17.1.2011

Maalari maalasi taloa


Viikonloppuna täällä ahkeroitiin: maalasimme miehen kanssa makuuhuoneen seinän. Kuvassa näkyy vasemmalla vanha tomaatinpunainen väri, oikealla sitten uusi punajuuri. Ei voi lällyksi sanoa!


Ei vanhassa värissä mitään vikaa ollut, mutta minulle iski vaihtelunhalu eikä mies vastustanut (sepä innostui niin että maalasi vähän kattoakin siinä samalla). Muut seinät, katto, lattia ja kaappien ovet ovat valkoiset, joten liian tumma ei huoneen yleisilme ole (joskin näin pimeänä vuodenaikana aika hämärä, ikkunastakin näkyy vain mustaa). Hieno tuli, kyllä kelpaa, hyvä me!

Koska olen luvannut, etten osta tänä vuonna mitään turhaa, jouduin kovasti miettimään että onko maali turha hankinta. Kuten todettua, turhuus on toisinaan kovin vaikeasti määriteltävissä. Seinän maalaaminen ei ollut lainkaan välttämätöntä, eikä oikeastaan tarpeellistakaan. Ei pakollista eikä vaadittua. Ihan puhdasta huvitusta ja vaihtelua, oman mielen virkistämistä ja silmän iloa. Siis ihan silkkaa turhuutta.

Vai onko? Jos, niin mukavaa sellaista, ja sen syntilistalleni rehellisesti laitan.

9 kommenttia:

Yamaba kirjoitti...

Kyllä tuo uusi värikin hyvä on. Kätevää kun suurin osa on valkoista. Se on nätti valoisa väri, johon voi sitten liittää jotain tummaa. Meillä on ovet tummanpunaiset, tasapainottamassa seinien ja laipioiden ylenmääräistä valkoisuutta.

Hyvännäköinen sänky. Kelpaa teidän siinä pötkötellä.

Villasukat ja pipa kirjoitti...

Hieno on uus seinä!

Samma kirjoitti...

Olitpa kiitettävän nopea kuvien kanssa! Ja kuten etukäteen arvelinkin, tämä ei tee hyvää mun sisäisen sisustajan mielihaluille!

Mietin tänään just, että jos teen leikkokukista niihin sylinterimaljakoihin jotain "asetelmia", niin voidaanko se laskea turhaksi? Kuten ei tämä seinäkään, niin varsinaisesti _tarpeellista_ sellainen ei ole, mutta tekee kyllä hyvää mielen- ja sitäkautta elämänlaadulle. Joten jos sovitaan, ettei lasketa näitä turhuuksiksi? Koska piristys on aina _tarpeen_.

Sari kirjoitti...

Hieno väri eikä todellakaan turhuutta, jos oma mieliala sillä kohenee!

Alitsa kirjoitti...

Hieno on väri, melkein kuin meidän ruosteenpunainen olkkarin seinä, mutta lilampi. Heh, katsoin, että teillä on pitsa sängyllä! :D Sori, työpäivän päätteeksi vähän katse harittaa.

Elegia kirjoitti...

Kaunis väri, tykkään! Muutenkin ihanan siistiä :)

Riku kirjoitti...

No, ei varmasti ole maali mikään turha ostos. Varsinkin kun siitä tuli tuollaista jälkeä. Nallekin näyttää viihtyvän! :D

Mie taas kirjoitti...

Kerrassaan hieno uusi väri! :) PS. Mulla on edelleenkin yksi seinä, joka kaipaa hmmm... hellää hoivaa! :D Haluatko pikku toimeksiannon? :D

Hehkuvainen kirjoitti...

Kiitos kovasti kehuista, ollaan edelleen tyytyväisiä seinään :). Kelpaa tuota esitellä lauantaina tuparivieraille!

Yamaba: tummanpunaiset ovet O_o. Cool. Kyllä kelpaa tosiaan pötkötellä, makoisaa on makoilla :).

Samma: sovitaan vaan :).

Alitsa: ehkä sulla oli vaan kova nälkä...?

Sie taas: muistelen että seinäsi kaipaa muutakin kuin pientä hellää sivelyä :P. Katsotaan josko joskus osun sinne päin maalisudin kanssa :).