30.9.2009

Ei näin


Koulu haittaa harrastuksia, käsitöille on nykyään aivan liian vähän aikaa. Varma syksyn merkki on se, että villalangat alkavat taas houkuttaa. Ne huutavat päästä puikoille, mutta kukapa ne puikottaisi kun minä homehdun koulussa. Näyttää pahasti siltä, että ehdin tehdä käsitöitä vain silloin kun on pakko. Eli kun koululaukun sivusauma hajoaa ja kahvat rispaantuvat rikki, on pakko järjestää aikaa uuden tekemiselle.


Kangas on hauskasti raidoitettua. Se on siis olemassaan eriväriraitaista, tämä ei ole tilkkutyö. Jämäkkä puuvilla käyttäytyi varsin kivasti ommellessa, ja kestää toivottavasti käytössä hyvin. Huomatkaa, että aikaa ei tosiaan ole esimerkiksi silittämiselle, joten taitteet saavat suoristua käytössä jos ovat suoristuakseen.

Niin. Ihan putkeenhan tämä projekti ei sitten kuitenkaan mennyt. Otin kyllä pohjan muotoilun huomioon korkeudessa, mutta en leveydessä. Niin että nyt kassi on kyllä riittävän korkea, mutta hieman liian kapea. Se kykenee nielaisemaan kansion, mutta ei niin hyvin kuin olin ajatellut. Tämän virhearvioinnin seurauksena ostin kangasta liian vähän, ja sankoja varten jäi liian kapea suikale. Sangat saisivat olla leveämmät.

Ja sitten! Kuka ääliö keksi laittaa kassiin mustan vuorikankaan? (Minä ääliö.) Se on kyllä kaunis ja siisti ja siten kiva, mutta se on niin synk-pimeä, että kassissa on vain musta aukko kun sinne katsoo! Esimerkiksi musta laskimeni hukkuu sinne täydellisesti. Typerä kassi, kun ei katsomalla selviä että mitä siellä on - paitsi jos katselee taskulampun avulla.

No, tämä kassi saa kelvata kunnes ehdin tehdä toisen. Leveämmän, parempisankaisen ja vaaleampivuorisen.

26.9.2009

Paras/pahin


Stansta kehitteli meemin ja sekä Hanni että Susikairan akka haastoivat minut tekemään sen. Tämä ei ole helppo, katsotaanpa mitä tästä tulee...

1. Mikä on vuorokauden paras aikasi?

Olen tehokkain aamuisin. Jos jotain tärkeää täytyy tehdä, minun kannattaa tehdä se hyvissä ajoin ennen puoltapäivää. Sunnuntaisin paras aika on iltapäivä, joka tuntuu pysähtyneen. Nykyään koulupäivissä paras hetki on se, kun koulu päättyy. Usein saan parhaat oivallukseni ja jännittävimmät ideani puolenyön paikkeilla. Siis lähes kaikki vuorokauden ajat ovat johonkin hyviä.

Entä se pahin?

No se on varmaankin sitten se aika noin aamuyöyhdestä noin aamukuuteen. Silloin minun on parasta nukkua, tai mistään ei tule mitään. Veikkaan, että sinällään melko inhimilliset puoli seitsemän aamut muodostuvat kovasti vaikeiksi kun talvi saapuu.

2. Mikä on viikon paras päiväsi?

Kyllähän se perjantai tuntuu kivalta, kun on kouluviikko takana ja viikonloppu edessä. Parhaita päiviä ovat ne, kun tapahtuu jotain hauskaa.

Entä se pahin?

En voi sanoa että maanantai, koska silloin on mukavat tanssitreenit. Pahimpia ovat migreenipäivät ja päivät, jotka tuntuvat aivan turhilta.

3. Mikä on paras aika kuukaudessasi?

Yleisesti ottaen mikään hetki kuukaudesta ei ole toista hetkeä parempi tai pahempi.

Entä se pahin?

Hih. "Se aika" kuukaudesta. No ei sentään, nykyään kuukautisenikin ovat ihan siedettävät, ei valittamista. Ei kuukaudessa nyt yleensä mitään erityisen hankalaa aikaa ole. Jos kuun lopussa on jotain mitä erityisesti odottaa, niin koko kuun alku tuntuu tietysti liian hitaalta.

