30.6.2011

Kukin tyylillään


Sain valmistujaislahjaksi vuonna 1952 suomeksi ilmestyneen Naisten oman lääkärikirjan, jossa lääketieteen tohtori Verner Westberg kirjoittaa lapsettomuudesta seuraavasti:

"Lienee harvinaista, että avioliitossa, jossa molemmat ovat täysin terveitä, vapaaehtoisesti jatkuvasti käytetään ehkäisykeinoja. Sen sijaan tällainen on tapana, jos jompikumpi tai ehkä molemmat sairastavat jotain kehollista tai sielullista tautia. Varmaankaan ei kukaan täysin fyysillisissä ja psyykillisissä voimissaan oleva nainen eikä mieskään halua kuolla ilman perillisiä. Raakel on ensimmäisessä Mooseksen kirjassa ilmaissut, mitä lapsi todellisuudessa merkitsee naiselle: Hän sanoi Jaakobille: 'Hanki minulle lapsi tai muuten kuolen.' Tätä ajatellen ja ottaen huomioon ammattini suoman kokemuksen uskallan väittää, ettei kukaan terve nainen halua olla koko ikäänsä ilman lapsia."

Maailma oli 60 vuotta sitten kovin erilainen kuin nyt, mutta arvaan että silloinkin oli olemassa vapaaehtoisesti lapsettomia ihmisiä, jotka varmasti kärsivät ympäristön luomista lisääntymispaineista. Näin kevyesti tohtori Westberg tässä haukkuu vapaaehtoisesti lapsettomat naiset fyysisesti ja/tai henkisesti sairaiksi.

Vaikka maailma on muuttunut, asenteet ovat -ikävä kyllä- pysyneet yllättävänkin samanlaisina. Se tuntuu olevan edelleen oletusarvo, että kaikkihan nyt lapsia haluavat. Niinpä mekin olemme miehen kanssa saaneet muutamaan otteeseen kuulla näitä "kyllä kai se teillekin kohta kuume nousee" -vihjailuja. Yleensä ohitamme ne jollain kevyellä heitolla, mutta joskus tekisi mieli diskuteerata oikein kunnolla. Tässäpä siis kuvitteellinen keskusteluni Lapsellisen kanssa:

Lapsellinen: kyllä se kohta teillekin kuume nousee...

Hehku: minä taidan kyllä olla immuuni moiselle.

L: no niin minäkin pitkään sanoin, ja nyt oon niin onnellinen lasten kanssa. Että kylläpä se voi sinunkin mieli muuttua!

H: voihan se, ei sitä koskaan tiedä. Mutta en ole koskaan halunnut lapsia enkä pidä todennäköisenä että niitä yllättäen kohta haluaisin.

L: miksi et halua lapsia?

H: miksi sinä haluat?

L: lapset on niin ihania. Niistä on niin kovin paljon iloa!

H: ovathan jotkut lapset aika herttaisia. Mutta on niistä kyllä paljon suruakin. Huolta, harmia ja murhetta moneksi vuodeksi.

L: tietenkin. Eiväthän lapset ole mitään leikkikaluja eikä niitä haluta pelkästään seuran tai ilonpidon vuoksi. Lapset tuovat elämään sisältöä, sekä hyvässä että joskus pahassakin.

H: koen että elämässäni on ihan riittävästi sisältöä ilman lapsiakin. Minä olen niin mukavuudenhaluinen, etten tosiaankaan halua kakaroita vaivoikseni.

L: onpa itsekästä!

H: no tietenkin on itsekästä. Kyseessähän on minun kroppani ja minun elämäni, miksen olisi itsekäs? Etkö sinä muka ole itsekäs kun haluat lapsia? Vai teetkö niitä ihan jonkun toisen riemuksi?

L: omaksi ilokseni tietenkin. Vaikka ovathan isovanhemmatkin olleet kovin iloisia lapsenlapsista... eiköhän teilläkin olisi...

H: kenties, mutta minä en tee lapsia vain siksi että ne olisivat jonkun muun mielestä tosi hauskoja. Ei, ihan ei riitä perusteeksi.

