20.10.2011

Elokuvaa


Mies tunnetaan eräissä piireissä lempinimellä leffakeiju. Minusta se on kuvaava nimitys: keijut ovat käsittääkseni idearikkaita, hiukan ilkikurisia ja erikoisella huumorintajulla varustettuja olentoja, joista ei koskaan tiedä mitä ne keksivät seuraavaksi - ja elokuvien suhteen mies on aivan samanlainen. Jostain se aina taikoo esiin elokuvia, joita en ole edes osannut kaivata mutta joiden parissa kummastun, hämmästyn ja viihdyn. Palataan niihin myöhemmin, mutta ensin jotain ihan tavallista.

Love and Other Drugs on taas sellainen romanttinen komedia, jossa se komedia on minusta kovin vähäisessä roolissa. Elokuvan "komedia" on sitä, että tehdään kännissä typeryyksiä, mätkitään toista laukulla päähän, joudutaan noloihin tilanteisiin ja puhutaan äänekkäästi rumia sanoja. Minusta tämä elokuva on draama, jossa on romantiikkaa.

Anteeksi että spoilaan, mutta te olette nähneet sen ennenkin: rellestävä poika ihastuu taiteelliseen tyttöön, tyttö ei halua vaikeuksiensa takia sitoutua, poika taistelee saadakseen tytön, ja kun tyttö vihdoin lämpenee tulee pojalle pakokauhu, sitten porataan ja erotaan ja kärvistellään kunnes kasvetaan ihmisinä ja huomataan että oikeastaan tykätäänkin siitä toisesta kovasti kaikesta huolimatta. Happy happy joy joy. Paitsi että ei.

Love and Other Drugs on vakava elokuva. Parantumattomasti sairaan nuoren naisen elämä ei ole helppoa, eikä sen katsomista juurikaan kevennä satunnaiset seksikohtaukset tai erektiovitsit. Anne Hathaway tekee hyvää työtä, hänen takiaan elokuvan voi katsoa. Muuten tämä oli kertakäyttökamaa.

Ja sitten niihin leffakeijun ylläreihin! Kotimme toimi jälleen kerran absurdiuden näyttämönä, kun sekalainen sakki kokoontui katsomaan itäblokin ihmeitä.

Puolalainen Sexmission oli suhteellisen hämärä elokuva. Tieteellinen koe menee hiukan pieleen, ja kolmen vuoden syvä uni vaihtuu viideksikymmeneksi. Maailma on muuttunut siinä ajassa paljon, ja siinä onkin sitten ihmettelemistä kahdella menneisyyden miehellä. Enempää en ehkä halua elokuvan juonesta kertoa, sillä se on parasta nähdä itse.

Hillitön kasarifiilis naurattaa. 80-luvulla tehtiin varsin uskottaviakin sci-fi-kuvauksia (esim. Terminator, Blade Runner ja Mad Max), joissa tulevaisuuden maailma oli synkkä ja tiede vaarallista. Sexmission menee reilusti enemmän huumoripuolelle samaan tapaan kuin vaikkapa Back to the Future tai Time Bandits. Tai ei nyt samaan tapaan, mutta sinne päin. Tätä katsoessa tulee monia kertoja sellainen hyvänlaatuinen WTF-olo.

Useita asteita absurdimpi oli neuvostoliittolainen Kin-Dza-Dza. Tämän katsomisen seurauksena minun on luultavasti tästä lähin tervehdittävä tiettyjä ihmisiä taputtamalla poskiani, kyykistymällä ja huudahtamalla "ku".

Elokuvan ilme on minimalistinen ja tietyllä tapaa kaurismäkeläinen. Voi olla hankalaa syttyä näin käsittämättömälle elokuvalle, mutta eilisessä leffaporukassa tämä nousi suureen suosioon. Minua sivistyneemmät katsojat löysivät elokuvasta hienoja viittauksia kapitalismin ja sosialismin maailmaamuokkaaviin koukeroihin. He osasivat nauraa poliittisille vitseille, jotka menivät minulta ihan ohi.

Mutta minä osasin nauttia siitä, etten kertaakaan voinut mitenkään arvata mitä elokuvassa tulisi seuraavaksi tapahtumaan. Erikoistehosteita ei tarvita, kun kaikki on epänormaalin oloista. Minua viehätti erityisesti se tyyneys, jolla päähenkilöt suhtautuivat erikoisiin tilanteisiin. Se sama ilmiö minua kiehtoo brittiläisessä huumorissa: hassuja asioita tehdään ihan vakavalla naamalla.

Kin-Dza-Dza syntyy, kun yhdistetään Mad Maxin hahmot Neuvostoliiton romuihin ja pistetään Aki Kaurismäki ja Monty Pythonin tyypit leikkimään niillä jättimäiselle hiekkalaatikolle. Tulos on legendaarinen.

4 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Harvoin näkee sellaisen elokuvan, josta ei edeltäkäsin arvaa mitä siinä tulee tapahtumaan :)

Mukavaa loppuviikkoa !

Hehkuvainen kirjoitti...

Aika usein elokuvat ovat ennalta-arvattavia. Joskus se ei ollenkaan haittaa, mutta on kivaa katsoa sellaisiakin joista voi aidosti yllättyä :).

Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin :)!

Riku kirjoitti...

Tuo Kin-Dza-Dza kuulostaa aika erittäin mielenkiintoiselta. Aika erittäin, luit oikein. :D
Jos erittäin oudot mutta hämmentävän hauskat elokuvat maistuvat enemmänkin, kannattaa katsastaa mm. elokuva nimeltä Robogeisha. Useimmin katsojan mieleen herää kysymys "Miksi?" ja vastaus on "Japani." XD

Anne Hathawaysta sen verran, että hän on ilo silmälle (myös) ilman vaatteita. :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Japanilaiset ovat kyllä outoa kansaa. Siis todella outoa. On montakin kertaa ollut sellainen olo että WTF, ja Japani on ollut se vastaus.

En yhtään yllättyisi jos tuo Robogeisha löytyisikin miehen varastoista... :D