4. Mikä on vuoden paras kuukautesi?

Onpa vaikeita kysymyksiä! Yleensä pidän kaikista kuukausista. Keväällä pidän lisääntyvästä valosta ja lämmöstä, kesällä pidän vihreydestä ja valoisuudesta, syksyllä pidän sateista ja kirpeydestä, talvella pidän pimeydestä ja kylmyydestä. Tänä vuonna tähän mennessä paras kuukausi on kuitenkin ehkä ollut elokuu.

Entä se pahin?

No jos nyt on pakko joku valita, niin ehkäpä... ei, en pysty.

5. Mikä on ollut paras vuosi elämässäsi?

Jokaiseen vuoteen mahtuu hyviä ja huonoja hetkiä, siksi on kovin vaikea sanoa. Tämä vuosi on ainakin tällä hetkellä melko onnistuneen oloinen. Aika kultaa muistot, ja siksi myös lapsuusvuodet vaikuttavat näin kaukaa katsottuna hienoilta.

Entä se pahin?

Vuosi 1997, kun sairastuin. Tosin juuri sairastumistani saan kiittää monista hienoista asioista elämässäni. Ilman sitä en olisi nyt tässä tällaisena. (Ja onneksi olen toipunut aika hyvin, kahden vuoden takainen kirjoituskin tuntuu jotenkin vieraalta.) Vuosi 2007 oli vähän hankala. Toisaalta taas se oli oikein mainio monella tapaa. Sehän tässä hankalaa onkin: vaikeat vuodet ovat johtaneet hienoihin juttuihin ja siksi olen niistä kiitollinen.

6. Mikä on paras lapsuusmuistosi?

Kaikki ne lukemattomat kerrat, kun olen nauranut ystävien kanssa maha kippurassa. Se, kun oli kavereita yökylässä.

Entä se pahin?

Se kun en olisi enää jaksanut syödä, mutta äiti lusikoi suuhuni marjakiisseliä. Itkin ja söin. Tosin pian syömisen jälkeen kävin oksentamassa kiisselin ulos, se ei kertakaikkiaan enää mahtunut mahaan. Pahinta oli se ettei äiti tuntunut uskovan että olen täynnä, että minun on paha olla ja että kävin oksentamassa. En edelleenkään nauti tumman marjakiisselin syönnistä, se ei vain tahdo mennä alas.

Tosin ehkä vielä astetta kurjempaa näin jälkeenpäin ajateltuna on se, kun sain pikkusiskon itkemään. Tein sen tietysti useasti, mutta eräs tapaus on jäänyt mieleeni ikävän hyvin. En muista kuinka vanhoja olimme, aika pieniä, mutta sen verran oli ikää että siskokin osasi jo lukea. Hän oli saanut serkultamme kirjeen. Jostain aivan käsittämättömästä syystä sain päähäni, että minulla on oikeus avata ja lukea se kirje.

No sisko siitä tietenkin aivan oikeutetusti veti palkokasvin nenäänsä. Eikä puhettakaan että olisin tajunnut pyytää anteeksi sitä, että olin tehnyt todella väärin. Arvatkaa mitä minä tein. Minä huusin jotain siskolle takaisin (luultavasti jotain megalomaanisen typerää) niin että sisko pahoitti mielensä vielä suuremmin (jos se nyt enää oli mahdollista). Sisko itki enkä minä varmaan vieläkään älynnyt olla pahoillani. Jälkeenpäin olen kyllä ollut kovasti pahoillani. Edelleen alkaa aina poruttaa kun muistelen asiaa.

7. Mikä on paras teinimuistosi?

Teini...? Olenko joskus ollut teini? Kyllä ne hetket ystävien kanssa ovat varmasti olleet niitä parhaita...

Entä se pahin?

...ja joskus myös niitä pahimpia.

8. Mikä on ollut paras asuntosi?

Ei ehkä paras mutta varmasti hienoin oli oikeasti vanha kartano, jossa majailin opiskeluaikana. Nykyinen asunto on hyvä, tuntuu kodilta.

Entä se pahin?

Ensimmäinen asunto täällä Tampereella. Sähkölämmitys. Ei hyvä. Puoli kämppää koko talven kylmänä. Naapuritkin olivat... mielenkiintoisia. Mutta näin jälkikäteen sitäkin muistelee hymyillen.

