7.10.2011

Viikon ekoteko


Sain viimeinkin järjesteltyä tiskialtaan alakaappiin sen verran tilaa, että sinne mahtui yksi uusi astia - ja nyt meillä kierrätetään myös lasi ja metalli. Eihän siinä mennytkään kuin melkein vuosi... no, parempi myöhään kuin ei silloinkaan!

Meillä on aiemminkin jo eroteltu pahvi- ja paperipakkausjäte, biojäte ja keräyspaperi (luonnollisesti myös ongelmajätteet kuten paristot on viety asianmukaisiin keräyspisteisiin), mutta nyt saadaan haltuun myös kierrätettävä lasi ja metalli.

Lapsuudenkodissani totuin siihen, että yllä mainittujen lisäksi talteen kerättiin myös energiajäte. Tampereella sitä ei edelleenkään kerätä, ja asia on närkästyttänyt minua suuresti siitä asti kun muutin tänne. Suunniteltu hyötyvoimalaitos tulee tarpeeseen, mutta sitä päästään käyttämään vasta useiden vuosien päästä. No, siihen asti mennään sillä mitä on.

Olen pienestä pitäen tottunut lajittelemaan jätteitäni, ja olen noudattanut kotoa saatuja oppeja myös omaa taloutta pyörittäessä. Luulen, että se olisi vaatinut vain hiukan aikaa ja energiaa, että olisin täälläkin saanut asiat kuntoon jo paljon aikaisemmin. Taisin olla suoraan sanottuna laiska. Hävettää. (Mutta ei enää niin paljoa, koska korjasin asian. Hyvä minä!)

Mikä on sinun tekosyysi olla kierrättämättä? Vai onko kotisi jätteidenlajittelu jo järjestetty niin hyvin, että omatuntosi on vihertävänpuhtoinen?

9 kommenttia:

Laali kirjoitti...

Hyvä juttu tuo kierrätys! Tulin samakasasta tänne! Kiintoisa blogi!

Minun omatuntoni on melkoisen puhdas tämän asian suhteen!

Minulla ei tosiaankaan ole mitään tekosyytä olla kierrättämättä, olen kierrättänyt jo 80-luvulta asti, heti kun alkoi mahdollisuus, Ruotsissa asuessani. Sen jälkeen olen kierrättänyt kaiken, myös lasin ja metallin.

Olen tilannut maksullisen jätepalvelun, on tosi helppoa kierrättää, kun roskakatoksessa on kaksi isoa muovisäiliötä, jokaisessa neljä lokeroa, eli kahdeksan eri kierrätysastiaa:

☼ lasi
☼ metalli
☼ sanomalehdet
☼ pahvi/kartonki
☼ biojäte
☼ muovi
☼ sekajäte (sitä tuleekin melko vähän)
☼ tetrat

Paristot vien 200 metrin päässä olevaan katokseen omaan säiliöönsä (kotona on niillekin keräysrasia), sinne voin myös viedä isompia kierrätettäviä materiaaleja, jos ei omaan mahdu.

Elektronisen jätteen, rakennusjätteet ja kodinkoneet voin viedä ilmaiseksi neljän kilometrin päässä olevaan kierrätyslaitokseen, missä kaikki lajitellaan tosi tarkasti, myös ongelmajäte.

Rakensin jätepuusta (hienoa höylättyä tammea, huonekalurakentamiseen tarkoitettua) 90 cm korkean sivupöydän ruokailuhuoneeseen. Sen alle sitten järjestin "kierrätyskeskuksen" muoveille, metallille ja lasille, muut kerään keittiön tiskipöydän roskakaappiin, siellä on ulos liukuva teline, ja siinä neljä astiaa. Sieltä sitten siirrän ne pihan säiliöihin kun täyttyvät.

Olen tätä liukuvaa tiskikaapin telinettä kuskannut asunnosta toiseen 80-luvulta asti, aina asentanut sen uuden asunnon keittiön roskakaappiin. Toimii kivasti.

