30.8.2011

Vaatehärdelli


En ole mikään vaateshoppailija. En myöskään kenkäshoppailija. Se ei tosiaankaan ole minun hommaani. Ostan vain tarpeeseen, ja silloinkin kauhean nuukasti. Mieluiten käytettynä kirpputorilta, mutta jotain täsmätavaraa hakiessa myös ihan uutena. Kirpputorilta voi tehdä todella hyviä löytöjä, ja silloin ilahtuu paitsi uudesta vaatteesta myös sen edullisesta hinnasta. Mutta kun ostaa harvoin, on varaa ostaa ihan uuttakin, ja joitakin kuteita löytyy kuitenkin helpommin kaupasta kuin kirpputorilta. Kauppaan menen, kun tarvitsen kiireesti jotain, kirpputorille taas menen kun on oikeasti aikaa etsiskellä.

Viime aikoina ei ole ollut aikaa kierrellä kirpputoreja, eikä oikeastaan ole ollut tarvetta uusille vaatteille. Päinvastoin olen yrittänyt tyhjentää kaappiani ja olen siitä tännekin raportoinut (ja kiviäkin kiinnostaa). Vaikka varsinkin askartelutarvikkeiden suhteen saatan olla melkoinen hamsteri, vaatteiden kanssa haluaisin pyrkiä minimalistisempaan suuntaan.

Naistenlehdistä ja stailausohjelmista katson aina mielenkiinnolla ne "näin pärjäät vain kymmenellä vaatteella fiksusti yhdistellen" -utopiat. Se olisi minusta hienoa, jos oikeasti pärjäisi yksillä housuilla, kahdella hameella, kolmella paidalla ja parilla takilla. Keskiajalla pärjättiin kahdella mekolla: alusmekossa mentiin kesä ja talvella puettiin päälle se toinenkin mekko. No, ei nyt ihan näin, mutta melkein. Ei silloin tarvinnut miettiä, että mitä sitä laittaisi päällensä.

En haaveile ihan niin yksinkertaisesta vaatekaapista, että aina pitäisi samoissa vaatteissa olla, mutta yritän koko ajan työstää kaaosta hiljalleen selkeämmäksi; pyrin siihen, että minulla olisi fiksu vaatekaappi. Sellainen, jossa on vain kivoja ja vielä kivempia vaatteita. Sellainen, jossa yksikään paita/hame/riepu ei vajoa unholaan, vaan kiertää koko ajan käytössä eri yhdistelmissä. Uskon vakaasti, että jonkinlainen harmonia on saavutettavissa, kun vain ahkerasti työstän asiaa.

Olen jo opetellut aika hyväksi poisheittäjäksi. Jos vaate on ollut käyttämättömänä yli vuoden, enkä ole missään vaiheessa sitä erityisesti kaivannut, sen voi aivan hyvin heittää pois vaikkei siinä olisi mitään vikaa. Vikahan se on toisaalta sekin, ettei vaate a) ole riittävän kiva että sitä käyttäisi tai b) ole sellainen että se sopisi muiden kaapissa olevien kanssa yhteen. Pois vaan!

Poistoista puheen ollen: yhden topin vein taas kierrätykseen. Tapahtuihan siinä toki muutakin: ostin rintaliivit ja heitin vanhat kulahtaneet roskiin, vein puseron kierrätykseen ja ostin kirpputorilta uuden (paremman), ostin ensi viikonlopun häitä varten juhlasukkahousut ja heitin yhden topin roskiin. Koska hankintojakin tuli, jäi poistosaldoksi vain tuo kierrätykseen mennyt toppi.

Ja sitten! Onneksi lahjoja ei lasketa... (ainakaan saamapuolella! Kaapissa ne sitten muuttuvat maagisesti minun omaisuudekseni ja voidaan laskea poistettaviksi jos ne poistetaan. On se näppärää kun tekee omat säännöt!) Ystäväni oli siivonnut vaatekaappiaan, ja minä olin heti haaskalla tonkimassa. Sain yhdeksän puseroa ja toppia sekä ulkoilutakin! Suurkiitokset! Ne ovat nyt koekäytössä: jätän kaappiini vain ne, joista oikeasti pidän ja joita oikeasti uskon käyttäväni. Yksi suosikki sieltä löytyikin heti, pääsee takuuvarmasti käyttöön myöhemminkin.

