16.2.2012

Elvytystä


Parisuhteen arki on ihmeellinen asia. Naistenlehdet ovat pullollaan vinkkejä siihen, kuinka voi taistella arkeutumista vastaan. Parisuhdetta pitää piristää, elvyttää ja virkistää ettei vaan kukaan pääse tympääntymään, harmaantumaan, tottumaan ja arkeutumaan. Homman pitää pysyä tuoreena, virettä ja värinää pitää olla.

Yleensä yhteen muuttaminen tekee parisuhteesta väkisinkin monta astetta arkisemman. Kun asutaan erillään ja treffaillaan silloin tällöin taikka vaikka useamminkin, niin melko helposti sitä jaksaa niihin treffeihin oikein erikseen satsata. Käy suihkussa, ajaa säärikarvat/partakarvat, pesee hiukset, harjaa hampaat, vaihtaa vähän parempaa ylle ja keskittyy sitten tapaamisessa täysillä kumppaniinsa.

Vaan toistahan se on sitten kun toinen on saman katon alla vakituisesti. Koska elämä on elämää, ja kotihommatkin pitää jossain välissä hoitaa (eikä oikea aikuisten arki ole unelmatreffejä 24/7), niin näkeehän sitä toisen välillä vähän rupsahtaneena. Ihan joka päivä ei viitsi niitä säärikarvoja ajella, tukka on väkisinkin välillä paskainen ja joskus toisen saa kiinni nenäänsä kaivelemasta. Kaikilla on oikeus olla välillä kalmanhajuinen kalsarimörkö, myös parisuhteessa elävillä.

Parisuhteessa pitää opetella olemaan seurassa yksin. On ihan mahdotonta elää yhdessä, jos toiselle pitäisi pitää koko ajan seuraa, tai jos toista tarvitsisi koko ajan huomioida. Mitään ei koskaan tulisi tehdyksi. Minusta parasta on se, kun voin puuhastella omiani sen verran kun omiani tarvitsee puuhastella ja sitten voin käpertyä miehen kainaloon. Viideksi minuutiksi tai tunniksi. Eikä se haittaa jos mies katoaa muutamaksi tunniksi koneen ääreen möyhentämään pikselimörköjä, sitä voi silti ohimennen vähän rapsuttaa ja pussata.

Arkeutuminen on luonnollista ja välttämätöntä. Vaan ymmärrän kyllä sen, että jotain piristysruiskeita ja arjen karkotteita tarvitaan välillä. En tosiaankaan oleta, että alkuaikojen tapailun jännää ja intensiivistä fiilistä saisi takaisin, mutta joitain asioita on mielestäni hyvä muistaa.

Ainakin se, että edes joskus keskittyisi toiseen ja meihin ihan täysillä. Miehellä on paljon naispuolisia ystäviä, enkä ole heistä mustasukkainen. Mutta olen tietyllä tapaa tummasukkainen sen suhteen, että ystäviään tavatessaan mies omistaa helposti muutamia tunteja pelkälle keskustelulle ja yhdessä olemiselle, keskittyy täysillä seuralaiseensa. Minun kanssani keskustellaan sitten muiden puuhastelujen ohella, satunnaisesti pitkin päivää. Siitä on hetki kun ollaan istuttu alas ihan vain höpisemään mukavia.

Myönnän, että minä voisin ainakin silloin tällöin luopua ah niin mukavista kotiasuista ja etsiä mukavia mutta myös edes etäisesti viehättäviä vaatteita. Miehen mielestä on silti ihan hyväkin etten ole alvariinsa pyntättynä. Jos koko ajan olisi täydessä tällingissä, niin sittenhän siitä tulisi arkea ja olisi kovin vaikeaa säväyttää! Nyt vaikutuksen tekeminen on vielä suhteellisen helppoa. Koska en ole mikään tällääjä, on tilanne hyvä pitää tällaisena. Kunhan en ihan täysin antaudu ylimukaville kotikalsareille...

Tasapainoiluahan tämä on. Tähän päätän jokseenkin päättömän pohdinnan aiheesta. Iltapuuhiin on jouduttava. Ehkä ennen unen tuloa ehtii vielä vaihtaa päivän kuulumiset miehen kanssa.

3 kommenttia:

Yamaba kirjoitti...

Se oli hyvä analyysi parisuhteesta. Vuosikymmenten vieriessä sen arjen määrä hissukseen lisääntyy vaan, mutta ei se haittaa. Arkeakin on mukavampi viettää yhdessä kuin yksikseen.

Mie taas kirjoitti...

Voi miten hyvä kirjoitus! :) Ei lisättävää.

Hehkuvainen kirjoitti...

Yamaba: totta turiset! Arki on juhlaa sopivan kumppanin kanssa. Ja jos ei nyt aina juhlaa, niin silti usein hauskempaa kuin itsekseen. Ja jos ei nyt hauskempaa, niin ehkä ainakin jännempää. Välillä. :)

Sie taas: aamen.