31.12.2012

Töllöttimen ihmeitä


Kylläpä tunsin itseni eilen vanhaksi kun katsoin Innoa televisiosta. Sisustivat siinä nuoren naisen ensikotia ja kävivät kierrätyskeskuksessa katselemassa kalusteita. Ja sitten se järkytys: tyttönen ei tiennyt mikä on puhelinpöytä. Jos joku lukijoistani on iciwanha niin kuin minä, muistaa hän varmaankin sellaiset kapistukset kuin lankapuhelimet ja puhelinpöydät, joilla niitä puhelimia yleensä pidettiin. (Ja aina tiesi missä puhelin on, ei ollut koskaan hukassa.)

Näköradio tuottaa järkytyksiä muutenkin. Oletteko nähneet Unikulman mainoksen? Siinä sellainen ehkä kolmen vanha tyttönen istuu sängyllä ja kertoilee seuraavasti: "Etkö saanut mieluista joululahjaa? Me Unikulmassa olemme koonneet valmiiksi parhaiden unien kokonaisuuksia... blaa blaa blaa."

Hetkinen! Miten niin "me"? Siis se pikkuinen tyttökin? Jonkun pitäisi mielestäni puuttua siihen, että Unikulma käyttää ilmeisesti lapsityövoimaa - ja vielä mainostaa sillä. Oi tapoja, oi aikoja!

30.12.2012

Pöllö pöllö hu-huu


Kesällä valmistui omien peflettien lisäksi lahjoja jouluksi. Toisessa käsipyyhkeessä on monta pientä pöllöä ja toisessa yksi iso. Useammalla värillä painaminen vaati vähän näpertelyä, mutta tulos on mielestäni vaivan arvoinen. Molempiin pyyhkeiseen ompelin ripustuslenkin pitkälle sivulle.



Sisko sai lahjaksi harmaareunaiset pefletit. Enkä nyt keksi näistä mitään muuta sanottavaa, katselkaa siis kuvia.



27.12.2012

Joulupallerot


Koska kesällä onnistuin keksimään hyvän lahjaidean, piti sitä toteuttaa myös jouluna. Eli tapahtui niinä päivinä, että täällä valmistui lisää pusseja punaseetripalloille:


Näihin kahteen löytyi pellavakangas vanhoista housuista. Pitsi on välipitsi vanhasta lakanasta (lakana on jo riekaleina, pitsissä ei ikä näy). Tuon pitsin on virkannut äitini. Sain kuulla tämän sen jälkeen kun toinen pusseista oli mennyt äidilleni joululahjaksi (luulin että pitsi oli mummoni tekemä vaan ei ollutkaan) - hän siis oikeastaan teki itse oman joululahjansa ihan tietämättään! Ovela!


Kolmanteen pussiin virkkasin pitsin ihan itse. Kangas on vanhaa lakanakangasta (eri lakanaa kuin se mistä ylempien pussien pitsi on). Pyhinä tuli virkkailtua lisää pitsiä, eli uusia pusseja on suunnitteilla, vaikka punaseetrin eli kynäkatajan tuholaisia karkottavasta vaikutuksesta ollaan montaa (no ehkä vain kahta) mieltä. Kovasti mainostetaan että auttaa se (niin minäkin mainostaisin jos myisin punaseetripalloja), toisaalta väitetään että ei varmana auta (googlettakaa jos kisa kiinnostaa).

Ehkä teho ei oikeasti riitä, mutta onko sen nyt sitten lopulta niin väliä. Puu tuoksuu, näyttää ja tuntuu hyvältä, sillä on arvoa ihan sellaisenaankin, tykkään ma. (Plussaa on, jos se vaikka siinä sivussa raikastaa komerot ja karkottaa tuhoeläimet.)

25.12.2012

Pikkuvalot


Sekä avopilla että kälyllä on synttärit loppuvuodesta, ja heitä halusin pienillä paketeilla muistaa. Sisko vinkkasi Sinellin sivuilla olevasta rasian kaavasta ja antoi idean sisältöönkin. Monkey see, monkey do!


Kovin tuli pimeässä huono kuva, mutta olen siis valkoisen kartongin toiselle puolelle tulostanut rasian kaavan ja toiselle puolelle lumihiutaleita.


Molempien rasioiden sisälle tuli kaksi tuikkukyntilää ja tulitikkuaski. Askit koristelin sekä kohokuvioinnilla että koholeimasimella. Niin ja pikkuisen piti rouville laittaa bling blingiä, se kuuluu asiaan.

24.12.2012

Pieniä askelia


Kävin reilu viikko sitten ensimmäistä kertaa ravintoterapeutin juttusilla. Se oli mielestäni hyvä tapaaminen, vaikkei mitään kovin ihmeellistä tapahtunutkaan. Vein hänelle tiedot sairasteluni historiasta ja kävimme läpi sekä vanhoja että uusia käänteitä asiassa.

Hän antoi minulle muutamia yleisiä ohjeita ja ruokapäiväkirjan, jota sitten täytin neljä päivää hyvin tarkasti. Enkä yhtään kaunistellut, vaan kirjoitin juuri niin kuin asiat ovat. Enkä mitenkään muuttanut syömistäni, vaan söin juuri niin kuin ennenkin. Näin neljän päivän muistiinpanot kuvaavat mielestäni oikeinkin todenmukaisesti sitä, mitä ja miten olen viime vuosien aikana syönyt.

Tammikuun puolessa välissä on seuraava aika, ja silloin käymme sitten tarkemmin läpi näitä ruokajuttuja. Siihen mennessä terapeutti on varmasti myös ehtinyt tutustua antamaani aineistoon ja muodostanut ajatuksen siitä kuinka minua parhaiten voisi auttaa.

Ensimmäisen käynnin parasta antia oli se, että tunsin tulleeni ymmärretyksi. Pelkäsin hiukan että vastassani olisi joku überhörhö joka pistäisi minut heti tekemään massiivisen ruokaremontin (johon en missään nimessä kykenisi tässä vaiheessa). Oli helpotus havaita, ettei mitään painostusta, tuomitsemista tai vaatimuksia ollut ilmassa, vaan terapeutti korosti sitä että edetään ihan rauhallisesti ja ilman stressiä.

Ennen kuin voimme käydä testailemaan eri ruoka-aineiden vaikutusta, on tilanne vatsassa saatava rauhoittumaan ja homma jotenkin stabiiliksi. Terapeutti oli hyvin tyytyväinen, ettei elintavoissani noin yleensä ottaen ole juurikaan korjaamista. Hän piti lähtökohtiani hyvänä, kun minua ei tarvitse vieroittaa kahvista, alkoholista tai tupakasta.

Nyt kysytäänkin minun osaltani lähinnä kärsivällisyyttä. Nämä hommat kun eivät hetkessä tapahdu. Onneksi minulla on nyt ammattilainen tukenani enkä pelkää pyytää neuvoa - siitähän hänelle maksan että hän auttaa minua. Olen päättänyt ottaa pieniä askelia ja nekin kaikki tuettuna.

22.12.2012

Tyyny neuloille


Ananaspurkit saivat uuden sisällön, kun olin ensin syönyt niistä ananakset pois. Nyt purkeissa on kankaalla päällystetyt vaahtomuovin palaset, joihin olen malliksi tökkinyt nuppineuloja. Toisin sanoen: ne ovat neulatyynyjä. Tättädää!


Tein kaksi, joten ystäväni sai valita kumpi olisi kivempi joululahja. Hän valitsi sinikukkaisen, joten vihreä jäi vielä odottamaan uutta kotia. Kovin jouluisia nämä eivät ole, mutta neulatyynyä onkin tarkoitus käyttää muulloinkin kuin jouluna.


Valkoisen paperin, pilkullisen riisipaperiteipin ja ohuen silkkinauhan muodostamat kokonaisuudet viimeistelin Tiimarista löytyneillä monikerroksisilla kukkatarroilla. Koska kangasta ja vaahtomuovia on varastossa runsaasti, näitä tulee ehkä tehtyä toistekin.

18.12.2012

Joulutohinoita


Perjantaina oli firman pikkujoulut. Kävimme katsomassa stand up -komiikkaa, ja sehän on yleensä aina mukavaa. Ensimmäinen esitys olikin varsin hyvä. Esiintyjä otti aiheet yleisöstä ja oli aidosti hauska.

Jälkimmäinen esiintyjä sai aikaan enemmän myötähäpeää kuin naurua. Show tuntui valmiiksi kirjoitetulta (ainahan se sitä on ainakin osaksi, mutta tämä tuntui jo liian jäykältä) eikä lähtenyt koskaan oikein käyntiin. Eniten harmitti esiintyjän puolesta se, ettei hän osannut lopettaa ajoissa. Esityksen lopulla yleisö antoi spontaanit aplodit, ja niihin olisi pitänyt älytä lopettaa. Vaan ei, vitsiä piti vielä jatkaa ja sittenhän se lässähtikin täysin. Harmi.

Aina ei voi onnistua, ei edes joka päivä. Kuten monesti ennenkin on todettu, stand up on vaikea laji. Joskus yleisö ei vain lähde mukaan juttuun ja silloin voi olla lavalla aika yksinäistä. Onneksi saatiin sentään nauraakin.

Kollegat olivat ottaneet niin reippaasti pohjia, että ensimmäiset draamariidat ja -itkut nähtiin jo ennen iltakymmentä. Niitä tuli illan mittaan varmasti lisääkin, mutta minä osasin lähteä silloin kun oli vielä kivaa (ja silloin kun busseja vielä kulki).

Ei sitä seuraa kestä selvin päin. Työkaverini ovat oikeasti mukavia ja pomo ihan huippu, mutta kyllä se aina on hiukan järkyttävää kun mammat lähtevät viihteelle... jossain vaiheessa homma lähtee ihan lapasesta ja minusta on ehkä kuitenkin kivempi olla näkemättä sitä. Tai jos ensi vuonna vaikka katsoisi loppuun asti ja videokuvaisi kaiken. Jäisi sitten toisillekin enemmän muistoja illanvietosta!

