31.8.2009

Day 1


Nyt seuraa taas tarinoita sarjassamme "usko tai älä, mutta totta on".

Sattuipa niin, että noin kuukausi sitten sain vastauksen sähköpostiin, johon en odottanut vastausta. Vastaus tuli myös toiseen postiin, ja sitä seuraavaan, ja niinpä huomasin yht'äkkiä kirjoittaneeni viikon verran niitä näitä erään puolitutun miehen kanssa. Olimme tavanneet muutamaan otteeseen ystävällismielisissä tilanteissa ja tapahtumissa, ja olin toki pistänyt merkille että kyseessä oli kaikin puolin mukavan oloinen mies. Huomasin odottavani posteja. Huomasin ajattelevani, että tästähän saattaisi tulla jotain, jos olosuhteet pysyisivät suotuisina.

Niinpä niin.

Tapasimme epätreffeillä. Mies istui viereeni ja jotenkin puolihuolimattoman oloisesti kertoi muuttavansa kuukauden kuluttua puoleksi vuodeksi ulkomaille työkomennuksen takia. Oli kuulkaa hyvin hilkulla, etten noussut saman tien ylös ja huutanut taivaisiin kuin Gallen-Kallelan Kullervo. Jumalauta, enkö minä saa edes yrittää! Miksi, voi miksi?

Loppuilta meni elämän epäreiluutta kirotessa ja päätä seinään hakatessa. Vannoin noin viidettäsadatta kertaa, että en sitten ikinä enää edes mieti miehiä, kun en näköjään saa edes tutustua rauhassa. Ei sitten, ei väkisin.

Aivot piti asetella uudestaan, kun sain seuraavana päivänä mieheltä sähköpostin, jossa oli tarkempaa selvitystä matkasta ja lause jota en uskonut todeksi vaikka sen ainakin sata kertaa luin.

"Alkoi tulla sellainen olo, että tästä voisi tulla jotain, joten oli reilumpaa varoittaa etukäteen."

Siis mitä? En ollutkaan yksin sitä mieltä? Siis oliko todellakin tapahtunut sellainen ihme, että joku josta olen kiinnostunut on kiinnostunut minusta takaisin? Ilmeisesti. Ja sitten se joku karkaa maasta juuri tutustumisen kynnyksellä. Jotenkin epäreilun oloista. Ja omituista. Niin tuli puskasta koko juttu, etten oikein edes tajunnut. Kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin kuin tapana on.

Seuraavien päivien päänsisäistä tilaa kuvaa parhaiten sana kaaos, ja se kaaos tiivistyi kysymykseen "mitäs nyt sitten". No, lyhyesti sanottuna jätimme hissuttelut heikommille ja hyppäsimme suoraan suhteiluun. Arvaatte varmaan, että koulu ei ole nyt ollut päällimmäisenä mielessä.

Miehen lento lähti tänä aamuna 06.35. Näemme seuraavan kerran ehkä joululomalla. Oli vaikeaa päästää irti illalla, kun saatoin hänet bussille. Pääsin etenemään bussilta ehkä viisi metriä ennen kuin itku tuli.

On turha yrittää lohduttaa sanomalla että puoli vuotta ei loppujen lopuksi ole kovinkaan pitkä aika. Jokainen, joka tuntee ikävän anatomiaa, tietää kyllä että tässä tilanteessa puoli vuotta on yhtä kuin ikuisuus.

Aika näyttää kuinka siitä selvitään.

29.8.2009

Aika on suhteellista


Koululaisen viikonloppu tuntuu ihan erilaiselta kuin työttömän viikonloppu. Koululaisen viikonloppu on odotetumpi, ja se on myös ohi nopeammin. Sunnuntai-ilta tulee aivan liian nopeasti. Ja myöhään nukkuminen tarkoittaa sitä, että herää vasta puoli kahdeksalta.

24.8.2009

Vedin käteen


Vedin tässä päivänä eräänä puukolla peukalooni. Neljästi. Vuoleskelin muovinkappaletta mitä typerimmässä asennossa, ja ehdin muutamaan otteeseen tuumata että "tässä on nyt kaikki virheen ainekset" ennen kuin napsahti. No, mistään kovin dramaattisesta ei ollut kyse, vain yksi osumista vaati laastaria muutamaksi tunniksi.

