31.12.2010

Uusi, rojuttomampi vuosi!


Kuten lupasin, en aio ensi vuonna ostaa mitään turhaa. Mutta voisin myös yrittää päästä vanhoista turhakkeista eroon. En aio lähteä mukaan 100 tavaraa -haasteeseen, mutta tuntuu siltä, että jonkinlaista Suurta Puhdistusta on tehtävä. En ole himohamstraaja, eikä tavaroiden määrä sinällään ole ongelma. On vain jo pitkään ollut sellainen olo, että kaipaan selkeyttä ja tietynlaista minimoimista. Tai ainakin järkevää vaihtuvuutta ja uudistusta. Askeesiin en ryhdy enkä mukavuuksista luovu, mutta turhat rojut saavat nyt lähteä.

Nan oli vuoden ajan inspiroivan reipas ja poisti romuprojektissaan joka viikko kaksi tavaraa roskiin tai kierrätykseen. Näin aktiiviseen poistamiseen ei minulla ole tarvetta, mutta yhden idean varastan: jokaisen ostamani tavaran vastineeksi luovun jostain vanhasta. Aloitin jo!

Vaatekaapissani on tapahtunut pientä mylläystä. Sain siskon luona käydessäni häneltä yhden hameen, yhden puseron ja yhden topin. Siispä poistin kaapistani kierrätykseen kaksi hametta, neljä paitaa ja yhden topin. Ja poistettavaa jäikin vielä. Lisäksi ostin rintaliivit ja poistin roskikseen kahdet vanhat.

Ostin uuden kultaketjun, joten sain käyttöön vuosia laatikossa lojuneen rakkaan riipuksen. Heitin muutamia "koruja" roskiin ja vein kahdeksan jalometallista korua ystävälleni, joka on kulta- ja hopeaseppä. Pitkään olen noitakin koruja mukana raahannut, vaikka aivan turhia olivat. Esimerkkinä yläasteen luokkasormukseni. Se oli 1) hopeaa (ei minun metallini), 2) soikea ja 3) ruma, enkä ole pitänyt sitä yli kymmeneen vuoteen. On mukavaa tietää, että koruni pääsevät sulatukseen ja materiaaliksi uusiin koruihin. Korut, jotka ovat maanneet käyttämättöminä vuosia, saavat uuden elämän.

Tavarasaldo: -12 (5 tullutta, 17 poistettu)

30.12.2010

Tonttupajalla osa 4


Aina on tarvetta myös hieman pienemmille lahjoille, joita voi näppärästi lähettää postissa tai liittää isomman muistamisen kylkeen. Tänä vuonna tykästyin kovasti tekemiini enkeliavaimenperiin:


Niistä tuli hirmu söpöjä! Kaikki materiaalit löytyivät jo valmiina varastoista. Pienet ketjunpätkät irrotin Yves Rocherin tökeröstä ilmaiskorusta, avainrenkaat ovat kulkeutuneet ties mistä ja helmet olen hamstrannut joskus aikoja sitten. Vanhan kierrätystä tuli harrastettua myös mehiläisvahavoiteita valmistaessa:


Purkit ovat vanhoja kasvovoidepurkkeja, niitä kun aina silloin tällöin kuitenkin tyhjenee. Muutkin materiaalit löytyivät kotoa, ei tarvinnut kaupasta hakea. Viimeisimpänä vaan ei suinkaan vähäisimpänä esittelyssä vuoden 2011 kalenterit, joita valmistui kolme kappaletta:


Tulostin kalenteriruudukot kartongeille, joista en ole maksanut senttiäkään. Tein kierteet ilmaiseksi siskon Bind-it-all -laitteella. Valokuvat ovat ottamiani, ja teetätin ne kameraliikkeessä lahjakortilla, jolla sain 50 ilmaista valokuvaa. Valokuvakulmia sentään piti ostaa hieman lisää, kun vanhat loppuivat kesken. Hienot tuli, vaikka itse sanonkin!

Ensi jouluna onkin sitten taas uusi vuosi ja uudet kujeet.

27.12.2010

Tonttupajalla osa 3


Jo pitkään blogimaailman käsityöläiset ovat väkertäneet neulottuja ja virkattuja tiskirättejä. Kuten tavallista, seuraan muotia turvallisen välimatkan päästä, ja innostuin kokeilemaan rätin virkkausta vasta tänä vuonna. Mutta jäinkin sitten heti kirjaimellisesti koukkuun! Niinpä varaston langoista syntyi rättejä joululahjoiksikin:


Meillä on ollut kotona testikäytössä neljä rättiä, ja olen kyllä ollut hyvin tyytyväinen. Yksi rätti painaa noin 25 grammaa. Puuvilla imee hyvin kosteutta eikä nukkaa, ja rätti kestää kovaakin pesua. Ja tällaista kestorättiä tulee vaihdettua huomattavasti useammin kuin tavallista kaupan rättiä, eivätkä pöpöt siis pääse pesiytymään. Näitä tulee tehtyä varmasti lisää. Hieman hellävaraisempaan käyttöön valmistui kaksi kirjanmerkkiä:


Aidakangas on ystävältä, kirjontalangat ja satiininauhat vanhoista varastoista. Kirjanmerkit ovat kaksipuoleiset, ne ovat siis saman näköiset kummaltakin puolelta. Aidaa jäi vielä pikkuinen siivu, ehkä siitä tulee jotain ensi jouluksi. Metta sai käydessään lahjaksi kaksi hyvin jännittävän väristä lautanauhaa:


Niille jotka eivät tiedä: lautanauhoja voi käyttää niin kuin muitakin nauhoja tai köysiä. Siis vaikkapa pukujen koristeina (näitä ehkä ei keskiaikapukuun voi laittaa koska ovat väreiltään erikoiset), laukkujen ja pussien hihnoina, koirien taluttimina, vöinä, ripustimina ja kiinnittiminä. Minulla on yksi pitämässä vieraspatjaa rullalla. Nauhat pakkasin pieniin rasioihin, joiden ainekset löytyivät myös vanhoista varastoista:


Metta vei nauhat, mutta jätti laatikot. Niinpä voin käyttää niitä ensi vuonnakin, loistavaa!

26.12.2010

Tonttupajalla osa 2


Tonttupajalla valmistui tietysti myös villasukkia!


Miehen siskonpojalle valmistui pikkiriikkiset sukat, koko noin 1-vuotiaan. Kun ei ole mitään käsitystä pienten sukkien oikeasta koosta, oli Novitan sukkamittataulukko suurena apuna. Lankana on Novita Wool, puikot 3,5 mm ja painoa sukilla yhteensä vain 33 grammaa. Tummansininen lanka oli lahjalankaa, valkoinen ja vaaleansininen vanhoja varastoja. Niin ikään lahjalangasta (kiitos, Omppu!) syntyi kahdet raitasukat kokoa 38.


Ja juuri ennen kuin mies karkasi kotipuoleensa pyhiksi, ehdin saada valmiiksi hänen sukkansa. Koko on 46 ja silmukkamääriä miettiessä apuna oli toinen sukkamittataulukko.


Langat jälleen vanhoista varastoista, seitsemää veljestä. Painoa sukille tuli 135 grammaa, puikot 3,5 mm. Näitä tehdessä tajusin, että olen ilmeisesti aina aikaisemmin tehnyt vahvistetun kantapään hieman väärin! Tästä lähin teen sen oikein.

Lisäksi lahjoitin yhdet tummanharmaat kynsikkäät kokoa mies, mutta niistä en tajunnut ottaa kuvaa.

25.12.2010

Tonttupajalla osa 1


Nyt kun lahjukset ovat kulkeutuneet oikeille omistajilleen, on aika paljastaa mitä täällä on puuhailtu pitkin vuotta. Tavoitteeni oli, etten ostaisi joulumuistamisia varten mitään uutta, vaan tekisin kaiken vanhoista tai ilmaisista materiaaleista. Joitakin myönnytyksiä olen tehnyt, mutta melko pitkälle pärjäsin hamstraamillani kamoilla.

Joulukortteja varten kaikki tarvittava löytyi jo kotoa.


Näitä valmistui enemmänkin, tässä vain esimerkit malleista. Lähetin kyllä muutaman ostokortinkin, kun löysin niin söpöjä. Joidenkin korttien mukana lähti huopasydänheijastin. Sydämet ovat neulahuovutettuja, ja ompelin niihin heijastinnauhaa. Takana on hakaneula, jolla heijastimen saa kiinni sekä kortissa olevaan nauhaan että myöhemmin toivottavasti johonkin fiksumpaan paikkaan.


Villa on vanhoista varastoista, samoin hakaneulat, nauhat ja korttipaperit. Vain heijastinnauhaa piti ostaa, ja sitä jäi vielä jäljellekin. Luulenpa, että näitä sydänheijastimia kulkeutuu pukinkonttiin ensi vuonnakin.

23.12.2010

Älä osta mitään turhaa


Samma muistuttaa siitä, että omaa kuluttamistaan on syytä tarkkailla hieman useammin kuin yhtenä päivänä vuodessa. Vastasin haasteeseen: tavoitteenani on, etten tee turhia hankintoja vuoden 2011 aikana.

Kuten Sammakin huomautti, voi olla vaikeaa määritellä mikä on turhaa ja mikä ei. Ainakaan mitään yleispätevää määritelmää ei voi esittää. Paitsi ehkä tämän: mikä ei ole tarpeellista, on turhaa. Ja tällä on hyvä mennä eteenpäin.

Olen köyhä ja opintovelallinen opiskelija, ja olen tottunut kurinalaiseen kitkuttamiseen. Pelkästään tarpeeseen ostaminen on tuttua. Se ei ole ollut valinta, vaan pakko. Siksi uskon pärjääväni ensi vuodesta ja tästä haasteesta vähintään kohtalaisesti (pieniä lipsahduksia on itselleen sallittava, se on selvä).

Tärkeintähän tässä onkin nyt se, että tulee ehkä mietittyä laajemminkin kulutustottumuksiaan. Ja tosiaan vähän useammin kuin yhtenä Älä Osta Mitään -päivänä.

Tuliko sinulle joulusta ostokrapula? Hirvittääkö, kuinka paljon rahaa meni lahjoihin, ruokiin ja juomiin? Olisiko ne rahat voinut käyttää viisaamminkin? (Olen kovasti tyytyväinen siitä miten sain omat joulumuistamiseni hoidettua köyhäilyprojektini mukaisesti, mutta siitä lisää myöhemmin kun lahjat on avattu.) Nyt jos koska on hyvä aika aloittaa miettiminen, osallistu reippaasti haasteeseen!

22.12.2010

And the winner is...


Tiedättekö! Voitin viime lauantaina lotossa! Minulla oli rivilläni viisi oikeaa numeroa, ja se antoi voittosummaksi 51 euroa ja 50 senttiä. Kyllä oli hurjan hienoa! Ehdin siinä jo hetken miettiä, että voi sentään, olisi nyt ollut yksi numero enemmän, niin voittosumma olisi ollut moninkertainen.

Sitten kuulin luokkatoveriltani, että hänen isäpuolensa oli saanut kuusi oikein - ja kironnut niin maan perusteellisesti, että korvat soivat siinä taloudessa varmaan vieläkin. Niinpä, harmittaahan se, kun jättipotti jää yhdestä numerosta kiinni. Siispä olinkin erityisen tyytyväinen omaan riviini. Se tuntui sentään oikealta voitolta. Kakkoseksi jäänyt oli pettynyt, hopea oli häpeä ja harmi.

Nyt on kyllä melkoinen lottovoittajaolo muutenkin. Selvisin hienosti syyslukukaudesta ja edessä on kahden viikon joululoma. Takaraivossa jäytää keskeneräinen opinnäytetyö ja se, ettei minulla etsinnöistä huolimatta ole työharjoittelupaikkaa kevääksi. Mutta yritän silti ihan oikeasti levätä ja nauttia ansaitsemastani vapaasta.

Löllöttelen kotona, askaroin kaikkea pientä, saunon, vastaanotan vieraita ja käyn itse vieraisilla (en vieraissa), syön herkkuja ja pusutan miehen puhki.

19.12.2010

Ohjeita emännälle osa 15


Vuonna 1953 julkaistu Emännän tietokirja kertoo hyvistä puhelintavoista:

"Puhelinsoittoon vastattaessa on sopivaa ilmoittaa heti numero tai nimi, jotta langan toisessa päässä oleva henkilö olisi selvillä siitä, onko soittanut oikeaan paikkaan. Täten edellisen ei myös tarvitse käyttää kysymystä: 'Missä on?' Ellei puhelimeen haluttu henkilö ole tavattavissa, voi pyytää itselleen soittamaan tai ilmoittaa itse soittavansa myöhemmin.

On epäkohteliasta vaatimattomuutta olla ilmoittamatta nimeänsä, varsinkin jos sitä tiedustellaan. Kukapahan ei olisi saanut vastaukseksi tiedusteluunsa, minne kysytty henkilö kotiin palattuaan voi soittaa: 'Kiitos, soitan myöhemmin!' Tällainen vastaus on epähieno ja saattaa monesti tuottaa aiheetonta mieliharmia ja päänvaivaa henkilölle, joka kotiin tultuaan kuulee itselleen soitetun, mutta ei saa tietoonsa soittajan nimeä.

Kun nainen soittaa toiselle tutulle naiselle, hän ei käytä puhelimessa itsestään minkäänlaista arvonimeä, vaan sanoo esim. 'Täällä Eeva Kansalainen.' Monet herrat ilmoittavat mielellään virka- tai arvonimensä sukunimensä ohella, mikä usein on jopa välttämätöntäkin, kun kysymyksessä ovat liike- tai virka-asiat, mutta soitettaessa naiselle ei tällainen tapa ole aina paikallaan.