Jouluperinteisiin kuuluvat kauheimmat joululaulutkin on käyty veisaamassa. Kirkko oli taas melkoisen täynnä ja kansa kailotti tuttuun tapaan puoli tahtia urkujen perässä. Yritin pysyä jossain sopivassa välimaastossa (eli lähempänä urkuja ja oikeaa tahtia), mutta melkoista laahaamista se oli.

Tämä viikko onkin viipottamista kun koitan tehdä viimeisiä tonttuiluja ja nähdä mahdollisimman paljon ihmisiä ennen jouluhorrokseen vetäytymistä. Olen kutsunut ihmisiä kyläänkin että tulisi välillä hiukan siivottua. En yksinäni sotke mitenkään kovasti, enkä todellakaan aio tehdä mitään suursiivousta jouluksi, sen verran vain järjestelen että vieraille on tilaa.

16.12.2012

Q&A


Ulla-Riikka haastoi kaikki bloggaavat lukijansa. Jäin kiikkiin joten tässä vastauksia hänen kysymyksiinsä:

1.Useammin päällä housut vai hame/mekko?
Taitaa mennä 60/40 housujen hyväksi. Työmatkalla on housut, töissä vaihdan usein hameeseen. Kotona olen viime aikoina ollut usemmin housuissa kuin hameessa.

2. Haluatko (/onko sinulla jo) lapsia?
Ei ole enkä halua.

3. Paras suomalainen lehti?
En tunne kaikkia kotimaisia lehtiä, mutta taidanpa sanoa että Huili. Se taitaa olla ainoa lehti (Aku Ankan lisäksi), jonka jotkut numerot olen lukenut kannesta kanteen. Siis ihan oikeasti lukenut jokaisen artikkelin.

4. Koskettavin elokuva, jonka olet nähnyt?
Vaikea valita, mutta ehkäpä kuitenkin Hiljaiset sillat. Ainakin sen jälkeen olo on aivan megalomaanisen hirveä, kun aina itkettää niin että henki loppuu.

5. Hauskin elokuva, jonka olet nähnyt?
Siitä on pitkä aika, kun elokuva on oikeasti naurattanut. Yleensä katsomani elokuvat eivät ole kovinkaan hahahaa-hauskoja. Kamalan vaikea kysymys, ei tule yhtään hauskaa elokuvaa mieleen! Animaatiopuolella ne varmasti kuitenkin ovat.

6. Huonoin arvosana, jonka olet koskaan saanut koulussa?
Jos puhutaan todistukseen päätyneistä arvosanoista, niin 7 lukion pitkästä matematiikasta. Huonoin koearvosana on 4-, myöskin lukion pitkästä matematiikasta (onneksi uusinta meni hiukan paremmin).

7. Käytätkö koruja päivittäin? Mitä?
Ainoastaan kihlasormusta <3. Ehkä pari kertaa kuussa rintakorua. Omistan muutamia ranne- ja kaulakoruja, mutta pidän niitä lähinnä juhlissa.

8. Tykkäätkö juhlapyhistä?
Ovat kivoja jos niistä saa vapaata :). En mitenkään erikoisemmin perusta muuten.

9. Millä täytteillä tilaat pizzasi?
En ole vuosikausiin tilannut pitsaa, teen sen itse. Ja silloin siihen tulee ranskankermaa, porkkanaa, ananasta, sieniä, sipulia ja juustoa.

10. Mikä on suhteesi kuntoiluun?
Oih. Voisi olla paljonkin tiiviimpi.

11. Montako kertaa olet muuttanut?
Taitaa olla 8.

13.12.2012

Lahja se on joka ratkaisee?


Kun kerron ihmisille että mies palaa kotiin vasta tammikuussa, useimpien kommentit ovat olleet säälivän kauhistelevia ja nimenomaan jouluun liittyviä. "Miten se voi jättää sut just jouluksi yksin?" "Eikö oo tosi kurjaa olla jouluna yksin?" "Olis nyt lähteny reissuun aikaisemmin että ois ehtiny jouluksi kotiin." Olen yrittänyt selittää ettei ongelmani ole joulu. Ne ovat nämä muut päivät, jotka ovat hankalia kestää.

Televisiossa pyörivä Postin mainos on ärsyttänyt minua. Siinä sanotaan jotenkin niin, että "lähetä joulukortti kaikille joista välität". Lukiossa äidinkielen opettaja käski etsiä mainonnasta piilomerkityksiä, eikä tästä ole sitä ollenkaan vaikea havaita. Jokaisella mainostauolla katsojalle kerrotaan, että jos hän ei lähetä joulukorttia, hän ei välitä! Ovelaa, syyllistäminen on kyllä tehokas kannustin.

Viesti on varmasti mennyt perille, kyllä se tuolta jostain alitajuntaan imeytyy. Jos ei televisiosta tai tästä nimenomaisesta mainoksesta, niin muualta. Onhan noita piiloviestejä mediat täynnä. Kuinka moni tietää ainakin yhden ihmisen, joka tuntee että joululahjoja on pakko ostaa ja kortteja pakko lähettää (siis ainakin sukulaisille kun onhan ne sentään sukua)? Löytyykö lukijoiden joukosta ihmisiä jotka ahdistuvat tavattomasti siitä että saavat joulukortteja ihmisiltä joille eivät ole itse lähettäneet korttia? Käsiä nousee.

Kälyäni kuulemma hävettää, kun hän ei ostanut meille lahjoja ja minä lähetin pienen paketin hänelle ja perheelleen. Ehkä häntä hävettää ihan oikeasti, ehkä hän vain sanoo niin kun luulee että niin pitäisi sanoa ja tuntea. Varjele, hänetkin on aivopesty! Jos tässä jonkun pitäisi hävetä, niin minun, kun yritän pienellä joululahjalla paikata sitä, etten ole koko vuonna ollut juurikaan muuten yhteydessä.

Ehkä pitäisi antaa lahjoja muulloin kuin jouluna, niin ihmisille ei tulisi kamalaa oloa siitä ettei heillä välttämättä ole vastalahjaa? Minusta on mukavaa antaa lahjoja (myös muulloin kuin jouluna, mutta jouluna se on jotenkin erityisen mukavaa). Antamisen ilo on suuri, ja yritän antaa sen ilon myös muille. Yritän siis olla ahdistumatta, jos joku muistaa minua kortilla enkä ole lähettänyt vastalahjaa.

Pakko ei ole ihmisen kuin kuolla. Minusta on hirvittävän ikävää, että jouluun liitetään yllättävän monta pakkoa. Lähetä kortti, tai osoitat ettet välitä. Vietä joulu perheesi/sukusi kanssa, tai olet itsekäs/outo/säälittävä tyyppi. Minua alkaa yököttää aina kun kuulen että joulu on perhejuhla (näihin aikoihin vuodesta minua etoo usein). Totta, että varmasti useimmat ihmiset viettävät "perinteisen" joulun perheensä kanssa lahjojen kera. Mutta kuinka moni tekee sen puolittain pakon edessä?

Joulu myy hyvin nimenomaan pakollisena perhejuhlana. Mutta se voisi myydä vielä enemmän, jos sitä markkinoitaisiin kaikkien ihmisten juhlana. Jos sitä siis on joidenkin pakko markkinoida tai kaupallistaa.

Annan lahjoja niille ihmisille, joille haluan antaa lahjan. Mutta voisi kai sitä olla lahjomattakin. Minusta ovat ihan mainioita nämä erilaiset sopimukset kimppalahjoista, lahjanvaihtoleikeistä tai lahjakielloista. Aikuiset ihmiset voivat sopia näistä asioista niin, ettei kellekään tule kurja olo. Siskoni kanssa olemme jo pitkään tehneet niin, että kysymme ihan suoraan mitä toinen haluaa ja hommaamme sitten sen. (Tänä vuonna olin epäreilu ja yllätin, toivottavasti kuitenkin mieluisasti.)

Minun antamani lahjan saa aina palauttaa tai antaa kiertoon. Tietysti toivon lahjan olevan sopiva ja mieluisa, mutta aina ei voi onnistua. En minä siitä pahastu, jos arvaus menee pieleen, mutta se kyllä harmittaa jos lahja hylätään irvistellen jonnekin laatikon pohjalle jos siitä jollekin muulle voisi olla iloa. Vahinko kiertämään vaan!

Kaipaan miestä hirvittävästi, mutta en jouluna sen enempää kuin nyt. Sain häneltä joululahjaksi Huili-lehden vuosikerran, ihanaa. Miehelle ostin kirjan jota hän toivoi (ja hän tietää sen kyllä). Olen yrittänyt muistaa tavalla tai toisella erityisesti niitä ihmisiä, joita en ole vuoden mittaan tavannut ihan niin usein kuin olisin halunnut.

Koska joulu on mielestäni nykyään erityisen pakollista välittämistä (yök), koen tarpeelliseksi sanoa ettei kannata huolestua siitä jos ei saa kortteja ja lahjoja. Se voi tietysti olla vaikeaa, jos uskoo sen mitä ympäristö päähän pusertaa. Eli aiemmin mainittu viesti kääntäen: jos joku ei lähetä sinulle joulukorttia, se joku ei välitä sinusta. Ei oikeasti ainakaan. Ei viitsinyt edes korttia kirjoittaa, olisiko ollut niin iso vaiva.

Ei tätä lahjajuttua pidä ottaa niin vakavasti! Totta kai lahja on viesti välittämisestä, sehän nyt on itsestään selvää (kun ainakin järkevä ihminen olettaa että lahjoja hommataan vain ihmisille joista välittää eikä ketään lahjota siksi kun on pakko). Mutta ei siitä pitäisi ottaa stressiä suuntaan tai toiseen. Ei kai kukaan halua stressata tai aiheuttaa stressiä muille? Ei kuulu ainakaan minun toimintasuunnitelmaani.

Ottakaa rennosti. Kyllä se siitä.

12.12.2012

Leffa-arvoitus


Seurasin bussissa kahden keski-ikäisen naisen keskustelua, joka kulki suunnilleen näin:

Rouva A: Ja me katottiin sitä haielokuvaa, sitä minkä nimi on Jaws, niinku leuat, tiiäksä?

