1.12.2011

Töllötettyä


Vaihtelu virkistää: tällä kertaa elokuvien joukossa on myös minisarja.

Paikkasin aukon sivistyksessäni ja katsoin Starship Troopersin. Visuaalisista efekteistään (mitä nämä nyt suomeksi olisivatkaan..) Oscar-ehdokkuuden saanut elokuva ei oikeastaan muuta ollutkaan kuin erikoistehostetta ja siloista pintaa. En ehkä ole ikinä nähnyt yhdessä elokuvassa näin paljoa kiiltokuvaihmisiä! No täytyihän sinne se yksi rosoinen sankarihahmo laittaa, mutta muuten kuvasto on täynnä jenkkihymyä. Vaikka kyllä se hymy vähän hyytyy siinä vaiheessa kun pitää taistella avaruuden pahisötököitä vastaan.

Olen ymmärtänyt että Starship Troopers on nerokasta yhteiskuntakritiikkiä. Kuten jo useasti on tullut todettua, minä olen liian tyhmä tajutakseni sellaisia asioita. Tai en nyt ehkä tyhmä, en vain jaksanut pohtia. Keskityin katsomaan avaruusötököitä, en analysoimaan syvempiä tasoja. (Kyllä menee minun kohdallani hukkaan semmoiset syvemmät tasot. Useimmiten.)

Hanna oli elokuva, jolta toivoin paljon. Ajatus Suomen karussa maastossa (ulkomaisten elokuvien perusteella Suomessa on aina talvi) kasvatetusta teini-ikäisestä tappokoneesta oli kiehtova. Ikävä kyllä elokuva oli jossain määrin ennalta-arvattava ja melko suuressa määrin epälooginen. Päänäyttelijä oli kyllä hyvä, ei ole hänen vikansa että hänen hahmonsa on kirjoitettu tekemään epäuskottavia asioita. Tämä olisi voinut olla monin verroin parempi elokuva.

Katsomamme minisarja Carlos oli oikeastaan melkoinen ajankohtaisohjelma. Carlos alias Shakaali tuotiin nimittäin taas tämän vuoden marraskuussa oikeuden eteen pommi-iskuistaan. Kuuluisa terroristi istuu elinkautista ja me katselemme hänen elämästään kertovaa minisarjaa. Aika jännä!

Tällaisissa tosipohjaisissa jutuissa on aina se ongelma, että ne ovat tietyllä tapaa dokumentaarisia: voidaan näyttää vain se mikä tiedetään todeksi. Tässä minisarjassa tosin oli otettu joitakin vapauksia, ja se teki tietysti ohjelmasta mielenkiintoisemman seurata. Mutta kovasti hypittiin paikasta toiseen ja tapahtumat vilistivät melkoisella vauhdilla ohi. Jos tuntisin terroristien ja lähi-idän historiaa paremmin, olisin saanut enemmän irti sarjasta.

Erityisesti on kiitettävä mahdottoman hienosta lavastuksesta ja puvustuksesta. Miten olikin 70-luku saatu niin 70-luvun näköiseksi! Koko maailma oli keltainen! Koska sarja kattaa noin 20 vuotta Carloksen elämästä ja maailma muuttuu siinä ajassa kovastikin, on tämä aiheuttanut melkoisia ponnistuksia puvustuspuolella.

Mutta paras on jälleen viimeisenä: australialainen Mary and Max hurmasi minut täysin. Tim Burton does Wallace and Gromit! No ei sentään. Mutta tässä oli sitä jotain. Ihana ja hirmuisen koskettava tarina yksinäisyydestä ja ystävyydestä. Elämä on julmaa, ja eniten naurattavat juuri ne kamalimmat jutut - ei tätä elämää muuten kestäisikään. Huumori kantaa.

Elokuvan värimaailma on erikoinen ja kaikki yksityiskohdat hyvin mietittyjä. Tämä on juuri sellainen elokuva jonka haluaisi katsoa heti uudestaan! Mutta ei voi, koska ensinäkemältä tässä on niin paljon sulateltavaa. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka haluavat kokea sen, että animaatio voi samaan aikaan särkeä sydämen ja tuntua hyvältä.

7 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Kiitos kommentistasi :)
Harmittaa se että en saanut mitään viestiä, perille menosta. Euroista viis :))

Yamaba kirjoitti...