Puhelimessa on koetettava puhua mahdollisimman selvästi ja asiallisesti. Kaikki tuhanpäiväinen jaarittelu on ehdottomasti julistettava pannaan. Liikeasioissa ei yleensä pidä vaivata henkilöitä soittamalla heidän kotiinsa, toimistot ovat sitä varten. Ei ole myöskään aina paikallaan soittaa yksityisasioissa toimistoon, jos asianomaisella on kotiinkin puhelin.

Ei pidä myöskään kovin myöhään, esim. kello 22 jälkeen, eikä liian varhain ennen kello 8:aa tai 9:ää häiritä ketään puhelinsoitolla, ellei ole kysymyksessä erittäin tärkeä asia."


Monella olisi mielestäni opittavaa näistä vanhoista ohjeista. Yllättävän usein kuulen tarinoita siitä, että yöunet ovat häiriintyneet joidenkin kännisoittojen takia. Minusta se on ihmeellistä, sillä itse suljen puhelimeni aina yöksi. Minulle ei tarvitse kenenkään soitella keskellä yötä, kun nukun. Jos jollakin on oikeasti hätä, hän soittakoon hätänumeroon. Jos ei ole oikeasti hätä, asia ehtii odottaa aamuun. Ja kännissä minulle ei tarvitse kenenkään soitella päivälläkään, saati sitten yöllä.

Puhelimen sulkeminen elokuvissa tai teatterissa on minulle itsestäänselvyys. Monelle ei tunnu olevan, ikävä kyllä. Samoin moni voisi minun mielestäni opetella sitä, ettei räplää puhelintaan alvariinsa jos on esimerkiksi ystävänsä kanssa kahvilla. Minusta se on moukkamaista ja ilkeää sitä toista kohtaan, kun se toinen on ehkä odottanut tapaamista kovasti ja toivoo saavansa ystävänsä jakamattoman huomion. Jos on kerta sopinut tapaamisen, niin voisi sitten olla oikeasti läsnä. Puhelimen kanssa on kurja kilpailla huomiosta.

Ymmärrän, että joillain työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä, ja työpuheluita pitää ottaa vastaan vapaa-ajallakin. Minusta pitäisi kuitenkin ehdottomasti pyrkiä siihen, ettei vapaa-ajalla hoideta työpuheluita. Kodin rauhoittaminen kotiasioille on tärkeää, se on ymmärretty jo 50-luvulla, ja siitä pitäisi nykyaikanakin pitää kiinni.

Ja se puhelimessa jaarittelu... Se on minusta mukavaakin, jos paikan valitsee oikein. Bussissa, junassa tai muutenkaan julkisilla paikoilla ei mielestäni ole sopivaa suureen ääneen huudella yksityisiä asioitaan. Ehkä joidenkin mielestä on näppärää jutella kulkeissa kaikki asiansa, mutta minä haluan rauhoittaa puhelut sellaiseen hetkeen, ettei minun tarvitse miettiä kauppaostoksia, liikennettä tai muutakaan ympäröivää maailmaa siinä samalla.

Puhelin on ihana laite, en siitä luopuisi. Mutta minä haluan hallita puhelinta, eikä puhelin saa hallita minua.

16.12.2010

Tasan on


Satuin eilen katsomaan lämpömittaria hyvään aikaan:


Tänään on ollut ulkona lämpimämpää kuin eilen.

15.12.2010

Vaihtotalous kunniaan!


No jopas löytyi loistopaikka: Netcycler! Keväällä 2010 avattu sivusto saavutti tietoisuuteni vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Kyseessä on siis vaihtokauppojen sivusto, jossa voit päästä eroon sinulle tarpeettomasta tavarasta ja saada jotain haluamaasi vaihdossa. Rahaa ei tarvita, rekisteröityminenkin on ilmaista. Ehdottoman loistavaa toimintaa!

11.12.2010

Lumen ääni


Otetaanpa ihminen, joka ei ole koskaan nähnyt lunta tai kävellyt sen päällä. Sitten soitetaan sellaiselle ihmiselle sitä ääntä, jonka jokainen suomalainen tunnistaa: lumen narskuminen jalan alla. Mitä sanoisi se ihminen, joka ei ole koskaan kokenut lunta tai sen ääniä? Mistä luulisi sen narskeen tulevan?

10.12.2010

Ihana perjantai


Koulupäivä oli tavallista lyhyempi, ja ehdin kotiin kun aurinko vielä ylttyi pikkuisiin tyräkinpoikasiin.


Leivoin omenapiirakan, imuroin, pesin keittiön ja eteisen lattian ja kuurasin vessan.

Mies on työpaikkansa pikkujouluissa, viihtyy siellä varmasti huomiseen saakka. Ilta, asunto ja saunavuoro ovat siis yksin minun. Samoin päänsärky, josta kärsin kolmatta päivää.

6.12.2010

Pikkujouluja


Tuntematon sotilas ei mennytkään nauhalle niin kuin piti, joten itsenäisyyspäivän ohjelmani muuttui dramaattisesti. Sniff. Nauhoitus olisi ollut tarpeen, sillä olimme juuri ohjelman tullessa miehen ystävien uutta asuntoa ja uutta vauvaa katsomassa. Paikalla oli kovasti muitakin, joten samaan syssyyn tapasin paljon uusia ihmisiä.

Perjantaina oli yhdet pikkujoulut ja eilen toiset. Varsin maltillisesti juhlittiin, mutta siihen malliin tässä kuitenkin on ollut ohjelmaa, että näin kolmen päivän vapaan jälkeen kaipaisi vähän lisää vapaata että ehtisi ihan vain levätäkin. Kolmannet pikkujoulut ajattelin vielä katsoa, ja sitten saa riittää tältä vuodelta. Ei sitä kivaakaan määrättömästi jaksa!

4.12.2010

Oodi


Olen aiemmin ollut ihan sitä mieltä, että niin kauan kuin minulla on kaksi tervettä kättä, ei talouteen tarvita astianpesukonetta. Nyt, kun olen täällä saanut tottua kyseiseen laitteeseen, myönnän olleeni ennakkoluuloinen ja typerä. Tästä lähin laulan ylistyslauluja astianpesukoneelle ja julistan sen taivaallista ihanuutta! Se ei ainoastaan säästä aikaa vaan myös hermoja. Ja voi olla, että se myös osaltaan ylläpitää kotirauhaa. Loistovehje! (Älä vain ikinä hajoa.)

29.11.2010

Kuvailua


Minulla ja miehellä on mukava yhteinen harrastus: valokuvaaminen. Mies on hifistinä tehnyt kuvaamisestakin välineurheilua, ja hänellä on kaksi laadukasta digijärkkäriä. Minulla on sitten pieni vaaleanpunainen pokkarini. Mutta tärkeintähän ei olekaan vehkeen koko, vaan se kuinka sitä käyttää!

Ihan parasta yhteisessä harrastuksessa on se, että voimme innostua samasta asiasta ja puuhastella yhdessä. Saamme ideoita toisiltamme ja yhdessä tulee kuvattua selkeästi enemmän kuin yksin. On kivaa, että voimme lähteä yhdessä kuvausretkelle ja löytää ympäristöstä tallentamisen arvoista kauneutta, joka muuten saattaisi jäädä näkemättä. Viikonloppuisin aamupalatkin saattavat venyä, kun kesken kahvinkeiton pitää jäädä kuvaamaan:

Eilen tuli tehtyä pieni kuvauskierros lähimaastossa. Oli melkoisen kylmää, mutta kovin kaunista. Aurinko paistoi jo melko matalalta, joten valo oli kameralleni pieni haaste. Vaan sain minä silti reissusta muutaman kuvan, joista tietyllä tapaa paras oli tämä tyhjä pullo:


Serve chilled.

25.11.2010

Kana on vuoden kasvis


Koulun kasvisruoassa oli tänään käytetty kanalientä. Ainesosaluettelossa oli lisäyksenä, että kyseessä on liemi jossa on keitetty kanan luita. Ilmoitin asiasta ravintolapäällikölle. Hän tuijotti ensin hetken epäuskoisena ainelistaa ja kertoi sitten puhuvansa kokin kanssa. Syytä olisi. Ehkä huomenna on tarjolla HK:n sinistä, sehän on tunnetusti Suomen suosituin vihannes...?

(Ja ei, en olisi kuollut jos olisin syönyt kanalientä. Tämä on periaatekysymys. Kasvisruokana tarjoillussa ruoassa ei tosiaankaan kuulu olla eläimiä tai niiden luumehuja.)

24.11.2010

Kirjoitan, siis olen


Mies kysyi minulta että vieläkö osaan kirjoittaa kaunoa. Pidin kysymystä hiukan hassuna. Totta kai osaan! Tyyli tosin on ihan oma eikä ehkä kovinkaan lähellä sitä mitä koulussa aikoinaan opin. Tässä teille käsialanäytettä, klikkailkaa suuremmaksi (kuva on kamala, mutta kai siitä selvän saa):


Käsin kirjoittaminen on jäänyt hieman taka-alalle, kun olen oppinut suhteellisen nopeaksi näppiksen kanssa ja kone on koko ajan käden ulottuvilla. Mutta kynään tartun edelleen hyvin mieluusti ja kirjoittaminen tuntuu mukavalta. Kaikki koulumuistiinpanot teen edelleen oikein mieluusti käsin - en vaihtaisi koneeseen vaikka voisin.

Bussissa nähtyä


Näin äsken bussissa äidin, joka juotti vaunuissa tököttävälle (ei voi sanoa istuvalle, koska toukka oli topattu niin kovasti ja vällyjen välistä pilkotti vain pieni naama) jälkikasvulleen keltaista Jaffaa. En tiedä teistä, mutta minusta siinä oli jotain häiritsevää. Mielestäni limppari ei ole hampaattomien taaperoiden juoma. Tai ehkä olen vain missannut sen suuren uutisen, että nykyään hiilihapotettuja sokerilitkuja suositellaan imeväisikäisille. Enhän minä mitään lasten kasvatuksesta tiedä.

19.11.2010

Ylläri


Sain kesken koulupäivän mieheltä tekstiviestin:

"Me mennään tänään ulos seitsemältä. Mä laitan kauluspaidan ja sinä saat jännätä, että minne. Ei hätää, en vie sinua mihinkään baariin ;)."

Selevä! Sen verran sain tietää, että lähtö on kuudelta, ennen lähtöä on hyvä syödä hiukan ja jotain vähän siistimpää sopii laittaa päälle. En pistänyt iltapukua, sillä mies hyväksyi hieman arkisemman vaatekertani.

Ja vei minut sitten Tampere-talolle katsomaan Suomen Kansallisbaletin versiota Joutsenlammesta.

O__o

On minulla vaan aika ihana mies.

17.11.2010

Nyt meni hermo


Tiedätteko mikä ärsyttää kamalasti?

Se, ettei viitsitä ilmoittaa vaikka ollaan myöhästymässä sovitusta tapaamisesta tunnilla. Se, ettei edes älytä olla pahoillaan kun neljäkymmentä minuuttia odotettuani soitan kysyäkseni että missäs sitä ollaan. Se ärsyttää, kun unohdetaan koko tapaaminen eikä vuorokauteen vastata kyselyihini. Johan siinä ehdin huolestua että jotain vakavaa on tapahtunut! Se ärsyttää, kun ei vaivauduta edes kertomaan että ollaanko tulossa paikalle vai ei. Se ärsyttää, kun sovitut jutut tehdään vasta sitten kun erikseen niistä muistutan. Se ärsyttää, että huolettomasti hukataan materiaali, jonka olen toimittanut, ja hukataan vielä sitten se minunkin materiaalini, jota olen hävitettyjen tilalle lainannut. Ja vielä kuvitellaan että jatkossakin jeesaisin!

Tulee väistämättä sellainen olo, että tietyt ihmiset eivät kunnioita minun aikaani eivätkä sitä vaivaa, minkä olen nähnyt asioiden järjestämiseksi.

Että onko kiva. No ei ole.

15.11.2010

Läpirääkkimine


Olin tänään luokkatovereitteni kanssa seuraamassa kaupunginvaltuuston kokousta. Siellä oli esillä vuoden 2011 talousarvio ja muuta "mielenkiintoista". Seurasimme kokousta kaksi tuntia, eikä se ehtinyt avauspuheenvuoroja pidemmälle. Sinällään harmi, sillä olisi ollut ihan hauska kuulla avointa keskustelua ja varsinaista päätöksentekoa.

Muuten melko kuivaan taloustekstiin toi lisäväriä Perussuomalaiset ry:n valtuustoryhmän puheenjohtaja, joka laukoi sellaisia älyttömyyksiä joihin vain persut kykenevät. Vaikka kokouksen aiheena oli tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista ja muiden verojen perusteista päättäminen sekä vuoden 2011 talousarvion hyväksyminen, onnistui pj omassa puheenvuorossaan ottamaan varsin voimakkaasti kantaa maahanmuuttoon.

Vapaasti lainaten: Saksan liittokansleri Angela Merkelin mukaan monikulttuurisuus on epäonnistunut Saksassa, ja Tampereen pitäisi ottaa oppia saksalaisten virheistä. (Toisin sanoen monikulttuurisuutta ei täällä kannata edes yrittää saatika millään muotoa kannattaa.) Lisäksi muiden puolueiden tulisi tiukentaa maahanmuuttolausuntojaan, jotta äänestäjät eivät valuisi muilta puolueilta persuille. Ehdotukset saivat osakseen "just joo" -tyylistä naurua.

