30.1.2011

Riita poikki ja voita väliin


Brittitutkimuksen mukaan keskivertopariskunta riitelee 312 kertaa vuodessa. En tiedä teistä, mutta minusta se on järkyttävän paljon! On outoa ja jollain tapaa häiritsevääkin ajatella, että keskivertosuhteessa riidellään useammin kuin joka toinen päivä. Ei meillä vaan. Meillä on keskivertoon hurjasti matkaa. Tutkimuksen perusteella keskivertopariskunnan keskivertokuukaudessa on vajaa 5 rauhan päivää. Kuinka sellaisessa suhteessa edes kestää/viitsii olla, jossa nälvitään toista alvariinsa?

Olisi kiva tietää mikä tutkimuksessa on laskettu riidaksi. Jos jokainen erimielisyys on riita, niin kyllähän niitä tulee. Harvoinpa kaksi ihmistä on aivan kaikesta samaa mieltä. Mutta ei erimielisyyksistä välttämättä riitaa synny, useimmista selvitään ihan rauhallisesti keskustelemalla.

Pikkuasiathan ne ärsyttävät, niin kuin tutkimuksessakin todettiin. Meillä mies käyttää tiskirättiä näin: hän pyyhkii rätillä lattialle läikkyneen kahvin ja pistää rätin huuhtelematta roikkumaan hanan päälle. Siinä on minun mielestäni jo kaksi virhettä: ensinnäkään tiskirätillä ei pestä lattiaa ja toisekseen se pitää huuhdella käytön jälkeen ettei siihen kuivu tomaattisose-, kahvi-, punaviini- ja naudansisäfileveritahroja. Tottahan minua harmittaa tällainen tiskirätin väärinkäyttö! Mutta kannattaako sen vuoksi sytyttää kolmatta maailmansotaa jonain torstai-iltana? Ei kannata.

Mies sentään käyttää rättiä, eikä jätä (ainakaan kaikkia) sotkuja pyyhkimättä. Ja sitä vartenhan meillä on useampia rättejä, että likaisen voi heittää pesuun ja ottaa puhtaan käyttöön. Ja kuka sanoo että tiskirätillä on joku ainoa oikea käyttötapa ja se on juuri se miten minä sitä käytän?

Kaikissa henkisen kasvun oppaissa ja julkaisuissa muistutetaan siitä, että pitää osata riidellä oikein. En oikein tiedä osaanko minä riidellä hyvin, kun meillä riidellään niin hirvittävän harvoin. No, ehkä se on jonkinlainen merkki siitä, että olen tehnyt jotain oikein. Jos en mitään muuta, niin ainakin olen onnistunut nappaamaan itselleni maailman pitkäpinnaisimman miehen.

25.1.2011

Katseltuja


Piranha 3D
Miehille tehty elokuva. Paaaaaaaljon (nättejä) tyttöjä bikineissä ja melko intiimeissä touhuissa. Kyllä tätä silti nainenkin katsoi, ja ihan 2-deenä. Huono, mutta ihan viihdyttävä elokuva. "Juoneltaan" melko älytön pläjäys, jossa henkilöhahmot perustuivat irtovitseille.

Kiitosta elokuva ansaitsee oikeasti ainoastaan erinomaisista veri- ja suolenpätkätehosteista. Niihin oli selkeästi panostettu. Tosin jotainhan elokuvan tasosta kertoo se, että keksin kiitellä ainoastaan sitä miten hienosti oli kuvattu esimerkiksi päänahan repeytyminen irti kallosta. Hyvässä seurassa tämä leffa kirvoittaa muutamia reippaita nauruja.

Mega Piranha
Luultavasti huonoin elokuva jonka olen ikinä nähnyt! Voin silti suositella leffaa lämpimästi, koska se oli jo niin kertakaikkiaan surkea, että se oli jo hyvä. IMDB:n arvosteluscore on tällä hetkellä 2.9 enkä ymmärrä miten se on noinkin korkea. Tässä elokuvassa ei ole mitään järkeä. Huonot näyttelijät, kököt tehosteet ja aivan onneton räpellys juonena. Absurdi on sana joka ehkä kuvaa tämän tason huonoutta parhaiten. Kannattaa katsoa yhdessä ystävien kanssa, yksin tätä ei kestä.