En muista milloin olisin viimeksi tarvinnut laastaria. Muistan että kesällä 2007 laastariani tarvittiin, mutta silloinkin vieraaseen jalkaan. Olen ilmeisesti sekä onnekas että tavattoman huono satuttamaan itseäni (tosin olinhan nyt sentään niin itsetuhoinen etten vaihtanut asentoa ensimmäisen osuman jälkeen). Annoin puukolle neljä mahdollisuutta, ja sain hädin tuskin huomion arvoisia nirhaumia. Amatööri.

***

Koulussa suhtaudutaan sikainfluenssaan vakavasti. "Olen normaalisti kätellyt aloittavan ryhmän, mutta nyt jätän sen tautiriskin takia tekemättä", sanoi ryhmänohjaajamme ensimmäisenä koulupäivänä. "Mietimme käsidesin hankkimista kouluun, mutta asiantuntijat sanoivat että tavallinen saippua riittää kyllä", sanoi rehtori. "Muistakaa pestä kädet varsinkin ennen ruokailua", sanovat kaikki. "Normaalisti olemme tehneet aloittaville luokille terveystarkastukset, mutta nyt meillä ei ole sellaiseen aikaa kun varaudumme influenssan aiheuttamiin ruuhkiin", sanoi terveydenhoitaja.

Välillä tuntuu vähän ylimitoitetulta koko touhu. Ei kai se nyt niin paha juttu ole. Ei kai se nyt oikeasti niin helposti iske. Ei kai nyt sentään. Luultavasti palaan maan pinnalle näistä kuolemattomuuden harhoista sitten kun puoli luokkaa makaa vuoteen omana ja kärvistelen elämäni hirveimmän kuumeen kourissa. Sitä odotellessa.

22.8.2009

Aivotoimintaa


Kumpaan suuntaan nainen sinun mielestäsi pyörii?

Minulla se pyörii sekä myötä- että vastapäivään, saan vaihdettua suuntaa halutessani. Minulla on siis todistettavasti toimintaa molemmissa aivopuoliskoissani :).

21.8.2009

Muodollinen ongelma


Sopivien housujen löytäminen on mahdotonta, kun pituutta on saman verran kuin yläastetta aloittavalla ja lantiossa kuitenkin leveyttä ihan naisellisesti. Jos pituus on hyvä, housut kinnaa perseestä. Jos perse mahtuu housuihin, niin jalat saisivat olla kaksikymmentä senttiä pidemmät.

Ja mistäänhän ei enää saa housuja jotka ylttäisivät edes lähelle vyötäröä. Tekevät nykyään vain sellaisia seisontahousuja, joilla ei voi istua vilauttamatta puolta perää. Tänään piti sovituskopissa viidesti todeta että "ei ole ihmiselle tehty näitä vaatekappaleita". Pyh.

17.8.2009

Värjäilyä


Olin viikonloppuna kolmen ystäväni kanssa tätini ja hänen miehensä luona kasvivärjäyshommissa. On se kiva kun on sellaisia kavereita että kun ihan puolihuolimattomasti kysäisee että kiinnostaisiko ketään lähteä pariksi päiväksi keritsemään elukoita ja likaamaan itsensä värjäyspuuhissa, niin heti on innokkaita jonossa. Ja kiva kun on sellainen täti joka pitää hyvänä ideana sitä että "hei mää tulisin kaveriporukan kanssa teidän nurkkiin nuohoamaan ja teidän lampaita leikkelemään".

Tästähän se piti aloittaa eli villat pois pässiltä (toinenkin pässi kerittiin, sen kanssa sai vähän painiakin kun se ei olisi malttanut pysyä paikallaan).


Huomatkaa julkaisuun sopiva kuva - myös pässin identiteetti pysyy salattuna. Pimeässä tallissa on huono kuvata, mutta keritseminen onnistui: villat saatiin irti myös aroilta alueilta eläimiä vahingoittamatta. Ja kuvathan suurenevat klikkaamalla.

Villaa tuli paljon, ja siitä murto-osa saatiin karstattua iltasella. Langaksi ei sentään ehditty niitä villoja kehrätä, se olisi vaatinut jo vähän enemmän aikaa. Sunnuntain puolella päästiin sitten itse asiaan eli värjäykseen. Patoihin pulahti villaa sellaisenaan ja lankoina.

