamakkain keskustelu on paras tapa kommunikoida, ja -kauneusjättiä lainatakseni- olen sen arvoinen.

Maailma ja sosiaaliset tavat ovat muuttuneet niin, ettei enää tehdä viikkotolkulla kestäviä vierailuja. Oikein vanhaan aikaan se oli kai varsin tavallista, että vieraat tulivat vähintään viikoksi tai vaikkapa koko kesäksi. Ihan siihen ei meikäläinenkään taivu, mutta en myöskään hyväksy sitä, että pelkkä Facebookin peukkutoiminto tai parin rivin kommentti riittäisi.

Monilla näkyy olevan blogissaankin mahdollisuus ilmoittaa mielipiteensä blogikirjoituksesta pistämällä rasti ruutuun. "Tykkäsin, mutta olen liian laiska kommentoimaan." "En tykännyt, mutten jaksa kirjoittaa vastaväitettä." Sehän se klikkauksen kertoma viesti on. Jos blogikirjoituksessa on 20 ruksia, mutta ei yhtään kommenttia, tulen kovin surulliseksi. Minun blogissani sellaisia mielipidemittauksia ei tule koskaan olemaan. Jos olet liian laiska kommentoimaan, niin kyllähän minä sen huomaan siitä että kommenttisi puuttuu. Ei sitä tarvitse erikseen typerällä klikkailulla osoittaa.

Minusta se ei ole oikeaa ystävyyttä, että seurailee jonkun uutisvirtaa. Se ei ole ystävyyttä, että tietää jonkun käyneen kivassa ravintolassa tai lukee jonkun katsoneen hyvän elokuvan. Mielestäni sekään ei vielä riitä ystävyyteen, että klikkaa lukeneensa nämä uutiset tai laittaa kommentiksi hymiön. Oikea vuorovaikutus on avain ystävyyteen, ja se edellyttää mielestäni ihan toisen tasoista paneutumista.

Minulle pitää puhua, soittaa ja kirjoittaa. Minua pitää tavata. Minun kanssani ystävyyttä hoidetaan aikaavievästi ja vanhanaikaisesti. Ehkä tämä maailma on menossa siihen, että kaikilla on Facebookissa 250 kaveria ja jokaiselle riittää aikaa yhden klikkauksen verran. Ehkä joillekin riittää se, että he saavat riittävän monelta ihmiseltä saman verran huomiota kuin vaativa ajattelutehtävä ADHD-lapselta. Pienesti, nopeasti, ohimennen. Kliks vaan, ja olen jo muualla.

Tai ehkä täällä on vielä samanlaisia dinosauruksia kuin minä. Kuulen uutiset ehkä viikon, kuukauden tai vuoden myöhässä, mutta sitten otan oikein asiakseni kuunnella. Eikö sinustakin tuntuisi hyvältä, että joku (muu kuin terapeuttisi) oikeasti kuuntelisi asiasi, keskustelisi kanssasi elämästäsi, vaihtaisi ajatuksia ja olisi läsnä kun kerrot jotain itsellesi tärkeää? Vai onko tapanasi heitellä ilmoille satunnaisia otteita elämästäsi ja tuntea iloa siitä, että ystäväsi ovat "osallistuneet" klikkaamalla tykkäysnappia?

12 kommenttia:

Mrs.Marple kirjoitti...

Itte tykkään naamakirjasta siksi, että sieltä löytyy juuri ne "hyvää päivää, kaunis ilma tänään" tutut joita oli yläasteella ja kauppiksessa ja ammattikorkeassa. Laajat tuttavapiirit - joihin ei pidetä samalla tavalla yhteyttä kuin ystäviin.

Omalla työpaikalla on kuitenkin sen verran pienempi piiri (ja nyt kotiäitinä vielä pienempi :D), että on mukava vaihdella kevyitä kuulumisia välillä.

Se tykkäys on verrattavissa siihen kun ohimennen moikkaili tuttuja tai vaikkapa nosti kättä.

Mutta kukin tavallaan ja tykkää mistä tykkää ;)

Mustikkamaa kirjoitti...