Australia
Naisille tehty elokuva. Hugh Jackmanin lihasten, rintakarvojen ja hidastetun ratsastuksen ihastelua. Aah. Kahteen tuntiin ja kolmeen varttiin mahtuu kyllä muutakin. Ikävä kyllä ihan kaikki se muu ei ole niin nautinnollista kuin herra Jackmanin herkullisen yläkropan tuijottelu.

Elokuva on kyllä täynnä todella komeita kuvia, mutta niitä vaivaa epätodellisuus. Useita kuvia on valaistu tietokoneella niin selkeästi, että maisevat tuovat mieleen joidenkin pelien grafiikan - hyvin tehtyä kyllä, luonnollista ei. Useat kohtaukset toimisivat kyllä julisteina, postikortteina ja muuten kauniina kuvina, mutta ehyttä elokuvaa ei niistä oikein synny.

Leffassa on yksi lause, tai oikeastaan pieni dialogi, joka on varmaankin tarkoitettu tunteita myllertäväksi tehokeinoksi. Sitä se saattaisi ollakin, jos sitä olisi käytetty maltillisesti. Yleensä tällaiset sanailut esitetään ja tutustutetaan katsojille elokuvan alkupuolella, ja sitten loppupuolen kliimaksissa se tuodaan taas esiin ja saadaan aikaan mukava yhteenveto. Tässä elokuvassa tehokeinoa käytettiin liikaa, ja se kului puhki. Lopussa se oli jo itsestäänarvattava ja suorastaan tylsä. Siihen lässähti se.

Nautin kyllä elokuvan yksinkertaisuudesta. On pahikset ja hyvikset, ja tietyllä tapaa onnellinen loppu. On hienohelmalady ja karski karjamies, joiden välille tietysti leimahtaa lempi. On sentään yritetty henkilöhahmojen henkistä kasvua ja hienosti sivuttu historiallisia tosiasioita. Voin suositella kaikille naisille ja sukupuolesta riippumatta niille jotka nauttivat näteistä kuvista.

20.1.2011

Ohjeita emännälle osa 16


Muistelen aina toisinaan Herra Hirveä. Lämpöinen talja palasi mieleeni myös tänään, kun aamiaista syödessäni lueskelin Emännän tietokirjaa.

"Maassamme saadaan upein ja lämpimin lattiatalja maakarhusta ja sen juhlallisuutta lisätään valmistamalla se avoimin kidoin. Paras on koittaa saada siihen kuuluva luonnollinen pääkallo mukaan. Taljaksi voidaan käyttää muidenkin metsäneläinten, vieläpä kotieläintenkin nahkoja.

Kotieläinten nahoista ovat koiran-, vuohen- ja lampaannahat kiitollisimmat asuinhuoneiden sisustamiseen. Ison koiran nahkaa voidaan käyttää erillisenä lattiamattona, jolloin sen pään tulee olla täytetty."


Oletteko koskaan ikinä kellään nähneet takan ääressä Musti-vainaan nahkaa ja täytettyä päätä? Vuonna 1953 sisustustrendi oli ainakin tässä kohtaa hyvin erilainen kuin nykyään (väittäisin, vaikken mikään sisustusasiantuntija olekaan). Se kyllä käy järkeen, että käytetään mattoina vain isojen koirien nahkoja. Olisi se vain vinkeää, kun takan edessä lattialla pötköttäisi pikkuisen chihuahuan tiskirätin kokoinen talja ja mulkosilmäinen täytetty pää. Siinäpä sitä olisi partyihin puheenaihetta.