9. Mikä on paras seuraamasi TV-sarja?

Top Gear. Myytinmurtajat. CSI. Ensimmäiset kaudet sarjoista Prison break ja 24. Myöhemmät kaudet eivät ole kiinnostaneet enää. Lapsena tietysti McGyver, suuri rakkauteni :D. Nykyään en katso televisiota, joten olen ihan ulkona sarjoista ja muista.

Entä se pahin?

No seuraamattahan ne typerät sarjat jää. BB on sellainen sarja jota en katso vaikka maksettaisi. Paitsi jos maksettaisi todella paljon.

10. Mikä on paras lukemasi kirja?

Viime aikoina yksi parhaista on ollut John Boynen Poika raidallisessa pyjamassa.

Entä se pahin?

Huonot kirjat jäävät väkisin kesken, joten vaikea sanoa. Kovin montaa kirjaa en ole kyllä kesken jättänyt. Sen sijaan jotkut kirjat ovat sillä tapaa tahmeita, ettei niitä tule ahmittua. Niiden lukeminen tuntuu raskaalta.

11. Mikä on paras näkemäsi elokuva?

Voi, niitä on niin paljon, ei voi valita yhtä! Voisin tietysti heittää tähän sen tavallisen lempparilistan, mutta pistänpä sittenkin esille viime aikojen parhaan: District 9. Käykää katsomassa, vaikka scifi ei innostaisikaan. Erikoisesti mutta erinomaisesti rakennettu elokuva, joka ei jää yksitasoiseksi.

Entä se pahin?

The New World taitaa edelleen olla tylsin koskaan näkemäni elokuva. Huonoista elokuvista pidän, mikäli ne ovat oikealla tavalla huonoja. Mutta tylsiä elokuvia en oikein jaksa. Ai niin: Ghost Rider oli sekä tylsä että huono. Siis jotenkin kuvittelisin, että Nicolas Cage ja moottoripyörä ei voi olla huono yhdistelmä, mutta oli se sittenkin.

12. Mikä on paras lahja, jonka olet saanut?

Sain kerran opettajaltani syntymäpäivälahjaksi Saarioisten maksalaatikkoa. Se oli mainio lahja. Hyvät ystävät ovat mielestäni lahja, ja parasta elämässäni.

Entä se pahin?

En muista saaneeni huonoja lahjoja (ehkä mieleni suojaa minua näiltä muistoilta). Lapsena tietysti pehmeät paketit olivat pettymys. Kuka haluaa taas uudet villasukat?!? Nykyään olen kyllä iloinen kaikista lahjoista, erityisesti villasukista.

13. Mikä on ollut paras vaatteesi?

Keisarin uudet vaatteet :). Ei vaan. En tiedä. Yleisesti ottaen pidän hameistani, ne ovat niin helppoja ja mukavia. Kovasti käytössä on myös isän vanha kakanruskea aamutakki, jonka olen ominut itselleni varmaan yli kymmenen vuotta sitten.

Entä se pahin?

Kun saa itse valita vaatteensa, ei vastaan tule mitään aivan järkyttävää. Yleensä. Jotenkin hankalimpia ovat rintaliivit. Ne puristavat ja kiristävät ja painavat ja ahdistavat, en tykkää. Silti niitä toisinaan pidän, jos paidat ovat sellaisia ettei oikein liiveittäkään ilkeisi olla.

14. Mikä on ollut paras hiustyylisi?

Kyllä minä pidän tästä pitkästä ja punaisesta. Tosin se on nyt vähemmän pitkä, kun ystävä iloisesti leikkasi siitä noin 12 senttiä pois, niks naks. Nyt hiukset ylettyvät vain juuri ja juuri lapojen alapuolelle.

Entä se pahin?

No se epäonnistunut permanentti joskus ala-asteella. Bääää!

15. Mikä on paras ruoka, jonka olet syönyt?

Kerran söin koulussa (en nykyisessä) niin hyvää ruokaa että meinasi itku päästä. Siinä oli tomaattimössössä haudutettuja cashew-pähkinöitä, rusinoita ja jotain kasviksia. Viime ajoilta mieleen on jäänyt sörssö, jota söin tätini luona. Pilkottua kesäkurpitsaa, sipulia ja sieniä paistellaan hetki pannulla ja sitten kipataan kaveriksi kermaa ja jotain juustoisampaa hässäkkää. Kerrassaan mainiota!