Hyvää viikonloppua!

Korppisusi kirjoitti...

Ei tekosyitä :) Kierrätykseen menee lasi,metalli,biojäte,keräyspaperi, pahvit/tetrat ja ongelmajätteet. Elektroniikkajäte viedään Nekalan kierrätysasemalle ja vanhat hyväkuntoiset vaatteet menevät UFF:n kierrätyslaatikkoon.

Olen kierrättänyt jo niin pitkään, etten enää edes osaisi olla sitä tekemättä.

Salla kirjoitti...

Meillä erkanee paperi-, energia- ja sekajäte; niihin on taloyhtiössä pömpelit. Ja tuetysti sitten noi lasi ja patterit.

Toisessa kotimaassa oli pahvit, muovinkeräys ja sekajäte. Myös lasille oli omat pömpelit. Sielläkin on parantunut tuo kierrätysajattelu!

Mustikkamaa kirjoitti...

Mä lajittelen biojätteet, pahvit, paperit, metallit, lasit ja ongelmajätteet (=paristot ja energiansäästölamput). Energiajätteiden osalta vien shampoopurkit ym. muutaman kilometrin päähän energiajätelaatikkoon (siellä on hieno ekokeskus!). Kaikkea energiajätettä en kuitenkaan lajittele, suuri osa menee sekajätteisiin, kun sitä tulis niin paljon, eikä pari kertaa viikossa oikein viitsi lampsia parin kilsan päähän vain viemään roskia... Pitäis laittaa isännöitsijälle viestiä, josko sais energialaatikon taloyhtiön roskiskatokseen!

Mrs.Marple kirjoitti...

Meillä taloudesta kiertää
- paperi
- lasi
- metalli
- biojäte
- paristot (ym)
- vaatteet ja lelut (vien spr/fida/vst)

Valitettavasti muovi sekä pahvi ja kartonki jää kierrättämättä, omassa taloyhtiössä ei ole keräysastiaa ja ei ole sopivaa säilytystilaa (5 henkeä asuu kaksiossa tällä hetkellä, minimitavaroilla).

Jahka tupa valmistuu poistuu tämäkin tekosyy ja sitten kiertää kaikki.

Anneli kirjoitti...

Kyllä meilläkin kierrätetään, kaikki, mitä voidään.
Oma kompostori on mökillä ja kotona. Onneksi noita keräyspisteitä meilläpäin on runsaasti :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Laali: esimerkillistä toimintaa! Saat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin :). Kiva kun kerroit mitä kautta tänne eksyit; en todellakaan tiennyt tuollaisesta samakasasta enkä olisi arvannut että blogini on siellä linkattuna. Olenpa otettu! :)

Korppisusi: kun on kerran hyville tavoille oppinut, on vaikea oppia niistä pois ;). Sinä ja muutkin muistivat mainita nuo vaatteet - nekin (samoin kuin muut käyttökelpoiset taloustavarat) viedään tietysti meilläkin kierrätykseen.

Salla: hyvä hyvä, huusivat lapset ja taputtivat karvaisia käsiään :). Mutta mitenkäs on sen biojätteen laita O_o?

Mustikkamaa: ehdota ihmeessä, tiedä vaikka ehdotus menisi läpi! Kun kaupungissa sitä kerran kerätään, niin voihan olla että taloyhtiö lähtee hommaan mukaan.

Mrs.Marple: kukin kykyjensä mukaan, teillä tuntuu hoituvan tuo kierrätys hienosti :).

Anneli: se kyllä helpottaa hommaa huomattavasti, jos keräyspisteitä ja -astioita on järjestetty riittävästi. Eikä teillä varmaan ainakaan mitään askarteluun kelpaavaa pois heitetäkään... ;)

Salla kirjoitti...

Ei oo biolle pömpeliä, ei täällä eikä siellä...

Hehkuvainen kirjoitti...

Höh! Kuka ne on syönyt?!?