Siinäpä ne parhaat palat, loput turinat löytyvät kolmen sivun mittaisesta raportista, jonka jouduin kokouksesta kirjoittamaan äidinkielen opettajalle. Jippijee. (Kirjoitin myös kaksi sivua kurssipalautetta samaiselle opettajalle. Oli vähän asiaa.)

Kyllä koulu on sitten kivaa. Kello on usein seitsemän ennen kuin olen saanut läksyt tehtyä, ja nyt pitäisi sitten vielä lukea keskiviikkona olevaan englannin kokeeseen. Perusenglannista selviän kyllä lukemattakin, mutta nyt on mukana niin paljon ammattisanastoa että on pakko lukea. Vapaaehtoiset varaukset, arvonkorotusrahastot ja satunnaiset erät ovat hiukan hämäriä suomeksikin, saatika sitten englanniksi.

Kokeita tuntuu olevan koko ajan. Kun yhdestä selviää, pitää jo valmistautua toiseen. Tähän mennessä arvosanat ovat olleet ihan odotettuja ja hyviä (ja niitä ei niin hyviä olen voinut paikata kiitettävällä tuntiaktiivisuudella), toivottavasti hyvä flow jatkuu. Ei vaan jaksaisi alvariinsa lukea.

13.11.2010

Kunnon juttu


Lokakuun loppupuolella oli Aamulehdessä hyvä juttu kuntobonuksista, joita Pekkaniska Oy maksaa työntekijöilleen. Voi monen mielestä kuulostaa hurjalta tuhlaukselta, kun firma laittaa bonuksiin 200 000 euroa vuodessa. Mutta ilmeisesti se kannattaa, sillä rahaa on jaettu vuodesta 1989 lähtien ja tulevaisuudessa jaetaan vielä enemmän kuin nyt. Oli mukavaa lukea työnantajasta, joka panostaa työntekijöiden hyvinvointiin.

Klikkaa kuva isommaksi ja lue itse!


Koulussa opittua


Tiedättekö mikä on Maija Mehiläisen isän nimi?

No tietenkin Faija Mehiläinen!

7.11.2010

Väliaika


Puuh.

Helppoa se on muuttaa tyhjään asuntoon, kun saa vain lykätä tavaransa kaappeihin. Hiukan haastavampaa on muuttaa jo valmiiksi täyteen asuntoon. Omat tavarat saa sulloa kaappiin vasta kun sinne on Isolla Kädellä raivattu tilaa. Siksi täällä on edelleen tavaroita siellä minne ne eivät kuulu, vaikka tuntuu että olen huhkinut jo ihan riittävästi. Viikonloppu ei riittänyt siihen, että olisin saanut keittiönkin kuntoon.

Mies osti laihtuneelle säkkituolille 150 litraa ruokaa. Harmi etten ollut näkemässä sitä, kun mies askarteli sisukset tuoliin. Ehkä noin sata litraa meni oikeaan osoitteeseen, hiukan meni ohi. Valkoisia styroxpalloja löytyy joka paikasta (varmasti vielä ensi juhannuksenakin). Ensi kerralla varmistan, että olen paikalla oikeaan aikaan. Otan hyvän asennon sohvalla ja kuvaan koko projektin. Siitä riittäisi hupia varmasti teillekin.

4.11.2010

Hiljattain nähtyjä


Machete
Äijäilyä potenssiin kymmenen! Sellaista machoilua, että naisillekin kasvaa pallit ja niihin karvaa. Loistavaa viihdettä, joka lähti yhdestä feikkitrailerista ja päätyi elokuvaksi. Ei taida ottaa itseään vakavasti missään kohdassa, vaan rymistelee eteenpäin aina vaan uskomattomampana. Kannattaa katsoa porukalla, saa paremmat naurut.

How to train your dragon

Ihana! Ei kaipaa 3D-näkyvyyttä, menee ihan tavan moodissakin. Söpö ja monella tasolla toimiva. Vaikka pidän kovasti oikein vanhoista piirretyistä, on näissä nykyanimaatioissa imua. Koen olevani siinä mielessä onnekkaampi kuin nykymuksut, etten pidä henkäisevän kaunista kuvastoa itsestäänselvyytenä, vaan jaksan edelleen olla sen edessä "ooh" ja "aah". Hauskat hahmot ja osuvaa huumoria.

Centurion
Ihan yllättävän hyvä. Komea, jos ei mitään muuta. Paljon lainattu Gladiaattorista, enkä siitä valita. Elokuva on suureksi osaksi sitä, että juostaan jotakin karkuun tai jotakin kiinni - hienoissa maisemissa ja eeppisen musiikin säestämänä tietenkin. Veri on punaista ja sitä on paljon. Menee machoilun puolelle, mutta ihan sopivasti. Vihollisia kaadetaan vaikka oma henki on ollut lähdössä jo ainakin muutamaan otteeseen. Vähempää ei toki voi Rooman valtakunnan sotilailta odottaakaan.

Toy Story 3
Parhautta. Imdb:n 8.8 tähteä kymmenestä ei ole ollenkaan liikaa. Mahtavia oivalluksia, hauskoja pieniä huomioita, kivaa seurattavaa isollekin ihmiselle. Oikeasti jännä, koskettava ja hauska.

Knight and Day
Tässä juonen seuraamiseen ei tarvita aivoja. Kerrassaan mainiota ajanvietettä siis! Tasainen puksuttelu muutamalla ihan oivallisella kohtauksella. En ole ihan varma onko tämä tehty tosissaan vai kieli poskessa, vaan ei sen väliä. Toimii kuin poni! Cruise on samanlainen kuin aina toimintapätkissä, ei siis tarvitse sulatella mitään uutuuksia. Välillä ihan herttainenkin elokuva. Ja minähän pidän onnellisista lopuista.

2.11.2010

Yhtenä aamuna heräsin basistina


Niin! Bändillämme on nyt nimikin. Anonyymiyden anonymiteetiön anomuumiuden Ollakseni salaperäinen en paljasta mikä se on, mutta voin kertoa että se löytyy bändirekisteristä. Eikä ollut helppoa sitä nimeä keksiä! Tai voi, keksittiinhän me parisataa nimeä, mutta että saatiin niistä sitten yksi jota ei ole kellään muulla ja jonka alla kaikki suostuvat soittamaan. Se oli melkoinen temppu se.

Ja niin! Minulle kerrottiin tässä taannoin, että soitamme doom metallia. Olen siis doom metal -basisti. Eipä kyllä uskoisi ensi näkemältä. Eikä ehkä toiseltakaan näkemältä.

Tänään törmäsin tuttuun kun olin menossa treeneihin basso selässäni. Käytiin lyhyt sananvaihto:

Tuttu: en tiennyt että soitat.
Minä: no yllätyksenä se tuli vähän itsellekin.

31.10.2010

Vrooom!


Avainnippuni on laihtunut. Luovutin eilen entisen asuntoni avaimet uudelle asukkaalle. Jotenkin haikea olo siinä kuitenkin oli, kun sellaisen osan omasta elämästään jätti taakseen.

En ole ehtinyt intoilla siitä, että pääsin ajamaan autoa! Itse asiassa pakettiautoa, kun sellainen oli muuttoa varten vuokralla. Olen ajanut autolla viimeksi seitsemän vuotta sitten, sinä syksynä kun muutin Tampereelle. En siis tosiaankaan lähtenyt pakulla liikenteen sekaan pyörimään, vaan kiertelin viitisen minuuttia Pirkkahallin parkkipaikalla ja jätin muuttoajot miehelle.

Voi että oli hauskaa! Melko monelle ystävälle on tullut ihan yllätyksenä se, että minulla ylipäätään on ajokortti. No eipä sitä tule maininneeksi, kun en täällä ajele. En tarvitse autoa, eikä minulla ole siihen varaakaan.

Mutta ajaminen on kivaa. En pidä kyydissä istumisesta, silloin minun tulee helposti huono olo. Mutta ajaessa ei tule öklö olo. Ajoin aikoinaan paljonkin ja oikein mielelläni, kesät ja talvet. Parasta oli valoisina kesäiltoina, kun edessä oli vain tyhjä maantie eikä ollut mihinkään kiire (mutta sai silti painaa kaasua reippaasti). Välillä kaipaan auton rattiin, vaikken enää oikeastaan muistakaan kuinka ajetaan.

Mutta niin minä vain hurruttelin parkkipaikalla, vaihdoin vaihteita ja kääntelin rattia. Menin eteen ja vähän taaksekin isolla autolla. Hihii.

29.10.2010

Linkkivinkki


Ohjehaku.

Hyötyä ja hupia moneksi päiväksi ja illaksi!

24.10.2010

Oma logiikka


Olen kova arkistoimaan ja mapittamaan, mutten halua olla liian itsestäänselvä. Eihän siinä olisi mitään hauskaa. Siksi mappini näyttävätkin tältä:


21.10.2010

Muutto on muistipeli


Ei tunnu oikein lomalta tämä loma. Päivät ovat lyhyitä, kun pakkaa koko omaisuutensa. Aamusta iltaan olen järjestellyt, siistinyt ja pakannut, eikä aikaa ole oikein riittänyt mihinkään muuhun. Vielä viikko sitten suhtauduin muuttoon varsin optimistisesti, kymmenien kilojen kirjapinoja siirrellessä on hymy hiukan hyytynyt. Että voivat vaatteetkin painaa aivan julmetusti!

Pakkaamiseen olisin saanut kyllä apuakin, mutta teen sen (samoin kuin purkamisen) mieluiten itse. Vain niin voin muistaa missä mikin tavara on. Ja kyllä minä melko hyvin muistankin.

En usko että minulla olisi mitenkään poikkeuksellisen hyvä muisti. Uskon että kyse on enemmänkin järjestyksestä, siitä että kaikelle on paikkansa. Kun mies saattaa hyvinkin pyöriä ympäri kämppää kymmenen minuuttia etsien tulitikkuja, joita hän muistelee jossain olevan, minua huvittaa ja ihmetyttää. Ei minun tarvitse etsiä tulitikkuja, kyniä, saksia, kuusiokoloavainta tai pikaliimaa, sillä minä tiedän missä ne ovat. Ne ovat aina omalla paikallaan.

Tai siis ovat aina olleet. Ja yritän toki pitää ne jatkossakin järjestyksessä, mutta se voi varsinkin alkuun olla hankalaa, kun tavarat vielä hakevat paikkaansa. Alun jälkeenkin se voi olla haastavaa, jos mies kuljettelee tavaroita ympäriinsä eikä palauta niitä paikoilleen. Sitten minun täytyy muistaa mitä mies on kuljettanut ja minne. Yleensä muistan senkin.

Neurologi sanoi että minulla on poikkeuksellisen hyvin järjestäytyneet aivot. Se kuulostaa juuri siltä, minkä elämässäni huomaan. Muistan hyvin asiat, jotka olen saanut itse lokeroida ja järjestää. En edelleenkään osaa sijoittaa kartalle Joensuuta, New Yorkia tai Argentiinaa, ja joudun aina tarkistamaan jostain että minä vuosina se ensimmäinen maailmansota käytiinkään, mutta kotonani en hukkaa mitään.

Kaikki on nyt pakattu, huomenna kannetaan. Olisi kivaa, jos sen jälkeen voisi heittäytyä levolle ja viettää kaksi viimeistä lomapäivää oikeasti lomaillen. Mutta nythän se sählinki ja säätäminen vasta alkaa.

17.10.2010

Valkoisen vallankumous


Sisustuslehdissä näkyy usein asuntoja, joiden pääväri on valkoinen ja sen valkoisuuden keskelle on ripoteltu väripilkkuja. Minulla valkoinen on yleensä ollut se efektiväri. Pidän sisustuksessa vahvoistakin väreistä, kunhan ne ovat tasapainossa keskenään ja sopivasti maanläheisiä. Valkoista olen käyttänyt hyvin vähän missään kalusteissa tai tekstiileissä, ja niissäkin mieluummin luonnonvalkoista kuin kirkkaanvalkoista. Minulla ei ole valkoisia päällysvaatteita ja taannoin valkoiset alusvaatteetkin ovat pyykissä värjäytyneet hieman harmahtaviksi (en ikinä saa kasaan koneellista valkopyykkiä).

Miehen asunnossa - tulevassa kodissani - valkoinen on suuressa roolissa. Lattiat ovat valkoiset ja valkoisia kalusteita on paljon. Ei mies värejä pelkää, niitä on käytetty kyllä reippaasti. Mutta rakkaus valkoiseen näkyy - ja tarttuu.

Ompelin juuri jättityynyihin uudet päälliset valkoisesta vakosametista. En olisi koskaan aiemmin edes harkinnut sellaista, mutta nyt valkoinen väri oli itsestäänselvä ja ainoa oikea valinta. Luultavasti tuskastun viimeistään kahden viikon kuluttua, kun päälliset keräävät kaiken pölyn ja nöyhdän itseensä, mutta nyt ne näyttävät hirmu hienoilta. Pörröinen valkoinen on kaunis ja pehmeä, ei liian kirkas.

Kiiltävää valkoista haluan nähdä lähinnä kylpyhuoneessa. Siksipä lähden nyt sitä jynssäämään.

15.10.2010

Ah!


LOMA!!

Nyt lepään. Maanantaina aloitan muuttohyörinän.


