31.10.2010

Vrooom!


Avainnippuni on laihtunut. Luovutin eilen entisen asuntoni avaimet uudelle asukkaalle. Jotenkin haikea olo siinä kuitenkin oli, kun sellaisen osan omasta elämästään jätti taakseen.

En ole ehtinyt intoilla siitä, että pääsin ajamaan autoa! Itse asiassa pakettiautoa, kun sellainen oli muuttoa varten vuokralla. Olen ajanut autolla viimeksi seitsemän vuotta sitten, sinä syksynä kun muutin Tampereelle. En siis tosiaankaan lähtenyt pakulla liikenteen sekaan pyörimään, vaan kiertelin viitisen minuuttia Pirkkahallin parkkipaikalla ja jätin muuttoajot miehelle.

Voi että oli hauskaa! Melko monelle ystävälle on tullut ihan yllätyksenä se, että minulla ylipäätään on ajokortti. No eipä sitä tule maininneeksi, kun en täällä ajele. En tarvitse autoa, eikä minulla ole siihen varaakaan.

Mutta ajaminen on kivaa. En pidä kyydissä istumisesta, silloin minun tulee helposti huono olo. Mutta ajaessa ei tule öklö olo. Ajoin aikoinaan paljonkin ja oikein mielelläni, kesät ja talvet. Parasta oli valoisina kesäiltoina, kun edessä oli vain tyhjä maantie eikä ollut mihinkään kiire (mutta sai silti painaa kaasua reippaasti). Välillä kaipaan auton rattiin, vaikken enää oikeastaan muistakaan kuinka ajetaan.

Mutta niin minä vain hurruttelin parkkipaikalla, vaihdoin vaihteita ja kääntelin rattia. Menin eteen ja vähän taaksekin isolla autolla. Hihii.

29.10.2010

Linkkivinkki


Ohjehaku.

Hyötyä ja hupia moneksi päiväksi ja illaksi!

24.10.2010

Oma logiikka


Olen kova arkistoimaan ja mapittamaan, mutten halua olla liian itsestäänselvä. Eihän siinä olisi mitään hauskaa. Siksi mappini näyttävätkin tältä:


21.10.2010

Muutto on muistipeli


Ei tunnu oikein lomalta tämä loma. Päivät ovat lyhyitä, kun pakkaa koko omaisuutensa. Aamusta iltaan olen järjestellyt, siistinyt ja pakannut, eikä aikaa ole oikein riittänyt mihinkään muuhun. Vielä viikko sitten suhtauduin muuttoon varsin optimistisesti, kymmenien kilojen kirjapinoja siirrellessä on hymy hiukan hyytynyt. Että voivat vaatteetkin painaa aivan julmetusti!

Pakkaamiseen olisin saanut kyllä apuakin, mutta teen sen (samoin kuin purkamisen) mieluiten itse. Vain niin voin muistaa missä mikin tavara on. Ja kyllä minä melko hyvin muistankin.

En usko että minulla olisi mitenkään poikkeuksellisen hyvä muisti. Uskon että kyse on enemmänkin järjestyksestä, siitä että kaikelle on paikkansa. Kun mies saattaa hyvinkin pyöriä ympäri kämppää kymmenen minuuttia etsien tulitikkuja, joita hän muistelee jossain olevan, minua huvittaa ja ihmetyttää. Ei minun tarvitse etsiä tulitikkuja, kyniä, saksia, kuusiokoloavainta tai pikaliimaa, sillä minä tiedän missä ne ovat. Ne ovat aina omalla paikallaan.

Tai siis ovat aina olleet. Ja yritän toki pitää ne jatkossakin järjestyksessä, mutta se voi varsinkin alkuun olla hankalaa, kun tavarat vielä hakevat paikkaansa. Alun jälkeenkin se voi olla haastavaa, jos mies kuljettelee tavaroita ympäriinsä eikä palauta niitä paikoilleen. Sitten minun täytyy muistaa mitä mies on kuljettanut ja minne. Yleensä muistan senkin.

