29.3.2010

Vitusta asiaa


Ihmisellä on kova tarve kuulua joukkoon ja olla sillä tapaa normaali ettei joudu syrjityksi. Useimmat ihmiset tajuavat olevansa ainutlaatuisia yksilöitä, ja haluavat korostaakin sitä tietyllä tapaa, mutta vain pieni osa ihmisistä haluaa olla silmiinpistävän erilainen kuin kanssatallaajat.

Kukaan ei halua olla samanlainen kuin kaikki muut, mutta kukaan ei halua olla liian erilainenkaan. Raja on kovin häilyvä, ja sitä haetaan lähes kaikessa. Ehkä eniten kuitenkin siinä mikä meistä näkyy ulospäin, siis ulkonäössä. Vaikka ihminen voisi kenties elää sinällään hyvää elämää kolmikätisenä, ei kukaan halua ylimääräistä raajaa koska olisi sitten aivan liian poikkeava. Me haluamme olla normaaleja.

On enemmän kuin selvää, että useimpia miehiä mietityttää heidän peniksensä (ainakin jossain vaiheessa elämää). Varmasti monessakin mielessä, mutta erityisesti siinä että eihän se penis vain ole epänormaali. Että onhan se vähintään sopivasti samanlainen kuin kaikilla muillakin miehillä - ja ehkä joiltakin osin parempi.

Miehiä tuntuu mietityttävän se, että onko siitin liian käyrä tai liian lyhyt/pitkä tai liian kapea/paksu. Tai että onhan kivekset varmasti normaalit vaikka ovatkin eri paria. Tai että onko karvaa liian paljon ja liian kummallisissa paikoissa. Tai että mitäs jos penis on kumppanin mielestä jotenkin liian hassu tai kummallinen. Suuri on huoli siitä, että mahtaako se oma vehje olla kaikella tapaa normaali, vaikka se on erilainen kuin kaikilla muilla.

Tämän postauksen tarkoitus on tuoda ilmi se, että naiset miettivät ihan samoja asioita. Siinä missä miehet voivat edes jossain määrin vertailla varustuksiaan (ihan salaakin), on se naisille aika mahdotonta. Jos nainen ei ole gynekologi, kätilö, kumppania jatkuvasti vaihtava bi/lesbo tai muuten vain niin reipas että kysyisi tyttöjen illassa että sopisiko vertailla pilluja (tähän en ole minäkään vielä ryhtynyt), niin kovin on hankala nähdä että onko oma toosa yhtään samanlainen kuin toisten vastaavat. Naiset kun eivät näe omaakaan elintään ilman peiliä.

Pornoleffoissa näkyy kyllä värkkejä. Mutta koska pornoelokuvat eivät ole parhainta opintomateriaalia ihmisen anatomiaa opiskellessa, ei niihin kannata verrata. Jos haluaa saada selville onko normaali vai ei, ei kannata verrata epätodellisiin ihmisiin.

Ja senhän me haluamme tietää - olemmeko normaaleja. Ovatko häpyhuuleni normaalit, vaikka ovatkin ihan eri paria? Olenko liian tiukka tai liian löysä? Onko minulla jotenkin epänormaalin paljon karvaa? Kuuluuko tässä kohtaa olla näin paljon löysää nahkaa? Onko se jotenkin vaarallista jos toinen puoli vitusta on tummempi kuin toinen? Mitä jos pildeni on kumppanini mielestä jotenkin ällöttävä tai omituinen, ihan epänormaali?

Vaikka tässä blogissa harrastankin itseni paljastelua, en ajatellut kuvata teille häpyäni. Sen sijaan annan linkin pillugalleriaan! Tässä on, olkaa hyvät ja vertailkaa omaanne:

A photographic guide to the female genitals


Erinomaista kuvamateriaalia, joka opettaa ja muistuttaa että tässä asiassa on normaalia olla erilainen. Jokainen pimpsa on uniikki. Ei siis tarvitse heti säikähtää, jos gynekologi tarkastelee jalkoväliä ensimmäistä kertaa ja sanoo että "no tällaista en ole vielä koskaan nähnytkään".

