22.2.2012

Vilskettä


Sunnuntaina kävimme laskiaisriehassa katsomassa muiden riehumista. Miehellä on kyllä kelkka, mutta sitä ei olla vielä saatu mäkeen asti. Miehellä on lautakin, ja sen kanssa se aikoo mennä telomaan itseään tässä joku viikonloppu.

Minulla on kyllä kehnosti talviurheiluvälineitä. Sukset olen ihan suosiolla jättänyt matkasta, hiihtäminen ei ole se minun juttuni. Luistelu olisi välillä maistunutkin, mutta luistimeni ovat samassa jemmassa kuin sukseni eli eivät ihan käsillä. Ei ole pulkkaa tai edes liukuria. No, ilmankin on pärjännyt. Tärkeintä talvella on (riittävän) hyvät ulkoiluvaatteet ja sellaiset minulta sentään löytyy.

Siellä laskiaisriehassa oli kyllä todella paljon väkeä. Oli mielestäni oikein hyvä keli, vaikka toiset saattoivat olla sitä mieltä että lunta oli riittävästi maassa eikä sitä olisi tarvinnut sataa enää lisää. Luulen että olisin samaa mieltä jos minun täytyisi päästä liikkumaan autolla ja joutuisin säilyttämään sitä autoa tuossa pihalla.

Maanantaina istuin töiden jälkeen ystävän kanssa kahvilassa rupattelemassa. Kyllä taas parannettiin maailmaa ja toisiamme ainakin hetken tarpeiksi! Tulossa on pitkästä aikaa kesä, jota vietämme tämän ystäväni kanssa samassa kaupungissa, ja odotan jo innolla sitä mitä kaikkea ohjelmaa keksimmekään. (Luonnollisesti olemme molemmat niin kiireisiä ettemme kesällä ehdi tavata yhtään sen useammin kuin nytkään. Joten niitä kahta tapaamista odotan erityisen innolla.)

Tiistaina saimme kestitä hurmaavia vieraita. Mies oli (jälleen kerran) loistokokki ja vastasi pääruoasta (sipulikeittoa ja kasvispiirakkaa). Minä tein jälkiruoan eli lapoin samaan kuppiin säilykehedelmiä, kaurapohjaista vaniljakastiketta ja murskattuja suklaakarkkeja. Oli kuulkaas hyvä kattaus, olisi maistunut varmasti teillekin!

Tänään vein erään hyljätyn shampoon uuteen kotiin ja pääsin siinä sivussa kuuntelemaan keskiaikabändin treenejä. Sain laulaakin pitkästä aikaa, ja sehän oli juuri niin mukavaa kuin muistinkin. Tosin kuulijoilla ei ehkä ollut niin mukavaa, sillä en ollut mitenkään avannut ääntäni. (Äänenavaukseksi ei lasketa sitä kun hyräilen ja lauleskelen työmatkoilla itsekseni.)

Treenivieraaksi kulkiessani satuin törmäämään entiseen koulutoveriini (siis ihan ala- ja yläasteaikaiseen). Hassu sattuma, sillä näin hänestä aivan hiljattain unta. Hän oli kertojaäänenä työpaikkani näytelmässä. Sen näytelmän oli ainakin tarkoitus olla improvisoitu tanssillinen kreikkalainen tragedia, jonka tapahtumat käynnistyvät siitä kun yksi jumalista lähettää Maan päälle kolme poikaansa - Kyyneleen, Pakkasen ja Tulenlieskan. Ihan hillitöntä.

Tuollaiset odottamattomat kohtaamiset ovat hauskoja. Niistä tulee usein sellainen tunne, että minun kuului olla juuri siinä. En ole nähnyt Setää pitkään aikaan, joten oli hyvä saada taas tuntea olevansa oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

5 kommenttia:

Salla kirjoitti...

Kuka se oli?

Laita nimikirjaimet....

Hehkuvainen kirjoitti...

AH, tai TS niin kuin me yhdessä vaiheessa ajattelimme :D. Olipa hauska törmätä ja jutskailla pitkästä aikaa. Kysyin sattuisko se tuntemaan ketään naisbasistia mun tilalle bändiin, muttei tiennyt ainakaan siltä seisomalta. On kuule väikkäriä kirjoittamassa, kohta on tohtorisihminen hän.

Salla kirjoitti...

Ohhoh! On ollu varmaan jännää...
Ja että oikeen doktori! Hurrrrjaa!

Johanna kirjoitti...

Pulkkamäkeily voisi olla kivaa.... Kaiken muun talviurheilun jätän muille :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Salla: no ei nyt ehkä mitenkään jännänjännää, ei siitä nyt ole kuin muutama vuosi kun käytiin kaakaolla ja vaihdeltiin kuulumisia. Mutta sopivan jännää kuitenkin :).

Johanna: vielä ehtii mäkeen, lunta on ainakin reilusti :P.