L: mutta ovathan lapset sellainen rakkauden ilmentymä parisuhteessa. Kyllä sitä jotenkin ollaan ihan eri tavalla tosissaan kun aletaan lisääntyä.

H: ai että kaksi ihmistä ei voi tosissaan toisiaan rakastaa jos eivät keskenään lisäänny, niinkö?

L: no en minä nyt ihan niin sanonut.

H: no siltä pikkuisen kuulosti. Minusta suhde voi olla joskus parempikin ilman niitä mukuloita. On enemmän aikaa ja voimia parisuhteen hoitamiseen, kun ei tarvitse huolehtia lapsista.

L: no mutta jos sinulla ei ole lapsia niin kukas sinusta sitten huolehtii kun olet vanha?

H: jonkun muun lapset. Niin on muuten sunkin laitas, jos lapsesi sattuu vaikka olemaan vammainen eikä kykene huolehtimaan sinusta. Tai lapsesi kuolee ennen sinua. Tai hän on alkoholisti, rikollinen tai muuten vain sellainen, ettei välitä.

L: no kai sitä ny lapset omista vanhemmistaan...!

H: eipä ole kuule mitään takeita siitä, että lapsesi pitäisi sinusta huolta sitten kun olet vanha ja raihnainen. Sitä paitsi on aikalailla epäreilua sälyttää lapselle sellainen taakka. Se jos mikä on itsekästä, että hankkii lapsen jotta oma vanhuus olisi turvattu.

L: no ei kai kukaan nyt sen takia lasta hanki. Kyllä se on puhtaasti se primitiivinen tarve lisääntyä, jonka nyt luulisi kaikilla elävillä olennoilla olevan. Lisääntyminen on jotenkin luonnollista.

H: silti en koe itseäni mitenkään luonnottomaksi. Lähipiirissäni on yllättävän monta vapaaehtoisesti lapsetonta.

L: ehkäpä seura tekee kaltaisekseen. Eikö sinua lainkaan huolestuta että sukusi sammuu?

H: jos olisin vihoviimeinen suomalainen, saattaisin miettiä asiaa hieman enemmän. Minun sukuni on suku siinä missä muutkin, yhtä ainutlaatuinen kuin kaikki muutkin. En koe, että näitä geenejä olisi mitenkään ehdottoman tarpeellista siirtää eteenpäin.

L: et siis anna lapsille mahdollisuutta tulla tähän maailmaan, et anna itsellesi mahdollisuutta kasvattaa jotain suurta ja hienoa. Voihan olla että sinun lapsesi keksisi parannuksen syöpään tai lopettaisi nälänhädän!

H: tai ehkä jälkeläiseni toisi maailmanrauhan! Kuka sitä tietää. Yhtä todennäköisesti joku jälkeläiseni olisi massamurhaaja tai tuhopolttaja. Jokaiseen sukupolveen mahtuu hyvää ja pahaa, jokainen on jonkun lapsi. Sitä paitsi meitä on tällä pallolla jo liikaa. Sinun pitäisi olla kiitollinen siitä, että sinun lapsillesi jää enemmän luonnonvaroja käytettäväksi kun minun lapseni eivät ole kuluttamassa niitä.

L: no kiitosta vaan kovasti! Ei kai kukaan nyt oikeasti ajattele lisääntymisen ympäristövaikutuksia...

H: ehkä pitäisi.

L: ajattelet kyllä todella erikoisesti.

H: kiitos.

L: se ei ollut kohteliaisuus.

H: saat anteeksi.

L: no kyllähän lapsella on suuri vaikutus ympäristöönsä, se on selvä. Siinä kyllä elämä muuttuu kertaheitolla kun kuvioihin tulee joku uusi ihminen.

H: varmasti muuttuu, siitä ei ole epäilystäkään. Omalla kohdallani se muuttuisi kyllä huonompaan suuntaan.

L: höpö höpö! Odotusaikana se rakkaus lapseen kasvaa ja kun on oma pieni ihme sylissä, niin unohtuvat ajatukset siitä etteikö se olisi kaiken vaivan arvoinen.