12.10.2010

Viikon jännä


Tänään näin ja koin jotain perin merkillistä. Luokka- ja ikätoverini vapisi jännityksestä puhuessaan minulle. Siis tärisi niin kovasti, että pelkäsin hänen kaatuvan.

Menemättä nyt tilanteen yksityiskohtiin voin kertoa, että olin aiemmin päivällä täysin tietämättäni ja aivan vahingossa loukannut häntä kysymykselläni, jonka olin esittänyt muutamalle muullekin. Sitä kun ei voi aavistaa, että toinen saattaa loukkaantua kysymyksestä jonka tyyli ja asiasisältö on suurin piirtein sama kuin kysymyksessä "miksi sinua ei näkynyt eilen koulussa" tai "mitä aiot tehdä syyslomalla" tai "kuinkas perhe jaksaa".

Vaikka kysymykseni oli aivan viaton ja asiallinen, kollega oli siitä loukkaantunut joidenkin raskauttavien asianhaarojen vuoksi. Sitten hän oli tunnin verran kerännyt rohkeutta ja otti asian esille välitunnilla. Häneltä vaati ilmeisesti aivan käsittämättömän paljon kanttia tulla sanomaan, että olin temmeltäessäni tallonut vähän hänen päälleen.

En ole ikinä nähnyt ihmisen tärisevän niin lujaa silkasta jännityksestä ja pelosta. Enkä ikinä ole kuvitellut, että minä olisin niin pelottava että edessäni pitää seistä alahuuli väpättäen ja kurat housussa.

Jos olette kuvitelleet, että liioittelen kun kerron luokkatovereitteni lammasmaisuudesta, niin en tosiaankaan liioittele. Tällaisten ihmisten kanssa minun pitää tehdä yhteistyötä.

Tosin tässä kohtaa voisi sanoa että lammas terästäytyi ja löysi itsestään hurjasti voimaa. Itse liiasta kiltteydestä kärsineenä tiedän kyllä miten vaikeaa on älähtää, vaikka aihettakin olisi. Aplodit ja hatunnosto siitä siis luokkatoverilleni, kun sanoi suoraan minulle että käytökseni harmitti häntä. (En kyllä edelleenkään tiedä miksi hän loukkaantui, kun ei perimmäisiä syitä kertonut, mutta ei sillä olekaan väliä.)

Lähinnä minua vain ihmetyttää. Ihmetyttää tämä absurdi olo. Ja jännittää kollegan puolesta. Minä olen kuitenkin luokkatoverilleni jo yli vuoden ajalta tuttu, olemme tehneet paljonkin hommia yhdessä, enkä tietääkseni/toivoakseni ole maailman pelottavin ja vaikeimmin lähestyttävä ihminen. Jos tämmöisen asian kanssa ja minut kohdatessaan menee ihan veteläksi ja näyttää siltä että tarvitsee tukea/lisähappea/oksennusastian, niin kuinka ihmeessä voi selvitä tässä maailmassa? Kuinka ihmeessä nuo pärjäävät elämässä? Sitä minä vaan mietin.

11.10.2010

Viikon teema


Nyt on energiansäästöviikko! Osallistu sinulle parhaalla tavalla ja muista että pienet teot merkitsevät yllättävän paljon.

Olen tänään yrittänyt säästää omaa energiaani touhuamalla mahdollisimman vähän. On sellainen inhottavasti pre-kipeä fiilis, enkä ollenkaan pidä siitä. Mies selvisi juuri pari viikkoa kestäneestä taudistaan, joten kaipa flunssa iskee minuun juuri sopivasti syysloman ja muuton kunniaksi. No, toivottavasti ei.

Yksi energiansäästöviikon toteutusvinkeistä on kierrättäminen. Tietynlaista kierrättämistä tulee tässä muuton alla tehtyä kovastikin, kun yritän päästä ylimääräisistä tavaroistani eroon. Nyt lähtee ja halvalla! Olen vienyt kassikaupalla kamaa Fidalle ja yrittänyt tyrkyttää tavaroita ystävilleni ilmaiseksi ja puoli-ilmaiseksi. Kohta pitäisi laittaa Huuto.nettiin ainakin sänky, mikro ja leivänpaahdin. Roskiinkin menee jotain, mutta toivottavasti mahdollisimman vähän. Yritän löytää tavaroille hyvän loppusijoituspaikan, sillä inhoan haaskausta.

10.10.2010

Jätteet energiaksi


Kun muutin Tampereelle, olin kohtalaisen järkyttynyt siitä ettei täällä kerätä talteen energiajätettä. Olin jo monen vuoden ajan tottunut pienessä synnyinkaupungissani siihen, että muiden hyötyjätteiden ohella myös energiajäte lajitellaan ja kerätään. Siis miten ei Suomen kolmanneksi suurimmassa kaupungissa toimi se mikä toimii kymmenen kertaa pienemmässä kaupungissa?!?

No, muutaman vuoden päästä toimii. Pirkanmaan Jätehuollon tiedotuslehti kertoo:

"Kaatopaikalle menee Pirkanmaan Jätehuollon toimialueella nykyisin noin 320-330 kiloa jätettä asukasta kohden vuodessa, viime vuonna yhteensä yli 130 000 tonnia. Tehokas tapa hyödyntää jätteitä ja vähentää päästöjä on tuottaa jätteistä energiaa.

Pirkanmaan Jätehuolto ja Tampereen Sähkölaitos -yhtiöt ovat käynnistäneet voimalaitoshankkeen, jonka tavoitteena on saada roskapusseista lähinenergiaa muutaman vuoden kuluttua, ehkä jo vuonna 2014. Voimalaitoshankkeelle on annettu työnimi Tammervoima.

Biojätteet ja muut materiaalina hyödynnettävät jätteet sekä ongelmajätteet lajitellaan entiseen malliin. Voimalaitokseen ohjataan jäljelle jäävä kuivajäte, jonka materiaalihyödyntäminen on teknisesti vaikeaa. Kuivajäte koostuu pääosin yhdistelmämateriaaleista ja kotitalouksien sekalaisista muoveista. Hyötyvoimalaitoksessa on tarkoitus käsitellä vuosittain noin 150 000 tonnia jätettä.

Hanke etenee niin, että ympäristövaikutusten arviointi on tarkoitus saada valmiiksi tämän vuoden aikana. Ensi vuonna haetaan ympäristölupaa valitulle sijoituspaikalle ja samalla käynnistetään laitoksen suunnittelu.

Rakennusluvan haku ajoittuu vuodelle 2012 ja rakentaminen kestäisi loppuvuoteen 2014. Voimalaitos voitaisiin ottaa käyttöön joko 2014 syksyllä tai alkuvuodesta 2015."


Hyvä juttu!

6.10.2010

Vaakunaleijona on uusi hakaristi?


Nyt käsi sydämelle ja rehellinen vastaus seuraavaan kysymykseen: millainen mielikuva sinulle tulee ihmisestä, jonka näet kantavan Suomen leijonaa koruna, tatuointina tai vaatteeseen painettuna kuvana? Ei mietitä nyt jääkiekkomaajoukkuetta tai muita, joilla on vaakunaleijona mukana työn puolesta, vaan niitä ihan tavan arki-ihmisiä, joita tulee vastaan koulussa, työpaikoilla, kadulla ja kaupoissa.

Naispuolinen luokkatoverini on saanut leijonariipuksensa takia kuulla useita rasisti- ja skinikommentteja. Siis ihan tavalliset miehet ja naiset ovat olleet sitä mieltä, ettei järki-ihminen tuollaista korua kaulaansa laita - ja ovat tulleet tämän ihan päin naamaa kertomaan. Näin siitä huolimatta, että korkokengissään, vaaleanpunaisessa villapaidassaan, laitetussa tukassaan ja rakennekynsissään luokkatoverini on aika kaukana kaljupäisestä ja maastohousuisesta isänmaafanaatikosta...

Niin, tunnustuksen paikka. Jos näen kaljupäisen tai inttitukkaisen miehen, joka on kuin Varustelekan (hieno kauppa muuten, en sillä sano!) mannekiini ja jolla killuu kaulassa valtava leijonakoru, ajattelen helposti hänen olevan rasisti. Koskaan en ole päässyt testaamaan ajatukseni paikkansapitävyyttä, joten voin siis hyvinkin olla väärässä, mutta ensiajatus on tämä. Niin kuin ilmeisesti kovin monilla muillakin, mikä on hirvittävän surullista.

Tästä on kiittäminen ikävää ilmiötä, josta Ossi Mäntylahti kirjoitti viime vuoden puolella. Artikkelissa mainittu (perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaanakin kunnostautunut) Rami Sipilä on juuri sellainen ihminen, johon en välittäisi tutustua. Hänen ja kaltaistensa ääliöiden takia vaakunaleijonamme on nyt kaikenlaisten rasistien jengitunnus. Kukin saa toki tykönään olla maahanmuutosta ja ulkomaalaisista mitä mieltä haluaa, mutta tappouhkausten ja muiden viljeleminen julkisuudessa ei kyllä auta luomaan positiivista mielikuvaa vaan tahraa hiljalleen viereltään kaiken hyvänkin.

Minusta vaakunaleijona on hieno ja se on tunnetasolla minulle tärkeä. Leijona on koruna kaunis ja haluaisin käyttää sellaista. Vaan en voi, sillä en halua leimautua tummaihoisten vihaajaksi tai antisemitismin kannattajaksi. En halua että joku kuvittelisi minun olevan samoilla linjoilla ääriryhmien kanssa. Kiitti vaan, Sipilä ja muut.

4.10.2010

Housumies


Eräs miespuolisista opettajistani pitää housujaan järjettömän ylhäällä. Hän on kiskonut farkkunsa aina niin, että vyötärö on 10 senttiä korkeammalla kuin mihin se housujen normaalikäytössä istuisi. Eikä sekään vielä mitään, että tämän seurauksena housujen lahkeet näyttävät aina liian lyhyiltä ja nilkat vilkkuvat.

Mutta kun se housujen ylös hiissaaminen tarkoittaa sitä, että meidän ei tosiaankaan tarvitse arvailla kummassa puntissa opettaja kalleuksiaan roikottaa. Tai roikottaminen on varmasti väärä sana nyt, kun mikään ei pääse roikkumaan, vaan puristuu iyyyyh niin ahtaasti etumukseen. Opettaja ilmeisesti inhoaa ajatusta siitä että persposket saattaisivat housuissa hipoa toisiaan, kun kerta kiskoo haarasauman aina raon tukkeeksi.

Tämä housujen väärinkäyttö häiritsee minua. Suuresti.

2.10.2010

Ei mennyt niin kuin Strömsössä


Yleensä olen joustava ja sopeutuvainen yksilö. Pidän siitä, että asiat menevät suunnitelmani mukaan, mutta elämäni ei kaadu siihen jos eivät mene. Silloin tartutaan varasuunnitelmaan, tai kehitetään tilanteen mukaan ihan uusi toimintakuvio. Yleensä pystyn tyynesti hyväksymään pienet vastoinkäymiset ja esteet, ja uusi suunta on hetkessä selvillä. Siis yleensä.

Joskus taas olen kuin lapsi kaupan karkkihyllyllä. Jos haluttua karkkia ei tule, alkaa itku ja murina. Jos alkuperäinen suunnitelma ei syystä tai toisesta toteudu, mikään ei kelpaa korvaamaan sitä. Joskus pinna ei yksinkertaisesti enää veny, vaan väsyn säätämiseen ja alituiseen mukautumiseen. Joskus tulee semmoinen olo että jumavitsaakelevettimalauta kun kaikki pitää tehdä itse jos haluaa toimivan systeemin. Joskus olen tosiaan ihan lapsellinen.

Tälle viikolle tuli kolmet (3!) oharit. Ymmärrän kyllä työ- ja sairausesteet ja sellaiset, ainahan niitä voi tulla ja tuleekin. Ystäväni pitävät yleensä varsin kiitettävästi kiinni siitä minkä lupaavat, ja yleensä tapaan heidät juuri silloin kun on sovittu. Mutta nyt osui kolmelle päivälle peräkkäin peruutus, ja tottahan se harmittaa, varsinkin kun olin sumplinut muita menoja järjestääkseni nämä tapaamiset. Nyt pitää sitten koittaa järkätä uusia treffejä.

Näiden ohareiden pohjustama murina iski aamulla, ja mies joutui kohteeksi. Meillä oli perinteen mukaan suunnitelmissa lötkö aamu ja siihen kuuluva aamupiirretty. Ajattelin, että ehdin sitten vielä ajoissa kirjastoon. No aamiaiselta mies karkasikin ulos kuvaamaan sumua, ja jätti minut melkein tunniksi odottamaan aamupiirrettyäni. Kyllä siitä jo vähän karisi se mukava aamumähmäinen fiilis.

Kamelin selkä katkesi, kun innolla odottamani aamupiirretty ei näkynyt. Huono nettikopio, kuinka lie, mutta kuvaa ei näkynyt vaikka ääni kuului. Yleensä kestän tällaiset takaiskut ihan hyvin. Hifistimiehen kanssa pitää tottua siihen, että se korjaa semmoistakin mikä ei ole rikki - ja sen jälkeen se yleensä on rikki. Ei kuulkaa ole niin yksinkertaista että pistäisi DVD:n koneeseen ja sitten katsottaisiin elokuvaa. Ei. Siellä on niin hienot systeemit että harvoin näkee mitään säätämättä. Ja olen jo tottunut siihen että jos jotain nähdään, se ei ehkä ole se mitä aluksi aiottiin katsoa. Yleensä odotan kärsivällisesti ja suostun uuteen valintaan. Mutta nyt meni hermo. Karkkikauppakakara kehiin!

