21.3.2011

O tempora, o mores


Sunnuntain Aamulehdessä oli pieni uutinen siitä, että espoolainen 16-vuotias poika oli Habbo-hotellissa anastanut toiselta nuorelta mieheltä virtuaalisia huonekaluja 465 euron arvosta.

Hiukan erikoinen uutinen jo sinällään, mutta eniten minua ihmetyttää tämä: kuka ääliö käyttää 465 euroa virtuaalisen hotellin virtuaalisiin huonekaluihin?!?

Ehkä olen tosiaankin tiukkis ja kalkkis ja kaikkea sellaista aikuista, mutta tuolla rahalla nuori mies olisi kyllä ostanut jo aika paljon kaikkea ihan konkreettista. Pitäisikö tässä olla tyytyväinen siitä, että poika ei ole käyttänyt tuota neljääsataa alkoholiin ja tupakkaan? Vai olla vain puhtaasti kateellinen siitä, että (luultavasti alaikäisellä) pojalla on noin paljon rahaa tuhlattavaksi asti? (Eihän se tietenkään kerralla ole tuollaista määrää maksanut, vaan summa koostuu varmasti vuosien mittaan tehdyistä pienistä ostoksista, mutta silti. Silti!)

16 kommenttia:

Yamaba kirjoitti...

Ihmettelin aamulla samaa Helsingin paikallislehteä katsoessani.

Veela kirjoitti...

Niin no onhan toi aika ekologista kuluttamista.

Hehkuvainen kirjoitti...

Yamaba: ei näitä voi käsittää.

Veela: totta tosiaan! Tuota en ollut ajatellutkaan, mutta aika ekologista on :D.

Riku kirjoitti...

Minä olen jo usean vuoden ajan ihmetellyt tuota pikseleiden ostamista. Tulin siihen tulokseen, että tyhmä ei ole se, joka myy, vaan aina se, joka ostaa. En sure yhtään sellaista henkilöä, jonka järjenjuoksu kehottaa ostamaan jotain aineetonta ja hyödytöntä.

Anonyymi kirjoitti...

Riku, oletkos itse koskaan ostanut mitään statusesinettä, niin kuin vaikka design-huonekalua, tai kalliimpaa autoa tai paitaa kuin ihan välttämättä tarvitsisit? Siinä sitä, aineetonta ja hyödytöntä. ;-)

Vastaan siis Hehkuvaiselle, että pitäisi. Ei konkreettinen ole tae hyödyllisestä.

Hehkuvainen kirjoitti...

Riku: Anonyymi on varmaan ostanut pikseleitä ;). Juu, en tajua minäkään. Jotenkin yhtä hienoa olisi pitää sellaista virtuaalista vaatekaappia, ja ostaa sinne aina uusia paitoja ja housuja. "Oi katto ny miten hienon paidan ostin! On ihan merkkivaate!" Kyllä mää jotenkin mieluummin ostan sen paidan ihan oikeasti.

Anonyymi: ei KAIKKI konkreettinen olekaan hyödyllistä, voihan sitä ääliö käyttää rahansa turhaan konkreettiseenkin. Mutta esimerkiksi konkreettinen huonekalu tuntuisi minusta useammin hyödyllisemmältä kuin virtuaalinen huonekalu. Ja ne statusesineet... niin, ihan kaikilla meillä ei ole tarvetta sellaisille.

Riku kirjoitti...

Pikseleistä täsmälleen puhuinkin. Komppaan Hehku sinua, että ei kaikki konkreettinen ole hyödyllistä. Mutta virtuaalihuonekalu ei ole konkreettinen, eikä hyödyllinen.

Anonyymi kirjoitti...

:-)

Aivan varmasti olen joskus pikseleitäkin ostanut, mitäpä ei syntilistaltani tarkkaan luettuna löytyisi.

Vaan kysytäänpä näin: saattaisitko jossain tapauksessa olla valmis maksamaan vaikkapa tietokoneen taustakuvasta tai muista hyvin kuvatuista pikseleistä? Tai pidätkö (luulisin, ettet pidä) kategorisesti hölmönä ihmistä, joka on käyttänyt riihikuivaa käteistä tietokonepeleihin? :-)

Kullakin meistä on omat statusesineensä tai -harrastuksensa.

Riku kirjoitti...

"Vaan kysytäänpä näin: saattaisitko jossain tapauksessa olla valmis maksamaan vaikkapa tietokoneen taustakuvasta tai muista hyvin kuvatuista pikseleistä?"

En.



"Tai pidätkö (luulisin, ettet pidä) kategorisesti hölmönä ihmistä, joka on käyttänyt riihikuivaa käteistä tietokonepeleihin?"

En. Tietokonepeli sisältää kotelon, käyttöoppaan, ja median jolle peli on kirjoitettu. Hyödyllistä? Ei välttämättä. Aineellista? Kyllä.

Hehkuvainen kirjoitti...

Minäkään en maksaisi taustakuvasta. En sitten millään, jos sillä rahalla saisi vain sen taustakuvan.