H: ehkä, ehkä ei. Mutta minä pidän lapsista vain silloin kun ne nukkuvat ja ovat hyväntuulisesti hiljaa.

L: kyllä omaa lastaan rakastaa vaikka se olisi välillä vähän kiukkuinenkin.

H: kyllä kai, muutenhan äidit potkisivat jatkuvasti muksujaan päähän.

L: kylläpä ajattelet negatiivisesti!

H: ajattelen realistisesti.

L: onko sinusta nyt jotenkin ihan ihmeellistä jos joku haluaa lapsia?!

H: ei, muut saavat tehdä ihan mitä itse lystäävät. Kukin tekee niin kuin parhaaksi katsoo. Oletan, että minulla on tismalleen sama vapaus! Ärsyynnyn siitä, että minulle vihjaillaan lapsista niin kuin olisi joku itsestäänselvyys että hankin niitä.

L: no eiväthän ihmiset pahalla...

H: eivät varmastikaan, mutta itsekkäästi ja ajattelemattomasti toimivat kuitenkin. Voisihan olla, että oikeasti haluaisin lapsia mutten voisi saada niitä, ja vauvakuumevihjailut tekisivät siksi kovin kipeää.

L: no se on kyllä totta, ettei silloin varmastikaan halua kuulla mitään vauvajuttuja. Mutta ei sitä tule ajatelleeksi... ethän sinäkään aina mieti mitä sanot!

H: no en mietikään. Sanon mitä sylki suuhun tuo. Loistavaa äitimateriaalia siis...

L: no sinähän olisit ihan kelpo äiti! Kaikille äideille tulee varmasti jossain vaiheessa epäilyksiä ja kauhuja, mutta kyllä sitä sitten kummasti pärjää tositilanteessa. Äidiksi vaan jotenkin kasvaa, kyllä se lapsi kasvattaa.

H: aivan varmasti kasvattaa. Mutta minä en halua kasvaa äidiksi. Minulla on ihan riittävästi huolehdittavaa itsessäni, kodissani ja miehessäni.

L: no kyllä kai mies nyt sentään pitää huolen itsestään.

H: no pitää, tietenkin. Ja hyvä niin! Hän on itseni lisäksi ainoa, josta oikeasti haluan huolehtia, mutten hänestäkään kokopäiväisesti ja kokonaisvaltaisesti. Eikö olisi hiukan epäilyttävää hankkia lapsi, josta kyllä oppisi huolehtimaan kun olisi pakko mutta jota ei oikeasti halua?

L: ehkäpä se olisi vähän... ajattelematonta. Mutta niitä on paljon sellaisia jotka eivät voi saada lasta vaikka kovin sellaisen haluaisivat...

H: no tuo nyt on aivan turha kortti tähän tilanteeseen. Kaiken sympatiani saavat ne onnettomat, jotka tosiaan syystä tai toisesta eivät voi saada lasta vaikka haluaisivatkin raskautua. Olen todellakin pahoillani heidän puolestaan. Mutta minulla ei ole mitään osuutta heidän asiaansa, en minä ala heille vauvoja tekemään.

L: no enhän sellaista nyt tarkoittanutkaan. Sanoinpahan vaan.

H: ai niin kuin sanotaan lapselle joka ei halua syödä herneitään että mietipä nyt kun Afrikassa on lapsia joilla ei ole ruokaa ollenkaan?

L: pöljä.

H: itse olet.

26.6.2011

Raaps raaps


Talviturkki on kasteltu! Kävimme viettämässä juhannusta miehen kotikotona, ja rantasaunasta pääsi mukavasti järveen pulahtamaan. Vesi oli tosin niin kylmää, ettei siellä järvessä kovin pitkään viihtynyt. Olen melkoinen vilukissa, joten uiminen oli hyvä suoritus. Siitä siis aplodit itselle.