Tämän härdellin jälkeen päästään siis tähän:

Tavarasaldo 2011: -28

Kohta on jo syyskuu ja vuoden viimeinen kolmannes pyörähtää käyntiin. Kyllä tuota lukua täytyy saada suuremmaksi!

26.8.2011

Ah, viikonloppu


Meillä on yleensä perjantaina siivouspäivä. Mies lähti tänään kuitenkin suoraan töistä viikonlopuksi kotikotiinsa käymään, joten hän sanoi minulle eilen: "siivottaisko jo tänään, en halua että huomenna joudut siivoamaan yksin". Pointsit kotiin! En ole edes kovin monesti esittänyt "mää joudun aina tekemään kaiken täällä" -marttyyrimonologiani! (On minulla vaan ihana mies. Halipus!)

***

Niskajäkitykseni meni siihen pisteeseen, että viimekertainen hieronta piti keskeyttää hetkeksi. Niskan käsittely aiheutti turhan jänniä fiiliksiä. Viikko sitten sain lääkäriltä kankkuun kipulääkepiikin ja kouraan kolmiolääkereseptin. Se kysyi että kirjoitetaanko saman tien vuodeksi, mutta otin vain puoleksi vuodeksi. Nyt on hyvät mömmöt.

Vaan eivätpä nuokaan mitään ihmelääkkeitä ole: edelleen jäkittää niskaa ja särkee päätä. Vähemmän, mutta silti. Sen lisäksi olen iltaisin lääkkeen takia ihan pökkyrässä enkä päivälläkään kovin virkeä. Kaiken kukkuraksi sain jostain räkätaudin, niin että en ole oikein viehkeää seuraa. (Ehkä siksi mies lähtikin muualle.)

***

Töissä on mennyt oikein mukavasti. Ensi viikolla pitäisikin kysellä että saisinko jatkaa vielä tämän kuukauden jälkeenkin. Olen saanut tehdä ihan oikeita ja vaativiakin töitä. Se on mukavaa, joskin tietysti hiukan uuvuttavaa kun pitää olla todella skarppina koko ajan.

Virheitäkin olen tehnyt, tietenkin, mutten mitään vakavia (tekemiseni tarkastetaan aina ennen kuin mitään tietoja lähtee eteenpäin). Opin joka päivä valtavasti uutta. Toimitusjohtaja on lupaillut, että hommia on jatkossakin, mutta uskon vasta sitten kun on nimiä paperissa.

21.8.2011

Tyynyt


Mies halusi eroon keinokuituisista tyynyistä, enkä minä vastustanut ajatusta höyhentäytteisistä päänalusista. IKEAn tarjonta ei miestä miellyttänyt, joten tyynyt ostettiin JYSKistä. Liikkeessä menikin tovi eri vaihtoehtoja puristellessa ja hypistellessä. Ei jotenkin tullut mieleenkään, että olisi pitänyt myös haistella.

Kotona sen nimittäin huomasi: upouudet tyynyt lemusivat. Ne haisivat siltä kuin ne olisi pesty ja kuivatettu sitten erittäin huonosti. Koska haju ei osoittanut mitään laantumisen merkkejä, kipitimme kauppaan vaihtamaan tyynyt. Tällä kertaa haistelin jokaista tarjolla olevaa tyynyä. Se mahtoi näyttää hassulta, mutta saimme sitten sellaiset tyynyt, jotka eivät haise.

En ole saanut selville mistä epämiellyttävä ja tunkkainen haju johtui. Kaikki saman sarjan tyynyt haisivat yhtä pahalta, onneksi tarjolla oli toisen valmistajan hajuttomia tuotteita. Ehkä jokin vaihe valmistuksessa, käsittelyssä tai säilytyksessä oli epäonnistunut. Kuka tietää, mutta en usko että tuollainen haju on ollut tarkoituksena.

Ostoprosessin edetessä törmäsin myös siihen peräti epämiellyttävään seikkaan, että joihinkin höyhen- ja untuvatuotteisiin tavara kynitään elävistä linnuista. Tämä siksi, että sama lintu voitaisiin kyniä jopa neljään kertaan. Sitten se lienee jo niin riekaleina ja huonona, ettei tätä kivuliasta toimenpidettä voida enää tehdä.

