8.9.2011

Kiltti tyttö kohtaa marttyyrin


Hyvä uutinen on se, että nyt minulla on työsopimus vuoden loppuun asti. Huono uutinen on se, että kyse on edelleenkin osa-aikaisesta työstä, olen niin sanotusti tarvittaessa työhön kutsuttava. Töitä kyllä on. Ihmisillä tuntuu vain olevan hieman erilaiset käsitykset siitä että kuinka paljon niitä on...

Viime viikolla ja maanantaina yritin päästä toimitusjohtajan (TJ) juttusille jotta voisimme tehdä uuden sopimuksen ja sopia tulevista työpäivistä. Tiistaina sitten lähestulkoon kamppasin TJ:n ja sain vihdoin asiani esitettyä. Hirveän varovasti TJ tunteja lupaili, kun on hänen mielestään tämä syksy nyt niin kovin hiljaista aikaa. "Tämä nyt on tällaista, en uskalla luvata, en haluaisi sinua täällä tyhjän panttina istuttaa..."

No sovittiin sitten että olen töissä vielä keskiviikon ja vietän sitten vapaalla torstain ja perjantain. Ensi maanantaina palaan töihin ja katsomme sitten taas että kuinka paljon niitä töitä olisikaan tarjolla.

Eilen hakkasin konetta kuin heikkopäinen jotta saisin yhden ison asiakkaan valmiiksi, mutta keskenhän se jäi. Päivän päätteeksi kerroin sitten toimistopäällikölle (TP) mihin asti olen päässyt ja kyselin että mahtaako hän ehtiä tehdä loput ennen deadlinea kun minä olen loppuviikon vapaalla. TP sitä hieman ihmetteli, koska oli kuulema maanantaina sanonut TJ:lle, että tulee ehdottomasti tarvitsemaan apua koko viikoksi.

Jahas, vai niin. Ei tainnut mennä viesti ihan perille asti.

Minä sitten ääneen pohtimaan, että toivottavasti joku tämän homman nyt ehtii tehdä ennen viikonloppua ja TP iski oikein kunnon marttyyrivaihteen päälle. Tiedättekö, sellaisella kärsivällä äänellä ja kärsivän näköisenä vedetty "no kai minä sitten teen pitkää päivää, täällä taas istun iltamyöhään kun kukaan ei auta, muutenkaan en ehdi taukojani pitää ja täällähän minä kohta nukun yönikin, tänään tuli neljä muutakin aineistoa mutta kaipa minä tämän nyt johonkin väliin laitan kun on pakko" -juttu.

Tämän päivän olen jo varannut täyteen toimintaa, mutta oikeastaan olisin voinut mennä huomenna töihin auttelemaan. Moni varmasti menisikin, jos olisi tässä tilanteessa. Pitäkää tyhmänä jos haluatte, mutta minä en mene. EN. Vaikka olenkin tarvittaessa työhön kutsuttava ja haluan omalta osaltani olla joustava (ja tietysti haluan niitä töitäkin tehdä), niin jotkut rajat täytyy pitää. Kahden päivän varoitusajalla sovitut vapaat ovat vapaita, tapahtui mitä hyvänsä.

Ongelmana on vain se, että olen niin kiltti ja tunnollinen, että minun tuli paha mieli ja sellainen olo että jätin TP:n pulaan. Olisi ollut kiva nauttia kahden päivän vapaasta, mutta outo syyllisyydentunne painaa eikä meinaa jättää rauhaan. Kiltin tytön syndrooma tämä on selvästi: tuntuu että juuri minun pitäisi tässä nyt venyä ja joustaa ja juuri minä olen nyt tehnyt jotain väärin kun tilanne on tällainen. Oikeasti vika on jossain ihan muualla kuin minussa.

Kun aloitin työt, toimitusjohtaja painotti minulle kolmea asiaa: 1) täällä autetaan aina toisia jos omat työt sen sallivat, 2) ylitöitä ei tehdä ja 3) asiakkaat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa sitoutuvat olemaan vastuussa mahdollisista verojen viivästyskoroista jos eivät tuo aineistoa toimistolle sovitussa ajassa.

TP on pulassa koska ei osaa tai halua delegoida tehtäviään. On totta, että hänellä on kaikkein suurimmat ja vaikeimmat asiakkaat, joita hän ei mielellään anna muiden tehtäväksi. Mutta jos minä kykenen niitä tekemään, niin kyllä sitten kuka tahansa muukin toimistolla, jos niillä papereilla on oikeasti niin kauhean kova kiire.

TP on oikein klassinen marttyyrityyppi. Aina narisemassa siitä kuinka hän joutuu raatamaan kohtuuttomasti, muttei silti anna muiden auttaa. Lisäksi hän uhraa oman aikansa (ja varmasti myös terveytensä) saadakseen ajoissa valmiiksi aineiston, joka on tuotu hänelle myöhässä.

Tämä on erittäin huono juttu sekä hänen itsensä kannalta että asiakkaiden kannalta. Asiakkaat oppivat kyllä siihen, että TP saa homman valmiiksi, vaikka he toisivat paperit päivää ennen deadlinea. Jossain vaiheessa näitä asiakkaita pitäisi oikeasti muistuttaa siitä, että aineisto pitää tuoda ajoissa ja he vastaavat seurauksista jos näin ei toimita. Marttyyri ei auta ketään, vaikka luulee ehkä tekevänsä hyvää työtä.

Toivon, että TP unohtaisi hetkeksi marttyyriroolinsa ja ärähtäisi TJ:lle, joka sitten älyäisi luvata minulle vähän enemmän töitä. Mutta luulen että tilanne ei muutu miksikään. Marttyyri on marttyyri jatkossakin ja syyllistää muita. Erityisen helposti syyllisyydentunteen nappaa itselleen kiltti tyttö, joka on usein varma syyllisyydestään jos jossain syyllistä tarvitaan.