Rouva B: Eeeenpä taida tietää.

A: Siinä on se kamala hai, mutta mikäs sen leffan nimi nyt on suomeksi...

B: Ei kuulosta yhtään tutulta.

A: No mikäs sen nimi nyt olikaan? Kyllähän mä tän tiedän. Se on se... no Jaws se on englanniksi, olisko se sitten vain Jaws... siinä on se hai. Oisko se ollu sitten vaan Hai?

B: (näyttää pohtivan intensiivisesti)

A: Siinä on se hai joka tappaa ihmisiä, mikä ihme se nyt oli...

B: (ei sytytä)

A: No Jaws se oli englanniksi... hai... niin Tappajahai! Sehän se oli!

Hiukan hymyilytti. Ensi kerralla arvuuttelemme ehkä sitä, minkä nimisessä elokuvassa Russel Crowe esitti gladiaattoria.

8.12.2012

Lumiukon jätöksiä


Työpaikan tytöt saavat joululahjaksi avaimenperät, pojille menee lumiukon jätöksiä eli Marianne-rakeita. Tällaisia pusseja on valmistunut useita, näitä on ollut helppo antaa pienenä ja pikaisena muistamisena.


In the cold of winter when snow arrives,
all the Snowmen dance and feel alive.
From this merry little group
comes a little something special:
it’s a bag of Snowman poop!

Idea ei ole oma, vaan netistä napattu. Runonpätkä on englanniksi, ja jätin sen sellaiseksi kun en jaksanut miettiä suomennosta. Olisi hauskaa jos ensi jouluksi keksisi ihan kotimaisen version.

6.12.2012

Itsenäisesti yksin


Mies lähti kolmeksi viikoksi lomailemaan kauas kauas kauas. Niin on ikävä että rintaan pistää. Lomaleskeys on perseestä.

Selviytymissuunnitelmani: mahdollisimman paljon tekemistä/askartelua/puuhastelua/muuta miettimistä eikä ainuttakaan nyyhkyleffaa. Sitä voisi kuvitella että nainen yksin ollessaan katsoisi läpi kaikki hyllyn romanttiset komediat ja traagiset ihmissuhdetarinat. Mutta ei kannata, trust me. Hiljaiset sillat olisi suuri virhe. Nyt on parempi katsoa aivotonta pullistelua.

Tai jos tölläisi vaikka tämän itsenäisyyden kunniaksi Tuntemattoman sotilaan ja linnan (puku)juhlat.

Rymsteerausta


Kävimme viime sunnuntaina tuhlaamassa IKEAssa ja nyt meillä on jo vallan uuden oloinen olohuone. Kirkkaansininen sohva lähti kierrätyskeskukseen ja tilalle tuli kaksi Kivik-divaania.

Sohva oli sinisyydestään huolimatta ihan hyvä, se oli tukeva, ehjä ja mukava istua. Mutta olihan se vanha ja siinä mielessä kurja, ettei jalkoja saanut suoraksi. Tai siis sai, mutta oikein mukava asento olisi vaatinut rahin (sen virkaa toimitti usein säkkituoli). Sitä paitsi vaihtelu virkistää.

Kulmasohva tuntui vähän jäykältä ratkaisulta ja kaksi nojatuolia liian eristäytyneeltä. Niinpä päädyimme ostamaan kaksi divaania, ja nyt on molemmilla tilaa oikoa jalkoja. Näissä on hyvä löjöttää ja katsella elokuvia.


Joskus myöhemmin divaanien väliin tulee luultavasti pieni ja matala pöytä leffaeväitä ja kotiteatterin keskikaiutinta varten. Päädyimme turvalliseen tummanharmaaseen päälliseen, vaikka lila oli myös kaunis ja olisi varmasti sopinut tänne hyvin. No, päälliset ovat irroitettavat (ja vesipestävät) joten värin vaihtaminen ei ole ongelma. Ensi hätään nappasin makuuhuoneen suuret valkoiset tyynyt mukaan kuvaan, mutta aion hankkia tähän kokonaisuuteen ihan omat tyynyt.

Kalusteiden kokoaminen oli varsin simppeli juttu. Eniten aikaa vei verhoilujen silittäminen. Kun ostaa IKEAn edullisen pakettiratkaisun, saa itsekin askarrella! Aika näyttää ostammeko vielä maton lattialle. Meillä on lattialämmitys, joten lämmön takia ei mattoja tarvita. Kaikuakaan ei luultavasti ole liiaksi; isot mööbelit, paksut verhot ja akustiikkalevyt pitävät siitä varmasti huolen.

3.12.2012

Blingiä


Työkaverini eivät lue blogiani (tai ainakaan en ole osoitetta heille antanut), joten voin paljastaa heidän joululahjansa täällä jo nyt. Tai siis harakoiden tyttöjen lahjat, poikien tulee myöhemmin.


Löysin kaupasta kauniita lasihelmiä, jotka olivat kertakaikkiaan liian ihania ohitettaviksi. Niinpä niistä ja eräiden korvakorujen killutinosista valmistui avaimenperiä (ehkä vähän persoonaton lahja, mutta saattaahan se olla jollekin ihan hyödyksikin).


Pakkasin avaimenperät rasioihin, joissa on itse asiassa toimitettu työpaikalle muistitikkuja. Muut ottivat tikut, minä sain rasiat - ja nyt aion antaa ne takaisin. Ja jos yhtään tunnen työkavereitani, he palauttavat rasiat minulle tyhjinä jotta voin käyttää ne uudestaan. Meillä arvostetaan kierrätystä!


Rasian päälle kiinnitin vielä nimilaput ja hyvän joulun toivotukset. Valkoinen koholeimattu lumihiutale luo mielestäni ihan riittävän jouluisan tunnelman, ei kai kaiken tarvitse aina olla punaista.

29.11.2012

Poikkeus


Yleensä olen laittanut joulukorttien kuvia esille vasta joulun jälkeen maksimoidakseni yllätyksen, mutta ehkei se nyt haittaa jos tällä kertaa näytän korttikuvia jo ennen joulua.

Tänä vuonna korttien teko takkusi pitkään, en jotenkin saanut sopivaa inspiraatiota. Mutta hiljalleen ja pienissä erissä askarteluinto on osunut kohdalle, ja kortteja on valmistunut sopivasti parikymmentä kappaletta neljää eri mallia. Tässä niistä esimerkit.



Valokuvaaminen ei näin pimeässä onnistu, joten kokeilin korttien skannaamista. Yllä olevat kortit ovat litteitä, ja niiden skannaaminen onnistui hyvin. Alla olevissa korteissa kuuset ovat kiinni kohoteipillä (vai mitä se nyt on, semmoisia paksumpia teippityynyjä) ja siksi kuvista tuli osin epätarkkoja.



Kuusen kuvan nappasin netistä. Hiukan meinasi käsi väsyä pieniä kuusia leikatessa vaikka yritin valita helposti leikattavan mallin. Alun ideaummetuksen jälkeen homma on lähtenyt käyntiin joten voi olla että kortteja tulee tehtyä vielä lisääkin. Tai sitten ei. Näihin olen kuitenkin tyytyväinen.

27.11.2012

Case closed


Magneettikuvissa ei näkynyt mitään erikoista, kuvat olivat puhtaat. Veriarvot täysin normaalit ja hemoglobiinikin suorastaan parempi kuin yleensä. Lääkäri sanoi että on hyvä juttu ettei löytynyt mitään, niin ei tarvitse huolehtia. Onhan se niinkin toki. Vaan kyllä minua pikkuisen silti huolettaa se, että tunnen itseni kipeäksi vaikka mistään ei ole löydetty mitään vikaa.

Toistaiseksi lopullinen diagnoosi on nyt sitten ärtyvän suolen oireyhtymä. No, sopiihan se, onhan tuo selkeästi ärtynyt välillä. Kohonneiden tulehdusarvojen syyksi tohtori epäili pöpöä, jota ei koskaan saatu kiinni. Maksa-arvojen nousun hän laittoi sairaalassa syömieni antibioottien piikkiin.

Lääkärin mielestä tämä oli nyt sitten tässä, case closed. Helppohan hänen on sanoa, minä sentään joudun elämään tämän oikkuilevan kroppani kanssa.

Pikkuisen on nyt ristiriitaiset fiilikset. Toisaalta on tietysti helpotus, että mitään vakavaa ja vaarallista vikaa minussa ei ole. Toisaalta ärsyttää aivan suunnattomasti se, ettei ole oikein mitään konkreettista mihin tarttua. On inhottavasti sellainen tunne, että tämä on ihan omissa käsissä taas, mutten kykene tekemään mitään.

Kukaan ei ole sanonut sitä ääneen, mutta minä tunnen (itse)syytökset: jos vain osaisin elää jotenkin oikeammin, minulla olisi ehkä parempi olla. Vittu. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja totuus tekee kipeää.

Olen elänyt jo pitkään hyvinkin terveellistä ja onnellista elämää, joten tästä parantaminen vaatii erikoisponnistuksia. Pitäisi oppia rentoutumaan ja olemaan stressaamatta. (Helpommin sanottu kuin tehty.) Pitäisi huoltaa kroppaa ja opetella olemaan itselleen armelias. Ja ensimmäinen joka ehdottaa maagiseksi ja autuaaksi tekeväksi parannuskeinoksi joogaa, saa nyrkistä.

Tiedän, että voisin tehdä enemmän, mutta ei se ole niin yksinkertaista. Se on kuulkaa rankkaa, kun pitää itse parantaa itsensä! Monet masentuneet jäävät ilman hoitoa, koska eivät jaksa hakea sitä - ja heidän sitä on haettava, koska kukaan ei sitä muuten anna. Oma tilanteeni on hiukan samanlainen: välillä on niin ontelo olo, etten todellakaan jaksa tehdä mitään aktiivisesti oman oloni parantamiseksi, vaikka minä olen luultavasti ainoa joka voi auttaa.

Nyt pidän ehkä pienen tuumaustauon. Aion etsiä itselleni akupunktiohoitajan. Länsimainen lääketiede luovutti, kokeillaan sitten itämaista. Jos siitä ei muuta hyötyä ole, niin tunnenpahan sentään tekeväni jotain.