Neurologi sanoi että minulla on poikkeuksellisen hyvin järjestäytyneet aivot. Se kuulostaa juuri siltä, minkä elämässäni huomaan. Muistan hyvin asiat, jotka olen saanut itse lokeroida ja järjestää. En edelleenkään osaa sijoittaa kartalle Joensuuta, New Yorkia tai Argentiinaa, ja joudun aina tarkistamaan jostain että minä vuosina se ensimmäinen maailmansota käytiinkään, mutta kotonani en hukkaa mitään.

Kaikki on nyt pakattu, huomenna kannetaan. Olisi kivaa, jos sen jälkeen voisi heittäytyä levolle ja viettää kaksi viimeistä lomapäivää oikeasti lomaillen. Mutta nythän se sählinki ja säätäminen vasta alkaa.

17.10.2010

Valkoisen vallankumous


Sisustuslehdissä näkyy usein asuntoja, joiden pääväri on valkoinen ja sen valkoisuuden keskelle on ripoteltu väripilkkuja. Minulla valkoinen on yleensä ollut se efektiväri. Pidän sisustuksessa vahvoistakin väreistä, kunhan ne ovat tasapainossa keskenään ja sopivasti maanläheisiä. Valkoista olen käyttänyt hyvin vähän missään kalusteissa tai tekstiileissä, ja niissäkin mieluummin luonnonvalkoista kuin kirkkaanvalkoista. Minulla ei ole valkoisia päällysvaatteita ja taannoin valkoiset alusvaatteetkin ovat pyykissä värjäytyneet hieman harmahtaviksi (en ikinä saa kasaan koneellista valkopyykkiä).

Miehen asunnossa - tulevassa kodissani - valkoinen on suuressa roolissa. Lattiat ovat valkoiset ja valkoisia kalusteita on paljon. Ei mies värejä pelkää, niitä on käytetty kyllä reippaasti. Mutta rakkaus valkoiseen näkyy - ja tarttuu.

Ompelin juuri jättityynyihin uudet päälliset valkoisesta vakosametista. En olisi koskaan aiemmin edes harkinnut sellaista, mutta nyt valkoinen väri oli itsestäänselvä ja ainoa oikea valinta. Luultavasti tuskastun viimeistään kahden viikon kuluttua, kun päälliset keräävät kaiken pölyn ja nöyhdän itseensä, mutta nyt ne näyttävät hirmu hienoilta. Pörröinen valkoinen on kaunis ja pehmeä, ei liian kirkas.

Kiiltävää valkoista haluan nähdä lähinnä kylpyhuoneessa. Siksipä lähden nyt sitä jynssäämään.

15.10.2010

Ah!


LOMA!!

Nyt lepään. Maanantaina aloitan muuttohyörinän.


12.10.2010

Viikon jännä


Tänään näin ja koin jotain perin merkillistä. Luokka- ja ikätoverini vapisi jännityksestä puhuessaan minulle. Siis tärisi niin kovasti, että pelkäsin hänen kaatuvan.

Menemättä nyt tilanteen yksityiskohtiin voin kertoa, että olin aiemmin päivällä täysin tietämättäni ja aivan vahingossa loukannut häntä kysymykselläni, jonka olin esittänyt muutamalle muullekin. Sitä kun ei voi aavistaa, että toinen saattaa loukkaantua kysymyksestä jonka tyyli ja asiasisältö on suurin piirtein sama kuin kysymyksessä "miksi sinua ei näkynyt eilen koulussa" tai "mitä aiot tehdä syyslomalla" tai "kuinkas perhe jaksaa".

Vaikka kysymykseni oli aivan viaton ja asiallinen, kollega oli siitä loukkaantunut joidenkin raskauttavien asianhaarojen vuoksi. Sitten hän oli tunnin verran kerännyt rohkeutta ja otti asian esille välitunnilla. Häneltä vaati ilmeisesti aivan käsittämättömän paljon kanttia tulla sanomaan, että olin temmeltäessäni tallonut vähän hänen päälleen.

