4.3.2011

Tärkeintä ei ole voitto, vaan... ei, kyllä se voitto on tärkeintä.


Kun puhutaan lautapeleistä, yllättävän monelle tulee mieleen vain vanhat klassikot, kuten Afrikan tähti, Monopoli ja Alias. Nämä ovat hyviä pelejä, ei siinä mitään, mutta on niitä muitakin. Valinnanvaraa on hurjasti ja pelejä on jokaiseen makuun.

Pelaan mielelläni lautapelejä (vaikken olekaan niissä mitenkään erityisen hyvä). Mieskin pelaa mielellään (kai nyt, kun yleensä voittaa minut), mutta ihan kaikkia pelejä ei voi pelata kaksistaan. Kaksinpeliin soveltuvia lautapelejä on kuitenkin olemassa, ja omaan hyllyynkin on hankittu useampia. Tässä niistä muutama:

Carcassonne on yksi suosikeistani (ja moni kyllä laskee senkin jo vanhaksi klassikoksi). Löysin omani uudenveroisena kirpputorilta seitsemällä eurolla vuosia sitten. Loistolöytö, ei voi muuta sanoa!


Peli on yksinkertainen, ja paljon pelanneelle ja paljon vaativalle sellaisenaan jo ehkä liiankin yksinkertainen. Minua on kuitenkin helppo miellyttää, eikä minua haittaa se että peli on helppo. Niille jotka kaipaavat enemmän vaihtelua, löytyy kaupan hyllyltä ziljoona lisäosaa, joilla peruspeliä voi laajentaa.

Samurai vaatii jo enemmän ajatusta, vaikka tuurillakin on pelissä osansa. Pelitekniikka sinällään on yksinkertainen ja säännöt selkeät, mutta peliä ei voi sanoa mitenkään turhan helpoksi. Riippuu tietysti hiukan vastustajan taidoista että kuinka paljon joudut miettimään, mutta yleensä tässä saa kyllä kiusata aivojaan.


Tämä on ainoa peleistämme, jossa mies ei ole vielä voittanut minua (emme tosin ole pelanneetkaan kuin ehkä kolme peliä). Kyse ei ole siitä että olisin jotenkin ylivertainen taktikko, luulen että mies ei vain ole ihan vielä hoksannut kaikkea. Sitten kun se hoksaa, minä lakkaan pelaamasta sen kanssa kun häviän aina kaikissa peleissä. (No ei vaineskaan. Siis häviän kyllä, mutta en lakkaa pelaamasta. Olen mestari häviämisessä, jos en muussa!)

Uusin tuttavuus on Keltis, jota pelasimme eilen. Pääsin revanssissa tasoihin, mutta kahdessa ensimmäisessä pelissä otin kunnolla turpaani. Perin häpeällistä. Erityisesti siksi, että ihan ensimmäinen peli oli koepeli, jonka vedin läpi harjoituksen vuoksi ihan yksinäni, pelaten siis sekä omat osuuteni että miehen puolesta. Törkeä mies, voitti minut vaikkei edes pelannut O_o!


Keltis vaikutti oikein kivalta peliltä, jossa onnella on jälleen oma osuutensa. Se sopii minulle, sillä en tosiaan ole vahvimmillani taktiikkapeleissä. Omilla valinnoilla voi kuitenkin vaikuttaa sopivasti pelin kulkuun. Tappiosta voi siis oikeastaan syyttää vain itseään eikä huonoa korttituuria. Kaikki tässä esitellyt pelit ovatkin tältä osin hyvin samanlaisia: sattuma antaa sinulle välineet, joilla sitten pelaat hyvin tai huonosti.

Voin lämpimästi suositella Carcassonnea, Samuraita ja Keltistä. Niissä voi pärjätä vaikkei olisikaan ihan käsittämättömän taitava (ei niin ettettekö te olisi). Niissä saa kiusata toista pelaajaa juuri sopivasti - ei siis niin ilkeästi että pääsee toiselta itku. Säännöt ovat simppelit ja pelialustat kauniita katsella. Näihin peleihin ei ihan äkkiä kyllästy, sillä sattuma muokkaa niistä aina hiukan erilaisia.