Vaikka kuinka on mies ja siksi aivoiltaan yksinkertaisempi kuin nainen, niin eikö tähän mennessä olisi oppinut jo tarkistamaan että leffa näkyy varmasti ennen kuin lupaa näyttää sen! Dumbo ruutuun ja heti, tai minä räjähdän! Ei tullut Dumboa, ja hetken kiehuttuani sain uuden piirretyn valittua. Vaan eipä ymmärtänyt ohjelma levyä, ei näkynyt DVD! Ei tullut edes ääntä, joka sentään ensimmäisessä yrityksessä saatiin pihalle. Ei sitten.

Ihan jo melkein koomiseksi homma meni myöhemmin tänään, kun sain mieheltä tekstiviestin kauppasaaliista. Aamulla puhuttiin, että illalla tehtäisiin kasvishässäkkää. Tiedusteluni perusteella osa aineksista löytyikin jo kotoa ja sovittiin että mies hakee kaupasta loput tarvikkeet. Hyvä. Juuri kun pääsin kirjastoreissulta omaan kotiini ja sain ulkovaatteet riisuttua, mieheltä tulee viesti jonka sisältö on suurinpiirtein tämä: "no nyt on kaikki muut aineet, mutta pakkasessa ei ollutkaan riittävästi sieniä".

Tjah. No minun piti oikein kysyä että mitähän tämä nyt sitten tarkoittaa. Haluaako hän että minä käyn kaupasta hakemassa lisää sieniä, vai ehdottaako hän että tehdäänkin se ruoka ilman sieniä, vai päätyikö hän nyt siihen ettei tehdä sitä ollenkaan. Miten voi olla että niin yksinkertainen asia kuin illan ruoka menee säätämiseksi? Itsekö se pitäisi tämäkin tehdä alusta loppuun asti, että hoituisi suunnitelman mukaan!?!

Meillä ei syödä tänään sieniä. Ei ainakaan sellaisia sieniä jotka minä olisin käynyt hakemassa kaupasta kun mies ei älynnyt tarkistaa ennen omaa kauppareissuaan että onko pakastimessa riittävästi sieniä. Mies syököön omia eväitään ja minä syön omiani.

1.10.2010

Hyvää synttäriä!


Ruotsin kuningas Kustaa III allekirjoitti Tampereen kaupungin perustamisasiakirjan 1.10.1779. Kotikaupunkini täyttää siis 231 vuotta, ja virkeää vanhusta juhlitaan isosti tänään ja viikonloppuna. Ohjelmaa on monenlaista, jospa johonkin ehtisinkin.

Jos tälle viikonlopulle ei ole osunut muuta syytä juhlia, voit aina kilistää Tampereen syntymäpäivän kunniaksi. Myös herkuttelu, laiskottelu ja ikävien asioiden unohtaminen on paitsi sallittua, myös toivottavaa. (Ulkopaikkakuntalaiset voivat juhlia siinä missä tamperelaisetkin.)

Hyvä Tampere!

29.9.2010

Yksityisasia on jälleen yksityisasia


Kun muutan miehen kanssa saman katon alle, en voi enää hakea toimeentulotukea. Tai voisin hakea, muttei sitä tulisi, sillä mies tienaa riittävästi. Ei niin että hän minua elättäisi, mutta niinhän ne sossussa ajattelevat jotta elättää. Ihan ensimmäisenä ajattelin, että onpa surkeaa kun en voi enää saada toimeentulotukea, viimeistä mahdollista etuutta jonka turvin olen kitkutellut jo pidemmän aikaa. Sitten onneksi järjen valo kirkasti mieleni.

Ei enää hakemuksia. Ei enää anelua ja raastavaa odotusta että tuleeko tukea vai ei. Ei enää kaikkien kuittien keräämistä ja lähettämistä. Ei enää selvityksiä siitä mitä+mistä on tullut ja mitä+mihin mennyt. Ei enää hämäriä tili- ja käteiskikkailuja. Tästä lähin tiliotteeni kuuluu yksin minulle.

Huh helpotus.

26.9.2010

Tuolta se tuli ja tuonne se meni


Viikko siis. Aika menee VIUH! Tekemistä riittää ja aivot työskentelevät isolla vaihteella. Välillä pitää ihan erikseen tajuta pysähtyä ja rentoutua. Ja nyt rentoutuminen on oikein koulutehtävä, kun siitä sellaisen tein.

Meillä on tosiaan tässä jaksossa työhyvinvoinnin tunteja, ja opettaja antoi tehtäväksi oman työkykysuunnitelman tekemisen (ja sen noudattamisen). TYKY ja TYHY tuovat varmaan useimmiten mieleen työpaikan virkistysretket ja jotkut tympeät jumppatunnit, mutta kyllähän niihin kuuluu muutakin. Työhyvinvointi sisältää paljon asioita, ja ihminen itse on oman työkykynsä (ja sen ylläpidon) asiantuntija.

Niinpä tein itselleni hienon työkykysuunnitelman, jonka päätavoite on rentoutuminen. Liikuntaa ei tarvitse lisätä, sillä nyt tarpeellisempaa on pysähtyminen ja omasta ajasta nauttiminen. Jokaiseen päivään pitää mahtua ainakin vartti, jolloin voin vain heittää jalat ylös ja levyttää. Loistava suunnitelma, eikö vain?

Eilen...
... ostin itselleni pehmoisen pörröisen herttaisen kylpytakin (ette kuulkaa usko miten vaikeaa oli löytää mieleinen!).
... kävin ystävän kolmekymppisillä.

Tänään...
... kuvasin päätöntä pulua.
... lilluin miehen kanssa kylvyssä.

Ja vaikka mitä muuta! Koulu on edennyt siihen pisteeseen että on jo kokeita. Viime viikolla oli koe kirjanpidon erityiskysymyksistä (mm. jaksotukset ja yhteisökauppa). Ensi viikolla on koeaineina laskentatoimi päätöksenteon apuna (mm. osittaissopeutus, minimi- ja keskimääräiskalkyylit) ja yrityksen taloudellisen tilan arviointi (mm. kannattavuuskuviot ja sijoitetun pääoman tuotto). Sitten seuraavalla viikolla on palkanlaskennan koe (mm. ylityöt ja matkakorvaukset). Voi jee. Termejä ja kaavoja on niin paljon, etten tosiaankaan voi muistaa kaikkea.

Ihan kaikkea ei onneksi tarvitsekaan muistaa ulkoa. Vaikka se nyt onkin tiettyyn pisteeseen asti ihan helppoa, siis se ulkoa oppiminen. Vaikeampaa on oppia sisältä. Yksi opettajistamme sanoo aina, ettei pidä oppia ulkoa vaan sisältä. Hän myös muistuttaa, että pitää uskaltaa tehdä virheitä. Ikävää, ettei kokeissa kuitenkaan saa pelkästä uskalluksesta pisteitä.

23.9.2010

Nelisilmä


Kävin maanantaina masentumassa optikolla. Näöntarkastuksessa selvisi, että lisää miinusta on tullut, ja nyt ollaan vahvuudessa -6.25 molemmissa silmissä. Ei ollenkaan kivaa. Uudet pleksit menivät ostoon saman tien, ja eilen sain ne jo päähäni. En tajua kuinka näköni on yllättäen heikentynyt kovastikin, kun se pysyi vuosikausia samassa. Toivoin, että heikkeneminen olisi tosiaankin loppunut, mutta ilmeisesti ei.

Sain silmälasit jo ala-asteella. Ensin minun tarvitsi pitää niitä vain televisiota katsellessa tai koululla taululle tuijottaessa, mutta hyvin pian silmälasien tarve oli ihan jatkuva. Luulisi, että kahdessakymmenessä vuodessa tottuisi rilleihin, mutta ei.

Tai tottuuhan sitä tietysti sillä tapaa, ettei enää yritä kaivaa silmää linssin läpi. Ja tottuu siten, että osaa yllättävän paljon asioita käsikopelolla. Mutta en koskaan totu niin, että hyväksyisin asian. Minä vihaan silmälasejani. Tai oikeammin: vihaan sitä että en näe.

Kyse ei ole siitä, että ajattelisin näyttäväni jotenkin rumalta lasit päässä. Nykyään kehyksissä on valinnanvaraa, ja löydän yleensä mieleiset melko helposti (vaikka näin kapeille kasvoille on aika suppeat sankavalikoimat). Kyse on ihan puhtaasti siitä, että minä en kerta kaikkiaan sulata sitä etten pärjää ilman laseja. Tunnen itseni jotenkin kamalan vammaiseksi ja karmealla tavalla vajaaksi. Itku pääsee asian tiimoilta monta kertaa vuodessa.

Silmälasit ovat rajoittavat, hankalat, inhottavat ja kalliit (näillä vahvuuksilla linssit ovat suurin menoerä). Saan toistuvasti raivareita linssejä puhdistaessani (ne eivät puhdistu!!!) ja vähintään kerran kuussa minun tekisi mieli paiskata lasit seinään. Ajatus siitä, että tarvitsen aina vain paksummat linssit, on masentava.

Haaveilen laserleikkauksesta. Leikkaukseen menoa jarruttaa lähinnä sen korkea hinta. Toisaalta minua myös hiukan hirvittävät leikkauksen riskit ja se, ettei tulos välttämättä olisikaan pysyvä. Vaikka voittaisin lotossa rahat laserhoitoon, odottaisin ehkä vielä hetken tekniikan kehittymistä. Lisäksi näön heikkenemisen pitäisi olla pysähtynyt, mitä se nyt ilmeisesti ei ole.

Piilareille en ole koskaan aiemmin syttynyt. Ajatus siitä, että silmään pitää tunkea jotain sinne kuulumatonta, on ollut epämiellyttävä. Fyysisesti kyllä varmasti kykenisin toimenpiteeseen, mutta riskit silmän ärtymiseen ja vaurioitumiseen ovat paljon suuremmat kuin silmälaseja käyttäessä ja siksi koko touhu on hieman mietityttänyt.

Piilarit ovat kyllä kehittyneet hurjasti vuosien saatossa, eikä ajatus niiden käyttämisestä tunnu enää ollenkaan niin vastenmieliseltä. Oikeastaan se olisi aika houkuttelevaa. Voisin vihdoin nähdä uimahallissa ja Rajaportilla, voisin käyttää kesäisin aurinkolaseja (siis mitä tahansa aurinkolaseja, eikä minun tarvitsisi ostaa aurinkolaseja vahvuuksilla), voisin tukkaani värjätessä oikeasti nähdä mitä teen, voisin käyttää joskus naamiaisissa naurettavan pitkiä tekoripsiä, voisin käyttää mukavammin moottoripyöräkypärää, voisin vaikka mitä! Ehkäpä varaan jossain vaiheessa ajan piilarisovitukseen.

Vaan eipä sekään ole sitä mitä toivoisin. Minä haluan nähdä oikeasti omilla silmilläni.

19.9.2010

Avokiksi


Perjantaina soitin vuokraemännälle ja irtisanoin vuokrasopimukseni. Lokakuun ajan pakkaan, siirrän ja puran, ja marraskuun alusta asun sitten virallisesti yhdessä miehen kanssa. Jännää.

Olin ehkä jotenkin toivonut, että päätös yhteenmuutosta olisi jollain tapaa romanttinen hetki. Sitä se ei nyt ihan ollut: mies ehdotti muuttoa kun valitin saamastani vuokrankorotusilmoituksesta. Ihanaa kuitenkin että ehdotus tuli sieltä puolelta, tuli sellainen tunne että mies haluaa minut luokseen eikä vain taivu painostuksen alla. Olen toki koittanut olla painostamatta, vaikka olen pitkään haaveillut jääkaapin jakamisesta.

Vaikka saman katon alle muuttaminen on sekä luonnollinen että toivottu tapahtuma hyvin sujuvassa parisuhteessa ja oikeasti mukavaa, ei se ole pelkästään kivaa.

Vaikka aikoinaan ajattelin, ettei tästä kämpästä koskaan tule minulle kotia, olen vuosien saatossa rakastunut pieneen asuntooni. Tämä on minun ja tämä on ihana! Tämä on minun näköiseni ja tämä tuntuu kodilta. Olen tietyllä tapaa muutosvastarintainen, eikä rakkaista asioista ole koskaan helppoa luopua.

Oma aika tulee olemaan jatkossa harvinainen luonnonvara. Sitä on osattava pyytää ja ottaa. Olen oppinut hyvin itsenäiseksi, ja olen ihastunut omaan vapauteeni. Onneksi sekä mies että minä tarvitsemme sen verran omaa tilaa, että osaamme sitä ehkä myös antaa toiselle.

Joudun myös luopumaan loistosijainnista. Kohta ei enää ole niin helppoa järjestää kavereiden kanssa tapaamisia. En minä mihinkään korpeen ole muuttamassa, mutta sen verran kauemmas keskustasta kuitenkin etten ole enää kenenkään matkan varrella. Kynnys kyläilyyn kasvaa kummasti, kun reissuun pitää oikein erikseen lähteä. Myös oma kulkeminen tulee pitkälti busseista riippuvaiseksi, mikä ei ole hauskaa.

Vaikka tähän nyt listasinkin mietintää aiheuttavia asioita, ei tätä päätöstä ole oikeasti tarvinnut juurikaan arvuutella tai pohtia. Iso askel on helppo ottaa kun toinen kulkee rinnalla ja pitää kädestä kiinni.