Kirjeessä juuri kävin tätä läpi, joskin aika pinnallisesti. Poistuin itse naamakirjasta pari kk sitten ja olen tyytyväinen päätökseeni. Kuinka ollakaan, jotkut ovat ottaneet itseensä tämän ja katsovat tämän olevan hyvä syy olla olematta enää yhteyksissä. Jännä paikka nähdä ketkä ovat niitä aitoja ystäviä. (Kuten T. josta kirjoitin myös, viestittelin vappuja ja hän kirjoitti huomanneensa, että olen poistanut hänet kaverilistoiltani, tyyliin että ottaa sen vinkkinä. Kerroin sitten että poistuin naamakirjasta kokonaan siihen aivan kyllästyneenä, mutta eipä tullut enää lainkaan vastausta.)

Hehkuvainen kirjoitti...

Mrs.Marple: Facebookissa on toki hyvätkin puolensa. Ja ihmisellä on hyvä olla sellaisia "hyvää päivää, kaunis ilma tänään" -tuttuja. Kaikkiin ei voi (eikä tarvitse) pitää samalla tapaa yhteyttä kuin läheisiin ystäviin.

Minä vain pelkään juuri sitä, mistä Mustikkamaa jälkeesi kirjoittaakin: ei jakseta/viitsitä pitää enää muuten yhteyttä, kun klikkailu ei syystä tai toisesta onnistu. :/ Aidot ystävät jaksavat tarttua puhelimeen tai kirjoittaa kirjeen/sähköpostia.

Tuo ohimennen moikkailu tai käden heilautus olisi minusta ihan ok, jos molemmat tekisivät vain sen. Siis niin kuin kadulla törmätessä sanotaan reippaasti morjens ja heilautetaan kättä. Sehän on mukavaa se.

Mutta minusta se on vähän eri asia silloin, kun itse kertoo vaikkapa jostain provosoivasta uutisesta ja sen herättämistä tunteista, niin toiset vain menevät ohi ja heilauttavat kättään. "Katsokaa, mitä asiaa minulla on." "No kato niin onkin, morjens!" Siinä jää kommunikaatio jo aika yksipuoliseksi. :/

Mutta niin kuin sanoit: kukin tavallaan :).

Mustikkamaa: ihanaa, kirje tulossa! (Kiitos, kun olet sellainen ystävä, että jaksat panostaa minuun ja ystävyyteemme kirjeen kirjoittamalla.) Jahas, vai on sitä taas vedetty palko nenään ihan turhaan. :/ Tsemppiä!

Päivänsäde kirjoitti...

Ajattelinkin tässä taas että ne jotka Oikeasti-oikeasti pitää yhteyttä ovat juurikin niitä, jotka joko ei ole fb:ssä tai käyttävät sitä harvakseltaan. (Lisäksi olen hienovaraisesti pakottanut Mysteerimiehen pitämään yhteyttä puhelimitse.)

Toki on kiva pällistellä niiden kuulumisia joiden kanssa on vähän tekemisissä syystä tai toisesta, mutta tässäkin vastavuoroisuus olisi kiva. Oon miettiny ihan vaan "muutaman" (=niiden jotka ei ikinä päivitä, kommentoi, tykkää tai jakaavat vain linkkejä/kuvia/kiertojuttuja eivätkä niitä "oikeita" kuulumisia) laittamista sellaisiksi ettei ne näkis munkaan turhanpäiväisiä tahi vähä tärkeempiä höpinöitä. Ei ihan viitti poistaa kavereista kun tuohon ryhmään menee myöskin työkavereita/ihmisiä joiden kaa joutuu olee tekemisissä.

Ilari kirjoitti...

Itse en ole nähnyt omalla kohdallani enkä lähipiirissäni ollenkaan sellaista ilmiötä että naamakirja vähentäisi "perinteistä" sosiaalista kanssakäymistä. Ei edes ajankäytön kannalta - siihen käytetty aika kun harvoin on pois muulta sosiaalisuudelta.

Jos jotain, se kasvattaa sitä kanssakäymistä, helpottamalla yhteydenpitoa joka mahdollistaa paremmin niitä kasvottain tapaamisia.