Vuonna 2009 Ruotsin televisiossa näytettiin ohjelma elävien lintujen kynimisestä. Hiukan myöhemmin sama ohjelma näytettiin myös Suomessa. Dokumentti paljasti alan epäkohdat ja kyseenalaisti monen tuottajan toimet. JYSK reagoi valtavaan kohuun nopeasti ja onkin julkaissut kolme lehdistötiedotetta asiasta: 2.2.2009, 25.3.2009 ja 14.9.2009. Näissä vakuutetaan, että JYSKissä ei hyväksytä eläinrääkkäystä ja että tavarantoimittajat velvoitetaan esittämään todisteet siitä että heidän toimittamansa untuvat ja höyhenet ovat peräisin kuolleista linnuista.

Hyvä niin, mutta mistäänhän en voi tarkistaa että näin todella on. Haluan silti uskoa JYSKin lehdistötiedotteita ja nukun jatkossakin höyhentyyny pääni alla.

16.8.2011

Lompakko


Ostin vuosia sitten pienen sinisen pussin lompakoksi, ja olenkin ollut siihen kovin ihastunut. Nyt se on kulunut ja nuhjaantunut, ja alkoi reikääntyäkin. Piti siis tehdä uusi.


Vasemmalla vanha, oikealla uusi. Jos kangas näyttää tutulta, se johtuu siitä että olen tehnyt siitä jo kaksi kassia. Ja vielä siitä jotain tulisi, saapa nähdä mitä. Harmaa vetoketju on vanhoista varastoista. Se on hiukan jäykkä, mutta eipähän tule liian helposti avattua kukkaroa! En pidä paksuista ja tursuilevista monsterilompakoista. Tällainen pieni ja litteä on minun makuuni.

Täytyy irrottaa vanhasta pussista tuo edelleen hyvin toimiva vetoketju ja tehdä toinen pussi. Luvassa on siis toinenkin kiva käsinompeluprojekti kunhan löydän sopivan kankaanpalan.

14.8.2011

Sarjoja


Elokuvien lisäksi meillä katsellaan sarjoja, jos joku sellainen kiinnostava osuu kohdalle. Ja onhan noita osunut.

Generation Kill on täysin tosipohjainen seitsenosainen minisarja Yhdysvaltain merijalkaväen tiedustelupataljoonan toiminnasta Irakin sodassa. Katson kovin mieluusti sotajuttuja, sekä fiktiivisiä että dokumentaarisia, mutta tämän sarjan katsoin loppuun vain siksi, että siinä on Alexander Skarsgård. Lähes kaksimetrinen vaalea viikinki on lumonnut minut täysin, myönnetään. Panisin.

Generation Kill on saanut erittäin hyviä arvosteluja. Sen sanotaan kuvaavan erittäin tarkasti ja todenmukaisesti nykyaikaista armeijaa ja sodankäyntiä. Sarja on käsittääkseni myös poikkeuksellisen tarkka kuvatessaan henkilöitä, jotka ovat siis ihan oikeasti olemassa. Ehkä minä olen sitten kuitenkin sen verran kovasti draaman ystävä, että näin dokumentaarinen mutta silti olevinaan elokuvallinen ote ei viehättänyt. En oikein saanut minkäänlaista otetta koko juttuun.

Hämärien ja hämäriksi jäävien armeijatermien ja koodikielen viljely tuo tietysti sarjaan todentuntua, mutta näin ollen se ei myöskään avaudu samalla tapaa ihan jokaiselle. Mainitsemisen arvoista on myös taustamusiikin täydellinen puuttuminen, mikä oli oikeastaan ihan virkistävä tehokeino.

Huomattavasti koukuttavampi ja viihdyttävämpi sarja oli Sherlock. Sen kohdalla harmittelin ainoastaan sitä, että kaudet ovat vain kolme jaksoa pitkiä. Ensimmäinen kausi on nähty, toista odottelen erittäin malttamattomana.

Sherlock Holmes on tuotu nykyaikaan, ja minä pidän tästä tyylistä. Martin Freeman on mielestäni aina hirveän sympaattinen, ja tämän sarjan Watsonina hän on erinomaisen hyvä. Benedict Cumberbatch on hyvä valinta Sherlockiksi, ja näiden kahden miehen välinen dynamiikka on mielestäni toimiva.