Minusta tulee avovaimo. Hui iik hihii!!!!!!!

17.9.2010

Lisää tunnustusta


Nan piristi päivääni ja lämmitti mieltäni antamalla minulle hienon blogitunnustuksen kauniiden saatesanojen kera.


Tunnustukseen sisältyy tehtävä, eli pitää kertoa kolme rakasta asiaa. Omat rakkaat asiani ovat:
1) mies
2) ystävät
3) Tampere

No explanations needed.

Lisäksi tunnustukseen sisältyy toinenkin tehtävä. Siinä täytyy kuvailla itselleen rakas kuva. Oi oi, vaikea valita, mutta valitsen kuvan, jossa mies on päiväunilla. Se on aurinkoinen ja lämmin kuva. Mies on kietoutunut tekemääni shaaliin. Hän mahtuu juuri ja juuri oikaisemaan sänkyyni, pikkuisen toinen jalka meinaa roikkua reunan yli. Minusta nukkuvia ihmisiä on yleensäkin hauska katsoa, ja erityisen kiva on katsoa nukkuvia miehiä.

Olisihan tätä tunnustusta kiva jakaa eteenpäinkin, mutta en nyt ehdi enkä jaksa. Pitää viilettää. Take care now, bye bye then!

14.9.2010

Viikko


Maanantai: koulua + kaverin A luona teetä ja sympatiaa.
Tiistai: koulua + soittotreenit porukalla X.
Keskiviikko: koulua + kaverin B ripsien värjäystä.
Torstai: koulua + kaveri C tulee kylään (lisää teetä ja sympatiaa).
Perjantai: koulua + kuoroharkat porukalla Y.
Lauantai: vapaata eli luultavasti kirjastoreissu opinnäytetyömateriaalin etsimiseksi.
Sunnuntai: siivouspäivä + kaverin A vyöhyketerapointi.

Lisäksi jokaisessa mahdollisessa välissä miehen rintakarvojen pörrötystä. Ei siis aikaa blogissa hengaamiseen.

-

Eilen satoi rankasti. Seisoin puolisäärtä myöten lätäkössä ikivanhoissa kumisaappaissani ja kaavin lehtien tukkiman viemärin ritilän auki. Viemäri sanoi ahnaasti SHLuuuuUUUUURRRRPS kun se imi lätäkön sisäänsä.

10.9.2010

Hauki



Bussipysäkillä oli tänään 40-senttinen hauki. Siinä se pötkötti yksinään kun kävelin aamulla kouluun. Kun tulin takaisin, ei pysäkillä ollut ketään/mitään. Hauki oli ilmeisesti noussut bussiin ja mennyt jonnekin. Minne hauet nyt sitten yleensä TKL:n bussilla kulkevat, enpä tiedä.

9.9.2010

Ketjupolttaja



Tummatukkainen mies istuu iltapäivisin apteekin edessä ja polttaa tupakkaa. Hän polttaa ketjussa - uusi tupakka kaivetaan vihreästä askista esiin ennen kuin edellinen on poltettu loppuun. Mies ei litistele tumppeja, vaan asettelee jämät siististi aina kahteen riviin. Tuhkaakaan hän ei juuri karistele, ehkä se ei kuulu rituaaliin.

Tämä toistuu päivästä toiseen. Joskus näen miehen paikallaan, joskus jäljellä ovat enää tumpit (kännykän kameralla en saanut niistä mitenkään hyvää kuvaa). Aamuisin, kun kadunlakaisija on käynyt, asfaltilla on vain tuhkaa.

7.9.2010

Askarointia


Mies osti tv-tason, ja kokosimme sen noin puolitoista kertaa. Ensin vähän väärin ja sitten oikein. Siitä tuli todella hieno. Selvisimme mielestäni hyvin tästä perinteisestä parisuhdetestistä (kootaan yhdessä IKEAn huonekalu); ketään ei ruuvattu sormeen eikä lyöty vasaralla päähän. Koska miehellä on mukava sisustusvimma, saatan päästä verho-ostoksille (jos olen oikein nätisti). Uutta futonia voidaan toivottavasti testata pian. Kyllähän se kaupassa koemaattiin oikein kunnolla, mutta eihän se ole sama asia.

Oma hankintalistani on vähän suppeampi. Koulukirjoihin on taas mennyt rahaa sen verran mukavasti, että mihinkään muuhun sitä ei sitten ole jäänytkään. Elokuussa tulleesta opintolainasta ei ole enää mitään jäljellä, ja seuraava erä tulee marraskuun alussa. Opintotuki ja asumislisä eivät riitä edes vuokran+veden maksuun. Tuilla eläminen on 1) jännää ja 2) mahdotonta. Laitoin eilen taas paperit sossuun, toivottavasti sieltä tulee jotain. Jos tulee, voisin ostaa uudet silmälasit. Nämä Specsaversin pleksit eivät ole kestäneet ollenkaan niin hyvin kuin olisin toivonut.

Minulla on yksi vallan kunnianhimoinen ja pitkäkestoinen rahattomuusprojekti meneillään: en saa ostaa joululahjoja varten mitään uutta, vaan kaikki on valmistettava vanhoista tai ilmaisista materiaaleista. Jossain kohtaa on pakko ja halu joustaa - jos langat löytyvät mutta sopivia nappeja ei, niin ne napit saa kyllä ostaa. Mutta ajatuksena on silti se, että mahdollisimman pitkälle on pärjättävä sillä mitä jo on ja mitä voi ilmaiseksi hankkia. Lahjojen suunnittelu ja tekeminen on aloitettu hiljalleen jo tammikuussa, joten ainakin olen ajoissa liikenteessä. Saa nähdä mitä tästä lopulta tulee.

Ja sitten vielä pari lyhyttä juttua.

Kokkasin appivanhuksille. Niitä varmaan hiukan jännitti että voikohan kasvissyöjän tekemää ruokaa ollenkaan syödä. Tein kinkkupiirakkaa, ja hyvin se tuntui uppoavan.

Työhyvinvoinnin tunnilla pääsin taas sauvakävelemään. Alkuun tuntui hiukan turhalta käyttää kouluaikaa johonkin lenkkeilyyn, mutta kyllä se vaan oikeasti on aika kivaa. Saa viuhtoa metikköön, karata koulusta oikein luvan kanssa kesken päivän ja höpötellä kaverin kanssa mukavia siinä sivussa.

Kävin viikonloppuna kävelemässä kameran kanssa. Kuvasin useita sieniä ja muutamaa muuta juttua. Ilmassa oli syksyn tuntua, kivaa.


3.9.2010

Ei luetteloa, kiitos


Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli 2 455 000 kotitaloutta vuonna 2006. Keittiövaakani kertoo Fonectan puhelinluettelon painavan 1112 grammaa. Jos pyöristellään lukuja surutta, huomataan että puhelinluetteloihin menee vuosittain yli kaksi ja puoli miljoonaa kiloa paperia. Se on aika paljon se!

Ja minun kohdallani tuo reilu kilo on aivan turhaa, sillä en tarvitse puhelinluetteloa. Käytän sitä joskus askarteluihin suttupaperina, alustana tai painona, mutta oikeasti pärjäisin ilmankin. Numero- tai osoitetietoja haen netistä tai numerotiedustelusta, en luettelosta.

Niinpä olen tyytyväinen, että Pirkanmaalla ja Helsingin seudulla Fonectan puhelinluettelon voi peruuttaa netissä marraskuun loppuun mennessä. Muualla Suomessa luettelon vastaanottamisesta voi kieltäytyä "Ei puhelinluetteloa" -ilmoituksella ovessa tai postilaatikossa. Sellaisella ilmoituksella tosin taitaa säästää vain postiluukkunsa saranoita, sillä luettelot tulee kuitenkin luultavasti painettua. Kuvittelen, että vain nettiperuutus vaikuttaa oikeasti puhelinluetteloiden määrään, ja siksi on harmi että sen voi tehdä vain suurimmilla jakelualueilla.

Jos se luettelo kuitenkin luukusta tulee, oli sillä käyttöä tai ei, ei se ole mikään kovin suuri ympäristörikos. Fonecta yrittää ilmeisesti ajatella ympäristöäkin toimissaan: 40 % puhelinluettelon paperista on tehty kierrätyskuidusta ja 60 % sahoilta tulevasta jätehakkeesta. Lisäksi luettelo on kierrätyskelpoinen tuote. Muistathan siis viedä vanhan luettelosi paperinkeräyspisteeseen, jos et tarvitse sitä enää.

31.8.2010

Ah, koulu ja ihmiset...


Henkisesti munattomat ihmiset (olivat heidän kromosominsa sitten XX tai XY tai jotain muuta) ärsyttävät. Suunnattomasti.

En sano, että kaikkien pitäisi olla jämäköitä, sopivasti äänekkäitä tai päämäärätietoisia (enkä sano että nämä olisivat henkisen munakkuuden ainoita määreitä), mutta jos aikuiselta ihmiseltä ei löydy yhtään enempää tahtotilaa ja aloitekykyä kuin villasukan ja keitetyn makaronin risteytykseltä, niin kyllä minä näen punaista. Varsinkin jos se risteytys erehtyy katsomaan minua kuin laumanjohtajaa. Jonain päivänä pokkani pettää, ja sitten testaan että hyppääkö se kaivoon jos minä käsken.

Kyllä minustakin on toisinaan kivaa ja sopivaa heittäytyä ulkoaohjattavaksi, eivätkä kaikki elämän kysymykset ole niin tähdellisiä että niistä pitäisi edes vaivautua muodostamaan mielipidettä, mutta joku roti pitää olla. Joskus on ihan hyvä pitää päänsä kiinni ja kulkea virran mukana, mutta kysyttäessä on kyllä pystyttävä vastaamaan edes jotain. Aina ei tarvitse olla oikeassa, sekin käy että on reilusti väärässä. Aina ei tarvitse tietää vastausta, mutta pitää olla selkärankaa sanoa se ettei tiedä. Pidän tottelevaisista koirista, mutta minun on vaikeaa kunnioittaa ihmistä, joka odottaa kaikkien ratkaisujen löytyvän muualta kuin hänestä itsestään.

Ei pidä ihmetellä että muut potkivat päähän, jos olet itse ängennyt tossun alle.

(Rankkaa tekstiä, mutta nyt ärsyttää niin julmetusti. Ja nyt on turha tulla urputtamaan että minulta puuttuu sympatiaa, empatiaa, ymmärrystä ja kykyä hyväksyä erilaiset ihmiset. Kyllä minulta löytyy kaikkia edellämainittuja ja niiden lisäksi sen verran suuri henkinen molo, että uskallan äristä omassa blogissani ihan niin paljon kuin minua huvittaa.)

30.8.2010

Iloa


Pikkusiskostani tuli juuri Julkaissut Kirjailija, ja minulla on käsissäni signeerattu teos. Todella hieno juttu!

***

Että voikin yksinkertainen ruoka olla hyvää. Lauantaina kokkasin miehen kanssa. Voideltuun vuokaan laitettiin porkkanaa, bataattia, kukkakaalia (sitä söi vain mies, minulle ei lämpimänä maistu) sipulia, valkosipulia, suolaa, pippuria ja runsaasti juustoa kuoreksi. Sitten annettiin koko hässäkän olla uunissa hetken aikaa. Oi nam. Jälkkäriksi paistoin erittäin onnistuneen satsin rasvaiseen tilamaitoon tehtyjä lettuja. Slurp.

Tänään tein vakiokeittoa. Pari pottua, sipuli, pakastealtaasta puutarhurin sekoitus (oranssia ja keltaista porkkanaa, maissia ja parsakaalia) ja suolaa. Ainekset kattilaan sopivassa järjestyksessä ja hetki keittelyä. Kaupan herkullinen porkkanasämpylä kaveriksi ja oikein tummaa suklaata jälkkäriksi. Maiskis.

***

Viilentynyt ilma antaa minulle energiaa. Herään eloon kesän kuumuuskooman jälkeen. Voin vihdoin tuulettaa asuntoa (kun ikkunasta tulee oikeasti raikasta ilmaa) ja ajatella villalankojen neulomista. Lenkkeilykin innostaa ihan eri tavalla kuin kesähelteellä, ja kynttilöiden polttelussa on iltojen pimennyttyä jotain järkeäkin. Ja luulenpa että jonain oikein kirpeänä syyspäivänä kamppaan miehen lämpimään vaahtokylpyyn ja hyppään itse perässä.

29.8.2010

Siili


Näin perjantaina koulun parkkipaikalla liiskaantuneen siilin. Se oli ihmeellisen näköinen, niin kovin litteä. Ymmärtäisin litteyden paremmin, jos siiliparan sisälmykset olisivat pursuilleet ulos (niin taitaa käydä useimmille eläimille jotka jäävät auton alle), mutta kun ei. Se oli litistynyt niin kuin siitä olisi vain laskettu ilmat pihalle. Tai niin kuin se olisi imetty kuiviin. Se oli pelkkä siilin kuori, veltto ja vetelä piikkilapanen. Ovatko elävät siilit suurimmaksi osaksi ilmaa, joka purkautuu pois niiden kuollessa?

25.8.2010

Kohtauksia


Näin äsken lenkillä puna-mustan toukan, joka oli suurempi kuin keskisormeni! En yhtään huijaa! Yritin ottaa siitä kuvaa, mutta kännykkäni akku simahti. Pahus. Oli meinaan melkoinen ilmestys.