26.11.2012

24.11.2012

Laukussa leipää ja piimää... tai ehkä ei


Kaiken jouluaskaroinnin ohessa on valmistunut jotain itsellekin. Olkalaukkuni, jonka tein miehen vanhoista farkuista, tuli tiensä päähän ja piti kehitellä jotain uutta tilalle. Tunnustin jo aiemmin rakkauttani pellavaan, eikä tunne ole sammunut:


Pellavalle löytyi kaveriksi pirteä vinonauha, pistelin sitä myös koko laukun levyisen taskun reunaan. Vuorikangas ja vetoketju ovat vanhoista varastoista.


Konetikkiä on siksakhuolitteluissa, muuten laukku on käsin ommeltu.

23.11.2012

Omenia ja kääpiöitä


Eilen meillä olikin talo täynnä, kun vietimme kerrassaan satumaisen elokuvaillan. Lumikin tarina on tuttu ja hyvin vanha, mutta näköjään siihenkin saadaan aivan uusia näkökulmia kun pistetään oikeat ihmiset asialle.

Mirror, mirror oli juuri niin hyvä kuin toivoinkin ja ansaitsee mielestäni ehdottomasti enemmän tähtiä kuin IMDb:ssä annetut 5,5. En kuulu Julia Robertsin suurimpiin faneihin, mutta tässä elokuvassa hän loisti suorasukaisen ilkeänä kuningattarena (ja tuntui nauttivan roolistaan).

Ohjaaja Tarsem Singh valloitti sydämeni elokuvallaan The Fall, ja osasin odottaa hienouksia tälläkin kertaa. Ja oi että olikin hienoa! Yleisöstä heitetty kommentti kertoo jotain: "Tim Burton on kohdannut voittajansa".

Väriä on paljon, sitä on rohkeasti. Yksityiskohtia on valtavasti, ja ne ovat tarkkaan harkittuja. Kaikki on sadunhohtoisen epätodellista, mutta silti jotenkin uskottavaa. Elokuva on kauttaaltaan kaunis, maalauksellinen ja mielikuvituksellinen. Visuaalinen puoli on Tarsemilla selvästi hallussa.

Juoni on kepeä ja ihanasti höttöisä. Suosittelen tätä elokuvaa erittäin lämpimästi kaikille sopivasti lapsenmielisille. Harmiton, söötti ja herttainen elokuva. Ei asioita pidä aina ottaa niin vakavasti.

Illan toinen elokuva, Lumikki ja metsästäjä, tarjosi sitten vakavuutta ihan riittämiin. Kaikki värit ovat kadonneet, jäljellä on vain synkkyyttä, pimeyttä ja kurjuutta. Poissa on pukuloisto, tanssi ja laulu. Jäljellä on vain resuiset vaatteet, veriset miekat ja kurassa niiskuttavat lapset. Hilpeää.

Muiden mielestä Kristen Stewart oli yhden ilmeen näyttelijä ja hänen Lumikkinsa oli masentunut ja epäuskottava. En yhtynyt kritiikkiin: tässä elokuvassa Lumikilla ei juurikaan ole aihetta hymyyn, joten minusta nuoren naisen sopikin olla jatkuvasti ahdistuneen näköinen. Olisit itsekin, jos olisit viettänyt viimeiset kymmenisen vuotta lukittuna torniin ja pelkäisit koko ajan henkesi edestä.

Chris Hemsworth oli metsästäjänä kyllä uskottava ja komea, mutta ei ollenkaan niin hottis kuin olin toivonut. Ei iskenyt tulta, ei kipinää. Voi sentään, jotenkin lässähti. Kuningatar varasti shown - pelottava muija.

Muutamat hyvät oivallukset ja tasaisen laadukas puvustus olivat tämän elokuvan vahvuudet. Minä haluan satuihini onnellisen lopun, tämä jäi osittain hämäräksi enkä pitänyt siitä.

Elokuva ei ollut huono, mutta ehkä se vähän kärsi siitä että ensiksi katsottu oli niin hyvä. Suosittelen, mutta en ihan varauksetta.

22.11.2012

Rummussa


Kävin aamulla sappiteiden magneettikuvauksessa. Onpahan sekin nyt sitten kokeiltu.

En yhtään ihmettele että joku voi saada paniikkikohtauksen sinne putkeen joutuessaan. Minulla ei ole ahtaanpaikankammoa ja minä olen tämmöinen rimpula että rumpuun jää kyllä ympärilleni hyvin tilaakin, mutta ei se silti mitenkään miellyttävää ollut. Vähän siinä sai itseään psyykata, ettei paniikki iske.

Tunneli oli valaistu (valoa ei ollut tunnelin päässä, hek hek, vaan joka puolella) ja ilmastoitu, joten siinä mielessä oli mukavaa. Pidin tosin koko ajan silmiäni kiinni etten näkisi miten lähellä seinät ovat. Tuuletus oli mukava, se antoi illuusion avarasta tilasta. Mutta se oli myös niin viileällä, että alkoi paleltaa.

Tunti siinä kaikkiaan meni kun kone hurisi, naputti ja piippaili. Kuulokkeista sain kuunnella iskelmäradiota ja välillä hoitaja sanoi jotta pitää pidättää hengitystä. Pistivät vähän varjoainetta suoneen ja se maistui suussa tunkkaiselta ja metalliselta. Ei siinä oikein rentoutua osannut, kun paleli ja vähän jännitti. Mutta selvisin kuitenkin.

Kuvauksesta köpöttelin suoraan labran puolelle taas kupattavaksi. Ensi tiistaina menen sitten lääkärin pakeille juttelemaan kuvista ja verikokeiden tuloksista. Sitä odotellessa vietän hiukan omaa lomaa. Ihan kotosalla vain, mutta se onkin parasta.

20.11.2012

Suihkunraikkaana


Olen täällä kaikessa hiljaisuudessa tehnyt pientä ihmiskoetta eli käynnissä on ollut sen oikean shampoon etsiminen. Mieskin on joutunut välillä koekaniiniksi, mutta ei ole mitenkään liikaa valittanut - vain aiheesta.

Minä niin kovasti toivoin, että FLOW kosmetiikan (entinen Vihreä kosmetiikka) shampoopala olisi ollut sopiva. Tässä tuotteessa on kaikki kohdallaan: se on kotimainen, ympäristöystävällinen, edullinen ja riittoisa. Shampoopalasta ei jää turhaa jätettä, se ei kuormita ympäristöä eikä siinä kertakaikkiaan oikein ole mitään valitettavaa. Paitsi se ettei se meillä toimi.


Kokeilin saman valmistajan palashampoota joitakin vuosia sitten yksin asuessani. Silloin en päässyt alun tahmaisuudesta eroon millään. Halusin antaa shampoolle nyt uuden mahdollisuuden. Mutta ei siitä mitään tullut, hiuksiin jäi aivan kamala tahmakerros. Se ei ainoastaan tuntunut vaan myös näkyi kammassa. Hiuksiin jäi vahamainen kerros, joka ei poistunut useidenkaan pesujen jälkeen. Yök.

Tuotteen sivuilla mainitaan, että kemikaaleilla käsitellyt hiukset vaativat kauemmin aikaa tottuakseen tällaiseen luontaiseen pesuaineeseen ja saattavat siksi olla pitkäänkin tahmeat. Mutta minä olin ennen palashampoon kokeilua pessyt tukkaani jo pitkän aikaa pelkästään ekoshampoolla, enkä käytä muotoilutuotteita. En siis usko että hiuksissani olisi ollut mitään kemikaalijämiä, joiden vuoksi tahma tarttui tukkaan.

Lisäksi varoitetaan ns. kovasta vedestä: sillä pestessä palashampoo saattaa jättää hiukset tahmeiksi. Vaan minäpä tarkistin oikein vesilaitoksen sivuilta, että Tampereella vesijohtovesi on pehmeää (tai ei ainakaan kovaa). Niin että eipä ole syy siinäkään.

Sitä paitsi miehen tukka peseytyi oikein hyvin, eikä jäänyt lainkaan tahmeaksi. En keksi mikä minussa on vikana, kun muilla tämä juttu toimii. Ehkä minulla on väärät ionit tai hippienergia ei ole ihan kohdallaan, en tiedä. Mutta ei mieskään palashampooseen ihastunut: vaikka se pesi tukan hyvin, se kuivatti ja ärsytti miehen päänahkaa. Vaihtoon siis. (Shampoo, ei päänahka.)

Ennen shampoopalan kokeilua olin käyttänyt jo pidemmän aikaa Ole Hyvä -sarjan shampoita. Palasin näihin myös palakokeilun jälkeen. Konsepti on loistava: ekologinen ja kotimainen tuote, ja tyhjä pullo täytetään uudestaan myyntipisteessä. Ei siis jää turhaa jätettä näistäkään! Hintakaan ei ole sieltä hurjimmasta päästä.


Mustikka-minttu-mustaherukka ei ollut suosikkini, mutta ei paha sekään. Turve-mänty-kuusi on ihana, ja sen kanssa tiukasti tasoihin nousi nokkos-yrtti (pulloa ei kuvassa, mutta mustikka-minttu-mustaherukan sisällä on nokkos-yrttiä). Ei tietoakaan tahmaisuudesta, vain puhtaat ja hyvältä tuoksuvat hiukset. Mutta mutta.

Miesparan päänahka ei kestänyt tätäkään. Ja ekokampaajani sitten kertoikin, että monet ovat havainneet Ole Hyvä -sarjan shampoot kuivattaviksi. En tiedä johtuiko se kampaajan sanoista vai mistä, mutta olinkin sitten heti huomaavinani itsellänikin kiristystä ja hilseilyä. Ei lainkaan siinä määrin kuin miehellä, mutta vähän kuitenkin. Vaikka nämä shampoot olivatkin mieluisia, päätin vielä kokeilla AM Luonnontuotteiden shampoota (yllä olevassa kuvassa oikealla).