Kävin sekä perjantaina että lauantaina saunassa uhmaten viikon mittaista uinti- ja saunomiskieltoa, jonka sain maanantaina luomenpoistoleikkauksesta. Vatsan puolelle sain yhden tikin, selän puolelle kaksi. Hyvin nuo näyttävät parantuneen, eivätkä saunomisestakaan tainneet shokkia saada. En silti laita kuvaa, kun yhdelle kaverille meinasi olla liikaa jo toimenpiteestä kertominen.

Ei ole kyllä oikein muitakaan kuvia laitettavaksi. Kamera oli reissussa mukana, mutta kuvia tuli hirvittävän vähän. Ehkä synkeä sää tappoi inspiraation, tai sitten ei vain huvittanut kuvailla. Sen sijaan taisin koukuttaa muutaman juhannuksenviettäjän Skip-Boon. Mission accomplished!

Hyttysten valtavasta määrästä huolimatta selvisin siedettävällä puremien määrällä. Joskin noita muutamia kutittaa nyt sitten aika ankarasti. Hyttysarmeijaa uhmaten kävin keräämässä siankärsämöä, ja sainkin ihan mukavan saaliin. Keruusää ei ollut ihan paras mahdollinen, kun kaikki oli märkää.

Sää oli kuitenkin parempi kuin mitä alkuviikon ennustukset antoivat olettaa. Vältimme ajomatkoilla sekä sateet että pahemmat ruuhkat. Liikennettä oli yllättävän paljon, mutta jonot olivat väljiä.

Mainio reissu.

23.6.2011

Rätei


Koska luonnonvalkoiset tiskirättimme eivät enää hetkeen ole olleet luonnonvalkoisia, päätin tehdä uusia.


Nyt keittiössä on siniset rätit, ja ne ruskeanharmaankirjavat siirtyivät yleiskäyttöön. Niillä voi tästä lähin kuurata vaikka kengänpohjia, jos haluaa. Uudet rätit ovat Novitan Cotton Luxusta, kun sitä oli Citymarketissa tarjolla puoleen hintaan. Niin on elämä hienoa että rätitkin on luksusta! Neljään rättiin meni kaksi kerää, ja yksi räteistä sai vielä reunuksen Novitan Suvista.

En ole oikein varma että pitäisikö tehdä neljä poistoa kun on neljä rättiä, vai kaksi poistoa kun ostin kaksi kerää lankaa. Ehkä neljä olisi kuitenkin se oikeampi luku. Mutta taidan tehdä ne poistot joskus myöhemmin. Ai niin, ostin pumpun polkupyörään. Siispä tavarasaldo kasvaa nyt peräti viidellä.

Tavarasaldo 2011: -23

19.6.2011

Leffoja


Jälleen paria elokuvakokemusta rikkaampi!

Black Swan katsottiin itse asiassa jo hyvän aikaa sitten, mutta en ole ehtinyt kertoa siitä. Melkoisen ahdistava elokuva, ei mitään hilpeää katsottavaa. Hiukan liian taiteellinen paikoitellen, enkä ole aivan varma siitä että toimiiko loppu. Taisin olla sitä mieltä, että ei toiminut. Mutta suosittelen elokuvaa silti.

Natalie Portman on kerrassaan huikea. Hän sai roolisuorituksestaan Oscarin - olisi ehkä ansainnut kaksi! On ahdistavaa katsoa niin aidonoloista tuskaa, pelkoa ja hätää. Vaikka Portman ei kai kaikkia tanssiosuuksia itse teekään, on selvää että hän on paneutunut myös roolin fyysiseen puoleen. Se on aina vaikuttavaa ja kunnioitettavaa. Black Swan on yhden naisen syöksykierre, joka vetää hiukan sanattomaksi.

Unthinkable on mennyt jotenkin ihan ohi tutkastani. En muista että sitä olisi mitenkään suuresti mainostettu tai teattereissa pyöritetty. Voin olla väärässä. Joka tapauksessa katsoin viime vuonna valmistuneen trillerin vasta muutama viikko sitten.

En sitten lainkaan pitänyt tämän elokuvan lopusta! En voi kertoa siitä enempää, koska en halua spoilata mitään, mutta ei näin voi elokuvaa lopettaa! Tai siis voi, jos haluaa olla dramaattinen ja ärsyttävä. Okei, en pidä liian alleviivatuistakaan lopetuksista, mutta en nauti siitäkään että katsoja jätetään liiaksi miettimään.

