28.4.2009

Kuolaanko pahasti?


Voi kyllä. Paitani voin pestä ja kuivata itse, mutta jos minusta jäi elokuvateatterin penkkiin... hmm... kosteita tahroja, kannattaa siivouslasku lähettää Mr. Jackmanille. Syyllinen maksakoon.

X-Men Origins: Wolverine
. Nyt se on nähty. Kun suljen silmäni, näen sen uudestaan. (Ja ensi yön uneksin sitten adamantiumrunkoisista miehistä.) Ihan se ja sama, että onko tarinassa aukkoja, kun kuvat ovat niin upeita että leuka putoaa jo ensimmäisillä minuuteilla. (No, pirskatti vieköön, tiesivät heikon kohtani ja näyttivät heti huikeita sotakuvia.) Niin, koittakaa siinä sitten olla kuolaamatta kun alaleuka viistää lattiaa. Näyttävää, kovin näyttävää.

Pyyhinpä kuolani ja koitan hetken olla asiallinen. En tunne sarjakuvaa enkä tarinaa kovinkaan hyvin, olen nähnyt vain yhden elokuvan aiheesta ennen tätä. En tunne hahmoja enkä tiedä oikeastaan mistään mitään. Mutta Wolverine on aina ollut suosikkini. Juu, superhypernopeat tai näppärät tai vahvat tai taitavat tai lentävät miehet ovat kyllä ihan hienoja, mutta oikealla tavalla eläimellinen mies voittaa kyllä kaikki muut.

Piirtelin joitakin vuosia sitten Wolverinen (saapi klikata isommaksi niin näkeekin jotain):


Mallista toki, en sentään omasta päästäni. Sain opiskelupaikassani käsiini sarjakuvalehden, jossa oli komea ruutu. En muista tarinasta muuta kuin sen, että tappelu käytiin lumisateessa. Käytin mallina kuvaa jossa Wolverine kannattelee lähes tajuttoman pahiksen päätä ja suunnittelee viiltävänsä tältä kasvot auki. En muista viilsikö. Ei varmaankaan. En muista mikä se lehti oli, enkä muista että kenen se oli (ei varmastikaan omani vaan lainakappale). En muista todellakaan edes että minä vuonna olen kuvan piirtänyt (jossain 2001-2003 kuitenkin). Ja mikä nolointa, en tietenkään muista että kuka sarjakuvan oli piirtänyt. (Kuutar, et sattuisi muistamaan minua paremmin...?)

Uh. Ei, ei kykene nyt asiallisuuteen. Hyrrrr-purrrr.

***

Minun tekee mieli silitellä autoja. Silleen hellästi.

27.4.2009

Sekalaisia juttuja


Helleraja meni rikki. Siivouskaapissani on 26 astetta lämmintä. Ja se on sentään varjoisin ja ehkä viilein paikka asunnossani. Tarkenen. Pääni ei pidä auringosta ja lämmöstä, vaan on jatkuvasti kipeä. Tyhmää. Hiki. Kuuma. Kipu. Tuska.

***

Nyt tuntuu hieman siltä, että blogi (ja muiden blogien lukeminen + kommentointi) jää välillä muiden juttujen jalkoihin. Jos en ole liian pääkipuinen päivittääkseni, olen liian kiireinen. Tai, no, kiire lie kovin suhteellista. Mutta puuhaa tuntuu olevan.

Tänään oli tanssiharjoitukset. Huomenna lupasin lähteä elokuviin. Keskiviikkona tapaan ystävän. Torstaina on ohjelmassa työkkärikäynti ja bileet. Perjantaina on luvassa toiset bileet. Ehkä viikonloppuna sitten ihan vain olla löllötän. Tai sitten en. Jää nähtäväksi.