Hinta on karmaiseva, mutta tokihan tuote on ihana: Pietarsaarelainen pikkuyritys panostaa luomuraaka-aineisiin ja luonnon omiin hoitaviin aineksiin. Käyttämäni shampoo tuoksuu hyvältä ja sen vaahto on suorastaan ylellisen tuntuista. Ja se pesutulos? Ei valittamista. Täyttöpalvelua ei tietääkseni ole, siitä miinusta. Tätä shampoota mies ei ole kokeillut, joten sen vaikutusta hänen päänahkaansa emme tiedä. Minulle tuote tuntuu sopivan hyvin.

Ajattelin purkaa auki tuotteiden ainesosaluetteloita, mutta se vaatisi runsaasti enemmän energiaa kuin mitä minulla on nyt käytettävissä. Kiinnostuneet löytävät tiedot tuotteiden omilta sivuilta eli täältä, täältä ja täältä.

Ihan kokonaan oman postauksen aihe olisi tuotteiden oikea vihreys eli ekologisuus. Kovastihan kaikki markkinoivat olevansa eko ja luomu ja vaikka mitä, mutta häpeäkseni myönnän etten ole perehtynyt näiden tuotteiden vihreyteen tuoteselosteiden pintalukua syvemmin. Luultavasti lähempi tarkastelu toisi lisävaloa asiaan, ja minua kyllä kiinnostaa, mutta nyt ei jaksa.

En ole varma jatkanko nykyisellä shampoolla vai palaanko takaisin nokkos-yrttiin ja turve-mänty-kuuseen. Tuleva talvi ja pipokausi asettaa päänahallekin omat haasteensa, joten mitään kovin kuivattavaa shampoota en kyllä haluaisi käyttää. Ehkä kokeilen jotain aivan uutta! Tosin kotimaisen tuotannon kannattajalla ei ihan hirmuisesti vaihtoehtoja ole... vai tiedätkö sinä jonkun hyvän merkin, jota voisit suositella?

18.11.2012

Hyvä hyytymä


Hyydyttää. Niin meillä sanotaan kun iskee lorvikatarri, kun väsyttää tai laiskottaa. Kun ei jaksa tai viitsi. Nöksähdän sohvalle ja mies toteaa että "tyttö hyytyy". Yleensä kyseessä on hyvä hyytymä, sellainen marraskuuhun sopiva (vaikka iskee se muulloinkin).

Tämän viikon olen viettänyt perjantain hierontaa lukuunottamatta kotioloissa. (Töissä on siis kyllä käyty, mutta kotona noin muuten.) Tarjolla olisi ollut burleskia, pubikeikkaa, käsityömessuja, joulun avausta, pikkujoulujuhlaa ja vaikka mitä kivaa, mutta ei riittänyt energia. Perjantai oli erityisen huono mahapäivä, siitä selviäminen vei jotenkin kaikki voimat. Kahdelle seuraavalle viikolle onkin sen verran sopivasti ohjelmaa, että kuittaantuu tämänkin viikon antisosiaalisuus.

Kotona löllityt viikonloput ovat mukavia. Meillä oli eilen taas miehen kanssa treffit, tällä kertaa pienimuotoisen lautapeliturnauksen merkeissä. Hyllystämme löytyy kahdelle hengelle sopivia pelejä sen verran että valinnan varaakin oli.

Pelasimme ensin erän Samuraita. Mies taisi voittaa minut siinä ensimmäistä kertaa. Ja nyt kun se on sen idean oivaltanut, en ehkä enää siinä pelissä koskaan voitakaan. Toisena oli vuorossa Mallorca, jossa mies voittaa aina. Mutta ei se mitään, sillä peli on mukava hävittynäkin.

Giljotiinissa meille tuli yllättäen tasapeli, sellaista ei ole vielä kai koskaan tapahtunut. Keltis on mukava peli, jossa tuurilla on aika iso osuus. Niinpä minäkin sain mahdollisuuden voittaa - ja voitinkin. Turnauksen viimeisenä pelinä meillä oli vanha klassikko Afrikan tähti, jota olen viimeksi pelannut kai joskus lapsena. Minulla kävi käsittämätön tuuri ja voitin, joten turnauksemme päättyi tasapeliin 2-2. Mies oli taitava ja minä onnekas. Oli hyvät treffit.

Kaikkia yllä mainittuja pelejä voin muuten suositella joululahjaksi, jos jollain on vielä ideoista pulaa. Tosin ihan ruokakaupassakin käydessä voi nähdä että ongelmana taitaa enemmänkin olla valinnan vaikeus kuin ideoiden puute... Välillä iskee oikein ihmetys: miten hirvittävästi tässä maailmassa on tavaraa!

Onhan se mukavaa että on mistä valita, löytyy varmasti joka makuun ja tilanteeseen sopiva (paitsi ei minulle vaate- ja kenkäkaupoilla, toim.huom.), mutta tuntuu se silti omituiselta että (ruoka)kaupan kynttilähylly on sen kolme metriä leveä ja kaksi korkea. Kai joku ostaa niitä ruusun- ja kookoksentuoksuisia kuvioituja hilekynttilöitä (minä en kun saan niistä päänsäryn), itse kaipaan vain niitä perinteisiä ja tavallisia malleja ja värejä. Yksinkertaiselle ihmiselle yksinkertaiset kynttilät.

Mistä tulikin mieleeni että muistattehan poltella kynttilöitä varovasti. Puinen lyhty on varmasti todella kaunis, mutta ei sovi terassille aidon liekin vartijaksi. Eikä pistetä niitä tuikkuja verhojen viereen tai television päälle (ei nykyisten litteiden telkkareiden päälle kyllä mahdukaan). Palamattomat alustat ja sitä rataa, eikös vaan.

15.11.2012

Aukene, maa!


Olen aivan varma että sairaalassa makoilu tuhosi osan aivoistani. Ehkä ne laittoivat sen tippaletkun kautta jotain liuotteita niin että olen tyhmentynyt kovasti. Tuntuu nimittäin siltä että olen sählännyt töissä oikein huolella viime aikoina. Tänään kaikki huipentui megamokaan.

Rouva A kyseli minulta sähköpostilla eräitä veroasioitaan. Minä sitten kirjoitin vastaukseksi pitkät löpinät ja itseeni tyytyväisenä lähetin ne - Herra B:n sähköpostiosoitteeseen. Siis täysin väärälle asiakkaalle!

Lähetin kyllä vastauksen rouva A:lle(kin), joten hän ei ehkä epäile mitään omituista. Ellei sitten kuule virheestäni herra B:ltä, he kun sattuvat tuntemaan toisensa. Great.

Herra B kyllä varmasti ihmettelee saamaansa sähköpostia. Onneksi kirjoittelin sen verran yleisluonteisia asioita, ettei mitään erittäin salaista tai luottamuksellista paljastunut. Pomo, jolle tietysti kauhuissani selitin mitä olin tehnyt, oli sitä mieltä että ellei rouva A tai herra B asiaa ihmettele, emme selittele.

Kyllä hävettää. Ei yhtään auttanut se, etten kuulemma ole ensimmäinen jolle käy näin. Kyllä se vaan kovasti kirpaisee, kun taas kerran huomaa olevansa ihan tavallinen kuolevainen. Niisk.

12.11.2012

Naapurin tervehdys


Aaargh. Tulimme äsken miehen kanssa kaupasta, ja naapurin setä kulki edellämme portaissa. Kun olimme kiivenneet puolitoista kerrosta kolmesta, naapurin setä pieraisi. Sellaisen silent but deadly -suhauksen, johon emme mitenkään osanneet varautua ja joka armotta kärventää nenäkarvat.

Eikä minulla oikeastaan ole mitään tämän tähdellisempää kerrottavaa.

9.11.2012

Pientä piristystä


Olen ollut viime aikoina hyvin huono huonekasvien hoitaja. Sairaalasta pääsyn jälkeen kaikki aikani ja energiani on oikeastaan mennyt siihen, että yritän pitää itseni työkuntoisena. Kukkani ovat jääneet vähälle huomiolle ja se näkyy.

Basilikat meinasivat ensin kuivua ja sitten ne vain sitkittelivät. Viikko sitten sain aikaiseksi tehdä trimmausta: pakastin suuren osan basilikanlehdistä sellaisenaan. Kaksi ruukullista jätin kuitenkin tuoreeltaan käytettäväksi.

Chilit ovat tuottaneet satoa siitä huolimatta, että ne ovat näyttäneet pystyynkuolleilta jo viikkotolkulla. Toinen ruukullinen runkoja meni jo roskiin, toinen saa vielä hetken kannatella pikkuruisia jalapeñoja.

Heitin pois kituuttavan paavalinkukan, mutta enkelinsiiven yritän vielä pelastaa. Nukkatyräkit saavat selkeästi liian vähän valoa, ja jostain syystä kultaköynnöksen yksi haara kellastuu. Muu viidakko sinnittelee, on se sentään pääosin vihreää.

Ehkä kasvit kärsivät syysmasennuksesta? Tsempiksi ja piristykseksi sekä itselleni että kasveilleni ostin kimpun leikkokukkia. Nyt koti on viikkosiivottu ja kukkasin koristeltu viikonloppua varten.


5.11.2012

Mätää


Tänään on ollut jotenkin erityisen inhottavaa lukea uutisia. Eipähän tuo uutisvirran seuraaminen yleensäkään mitään hilpeää puuhaa ole, mutta tavallisesti pystyn kuitenkin lueskelemaan kaikenlaisia katastrofikertomuksia melko välinpitämättömänä (välttämätön suojamekanismi, luulen ma).

Jostain syystä tänään kuohuttaa, keittää, kilahtaa ja kolahtaa. Näkymättömät katulapset, hapolla poltettu tyttö, tien varteen jätetty pikkulapsi ja toisistaan erotettu vanha aviopari. (Ja ties miten monta tarinaa, joita en edes jaksanut lukea.) Jos on asiat vinksallaan ulkomailla, niin eipä ole hienosti hoidettu kaikkea kotimaassakaan.