Mutta siitähän ei pääse mihinkään, että tämä elokuva pistää miettimään (vaikka loppu olisikin erilainen). Samuel L. Jackson esittää "kuulustelijaa" (se on hienompi sana kiduttajalle), eikä ole työssään kovin lempeä. Perusteellinen kyllä, ja periksiantamaton. Olin aika yllättynyt siitä miten raaka elokuva oli. Ei mikään pienten lasten elokuva, ei.

Vaikka hyvin konkreettinen kärsimys on elokuvassa suuressa roolissa, on leffalla mielestäni suurempikin sanoma. Tai jos ei sanoma, niin ainakin ajatus, joka jää pyörimään päähän. Tai pitäisi jäädä. Simppeli juoni ja hillityt tehosteet ovat mielestäni sopiva kehys moraalisille pohdinnoille. Elokuvassa hyvän ja pahan rajat hämärtyvät ja katsoja joutuu pohdiskelemaan elämää isompia asioita. Tai olisi ehkä hyväksi jos pohdiskelisi.

Suosittelen. Mutta en sellaiseen hetkeen kun halutaan laittaa aivot narikkaan tai pitää tyttöjen/poikien kanssa kiva ilta.

Intolerable Cruelty oli sellainen "kuka kusettaa ketä" -elokuva. Ei tosin mitenkään erityisen hyvä sellainen. Komediaksi ei mitenkään erityisen hauska, romanttiseksi elokuvaksi ei mitenkään kovin romanttinen ja rikoselokuvaksikin aika keskinkertainen.

Tai ehkä en vain lämmennyt Clooneyn ja Zeta-Jonesin lirkutteluille. Ei ollut mielestäni ollenkaan uskottavaa. Vaikka se huijaus ja epäuskottavuus olikin nimenomaan se "juttu" tässä elokuvassa, niin jotain aidon oloista pitäisi elokuvassa olla että se koskettaisi. Nyt ei oikein osunut kohdalleen.

Tämän sunnuntain piirrettynä oli Despicable Me. Se olikin vallan viihdyttävä. Pienet, pulleiden juustonaksujen kaltaiset kätyrit ovat hirvittävän söpöjä! Koko elokuva oli söpö. Tai jotenkin herttainen. Hiukan ennalta-arvattava, eikä mitenkään hysteerisen hauska, mutta ihan hyvä. Ei mitenkään unohtumaton, mutta ei pettymyskään. Siis varsin sopivaa sunnuntaikatsottavaa!

16.6.2011

Sehän kävi helposti


Löysinpäs itselleni työpaikan! Lupasin aloittaa osa-aikaisena eräässä pienehkössä tilitoimistossa 4. heinäkuuta. Joskus syyskuun tietämillä olisi tarkoitus siirtyä kokopäiväiseksi, mikäli kaikki menee hyvin (eli firmassa saavat asiat järjestettyä niin kuin ovat ajatelleet enkä sössi tässä kesän aikana mitenkään turhan pahasti).

Palkka ei ole niin suuri kuin olin toivonut, mutta sellainen jolla pärjään. Voi kyllä olla, että jossain vaiheessa tulee epämääräisesti perseeseen vedetty olo. Mutta ei siitä sen enempää, etten sorru typerään dissaukseen tyyliin "sain töitä, mutta palkka on huono". Pitää ajatella positiivisia asioita, sillä niitä on:

- työtehtävät ovat juuri sellaisia kuin toivoin
- on kiva aloittaa rauhallisesti osa-aikaisena
- tulevaisuudennäkymät työn suhteen ovat hyvät
- tuleva perehdyttäjäni (yksi niistä) vaikutti oikein mukavalta
- työnhaku oli ennenkokemattoman helppoa
- löysin koulutustani vastaavaa työtä
- työmatka on ihan siedettävä
- saan lomailla hyvällä omallatunnolla vielä pari viikkoa
- työpaikka vaikuttaa hyvältä ja esimies reilulta

Heinäkuussa voin toivottavasti kertoa teille lisää positiivisia asioita.