28.3.2010

Yölliset seikkailut


Olin saunomassa vaatteet päällä, pesin kainaloitani hammasharjalla ja lauloin "ma lemmin kieltä ja kansaa sen*".

Hieman huvitti herätessä.


*Synnyinmaan laulu

1. On maista kaikista sittenkin tää synnyinmaa kaikkein rakkahin. Vie minne tiesi, sen tuttu liesi on lämpöisin.

2.Voi kuin on kaunihit järvet sen ja kosket kuohuissa pauhaten! Sen pilven väikky ja lähteen läikky ja taivas sen!

3. Ja vaarat, korkeat kuusikot, ja koivumetsät ja kalliot, sen pohjanpalot, ja tähtein valot ja kuutamot!

4. Ma lemmin kieltä ja kansaa sen, ja heikot voimani uhraten teen työtä siellä ma intomiellä ja riemuiten.

25.3.2010

Pituus on mielentila


Helsingin Sanomissa oli tässä ihan äskettäin artikkeli kirjailija Anna-Leena Härkösestä. Artikkelin otsikko oli "Ihmisen puolikas" ja siinä käsiteltiin sitä kuinka Härkönen on saanut kärsiä pituutensa - tai siis sen puutteen - vuoksi.

Häntä on kiusattu hänen lyhyytensä vuoksi koulussa ja töissä, hänelle on naurettu ja hän on saanut kuulla kaikenlaista ikävää huomauttelua asiasta. Artikkelista huokui humoristiseen sävyyn kiedottu ahdistus siitä, että keskivertoa lyhyempi aikuinen joutuu kokemaan elämässään kovia.

Minä en ymmärrä.

Anna-Leena Härkönen on 153 ja puoli senttiä pitkä. Minä olen viimeisen virallisen mittauksen mukaan tismalleen yhtä pitkä. Hieman yli puolitoista metriä minua on riittänyt sekä itselleni että kanssakulkijoille.

Minua ei koskaan ole kiusattu pituuteni vuoksi (eikä minkään muunkaan vuoksi). Ei edes peruskoulussa, vaikka olin ulkoisesti kyllä oikein kiusattavan oloinen: hintelä ja pikkuinen rillipää-pinko. Ihan rauhassa olen saanut olla sekä koulussa että töissä. Pätevyyttäni, toimintakykyäni, älyäni tai suoriutuvuuttani ei aseteta kyseenalaiseksi kokoni takia.

Eikä pieni kokoni ole koskaan ollut mikään ihmetys seurustelussakaan, ei ennen eikä nyt. Onhan se totta, että näytän miehen vierellä miniatyyri-ihmiseltä kun hän on yli 30 senttiä minua pidempi ja painoakin hänellä on tuplasti se mitä minulla. Mutta hei, täytyyhän minun jossain antaa hänelle vähän tasoitusta.

Jos saan koostani kommentteja, ne ovat yleensä lempeän hyväntuulisia, huolehtivaisia tai puhtaasti hämmästyneitä. Luokkatoverini pohti kerran ääneen matematiikan tunnilla että mahdanko ylttää kirjoittamaan tehtävän taululle. Minä ilmoitin hymyillen että jos en yllä, otan hänet jakkaraksi. Minun ei tarvitse väistellä ilkeitä huomautuksia, sillä niitä ei tule.

Useimmat eivät tosin tunnu edes huomaavan pienuuttani ja hämmentyvät kun totuus paljastuu. "En muistanutkaan että olet noin pieni." "Oletko tosiaan vain vähän yli 150-senttinen? Enpä olisi uskonut." "Ohhoh! Nyt minä vasta tajuan miten pieni olet kun olet ihan siinä vieressä." "Enpä ole tajunnut että olet niin pieni, kun täytät koko tilan."