Mahdanko olla sitten pahemman luokan materialisti, kun haluan rahalleni yleensä jotain aineellista ja hyödyllistä vastinetta, enkä sitten lainkaan välitä mistään statussysteemeistä...?

Vai oisko mulla vaan parempi itsetunto kuin niillä, jotka ostavat asioita vain statusarvon vuoksi...?

Anonyymi kirjoitti...

Riku, en ymmärrä. Sen kiiltävän lasinalusenko vuoksi vaikkapa DVD-elokuvia tai pelejä ostetaan, eli onko netistä laillisesti ladattu elokuva (tai tietokonepeli) bitteineen jotenkin ratkaisevasti huonompi? :-)

Sama materialismipulma koskee vähän myös tätä taustakuvajuttua. Minun on hankala (täysin) hahmottaa, miksi joku (luultavasti) olisi ihan käytännössäkin valmis maksamaan rahaa seinälle laitettavasta taulusta tai muusta esteettisestä esineestä, mutta ei edes periaatteessa olisi valmis maksamaan tietokoneella katseltavana olevasta taiteesta. En (tietystikään) sano, etteikö näinkin saisi tehdä, jos se itsestä on mielekkäintä, ihmettelen vain luokittelun jyrkkyyttä.

Hehkuvainen, ehkä sinulla on nykyisin niin hyvä itsetunto, ettei välttämättä käy edes mielessäsi, että saattaisit osallistua sellaisiin normaalien ihmisten geimeihin, joissa asioilla on paitsi käyttöarvoa ja omaa sisäistä merkitystä, myös jokin ulkoinen statusfunktio. Jos niin on, se on minusta lähinnä vain hyvä asia. :-)

Havainnollistan vähän: minä olen kateellinen siitä, mitä sinulla on. Rakas mies, kaunis koti, ja yhteisiä harrastuksia kuten vaikka moottoripyöräily ja valokuvaus. Ei niin, että kadehtisin näitä sinulta pois, missään tapauksessa - päinvastoin, iloinenhan minä noista olen. Ulkopuolisen silmin joka tapauksessa sosiaalinen statuksesi - parisuhteellisena, aktiivisesti harrastavana, kotia laittavana jne., mitä kukin nyt siihen kuuluvana sitten näkee - on aika hyvä, ja voi herättää kateutta monin perustein, osin myös materiaalisin.

Voi olla, että sinä itse et sisimmässäsi tippaakaan koe "osallistuvasi mihinkään status-kilpailuun", mikä tietysti kertoo sinusta lähinnä hyvää. Ehkä siis sinulle noilla elämäsi asioilla ja materiaalisilla esineillä on merkitystä lähinnä sen vuoksi, että ne ovat osa sellaista elämää, jota itse haluat elää, ei sen vuoksi, että muutkin ehkä niitä arvostavat tai ihailevat, jopa kadehtivat. Yritänkin lähinnä havainnollistaa, miten normaalin elämän puitteet voidaan toisesta näkökulmasta nähdä yhtä lailla myös sosiaalisen statuksen kautta (ja sen rakennuspuina).

Osittain haluan tällä myös sanoa, että jokainen meistä rakentaa oman elämänsä mielekkyyttä eri tavoin: yhdet sisustavat kotia, toiset virtuaalista hotellihuonetta, kolmannet hilluvat kadulla sen kaljan ja tupakan kanssa. Miksi yksi valitsee toisen ja kolmannen näkökulmasta jotain "aineetonta ja (siksi) hyödytöntä", onkin sitten oma tarinansa, mutta aivan yksinkertaista ei minulle olisi sanoa, että jokin sellainen valinta kuin vaikka nyt sitten se pikselien ostaminen olisi automaattisesti tai yksiselitteisesti ääliöismiä siinä missä jokin toinen valinta toisessa elämäntilanteessa olisi yksiselitteisesti hienoa ja fiksua.

Minustakaan ei siis noin yleensä ole tarpeen surkutella "henkilöä, jonka järjenjuoksu kehottaa ostamaan jotain aineetonta ja hyödytöntä" (varsinkaan jos ei henkilö itse omaa kurjaa kohtaloaan surkuttele). Kyllä se poikakin luultavasti ehtii vielä niitä konkreettisiakin huonekaluja ostaa ihan kodin täydeltä, hyvä jos mahtuvatkaan kaikki. ;-)

Hehkuvainen kirjoitti...

Puhut asiaa, arvon Anonyymi. Kiitos kun jaksoit kirjoittaa perusteellisen ja perustellun kommentin :).

Minä voisin ostaa seinälleni taulun, vaikken taustakuvasta haluakaan maksaa. Se johtuu luultavasti siitä, että miellän taulun katseltavaksi sisustuselementiksi eli kodin parannukseksi, kun taas taustakuva on minulla ainakin niin vähän aikaa esillä (kun katseltavaksi tulee tekstit, kuvat ja muu netin tai koneen sisältö), etten koe mitenkään järkeväksi satsata siihen rahaa.

"Ehkä siis sinulle noilla elämäsi asioilla ja materiaalisilla esineillä on merkitystä lähinnä sen vuoksi, että ne ovat osa sellaista elämää, jota itse haluat elää, ei sen vuoksi, että muutkin ehkä niitä arvostavat tai ihailevat, jopa kadehtivat."