***

Olen huomannut, että joissakin (ratkaisevissa) tapauksissa annan edelleen itsestäni liikaa. Annan paljon enemmän kuin saan. Olen liian mukautuva, liian joustava. Se ei ole hyvä juttu. Vaikka olenkin päässyt osittain eroon pakonomaisesta ajattelusta tietyissä tilanteissa, uraudun ajattelussani edelleen liian helposti. Tärkeistä jutuista tulee liian tärkeitä. Sekään ei ole hyvä juttu. Toivon, että joskus opin välttämään karikot.

***

Tajusin viikonloppuna että minulla on tuttuja jotka eivät ole koskaan nähneet minua päivänvalossa.

26.4.2009

Kesken


1. Salainen Taitohaaste-asia.

2. Toinen salainen Taitohaaste-asia.

3. Mekosta pusero. (Olen levinnyt! Yläosa istuu nätisti, alaosa uhkaa ratketa liitoksistaan. Siksipä leikataan naps naps - mekosta pusero.)

4. Mekosta mekko. (Kyllä, olen persevöitynyt. Yläosa on sopiva, alaosa taaskaan ei. Oli se joskus aikaisemmin. Tämä mekko menee purkuun ja kaavoiksi. Uusi kangas odottaa jo.)

5. Kiilat mekkoon. (Kerroinko jo, että olen kasvanut? Ihana mekkoni tarvitsee kiilat, jotta se olisi mekko eikä makkarankuori.)

6. Vihreä täkki. (Kaipaa korjausompelua. Sisukset uhkaavat pursuilla ulos.)

7. Vihreä puolihame. (Kaipaa viimeistelyä.)

8. Virkattu kassi. (Kaipaa virkkausta.)

9. Mekko. (Toivottavasti se mahtuu ylleni sitten kun saan sen valmiiksi.)

10. Kirjontatyö. (Pöytäliina. Kyllä se joskus valmistuu.)

11. Ristipistotyö. (Ei varmasti valmistu koskaan.)

12. Kukkaro. (Odottaa ihmettä.)

13. Virkattu tilkkupeitto. (Ikuisuusprojekti.)

14. Neulottu tilkkupeitto. (Ikuisuusprojekti nro 2.)

Mitä, oliko niitä tosiaan vain neljätoista? Vasta suunnittelun asteella olevia projekteja ei lasketa - onneksi. (Niitä on ziljoona!) Kaiken lisäksi odottelen sähköpostiini kutsua liityin neuleyhteisö Ravelryyn (Räveltämöön, niin kuin jotkut asian ilmaisevat). Ja vain siksi, että siellä on kuulema paljon ilmaisia ohjeita...

Vaan kyllä täällä välillä valmistuukin jotain! Kärtty, laitapa osoitteesi sähköpostiini, niin saat pian lähetyksen Taitohaasteen tiimoilta.

Edit 29.4. Arvasin että jotain unohtui. 15. Puukkoon pitäisi tehdä kahva.

23.4.2009

Ollaan ihmisiksi


Kun lasta kehotetaan käyttäytymään ihmisiksi, tarkoitetaan sillä yleensä sitä että lapsen tulisi käyttäytyä kiltisti. Ei saa huutaa, kiukkuilla, juosta villisti ympäriinsä tai itkeä, vaan pitää hymyillä ja istua hiljaa paikallaan. Se on hieman nurinkurista. Raivonpuuskassaan huutava lapsi käyttäytyy nimenomaan ihmismäisesti, vaikka saattaa vaikuttaa leijonan ja pienen pirun risteytykseltä.

Yksi terapeuttini tärkeimmistä tehtävistä oli muistuttaa minua jatkuvasti siitä, että olen ihminen. Kuulostaa varmasti pöljältä. En minä koskaan ole kuvitellut olevani lintu tai kala. Mutta olen kyllä koko elämäni yrittänyt olla jotain muuta kuin ihminen.

