29.1.2012

Kaikkea ei vaan ehdi


Se nyt on jo moneen kertaan todettu, että työ haittaa harrastuksia. Kokopäivätyö haittaa oikein erityisen paljon, sen olen tässä nyt saanut huomata. Olen siinä mielessä onnekas, etten mitenkään voi tuoda töitä kotiin. Kun lähden työpaikalta, työt todellakin jäävät sinne. Mutta kyllä ne aamuvalmistelut, työmatkat, seuraavan päivän suunnittelut ja pakolliset ruoka- ja hygieniahuollot vievät aikaa niin paljon, että päivään jää kovin vähän tilaa höpöhöpöilylle.

Lisäksi olen tässä kohta kahden kuukauden ajan tehnyt erästä pientä sivutyötä, ja hyväksyin juuri sen suhteen esitetyn jatkosopimuksen. Kyseessä on oikeastaan enemmän harrastus kuin työ, mutta koska siitä kuitenkin pientä korvausta saan, lasketaan se työksi. En ole ajatellut täällä tämän enempää asiasta puhua, mutta mainitsenpa nyt kun ajankäytöstä on puhetta. Blogi voi toisinaan siis päivittyä hiukan harvakseltaan, kun töiden lisäksi teen töitä.

Vapaa-ajalla minulle tärkeintä taitaa olla lepääminen, mutta ettei nyt menisi ihan omissa oloissaan makoiluksi, niin täytyyhän sitä muutakin tehdä. Ja kyllä pää kaipaa vaihtelua: välillä on hyvä pyöriä muidenkin kuin omien seinien sisällä. On myös tärkeää nähdä muitakin ihmisiä kuin työkavereita. Eikä tekemisen puute onneksi ole mikään ongelma.

Minulla on tapana toisinaan laittaa tietylle kaveriporukalle sähköpostilla tapahtumavinkkejä. Kerään siis yhteen ja samaan sähköpostiin lähiaikojen tapahtumia, joiden arvelen kiinnostavan kavereitanikin. Ei niin, ettenkö uskoisi ystävieni keksivän itselleen tekemistä. Päinvastoin, tiedän heidän olevan hyvinkin kiireisiä ja meneviä. Mutta voihan olla että joskus minä bongaan tapahtuman tai tilaisuuden, joka heidän tutkastaan on jostain syystä mennyt ohi.

Tampere on siitä kiva kaupunki, että aina löytyy jotain mielenkiintoista nähtävää, tehtävää ja koettavaa. Edellisessä menovinkkisähköpostissani mainostin esimerkiksi tällä viikonlopulla ollutta Vapriikin vintagehenkistä tapahtumaa. Toivottavasti siellä on ollut paljon väkeä ja hyvä tunnelma, itse en paikalle sitten ehtinytkään. No Rhia on ainakin ollut menossa mukana, toivottavasti saamme lukea hänen blogistaan kuulumisia tapahtumasta.

Lauantai meni siivotessa ja ystävien luona lautapelailemassa, saimme kokeilla paria uuttakin peliä. Kuvablogin puolella näkyvä Marrakech ihastutti ainakin minut, se oli simppeli ja varsin toimiva peli. Sunnuntai on ollut kauppapäivä: kävimme hakemassa jotain mistä pitäisi tulla eräänlainen laatikko (hiisi kun on niin ronkeli ettei mitenkään kelpaa mikään valmis) ja ostin samalla reissulla ruokaa.

Vaan nyt olen jo sivupoluilla. Sitähän minä oikeastaan alunperin aloin kirjoittaa, että työn vaihduttua osa-aikaisesta kokopäiväiseksi on tuo bassonsoittelu pitänyt tyystin jättää. Ei mitään suurta draamaa, ei valtavia "taiteellisia erimielisyyksiä" tai muutakaan, kaikkea ei vaan ehdi. Olin päässyt soittamisessa niin pitkälle kuin harjoittelematta voi päästä, tästä eteenpäin kehittyminen olisi edellyttänyt kotona treenaamista. Ja kun minä olen alusta asti vannonut, että kotona en bassoon koske.

Bändin muut jäsenet kyllä harjoittelevat kotona, joten he ansaitsevat joukkoonsa sellaisen basistin jolla on samalla tapaa intoa ja energiaa edistyä, kehittyä, harjoitella ja ehkä joskus jopa esiintyä. Porukassa on potentiaalia ja ihan hyvä tekemisen meininki, on kiva kun on saanut olla mukana. Soittaminenkin on ollut mukavaa, jopa ne tahmeat päivät tuntuivat käynnistyvän kun sai basson murisemaan. Oli kivaa, mutta nyt se on ohi.

Sain tosin joululahjaksi viisikielisen kanteleen (miettikää!), joten sitten kun opin sitä soittamaan, voinen tehdä jo menestykseen singahtaneen bändin jollekin levylle vierailun. Hih.

4 kommenttia:

Rhia kirjoitti...

Väkeä oli paljon enemmän kuin mitä uskalsin toivoakaan. Kekkerit sujuivat hienosti ja teen varmaan jonkunlaisen postauksen tässä kunhan tolpilleni tokenen :D Harmi että et ehtinyt mukaan, olisi ollut mukava morjestaa. Mutta ensi kerralla sitten. Palaute on jo nyt kuulostanut sen verran positiiviselle että eiköhän tällainen tapahtuma järjestetä toistekin.

Hehkuvainen kirjoitti...

Hienoa kuulla että väkeä oli :). Ja kyllä minä vielä johonkin tapahtumaan itseni ängen, jotta saadaan morjestettua!

Anneli kirjoitti...

Mukavia soitteluhetkiä !

Ei minulla ylipainoa ole, mutta halusin vaan kesä- ja joulukilot pois :DD

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos :). Täytyy vähän vielä kannelta virittää, että sillä voi oikeasti opetella soittelemaan.