Nokkoskeittoa rautapadassa:


Langat lilluvat sipulinkuorikeitossa:


Ja tässä sitten lopputulosta:


Vähän tympeää laittaa tähän lankakuva, kun värit ovat aivan pyllyllään. Reunimmaisena vasemmalla ei ole sinistä lankaa, vaan harmaata. Keltaisen vieressä olisi enemmänkin vihreää kuin harmaata. Kuvasta puuttuvat mehevimmät oranssit, joita tuli sipulinkuorista. Mutta onpahan nyt joku kuva kuitenkin.

Kavereihin taisi tarttua värjäysinto. Ja mikäs siinä, kivaahan tuo on. Työlästä, mutta kivaa.

12.8.2009

Ahkera koululainen...


...ei ole kovinkaan ahkera koska ei ole nukkunut riittävästi. Vaan eipä haittaa.

En olekaan ryhmäni vanhin. Luokallani on varmasti ainakin kaksi minua vanhempaa henkilöä. Suurin osa on toki suoraan lukiosta tai lähes suoraan lukiosta. Minusta meillä on kuitenkin mukavan monipuolinen ryhmä. Osalla on jo oma perhe lapsineen kaikkineen, osa vasta aloittelee itsenäistä elämistä.

Lukujärjestys näyttää ihan asialliselta. Palkanlaskentaa (yksi sulle, enemmän mulle), työsuhdeasioita (älä ala suhteeseen pomosi kanssa), asiakaspalvelua (aasiakas.net), liiketoiminnan perusteita (tienaa enemmän kuin kulutat), toimiston töitä (kahvinkeittoa ja klemmareiden ketjuttamista) sekä kirjanpitoa ja laskutusta. Ai niin ja suomen kieltä. Kaikenlaista siis.

Ihan kaikkia tämän jakson opettajia ei olla vielä tavattu, mutta monta kuitenkin. Emme ole oikeastaan päässeet vielä kunnolla aloittamaan varsinaista asiaa, ollaan vasta tutustuttu ja koitettu ryhmäytyä. Sitähän tämä tässä alussa on, kaameaa sähläystä. Kaikki on vähän epäselvää ja siitä koitetaan sitten vain selvitä.

Ruoka on hyvää ja ilmaista. Muuten meinaakin sitten tulla kalliiksi. Yhden kirjan olen jo ostanut ja muovittanut, yksi kirja on tilattu opettajan kautta ja yksi pitäisi käydä vielä itsekseen ostamassa. Laskin pitäisi hommata. Ja vaikka olen jotenkin kuvitellut että minulla on paperitavaraa ihan riittävästi niin eipä vain ole mitään fiksua muistiinpanopaperia. Tänään kävin hoitamassa bussikorttijutut kuntoon. Kauheasti kaikkea muistettavaa.

Pitäisi nukkua jo, on aikainen herätys.

9.8.2009

Pehmeää


Ah, ihana löllö sunnuntai! Juuri sellainen mukavan hidas päivä, että sängystä ei ole mikään kiire nousta ylös ja unelias rentous ympäröi kaikkea. Tuoksun vieläkin aamulla käyttämältäni suihkusaippualta. Olen maannut tuntikausia nurmikolla kuuntelemassa hyvää musiikkia. Olen tavannut ystäviä ja tutustunut minulle uuteen lautapeliin. Kerrassaan pörröinen päivä.

Huomenna loppuu lomailu. Ensimmäinen koulupäivä on toivottavasti sen verran helppo, että ehdin kaupungille ostamaan uudet sandaalit. Huomasin nimittäin eilen, että sandaalini ovat hajalla. Molemmissa pohjissa on isot halkeamat. Voi niillä vielä kävellä, mutta eipä tuota tiedä että koska antavat periksi kokonaan.

Muistan lapsuudesta sen, että koulun alkuun yhdistyi syksyn tuoksu. Se kuului asiaan, että koulun alkaessa aamuissa oli tiettyä kirpeyttä, joka kertoi kesän päättyneen. Nyt ei tuoksu syksyltä, ei sitten ollenkaan. Sää on ollut tällä viikolla jotenkin erityisen... pehmeä. Illat ja yöt ovat olleet lämpimiä, hiljaisia, kauniita ja jotenkin helliä. Tällä viikolla ilmassa on ollut taikaa.

Jos haluatte nähdä jotain kaunista, etsikää jostain käsiinne Chasseurs de dragons (Dragon Hunters). Se on huikean hieno ranskalainen animaatio. Harvoin näkee leffaa, jonka lähes jokainen kuva on taianomainen taideteos.