13.6.2011

Ja taas juhlitaan!


Olipas kyllä fiksu ratkaisu juhlia valmistumista monta kertaa pienesti eikä kerralla isosti. Näin minulla on mahdollisuus juhlia niin kauan kuin kavereita riittää! Monta kertaa on jo juhlittu, ja monta kertaa vielä täytyy juhlia. Eikä joudu kukaan kavereista sellaiseen tilanteeseen, ettei pääsisi juhliin, kun juhlat järjestetään juuri silloin kun ystäville sopii.

Viikonloppuna juhlittiin sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantai meni saunan ja lautapelin merkeissä, sunnuntaina kävi vieraita omppupiirakalla ja jäätelöllä. Sain lahjakortin kirjakauppaan, ja kävin sen tuhlaamassa heti tänään.

Ostin viimeinkin itselleni lintukirjan! Se ei ehkä ole kaikkein kattavin ja monipuolisin, mutta varmasti riittävän laaja minun käyttööni. Enhän varsinaisesti bongaile lintuja, katselen vain jos niitä kulkeissa tielle sattuu. Ja monta kertaa on harmittanut, kun en ole tunnistanut ohi lentävää otusta. Nyt tulkoon siihen muutos!

Ja koska en kertakaikkiaan oikein osaa törsätä pelkästään itseeni, päätin käyttää loput lahjakortista siihen, että ostan jotain mistä muutaman viikon päästä vuosia täyttävä mieskin voi nauttia: Mallorca-lautapelin. Ja tokihan pelistä voivat nauttia myöhemmin myös lahjakortin antajat ja muut ystävät!

Koska sekä kirja että peli olivat lahjoja (vaikka itse ne valitsinkin), ei niiden takia tarvitse tehdä mitään poistoja. Lahjoja ei lasketa.

11.6.2011

Lukuhetkiä


Kun koulukirjoja ei ole tarvinnut enää lukea, olen (pitkästä aikaa) päässyt muun kirjallisuuden pariin.

Alku oli tahmeaa. Aloitin jo aikaa sitten Waltarin Mikael Karvajalan, mutten päässyt siinä puoltaväliä pidemmälle. Alkuun se oli ihan hauska teos, mutta sitten se muuttui liian raskaaksi. Ei auttanut, kesken jäi, oli miten klassikko hyvänsä.

Yritin seuraavaksi lukea Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvaa. Siinä en päässyt edes puoleenväliin, ja se on sentään ohut opus. Wikipediassa kirjoitetaan kirjasta näin:

"Lukija voi tulkita Wilden teosta monella tasolla. Sen voi tulkita olevan viktoriaaninen trilleri, josta voi nauttia pelkästään sen luoman tunnelman ja jännityksen takia. Samalla sen voi tulkita olevan moraalinen allegoria, joka kuvaa viattoman ihmismielen myrkytystä ja rappiota. Sitä voi pitää myös psykologisena teoksena tai filosofisena pohdintana taiteen olemuksesta ja taiteen ja elämän välisestä suhteesta: jäljitteleekö taide elämää vai elämä taidetta, ja mitä tapahtuu kun ihminen arvostaa elämän esteettistä puolta enemmän kuin eettistä."

Menee aivan liian hienoksi minulle! "Moraalinen allegoria..." En edes tiedä mitä se tarkoittaa. Pitkästyin, ja sitten tunsin itseni tyhmäksi. En yleensä lue kaunokirjallisuutta pohdiskellakseni suuria filosofisia kysymyksiä, vaan viihtyäkseni.

Niinpä olikin hyvä, että kahden klassikon jälkeen tartuin kioskikirjallisuuteen, joka tuntuu paremmin sopivan aivojen lepuuttamiseen. Perry Mason ja tummaverikön tapaus oli juuri sopivan höttöistä luettavaa. Se myös muistutti minua siitä, että pidän dekkareista.