Tänään tekee mieli kysyä, että mikä ihmisiä oikein vaivaa. Mikä?! En hyväksy selitykseksi sitä että kulttuuri, yhteiskunnallinen tilanne tai raha on syynä ihmisarvon ja elämän tuhoamiseen. Ihmiset ovat luoneet kulttuurin, yhteiskuntansa ja rahan, ja ihmiset voivat näitä myös muuttaa jos tarvetta on. Niin, siinäs kuulitte, ihmiset!

2.11.2012

Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee?


Oletteko koskaan kuulleet sanottavan että kun tulot kasvavat, niin menotkin kasvavat? Minä olen kuullut, moneenkin kertaan. (Yleensä masentuneeseen ja alistuneeseen sävyyn ihmisiltä, jotka tienaavat minua enemmän.)

Kun kituuttelin velkaisena opiskelijana ja tähtäsin siihen että viivan alle jäisi edes se nolla eikä pelkkä ilkeästi irvistävä miinusmerkki, pidin jotenkin hassuna ajatusta siitä että isommilla tuloilla tulos olisi sama. Jos kerran pienillä tuloilla pääsee nollaan, niin kyllähän isommilla tuloilla sitten pitäisi jäädä plussan puolelle, eikö vain?

Menoni ovat kyllä kasvaneet nyt kun olen kokopäivätöissä. Minulla on varaa ostaa uusi talvitakki, joten ostan sen jos kerran sellaisen tarvitsen. Olen törsännyt askartelutarvikkeisiin päivän palkan ja ostanut aika kallista shampoota koska olen halunnut hemmotella itseäni. Minulla on nyt enemmän rahaa kuin kaksi vuotta sitten, joten voin myös käyttää sitä enemmän.

Mutta en minä kaikkia rahojani käytä, vaan jätän joka kuukausi jotain säästöön. Lainaa ei tarvitse enää lyhentää, joten nyt sitten vain kerätään puskuria. Tulojen kasvaessa menotkin kasvavat, mutta en suostu edelleenkään uskomaan että kaikki se mikä tulisi myöskin vääjäämättä menisi. Nolla on väistynyt ja viivan alla pötköttää mukavasti euroja.

Töissä tulen seuranneeksi ja miettineeksi ihmisten rahankäyttöä. Usein joudun ihmettelemään sitä suuresti. Joulu, tuo suuri kulutusjuhla, nostaa taas pinnalle ihan tavallisten ihmisten velkaantumisen ja sitä kautta velkaneuvonnan tarpeen.

Minulla on käytössä vain yksi neuvo, ja se on isketty minuun todella syvään: voit käyttää vain sen verran rahaa kuin sinulla on. Antakaa anteeksi yksinkertaisuuteni, mutta en voi ymmärtää miten joku voi ostaa vaikkapa satasen kengät jos hänellä ei ole niihin oikeasti varaa. Ja oikeasti varaa tarkoittaa nyt sitä että on muistettu ensin maksaa vuokra, ruoka ja muut tarpeelliset asiat.

Olen aina ollut erittäin tarkka rahoistani. Löysäilymarginaali on nyt isompi kuin tiukempina aikoina, mutta seuraan silti kulutustani. Enkä siis seuraa passiivisesti ("oho, taas meni satku") vaan hallitsen aktiivisesti. Jos aivoni muuten ovatkin välillä monimutkainen sekamelska, niin raha-asiat kulkevat kyllä yhdessä tiukassa putkessa. Varsinainen talousnatsi.

Suuremmat tulot = suuremmat menot? Kyllä ja ei. Ihan niin masokisti en ole, että kitkuttelisin jos ei ole pakko. Mutta niin rikkaaksi en ole ruvennut, ettei kulutuksen rajoja tarvitsisi miettiä. Oikeastaan niitä rajoja onkin syytä miettiä vasta sitten kun tienaa vähän enemmän. Pienet tulot eivät jätä valinnanvaraa; kun raha ei riitä oikeastaan edes pakollisiin menoihin niin eipä juuri tarvitse miettiä mihin sen käyttäisi. Mutta kun tärkeiden juttujen jälkeen käteen jää vielä vähän hiluja, on syytä hiukan harkita mihin niitä viljelee.

Olen tainnut saavuttaa oman normaalikulutukseni lakipisteen, sillä kuukausipalkasta näyttää (erityisesti yrittämättä) jäävän aina suunnilleen saman verran säästöön. Elän sellaista elämää mihin minulla on varaa.

Ja vielä lyhyesti siitä joulusta: toivottavasti kukaan teistä ei ole ensi tammikuun velkakierreuutisissa. Yllättävän monet tuntuvat uskovan että joulu tulee kukkarosta (mitä paksumpi kukkaro, sitä parempi joulu). Ei se tule. Lainarahalla rakennettu tunnelma on helppo humala, jonka krapula on kamala ja pitkäkestoinen.

29.10.2012

Sekalaista sekoilua


Kylläpä jäi vähän hassu kunnallisvaalien jälkeinen olotila. Olin ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostunut siitä, että pääseekö oma ehdokkaani läpi. Oikein seurasin tilannetta (ja pääsi se!). Ja sehän tässä vasta kummallista onkin, että tällä kertaa minua jopa vähän kiinnostaisi tietää kuinka se minun edustajani siellä valtuustossa pärjää. Eikä siinä vielä kaikki!

Lisäksi nyt jotenkin ihan oikeasti tajusin sen, että minulla on kaupunginvaltuustossa edustaja, johon voin ottaa yhteyttä jos keksin Tampereen asioissa jotain parantamisen varaa. Minun asioitani hän on siellä valtuustossa minun valttuuttamana ajamassa! Nyt on sellainen olo että heti pitäisi keksiä jokin syy olla yhteydessä.

En keksi, mennään seuraavaan asiaan.

***

Lauantaina järkkäsin jo perinteeksi muodostuneen joulukorttiaskarteluhetken. Siskoni ja kaksi ystävääni olivat meillä luomassa taidetta ja jouluisaa atmösfääriä. Mikäs oli askarrellessa, kun pikkupakkanen koristeli maiseman vallan talvisen näköiseksi ja glögiä oli tarjolla!

Muut saivat paljon aikaan, omaan saldooni en voi olla kovinkaan tyytyväinen. Tein vain pari joulukorttia, ja nekin ovat vähän epäilyttäviä. No, onneksi lauantai ei ollut tulostavoitteellinen päivä. Tarkoitus oli tavata kavereita, pitää hauskaa ja saada ideoita ja siinä onnistuttiin mielestäni hyvin.

Tänä vuonna olen kyllä poikkeuksellisen hidas ja epäorganisoitunut näissä joulujutuissa. Heräsin tässä ihan hiljattain siihen, ettei minulla ollut joululahjaidealistaa tälle vuodelle, kun yleensä sen kokoaminen aloitetaan viimeistään helmikuussa. Apua! Ei tästä tänä vuonna taida tulla oikein mitään. No, pistän kaiken saamattomuuden ja muun sellaisen sairastelun piikkiin. (Lisäksi tiedän ettei kukaan kuole jos ei saa minulta joululahjaa tai -korttia. Lähinnä minä menetän sen antamisen ilon.)

***

Sairastelusta puheenollen: mysteerivatsani (tai oikeastaan vain sappitiehyet) kuvataan marraskuun lopussa. Siihen asti (ja luultavasti sen jälkeenkin) ollaan vaan mahan vieressä, vaikka välillä voisin haluta olla kauempana. Erinomaisena päivänä ei tunnu missään, huonona on tosi hankala olla. Suurimman osan ajasta tuntuu siltä, että joku kutittaisi varovasti sisältäpäin. Mutta ei silti naurata.

***

Selätin shoppailukauhuni ja ostin itselleni talvitakin. Melkoinen savotta sekin taas oli. Kukkarolle sopivat olivat rumia ja/tai epäsopivia. On ihan oikeasti aika vaikea löytää talvitakkia jos ei kelpuuta sellaista kiiltävää, mustaa, möykkyistä ja vyöllä kurottavaa jätesäkin sukulaista. Kun kiikuin jo epätoivon partaalla, raahauduin Stockan lastenosastolle, josta olen löytänyt aiemminkin sopivia vaatteita.

Enkä lähtenyt tyhjin käsin tälläkään kertaa. Ostin Reiman senttikokoisen toppatakin, oikein kivan ja sopivan. Hintaa oli tuplasti enemmän kuin halvemmissa rytkyissä, mutta josko laatuakin olisi sitten vähintään viideksi seuraavaksi vuodeksi. Sain heijastimen kaupan päälle, niinpä näyn kun kipittelen hienon uuden takkini kanssa pimeässä. Vaikka kehtaa tuolla takilla liikkua ihan valoisankin aikana.

25.10.2012

Uusjako


Kun yrittäjillä menee huonosti, menee kirjanpitäjilläkin huonosti. No kovin huonosti meillä ei vielä mene, mutta pomo on kyllä tehnyt tiettäväksi ettei mene hirveän hyvinkään.

Mitään lomautuksia tai irtisanomisia ei ole tarvinnut pelätä, vaikka pomo aina muistutteleekin siitä että tällaisena hiljaisena aikana saa ottaa sitä omaa lomaa. Marraskuulle olen sitä ottanutkin niille päiville kun pitää käydä magneettikuvassa ja lääkärissä. Muutama ylimääräinen vapaapäivä tekee ihmeitä jaksamiselleni mutta ei vaikuta mitenkään liikaa toimeentulooni.

Vaikka seistään huonojen aikojen ovella, urani vaikuttaa nousujohteiselta (kai nyt, kun nollasta aloittaa). Pomo oli sitä mieltä että voitaisiin etsiä minulle jotain lisäkoulutusta. Sanoin suhtautuvani kouluttautumiseen myötämielisesti, ja koen hyvänä asiana sen että pomo on halukas satsaamaan työntekijänsä kehittämiseen. Jätimme ajatuksen hautumaan, katsellaan nyt mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Hieman akuutimpi asia on palkanlaskijamme kirjanpitoasiakkaiden uusjako. Palkanlaskijan olisi vihdoinkin tarkoitus keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja hänen kirjanpitoasiakkaansa jaetaan sitten muille. Niinpä minullekin on luvassa ihan omia asiakkaita.

