28.11.2009

Patakintaat


Nina "timoteeaan vaimo" Mikkonen tuossa joskus taannoin kertoili, että on köyhinä aikoina pessyt pakastepussejakin. No eihän tuo nyt mikään ihmeellinen juttu ole, kyllä täälläkin pakastepusseja pestään! Tosin minä pistän ne reippaasti pesukoneeseen.

Löysin kaupasta Novitan Huopasta, joka oli tarjouksessa. Tumma ruskea on mielestäni mukava väri, ja yhden kerän luvattiin riittävän lasten lapasiin. Ja kyllähän se juuri ja juuri riitti, vaikka ei tämä kyllä lasten koolta vaikuta...


Arvelin, että kun teen vyötteen ohjeen mukaan pienimmän koon silmukkamäärällä ja suuremmilla puikoilla (10 mm halot), saan itselleni sopivat. Alussa näytti hurjalta, mutta tarkoitushan olikin pistää jättilapaset pesukoneeseen huopumaan. Estääkseni lapasia huopumasta umpeen tungin peukaloihin pakastepussit ja harsin muutamilla pistoilla pussit myös käsiosiin. Kaikki hyvin tässä vaiheessa. Ja sitten vain pyörimään neljäänkymppiin farkkujen kanssa!


Erikoiset pallukat, mutta tällaisia osasin odottaakin. Pussit olivat sentään pysyneet kiinni, vaikka nyt tursusivatkin ulos kun kutistuminen oli merkittävää. Ei muuta kuin venyttelemään.


No nyt ne näyttävät etäisesti lapasilta. (Kuva on kyllä luokattoman huono. Ai mikä luonnonvalo, ei täällä vain sellaista ole.) Tosin vain etäisesti. Pituus on juuri sopiva minulle, ja peukalo on oikealla kohdalla. Mutta leveyttä on edelleen aivan liikaa joka paikassa. Pinta ei ole huopunut kauniin tasaiseksi, vaan se on hämärän nyppyistä. Huopuminen on kyllä sinällään ollut tehokasta, että tiivistä siis on. Niinkin tiivistä, että ei enää taivu. Näppärät kuin nyrkkeilyhanskat!

Eli ei, ei tosiaankaan kannata tehdä pesukonehuovutettuja lapasia Huopasesta. Ei noita kukaan voi lapasina käyttää, mutta hyvät patakintaat niistä tuli.

27.11.2009

Pahantekeväisyyttä


Uskokaa tai älkää: meillä on viikon päästä taksvärkkipäivä.

Kaikille on varmastikin kouluajoilta tuttu tuo taksvärkin idea: mennään päiväksi johonkin "töihin" ja tuodaan siitä sitten koululle joku rahasumma. Muistelen, että moni myös siivosi kotona tai isovanhemmillaan ja sai sitten rahan heiltä. Silloin muksuna sitä ei pitänyt oikein mitenkään erikoisena tapahtumana.

Mutta nyt kyllä näin punaista. Mahdoinko ymmärtää oikein? Siis minä maksan 10 euroa siitä, että en saa opetusta sinä päivänä? No voi sanonkomämikä!

Niin, voisi tietysti jättää osallistumatta kiristykseen keräykseen, mutta sitten joutuisi tekemään laajan etätehtävän. Joten käytännössä kaikki maksavat ja pitävät vapaapäivän. Kukaan meistä ei todellakaan aio mennä päiväksi mihinkään töihin kymmenellä eurolla, ihan naurettava ajatuskin.

Tämän älyttömyyden kruunaa se, että raha piti maksaa etukäteen. Mitenkä minä annan rahaa, joka minun pitäisi leikisti ansaita ensi viikolla?

Onhan meillä sentään hyvä ja tärkeä kohde, johon rahat menevät. Hyväntekeväisyys on hieno asia, mutta mielestäni sen pitäisi olla vapaaehtoista. Tässä on nyt kaikella tapaa vedätyksen, kusetuksen, kiristyksen ja giganttisen ääliöyden merkit.

23.11.2009

Talvilepo


Luonto siirtyy talvilevolle myös neljän seinän sisällä. Vaikka viherkasvini eivät osallistu ruskaan vaan pysyvät yleensä vihreinä läpi talven, on pimeällä vuodenajalla selvät vaikutukset kasvuun.