Niinpä olin iloisesti yllättynyt, kun vappuna ystävien porraskäytävästä löytyi jonkun naapurin jättämä kirjalaatikko ja viesti "ota, ole hyvä" - ja laatikosta löytyi dekkareita. Otin matkaani kaksi Lisa Scottolinen kirjaa. Kirjailija oli minulle entuudestaan täysin tuntematon, mutta umpimähkään tehdyt valinnat osuivat kohdalleen. Sekä Totuuden hetki että Koston hinta osoittautuivat varsin hienoiksi rikos- ja asianajajatarinoiksi. Juuri sopivan kevyttä ja helppoa luettavaa.

Mukavaa. Eikä vähiten siksi, että pitkään kadoksissa ollut lukemisen ilo palasi näiden kirjojen myötä.

9.6.2011

Epäitsevarmuus


Minussa on muutamia valuvikoja ja joitakin vääriä kytkentöjä, mutta niihin olen jossain määrin tottunut. Yhden asian haluaisin kuitenkin korjata nyt, kun se erityisen akuutisti vaivaa. Haluaisin lisää itsevarmuutta.

Itsetunnossani ei ole mitään vikaa. Minä tunnen itseni ja vaikuttimeni aika hyvin. Olen tutustunut pääni sisäisiin kiemuroihin enkä kovinkaan usein pääse yllättämään itseäni. Itseluottamustakin löytyy. En pelkää epäonnistumista, tiedän pystyväni melkein mihin vain. Itsevarmuus on se mitä nyt puuttuu.

On kyllä aika vaikeaa oikeasti sanoa eroa itseluottamuksen ja -varmuuden välillä. Eikös ne nyt ole aika lailla sama asia? Haluaisin kuitenkin tehdä jonkin eron, koska samaan aikaan kun olen tietyllä tapaa kovinkin itsevarma, olen tietyllä elämän osa-alueella hirvittävän epävarma. Tiedän olevani tietyissä asioissa hyvä, pätevä ja tarvittaessa varsin kova luu. Minä osaan ja kykenen. Ongelma ei ole tekemisessä, vaan enemmänkin olemisessa.

Vaikka itseluottamus on hyvä, on siis pakko sanoa että itsevarmuuteni rakoilee. Välillä tuntuu siltä, että minussa on jotain vikaa. Jotain selittämätöntä ja kauheaa vikaa, joka johtaa alati kasvavaan ja kalvavaan epävarmuuteen. Epävarmuus on kamalaa, sillä se tekee toisten onnesta nauttimisen mahdottomaksi.

On hiukan hankalaa keksiä esimerkkiä, mutta yritän. Sinkkuajalta sellainen muistuukin mieleeni. Vaikka olin sinkkuna usein aidosti sitä mieltä, että olen hyvä tyyppi ja kertakaikkiaan mahtava saalis (sitä ei kyllä blogikirjoituksista varmaan huomannut), itsevarmuus katosi kuin tuhka tuuleen onnellisia pareja katsellessa. Kun näin kadulla kaikenlaisia rumia, tyylitajuttomia, alkoholisoituneita, homssuisia, toivottoman lihavia ja huonotapaisia naisia kulkevan söpöstellen miestensä kanssa, niin ainahan se oli pakko ihmetellä: mitä vikaa minussa on, kun tuollaisetkin naiset saavat itselleen kumppanin? Ja aina päädyin siihen, että jotain kamalaa vikaa minussa täytyy olla, kun en kenellekään kelpaa.

Ja nyt ei sitten tarvitse tulla sanomaan etteivätkö rumat ja lihavat ihmiset mielestäni ansaitsisi onneaan. Ihan varmasti ansaitsevat, ja toivottavasti ovat onnellisia. Kauneus on katsojan silmässä ja niin edelleen. Minä vain kerron miltä minusta tuntui. Oli täysin mahdotonta olla onnellinen niiden toisten puolesta, kun se heidän onnensa tuntui jotenkin julistavan ja alleviivaavan sitä että minussa on jotain vikaa.