Yksihän minulla oli kuukauden tai kaksi, mutta sitten se otti ja lähti halvemman palvelun löydettyään. Ja onhan tuossa nyt pyörinyt muutamia asiakkaita joita minä olen hoitanut viimeiset puoli vuotta, kun heidän oikea kirjanpitäjänsä ei ole ehtinyt. Mutta se on ihan eri asia kuin se, että asiakkaat ovat sillä omalla listalla ja omalla vastuulla.

Yksinhän minua ei jätetä missään vaiheessa, eikä käytännön työ muutu kovinkaan paljoa uusien asiakkaiden myötä. Mutta on siinä se ero entiseen, että kohta minun pitää oikeasti huolehtia kokonaisuuksista. Tilinpäätöksistä, veroilmoituksista ja sellaisista, joista en nyt tajua oikeastaan mitään.

Tykkään työstäni ja on hienoa että esimieheni mielestä minussa on potentiaalia. Se auttaa kovasti niinä hetkinä kun tuntee oppineensa vain sen kuinka vähän tietää.

21.10.2012

Tuliaisia


Työkaverit kävivät Edinburghissa ja toivat minulle sieltä lankaa.


Lanka on ihanaa ja väritkin justiinsa kohdallaan!

Kissojen hoidosta mies sai palkkioksi mysteeriviinaa ja minä marokkolaisia tupsuja.


Hopeanharmaa väri on ylellisen oloinen, en taida osata tehdä mitään niin hienoa että näitä voisi siihen laittaa... No enköhän minä jotain keksi!

19.10.2012

Yksi Hehku, yksi ääni


Jokos teillä on kunnallisvaaliehdokas valmiina? Minullapa on!

En tajua politiikasta juurikaan mitään, enkä ihan kamalasti välitäkään (ehkä siksi etten tajua), mutta aina osallistun sen verran että äänestän. Äänestän kahdesta syystä: 1) jos ei ole äänestänyt, ei saa valittaa siitä miten surkeasti kaikki on ja 2) haluan ääneni tilastoihin.

Joukossamme on aina niitä jotka eivät syystä tai toisesta äänestä. Mielipiteenosoitus sekin tietysti on, mutta jos ei halua äänestää ketään tai ei osaa päättää ketä äänestäisi, niin sitten pitäisi käydä antamassa edes se tyhjä ääni. Mielestäni se on voimakkaampi mielenilmaus kuin äänestämättä jättäminen, ja lisäksi se auttaa antamaan totuudenmukaisen kuvan asioista.

Esitän todella pelkistetyn esimerkin. Leikitään että meillä on sata äänioikeutettua ja heistä 60 käy äänestämässä (vastaa aika hyvin tavallista kunnallisvaalien äänestysprosenttia) ja 40 jää kotiin makaamaan. Äänet jakautuvat seuraavasti: Kökköpuolue 5 ääntä, Hihhulipuolue 25 ääntä ja Lälläripuolue 30 ääntä. Kököt saavat siis 8,33 prosenttia annetuista äänistä, Hihhulit 41,67 prosenttia ja Lällärit 50 prosenttia.


No leikitään sitten että ne 60 äänestäjää antavat äänensä kuten edellä mutta sen lisäksi ne 40 menevät ja jättävät tyhjän lapun. Tilasto näyttää äkkiä hyvin erilaiselta! Kököille menee 5 prosenttia annetuista äänistä, Hihhuleille 25 prosenttia ja Lälläreille 30. Lisäksi 40 prosenttia äänestäneistä on sitä mieltä, ettei yksikään ehdokas edusta heidän toiveitaan ja näkemyksiään riittävän hyvin.


Miettikääpä sitä! On siinä vähän eroa, että voiko sanoa saaneensa puolet annetuista äänistä (Lällärit ensimmäisessä skenaariossa) vai kolmanneksen (Lällärit toisessa skenaariossa). Minä äänestän vaikka tyhjää, etteivät Lällärit voi lesottaa.

Ehdokkaan valinta on aina vähän hakuammuntaa. Kenenkään kanssa en voi olla kaikesta samaa mieltä, enkä minkään puolueen linjauksia täysin allekirjoita, joten lopulta valinta perustuu sattumaan ja pieneen tutkimukseen. Sattumalta osuin yhden ehdokkaan kotisivuille (en siis etsinyt varsinaisesti juuri niitä, vaan katsoin vain kellä ylipäätään olisi sivut) ja tykästyin näkemääni. Sitten laitoin ehdokkaalle sähköpostilla muutamia kysymyksiä, en mitään erikoista vaan ihan tavan mietteitä eri asioista. Hän vastasi postiini minua miellyttävällä tavalla, joten asia on sitten sillä selvä. Sitten vaan pikapikaa äänestämään!

(Niin ja senhän nyt ainakin tietää ketä ei tarvitse äänestää. Nimittäin niitä jotka tunkevat vaalimainoksensa postiluukusta vaikka ovessa lukee "ei mainoksia, kiitos". Mielestäni myös vaalimainokset ovat mainoksia, eikä niitä tarvitse kotiin tyrkytellä.)

PS. Ei saa nauraa kömpelöille kaavioilleni. Siitä on pitkä aika kun olen tehnyt ainuttakaan kaaviota.

15.10.2012

Lähetettä odotellessa


Tohtori soitti verikokeiden tuloksia. (Oli muuten taas joku ihan eri tohtori. Ei taida Tampereella kohta sellaista mahalääkäriä ollakaan joka ei olisi minun papereitani katsonut.)

Niin kuin arvelinkin, Epstein-Barria emme voi vatsakivuistani syyttää. Lääkäri pohdiskeli sappikivien mahdollisuutta ja sanoi kirjoittavansa lähetteen magneettikuvaukseen. Minä en oikein lämpene tälle sappikiviteorialle, mutta menen kyllä kuvaan sitten kun ajan saan. En varmaankaan ole kiireellisten tapausten jonossa, joten tässä voi mennä hetki.

11.10.2012

Miksi kissat haluavat aina mahan päälle tepastelemaan?


On tämä sairastaminen ja toipilaana olo ihan hanurista. Kaiken muun kärvistelyn lisäksi tuntuu pahalta se, ettei pysty olemaan sellainen tyttöystävä kuin haluaisi olla. Ei ole täällä siis helppoa miehelläkään.

On varmasti vaikeaa katsoa vierestä kipukohtauksiani ja huonoa oloani, kun ei voi tehdä oikein mitään auttaakseen. Kun on erityisen hankala olo, en kestä edes silittelyä, ja se sentään yleensä auttaa vaivaan kuin vaivaan.

Sairaalassa ollessa piti pyytää miestä istumaan tuolilla, sillä sängyn laidalle istuminen aiheutti maanjäristyksen ja merisairauden. Yhtään ei saanut keikuttaa eikä heiluttaa eikä osua.

Nyt kestän sentään jo silittelyä, halittelua ja satunnaisia tissikouraisuja, mutta jotenkin on vieläkin sellainen kosketusarka olo. Tekee mieli olla vakaasti omassa keskipisteessä kenenkään häiritsemättä. Intiimielämä on siis kuollutta, död. Kivahan sitä olisi vähän painia ja jumpata miehen kanssa, mutta kun kroppa on välillä kuin jyrän alle jäänyt, niin ei huvita. Ei viitsi, ei pysty, ei kykene.

Käytökseni on kylmännihkeää. Olen jatkuvasti väsynyt ja alituisesta kipeydestä kiukkuinen, ja sen kyllä huomaa. Sanani ovat piikikkäitä ja pinnani lyhyt. Jaksan kiinnostua lähinnä tyhjyyteen tuijottamisesta ja nukkumisesta. Olen samalla tapaa viehättävää seuraa kuin kimppu nokkosia.

Hirvittävän kärsivällisesti mies silti tuntuu suhtautuvan tilanteeseen. Ainahan se on zen, mutta nyt se zeniys jotenkin korostuu kun itse on epävakaa kaikella tapaa. Aika arvokas ominaisuus tuo positiivinen ja tyyni mieli tällaisina aikoina.

7.10.2012

Miau!


Saimme pariksi viikoksi karvaisia hoitolapsia.



6.10.2012

79 päivää jouluun


Täällä on jouluaskartelut jo täydessä vauhdissa.


Kankaanpainannan ohessa kokeilin ystäväni pöllösabluunoita myös kartongille.


Kirjanmerkkikokeilu laukaisi ompelukuvainnostuksen, joten pöllöt saivat lankakoristeluja. Niin ja paljetit silmiksi.


Näitä ei ole tehty mihinkään erityiseen tarkoitukseen tai käyttöön, mutta ainahan kortteja tarvitsee!


3.10.2012

Siis kun kirjeen kirjoitan...


Olen edelleen kipeä ja siksi hirvittävän väsynyt, mutta joko siitä huolimatta tai juuri sen vuoksi minulla on ollut viime aikoina erityisen kova tarve kuulla muiden kuulumisia. En ole jaksanut järjestää teehetkiä tai muitakaan lyhyitä mutta antoisia tapaamisia, sillä olen suurimman osan ajasta vaisu ja ankean oloinen. Vatsa on kuudetta viikoa kipeä, naama on norsunvitulla vähemmästäkin.

Mutta juoruilu ja jutustelu vie mukavasti ajatukset pois temppuilevasta vatsasta, eikä minulla ole halua pudota sosiaalisesta verkostani, joten jonkinlaista kommunikointia on pidettävä yllä tavalla tai toisella. Ennen kirjoitettiin kirjeitä.

"Siellä on kirjepaperia, kyniä ja mustetta, rouva", hän sanoi. "Rouva de Winter hoiti aina kaiken kirjeenvaihtonsa ja toimitti asiat puhelimitse aamupäivähuoneessa aamiaisen jälkeen."