Entä se pahin?

Sushi. Se levä ei vain mene alas. Maidossa keitetty kukkakaali.

16. Mikä on ollut paras työpaikkasi?

Krääsäkaupan kassa. Olihan se toisinaan kamalan rankkaa (niin kuin asiakaspalvelu aina), mutta välillä myös todella antoisaa. Lisäksi se oli työkokemuksena arvokas, opin hyvin paljon asioita joita voin varmasti hyödyntää myöhemmin elämässäni.

Entä se pahin?

Mainosten jako. Siivouskin oli kivempaa.

17. Mikä on ollut paras lomareissusi?

Yleensä lomareissut ovat olleet varsin kivoja, parasta on vaikea sanoa. Kovasti lämmöllä muistelen ensimmäistä reissuani Puerto Ricoon.

Entä se pahin?

Ehkäpä Venäjän reissu joskus muksuna. Äiti sai kamalan vatsataudin ja minä elin viikon suklaalla ja vaalealla vetisellä leivällä.

18. Mikä on paras ominaisuutesi?

Tähän en nyt voi laittaa kekseliäisyyttä, kun tuntuu niin vaikealta keksiä vastauksia näihin kysymyksiin... Kokeilkaa itse, ei ole niin helppoa! Ystävällisyys ja auttavaisuus.

Entä se pahin?

Asioiden liika murehtiminen etukäteen.

19. Mikä on paras lahjakkuutesi?

Pistetään tähän nyt sitten vaikka kädentaidot. Jonkinsortin luovuus.

Entä se pahin?

Voiko olla pahoja lahjakkuuksia? No, jos haluan olla ilkeä, osaan olla todella ilkeä.

20. Mikä oli paras kysymys näistä mielestäsi?

Hyviä kysymyksiä kaikki, vaivasivat päätä oikein kunnolla.

Entä se pahin?

Kaikki ne, missä olisi pitänyt valita vain yksi. Eli kaikki kysymykset :D.

Haastautukaa, jos tahdotte.

22.9.2009

Asento!


Pidin tänään äidinkielen tunnilla puheen. Sen kuultuaan opettaja oli valmis uskomaan että olen käynyt armeijan. Läpi olisi mennyt sekin, että olen sotilasarvoltani kersantti. (Se opettaja on ihan täysin vietävissä, ks. Hikipinkoilun lyhyt oppimäärä.)

Ai miten niin tyylini on toisinaan sotilaallisen jämäkkä...? Puheeni aihehan oli niinkin sotilaallinen kuin kuvitteellisen firman ruokalaremontti.

No, se on kyllä totta että olen napakka. Olen aina ollut hyvä tiivistämään ja tiedottamaan. Minulla ei ole tarvetta johtaa, mutta minulla on tarve saada aikaan. En siedä jahkaamista enkä epämääräisyyttä. On hyvä kuunnella kaikkien mielipiteet ja ottaa huomioon ideat ja ehdotukset, mutta jonkun on johdettava joukkoa. Jonkun on otettava ohjat käsiinsä ja organisoitava toiminta. Ja se joku on usein minä. Odottelen aina, että josko joku muu haluaisi olla äänessä, mutta useinkaan ei halua. En halua johtaa, mutta usein minun on pakko. Minulla on ilmeisesti kaikki mitä siihen tarvitaan: lyhyt pinna jahkaamisen suhteen, kuuluva ääni ja jämäkkä ote asioihin.

Niinpä se on nyt vähän turhan usein mennyt (koulussa ja muualla) siihen, että kun kerran yhdessä ei saada asioita sovittua, niin sitten tehdään niin kuin minä määrään. Kun demokratia ei toimi, astuu valtaan diktatuuri.

Eräs toinen opettaja kiitteli minua tunnin jälkeen. "Ihanaa kun olit niin aktiivinen." Oli hyvin hilkulla etten vastannut turhautuneena että "no saakeli, pakko on olla, kun ei täällä muuten tapahdu mitään". Sen sijaan hymyilin - ja jään odottamaan hyvää kurssiarvosanaa.