En ole ikinä nähnyt ihmisen tärisevän niin lujaa silkasta jännityksestä ja pelosta. Enkä ikinä ole kuvitellut, että minä olisin niin pelottava että edessäni pitää seistä alahuuli väpättäen ja kurat housussa.

Jos olette kuvitelleet, että liioittelen kun kerron luokkatovereitteni lammasmaisuudesta, niin en tosiaankaan liioittele. Tällaisten ihmisten kanssa minun pitää tehdä yhteistyötä.

Tosin tässä kohtaa voisi sanoa että lammas terästäytyi ja löysi itsestään hurjasti voimaa. Itse liiasta kiltteydestä kärsineenä tiedän kyllä miten vaikeaa on älähtää, vaikka aihettakin olisi. Aplodit ja hatunnosto siitä siis luokkatoverilleni, kun sanoi suoraan minulle että käytökseni harmitti häntä. (En kyllä edelleenkään tiedä miksi hän loukkaantui, kun ei perimmäisiä syitä kertonut, mutta ei sillä olekaan väliä.)

Lähinnä minua vain ihmetyttää. Ihmetyttää tämä absurdi olo. Ja jännittää kollegan puolesta. Minä olen kuitenkin luokkatoverilleni jo yli vuoden ajalta tuttu, olemme tehneet paljonkin hommia yhdessä, enkä tietääkseni/toivoakseni ole maailman pelottavin ja vaikeimmin lähestyttävä ihminen. Jos tämmöisen asian kanssa ja minut kohdatessaan menee ihan veteläksi ja näyttää siltä että tarvitsee tukea/lisähappea/oksennusastian, niin kuinka ihmeessä voi selvitä tässä maailmassa? Kuinka ihmeessä nuo pärjäävät elämässä? Sitä minä vaan mietin.

11.10.2010

Viikon teema


Nyt on energiansäästöviikko! Osallistu sinulle parhaalla tavalla ja muista että pienet teot merkitsevät yllättävän paljon.

Olen tänään yrittänyt säästää omaa energiaani touhuamalla mahdollisimman vähän. On sellainen inhottavasti pre-kipeä fiilis, enkä ollenkaan pidä siitä. Mies selvisi juuri pari viikkoa kestäneestä taudistaan, joten kaipa flunssa iskee minuun juuri sopivasti syysloman ja muuton kunniaksi. No, toivottavasti ei.

Yksi energiansäästöviikon toteutusvinkeistä on kierrättäminen. Tietynlaista kierrättämistä tulee tässä muuton alla tehtyä kovastikin, kun yritän päästä ylimääräisistä tavaroistani eroon. Nyt lähtee ja halvalla! Olen vienyt kassikaupalla kamaa Fidalle ja yrittänyt tyrkyttää tavaroita ystävilleni ilmaiseksi ja puoli-ilmaiseksi. Kohta pitäisi laittaa Huuto.nettiin ainakin sänky, mikro ja leivänpaahdin. Roskiinkin menee jotain, mutta toivottavasti mahdollisimman vähän. Yritän löytää tavaroille hyvän loppusijoituspaikan, sillä inhoan haaskausta.

10.10.2010

Jätteet energiaksi


Kun muutin Tampereelle, olin kohtalaisen järkyttynyt siitä ettei täällä kerätä talteen energiajätettä. Olin jo monen vuoden ajan tottunut pienessä synnyinkaupungissani siihen, että muiden hyötyjätteiden ohella myös energiajäte lajitellaan ja kerätään. Siis miten ei Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa toimi se mikä toimii kymmenen kertaa pienemmässä kaupungissa?!?