17.1.2011

Maalari maalasi taloa


Viikonloppuna täällä ahkeroitiin: maalasimme miehen kanssa makuuhuoneen seinän. Kuvassa näkyy vasemmalla vanha tomaatinpunainen väri, oikealla sitten uusi punajuuri. Ei voi lällyksi sanoa!


Ei vanhassa värissä mitään vikaa ollut, mutta minulle iski vaihtelunhalu eikä mies vastustanut (sepä innostui niin että maalasi vähän kattoakin siinä samalla). Muut seinät, katto, lattia ja kaappien ovet ovat valkoiset, joten liian tumma ei huoneen yleisilme ole (joskin näin pimeänä vuodenaikana aika hämärä, ikkunastakin näkyy vain mustaa). Hieno tuli, kyllä kelpaa, hyvä me!

Koska olen luvannut, etten osta tänä vuonna mitään turhaa, jouduin kovasti miettimään että onko maali turha hankinta. Kuten todettua, turhuus on toisinaan kovin vaikeasti määriteltävissä. Seinän maalaaminen ei ollut lainkaan välttämätöntä, eikä oikeastaan tarpeellistakaan. Ei pakollista eikä vaadittua. Ihan puhdasta huvitusta ja vaihtelua, oman mielen virkistämistä ja silmän iloa. Siis ihan silkkaa turhuutta.

Vai onko? Jos, niin mukavaa sellaista, ja sen syntilistalleni rehellisesti laitan.

16.1.2011

Muumimamman lääkejemma


Migreeniin taipuvaisena en oikeastaan lähde mihinkään ilman särkylääkkeitä. Pahvipakkauksen kuljettaminen repussa tai laukussa on kurjaa, sillä ajan mittaan se litistyy ja nuhjaantuu. Pillerirasioita on toki olemassa, mutta ne ovat melko pieniä vetoisuudeltaan ja lääkkeet täytyisi poistaa läpipainopakkauksistaan (että mahtuisi niitä enemmän sinne pikkuruiseen rasiaan). Niinpä annoin viimein periksi pitkään jatkuneelle houkutukselle ja tarpeelle, ja ostin pienen peltisen muumirasian.


Eikö olekin söpö? Panadolien lisäksi tuonne mahtuu muutamia laastareita, hakaneuloja ja yksittäispakattu desinfiointipyyhe. Nyt eivät tavarat nuhjaannu, vaan kulkevat näppärästi mukana.

Tietysti tein myös projektiin kuuluvat poistot, sillä rasia on mitä suurimmassa määrin kestohyödyke. Heitin roskiin wanhan hiusharjani ja rikkinäisen kiiltokuvakansioni (kiiltokuvat säästin).

Tavarasaldo 2011: -14

13.1.2011

Huh helpotusta


Sain työharjoittelupaikan! 32. kerta toden sanoi! Tänään lyötiin kättä päälle, maanantaina allekirjoitetaan harjoittelusopimus. Hiihtoloman jälkeen pitäisikin sitten viettää koko loppukevät (maalis-huhti-touko) tiukasti tilitoimiston ihmeisiin perehtyen. Tästä hakurumbasta haluan jäävän omaan päähäni seuraavat ohjeet:

1) aloita ajoissa. Jos työharjoittelu alkaa maaliskuussa, ei ole ollenkaan liian aikaista aloittaa paikan etsiminen jo lokakuussa.

2) ota muiden paikkavinkit huomioon. Olisin voinut säästyä muutamalta hudilta, jos olisin heti tarttunut opettajan antamaan täkyyn. Se, että tiedät 50 muun ihmisen hakevan samaa paikkaa, ei saa lannistaa!

3) hae itse. Ei niitä paikkoja tarjottimella tuoda, itse pitää etsiä. Kovasti.

4) käytä puhelinta. Sain paikan suuresti siitä syystä, että soitin suoraan työnantajalle, enkä vain lähettänyt avointa hakemusta sähköpostilla. Useammassa paikassa kehuttiin reippaaksi ja aloitekykyiseksi, kun lähestyin puhelimitse. Jos hakemuksen saa lähettää, sen perään pitää soittaa.