Toki siellä on niitä tyyppejä, montakin, jotka jäävät sellaisiksi joihin pitää yhteyttä vain naamakirjan kautta. Mutta ne on niitä joihin ilman naamista ei olisi tullut pidettyä yhteyttä ollenkaan, jotain satunnaisia kohtaamisia enempää. Ei se että klikkaan tykkäämistä jonkun entisen koulukaverini statukseen tai linkkiin tarkoita että enpä nyt mene tapaamaan sitä kun olen nyt klikannut. En mä muutenkaan menisi koskaan tapaamaan sitä!

Lopettiko puhelin kasvottain tapaamiset, istuuko ihmiset nyt kännykkäaikana vain yksin kotonaan hölöttäen toisilleen pelkän luurin välityksellä? Ei.

No, eri ihmisillä eri kokemukset, toki. Mutta ei kannata yleistää.

Hehkuvainen kirjoitti...

Päivänsäde: vastavuoroisuus on se mitä minäkin toivon. Seuraaminen ja jakaminen on kivaa ja helppoa, kyllä minä koukuttuisin heti. Mutta ehkä aion houkutuksesta huolimatta panostaa jatkossakin muihin kommunikaatiotapoihin. Lukijakunnan rajaaminenhan on ihan sallittua, siitä vaan! :)

Ilari: ärsyynnyitkö? Ihan pikkuisen? Tai aika paljon? Hyvä ;D. (Rankka yleistäminen on aina toimiva keino saada joku ärsyyntymään!)

On todella hienoa, että Facebook on ollut elämässäsi rikastuttava eikä kuihduttava tekijä. Sinun kohdallasi se on siis toiminut juuri niin kuin pitääkin.

Facebook (niin kuin melkeinpä mikä tahansa muukin täällä Telluksella) on hyvä renki mutta huono isäntä. Jos käyttäjä hallitsee systeemiä, eikä systeemi käyttäjää, on kaikki hyvin.

Minä maalailen kauhukuvia. Pelkään, että ihmiset laiskistuvat. Olen iloinen, jos näin ei tapahdu. Kurjan paljon on kuitenkin tiedossa tapauksia, joissa joku on yht'äkkiä pudonnut "ystävän" elämästä vain siksi, ettei ole Facebookissa.

Ehkä minä olen sosiaalisesti rajoittunut, sillä pystyn käsittelemään melko rajattua henkilömäärää kokonaisuutena nimeltä ystäväpiiri. Minusta tuntuu siltä, että jos hajautan huomiotani liiaksi (sellaisiin ns. turhanpäiväisiin tuttavuuksiin), jää ne oikeasti arvokkaat ihmissuhteet liian vähälle huomiolle. Mutta tämähän on sitten oma "vikani", ei Facebookin.

Yamaba kirjoitti...

Ymmärrän hyvin mielipiteesi, mutta ei FB kyllä mikään iso asia ole. Ainakin jos pitää tuttumääränsä kohtuullisena eikä käy siellä kuin satunnaisesti. Se on itse asiassa aika samanlainen kuin nämä blogit, paitsi että täällä on pidemmät kirjoitukset, ja täällä käyn katsomassa anonyyminä aivan tuntemattomien ihmisten elämää. Toki heihin jää jossain määrin kiinni kun vuosikausia käy jonkun blogissa. Feisbukissa toimin omalla nimelläni ja tunnen lähes kaikki siellä tapaamani. Muuten nämä ovat aika samanlaisia paikkoja, ja kummastakin olen poissa silloin kun teen jotain tarpeellisempaa.

Mutta pysy poissa Feisbukista jos et sinne halua. Se ei ole iso asia, eikä siellä käynti ole tärkeää.

Anneli kirjoitti...

Olitpas taas hyvin valinnut sanais ja kirjoittanut.
Minä olen sanonut, etten tahdo facebookiin liittyä, enkä ole sitä tehnytkään.
Blogini riittää minulle !!!

Ilari kirjoitti...

Juu, vähän ärsyynnyin. Mutten sillain pahasti. :) Kun tätä "uusi (tyhjänpäiväinen, itsekehua pursuava, kulisseihin perustuva, tms) kanssakäymismuoto tuhoaa kaiken hyvän" -argumentaatiota tulee vastaan aina välillä, ja minusta se ei koskaan ole oikein loppuun mietittyä.