Tässä osuit kyllä oikeaan. Rehellisesti sanottuna en ole suonut hetkeäkään sellaiselle ajatukselle, että joku voisi olla kateellinen elämästä jota elän O_o. En ole tottunut olemaan millään muotoa kadehdittavassa asemassa.

Mutta: kaksi vuotta sitten olisin kyllä ollut kateellinen nykyiselle itselleni. Minulta puuttui silloin paljon sellaista mistä saan nyt nauttia.

"...aivan yksinkertaista ei minulle olisi sanoa, että jokin sellainen valinta kuin vaikka nyt sitten se pikselien ostaminen olisi automaattisesti tai yksiselitteisesti ääliöismiä siinä missä jokin toinen valinta toisessa elämäntilanteessa olisi yksiselitteisesti hienoa ja fiksua."

Hyvä näpäytys, point taken :). On totta, että elämäntilanne vaikuttaa valintoihimme siinä missä persoonallisuutemmekin.

Minä en ole koskaan elänyt sellaista elämää tai hetkeä, että virtuaalisten huonekalujen ostaminen olisi ollut millään tavalla fiksua, perusteltua tai tavoiteltavaa. Ehkä siksi pidän sitä ääliömäisenä - kun en vain voi ymmärtää (tässä lienet minua ihmisenä suurempi).

Kommenttisi pisti minut pohtimaan, mikä on hyvä asia. Tiedostan, että tällä hetkellä elämäni on oikeinkin hyvää. Tuli vain mieleeni, että voisin olla siitä kiitollisempi.

Riku kirjoitti...

Bottom lineni oli: Jos ostan jotain, sen on oltava jotain seuraavista kolmesta:

- aineellinen ja hyödyllinen
- aineellinen, ei välttämätön
- aineeton ja hyödyllinen

Aineellisella tarkoitan juurikin jostain aineesta tehtyä, olemassa olevaa asiaa. Kuten DVD-lasinalusta, jos haluat.

Jokin netistä ostettu peli tai elokuva menee näkökannassani osastoon "aineellinen, ei välttämätön". Sen voi laskea aineelliseksi siinä vaiheessa, kun peli/elokuva on tallentunut kovalevylle.

Ostan seinälle ripustettavan taulun/julisteen, en pikseleistä koostuvan kuvan, koska taulu/juliste on aina seinällä katseltavana. Esimerkiksi tietokoneen taustakuvana käytettävä kuva on harvemmin katselun kohteena. Jos ainoa keino saada nähdä haluamansa kuva/kuvat on maksusta tietokoneen ruudulla, kieltäydyn ostamasta tätä keinoa. En tee kauppoja.

Chat-huoneen virtuaalisisustaminen on myös sellainen asia, jonka olemassaolo on myös ulkopuolisten päätäntävallassa, kuten esimerkiksi puhelinyhtiön (esim. nettiyhteys katkeaa/katkaistaan) tai chat-palveluntarjoajan (esim. konkurssi tulee).
DVD-lasinalusta ei kukaan sinulta ilman oikeutettua syytä vie pois.

Hehkuvainen kirjoitti...

"Bottom lineni oli: Jos ostan jotain, sen on oltava jotain seuraavista kolmesta:

- aineellinen ja hyödyllinen
- aineellinen, ei välttämätön
- aineeton ja hyödyllinen"


Tämä on hyvä linjaus :). Itse olen yleensä hyvin tarkka tuosta hyödyllisyydestä - erityisesti tänä vuonna, kun olen luvannut olla ostamatta mitään turhaa ;).

Anonyymi kirjoitti...

Riku, kiitos tarkennuksesta, tuo hallinta-aspekti omistuksessa, ja miksi se ehkä on tärkeä, on ihan pohtimisen arvoinen näkökohta.

Hehkuvainen, eikös vain olekin ihanaa, että elämä voi vaikka vain kahdessa vuodessa tuolla lailla muuttua kadehdittavaan suuntaan. :-)

Suuruudessa en tavoittele kilpailla, minulla vain on sellainen periaate, että ihmisillä yleensä on jokin syy, monesti tiedostamatonkin, mutta syy siitä huolimatta, toimia, niin kuin toimivat, ja kun niitä syitä yrittää ymmärtää, siitä voi ehkä joskus olla jotain iloa, tai ainakin saattaa oppia jotain uutta. (Tosin joitain asioita ehkä olisi mieluummin ymmärtämättä, mutta aina ei voi sitäkään valita.)

Hehkuvainen kirjoitti...

"ihmisillä yleensä on jokin syy, monesti tiedostamatonkin, mutta syy siitä huolimatta, toimia, niin kuin toimivat, ja kun niitä syitä yrittää ymmärtää, siitä voi ehkä joskus olla jotain iloa, tai ainakin saattaa oppia jotain uutta."

Tämän tiedostan, ja yleensä yritänkin ymmärtää, mutta jossain menee raja - ihan kaikkea en jaksa edes yrittää ymmärtää.