Värinokkoseni tuntuu horrostavan. Se puski vielä hetki sitten lehtiä tuttuun tapaan (niin että sitä sai jatkuvasti olla uusimassa), mutta nyt se on jämähtänyt. Se on tyystin pysähtynyt, ja herää sitten taas kevätauringon myötä. Toivottavasti.

Pitkälle syksyyn ahkerasti kukkinut mustanmerenruusuni siirtyi tiskialtaan alakaappiin talviunille. Se on minulla nyt ihan ensimmäistä vuotta, joten vähän jännittää että kuinka saan sen keväällä sitten uuteen kasvuun. Tiedän kuinka se teoriassa toimii: keväällä minun pitäisi kaivaa kuivasta mullasta kukan käpyjä ja istuttaa ne uudestaan. Ja sieltä sitten pitäisi ponnahtaa kukkanen. Katsotaan sitten.

Kohtalonköynnös on minulla nyt ensimmäistä talvea, ja se kuulema saattaa pudottaa kaikki lehtensä lepokautenaan. Saapi nähdä, kuinka käy. Viime talvena kovasti kärsinyt muratti sai kesällä kunnon kasvupyrähdyksen ja tuntuu olevan nyt voimissaan. Se taitaa viihtyä keittiössäni. Toivon, että se ei tänä talvena päädy puolikuoliaaksi.

Se selvisi tässä hiljattain, että kodinonni ei taida olla minun kasvini. Tai ei ainakaan tässä asunnossa. Ostin erään kukkakaupan loppuunmyynnistä kodinonnen puoleen hintaan, ja alku sujuikin mainiosti. Sitten se ryökäle vain kuoli. En tiedä missä meni pieleen. Luulen, että huoneilma saisi olla kosteampi. Jotenkin minä sen tapoin. No, ehkä kokeilen joskus toiste uudestaan.

Metta antoi minulle kiinanruusun pistokkaan. Se on nyt vesilasissa juurtumassa. Katsotaan jaksaako se nyt juurtua näin pimeänä aikana, ja jos jaksaa niin jaksaako sitten kasvaa. Toivon, että se viihtyy luonani.

Sitkeyttä, pikkuiseni. Jaksakaa tämä tuleva talvi. Kyllä se kevät sieltä sitten taas vuorollaan tulee, vaikka juuri nyt ei siltä tunnu. Nukkukaa hyvin.

16.11.2009

Tyly ämmä


Minusta on kuulkaa tullut häirikkö. Olen alkanut tiuskia opettajille. Ja se on ennenkuulumatonta.

Olen aina ollut hiljainen ja kiltti koululainen. Opettajani ovat olleet auktoriteetteja, eikä minulle ole tullut mieleenikään (ainakaan avoimesti) kyseenalaistaa sitä. Jos mölyjä on, ne pidetään mahassa. En tietenkään ole pitänyt kaikista opettajistani, mutta olen sentään kunnioittanut heitä ihmisinä ja ammattilaisina. Myös opettajat tekevät virheitä, se on selvää, ja aikaisemmin olen suhtautunut niihin lähinnä hiljaisen ymmärtäväisesti (tai itsekseni naureskellen). Sisällä on saattanut kiehua, mutta kansi on pysynyt visusti kiinni.

Mutta nyt kiehuu yli.

Hyvä esimerkki on äidinkielenopettajamme, jonka selkärangattomuutta ja turhan verkkaista tahtia me kaikki ihmettelemme. Ei ole mitenkään tavatonta, että hän jaarittelee kerrassaan turhia asioita. Kaikki tuskastuvat, kun mitään fiksua ei tapahdu. Olisi pitänyt tänään saada oppilaiden ilmeet ikuistettua, kun opettaja totesi että "minusta olisi kiva ottaa vähän rauhallisemmin, kun meillä on välillä niin kova tahti". Jos etenisimme yhtään hitaammin, menisimme jo taaksepäin.

Niinpä sitten eräänä päivänä minulta meni tyystin hermo. Napsahti. Taisi olla vielä migreenikin puskemassa päälle, ja silloin sensuuri ei kyllä pelaa sitäkään vähää mitä yleensä. Kun opettaja oli taas kerran käyttänyt puolet tunnista aivan turhan asian selvittämiseen, hän tiedusteli olisiko jollain jotain kysyttävää. Minulla oli. "Joo, voidaanko mennä jo eteenpäin?" Enkä kysynyt sitä mitenkään nätillä äänenpainolla.