Pidän kuvauksesta ja stailauksesta kovasti, Sherlock on niin hyvä pystyynnostettujen kaulustensa ja sekaisten hiuksiensa kanssa. Oikeasti kaikkitietävä, oikutteleva ja sosiaalisesti täysin lahjaton ihminen olisi raivostuttava, mutta sarjassa häntä on hauska seurata. Voi olla, ettei sarjan nopearytminen ja ovela tyyli kanna kovin pitkälle, mutta ainakin toistaiseksi olen innoissani. Voi olla, että haluan katsoa ensimmäisen kauden jaksot uudestaan seuraavia odotellessa! Suosittelen kaikille rikostarinoiden ystäville.

Minusta se on yleensä huono asia, jos sarja on niin vaikeaselkoinen että katsoja tarvitsee manuaalin pysyäkseen kärryillä. Game of Thrones sai minut kuitenkin luopumaan tästä ajatuksesta, ja olenkin mielenkiinnolla selannut viewer's guidea eli läpyskää, jossa hahmojen sukulaisuussuhteet selvitetään.

En ole lukenut George R.R. Martinin kirjoja, joihin tämä sarja perustuu, ja luultavasti siksi minun on hiukan hankala muistaa kuka olikaan kuka ja kenen sukua ja minkä kuninkaan palveluksessa. Hahmoja tulee ja menee, eikä niiden tulemisia ja menemisiä paljoa selitellä. Mutta kyllä se tästä! Samoin kuin Sherlock, tämä koukutti kerrasta.

Jos Generation Kill oli aivan tosipohjaista, tässä mennään sitten reippaasti fantasian puolelle. Ja se on kyllä oikein virkistävää: on ihanaa nähdä kauniina kuvina se, mitä et itse osannut edes kuvitella. Kuninkaiden ja ritarien maailma kiehtoo minua, vaikkei se olisi todellinen. Näyttelijät ovat kerrassaan oivallisia! En usko kovin äkkiä kyllästyväni näihin hahmoihin.

Mikään lastenohjelma Game of Thrones ei ole. Luvassa on paljon väkivaltaa, rumaa kielenkäyttöä ja seksiä. Erityisen paljon sitä seksiä. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille täysi-ikäisille.

11.8.2011

Se ratkaiseva ero


Kävelläänpä keittiöön. Astellaan ympäriinsä, katsotaan joka kulmasta. Kurkataan jääkaappiin, astiakaappiin, astiankuivauskaappiin ja laatikoihin.

Jääkaapissa on hiukan tyhjää, mutta huomiseen pärjää vielä. Kahvi- ja teekaapista leijuu houkutteleva tuoksu. Ikkunalaudalla kasvaa lahjaksi saatu mansikka, se tekee marjaakin. Astiakaapissa kaikki on paikallaan, samoin kuivauskaapissa. Veitset ovat nätisti telineissään leivänpaahtimen edessä. Roska-astiat on tyhjennetty aamulla ja tiskiallas on tyhjä. Missään ei liekehdi, lainehdi tai haise omituiselta. Miehen tuomio: kaikki ok.

Mutta minä näen muutakin. Pöydän alla on pala sipulinkuorta. Pöydän pinnassa on lukuisia rasvaisia sormenjälkiä. Niitä on myös jääkaapin ovessa, jonka vasta äskettäin pyyhin. Jääkaapin vihanneslokerossa on murusia ja lasihyllyllä voitahra. Kuivauskaapin ritilöissä on kahvitahroja. Kaikissa ovissa ja kahvoissa on hämäriä sormenjälkiä ja roisketipluja. Astiakaapin lasiovessa on joku erikoinen valuma.

Leivänpaahdin on täynnä leivänmuruja. Aputasolla on kahvinpuruja ja kahvitahroja. Aterinlaatikko on täynnä murusia. Liedellä on rasvatahroja. Lieden takana seinässä on jotain punertavia roiskeita. Liesituulettimen lasi on rasvakerroksen peitossa. Keittiön ikkunassa on jotain kakkaa, joka on luultavasti lentänyt siihen kakkaisesta tuulettimesta. Tiskialtaan reunoilla on jotain rasvaista likaa.