Mutta niin kaunis kuin tämä kirjoituspöytä olikin, se ei ollut mikään sievä lelu, jonka ääressä nainen olisi voinut töherrellä pikku kirjelappujaan, pureskella kynänvartta ja jättää kirjeensä päiväkausiksi lojumaan alustalle huolimattomasti ja hiukan vinoon. Kirjoituspöydän lokeroissa oli jokaisessa nimilippu: "vastaamattomia kirjeitä", "säilytettävää", "taloutta", "tilauksia", "ruokalistoja", "sekalaista", "osoitteita", ja kaikki nuo liput oli kirjoitettu samalla vinolla, terävällä käsialalla, jonka jo tunsin.

Nykyään kirjeenvaihto tapahtuu pitkälti sähköisesti. On oikeastaan melkoisen uskomatonta, miten monella tapaa voimme nykyään viestiä ystävillemme. Ja silti toivon välillä että palaisimme takaisin kynään, paperiin ja posteljooneihin. Ei niin että kellään oikeastaan olisi aikaa, mahdollisuutta tai välttämättä intoakaan istua kartanonrouvan tavoin koko aamupäiväksi kirjoittelemaan kirjeitä, mutta jonkinlaista haikeutta tuollaiset vanhanaikaiset ja romanttiset kuvaukset minussa silti aiheuttavat.

Ehkä se on tämä mahan elämää rajoittava vaikutus, ehkä jokin muu, mutta minusta on tässä viime aikoina tuntunut siltä kuin eläisin jossain kommunikaatiolimbossa. Minua ei haittaisi ollenkaan, jos saisin runsaasti nykyistä enemmän kirjeitä, sähköpostia, postikortteja, tekstiviestejä, puheluita, blogikommentteja ja Google+ -viestejä.

Niin, Google+. Jossain hetken mielenhäiriössä menin sitten vihdoinkin aktivoitumaan siellä siinä toivossa, että kuulisin tovereistani useammin. Ja kilinkikkareet! Kyllä siellä ihmisiä on, he eivät vain tee yhtään mitään! Kuten pelkäsinkin, Google+ ei suinkaan lisännyt verkostoitumisen tunnetta tai tuonut elämääni pieniä piristyksiä, vaan se tuntuu ainoastaan korostavan eristäytyneisyyden tunnetta: täällä on ihmisiä, mutta kukaan ei puhu minulle mitään. Hetken sitä jaksaa ihmisiä tökkiä, mutta sitten alkaa jo nolottaa ja tekee mieli poistua vähin äänin takavasemmalle.

Ehkä kerran on käynyt mielessä että pitääkö sittenkin liittyä naamakirjaan, jos siellä olisi enemmän elämää. Mutta ihan niin (seuran)kipeä ja eristäytynyt en vielä ole.

***

Kursiivilainaukset Daphne du Maurierin kirjasta Rebekka vuodelta 1938.
Kuva täältä.

29.9.2012

Kuninkaan päivä


Tänään vietettiin ensimmäistä Kuninkaan päivää. Kustaa III oli paikalla itsekin, mutta häntä en saanut kuvaan. Mutta olihan paikalla muitakin hienoja herroja, kuten kuvasta näkyy:


Tämä hilpeä seurue odotteli muotinäytöksen alkamista.


Pääsimme myös kurkistamaan erään neidon buduaariin kesken pukeutumisrituaalin, mutta siveyssyistä julkaisen vain piirroksen tapahtuneesta.


Kauniin piirroksen teki ilmeisesti ylhäisen neidon suosiossa ollut opiskelijatar. Kuninkaan kunniaksi Uudenmaan Karoliinit esittivät muskettiäksiisin ja ampuivat kunnialaukaukset.


Toivottavasti Kuningas oli tyytyväinen. Minä ainakin olin, kun mustaruuti paukkui ja kaikki näyttivät niin hienoilta! Kauan eläköön Kuningas!

27.9.2012

Syys


Ulkona on ihanan pimeää. Minua hämärä ja pimeys ei ahdista, vaan olo on jotenkin turvallinen. Koko maailma pienenee kodin lämmön kokoiseksi ja viilenevä ilma antaa hyvän tekosyyn rakennella sisälle villapesiä joihin kaivautua.

Sairasteluni vuoksi menetin lähes neljä kiloa painostani, ja se tuntuu tässä kropassa. Se on tuntunut paitsi voimattomuutena ja tietynlaisena velttoutena, myös paleluna. Vasta ihan muutaman yön olen voinut nukkua ilman yöpaitaa, kun ennen sairaalajaksoa alasti nukkuminen oli vakiintunut tapa. Peitto on ollut koko ajan riittävän paksu, mutta jotenkin olen kaivannut ylimääräistä lämmikettä ja suojaa. Ohut mieheltä lainattu yöpaita ei lämmittänyt fyysisesti ehkä kovinkaan paljoa, mutta henkisesti se oli tärkeä juttu. Mieleni tuntuu kaipaavan suojaa vähintään yhtä paljon kuin ruumiini.

Syksy on kääriytymisen aikaa, ja toipilaana tämä asia on korostunut. Nautin erityisen kovasti aamutakkini pörröisyydestä ja villasukkieni lämmöstä. Raikas syystuuli ja sade eivät kuitenkaan pelota, sillä ne virkistävät kehoa ja mieltä. Lisäksi totta on tämä: mitä viheliäisempi sää, sitä ihanammalta tuntuu hypätä lämpimän suihkun jälkeen kuohkean untuvapeiton alle.

Tulkoon tuuli ja sade, tulkoon pimeys! Minä en pelkää, sillä teen itselleni pehmeän, lämpimän ja pörröisen kuoren - niin paksun ja suojaavan, etten kolise maailmaa vasten.

24.9.2012

On arvontalaulun aika...


Lääkäri soitti eikä osannut kertoa juurikaan mitään. Tulehdusarvot ovat lähes normaalit ja maksa-arvot edelleen kivasti laskussa (ne olivat osastolla ollessa niin korkeat, että normalisoituminen ei ihan hetkessä tapahdukaan). Viimeiset tähystysnäytteetkin olivat valmistuneet, eikä niissä näkynyt mitään.

Tartumme siis pikkuruiseen oljenkorteen: yersiniabakteerin ja Epstein-Barrin viruksen vasta-aineet eivät olleet negatiivisia eivätkä positiivisia, vaan raja-arvoja. Lääkäri ei uskonut yersiniaa syylliseksi, vaan halusi tutkia enemmän Epstein-Barria. Wikipedian mukaan se aiheuttaa pusutaudin, mutta ilmeisesti se kykenee siis myös aikaansaamaan suolistotulehduksen.

Minä en usko virukseen enkä bakteeriin, kumpikaan ei oikein sovi siihen että minulla on ollut samankaltaisia oireita aiemminkin. Lääkärikin myönsi ettei oikein kuulu kuvaan, mutta tutkitaan nyt sitten ihan loppuun asti kun kerran on tutkimaan ruvettu! Lauantaina siis taas uusiin verikokeisiin (katsotaan vasta-ainekontrollin lisäksi muutkin arvot) ja 2-3 viikon päästä lääkäri soittelee uudelleen.

Jos Epstein-Barr saa silloin synninpäästön, on seuraava askel ehkä ohutsuolen varjoainekuvaus. Siinä kuulemma voisi sitten näkyä jotkin tulehdusmuutokset, joita ei muuten ole nähty. Minä kyllä luulin että kapselikamera tutki ohutsuolen mutta ehkä sekään ei huomaa kaikkea - tai ehkei lääkäri jaksanut katsella jokaista kapselin toiminta-aikana (8 h) otettua kuvaa.

Tässä meneekin sitten taas muutama viikko mukavasti ihmetellessä, että mikähän minua mahtaa vaivata. Olo on ok, mutta vatsa muistuttelee itsestään päivittäin. En todellakaan ole vielä terve ja kunnossa, joten asia ei jää tähän.

22.9.2012

Pieniä iloja


Saunan lämpö monen viikon tauon jälkeen.

Ystävän yllättäminen oikeasti onnistuneella syntymäpäivälahjalla.

Vuorokauden kestäneen päänsäryn heikkeneminen.

Ystävät, jotka piipahtavat tuomaan suppilovahveroita.

Siivottu sukkalaatikko.

20.9.2012

Oodi pellavalle


Muutamien viikkojen takaisesta askartelusessiosta voin näyttää pefletit, jotka tulivat omaan käyttöön. Muut tuotokset ovat lahjoja ja vielä salaisia. Mutta meille siis pöllöjä pyllyn alle:


Tuotekuvaus ei selkeästi ole vahvinta osaamistani... Näissä on värit vähän sinne päin ja olen näköjään itse hienosti varjona jo muutenkin pimeässä kuvassa. Mutta kyseessä on siis ihanista ihanin pellava, jolle kaverin sapluunalla töpöttelin kuviot. Vähän liekottaa tuo reunahuolittelu, mutta ei sen niin väliä.


Ovat kyllä molemmat pöllöt samaa väriä, vaikka kuvassa toinen näyttää kovasti vaaleammalta. Värin annostelun kanssa sai olla tarkkana, ettei kauheasti leviäisi. Vähänhän se välillä tursahti, mutta yleisesti ottaen aika siistejä kuvioita sain aikaiseksi. Toivottavasti väri myös pysyy, ettei ole ensimmäisellä saunakerralla kankussa linnun kuvaa.

Mutta tuo pellava... ah. Rakastan juuri tuollaista 100-prosenttista ja mahdollisimman vähän käsiteltyä pellavakangasta. Se tuntuu hyvältä, karkealta. En sitten millään haluaisi käyttää sanaa rouhea, se kun on kokenut melkoisen inflaation... mutta rouheaa se on. Se on elävän näköistä, ei liian tasaista tai siloteltua. Se on vahvaa ja luonnollista. Se on kauniin väristä (jonkun mielestä ei minkään väristä, mutta on se) ja aivan täydellistä. Rakastan.

17.9.2012

Päivä kerrallaan


Selvisin ensimmäisestä työpäivästä. Onneksi oli rauhallinen päivä, saatoin kaikessa rauhassa ihmetellä kolmen viikon aikana kertyneitä juttuja. Tein kaiken todella hitaasti ja se vähän ärsytti (lähinnä itseäni), mutta päivä meni paremmin kuin uskalsin odottaa. Nyt väsyttää aivan kamalasti. Siispä petiin.