Samainen opettaja selvitti meille viime perjantain etätehtäviä, ja puhui jatkuvasti viidennestätoista päivästä. Kaikki kyllä tiesivät, että perjantai on kolmastoista päivä, eivätkä välittäneet siitä että opettaja "taas vähän sekoilee". Tai eivät ainakaan mitenkään ilmaisseet sitä että välittäisivät. Hetkellisen mielenhäiriön johdosta päätin korjata opettajaa. Asiat voisi ilmaista nätisti, jos on pakko ölistä. "Opettaja, onkohan tässä nyt joku sekaannus, kun minä ihan luulin että perjantai on 13. päivä...?" Se olisi ihan korrekti tapa. Mutta ei. "Kolmastoista!", huutaa Hehku kesken opettajan lauseen.

Ei ehkä kuulosta tässä nyt isoilta jutuilta, mutta olivat. Minua ainakin on järkyttänyt. Eihän opettajalle puhuta tuolla tavalla! Kaikki kyllä ajattelevat samalla tapaa kuin minä, en ole ainoa turhautunut. "Etkö ole ihan samaa mieltä", kysyin luokkatoverilta. "No joo, mutta en ikinä sanoisi sitä noin tylysti", vastasi hän. Niin. Minä olen ainoa joka avaa suunsa (ja päästää ulos sen valtavan sammakon).

Eikä äikänmaikka ole ainoa, joka on joutunut tulilinjalleni. Ärtymys ajaa kunnioituksen yli. Minulla on mielipide, enkä näköjään ajattele ennen kuin sanon sen.

Mutta en pitäisi itseäni ainoana syyllisenä. On minulla sellaisiakin opettajia, joiden silmille en hypi. Sellaisia opettajia, jotka pitävät kuria ja tietävät sekä paikkansa että arvonsa. He ovat auktoriteetteja. Eivät ankaria tai julmia, mutta tietyllä tapaa oppilaiden yläpuolella (niin kuin opettajan kuuluu ollakin että häntä voi arvostaa). Ikävä kyllä toiset eivät vain osaa.

Äidinkielenopettajamme toimii tässä varoittavana mallina. Hänellä on aina tapana kysyä että mitä mieltä me olemme tehtävistä ja haluammeko tehdä niitä. "Mitäs mieltä olette, tehdäänkö näin?" "Haluaisitteko te tehdä tämän tehtävän?" Tuollainen toimii ehkä silloin, kun työskennellään korkeintaan viiden hengen ryhmissä. Mutta kun ryhmässä on kaksikymmentä oppilasta, ei opettajan pidä alvariinsa kysellä että haluavatko oppilaat tehdä tehtäviä (jotka kuuluvat opetussuunnitelmaan), vaan opettaja määrää että nämä tehtävät tehdään eikä siitä nutista.

Jos opettaja ei ota johtajan asemaa, sen pyrkii ottamaan joku muu. Jos koiran omistaja ei toimi lauman johtajana, koira alkaa ottaa omia vapauksia. Lemmikkikoiraa ei ole tarkoitettu johtamaan ihmislaumaa, eikä oppilasta ole tarkoitettu ottamaan vastuuta opettajasta ja luokasta, joten hämäristä valtakuvioista seuraa väistämättä ongelmia.

Pahinta on tosiaan se, että opettaja tuntuu hakevan minulta hyväksyntää ideoilleen. Hän on huomannut napakkuuteni, ja tuntuu pitävän minua luokan äänitorvena ja koossapitävänä voimana. Olen toki otettu siitä, että minun uskotaan suoriutuvan vastuutehtävistä, ja hoidan ne jos niitä minulle tulee. Mutta ennen kaikkea kaipaisin nyt sitä, että opettaja ottaisi paikkansa ja minä voisin rauhassa olla sillä tasolla millä muutkin oppilaat ovat. Nyt valtasuhteet ovat jotenkin vinksallaan, eikä se tunnu hyvältä. En ole koskaan käyttäytynyt näin epäkunnioittavasti ja tahdittomasti opettajia kohtaan.

Minusta on tullut tyly ämmä. Psykiatrini olisi varmasti mielissään.