5) älä anna periksi.

9.1.2011

Ahi ahi


Koulua on jäljellä oikeastaan enää kaksi kuukautta. Maalis-, huhti- ja toukokuu meneekin sitten työharjoittelussa. Tai menisi, jos löytyisi se harjoittelupaikka.

Ettei harjoittelupaikan etsiminen olisi turhan helppoa, pitäisi löytyä sellainen paikka jossa voin suorittaa sekä kirjanpidon että palkanlaskennan näytön. Käytännössä kai ainoastaan tilitoimistoissa tämä onnistuu. Kyllä kai muuallakin tehdään firman oma kirjanpito ja työntekijöiden palkkojen laskeminen, mutta suuri osa puljuista on ulkoistanut nämä toiminnot. Lisäksi tilitoimistoissa olisi riittävästi materiaalia käsiteltäväksi.

Mutta tilitoimistoissa on keväisin kova kiire. Silloin vakiporukkakin tekee pitkää päivää, eikä kenelläkään ole aikaa neuvoa harjoittelijaa. Tämän tiedän nyt, kun olen tuloksetta hakenut paikkaa. Olen saanut kuulla 30 kertaa "kiitos mielenkiinnosta, mutta emme ikävä kyllä voi ottaa harjoittelijaa". Maanantaina masensin itseäni oikein kunnolla ja vedin 17 tyhjää arpaa. Siinä kymmenennen hylsyn jälkeen oli jo hiukan vaikeaa kuulostaa puhelimessa reippaalta ja hymyilevältä.

Pääsin yhteen haastatteluun ennen joulua, mutta sitten siellä päätettiinkin etteivät ota harjoittelijaa. Nyt minulla on kahden firman kanssa sama tilanne: hakemus on sisässä ja toisessa kävin naamanikin näyttämässä, mutta tj:t miettivät vielä että otetaanko harjoittelijaa ollenkaan. On riittävän hermostuttavaa yrittää vakuuttaa olevansa parasta harjoittelijamateriaalia (vaikka tietysti olen), ja nyt minun pitäisi vakuuttaa yrityksen johto siitä että he ylipäätään tarvitsevat harjoittelijan.

Aikaa on vielä, mutta epätoivo hiipii mieleen. Paikan etsiminen stressaa kovasti, ja yritysteni tuloksettomuus nakertaa itseluottamustani. Ei hyvä.

5.1.2011

Kuppi nurin


Ostin kuukupin syksyllä, ja nyt voin kolme kiertoa kokeiltuani sanoa että ei taida olla minun juttuni. Kovastihan sitä ihmiset hehkuttavat (no pun intended), joten pitihän se testata ennakkoluuloista huolimatta. Ei napannut. Ehkä olen sitten maailmankaikkeuden ainoa nainen, joka ei sille kupille lämpene, mutta sittenpähän.

Olen kyllä lukenut kaikki ohjeet ja selvillä siitä että homma vaatii harjoittelua, kärsivällisyyttä ja vielä lisää harjoittelua. Mutta joku raja sillä harjoittelullakin, eli ei tarvitse tulla sanomaan että "koita nyt vielä, kyllä se siitä" tai "lue kuukuppikunnan sivuja, sieltä saat hyviä vinkkejä".

Tuntuu hassulta lukea foorumilta kun naiset kertovat vaikeuksistaan tyyliin "menihän mulla puoli vuotta oppia tämä laittaminen, ja vieläkin pikkuisen vuotaa ohi, ehkä kokeilen vielä kolmatta kuppia, kyllä se tästä - ja tää on kyllä paras tuote ikinä!!!!" Kukin tyylillään, tietysti, mutta minusta jossain vaiheessa voi vain luovuttaa, vaikka tuote kuinka olisi ekologinen ja kiva. Todella toivoin, että ihastuisin kuppiin heti, mutta en, enkä näe syytä jatkaa kiukuttelua sen kanssa.