19.9.2009

Koetukset


Perjantaina nauroin vastaillessani koekysymyksiin kirjanpidon tunnilla. Opettaja joko nauraa tai itkee lukiessaan vastauksiani.

Kysymys:
"Jos verovelvollinen haluaa hakea muutosta toimitettuun tuloverotukseen, mihin muutoshakemus osoitetaan? Mikä on muutoksenhaun määräaika?"

Vastaukseni:
"Tämä oli justiinsa siinä sinisessä laatikossa missä oli muita vastaavia kysymyksiä joista en ymmärtänyt yhtään mitään."

Kysymys:
"Miten arvopapereiden jaottelu pysyviin tai vaihtuviin vastaaviin vaikuttaa mahdolliseen arvonnousujen esittämiseen?"

Vastaukseni:
"Hyvä kysymys! En kyllä yhtään tiedä. Carry back -järjestelmä ja SEPA kiinnostivat enemmän."

Kysymys:
"Mitä tilintarkastuskategorioita Suomessa on?"

Vastaukseni:
"Olenkin näköjään lukenut ihan vääriä juttuja. Kuten sen, että Sinikka Salo toivoi suomalaisten kasvuyritysten suuntaavan rohkeasti ulkomaille. Ja sen, että takakannen palauttaja voi voittaa miniläppärin :)."

Ei voi olla huono juttu, jos koevastaukseen laittaa hymiön. Ja vastasin kaikkiin kysymyksiin - tosin vastaus oli yleensä EOS. No, onneksi kyseessä ei ollut mikään ihan oikea koe. Opettaja oli antanut meille luettavaksi Tilisanomat. Jos kaipaatte unilääkettä, ottakaa lukuun Tilisanomat. Nukahdatte takuulla alle viidessä minuutissa. Opettaja halusi sitten jotenkin tarkistaa että olemmeko lukeneet lehteä. Olinhan minä lukenut, mutta vain osaksi ja juuri ne osat joista ei mitään sitten kysytty. Niinpä minun oli tungettava jokaiseen vastaukseen joku vinkki siitä, että olen sentään silmäillyt lehteä.

Palkanlaskennan välikoe meni hyvin, menetin vain yhden pisteen. Perjantain asiakirjastandardikoe meni mielestäni mukavasti. Tosin saan varmasti huomautuksen yhdestä sarkaimesta, joka lipsahti väärään kohtaan. Paperilla näyttää ihan oikealta, mutta opettaja tarkistaa kyllä sähköisen versionkin, joka kurjasti paljastaa virheen.

Ensi keskiviikkona on koe työsuhdeasioista. Se ei tule menemään hyvin. Kahden viikon päästä on koe kirjanpidosta. Sitä odotan lievän kauhun vallassa, sillä olen vähän turhan hienosti omaksunut opettajan ohjeen "pitää uskaltaa tehdä rohkeasti virheitä". Onnistumisen ja oivalluksen elämykset ovat jääneet melko vähiin kirjanpidon kohdalla.

Tosin sain juuri äsken oivalluksen. Uskon vihdoinkin ymmärtäväni mitä tarkoittaa se, kun varaston muutoksella korjataan ostot vastaamaan myyntien volyymia.

Hip hei.

14.9.2009

Hikipinkoilun lyhyt oppimäärä


Kympin oppilas, hiljainen ja tunnollinen. Tekee aina kotitehtävänsä ja viettää vapaa-aikansa nenä kiinni kirjoissa. Opettajan lellikki ja eturivin mallikansalainen. Niin, hikipinkohan se siinä. Hikari, hikke, pinko.

Haluan korjata yhden suuren väärinkäsityksen ja tehdä mullistavan paljastuksen: hikari ei vietä vapaa-aikaansa nenä kiinni koulukirjoissa, sillä hikari on laiska. Hikari haluaa päästä helpolla eikä halua haaskata aikaansa ja energiaansa opiskeluun. Joudun varmasti esittämään joitakin esimerkkejä tämän uskomattoman väitteeni tueksi. Hyvä, tässä niitä on.