Ja niin minä tosiaan taidan täyttää. Oli tila mikä hyvänsä. Onko se sitten iso egoni, kova ääneni vai vain se että unohdan kokoni, sitä en tiedä. Kyllä minä tiedän kokoni, mutta hyvin usein tosiaan unohdan sen täysin. Minä uskon olevani aivan normaalikokoinen enkä koe jääväni mistään paitsi sen takia että olen lyhyt.

Oletteko koskaan kuulleet Pikku Myyn valittavan siitä että hän on pieni? Luultavasti ette, sillä hän on pieni vain fyysiseltä kooltaan. Ja sen minkä hän koossa häviää, hän voittaa muualla.

24.3.2010

Harharetki


Mustanmerenruusuni on itänyt. Mutta hämmästys!


Kuinka se nyt tuolta! Mullan pinnalle on ilmestynyt muita alkuja. Pienet viherrykset puskevat pintaan säntillisesti ja konservatiivisesti. Tämä yksilö on sitten erilainen nuori, ja päätti kasvaa alaspäin ja ulos ruukun pohjareiästä.

No minkäs teet. En voi sitä kaivaa esiin mylläämättä koko ruukkua (ja siinä saattaisin tuhota hennot taimet), enkä viitsisi katkaistakaan kun se noin pontevasti kasvaa. Kasvakoon, hassu.

20.3.2010

Kur kur


Ajattelin kirjoittaa siitä, että maanantaina ystävä kävi kylässä ja tiistaina oli teatteritreenit, että keskiviikkona kävin keikalla ja torstaina oli kodinhoidollinen päivä, että perjantaina kävin ystävän syntymäpäiväjuhlissa ja tänään tapasin kaverin, ja että huomenna menen soittelemaan vähän bassoa.

Mutta on niin löllö olo etten taida pystyä järkevän tekstin tuottamiseen. Nyt on niin pörröinen fiilis, että taidan vain kirjata ylös pari valittua palaa viikosta.

Irkkubaari on Pyhän Patrickin (insinöörien suojeluspyhimys!) päivänä aina täynnä. Siis aivan täynnä. Mutta kansa on iloista ja tunnelma hilpeä, ja hyvä livebändi nostaa hymyn huulille. Ihan uskomattoman tuurin ja pienen röyhkeyden ansiosta saadut eturivin paikat kruunasivat kokonaisuuden.

Yksi tyttö tuli kysymään että tunteeko hän minut klovnikurssilta. Luultavasti ei, sillä en muista olleeni sellaisella. "En ole ollut klovnikurssilla... tai en ainakaan muista olleeni. Jos olin, toivottavasti olin hyvä." Kuulema olin oikein hyvä.

Perjantaina soitin pasuunaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Tai siis sain siitä jotain ääntä irti, ei sitä nyt ehkä soittamiseksi voi sanoa. Opin myös taittelemaan tuohisormuksen (paperista, kun ei ollut tuohta) ja näyttelemään humalaista. Kirjoitin Mars-aiheisen minuuttirunon ja toimin illan emännän pervon alitajunnan äänitorvena. Toiset ne kanavoi jotain Elvistä tai Jumalaa, minä vain puhun julki kaiken härskin mitä muut ajattelevat mutta eivät tolkun ihmisinä viitsi sanoa.

Yleisesti ottaen haluaisin tässä vain kiittää satunnaisia ihmisiä ja ystäviäni, jotka tekevät elämästäni juuri sopivan absurdia ja ehdottomasti elämisen arvoista. Nyt on jälleen kerran juuri sellainen hetki, että en voi muuta kuin sanattomana ihmetellä sitä miten minua on onnistanut kaveribingossa ja miten hyvä minun on olla täällä näiden ihmisten kanssa.