On kuitenkin huomattava, että kumppanin kanssa pelaaminen on samalla tapaa riskialtista kuin kalusteiden kokoaminen yhdessä. En siis voi varauksetta suositella pelaamista ajanvietteeksi niille, jotka ovat huonoja häviäjiä (tai huonoja voittajia). En siis suostu olemaan vastuussa siitä, jos joku nyt suosituksestani ottaa ja pelailee siippansa kanssa ja sitten syntyy heillä siellä karmaiseva riita. On tässä hommassa riskinsä!

Parin muistisäännön avulla sopu säilyy. Jos voitat, älä tuuleta liian rehvakkaasti. Saat olla salaa ja ansaitusti hyvin tyytyväinen ylivertaisuudestasi, mutta teeskentele olevasi hiukan pahoillasi siitä että voitit. Opettele häviämään. Syytä häviöstäsi huonoa tuuria ja tähtien epäsuotuisaa asentoa, älä koskaan voittajaa. Ja vaadi aina hyvän kakkosen palkkioksi voittajalta pusuja ja haleja, jotka hellivät katkeran tappion aiheuttamia haavoja.

6 kommenttia:

Alitsa kirjoitti...

Huh, kiitokset pelissähäviämisohjeista! :D Minä en sitten IKINÄ voita Siippaa, en sitten mitenkään. Pelaan kuitenkin mielelläni, vaikka olen ihan hirmuisen nirso pelien suhteen: jos pelistä on jäänyt ensimmäisellä pelikerralla huono "fiilis", sitä on vaikea saada kumottua myöhemmin. Lisäksi olen vielä ihan sikahuono kokeilemaan uusia pelejä.

Olen melko huono häviäjä, ainakin jos on kyse ns. ilkeyteen perustuvasta pelistä (jossa pyritään tekemään toiselle pelaajalle hallaa), mutta vielä huonompi olen voittamaan: voi sitä Monopolia, jossa kerran voitin ja tuntui ihan kammottavalta kyniä muut konkurssiin! :(

Paula kirjoitti...

Carcassonea ja Keltistä pelataan meilläkin. Kiitos tuosta Samurai-vinkistä.

Mrs.Marple kirjoitti...

Mun mies voittaa aina kaikki pelit. Se oppi Marjapussinkin niin nopeasti, että mun veli halus olla sen kans pari (isoveli TAHTOO aina voittaa :D) kun joskus pelattiin - me ollaan siis pelattu ihan kakarasta asti kyseistä peliä.

Meillä on sellainen ystävä joka on suorastaan huvittavan huono häviämään, siksipä meistä onkin kiva pelata aina Trivial Pursuitia kun hän tulee käymään, mun mies kun aina voittaa niin tämän ystävän reaktiot on viihdyttäviä x). Hauskinta on, että kyseinen ystävä tietää että on erittäin huono häviäjä ja tykkää silti pelata :D

Mustikkamaa kirjoitti...

Multa puuttuu pelikaveri :(. On kyllä muutama klassikkopeli jo odottamassa. Monopoli (vähän tylsä), shakki (en osaa) ja muuttuva labyrintti, joka on ihan mun nostalgiasuosikki! Ehkä pitää kavereiden kanssa järjestää joku peli-ilta ;).

Hanniina kirjoitti...

Mallorca on myös tekniikaltaan selkeä mutta taktiikaltaan haastavampi. Se oli myös suhteellisen edullinen peli hankkia. Keskimäärin häviän puoliskolle peleissä jonkin verran useammin kuin voitan, mutta Mallorcassa olen kyllä hiukan turhautunut siihen, etten ole voittanut peleistämme ensimmäistäkään... Kokeillaan porukalla joskus? :)

Hehkuvainen kirjoitti...

Alitsa: voisin lisätä häviämisohjeisiin vielä yhden jutun: pyydä revanssia vain jos kestät uuden murskatappion. Kyllä näillä pärjää ;). Mää en pidä ilkeilypeleistä, niistä tulee paha mieli.

Paula: ollos hyvä :). Tulepa kertomaan kokemuksia jos päädytte Samuraita kokeilemaan.

Mrs.Marple: hyvä, jos teitä jaksaa huvittaa huonosti häviävä ystävänne, joissakin tapauksissa siitä on leikki kaukana :).

Mustikkamaa: oi kyllä kannattaa koota ystävät kasaan ja pelata pelejä!

Hanniina: kokeillaan! Mää en ole Mallorcaa koskaan pelannutkaan vielä, olisi kiva oppia uutuus.