No, muutaman vuoden päästä toimii. Pirkanmaan Jätehuollon tiedotuslehti kertoo:

"Kaatopaikalle menee Pirkanmaan Jätehuollon toimialueella nykyisin noin 320-330 kiloa jätettä asukasta kohden vuodessa, viime vuonna yhteensä yli 130 000 tonnia. Tehokas tapa hyödyntää jätteitä ja vähentää päästöjä on tuottaa jätteistä energiaa.

Pirkanmaan Jätehuolto ja Tampereen Sähkölaitos -yhtiöt ovat käynnistäneet voimalaitoshankkeen, jonka tavoitteena on saada roskapusseista lähinenergiaa muutaman vuoden kuluttua, ehkä jo vuonna 2014. Voimalaitoshankkeelle on annettu työnimi Tammervoima.

Biojätteet ja muut materiaalina hyödynnettävät jätteet sekä ongelmajätteet lajitellaan entiseen malliin. Voimalaitokseen ohjataan jäljelle jäävä kuivajäte, jonka materiaalihyödyntäminen on teknisesti vaikeaa. Kuivajäte koostuu pääosin yhdistelmämateriaaleista ja kotitalouksien sekalaisista muoveista. Hyötyvoimalaitoksessa on tarkoitus käsitellä vuosittain noin 150 000 tonnia jätettä.

Hanke etenee niin, että ympäristövaikutusten arviointi on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden aikana. Ensi vuonna haetaan ympäristölupaa valitulle sijoituspaikalle ja samalla käynnistetään laitoksen suunnittelu.

Rakennusluvan haku ajoittuu vuodelle 2012 ja rakentaminen kestäisi loppuvuoteen 2014. Voimalaitos voitaisiin ottaa käyttöön joko 2014 syksyllä tai alkuvuodesta 2015."


Hyvä juttu!

6.10.2010

Vaakunaleijona on uusi hakaristi?


Nyt käsi sydämelle ja rehellinen vastaus seuraavaan kysymykseen: millainen mielikuva sinulle tulee ihmisestä, jonka näet kantavan Suomen leijonaa koruna, tatuointina tai vaatteeseen painettuna kuvana? Ei mietitä nyt jääkiekkomaajoukkuetta tai muita, joilla on vaakunaleijona mukana työn puolesta, vaan niitä ihan tavan arki-ihmisiä, joita tulee vastaan koulussa, työpaikoilla, kadulla ja kaupoissa.

Naispuolinen luokkatoverini on saanut leijonariipuksensa takia kuulla useita rasisti- ja skinikommentteja. Siis ihan tavalliset miehet ja naiset ovat olleet sitä mieltä, ettei järki-ihminen tuollaista korua kaulaansa laita - ja ovat tulleet tämän ihan päin naamaa kertomaan. Näin siitä huolimatta, että korkokengissään, vaaleanpunaisessa villapaidassaan, laitetussa tukassaan ja rakennekynsissään luokkatoverini on aika kaukana kaljupäisestä ja maastohousuisesta isänmaafanaatikosta...

Niin, tunnustuksen paikka. Jos näen kaljupäisen tai inttitukkaisen miehen, joka on kuin Varustelekan (hieno kauppa muuten, en sillä sano!) mannekiini ja jolla killuu kaulassa valtava leijonakoru, ajattelen helposti hänen olevan rasisti. Koskaan en ole päässyt testaamaan ajatukseni paikkansapitävyyttä, joten voin siis hyvinkin olla väärässä, mutta ensiajatus on tämä. Niin kuin ilmeisesti kovin monilla muillakin, mikä on hirvittävän surullista.

Tästä on kiittäminen ikävää ilmiötä, josta Ossi Mäntylahti kirjoitti viime vuoden puolella. Artikkelissa mainittu (perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaanakin kunnostautunut) Rami Sipilä on juuri sellainen ihminen, johon en välittäisi tutustua. Hänen ja kaltaistensa ääliöiden takia vaakunaleijonamme on nyt kaikenlaisten rasistien jengitunnus. Kukin saa toki tykönään olla maahanmuutosta ja ulkomaalaisista mitä mieltä haluaa, mutta tappouhkausten ja muiden viljeleminen julkisuudessa ei kyllä auta luomaan positiivista mielikuvaa vaan tahraa hiljalleen viereltään kaiken hyvänkin.