Ei se kuppi ihan mahdoton härveli ole. En saanut siitä mitään kauhuja, en vain pidä siitä. Kuppi ei tunnu lainkaan (kun leikkasin antennin kokonaan pois) ja se tuntuu pysyvän kivasti paikallaan.

Kupin paikalleen laittaminen ja pois ottaminen ovat ne hankalat kohdat. Ehkä en osaa rentouttaa sopivasti lihaksiani (vaikka kovasti yritänkin), ehkä olen jotenkin onnettoman tumpelo (vaikka käsistäni muuten näppärä olenkin ja ehkäisyrenkaan kanssa tottunut sorkkimaan itseäni) tai ehkä olen vain kertakaikkiaan liian tiukka (enkä nyt tarkoita että ne joille kuppi sopii ovat löysiä). En pidä tamponienkaan käytöstä, koska tuntuu siltä että lihakseni työntävät tamponin aina ulos.

Kaikki menee kupin kanssa ihan kivasti jos minulla on reilusti aikaa, liukkaria (kyllä, sellaistakin tarvitsen) ja vesipiste. Mutta aina näin ei ole. Kuukautisvereni ei ällötä minua, mutta alvariinsa roplaaminen ei kiinnosta. Pimpissäni on ihan riittävästi sisään-ulos-käyntiä kolmena viikkona kuukaudessa, sen sopii levätä yhden viikon ajan! *wirn*

Siteitä haukutaan rapiseviksi, haiseviksi, hiostaviksi, epävarmoiksi ja hankaliksi. Minusta yksittäispakatut ja litteät siteet ovat näppäriä, kevyitä ja helppoja. Vaihtaminen onnistuu nopeasti enkä koe siteitä mitenkään ällöttäviksi. Vuokkoset eivät tunnu liian muovisilta eivätkä aiheuta minulle mitään kuivumista, kutinaa tai ylenmääräistä hautomisfiilistä.

Voisin kuvitella käyttäväni kuppia hyvin satunnaisesti esim. kesäisillä rantaretkillä. Muuten taidan kyllä edelleen jatkaa siteillä.

4.1.2011

Lisää höyryä!


Kovat pakkaset tuntuivat kuivattavan kovasti kotimme huoneilmaa. Silmät kuivuivat kiinni päähän, ne tuntuivat tikkuisilta ja väsyneiltä koko ajan. Kurkku on ollut aamuisin kuiva ja nenä tukkoinen. Niinpä päätimme hankkia ilmankostuttimen ja kosteusmittarin. Hiukan täällä on jo höyryteltykin, mutta vaikutusta on vielä vaikea sanoa - varsinkin kun sääkin lauhtui ja ulkoilman kosteus kasvoi kovasti. Nyt on luvattu taas viileämpää, katsotaan kuinka se vaikuttaa asiaan.

Ja koska tarkoitus on vähentää tavaraa kotona, vein kaapista kierrätykseen vanhan vedenkeittimen ja kaksi limenvihreää sohvatyynyn päällistä.

Tavarasaldo 2011: -13

2.1.2011

Museoon


Tampereelle on avautunut luonnontieteellinen museo, ja kävin siellä tänään miehen kanssa pyörimässä. Kuvata sai, mutta ilman salamaa. Niinpä kaikki kuvat ovat hiukan tärähtäneitä. Mutta paljon nähtävää siellä on, kannattaa käydä kurkkimassa!


Koska pääsylipulla näki myös muut Vapriikin näyttelyt, kiersimme nekin läpi. "Tampere 1918" on hyvä näyttely - myös kolmatta kertaa nähtynä.


Työväenmuseo Werstas on varmaankin seuraava kohde, kunhan aikaa käymiseen löytyy. Werstaalle on muuten nykyään vapaa pääsy. Loistojuttu!

(Niin tosiaan: ostin 3 euron pääsylipun Vapriikkiin. Se ei ollut turha ostos. Ei välttämätön, eikä ehkä kovin tarpeellinenkaan, mutta ei kyllä turhakaan. Hieno paikka!)