Mutta minä yritän pyristellä irti roolistani, enkä suostu syntipukiksi. TJ mokasi, TP mokasi. En minä. Minä pyysin töitä, en saanut niitä. Minä sain vapaata, ja aion pitää vapaani. Menen maanantaina katsomaan ketkä vielä ovat hengissä ja millainen sota siellä on syttynyt.

Tänään tapaan ystäviäni ja menen illalla miehen kanssa sirkukseen. Toivottavasti viimeistään siellä saan aivonikin lomalle.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä! Tuollainen martyyriksi heittäytyminen on minullekin tuttua työympäristöstä, ja se on todella vastuutonta ja törkeää toimintaa - vaikka kuinka olisikin tiedostamatonta ja hyvää tarkoittavaa.

Ongelmat eivät ole jonkun vastuulla vain siksi että tällä sattuisi olemaan mahdollisuus tehdä niille jotain. Ei vaikka martyyri yrittäisi käytöksellään sellaista kuvaa maalata.

Alitsa kirjoitti...

Olisiko TP siis halunnut marttyyriasenteellaan, että sinä olisit tullut torstaina töihin PALKATTA häntä auttelemaan? Kun siis TJ ei sinulle päiviä enempää luvannut?

Juuei. Hyvin päätit tämän asian, ymmärrän kyllä miltä se tuntuu kun on työpaikka vaakalaudalla, mutta JOKU raja on oltava.

Työsi jälki puhuu puolestaan, ei se annatko jonkun repiä selkänahkaasi irti. Niinä päivinä kun todella olet töissä, teet kyllä vaikutuksen. :)

Johanna kirjoitti...

Oikea asenne.
Anonyymi ja Alitsa sanoivatkin jo saman mitä itse ajattelin :)

Anonyymi kirjoitti...

Huvittavaa. On vaan niin, että firman pyöritys sisältää paljon kaikenlaista, mistä pikkukurssitetut neitinäsät ei tiedä mitään. Oma firma vaan pystyyn ja äkkiä, kun kerran tieto ja taito on niin hanskassa, mitäpä sitä tuollaisessa sekundapaikassa suotta käkkimään...

Hehkuvainen kirjoitti...

1. anonyymi: työpaikoilla törmää kyllä väistämättä monenlaisiin ihmisiin, eivätkä kaikki ole ns. helppoja työtovereita. Minussakin on varmasti piirteitä, joita muut eivät töissä niin arvosta. Mutta toivon ettei minussa ole marttyyria, yritän ainakin välttää sellaista käytöstä. Toivottavasti sinä et ole joutunut kovasti kärsimään omien ympyröidesi "ongelmatapauksista".

Alitsa: ei, hyvänen aika sentään! Ei mistään palkattomista töistä ollut kyse. Ihan vain siitä, että TJ (joka palkkani maksaa) oli sitä mieltä että minua tarvitaan vain kolmena päivänä vaikka TP oli sitä ennen sanonut että töitä kyllä riittäisi koko viikoksi.

Ilmeisesti siellä ei siis kommunikaatio ihan pelannut, ihmiset eivät olleet ihan ajan tasalla. Ja luulenpa että TJ on viimeistään eilen huomannut että ehkä mulle olisi sittenkin ollut hommia. Jos olisin tänään töihin mennyt, olisi minulle kyllä palkkakin varmasti maksettu :).

Johanna: kiitos :). Kiva kun ehdit välillä kommentoida!

Anonyymi kirjoitti...

Ei fiksut ihmiset laske toisten ns. mokia duunipaikalla. Kaikille tulee kämmejä, mut niistä vaan mennään yli. Se yhteinen hiili on se, mihin puhalletaan. Kauemmin talossa olleet tietävät ja ymmärtävät väistämättä jotain, mitä vastatulleet eivät. Lisäksi kunnollinen opiskelu ja työkokemus ovat arvokas paketti. Suotta kiusaat siellä toisia, oma firma vaan ja saat toteuttaa itseäsi :D

Mie taas kirjoitti...

Ihan oikein toimit. Mä uskon, että oisit mielelläsi tehnyt töitä ja auttanut omalta osaltasi firmaa selviämään näistä kiireellisistä töistä, mutta se ei ole sun tehtävä mennä uudestaan TJ:n pakeille, että hei TP ei selviä, ota mut töihin. Sä varmaan sanoit TP:lle, että tulisin mielelläni mutta TJ:n määräys on tämä.

Sun tehtävä on tehdä töitä mitä sulle annetaan, muiden tehtävä on organisoida kuka tekee ja koska. Nih! :)

Hehkuvainen kirjoitti...

"Sun tehtävä on tehdä töitä mitä sulle annetaan, muiden tehtävä on organisoida kuka tekee ja koska. Nih! :)"

No näin o! :)
Kyllähän tämä minulle vielä opettelemista on. Siis sen suhteen, että miten juuri tuolla toimistolla juuri nuo ihmiset pelaavat tätä työpeliä. Uutena kaikki on vähän... no, uutta.

Yamaba kirjoitti...

Työpeliä ... se on hyvä ilmaus. Sellaista työpaikoilla paljon on, etenkin jos tehtävät on sellaisia että ne voisi moni tehdä, mutta joku sen kulloinkin tekee. Olet kehittänyt hyvän sanan.

Hehkuvainen kirjoitti...

Onneksi tilitoimiston arjen kulku on periaatteessa toistuvaisluontoista; joka kuukausi on tehtävä kausiveroilmoitukset (siis niiden joiden on tehtävä). On siis mahdollista että jo puolessa vuodessa jotkut asiat tuntuvat rutiinilta, ja opin pelaamaan :).