Minusta vaakunaleijona on hieno ja se on tunnetasolla minulle tärkeä. Leijona on koruna kaunis ja haluaisin käyttää sellaista. Vaan en voi, sillä en halua leimautua tummaihoisten vihaajaksi tai antisemitismin kannattajaksi. En halua että joku kuvittelisi minun olevan samoilla linjoilla ääriryhmien kanssa. Kiitti vaan, Sipilä ja muut.

4.10.2010

Housumies


Eräs miespuolisista opettajistani pitää housujaan järjettömän ylhäällä. Hän on kiskonut farkkunsa aina niin, että vyötärö on 10 senttiä korkeammalla kuin mihin se housujen normaalikäytössä istuisi. Eikä sekään vielä mitään, että tämän seurauksena housujen lahkeet näyttävät aina liian lyhyiltä ja nilkat vilkkuvat.

Mutta kun se housujen ylös hiissaaminen tarkoittaa sitä, että meidän ei tosiaankaan tarvitse arvailla kummassa puntissa opettaja kalleuksiaan roikottaa. Tai roikottaminen on varmasti väärä sana nyt, kun mikään ei pääse roikkumaan, vaan puristuu iyyyyh niin ahtaasti etumukseen. Opettaja ilmeisesti inhoaa ajatusta siitä että persposket saattaisivat housuissa hipoa toisiaan, kun kerta kiskoo haarasauman aina raon tukkeeksi.

Tämä housujen väärinkäyttö häiritsee minua. Suuresti.

2.10.2010

Ei mennyt niin kuin Strömsössä


Yleensä olen joustava ja sopeutuvainen yksilö. Pidän siitä, että asiat menevät suunnitelmani mukaan, mutta elämäni ei kaadu siihen jos eivät mene. Silloin tartutaan varasuunnitelmaan, tai kehitetään tilanteen mukaan ihan uusi toimintakuvio. Yleensä pystyn tyynesti hyväksymään pienet vastoinkäymiset ja esteet, ja uusi suunta on hetkessä selvillä. Siis yleensä.

Joskus taas olen kuin lapsi kaupan karkkihyllyllä. Jos haluttua karkkia ei tule, alkaa itku ja murina. Jos alkuperäinen suunnitelma ei syystä tai toisesta toteudu, mikään ei kelpaa korvaamaan sitä. Joskus pinna ei yksinkertaisesti enää veny, vaan väsyn säätämiseen ja alituiseen mukautumiseen. Joskus tulee semmoinen olo että jumavitsaakelevettimalauta kun kaikki pitää tehdä itse jos haluaa toimivan systeemin. Joskus olen tosiaan ihan lapsellinen.

Tälle viikolle tuli kolmet (3!) oharit. Ymmärrän kyllä työ- ja sairausesteet ja sellaiset, ainahan niitä voi tulla ja tuleekin. Ystäväni pitävät yleensä varsin kiitettävästi kiinni siitä minkä lupaavat, ja yleensä tapaan heidät juuri silloin kun on sovittu. Mutta nyt osui kolmelle päivälle peräkkäin peruutus, ja tottahan se harmittaa, varsinkin kun olin sumplinut muita menoja järjestääkseni nämä tapaamiset. Nyt pitää sitten koittaa järkätä uusia treffejä.

Näiden ohareiden pohjustama murina iski aamulla, ja mies joutui kohteeksi. Meillä oli perinteen mukaan suunnitelmissa lötkö aamu ja siihen kuuluva aamupiirretty. Ajattelin, että ehdin sitten vielä ajoissa kirjastoon. No aamiaiselta mies karkasikin ulos kuvaamaan sumua, ja jätti minut melkein tunniksi odottamaan aamupiirrettyäni. Kyllä siitä jo vähän karisi se mukava aamumähmäinen fiilis.