Vain yhtä kaipaan vierelleni. Hän muistaa sentään laittaa välillä reissun päältä tekstiviestejä. Hyvin on viihtynyt, rannalla on kivaa. Näkyy kuulema paljon tissejä.

18.3.2010

Hae vihreästi


Ekologisuus on trendikästä ja kaikkea markkinoidaan nyt vihreänä vaihtoehtona. Kuluttajia kosiskellaan luomalla tuotteesta tai palvelusta vähintäänkin vihertävä mielikuva. Se ei ole ollenkaan huono juttu, jos lupaukset vihreydestä ja ekologisuudesta ovat totta.

Ecosia tarjoaa helpon tavan puhdistaa hiilenmustaa omatuntoa. Niin helpon, että epäilykset heräävät välittömästi.

Google taitaa olla tällä hetkellä ylivoimaisesti käytetyin netin hakukone. Yahoo!, Bing ja WWF yhdistivät voimansa ja toivat markkinoille kilpailijan, Ecosian, jonka väitetään olevan maailman vihrein hakukone. Sitä markkinoidaan ajatuksella, että jokainen tekemäsi haku auttaa suojelemaan kahden neliömetrin verran sademetsää. Ja hienoltahan se näyttää kun sivulla lukee jotta "Each web search saves about 2 m² of rainforest for free. We already protected 45,206,916 m²". Mutta näyttäähän se myös aika uskomattomalta. Ecosian sivuilta löytyy tarkennusta asiaan.

"Ecosia is an independent, non-profit website. At least 80% of our search income goes to a rainforest protection program run by WWF, which uses this money for the sustainable protection of rainforests."

Hakutulosten yhteydessä olevien sponsoroitujen linkkien klikkaaminen tuottaa Googlelle miljardeja dollareita vuodessa. Google käyttää rahat mihin käyttää, Ecosia sen sijaan lupaa lahjoittaa tuloistaan 80 % WWF:n sademetsiä suojelevaan projektiin. Kaksi neliömetriä on alue, joka laskennallisesti voidaan suojella yhden haun tuottamilla varoilla. Ecosian käyttäminen ei siis suoranaisesti pelasta yhtään ainutta puuta, mutta tuottaa varoja luonnonsuojelujärjestölle.

Kahdeksankymmentä prosenttia on paljon, se on oikeasti aika vaikuttava osuus. Eikä siinä vielä kaikki! Palvelua ylläpitävien servereiden kerrotaan käyvän ekosähköllä. Loistohomma! Vaan olisiko sittenkin liian hyvää ollakseen totta...? Ongelma on siinä, että emme oikein voi mitenkään varmistua siitä että Ecosia tekee sen mitä lupaa.

Mutta minä pidän siitä, että joku haluaa tarjota vihreän vaihtoehdon Googlelle ja haluan uskoa että Ecosia pyrkii oikeasti hyvään.

Lisätietoa:
erinomainen kriittinen kirjoitus (englanniksi)
informatiivinen kirjoitus (suomeksi)

13.3.2010

Pikku juttuja


Jotenkin hassusti tympeä olo. Johtunee ehkä siitä, että kuluvalla viikolla päätäni on särkenyt lähes joka päivä. Ei mitenkään ylivoimaisen paljon, mutta riittävän inhottavasti kuitenkin. Se häiritsee keskittymistä, nukkumista, ajattelemista, toimimista ja ennen kaikkea nauttimista. En oikein voi nauttia lyhyistä koulupäivistä, hyvästä ruoasta, kivasta seurasta, hauskoista puheista tai kauniista säästä. Mikään ei kiinnosta, ei sytytä, ei huvita. Pläh.

***

Koulua on jäljellä kolme viikkoa, ja sitten alkaakin koko loppukevään kestävä työharjoittelu. Välillä meinaa jo vähän jännittää, että kuinkahan siitä selviän, mutta eiköhän se jotenkin suttaannu. Ainakaan läksyjä ei pitäisi tulla, eikä kokeitakaan ole. No, yksi näyttö siinä kyllä pitää suorittaa, joten voihan sen kai kokeeksi laskea.