Hikari on tunnilla hiljaa. Ei siksi, että välttämättä kuuntelisi, vaan siksi että hän näyttäisi kuuntelevalta. Hikari tietää, että opettaja muistaa tämän arvosanoja antaessaan ja helposti pyöristää numeroa ylöspäin koska oppilas vaikutti tunneilla tarkkaavaiselta ja kiinnostuneelta. Opettaja ei tiedä, että oikeasti hikke mietti sitä kuinka irstailisi miehen kanssa jos se olisi paikalla eikä toisessa maassa työkomennuksella.

Hikari on hiljaa myös siksi, että haaveidensa lomassa oikeasti kuulisi mitä opettaja sanoo. Tämä on kaiken hikariuden ja laiskuuden perusta. On tärkeää kuulla ja ymmärtää ohjeet oikein heti ensimmäisellä kerralla. Vie valtavasti energiaa, jos joudut jatkuvasti kyselemään kavereiltasi että "siis mitä meidän pitikään tehdä". Lisäksi kaverin käsitys annetusta tehtävästä voi olla väärä, tai hänen antamansa ohjeet epätäydelliset, jolloin teet varmasti turhaa työtä - pahimmassa tapauksessa joudut tekemään tehtävän kahdesti. Tällaista ajanhaaskausta ei hikari halua harrastaa.

Kuunnellessaan hikari saa opettajalta myös hyviä vinkkejä, joiden avulla voi loistaa kokeessa tai tehtävissä. Nämä ilmaiset pisteet menevät täysin ohi niiltä, jotka kokivat tarpeelliseksi jutella vierustoverin kanssa BB:n uusimmista tapahtumista kesken tunnin. Hikari haluaa viettää vapaa-aikansa aivan muissa puuhissa kuin kokeisiin lukien. Tunnilla kuunteleminen vähentää lukemisen tarvetta dramaattisesti.

Hikari suorittaa kuunnellessaan myös hienovaraisempaa tarkkailua eli opettelee tuntemaan vihollisensa. Hikari ei koskaan nuoleskele opettajaa, vaan hän tietää miten opettaja toivoo vastattavan, ja käyttää tätä tietoa häikäilemättömästi hyväkseen. Hän tietää opettajan heikot kohdat ja osaa iskeä niihin neuvottelutilanteissa. Hikari ei ole opettajan lellikki. Valtakuvio on oikeasti aivan toisin päin: hikarilla on opettaja hyppysissään. Ovela pinko saa usein opettajalta paljon anteeksi ja voi täten laiskotella entistä enemmän.

Etätehtävät ja itseopiskelu ovat hikarille kauhistus. Se, että tunteja ei pidetä jonkun typerän urheilupäivän tai opettajan koulutuksen takia, on useiden mielestä mahtavaa mutta masentaa hikaria. Opetussuunnitelman asiat on kuitenkin käytävä läpi, ja jos niitä ei ehditä käydä läpi tunneilla, joutuvat oppilaat tekemään etätehtäviä. Hyvin usein opettajat kehittävät varsin pirullisia, hankalia ja aikaavieviä tehtäviä, eikä se miellytä laiskaa hikaria, joka mieluummin käsittelisi asiat helpommin eli nukkuisi tunnilla silmät auki.

Hikari ei kapinoi tai valita, sillä hän ei viitsi. Hän kyllä näkee ja ymmärtää opiskelun epäkohdat, mutta ymmärtää myös sen, että kaikkia asioita ei voi korjata. Hikari ei tuhlaa energiaansa tyhjänpäiväiseen valittamiseen ja purnaamiseen, vaan tekee tyynesti sen mitä käsketään. Ei siksi että olisi vallitsevien toimintatapojen ehdoton kannattaja, vaan siksi että se on yksinkertaisesti paljon helpompi ja vaivattomampi ratkaisu.

Kaikessa toiminnassaan hikari pyrkii siis siihen, että selviäisi opiskelusta mahdollisimman vähällä vaivalla. Teistä suurin osa on varmasti jo jättänyt opiskelut taakseen, mutta älkää kuvitelko etteikö näistä tiedoista olisi hyötyä työelämässäkin.

Miksi ottaa huonoja numeroita, kun hyviä voi saada niin vähällä vaivalla!

Ryhdy sinäkin hikariksi, pääset vähemmällä!