***

Olen lyhyen ajan sisään sattunut todistamaan melko läheltä kahta sairauskohtausta. Ensimmäinen sattui koulussa, kun eräs opiskelija sai kohtauksen juhlasalissa. Paikalla olleet opettajat ottivat tilanteen ripeästi haltuun ja ambulanssi tuli paikalle nopeasti. Myöhemmin saimme kuulla että opiskelija on toipunut ja kaikki on hyvin.

Tänään seurasin kaupassa kun myyjä soitti ambulanssia vanhalle miehelle. Mies ei pystynyt enää puhumaan selvästi joten lanssikyyti oli tosiaan tarpeen. Vieressä seisonut rouva murehti vain sitä että kuinka ostosten mahtaa nyt käydä. Myyjä hoiti tilanteen mielestäni äärimmäisen hyvin, hän pysyi rauhallisena ja määrätietoisena koko ajan. En tiedä kuinka mummon ja ostosten kävi, mutta pappa ainakin jatkoi matkaansa ambulanssilla. Toivottavasti hänelläkin on kaikki hyvin.

Pisti hetkeksi miettimään omaa valmiutta toimia tuollaisessa kriisitilanteessa. Osaan kyllä soittaa hätänumeroon. Parasta olisi siis pitää puhelimen akussa sen verran virtaa, että voi soittaa. Ettei käy niin kuin toukan kanssa, nih!

***

Olisikohan ollut viime syksyä vai hyvin aikaista kevättä kun kyselin että koska olette viimeksi tehneet jotain sellaista mitä ette koskaan eläissänne ole ennen tehneet. No oli koska oli, kysyn nyt uudestaan. Jos ei ihan joka päivälle mitään uutta osukaan, niin kyllä sentään jokaiselle kuukaudelle pitäisi joku uusi juttu ilmestyä. Pitää mielen virkeänä sellainen!

Minä kokeilin eilen ensimmäistä kertaa elämässäni sauvakävelyä. Se oli kuulkaas aika jännää. Hassua kuinka paljon nopeammin kävelin sauvojen kanssa kuin ilman niitä. Ja kyllä se otti käsien lisäksi kylkiin, kun vartaloon tuli kiertoa tavallista enemmän. En ole hankkimassa itselleni kävelysauvoja (ainakaan vielä), mutta voisin tätä dementiahiihtoa kokeilla toistekin. Hartiani ovat herkästi jumittuvaa laatua, eikä niitä tule venyteltyä ja heiluteltua riittävästi. Kävelyä sen sijaan tulee harrastettua, ja sauvojen kanssa kävellessä hartiatkin saisivat vähän kyytiä.

Ja ihan ensimmäistä kertaa elämässäni olen sellaisessa tilanteessa, että minulle on kirjoitettu laulu. Siis ei niin että "kuuntele Hehku, olen kirjoittanut sinulle laulun", vaan "tässä olisi laulu sinun laulettavaksesi". Oho. Katri Helenalle ja Arja Korisevalle kirjoitetaan lauluja, ei minulle. Vaan nytpä semmoinen on sitten tehty! Minun äänelleni ja minun esitettäväkseni. Olen sen verran päässyt tutustumaan biisiin että tiedän sen olevan liian korkeaksi nuotitettu, mutta tästä voidaan varmasti keskustella.

***

Semmoista tuossa yhtenä iltana mietin, että voiko todellinen vegaani ottaa mieheltä suihin ja niellä. Mielestäni ei voi.

24.8.2010

Tunnustusta


Miisa antoi minulle hienon tunnustuksen!


Jujuna on, että minun pitää antaa tunnustus eteenpäin seitsemälle ja kertoa itsestäni seitsemän asiaa. Jotkut ovat tämän jo varmasti saaneet, mutta he ansaitsevat kyllä toisenkin. Siis tunnustus menee seuraaville:

Metta
Kuutar
Alitsa
Nan
Susikairan akka
Hanni
Saoka

Ja sitten ne seitsemän asiaa minusta:

1. Olen kovasti kiinnostunut terä- ja ampuma-aseista.
2. Olen jäänyt koukkuun espanjalaiseen hömppäsarjaan. Se näyttää jäävän tauolle syyskuun alussa, harmi.
3. En halua mennä avantoon uimaan, sillä pelkään sydämeni pysähtyvän kylmän veden takia. Jalkojani kylmyys ei haittaa, päinvastoin. Lumessa kahlaaminen avojaloin on yksi hauskimmista asioista joita tiedän.
4. Nautin lesbopornon katsomisesta.
5. Saan puistatuksia ja inhonväreitä miehistä, joilla on pitkät sormenkynnet.
6. Olen vuosia sitten kuljettanut vanhempieni auton takapenkillä vanhaa pappaa, joka oli munasillaan. En vain millään muista että kuka hän oli ja miksi ihmeessä hän oli kyydissäni.
7. En pidä kauhuelokuvista.

21.8.2010

Earth overshoot day


Kulutamme uusiutuvia luonnonvaroja nopeammin kuin maapallo pystyy niitä tuottamaan, ja tältä vuodelta ovat nyt loppu ne. Kaput.

Taloussanomat
kertoo aiheesta lisää.

19.8.2010

Ei voi muistaa


Voisiko joku kertoa miksi olin ala-asteella usein tiskaamassa opettajien huoneessa? Se ei varmasti ollut rangaistus, mutten muista siitä mitään hyötyäkään saaneeni. On hyvin todennäköistä, että olen vain halunnut käydä tiskaamassa ja minun on sallittu tehdä niin. Lapsuusmuistoissani on varmasti monta muutakin mustaa aukkoa, mutta tämä on nyt häirinnyt minua aamusta asti.

Jos ette tiedä tai keksi vastausta, voitte pohtia seuraavaa. Kumpi on sinusta surkeampaa:

a) huomata että tykkäät toisesta enemmän kuin se toinen tykkää sinusta
b) huomata että se toinen tykkää sinusta enemmän kuin sinä hänestä

Miettikääs sitä!

16.8.2010

Maanantai on karu


Näin syntyy turhautuman multihuipentuma: tehdään ensin kaksi tuntia tilikauden kirjauksia ja sitten huomataan etteivät tilit täsmää tilinpäätöksessä. Jossain se virhe on, mutta helpompaa ja kivempaa olisi etsiä neulaa heinäsuovasta.

Onneksi alla on oikein onnistunut viikonloppu. Sai oikein luvan kanssa hajottaa appivanhempien omaisuutta, saunoa rantasaunassa, uida sekä illalla että aamulla, köllötellä miehen kyljessä ja ampua pienoiskiväärillä. Hohoo, se vasta olikin kivaa!

12.8.2010

(Leikki)koulu


Lähtihän se koulukin käyntiin. Jotenkin ainakin. Minä olisin jo toisena päivänä ollut ihan valmis lukujärjestyksen mukaiseen ohjelmaan, eli oikeaan opiskeluun, mutta mepä olemmekin pari päivää tässä vain leikkineet.

Olemme oikeasti tuhlanneet kaksi päivää siihen, että valmistimme näytelmän (!!!) ja esitimme sen muille ryhmille. Aiheeksi oli annettu "koulun mainosvideo". Jessus. Muut ryhmät tekivät tietysti samoin, ja niinpä olen sitten kärvistellyt epäkiinnostavan ryhmätyön parissa tai katsonut muiden ryhmien esityksiä. Ja ne meidän luokan ryhmätyöthän tiedetään... saatte kaksi kertaa arvata kuka joutui taas vetovastuuseen kun kukaan muu ei inahtanutkaan.

Mutta me teimme näytelmän ja me esitimme sen hienosti, vaikkei ketään kiinnostanutkaan. Huomenna päästään sitten vihdoin kiinni oikeaan opiskeluun. Tai ainakaan meidän ei tarvitse enää leikkiä näytelmäkerholaisia.

Rivimme harvenevat. Yksi tovereistani hankkiutui raskaaksi, ja jää pois viimeistään joululta. Ainakin yksi jäi kiinni töihin ja vaihtaa aikuispuolelle. Yksi petturi vaihtaa linjaa ja kaupunkia. Useampikin on töissä vielä syyskuun alkuun asti, ja parista karkurista minulla ei ole mitään tietoa. Harmi, että juuri ne lähtevät joiden kanssa olen ollut eniten tekemisissä.

Vaikka tositoimiin onkin kiva päästä, voi jossain välissä hiukan hirvittää se miten paljon opittavaa onkaan. Kaiken muun lisäksi pitäisi huolehtia siitä, että opinnäytetyö tulee valmiiksi jossain vaiheessa (=mahdollisimman pian). Aiheelle olen jo saanut opettajan siunauksen, nyt voin hiljalleen alkaa kerätä materiaalia.

Ehkä se tästä.

8.8.2010

Nähtyjä


Predators
Vaikka monet voivat olla toista mieltä, minun mielestäni Adrien Brody käy kyllä toimintaleffan sankariksi. Niitä huippukuntoon treenattuja vatsalihaksia tosin saadaan odottaa ihan viime minuuteille saakka, mutta ei se mitään. Elokuva ei missään nimessä ole legendaarisen esikuvansa veroinen, mutta ihan viihdyttävä silti. Kauheata räiskettä alusta loppuun, mikä sopii toki minulle. Kiintiöt täyttyvät ja kliseet läiskähtelevät ruutuun, eikä oikein mikään lopulta yllätä. Kyllä tässä kuitenkin yritystä oli, ja loppuarvosana on positiivinen.

Inception
Luulet ymmärtäneesi, mutta oikeasti et tajunnutkaan kaikkea - ja tiedostat kipeästi sen että olet ihan pihalla. Se on kerrassaan ärsyttävä tilanne ja tunne, mutta siltä ei voi välttyä kun katsoo Inceptionin. Loistava idea ja toimiva toteutus. Ovela, kiehtova ja (kirjaimellisesti) monitasoinen elokuva. Ei sovi sellaiseen päivään, kun haluat heittää aivot narikkaan. Elokuvaa ei kannata pilata ottamalla siitä liikaa selvää ennen katsomista. Parasta vain katsoa se.

Kick-Ass
Jokainen meistä on varmasti joskus miettinyt millaista olisi olla supersankari. Ennen kuin ostaa itselleen huippuhienot trikoot ja lähtee taistelemaan rikollisuutta vastaan, kannattaa katsoa Kick-Ass ja miettiä sitten uudestaan suunnitelmiaan. Paikoitellen hyvin hauska, paikoitellen melko vakava elokuva. Viihdyttävää ja sopivasti aivotonta toimintaa. Suosittelen lämpimästi kaikille sarjakuvien ystäville. Niin, ja Nicolas Cagen faneille.

Miesten vuoro
Itkuksihan se meni, niin kuin aiemmin arvelin. Selvisi sekin miksi miehillä on leveämpi rinta kuin naisilla: sinne pitää mahtua säilöön ja piiloon isoja murheita. Vaikka vakavat asiat ja totiset katseet nostivatkin kyyneleet silmiini, sain myös nauraa. Elokuva oli täynnä toivoa. Se oli taitavasti koottu ja rakennettu niin, että loppuhuipennus herkistää varmasti paatuneimmankin katsojan. Suuri ja lämmin kiitos kaikille dokumentin tekoon osallistuneille miehille. Kiitos.

Henkinen taisto


Vaatii aivan jär-jet-tö-mäs-ti tahdonvoimaa olla repimättä naamassa olevaa giganttista finniä.

6.8.2010

Pieniä iloja


Uusi paistinpannu. Muutamia vuosia vanha halpa pannu alkoi näyttää jo sen verran pahalta, että vein sen kirpputorille ja ostin uuden. Ja se on ihana! Kaikesta paistamastani tulee kovin rasvaista koska lykkään pannulle rasvaa entiseen tapaan, vaikka nyt pärjäisi kyllä vähemmälläkin.

Aiemmin ajattelin, että nuo Thermo-Spot® -lämpötunnistimella varustetut pannut ovat tyhmiä varten. Kai sen nyt tietää milloin pannu on kuuma! Vaan nytpä olen sitä mieltä että ehkä se onkin ihan näppärä keksintö. Tunnustan, että olen luultavasti edesauttanut edellisen pannuni tuhoa kuumentamalla sitä liikaa. Nyt voin ainakin yrittää toimia pannuni parhaaksi.

Uusi kalenteri. Se on nyt synkronoitu vanhan kanssa, ja se pääsee käyttöön ensi viikolla lukuvuoden alkamisen kunniaksi.

Ilmaiset huvit. Eilen pääsin seuraamaan mm. luentoa ja japanilaista rummutusta. Luennolla shamaanitaiteilija Susanna Aarnio luennoi aiheesta Karhun pyllytys - karhu ja erotiikka suomalaisessa kansanperinteessä. Oli kuulkaa aika mielenkiintoinen juttu! Ei sitä ihan joka päivä näe esitystä siitä kuinka karhua pyllytetään.

[tietoisku] Kun ennen muinoin karhu tappoi karjaa, kutsuttiin paikalle riski ja voimalliseksi tiedetty emäntä. Emäntä kiipesi haaskan päälle, ja pyllisti sitten jokaiseen ilmansuuntaan samalla vahvasti loitsuten. Karhu ei tätä kestänyt, vaan pakeni. Niin monta päivää kuin emäntä jaksoi pyllistellä, niin monta vuotta karhu pysyi poissa karjasta. [/tietoisku]

Japanilainen rummutuskin oli kovin jännää, kun en ollut ennen livenä nähnyt. Nytpä näin -ja kuulin- oikein maailmalla tunnetun soittajan, Ichitaron. Tämä mies on esiintynyt varmaan ihan maksavalle yleisölle Carnegie Hallissa, ja minä seurasin häntä eilen ilmaiseksi muutaman metrin päästä. Videolla näkyvän rumpusetin lisäksi hän soitti myös isompaa rumpua. Ja voin kertoa että se tuntui.

