21.8.2011

Tyynyt


Mies halusi eroon keinokuituisista tyynyistä, enkä minä vastustanut ajatusta höyhentäytteisistä päänalusista. IKEAn tarjonta ei miestä miellyttänyt, joten tyynyt ostettiin JYSKistä. Liikkeessä menikin tovi eri vaihtoehtoja puristellessa ja hypistellessä. Ei jotenkin tullut mieleenkään, että olisi pitänyt myös haistella.

Kotona sen nimittäin huomasi: upouudet tyynyt lemusivat. Ne haisivat siltä kuin ne olisi pesty ja kuivatettu sitten erittäin huonosti. Koska haju ei osoittanut mitään laantumisen merkkejä, kipitimme kauppaan vaihtamaan tyynyt. Tällä kertaa haistelin jokaista tarjolla olevaa tyynyä. Se mahtoi näyttää hassulta, mutta saimme sitten sellaiset tyynyt, jotka eivät haise.

En ole saanut selville mistä epämiellyttävä ja tunkkainen haju johtui. Kaikki saman sarjan tyynyt haisivat yhtä pahalta, onneksi tarjolla oli toisen valmistajan hajuttomia tuotteita. Ehkä jokin vaihe valmistuksessa, käsittelyssä tai säilytyksessä oli epäonnistunut. Kuka tietää, mutta en usko että tuollainen haju on ollut tarkoituksena.

Ostoprosessin edetessä törmäsin myös siihen peräti epämiellyttävään seikkaan, että joihinkin höyhen- ja untuvatuotteisiin tavara kynitään elävistä linnuista. Tämä siksi, että sama lintu voitaisiin kyniä jopa neljään kertaan. Sitten se lienee jo niin riekaleina ja huonona, ettei tätä kivuliasta toimenpidettä voida enää tehdä.

Vuonna 2009 Ruotsin televisiossa näytettiin ohjelma elävien lintujen kynimisestä. Hiukan myöhemmin sama ohjelma näytettiin myös Suomessa. Dokumentti paljasti alan epäkohdat ja kyseenalaisti monen tuottajan toimet. JYSK reagoi valtavaan kohuun nopeasti ja onkin julkaissut kolme lehdistötiedotetta asiasta: 2.2.2009, 25.3.2009 ja 14.9.2009. Näissä vakuutetaan, että JYSKissä ei hyväksytä eläinrääkkäystä ja että tavarantoimittajat velvoitetaan esittämään todisteet siitä että heidän toimittamansa untuvat ja höyhenet ovat peräisin kuolleista linnuista.

Hyvä niin, mutta mistäänhän en voi tarkistaa että näin todella on. Haluan silti uskoa JYSKin lehdistötiedotteita ja nukun jatkossakin höyhentyyny pääni alla.

6 kommenttia:

Villasukat ja pipa kirjoitti...

Oisko haju lähtenyt pesussa pois? Monissa uusissa tuotteissahan on sellanen kummallinen uuden tavaran
haju, joka ainakin vaatteista poistuu pesussa.

Musta höyhentyyny ois aika mukava, mutta meillä kotona on tuo miehenlurjus joka on allerginen niillekin.

Onneks ne tekokuituset tyynyy on silti ihan käyttökelpoisia. Mulla ongelma muodostuukin peitosta. Mä palelen talvella niin paljon, että pitää olla pyjama, villasukat ja 2-3 peittoa päällä. Jos höyhenpeitto kävis, niin se yks peitto riittäis luultavasti...

Mie taas kirjoitti...

Mä jo meinasinkin älähtää noista kynimisistä, mutta tottahan sä oot sen verran valveutunut, että tiedät mitä ostat. :) Se on kyllä totta, eihän sitä voi tavan pulliainen tarkistaa, pitääkö lupaukset paikkansa, mutta toivon näin.

Untuvapeitto olisi ihana! Mä oon myös palelevaa mallia, joskus oon saanut untuvapeittoa kokeilla ja se oli kevyt, lämmin, eikä yhtään hiostava... Joskus kun rikastun...

Yamaba kirjoitti...

Minäkin ostin joskus höyhentyynyn, monta vuotta sitten, elävältä kynimisestä en tiennyt mitään. Ei se haissut, mutta en silti oikein pitänyt siitä. Liian pehmeä. Lapsena nukuin omien tapettujen ja kynittyjen kanojen höyhenillä täyteyillä tyynyillä, mutta ne oikeasti täytettiin höyhenillä, niin että ne olivat raskaita ja tukevia. Se ostamani oli kevyt ja höttöinen. Japanissa on hyviä tyynyjä. Ne on täynnä pieniä muovikuulia ja niillä saa saman tunnun kuin muinaisilla höyhentyynyilläkin. Ne on jämäköitä, eivät pehmeitä ollenkaan, mutta eivät koviakaan. Mutta ilmeisesti sinä onnistuit ostamaan hyvät tyynyt. Kauniita unia.

Hehkuvainen kirjoitti...

Villasukat ja pipa: epäilen suuresti, että pesu olisi auttanut :/. Tosin emme lähteneet sitten kokeilemaankaan sitä, kun kotona ei ole kuivausrumpua. Höyhenpeitot on kyllä lämpöisiä, se täytyy sanoa. Koko viime talvi mentiin kesäpeitoilla, enkä ole ostamaani keskilämmintä peittoa voinut oikeastaan käyttääkään, kun läkähdyn sen alle :P. Eikä pyjamasta puhettakaan, meillä nakuillaan!

Sie taas: ei kannata mun valveutuneisuuteen luottaa yhtään! :P Toivottavasti pääset untuvaisiin unelmiin pian :).

Yamaba: määkin oon tykänny niistä tymäköistä höyhentyynyistä! Kyllähän nämä uudet on ihan liruja niihin verrattuna. Mutta ihan mukavia silti, ei karkaa samalla tapaa alta kuin keinokuituinen. Ja kyllä ne japanilaiset vaan on ovelia!

Mustikkamaa kirjoitti...

Hirssiakanatyynyt on mukavan jämäköitä, kaikenlisäksi ekologisia ja 100% eläinystävällisiä ;). Tosin yhden tyynyn sisällä on kohtalaisen vähän akanoita, pitäis varmaan hankkia niitä lisää jossain vaiheessa. (Niitä on olemassa "täyttöversiona" eli voi itse laitella lisää miten tykkää, tuleepa sellainen kuin haluaa.)

Hehkuvainen kirjoitti...

Se on kyllä hyvä, kun voi täyttää tyynynsä mieleisekseen :). Kaipa se noilla höyhenilläkin onnistuisi, sen kuin avaisi ja täyttäisi.