Toi ystäväpiiristä putoaminen kun piirin yhteydenpito siirtyy facebookiin on sen sijaan ihan todellinen ongelma, joka on minusta kovin harmillinen. En kuitenkaan ole mikään suuri Facebookin kannattaja. Mutta siinä on kuitenkin kyseessä eri juttu kuin nuo mistä puhuit kirjoituksessasi.

Minulle Facebookin "ystävät" on muuten vain tuolla käytössä oleva tekninen termi - eivät ne mun "218 friends" ole tosiaankaan mitään ystäväpiiriä, ne ovat kontakteja. Niiden seuraaminen ei ole huomion hajauttamista - minä kun en tosiaan seuraa niitä ihmisiä - vaan kyse on mielenkiintoisista poiminnoista yleisestä ihmisjoukosta jonka kanssa olen jotenkin tekemisissä. Naamakirja on sekotelma sitä, sekä myös yhteydenpitoa sen todellisen ystäväpiirin kanssa. Siis minulle.

Hehkuvainen kirjoitti...

Yamaba: olet siis Facebookin kohtuukäyttäjä :). Toisaalta on todella hauskaa, että meillä nykyihmisillä on niin monta mahdollisuutta kommunikoida ja verkostoitua. Voi olla anonyymi tai mikä vaan, voi olla jotain muuta kuin itsensä jos niin haluaa. Minusta on kivaa, että käyt nimimerkin suojissa katselemassa nimimerkillä suojattua elämääni ja kommentoitkin toisinaan. Melkoista agenttitouhua! :D

Anneli: sinulla on niin hirmu aktiivinen blogi (ja blogin lukijat!) että eihän aikasi millään Facebookille riittäisikään. Jatka vain samaan malliin!

Ilari: kiva kun palasit laajentamaan aiempaa kertomustasi.

Voin kyllä taata, etteivät kaikki blogiini suolletut aivo-oksennukset ole ihan loppuun asti mietittyjä. Mutta ei mielipide ole oikein mielipide jos se on puhki jauhettu ja objektiivisesti joka kantilta tarkasteltu. Joskus nyppii niin, että on pakko vain sylkäistä ajatuksensa ulos.

Blogin kommenttiosio on siitä hyvä, että siinä voivat sitten lukijat tuoda uutta näkökulmaa asioihin. Silleen sitä oppii näkemään vähän laajemmin. :)

Sinulla on selkeästi hyvää käyttöä Facebookille ja järkevä suhde siihen. Toivoisin niin olevan muillakin, ettei tarvitsisi lukea uutisia tutkimustuloksista, joiden mukaan ihmiset ovat enemmän yhteydessä Facebook-ystäviinsä kuin puolisoonsa. :/

Elegia kirjoitti...

Tässä onkin sanottu jo melkein kaikki eli lisään vain, että voihan niitä Facebookin statuspäivityksiäkin kommentoida. Ja usein kommentoidaankin (ainakin minun ystispiirissä) ja siellä on käyty monet hauskat keskustelut. Siis ihan muista jutuista kuin säästä.

Facebook lähentää ja poistaa välimatkan: minun olisi ihan mahdoton olla kaikkien kanssa tekemisissä yksityisesti. Ykityisesti yhteydessä oleminen ei kuitenkaan kadonnut mihinkään Facebookin myötä,vaan pikemminkin se tukee sitä, koska se on niin helppoa.

Eivät kaikki asu Facebookissa niin kuin eivät kaikki asu blogeissakaan ja päivittele ja kommentoi niitä koko ajan. :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiva kun jätit jälkesi, Elegia!

Facebook on kuulemani mukaan erinomainen väline juurikin kaukomallisten suhteiden hoitoon. Ja niin varmasti onkin, onhan se nopea, halpa, ajasta ja paikasta lähestulkoon riippumaton ja monipuolinen systeemi!

Taidan olla siinäkin mielessä vähän vanhoillinen ihminen, että minulla nämä omat piirit keskittyvät alueelle, jossa voin itsekin helposti tai pienellä vaivalla liikkua. Toki on joitakin ystäviä ja tuttuja pitkienkin matkojen päässä, mutta painopiste on selkeästi tässä ihan lähellä.