15.11.2009

Koe? Onko se jotain syötävää?


Olen oikein tyylikkäästi ja ovelasti vältellyt kokeisiin lukemista. Perjantai oli etäpäivä. Annetut etätehtävät olivat tällä kertaa ihan siedettäviä, joten niiden kanssa ei tarvinnut kitua turhan pitkään. Kävin kaverin kanssa ihan valoisaan aikaan lenkillä, kun sääkin oli mitä parhain. Sitten sain vieraan, jonka kanssa höpötellessä hurahti mukavasti muutamia tunteja. Paistoin liian ruskeita kauralastuja, mutta ei siitä sen enempää.

Eilen neuloin ystävän työpaikalla (se kuuluu useimmiten lauantain ohjelmaan), kävin ruokkimassa toisen ystävän eläimet ja kipaisin vielä kolmannen ystävän luo saunapainotteiseen illanviettoon. Tänään aion imuroida ja livistää kavereille katsomaan elokuvia. Eli mietin mahdollisimman vähän lähestyvää kirjanpidon koetta. Tulossa on myös liiketoiminnan perusteiden koe ja kansantalouden koe (kyllä, taas) mutta niitäkin miettisin ehkä vähän myöhemmin.

Sen verran olen koulua ajatellut, että lähetin yhdelle opettajalle sähköpostia. Meillä on työssäoppimista ensi vuonna huhti- ja toukokuu, ja meitä on kehotettu hakemaan paikkoja hyvissä ajoin (=nyt). No muuten hyvä ja kiva, mutta meillä on työssäoppimisen ohjausta vasta neljännessä jaksossa, eli juuri ennen harjoittelua. Toisin sanoen paikkoja pitäisi hakea nyt, kun emme tiedä käytännön asioista mitään.

Millaisia vaatimuksia koululla on harjoittelupaikan suhteen? Kuinka työssäoppimisen valvonta suoritetaan? Mitkä ovat harjoittelun vähimmäistuntimäärät? Voinko tehdä sopimuksen itsekseni vai pitääkö opettajan olla mukana? Pitääkö minun tietää asioita, vai haenko paikkaa ja kerron palaavani asiaan myöhemmin keväällä? Nämä ja monet muut asiat olisi kiva tietää ennen kuin menee haastatteluun levittelemään käsiään tyyliin "ei oo tietoo". Lähetin siis työssäoppimisen ohjaajalleni postia, enkä hae paikkaa ennen kuin saan riittävästi vastauksia.

Ärsyttää.

9.11.2009

Illat ilman televisiota


"Mitä sä sitten oikein teet kaiket illat?", kysyi luokkatoverini ihan aidosti hämmästyneenä, kun kuuli ettei minulla ole televisiota.

Kotonani on aina aikaisemmin ollut televisio. Olen kasvanut siihen, että olohuoneessa on eräänlaisena keskipisteenä ruutu, josta katsellaan milloin mitäkin. Television ääreen on toisinaan oikein tarkoituksella rauhoituttu, toisinaan ohjelmat ovat pyörineet vain taustalla. Elokuvia, sarjoja, lastenohjelmia, dokumentteja, uutisia ja urheilua. Videoita ja suoraa lähetystä. Luvan kanssa ja ilman. Televisio on toiminut seuralaisena, viihdykkeenä, ärsykkeenä, puheenaiheena ja taustakohinana.

Olen ollut sitä mieltä, että en haluaisi elää ilman televisiota. Voisin, mutta en haluaisi. Olen ollut sitä mieltä, että ilman televisiota elävät ovat jotenkin omituisia. Samalla olen ollut heille hieman kateellinen, sillä olen toki jo pitkään tiennyt että voisin käyttää aikaani paremminkin kuin televisiota katsomalla. En vain jotenkin koskaan tullut muuttaneeksi vakiintunutta käytäntöä.

Eron ja muuton myötä muutos oli helppo toteuttaa. Exä piti televisionsa, enkä minä ostanut omaa. Sain kyllä pitkäaikaislainaan digisovittimen koneeseeni, ja käytinkin sitä aluksi varsin ahkerasti. Sittemmin sekin jäi, ja nyt voin ihan rehellisesti sanoa televisioluvan tarkastajalle ettei täällä ole lupaa vaativia laitteita.