***

Olen niin rivo suustani, että kohta -ihan kohta- ystäväni varmasti kyllästyvät siihen. Minun kanssani kun ei voi keskustella viattomasti ja asiallisesti, ei sitten millään. (No voi tietysti, mutta harvemmin.) "Siitä puhe mistä puute" pitää kohdallani kyllä paikkansa. Mutta minä kyllä puhun myös siitä mistä ei ole puutetta. Ja siitä mitä voisi olla jos emme välittäisi tietyistä elämän säännöistä. Olen julkea, kiusoitteleva, perverssi ja törkeä. Näen elimiä, seksiä ja erotiikkaa kaikkialla - ja useimmiten raportoin siitä kuuluvasti.

Karseinta on se, etten voi sille mitään.

***

Ihan edelliseen liittymättä kerron mikä nauratti päivänä eräänä. Se, kun Matti Nykänen kertoi Aamulehdessä jotta "olen monipuolinen artisti, jonka vahvuus on karisma". Repesin.

***

Kävin katsomassa elämäni toisen 3D-elokuvan, tällä kerta vuorossa oli Liisa Ihmemaassa. Leffassa ei ollut mitään yllättävää, ei kerrassaan mitään.

Pidän Tim Burtonin tyylistä, mutta nyt se alkoi puuduttaa. Raitakuosit, omituiset elukat, Johnny Depp sekoilemassa valkoisen naamansa kanssa, Helena Bonham Carter, synkät kuosit, koukerot kasveissa ja arkkitehtuurissa, Danny Elfmanin musiikki... tämä kaikki on nähty ja tehty niin monta kertaa ennenkin. Ja paremmin, jos saan sanoa.

Olen nähnyt Burtonilta useita mainioita elokuvia: Beetlejuice, Painajainen ennen joulua, Corpse Bride, Saksikäsi Edward, Sleepy Hollow, Batman, Batman Returns, Big Fish, Jali ja suklaatehdas. Kaikki nämä (kyllä, myös pätmänit) ovat parempia kuin Liisa Ihmemaassa. Ne ovat oivaltavampia, hauskempia, koskettavampia, vauhdikkaampia, jännittävämpiä, syvällisempiä ja yksinkertaisesti tarinana toimivampia.

Nättihän se ihmemaaseikkailu silti oli. 3D-tekniikka on aika hauska, ja sitä on ihan vinkeää seurata. Mielikuvitusta kutkuttavat elukat ja kasvit ovat... no, mielikuvituksellisia. Näkymä on epätodellinen, mutta (ja juuri siksi) kaunis. Elokuva on sekavaa poukkoilua läpi hienojen maisemien.

Jos haluatte nähdä Tim Burtonin 3D-elokuvan, käykää katsomassa Liisa Ihmemaassa. Jos haluatte nähdä oikeasti hyvän Tim Burtonin leffan, katsokaa joku muu hänen elokuvistaan.

11.3.2010

Lisäksi sokeudut ja kämmeniisi kasvaa karvaa


Amerikkalaisen Monroe-klinikan sisätautiosaston ylilääkäri John A. Schindler on kirjoittanut 1950-luvulla kirjan "Kuinka elää 365 päivää vuodessa". Kirja on aluksi melko mukavaa ja uskottavan oloista luettavaa, mutta sivulla 214 se muuttuu vitsikirjaksi.

Schindler aloittaa otsikolla "masturbaatio on usein huonojen tunteiden aiheuttaja" ja kertoo, kuinka masturbaatio aiheuttaa kelvottomien tunteiden tihentymän, joka johtaa helposti tunneperäisiin sairauksiin.

"Nämä tunteet syntyvät siten, että masturbaatio pakottaa henkilön vetäytymään itseensä, kääntymään omaan mielikuvitusmaailmaansa. Henkilön sisäänpäinkääntyneisyys vahvistuu ja hän erottautuu irti sosiaalisesta ympäristöstään omien unelmiensa ja mielikuviensa pariin.