7.8.2009

Täysikuu valvottaa


Blogin kirjoittaminen on jäänyt, sillä on ollut kiireitä. Lisäksi on ollut niin sekopäinen olo, ettei tekstiä ole syntynyt. Nyt saisi kyllä jo hiljalleen olo tasaantua, ei tämmöistä kovin kauaa jaksa. Koulun alkua en ole ehtinyt juurikaan miettiä, on ollut muuta ajateltavaa.

Tällä viikolla olen saanut nauraa (ja myös itkeä, mutta se nyt on ihan tavallista ja kuuluu kuvaan). Tiistain stand up-esitys oli mielestäni varsin onnistunut. Esiintyjien jutut menivät usein navan alle, mutta tunnustan että sellainen huumori sopii minulle. Keskiviikon improvisaatioteatteriesitys oli tapansa mukaan viihdyttävä. Ihailen kovasti niitä, jotka kykenevät improilemaan hauskasti, sillä se ei varmastikaan ole helppoa.

Kävin eilen psykiatrilla kontrollikäynnillä. Se käynti tuli kyllä todella sopivaan saumaan. Tarinoita pään leviämisestä oli niin reilusti, että psykiatri huokasi jo alussa että hän ei kestä kuulla enempää. No minä en häntä säästellyt, vaan kerroin kaiken mitä kerrottavana oli. Ja sellaista on elämäni, että psykiatrikin itkee siitä kuullessaan. Hienosti menee siis. Sain riemukkaat aplodit opintolainan ottamisesta. Lisäksi sain laskun vanhalla taksalla, mikä on hienoa sillä uusi käyntihinta on kymmenen euroa kalliimpi kuin vanha. Uutta käyntiä ei sovittu, vaan lupasin laittaa joskus myöhemmin viestiä siitä että kuinka menee.

Eilen oli myös Tapahtumien yö. Nimi on siinä mielessä hieman harhaanjohtava, että ohjelmaa on yleensä koko päivälle. Kävin kuuntelemassa luennon Pohjois-Amerikan intiaanikulttuurien raa'asta puolesta. Toinen minua kiinnostanut ohjelmanumero meni luennon kanssa päällekkäin, se vähän harmitti. En ollut ainoa, jonka mielestä tänä vuonna oli jotenkin kummallisen vähän mielenkiintoista ohjelmaa tarjolla. Piti sitten keksiä yöhön ihan omat tapahtumat.

Kyllä elämä osaa yllättää. Joskus voi vain todeta että "didn't see that one coming". Lisäksi minä osaan vieläkin yllättää itseni olemalla mitä omituisimmissa tilanteissa ihan käsittämättömän suorapuheinen.

4.8.2009

Ei pöllömpää


Olen pian lukenut ensimmäisen vanhoista päiväkirjoistani. On se kyllä kamalaa luettavaa, ei voi muuta sanoa. Kamalaa, ja samalla jotenkin herttaista. Pojat ne on silloinkin olleet päällimmäisenä mielessä. Hassun herttaista on se, miten olenkin saanut kirjoitettua käsittämättömän monia sivuja jostain ihan mitättömästä asiasta. Mitään ei ole oikeasti tapahtunut, ja minä olen ihan täpinöissäni! Huomaan, etten ole tässä asiassa muuttunut juuri lainkaan. Olen edelleen onnellinen niin pienistä asioista, että se on jo säälittävää. Eihän minun sovi alkaa seurustella, kun menisin varmasti täysin sekaisin onnesta. Ei pumppu kestäisi rakkaudentunnustuksia.

Vaan ehkä nälkä kasvaa syödessä. Ehkä sitä jotenkin turtuu, niin ettei jokainen kosketus ja jokainen katse aina muljauta sisuskaluja samalla tapaa. Eihän sitä muuten ihmiset kykenisi esimerkiksi kirkkohäihin. Olen kuullut, että se on kumman jännä paikka se alttari. Vaikka vierellä on rakas ja turvallinen ihminen, ja vaikka kirkko on täynnä tuttuja, niin kuulema siinä silti meinaa väkisin täristää. Enkä yhtään ihmettele.

Kummasti meinasin vallan liikuttua lauantaina, kun alttarilla seisoi yksi vanhimmista ystävistäni. Tuntui jotenkin hassulta, että niin vain sekin räkänokka on kasvanut aikuiseksi naiseksi. Että nyt se ihan oikeasti on tuossa ja sanoo tahtovansa. Sukunimikin vaihtui, kuinkahan minä senkin nyt oppisin muistamaan. Kaikki on entisellään, mutta silti jotenkin mikään ei ole samalla tapaa kuin ennen.