(En haluaisi osoitella sormella, mutta minä en ole käyttänyt tomaattikastiketta ruoanlaitossa. Enkä juo kahvia. Enkä istu tuolla puolella pöytää.)

Miehen mielestä kaikki on ok, minä näen vähintään tunnin työn. Taas.

No, eihän mies ilkeyttään tuollainen ole. Minkäs se sille voi, että on mies. Miehet voivat keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan eikä heillä ole silmää tuollaisille yksityiskohdille, jotka eivät välittömästi liity siihen mitä ovat tekemässä. Ottamansa kuvan väritasapainoa mies voi viilata tuntikausia, pikseliä voi säätää niin kauan että silmää särkee. Mutta keittiön murusia, roiskeita ja sormenjälkiä se ei kertakaikkiaan näe, ellei oikein erityisesti niitä etsi. Tai sitten se ei vaan välitä.

Enkä minä voi mitään sille, että olen moniajoon rakennettu tarkkasilmäinen nainen. Minä näen, vaikken etsi. Minä en voi olla näkemättä - enkä välittämättä.

10.8.2011

Äänihierontaa


Tänään kävin äänihieronnassa. Se ei ole ääniaalloilla tehtävää hierontaa, vaan ihan sormin suoritettavaa manipulaatiota ja möyhennystä, joka keskittyy äänen tuottamiseen liittyviin niveliin ja kudoksiin. Hoitoa suositellaan erityisesti laulajille ja puhujille, kaikille sellaisille jotka käyttävät ääntään työkseen tai haluavat parantaa äänentuottoaan.

Mutta hoito sopii tietysti myös kaltaisilleni ihmisille, jotka eivät niin välitä siitä äänentuotosta, vaan ovat ennemminkin huolestuneita siitä ettei veri enää kulje ihan ylös asti kun purentalihakset ja kallonpohjan lihakset ovat niin jökissä. Tavan hieroja osaa kyllä möyhiä hartioita ja niskaa, mutta kaulaan tai leukaan ei yleensä kosketa.

Nyt sain oikein kunnollista täsmähoitoa vaivaani! Hieroja käsitteli ensin lyhyesti selkäni ja siirtyi sitten rintakehän kautta ongelma-alueelle eli niskaan ja leukaan. Purentalihaksia hierottiin sekä ulko- että sisäpuolelta, eli välillä minulla oli hoitajan (hanskoilla suojatut) sormet suussani. Sain myös purra hänen peukaloitaan, mikä oli perin vinkeää.

Tuntui kuulkaa hyvältä (se hieronta, ei se pureminen niinkään). Makeasti kipeää teki välillä, kun paikat ovat tosiaan jumissa, mutta se ei haittaa. Ensi viikolla uudestaan!

8.8.2011

Leffoja


Taas on katsottu kasa elokuvia. Vaikka välillä tuntuu siltä ettei ole aikaa tehdä mitään kivaa, niin elokuville kuitenkin aina löytyy jostain joku kolo. Varsinkaan sunnuntaiaamun piirretystä ei kovin helpolla luovuta!

Hieman suuremmalle yleisölle näytettiin kaksi hyvin mustaa elokuvaa, Black Bread ja Black Death. Oli kyllä taas hilpeys huipussaan (not).

Espanjalainen Black Bread oli melko taiteellinen elokuva. Ei siinä mielessä taiteellinen, että kuvat olisivat olleet jotenkin erityisen maalauksellisia, vaan siinä mielessä taiteellinen, että välillä oli vähän vaikea ymmärtää. Jos olette nähneet Jouko Turkan version Seitsemästä veljeksestä, voitte saada jonkinlaisen käsityksen siitä mitä tarkoitan. Se ei aina ole kaunista katseltavaa, kun pojat kasvavat aikuisiksi.

Ei elokuva huono ollut, se ei vain osunut tai uponnut. Rankka tarina yllättävän välinpitämättömästi kerrottuna. Voin suositella niille, jotka eivät välitä Hollywoodin meiningistä vaan haluavat nähdä jotain pienempää ja eurooppalaisempaa. Jotain, missä sanat satuttavat useampaa kuin luodit.

