9.6.2011

Epäitsevarmuus


Minussa on muutamia valuvikoja ja joitakin vääriä kytkentöjä, mutta niihin olen jossain määrin tottunut. Yhden asian haluaisin kuitenkin korjata nyt, kun se erityisen akuutisti vaivaa. Haluaisin lisää itsevarmuutta.

Itsetunnossani ei ole mitään vikaa. Minä tunnen itseni ja vaikuttimeni aika hyvin. Olen tutustunut pääni sisäisiin kiemuroihin enkä kovinkaan usein pääse yllättämään itseäni. Itseluottamustakin löytyy. En pelkää epäonnistumista, tiedän pystyväni melkein mihin vain. Itsevarmuus on se mitä nyt puuttuu.

On kyllä aika vaikeaa oikeasti sanoa eroa itseluottamuksen ja -varmuuden välillä. Eikös ne nyt ole aika lailla sama asia? Haluaisin kuitenkin tehdä jonkin eron, koska samaan aikaan kun olen tietyllä tapaa kovinkin itsevarma, olen tietyllä elämän osa-alueella hirvittävän epävarma. Tiedän olevani tietyissä asioissa hyvä, pätevä ja tarvittaessa varsin kova luu. Minä osaan ja kykenen. Ongelma ei ole tekemisessä, vaan enemmänkin olemisessa.

Vaikka itseluottamus on hyvä, on siis pakko sanoa että itsevarmuuteni rakoilee. Välillä tuntuu siltä, että minussa on jotain vikaa. Jotain selittämätöntä ja kauheaa vikaa, joka johtaa alati kasvavaan ja kalvavaan epävarmuuteen. Epävarmuus on kamalaa, sillä se tekee toisten onnesta nauttimisen mahdottomaksi.

On hiukan hankalaa keksiä esimerkkiä, mutta yritän. Sinkkuajalta sellainen muistuukin mieleeni. Vaikka olin sinkkuna usein aidosti sitä mieltä, että olen hyvä tyyppi ja kertakaikkiaan mahtava saalis (sitä ei kyllä blogikirjoituksista varmaan huomannut), itsevarmuus katosi kuin tuhka tuuleen onnellisia pareja katsellessa. Kun näin kadulla kaikenlaisia rumia, tyylitajuttomia, alkoholisoituneita, homssuisia, toivottoman lihavia ja huonotapaisia naisia kulkevan söpöstellen miestensä kanssa, niin ainahan se oli pakko ihmetellä: mitä vikaa minussa on, kun tuollaisetkin naiset saavat itselleen kumppanin? Ja aina päädyin siihen, että jotain kamalaa vikaa minussa täytyy olla, kun en kenellekään kelpaa.

Ja nyt ei sitten tarvitse tulla sanomaan etteivätkö rumat ja lihavat ihmiset mielestäni ansaitsisi onneaan. Ihan varmasti ansaitsevat, ja toivottavasti ovat onnellisia. Kauneus on katsojan silmässä ja niin edelleen. Minä vain kerron miltä minusta tuntui. Oli täysin mahdotonta olla onnellinen niiden toisten puolesta, kun se heidän onnensa tuntui jotenkin julistavan ja alleviivaavan sitä että minussa on jotain vikaa.

Siinä missä itsevarma ihminen kääntää vaikeudetkin voitokseen, minulla epävarmuus tekee hyvistäkin asioista huonoja. Epävarmuus johtaa tulkintavirheisiin, siihen että sinällään neutraalit asiat kääntyvät itseäni vastaan. Se johtaa siihen, että tunnen itseni torjutuksi ja epäkelvoksi. Se tekee elämästäni hieman liian mustavalkoista; ei ole olemassa lieventäviä asianhaaroja tai harmaan eri sävyjä. Jos toinen ei sano "kyllä", hän tarkoittaa "ei". Epävarmuus ei anna sijaa sellaisille vastauksille kuin "ehkä", "myöhemmin", "kai" tai "laitetaan harkintaan".

Elämä epävarmuuden kanssa on suoraviivaisen ikävää.

6 kommenttia:

Alitsa kirjoitti...

Pistetäänkä itsetuntomme ja itsevarmuutemme yhteen kasaan ja jaetaan sitten kahtia? Kun sulla on puute siitä mitä mulla on - ja toisinpäin.

Pitäisi keksiä mitä haluaisi ja tuntea itsensä, että voisi käyttää itsevarmuutta hyväkseen.

Itsevarmuus kuitenkin luultavasti kasvaa aika lailla kun tulee positiivisia kokemuksia: esim. kun on parisuhteessa, alkaa hiljalleen taas olla onnellinen toistan parisuhteellisten puolesta, jne.

Hehkuvainen kirjoitti...

Olisikin näppärä sellainen tasausjärjestelmä! Ainakin joskus tulee mieleen, että toisille on annettu liian vähän ja toisille liian paljon ja olisi jotenkin reilumpaa jos olisi annettu tasan. Mutta ehkä se tekisi meistä liikaa samanlaisia ja siksi elämästä tulisi tylsää.

Luulen, että minun tapauksessani nimenomaan aika auttaa - pitkä aika ja siihen mahtuvat positiiviset kokemukset. :)

Omppu kirjoitti...

Oln viettänyt valtaosan aikuiselämästäni sinkkuna ja tiedän aivan täsmälleen tuon tunteen. Vaikka viihdyn aivan hyvin itsekseni enkä ole koskaan etsinyt parisuhdtta sillä perusteella että "kun pitäis olla vaan joku ihan kuka tahansa" - ehei, olen aika kranttu - niin joskus kyllä ihmetytti.

Hehkuvainen kirjoitti...

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa O_o.

Yamaba kirjoitti...

Tämä vastaus ei ehkä sinua tyydytä, eikä auta välittömään tarpeeseen, ja voi kuulostaa hiukan tyhmältä (eli itsevarmuutta on, ja itseluottamusta myös, mutta yritän olla pehmeän kohtelias nuorempaa ihmistä kohtaan), mutta tuo asia tasaantuu vanhetessasi. Olin sinun ikäisenäsi koko ajan henkisesti vereslihalla milloin mistäkin, mutta enää en niin. Tuo ongelma vain hupenee utuna ilmaan, hissuksiin, ei kertarysäyksellä.

Hehkuvainen kirjoitti...

Kuten tuossa Alitsalle sanoinkin, uskon todella että aika auttaa - ainakin jos siihen osuu niitä positiivisia vahvistuksia. :)
Kiitos taas kommenteistasi!