13.9.2009

Hämmästyttää kummastuttaa


Huomasin äsken, että minulla on keskellä leukaa euron kolikon kokoinen mustelman näköinen... juttu. Kiva. En yhtään käsitä että mistä sellainen on voinut tulla. Ei se ollut tuossa aikaisemmin päivällä. En kyllä arvosta tällaista. Ruhjeita saa tulla, jos kolisee, mutta ei itsekseen.

Tai ehkä se on rutto. Elävöitän keskiaikaa vähän turhan tosissani.

Kaikkea sitä.

11.9.2009

Kiroileva kanaemo


Luokkatoverini lähestyi minua taannoin kysymyksellä:

"Kiroileksä Hehku koskaan?"

"Kyllä kiroilen. Näytänksmää siltä etten kiroilisi?"

"No joo. Kun sä oot tommonen seesteinen ja tyyni ja hallittu."


Hän jätti lisäämättä että olen kiltin näköinen. Minä jätin valistamatta että olen vain tympääntynyt ja väsynyt. Kiva tietysti, jos onnistun koomassani näyttämään seesteisen arvokkaalta enkä vain armottoman kyllästyneeltä.

Koulussa opin tuntemaan paitsi toisia, myös itseäni. Kanaemopiirteet pullahtavat helposti esiin ryhmätilanteissa. Olen huvittanut ja ärsyttänyt itseäni olemalla huolissani muiden asioista tavalla, joka menee jo aikuisten ihmisten älykkyyden aliarvioimiseksi.

Opettajat laittavat usein tunnin alussa nimilistan kiertämään ja oppilaat saavat siihen sitten laittaa rastin läsnäolonsa merkiksi. Minä en kerta kaikkiaan kykene rajoittamaan toimintaani siihen, että piirrän rastin kun lista tulee kohdalle. Ei. Minun täytyy seurata, että lista varmasti kiertää kaikkialla, ettei kukaan jää välistä. Ihan niin kuin se nyt olisi millään lailla minun tehtäväni.

Samoin huolehdin aina nimenhuudossa siitä, että kaikki huomaavat nimeään huudettavan. Joskus opettajat pitävät nimenhuutoja kesken tuntien, niin että opiskelijat ovat enemmän tai vähemmän keskittyneitä koulutehtäviin tai vieruskaverin kanssa jutteluun. Silloin saattaa helposti jäädä huomaamatta että opettaja mutisee nurkassa jotain nimenhuudon kaltaista. Muutamaan otteeseen olenkin sitten kiljaissut että "on Taina/Jussi tuossa", etteivät vain tulisi merkatuiksi poissaolleiksi.

Niin, minä olen juuri se joka huolehtii siitä ettei kukaan jää liiaksi yksin. Minä olen se joka varmistaa, että myöhemmin mukaan tullut oppilas pääsee opiskeluissaan ajan tasalle ja osaksi ryhmää.

Kanaemo.

5.9.2009

Elämän pieniä iloja


1. Housut
Vihdoinkin! Kyllä niitä saikin hakea. Yritin ottaa teille kuvan todisteeksi, mutta ei se onnistunut sitten millään. Mutta hyvät ovat. Lahkeita piti hieman lyhentää, niin kuin aina. Ihan hitusen säädin vyötäröäkin, ja nyt sekin on kohdallaan. Fjällrävenit, ja onneksi olivat puoleen hintaan. Nam.

2. Top Gear
11. tuotantokausi alkoi pyöriä tänään televisiossa. Minusta on jotenkin hykerryttävää, kun auton moottorin ääntä voidaan kuvailla esimerkiksi seuraavasti: "it's like God having very unusual sex."

3. Suojelusenkelit
Bussikuski ei ollut ihan ajan tasalla, vaan ajoi vilkkaaseen risteykseen päin punaisia. Ei siis mennyt vanhoilla vihreillä, vaan ajoi todellakin päin punaisia. Onneksi vain oikealta tuli autoja, mutta niitäkin ehti mennä keulan edestä muutama ennen kuin bussikuski jarrutti tiukasti keskelle risteystä. Matkustajat sentään taisivat kaikki vielä istua, eikä kukaan ollut seisomassa noustakseen pois kyydistä. Melkoinen ihme, että selvittiin säikähdyksellä.