Tästä on seurauksena, että hänen toimintatehonsa vähenee todellisessa maailmassa ja että hän tulee päättämättömäksi. Hän ikään kuin hoippuu läpi elämänsä kykenemättä tuloksia tuottavaan toimintaan, epäonnellisena ja yksikseen. Tunne-elämän yleiskuva on vaisun miettivä, kaihoisan katuva epäonnellisuus. Tämänlaatuinen henkilö on hyvin selvä esimerkki kehityksen taantumasta.

Lyhyesti sanoen itsetyydytys on epäkypsyyttä. Siinä yritetään tyydyttää eräs ihmisen perustarve lapsekkaalla tavalla. Niinkuin kaikkien epäkypsyyden muotojen kohdalla myös tässä on pakostakin seurauksena epäonnistuminen maailmassa, joka vaatii ihmiseltä kypsyyttä."


Buhahaaa!

Ei muuta kuin käsi jalkoväliin ja reippaasti kohti elämän epäonnistumisia! (Uusi mottoni, toim. huom.)

9.3.2010

Uutta puskee


Joulukaktukseni kuvittelee olevansa kevätkaktus. Tai sitten se on kevätkaktus ja minä luulin sen olevan joulukaktus. Mutta nyt se joka tapauksessa puskee kukkaa oi niin nätisti.


Kevätaurinko herättää kasvien lisäksi kasviharrastajan. Silmissä alkaa vihertää ja peukaloa kummasti kutkuttaa. Erityisesti kukkakauppojen kohdalla askel käy hitaaksi ja katse haaveilevan tuijottavaksi. Vaan ei huolta, tälle hulluudelle saa antaa periksi!

Lisääntyvä valo houkuttelee kodin kukkaset aloittamaan kasvunsa, ja siihen puuhaan ne tarvitsevat energiaa. Nyt on siis juuri oikea aika vaihtaa multa niille kasveille jotka sitä kaipaavat ja huiskia vähän lannoitettakin sekaan.

Jos et innostu viherkasveista (tai et saa niitä pysymään hengissä), niin kasvattele itsellesi vaikkapa auringonkukan versoja. Niitä ei tarvitsekaan pitää hengissä kovin pitkään, sillä ne tulee syötyä aika äkkiä! Versot sisältävät runsaasti kivennäis- ja hivenaineita ja vitamiineja, ja ne sopivat mukavasti salaatteihin, leivän päälle ja keittoihin.

Minä kaivelin talvilevolla olleesta mullasta mustanmerenruusun käpysiä ja pistin uuteen multaan. Jännittää että tuleeko niistä tänä vuonna mitään. Ostin hiihtoloman kunniaksi uuden kasvin ja katson kuinka yhteiselomme alkaa sujua. Useat pistokkaat odottavat juurtumista ja istuttamista. Ja olen kerrassaan rakastunut murattiini! Siitä lisää toiste, nyt menen tökkimään lannoituspuikkoja ruukkuihin.

7.3.2010

Sisältä sekaisin


Ihanan loman ainoa huono puoli on se, että se loppuu. Huomenna on jälleen palattava kouluun ja arkeen. Sitä ei ainakaan helpota se, että miehen loma alkoi ja hän lähti viettämään sitä kaukomaille. Hän kuluttaa seuraavat kolme viikkoa sukellellen kirkkaissa vesissä, ja minä odotan. Taas.

Sitä luulisi jo tottuneen näihin lähtöihin ja palaamisiin, siihen että minä olen täällä ja hän Jossain Muualla. Mutta ei siihen totu. Jotenkin on aina vähän ikävästi nyrjähtänyt olo.

No, mies tulee kyllä takaisin luokseni. Jos ei muusta syystä niin siksi, että minulla on hänen läppärinsä, päällystakkinsa, kotiavaimensa, pressopannunsa ja parempi partahöylänsä.