Black Death kuulosti lupaavalta: keskiaikaa, ruttoa, ritareita ja mystiikkaa. No olihan siinä kaikkea tätä, mutta ei mitenkään niin hienosti kuin olisin toivonut. Jotenkin tämä jäi pinnalliseksi rymistelyksi, vaikka tarkoituksena oli varmasti saada mukaan elämää (ja kuolemaa) suurempaa mystiikkaa. Paikoitellen hyviä oivalluksia ja hienoa puvustusta, siinäpä se sitten oli. Jos haluatte nähdä oikeasti hyvän ja syvällisen keskiaikaisista munkeista, noidista, magiasta ja elämänkatsomuksesta kertovan elokuvan, katsokaa Ruusun nimi ja jättäkää Black Death katsomatta.

Leffailtaan osui siis aika synkeitä ja ahdistavia elokuvia, mutta onneksi olemme valinneet aamuihimme kevyempää tavaraa.

Rango oli varsin sympaattinen tapaus. Ehta länkkäri, suosittelen kaikille Clint Eastwoodin faneille. Ja kaikille jotka pitävät Ennio Morriconen musiikista. Rango oli paitsi todella kaunista ja todentuntuista katsottavaa, myös sisällöltään viihdyttävä. Mielestäni tarina oli toimiva ja siinä oli kaikki niin kuin pitääkin: pahat saavat palkkansa ja hyvä voittaa lopulta.

Pom Poko todisti jälleen kerran sen, että japanilaisilla täytyy olla käytössä jotain todella jänniä sieniä! Ei voi muuten keksiä tällaista! Todella surrealistinen elokuva, joskin niin hauska ja söötti, ettei voinut olla tykkäämättä. Jättimäisillä venyvillä kiveksillä varustetut muotoa muuttavat ninjasupikoirat ovat jotain, mitä ei täällä päin maailmaa ole totuttu näkemään.

Jos tuntisin tarkemmin (tai siis yhtään) japanilaista kansanperinnettä, ymmärtäisin tällaisista elokuvista varmasti enemmän. Ne aukeaisivat ihan toisella tasolla. Nyt tämäkin vaikutti vain hyvällä tavalla kajahtaneelta kuvaukselta. Ei huono asia, pidinhän näkemästäni, mutta en usko että elokuvan tekijät ovat tähdänneet ihan tähän. Suosittelen Pom Pokoa kaikille, jotka pitävät söpöistä eläimistä ja hyväksyvät sen, että supikoira voi muuttua ihmiseksi (kunhan ensin harjoittelee riittävästi).

3.8.2011

Harrastan töitä nyt


Työ meinaa vähän haitata harrastuksia. Kun nousee aamulla kuudelta ja on iltapäivällä viideltä kotona, niin eipä jää kovin paljoa aikaa mihinkään "ylimääräiseen". Kun vielä yölläkin tykkäisin nukkua, niin se on pakko nipistää sitten siitä mikä ei ole niin ehdottoman tärkeää.

Vaan en minä halua suuresti valittaa, sillä ensi viikolla nautin osa-aikaisen työn vapaasta osuudesta. Näillä näkymin olen koko viikon vapaalla - toisin sanoen minulla on melkein jokaiselle päivälle jo sovittu joku tapaaminen tai vastaava kiva puuha.

Perjantaina oli ensimmäinen palkkapäivä. Palkka tosin oli tilillä vasta maanantaina ja sekös harmitti. Toimitusjohtaja oli mokaillut palkanlaskennan kanssa ja häpesi suuresti. "Eihän tällaista saisi meillä sattua..." No, oiva kulttuuriviikonloppu tuli vietettyä palkan myöhästymisesta huolimatta!

Alkuviikko on ollut töissä dramaattinen, sillä meillä oli netti poikki. Näin sähköisen taloushallinnon aikana olimme oikeasti todella kusessa. Mitään rahallisesti suuria vahinkoja ei kai ehtinyt tapahtua (erästä asiakasta kai laskutettiin kahdesti, mutta virhe huomattiin ja korjattiin), mutta katastrofin ainekset olivat ilmassa. Onneksi ongelma saatiin tänään korjattua, eikä se toivottavasti toistu.

Nyt ehtinen hetkeksi syventyä käsityöhön, jonka innolla aloitin. Siitä enemmän sitten kun se on valmis (tällä tahdilla ehkä ensi vuonna).