Ihmisen elämä on monimuotoista, ja siihen kuuluu monimuotoisia tunteita. On inhimillistä tuntea vihaa, kateutta, ahdistusta, mustasukkaisuutta, epävarmuutta, pettymystä, katkeruutta, pelkoa ja kostonhimoa. Toki on hyvä oppia jossain vaiheessa elämää hallitsemaan ja purkamaan näitä tunteita niin ettei aina tarvitse turvautua itkupotkuraivariin, mutta ei ole mahdollista olla tuntematta näitä tunteita. Vain yli-ihminen, pyhimys tai joku enkeliolento voi olla vapaa ihmismielen nurjasta puolesta.

Teen jatkuvasti töitä alitajuntani kanssa. Joku pieni ja sitkeä osa siitä ajattelee yksinkertaisesti, mutta tappavan tehokkaasti. Edellä lueteltuja tunteita kuvataan usein negatiivisiksi - ja sellaisiahan ne tosiaan ovat. Eivät ne ole kivoja millään muotoa. Mutta on kurjaa kuvata niitä sanalla, joka arvottaa ne, sillä luultavasti juuri se saa aikaan vaarallisen kurtun aivoissani.

Edellä luetellut tunteet on helppo määritellä: ne ovat negatiivisia, jotenkin pikkumaisia, huonoja, karkeita, sivistymättömiä, lapsellisia ja epätoivottuja. Ja alitajuntani alkeellisin osa saa minut tuntemaan itseni jotenkin huonoksi ihmiseksi jos tunnen vihaa, mustasukkaisuutta tai kostonhimoa.

Ja tämä on se pointti, tämä on se mitä minun pitää oppia ja tajuntaani takoa: inhimilliset tunteet eivät tee minusta huonoa ihmistä, vaan ihmisen. Välillä kärttyisen ja hankalan, kyllä, mutta ihmisen. Ei millään tavalla huonompaa kuin kukaan muukaan.

Minulla on oikeus tuntea surua, kateutta, pettymystä ja epävarmuutta - ja minulla on oikeus käyttäytyä sen mukaisesti. Eikä ainoastaan oikeus, vaan jopa velvollisuus. Se on velvollisuuteni ihmisenä. En omista siipiä enkä sädekehää, koitanpa siis olla ihmisiksi.

Prinsessana istuisin nätisti


Jos olisin tutkija, enkä tutkisi aiemmin pohtimiani asioita, tutkisin migreeniä. Se on kaikessa kurjuudessaankin erittäin mielenkiintoinen asia.

Migreeni aiheuttaa kaikenlaisia oireita, mutta minä haluaisin tutkia erityisesti sen vaikutusta mieleen ja ajatusprosesseihin. Jotain omituista päässäni nimittäin tapahtuu aina kohtauksen aikaan. Aina se on vähän erilaista, mutta joku yhteinen tekijä tai toistuva kaava löytyisi varmasti. Eilen tulin miettineeksi mm. sitä että olisiko kivaa olla myyrä, ja että mikä mahtaa olla pyllynsyöjien lempielokuva.

Pyllynsyöjä?!? Voi, älkää kysykö, en minä tiedä. Pasilassa hääräävän Rauno Repomiehen horinat kuvaavat melko hienosti ajatuskuvioitani migreenin aikana. Laittakaa vain Raunon jokaisen lauseen väliin aina kymmenen sekuntia hiljaisuutta, niin että puheesta tulee katkonaista, ja saatte aika hyvän kuvan siitä miltä päässäni näyttää.

Katkonaisuus on yksi selkeimmistä oireista. Tuntuu etteivät ajatukseni seuraa mitään kovin selkeää rataa. On kuin kuuntelisi radiosta otteluselostusta ja lähetys pätkäistäisiin aina parin sanan jälkeen muutamaksi minuutiksi. En yhtään tiedä kuka on menossa ja mihin suuntaan tai mikä on tilanne. Hiljaisuuden aikana tapahtuu kyllä jotain, mutta kukaan ei tiedä mitä. Pitää vain ottaa kiinni seuraavasta sanasta, joka ilmoille tulee. Useinkaan se ei sovi yhteen viimeksi kuullun jutun kanssa.