Ja koulutoverilleni vastasin, ettei minulla ole ollut mitään vaikeuksia täyttää televisiottomia iltojani. Onhan noita harrasteita. Television ohjelmakartta ei toimi kalenterinani. Toisin sanoen minä en koskaan sano ystävilleni etten ehdi, kun Salkkarit/Onnenpyörä/Lemmenlaiva tulee justiinsa. Pystyn keskittymään lukemiseen, käsitöihin ja kirjoitteluun paremmin nyt, kun en voi pistää television taustamölinää päälle.

Ruudun tuijottaminen ei ole kuitenkaan varsinaisesti vähentynyt, se on vain muuttanut muotoaan. Se on nyt aktiivisempaa, tehokkaampaa, keskittyneempää ja valikoidumpaa. Katselen ohjelmia netistä - silloin kun se minulle parhaiten sopii. Nettitelevisio on televisio minun makuuni: näen vain ne ohjelmat jotka haluan nähdä juuri silloin kun haluan ne nähdä (ja ainakin toistaiseksi ilmaiseksi). Ja hyvin usein huomaan, että oikeastaan minulla on mielekkäämpääkin tekemistä kuin muutamien harvojen ohjelmien seuraaminen.

Illat menevät helposti tietokoneen ääressä. Nyt, kun tapaan karvaisempaa puoliskoani vain netissä, olen entistä innokkaampi pikaviestimen (onpa jotenkin typerä sana) käyttäjä. Jutustelen usein ystävieni kanssa tuntikausia. Kirjoittelen sähköposteja ja kirjeitä, päivitän blogia ja luen toisten kirjoituksia. Luen uutisia, kuuntelen musiikkia ja tutustun typeriin ja vähemmän typeriin asioihin. Toisinaan koneella pyörii joku DVD-elokuva, toisinaan vaikkapa Knalli ja sateenvarjo (hieno Yleisradion kuunnelma, ottakaa ohjelmaanne). Ja yllättävän paljon saan aikaa kulumaan ihan puhtaaseen säätämiseen (taidan olla jo menetetty tapaus, älkää yrittäkö pelastaa).

Kone korvaa helposti television, ja tuo vielä paljon lisää. Voin varsin mainiosti elää ilman televisiota, se on helppoa. Mutta tietokoneesta ja nettiyhteydestä en luovu. Tosin en sano etten koskaan.

6.11.2009

Veikaten voittoon?


Kokeiden tekeminen on selkeästi taitolaji. Opettajalukijani voisivat oikeastaan kertoa, että onko heille missään vaiheessa opetettu kokeiden laatimista. Jos ei, niin pitäisi kyllä. Siis opettaa opettajille sitä. On nimittäin turhauttavaa vastailla huonosti tehtyyn kokeeseen.

Tällä viikolla oli kaksi koetta. Niiden pohjalta voisin kertoa jo ainakin kolme ärsyttävää asiaa.

1. Esseevastaukselle jätetty liian pieni tila. Vastaile siinä nyt sitten hienosti, kun annettuun tilaan mahtuu murto-osa tiedoistasi (ellet sitten kirjoita niin pienellä että opettaja tarvitsee suurennuslasia tekstin lukemiseen).

2. Koeaikaan nähden liian laaja esseekysymys. Ei saisi oppilasta sitten arvostella ankarasti, kun ei kyennyt vartissa tiivistämään hienosti kaikkea sitä, mistä opettaja on luennoinut parikymmentä tuntia.

3. Kokeessa kysytään asioita, joita ei ole opetettu. Tarvitseeko tästä sanoa enempää? Ei tarvitse.

Keskiviikkona oli asiakaspalvelun koe. Veikkaan, että se meni ihan hyvin. Tänään oli kansantalouden koe. Se ei ehkä mennyt ihan niin hyvin. Kokeen hienoudesta kertoo jotain erään tehtävänannon perässä ollut opettajan ohje: "arvaa".

No minä sitten arvailin.

3.11.2009

Ostan, olen siis olemassa?


Teen minä toisinaan koulussa muutakin kuin huijaan opettajia ja vääntelen naamaani. Välillä törmään siellä ihan mielenkiintoisiin ja ajatuksia herättäviin asioihin, kuten vaikkapa ostajien tyypittelyyn.