Kamelin selkä katkesi, kun innolla odottamani aamupiirretty ei näkynyt. Huono nettikopio, kuinka lie, mutta kuvaa ei näkynyt vaikka ääni kuului. Yleensä kestän tällaiset takaiskut ihan hyvin. Hifistimiehen kanssa pitää tottua siihen, että se korjaa semmoistakin mikä ei ole rikki - ja sen jälkeen se yleensä on rikki. Ei kuulkaa ole niin yksinkertaista että pistäisi DVD:n koneeseen ja sitten katsottaisiin elokuvaa. Ei. Siellä on niin hienot systeemit että harvoin näkee mitään säätämättä. Ja olen jo tottunut siihen että jos jotain nähdään, se ei ehkä ole se mitä aluksi aiottiin katsoa. Yleensä odotan kärsivällisesti ja suostun uuteen valintaan. Mutta nyt meni hermo. Karkkikauppakakara kehiin!

Vaikka kuinka on mies ja siksi aivoiltaan yksinkertaisempi kuin nainen, niin eikö tähän mennessä olisi oppinut jo tarkistamaan että leffa näkyy varmasti ennen kuin lupaa näyttää sen! Dumbo ruutuun ja heti, tai minä räjähdän! Ei tullut Dumboa, ja hetken kiehuttuani sain uuden piirretyn valittua. Vaan eipä ymmärtänyt ohjelma levyä, ei näkynyt DVD! Ei tullut edes ääntä, joka sentään ensimmäisessä yrityksessä saatiin pihalle. Ei sitten.

Ihan jo melkein koomiseksi homma meni myöhemmin tänään, kun sain mieheltä tekstiviestin kauppasaaliista. Aamulla puhuttiin, että illalla tehtäisiin kasvishässäkkää. Tiedusteluni perusteella osa aineksista löytyikin jo kotoa ja sovittiin että mies hakee kaupasta loput tarvikkeet. Hyvä. Juuri kun pääsin kirjastoreissulta omaan kotiini ja sain ulkovaatteet riisuttua, mieheltä tulee viesti jonka sisältö on suurinpiirtein tämä: "no nyt on kaikki muut aineet, mutta pakkasessa ei ollutkaan riittävästi sieniä".

Tjah. No minun piti oikein kysyä että mitähän tämä nyt sitten tarkoittaa. Haluaako hän että minä käyn kaupasta hakemassa lisää sieniä, vai ehdottaako hän että tehdäänkin se ruoka ilman sieniä, vai päätyikö hän nyt siihen ettei tehdä sitä ollenkaan. Miten voi olla että niin yksinkertainen asia kuin illan ruoka menee säätämiseksi? Itsekö se pitäisi tämäkin tehdä alusta loppuun asti, että hoituisi suunnitelman mukaan!?!

Meillä ei syödä tänään sieniä. Ei ainakaan sellaisia sieniä jotka minä olisin käynyt hakemassa kaupasta kun mies ei älynnyt tarkistaa ennen omaa kauppareissuaan että onko pakastimessa riittävästi sieniä. Mies syököön omia eväitään ja minä syön omiani.

1.10.2010

Hyvää synttäriä!


Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10.1779. Kotikaupunkini täyttää siis 231 vuotta, ja virkeää vanhusta juhlitaan isosti tänään ja viikonloppuna. Ohjelmaa on monenlaista, jospa johonkin ehtisinkin.

Jos tälle viikonlopulle ei ole osunut muuta syytä juhlia, voit aina kilistää Tampereen syntymäpäivän kunniaksi. Myös herkuttelu, laiskottelu ja ikävien asioiden unohtaminen on paitsi sallittua, myös toivottavaa. (Ulkopaikkakuntalaiset voivat juhlia siinä missä tamperelaisetkin.)

Hyvä Tampere!