4.3.2010

Ei valittamista


Erään kaupunginvaltuuston jäsenen ehdotuksesta lähestyin sosiaaliasiamiestä sähköpostitse ja kysyin kuinka voisin tehdä virallisen valituksen siitä että sain toimeentulotukipäätöksen vasta viidentenätoista arkipäivänä.

Sosiaaliasiamies antoi minulle linkin aluehallintoviraston kantelulomakkeeseen ja jatkoi näin:

"Tiedoksesi kuitenkin, että asiasta on jo tehty useita kanteluita ja aluehallintovirasto seuraa tilannetta koko ajan. Aluehallintovirasto on lisäksi jo huomauttanut Tampereen kaupunkia asiasta. Toisin sanoen kantelun tekeminen ei enää tässä vaiheessa tuo lisäarvoa asialle mutta toki sinulla on oikeus se tehdä."

No, ehkä minä en sitten jaksa sitä täytellä ja lähetellä, jos sillä ei kerran ole mitään lisäarvoa. Vaan hyvähän oli linkki saada, voipi jatkossa sitten raivon vallassa tulostaa, täyttää ja lähettää niin monta kantelua kuin ilkeää.

***

Huomaan että olen ihan unohtanut mainostaa teille yhtä elokuvaa. Kaikkiaan yhdeksän Oscar-ehdokkuutta saanut The Hurt Locker kertoo pomminpurkajien työstä Irakissa.

Leffaa on jotenkin vaikea kuvailla. Yritän silti! Se on semmoinen elokuva, jota katsoo kaksi tuntia eikä ole ollenkaan varma että pitääkö siitä vai ei. Sitten viimeisen viiden minuutin aikana se jotenkin avautuu. Se osuu ja uppoaa. Eikä se avaudu siis vain siltä lopun osalta, vaan se loppu tuottaa merkityksen kaikelle aikaisemmalle. Ensin tuijotat elokuvaa pari tuntia ja annat sen vain lipua ohi jälkiä jättämättä, ja sitten lopussa koet koko parituntisen parissa minuutissa. (Niin, koita nyt sitten tämmöistä selittää.) Ja koko kotimatkan voit vain ihmetellä että miten vaikuttava elokuva se olikaan.

Sille lämpenee hitaasti, mutta se vaikuttaa pitkään. Suosittelen lämpimästi.

2.3.2010

Made in Tampere


Ostin viime vuonna kirpputorilta noin kolmella eurolla hauskan kankaanpalan. Siitä oli selkeästi tulossa jonkinlainen hame. Suuren Käsityölehden numerosta 11-12/2008 löytyikin sitten juuri sopiva malli. Ja minähän en ikinä tee täysin ohjeen mukaan, joten tätäkin on ihan snadisti modattu.


Ette kuulkaa usko, mutta se on siinä ja siinä että onko liian tiukka miehustasta. Pitää olla melkoinen ihmeidentekijä että saa tissittömälle tehtyä rinnasta tiukan mekon! No, ei se pahalta tunnu, vaan oikeastaan aika hyvältä. Helppo ja kiva pitää. Viimeistään tuleva kesä paljastaa että tuleeko tästä uusi lempparini.

Kangas on valmistettu Tampellassa, ja kuosin nimi on Tatjana. Olisi mielenkiintoista tietää että minä vuosina Tatjana on ollut tuotannossa. Mutta kovin retro se on, siitä ei mihinkään päästä. Ja kyllä oli ihana ommella laadukasta kotimaista puuvillaa. Kangasta jäikin vielä, en tiedä vielä mitä siitä tulee.

(Ja kun on itse tottunut tekemään, niin itse piti nytkin kuvat ottaa, vaikka olisi kerrankin kuvaajakin maisemissa. Niin että ihan minua saa syyttää mm. omituisesta kuvakulmasta.)