Noista elokuvista en tiedä mitään, uskon vain kuvauksiisi. Robert Heinleinin 'Starship Troopers' on hyvä kirja, mukava ja sujuva lukea. Yhteiskuntakritiikkiä se ei juuri ole, vaikka siinä yhdenlainen ihanteellisen yhteiskunnan malli esitetäänkin. Mutta Harry Harrisonin tekemä parodia 'Bill, the Galactic Hero' on vielä parempi kirja, unohtumaton lukukokemus. Todella hieno. Siinä on ehkä vähän yhteiskuntakritiikkiäkin. Toivottavasti eivät yritä tehdä siitä elokuvaa.

Hehkuvainen kirjoitti...

Anneli: niin, olisi se kyllä ollut kiva joku viesti saada :/. Vuodatus näyttää olevan ihan rikki tänään, toivottavasti pian korjaantuu... O_o

Yamaba: Bill on tuttu veikko! Ostin miehelle syntymäpäivälahjaksi kirjan "Bill - linnunradan sankari zombievampyyrien planeetalla" :D. En ole vielä itse ehtinyt lukea sitä, mutta jonkun muun seikkailun olen muistaakseni lukenut.

Omppu kirjoitti...

Olen sekä lukenut että nähnyt Starship Troopersin. Suosittelen lukemaan kirjan. Silloin kun elokuva ilmestyi, sitä jotkut pitivät fasistisena, ei parodiana fasismista. Itse en oikein osaa sanoa, kun luin sen vain scifiseikkailuna enkä kai itsekään aina tajua niitä syntyjä syvempiä. Yhteiskunta itsessään siinä oli aika fasistinen, esimerkiksi kansalaisuuden pystyi saamaan vain sotapalveluksen kautta.

Hehkuvainen kirjoitti...

Jouduin googlettamaan mitä fasismi tarkoittaa, että voisin vastata kommenttiisi, Omppu. Noloa :D.

Enkä silti oikein osaa ottaa kantaa siihen, oliko elokuva fasistinen vaiko eikö. Vielä nolompaa? :D

Mutta minusta siinä esitetty yhteiskuntamalli oli mielenkiintoinen. Ehkä se tosiaan on aika fasistista, että lupautumalla ja antautumalla täydellisesti valtion palvelukseen (ja määrättäväksi), saat etuuksia joita muut eivät saa. Valtion etu ennen omaa etua.

Yamaba kirjoitti...

En menisi tekemään Heinleinista fasistia ollenkaan. Sitä sanaa on niin helppo heitellä kevyesti. Heinlein on aika vahvasti velvollisuusetiikan kannattaja eri kirjoissaan, ja entinen merivoimien sotilas tietysti, mikä näkyy tekstissä. Hänellä ei ollut ihanteena kuitenkaan koko yhteiskunnan militarisoiminen ja kaikkien saattaminen yhteisökurin alaiseksi, mikä fasismin kollektiiviseen ideologiaan liittyy, vaan Heinleinia askarrutti yksilön vapauden ja kollektiivisen lojaliteetin ristiriita. Miksi olla lojaali? Mitä siitä saa? Mikä siihen velvoittaa? Millainen on moraalinen ihminen ja moraalinen kansalainen? Tämä tulee eri kirjoissa esiin eri tavoin, Starship Troopersissa sellaisena yhteiskuntarakenteena, missä kansalainen, joka saattaa henkensä vaaraan yhteisön puolesta, saa enemmän oikeuksia kuin kansalainen, joka pysyttelee suojassa ja suojattuna. Nämä ovat kuitenkin vapaita henkilökohtaisia valintoja, eivät fasismia. Kirjassa Heinlein vielä teki pääsankarista afroamerikkalaisen, mikä vuoden 1959 Yhdysvalloissa oli varsin käänteentekevää. Rotuerottelu oli silloin vielä arkipäivää siellä. En tiedä minkä värinen iho sankarilla oli elokuvassa.

Stranger in a Strange Land 1961 edustaa toisenlaista yhteiskuntamallia. Sitä ei ole kukaan syyttänyt fasismista, ja se oli yksi kirja myöhemmin syntyneen hippi-ideologian pohjalla. Hyvä kirja sekin.

Jaha, Bill on tuttu. Hyvä. Arvostan ihmisiä jotka arvostavat Billiä.

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos tästä taustatiedosta, Yamaba! Vai että oli sankari alunperin afroamerikkalainen O_o. Elokuvan sankari oli epäyllättävästi valkoihoinen, jämäkkäleukainen, valkohampainen ja suoraselkäinen nuori mies.

Voi olla, että kirja ja elokuva poikkeavat toisistaan muillakin tavoilla. Niin yleensä käy.