4.8.2010

Rest in peace


Kuuntelin viime yönä ukkosta, sadetta ja tuulta. Olen viime aikoina kuunnellut öisin kaikenlaista - lintuja, ohi ajavia autoja, miehen hengitystä. Olen jo pitkään nukkunut koiranunta.

Erään määritelmän mukaan ihminen kärsii unettomuudesta, jos nukahtaminen kestää yli viisitoista minuuttia. Minä saatan hyvinkin maata valveilla puoli tuntia, vaikka olen tuntenut oloni väsyneeksi nukkumaan mennessäni. Mies nukahtaa yleensä lähes välittömästi kun on saanut päänsä tyynyyn, joten ehdin aina vahtia hänen untaan hyvän tovin ennen kuin itse simahdan.

Heräilen usein öisin, varsinkin jos mies on vieressä. Heräilen kyllä myös yksin nukkuessani. Ikkunat ovat helteen takia öisin auki, ja kaupungin äänet havahduttavat aina välillä. Olen kyllä jo tottunut tasaiseen surinaan, mutta esimerkiksi aamukolmelta soiva rekan peruutusääni tunkeutuu kyllä unen läpi. (Kivaa kun on lähikauppa ja sillä säntilliset tavarantoimittajat.)

Olen usein hereillä ennen kellonsoittoa (jos kello on soimassa). Joskus saan unta uudestaan, joskus en. Voin hyvinkin herätä viideltä, nukahtaa, herätä kuudelta, nukahtaa, herätä seitsemältä, nukahtaa... Tiedän nukkuneeni vain siksi, että herään kesken unien. En muista milloin olisin viimeksi nukkunut täysillä läpi yön.

Kärsin siis selkeästi unettomuudesta. Mutta -ja tämä on nyt kirjoitukseni tärkein osuus- en aio olla huolissani siitä.

Ensinnäkin olen aina ollut herkkäuninen. Minua ei ole tarvinnut teininäkään ravistella hereille, usein riitti se että äiti avasi huoneeni oven. Toisekseen kesän helteet ovat selkeästi vaikeuttaneet nukkumistani. Pidän kohtuullisen viileästä makuuhuoneesta, ja nyt lämpötila on ollut jatkuvasti lähes (tai yli) 30 astetta. Ja kolmanneksi: kesäisin nukun yleensäkin paljon vähemmän kuin talvella. Valon määrä vaikuttaa selkeästi unentarpeeseeni.

Heräilen kyllä usein, mutta en valvo pitkään. Saan useimmiten unen päästä kiinni hyvin nopeasti. Kehnosti nukutun yön jälkeen en tunne oloani levänneeksi, mutta en myöskään koe olevani turhan väsynyt. En yleensä tarvitse päiväunia enkä torkahtele tahtomattani. Välillä kyllä tuntuu siltä etten koko päivänä oikein herää, mutta ei sitä auta murehtia.

Huolehtiminen ja huolestuminen olisi kovin kohtalokasta. Oikeastaan yritän välttää asian ajattelemista (ja siksi mietin kahdesti sitäkin että kirjoitanko koko postausta). Luotan siihen, että kehoni ottaa sen minkä tarvitsee - vaikka väkisin. Jos annan sille joka yö mahdollisuuden, se kyllä hoitaa oman osuutensa. Ja luulenpa että viimeistään kuudentena kouluaamuna minusta tuntuu siltä, että voisin hyvinkin jatkaa uniani pari päivää putkeen.

2.8.2010

En halua


Opintolainan ensimmäisen erän saapuminen tilille on varma merkki vääjäämättä lähestyvästä syyslukukaudesta. Viimeinen lomaviikko käynnistyi ja ensi viikolla pitää taas mennä kouluun. En halua.

Olen vihdoin päässyt huolettomaan lomafiilikseen. Olen myös autuaasti unohtanut kaiken viime vuonna oppimani. En muista mihin sijoitin laskimeni. Ensi viikolla pitää taas herätä ajoissa, kulkea muiden määräämien aikojen mukaan ja vaivata aivoja asioilla joita ei haluaisi ajatella. En tahdo.

Ainoa hyvä puoli taitaa olla ruokahuollon parantuminen. Koulun ilmaiset ateriat tuntunevat taas alkuun ihan taivaan lahjalta.

30.7.2010

Tuntematon tulokas


Tunnistaako kukaan tätä kasvia? (Pahoittelen huonolaatuista kuvaa, isommaksi klikkaaminen saattaa auttaa tai sitten ei.)


Kasvin lehdet ovat paksut ja tönköt, mehikasvien kaltaiset. Lehdet ovat tasaisen vihreät, en tiedä kukkiiko kasvi. Muut kuvailut lienevät turhia, sillä yksi tuntomerkki on ylitse muiden: kasvi monistaa itseään lehtiensä reunaan. Kuvan pienet pampulat eivät siis ole monimuotoista lehteä, vaan uusia pikkukasveja.

Tällainen olisi muuttamassa kotiini, ja olisi hurjan kiva tietää uuden asukkaan nimi.

29.7.2010

Kilpavarustelu


Arkipsykologit paljastavat lehtien palstoilla säännöllisin väliajoin sen, etteivät naiset meikkaa miehiä varten. Naiset meikkaavat toisia naisia varten. Äkkiseltään ajatus kuulostaa hieman hassulta, mutta siinä on vinha perä.

Tulin sitä eilen ajatelleeksi, kun oli tarkoitus lähteä elokuviin miehen kanssa ja tavata siellä ensimmäistä kertaa yksi hänen naispuolisista ystävistään. Sain peräti naisellisen pukeutumiskriisin, ja mietin oikein pitkään että mitä laittaisin päälleni. Halusin olla nättinä, mutta en niinkään siksi että olisin miehen silmissä kaunis, vaan siksi että olisin nätimpi kuin miehen ystävätär.

Jännää saada itsensä kiinni jostain näin pöhköstä.

25.7.2010

Oodi suomalaisen miehen itkulle


Joku voi muistaakin aiemmista horinoistani, että Suomi ja suomalaiset ovat lähellä sydäntäni. Ja suomalainen mies on minusta rapumaisen rakenteensa takia erityisen kiehtova otus. Jokaisella miehellä on kuori, ohut tai paksu tai jotain siltä väliltä. Ja jossain sen kuoren alla on herkkä ydin. Kuorta ei saa auki väkivalloin, vaan oveluudella ja sitkeydellä. Joskus se voi vaatia useamman vuoden työn, mutta aina se on vaivan arvoista.

Haluaisin nähdä palkitun elokuvan Miesten vuoro. Siinä miehet paljastavat itsensä paitsi fyysisesti, myös henkisesti. Kun suomalainen mies avautuu toiselle suomalaiselle miehelle, se on herkkää. Ja juuri siksi en ole ollenkaan varma voisinko halustani huolimatta katsoa elokuvaa loppuun asti. Jo traileri saa palan kurkkuun. Jotkut naiset herkistyvät synnytyskertomuksista, jotkut jostain muusta. Minulla tulee tippa linssiin, kun suomalainen mies itkee.

Sitä ei koskaan tiedä, että mikä sinne miehen kuoren alle pääsee ja osuu. Oman lapsen syntymä, elämä yleensä, kuolema, nainen... miehestä riippuen kai mikä tahansa maan ja taivaan välillä. Mutta se on aina salakavala ja mystinen tapahtuma, eikä sitä näytetä kuin harvoille ja valituille - jos niillekään. Mies tuntee, mutta yksin. Siitä kertoo nätisti A.P. Sarjannon laulu Kova maa, jonka Timo Rautiainen yhtyeensä kanssa kivasti esittää.

...mutta illan hämärässä kumminkin
sillä veljellä polttaa rintaa
se ruusupensaasta oksan taittaa
pimeän tullen katoaa...

Juice Leskinen on kirjoittanut kerrassaan mainion kuvauksen kovan kuorensa sisään piiloutuvasta miehestä, ja Kotiteollisuus esittää sen minuun iskevällä tyylillä:


Sanat ovat suorastaan nerokkaat.

On lystiä liinaharja valjastaa,
käydä tuppeen ja helapäänsä paljastaa.
Muina miehinä vihollista puukottaa,
vaan jos pitäisi halata ja suukottaa...

Voi hyvä Vapahtaja,
kyllä jossakin on raja
missä veri vapisee.

Erityisesti viimeiset sanat tiivistävät sen, mistä tässä puhun:

Mutta joku päivä suomipoika itkemään
ryhtyy, tai joutuu, tai suostuu
ja silloin Kauhavan rauta ruostuu.

Niin. Kun suomalaisen miehen kuori murtuu, on se jotain niin suurta että sen voimalla voisi varmasti särkeä peruskalliota. Kun kivenkova mies romahtaa silmien edessä, omatkin perustukset järkkyvät. Siinä ei voi muuta kuin olla hiljaa hienouden ääressä ja tuntea itsensä etuoikeutetuksi kun on saanut todistaa niin harvinaislaatuista tapahtumaa.

23.7.2010

Turistina kotona


Taas on pöristelty kesäisessä Suomessa moottoripyörällä. Tällä kertaa takapuolen istumiskestoa mitattiin matkustamalla minun synnyinkaupunkiini. Viime vuonna melko tarkalleen tähän aikaan julistin äidilleni ettei hän koskaan saa kauttani vävyä, ja nyt sitten ihan kakistelematta söin sanani ja esittelin ylpeänä vävykokelaan.

Hienosti meni. Mieskin kesti vaikka joutui tapaamaan muutamia sukulaisia. Tai ehkä sille iskee posttraumaattinen stressi jossain vaiheessa ensi viikkoa.

Oli oikein hauskaa olla pienen kävelylenkin verran oppaana miehelle. Omaa (entistä) kotikaupunkiaan katsoo hieman uusin silmin kun sitä esittelee toiselle (ja kulkee itsekin kameran kanssa). Kahden tunnin kierroksella ehdimmekin nähdä kaikki tärkeimmät nähtävyydet. Tuli jotenkin omituisesti hyvä tunne, kun sai miehelle näyttää ne paikat joissa on lapsena leikkinyt ja kulkenut.

Totta kai itselle tärkeitä asioita haluaa esitellä tärkeälle ihmiselle. En vain ehkä arvannut, kuinka tärkeä oma historiani on ennen kuin pitkästä aikaa kävelin keskelle sitä.

20.7.2010

Hetken zen


Kun mieli on tyyni, ei oikeastaan ole mitään kirjoitettavaa.

Tai ainahan minulla jotain pölpötettävää on, mutta jätetään ne nyt toiseen kertaan.

16.7.2010

Kesäpuuhia


Lukeminen on hauska harrastus. Lapsena luin paljon, nykyään suorastaan hävettävän vähän. Ennen meni kirja viikossa, nyt menee kirja vuodessa. Yöpöydällä on kesken Waltarin Mikael Karvajalka, se etenee hyvin rauhalliseen tahtiin. Tai luenhan minä, mutta en kirjoja. Kesällä kulutan lehtiä. Kaverilta saatuja vanhoja Yhteishyviä, lehtiroskiksesta napattuja Aamulehtiä, kaupungilta kaapattuja ilmaislehtiä. En jaksa keskittyä tiukasti tarinaan, joten pienet lehtiartikkelit ovat sopivia lukupaloja.

Käsityöt ovat vähän tauolla helteiden takia. Aloitin kyllä yhden puuvillaisen projektin, mutta villaiset saavat odottaa viileämpiä kelejä. Harrastuspuolella on muutenkin hiljaisempaa, sillä kesälomakiireet ja helteet ovat torpedoineet sekä lenkkeily- että kuoroharrastusta. Hieno ajatukseni siitä että lenkkeilisin kesällä ahkerasti on jäänyt kyllä ihan ajatuksen asteelle.

Olen asunut Tampereella kohta seitsemän vuotta ja vasta nyt kävin ensimmäistä kertaa Näsijärvessä pulahtamassa. Vesi oli vihdoin riittävän lämmintä, ja olihan minulla ihan uusi uimapuku joka piti kastaa. Mutta en ole mikään järviuimari, eikä rantaan lähteminen houkuttele mitenkään erityisesti. Kun vihdoin olisi riittävän lämmintä uida, on jo niin kuuma etten jaksa raahautua rannalle. Suihkuun meno käy urheilusuorituksesta.

Olen ylen kiitollinen saapuneista sateista ja mieheltä lainatusta tuulettimesta. Kämpässä on ollut toistuvasti yli 30 astetta lämmintä. Haluan lyödä jokaista, joka sanoo että ei saa valittaa vaan pitäisi nauttia kun nyt kerrankin on lämmintä. Minä kyllä valitan jos aihetta on. Ja sitä on, kun kotonakaan ei pääse hellettä karkuun ja pää on jatkuvasti kipeä.

Vaan olenhan minä tehnyt muutakin kuin maannut kotona. Olen maannut siskoni kotona Helsingissä, kun olin melkein viikon kissavahtina. Kissoja olisi kuulema saanut leikittää, mutta eiväthän ne jaksaneet leikkiä. Viikko pääkaupungissa meni nopeasti, kun seikkailin Seurasaaressa ja tapasin ystäviä. Sain siskolta tuliaisiksi hieman erilaisen vyölaukun:


Tämän kyllä kehtaa laittaa keskiaikamekon kanssa! Kaverit vihertyvät kateudesta!