Minunkin elämääni hiipii muutos - koulu alkaa viikon kuluttua. Vielä en ole oikeasti ehtinyt jännittää enkä oikeastaan ajatellakaan asiaa. Kävin ostamassa uuden penaalin. Hymyilyttää. Koulureppua en sentään osta, vaikka sehän nyt pitäisi kaikilla kouluun menijöillä olla. Sen sijaan aion hemmotella itseäni kosmetologikäynnillä.

Aion hemmotella itseäni tällä viikolla muutenkin, sillä luvassa on paljon hauskaa. Maanantai-ilta meni klassikkoelokuvien parissa, tiistaina on luvassa stand up-komiikkaa, keskiviikkona improvisaatioteatteria, torstaina intiaaniaiheinen luento ja sunnuntaina elävää musiikkia. Ja kaikki tämä ilmaiseksi.

Sain reissussa ollessa soitettua sossuun. Etuuskäsittelijäni oli hyvällä tuulella ja siksipä rohkenen arvella, että asiat järjestyvät. Synttärilahjaksi saatu mustanmerenruusu kukkii. Sain ystävältäni pellavamekon lahjaksi. Ilta oli lämmin ja kaunis.

Voisi mennä huonomminkin.

1.8.2009

Arkiston aarteita


Aamu on valjennut kaupungissa, jossa on kahdet liikennevalot. Täällä on kaikki niin... pientä. Rakennukset ovat matalia, ja taivasta näkyy paljon. Kello raksuttaa seinällä tutulla tavalla, ulko-ovi naksahtaa samalla tapaa kuin se on naksahtanut yli kaksikymmentä vuotta. Piha on tuttu, samoin kadut. Mutta jokin on muuttunut. Uusia rakennuksia, uusia liikkeitä, vieraita kasvoja. Se on jotenkin häiritsevää, kun tuntee mutta ei tunne ja muistaa mutta ei muista. Minulla on nyt uusi koti, Tampere, ja täällä olen jollain tapaa vieras.

Kävin eilen mönkimässä vintissä. Sain kaksi pahvilaatikkoa tyhjäksi. Kaikenlaista romua olenkin säilönyt. Iso kassillinen tavaraa meni suoraan roskiin, toisen ison kassillisen VHS-kasetteja vein erääseen kudontafirmaan. Tekevät nauhoista mattoja. Tervehdin rukkiani, joka oli kovasti pölyyntynyt. Puolassa oli hiuksiani, joita olen kokeeksi kehrännyt. Olin silloin vielä vaaleatukkainen.

Rukkia en voi kantaa mukanani, mutta pienempiä aarteita voin. Löysin arkistoistani minulle omistetun Kirkan nimikirjoituksen! Harmi, etten ole kirjoittanut kuvan taakse päivämäärää, mutta jostain 80- ja 90-lukujen taitteesta se on. Olin itse silloin niin pieni, etten voinut lähteä keikalle nimikirjoitusta hakemaan, joten äiti sen toi.

Lisäksi otan mukaani kaksi vanhaa päiväkirjaani. Ne ovat jostain syystä välttyneet polttotuomiolta, jonka kaikki muut päiväkirjani ovat kokeneet. Merkinnät näyttävät osuvan ajalle 19.2.1996-9.9.2000. Kamalaa, ilkeänköhän niitä lukeakaan! Voi olla sekä hauskaa että kauheaa lukea kymmenen vuotta vanhoja juttuja.

Kirkan nimikirjoituksella ja vanhoilla päiväkirjoilla ei taida olla muuta kuin tunnearvoa, mutta löytyihän laatikoista sellainenkin aarre, jolla oli ihan rahallista arvoa. Löysin nimittäin vanhan säästöpossuni, ja siellä oli rahaa. Euroja sentään, että kyllä se on tämän vuosituhannen puolella pakattu. Viisitoista euroa ja kymmenen senttiä. Huikea saalis.

Rallikansa herätti minut puoli neljältä, enkä sitten enää saanut unta. Voisi olla hyvä idea ottaa pienet aamupäiväunet ennen hääjuhlia. Vaan enpä tiedä maltanko. Ehkäpä avaan kirjan ja aloitan...

"19.2.1996 maanantai, Hello päiväkirja! Sain enkunkokeesta 9 puol..."