4. Pitkät avuliaat miehet
Pyysin komean urheilijanuorukaisen apua kaupassa, kun marinoitu tofu oli kovasti korkealla.

5. Kylpy
Olen ollut jotenkin epäterve koko viikon. Olen aivastellut, niiskuttanut ja palellut. Kuumetta ei ole ollut, eikä varsinaisesti yskää tai kamalaa räkimistäkään, mutta olo on ollut aika heikko. Ajatus lämpimästä kylvystä on läikähdellyt mielessä jo monta päivää. Tänään minulla oli vihdoin aikaa toteuttaa se. Koska mies ei nyt hetkeen pääse kanssani kylpyyn, hän järjesti itselleen sijaisia.


Ikävä kyllä määrä ei korvaa laatua... Kivaa oli toki tälläkin porukalla. Tosin pikkuankoista vain yksi osasi uida, toiset kelluivat maha pystyssä.

3.9.2009

Muodollinen ongelma osa 2


Shoppailu on kyllä ahdistuksen multihuipentuma. Varsinkin housujen etsiminen vie hermoromahduksen partaalle. Tämän päivän kierroksen tuloksena oli nollat housut ja lannistunut mieli.

Havaitsin sovituskopeissa tuskaillessani, että ongelmana on pituuden ja leveyden suhteen lisäksi myös leveyden ja leveyden suhde. Kun lantion ja vyötärön leveysero on reilut parikymmentä senttiä (lantio ollen siis se leveämpi), ei pötkelömalliin tehdyt housut kerta kaikkiaan sovi. Jos löydän lantioni sisäistävät housut joissa on riittävän korkea vyötärö (eikä siis se sellainen persvakomalli), niin siinä vyötäröllä on sitten tilaa minun lisäkseni jollekin toiselle. Mur.

2.9.2009

Minä, minä!


On kivaa huomata kehittyneensä jossain. Palkitsevaa se on silloin, kun on erityisesti tehnyt töitä kehittymisensä eteen, mutta hauskaa myös silloin kun kaikki on tapahtunut vähän itseltäkin salaa.

Kouluaikoina (siis entisinä kouluaikoina eli yläasteella ja lukiossa) en juurikaan pitänyt esiintymisestä. Ainahan minä olin joka siunaaman kevät- ja joulujuhlassa kuoron kanssa esiintymässä, mutta se olikin eri asia. Olin ujo ja hiljainen tyttö (uskokaa, olin minä) enkä mitenkään nauttinut siitä että piti mennä luokan eteen pitämään esitelmiä. Aina ne hyvin menivät, eivätkä aiheuttaneet suurta ahdistusta, mutta en minä niistä pitänyt. Mieluummin istuin hiljaa ja huomaamattomana pulpetissa.

Jokin on muuttunut. Selkeästi.

Kuudenkymmenen ihmisen edessä auditoriossa puhuminen ei ole mitenkään kamalaa, itse asiassa toivon pääseväni tekemään sitä. Ja mieluiten yksin enkä minkään ryhmän kanssa. Voisinpa jopa sanoa esiintyväni mielelläni. Mikähän ihmeellinen "katsokaa ja kuunnelkaa minua ja vain minua"-syndrooma minuun on oikein iskenyt? Minulle ei ole mikään ongelma korottaa ääntäni (reippaasti) kaikkien muiden yli jotta saan hälisevän ryhmän huomion itseeni ja voin sanoa sanottavani. Ennen se ei olisi ollut näin helppoa.

Tanssit ovat varmasti auttaneet tässä asiassa. En ole koskaan esiintynyt tanssiryhmän kanssa (olen aktiivisesti vältellyt sitä), mutta olen ollut apuopettajana alkeiskursseilla ja olen tottunut tavan harkoissakin olemaan sekä suuna päänä että jonkinsortin johtavana herrana (niin, tanssin useimmiten herrana).

Minulla ei tunnu tällä hetkellä olevan oikeastaan minkäänlaista itseni munaamisen pelkoa (siis mitä luokan edessä esiintymiseen tulee). Munaan taatusti, ei sillä, en vain pelkää sitä. Helpottaa kyllä esiintymistä. Reippaasti ja suoraselkäisesti kohti itsensä häpäisyä!