Taloudellinen ostaja seuraa tuotteiden hinta-laatusuhdetta ja etsii ostoksissaan parasta mahdollista hyötyä. Ääritapauksessa taloudellinen ostaja on juuri se tarjousten perässä juoksija, joka ei säästele aikaa eikä vaivaa hyödyntääkseen kuponkeja ja tarjouksia.

Yksilöllinen ostaja haluaa ostoksillaan korostaa erilaisuuttaan ja on valmis käyttämään paljonkin rahaa siihen. Hän ei ole altis toisten vaikutuksille.

Shoppailija-ostaja on aktiivinen ostosten tekijä. Hän nauttii ostoksilla käymisestä ja ostaminen tuo hänelle mielihyvää. Hän ostaa ostamisen ilosta, ei aina siksi että tarvitsisi oikeasti jotain tuotetta.

Innoton ostaja menee ostoksille vain silloin kun on pakko. Hän ostaa nopeasti ja läheltä eli haluaa säästää aikaa ja vaivaa.

Sosiaalinen ostaja haluaa asioida paikoissa, joissa on tutut asiakaspalvelijat. Joillekin ihmisille kaupan kassa on ainoa sosiaalinen kontakti koko päivänä. Toisaalta joillekin shoppailu voi olla sosiaalinen tapahtuma siinä mielessä, että yksin ostelu on tylsää ja kaverin kanssa kaupoilla kiertely on hauskempaa (vaikka varsinainen ostelu jäisikin vähemmälle).

Tärkeiden arvojen perusteella ostava haluaa ostaa esimerkiksi ekologisia tai kotimaisia tuotteita. Hän miettii jäteongelmaa, kierrätystä ja tuotteiden elinkaarta.

Minä olen yleensä innoton ja taloudellinen ostaja, joka toisinaan muistaa miettiä niitä ympäristöasioitakin. Äitini on muutamaan otteeseen huomauttanut, että olen tylsää shoppailuseuraa, kun en osta mitään (en, vaikka äiti maksaisi). Mietin aina, että tarvitsenko tuotetta ihan oikeasti (yleensä en tarvitse). Ostan tarpeeseen, ja vaikka en järin suuresti jaksa tehdä hintavertailuja, pienet tulot kyllä pakottavat miettimään miten laskun loppusumman voisi pitää mahdollisimman pienenä.

Kyllä minä toisinaan ostan ihan ostamisen ilostakin. Saatan ostaa kivan näköistä kangasta tai lankaa ihan vain siksi että se on kivan näköistä ja on kiva saada jotain uutta. Mielihyväshoppailuun käytetyt rahamäärät ovat kuitenkin hyvin pieniä, muutamalla eurolla pärjää pitkälle. Ja yleensä nekin ostokset tulevat ihan oikeasti käyttöön, minulla ei ole tapana ostaa tavaroita joiden ainoa funktio on näyttää kivalta (no, viherkasvit voisi ehkä laskea tähän ryhmään, jos eivät ole syötäviä).

Vaikka yleensä olenkin hyvin harkitsevainen, tulee tietysti välillä ostettua turhuuksia. Joskus pitää ostaa ihan vain siksi että saa jotain halvalla (ehkä typerin syy ikinä). Heräteostoksillekin on paikkansa; kaikkea ostamista ei tarvitse suunnitella etukäteen vaan hyviin juttuihin voi tarttua jos niihin sattumalta törmää.

Koska valtaosan ajasta olen "tylsä" shoppailija, sallin itselleni toisinaan pienet hauskuudet. Haluan tehdä valintoja, joita en joudu katumaan. Haluan olla ympäristön huomioiva kuluttaja ja järkevä sijoittaja. Ympäristöasioissa olisi vielä suuresti parantamisen varaa, mutta muuten olen kulutukseeni tyytyväinen.

Millainen ostaja sinä olet?

2.11.2009

Departure


Sano heti jos minä häiritsen,
hän sanoi astuessaan ovesta sisään,
niin minä lähden saman tien pois.

Sinä et ainoastaan häiritse,
minä vastasin,
sinä järkytät koko minun olemustani.

Tervetuloa.

-Eeva Kilpi-


Oli ihan epätodellista, kun mies oli fyysisesti läsnä. Ja juuri kun siihen alkoi hiukan tottua, hän lähti taas pois.

Koita tässä nyt sitten.