Siinä missä itsevarma ihminen kääntää vaikeudetkin voitokseen, minulla epävarmuus tekee hyvistäkin asioista huonoja. Epävarmuus johtaa tulkintavirheisiin, siihen että sinällään neutraalit asiat kääntyvät itseäni vastaan. Se johtaa siihen, että tunnen itseni torjutuksi ja epäkelvoksi. Se tekee elämästäni hieman liian mustavalkoista; ei ole olemassa lieventäviä asianhaaroja tai harmaan eri sävyjä. Jos toinen ei sano "kyllä", hän tarkoittaa "ei". Epävarmuus ei anna sijaa sellaisille vastauksille kuin "ehkä", "myöhemmin", "kai" tai "laitetaan harkintaan".

Elämä epävarmuuden kanssa on suoraviivaisen ikävää.

5.6.2011

Puhukaa toisillenne


Kaikissa parisuhdeoppaissa kehotetaan puhumaan. "Puhukaa toisillenne, keskustelkaa, luokaa yhteys." Meillä kyllä puhutaan. Usein ihan järkeviäkin, mutta useammin ihan höpöjä. Tai siis minä kysyn tyhmiä ja mies vastaa mitä haluaa.

Edellä mainitut neuvovat tahot muistuttavat, että seksistäkin on tärkeää puhua. Alapääasiat ovatkin minua viime aikoina kovasti mietityttäneet, joskin poikkeuksellisesti kyse ei ole ollut seksistä (mistä meillä myös puhutaan paljon).

Sain nimittäin valmistujaislahjaksi mainiolta vaikuttavan lääkärikirjan 50-luvulta, ja se on kirvoittanut jo heti ensimmäisten sivujensa aikana useita pohdintoja. Kuten esimerkiksi: ovatko naisen alapään kolme reikää (virtsaputken suu, emättimen aukko ja peräaukko) kovinkaan järkevästi järjestetty? Voisiko niille olla joku parempi ja kätevämpi järjestys? Löytyykö eläinmaailmasta joku muu ratkaisu, vai onko kaikilla nisäkkäillä viemäri heti huvipuiston vieressä?

Tänään tulin aamiaisella pohtineeksi sitä, että jos joku on oikein jär-jet-tö-män lihava, niin kuinka pitkä voi pisimmillään olla pierun matka peräaukolta päivänvaloon. Jos pakaraa riittää pakaran viereen, niin miten se pieru pääsee ulos? Voiko johonkin puolimatkaan kerääntyä kaasutasku, johon säilööntyy päivän pikkutuhnut ja kupla purkautuu kun se kasvaa riittävän suureksi?

Näin meillä, mites siellä?

1.6.2011

Uusi tukka


Tajusin, että saamani S-ryhmän lahjakortit käyvät myös Sokoksen Hyvä olo -hoitolaan. Niinpä päätin kesän ja valmistumisen kunniaksi kerrankin törsätä tukanleikkuuseen! Viimeksi olen käynyt kampaajalla muistaakseni wanhojentanssikampausta laitattamassa, eli joskus viime vuosituhannella. Mies hoitaa kyllä hienosti tasausleikkauksen, mutta nyt halusin jotain muuta. Ja muuta sain:


Näkeehän sen jo iloisesta ilmeestäni, että uusi tukka on mieleinen! Pyysin lyhennystä ja kerroksia. Pituudesta lähtikin 15-20 senttiä ja kerroksia tuli. Olin silti tarkka siitä, että tukka täytyy saada edelleen kiinni ja pois silmiltä. Mallin piti olla myös sellainen, ettei se vaadi mitään laittamista (minä kun en edelleenkään omista edes sitä fööniä) eikä näytä ylikasvaneelta kuukauden päästä. Kaikki toiveeni otettiin huomioon hienosti.

Kampaaja laittoi raudalla myös hieman laineita, mikä oli minusta todella mukavaa. Pöyheys tosin ei kestä, vaan ensimmäinen pesu tekee tukastani taas lättänän liurun, mutta ehkäpä uusi pituus ja kevyt kerrostus tuntuvat silti mukavilta ja hienoilta. Nyt on uuden pään kanssa erityisen kesäinen olo!