Toinen selkeästi migreeniin liittyvä juttu on ajatusten yksinkertaistuminen. Tai ehkä yksinkertaistuminen on väärä sana. Ajatuksista tulee jotenkin lapsenomaisia, ja erittäin usein ne muotoutuvat kysymyksiksi. Olen todella kuin nelivuotias, joka kyselee kaikenlaista aikuisten mielestä höpsöä. Jos olisin hevonen, niin minkä värinen olisin? Ompelisinko itse pukuni jos olisin prinsessa? Miten hattivatit pyyhkivät takapuolensa?

Kun päätäni särkee, minulta on aivan turha kysyä mitään aikuisten maailman asioita. Lapselliset haaveilut sen sijaan onnistuvat kyllä. Ja perusasioihin -kuten hattivattien perseisiin- keskittyminen.

Mutta miksi? Mitä aivoissani tapahtuu? Mitä migreeni tekee hermostolleni? Katkeavatko jotkut yhteydet? Tuhoutuuko jotain pysyvästi vai onko vaurio vain väliaikainen? Vai tapahtuuko sittenkin uusien yhteyksien syntymistä? Vaikka se usein vaikuttaa taantumiselta lapsen tasolle, olisiko sittenkin kyse jonkinlaisesta kehityksestä, ajattelun vapautumisesta? Saanko kiittää migreeniä luovuudestani ja kyvystäni nähdä asioita toisin kuin muut? Saatteko te kiittää migreeniäni hämäristä kirjoituksista?

En tiedä. Mutta jos olisin tutkija, tutkisin tätä.

21.4.2009

Elämän pieniä iloja


Kun tajuaa että omistaa jo jotain arvokkaampaa kuin se mitä ensin halusi mutta ei saanut. (Toisin sanoen parempi näin, vaikka ensin harmitti.)

Spotify.

Kun löytää kaupasta lempparivaniljakastikettaan, jonka valmistuksen pelkäsi loppuneen. Ei ollutkaan iloinen asia tämä, sillä tuotetta oli menty muuttamaan - ja huonompaan suuntaan. Kökköä.

Kun yksi sanoo kyllä sen jälkeen kun kymmenen ennen häntä on sanonut ei.

Top Gear. Maailman paras ohjelma heti Myytinmurtajien jälkeen.

Pitkän synkän kauden jälkeen huulille kiipeävä hymy.

19.4.2009

Vihollinen näkyvissä!


Vihollisen tekemät tuhot näyttävät tältä (uhrina rönsylilja):


Ja vihollinen näyttää tältä:


Koska kuva roistosta on ennemmin taiteellinen kuin informatiivinen, kerron tarkempia tuntomerkkejä: se on 1-2 mm pitkä ja sen väri vaihtelee lähes mustasta vaalean keltaiseen. Vihollisen nimi on Ripsiäinen. Vaikeasti havaittavat toukat asustelevat lehtien alapinnoilla imien niiden solunestettä ja jättäen niihin pieniä, vaaleita läikkiä, jotka leviävät ja muuttavat lehden hopeanhohtoiseksi tai kellertäväksi. Öttiäistä itseään on vaikea havaita, helpompaa on nähdä sen mustat kakkakikkareet lehden alapuolella.

Voi kanankakka! Ensin havaitsin pientä mustaa murua rönsyliljassa. Luulin, että se oli multaa, joka oli mullanvaihdon yhteydessä varissut lehdille. Epäilyttäväksi homma meni siinä vaiheessa kun se multa tuntui lisääntyvän lehdillä... Sitten löysin kultaköynnökseni lehdistä vaaleita laikkuja ja niiden pinnalta lisää mustia kikkareita. O-ou. Pikainen tarkistus paljasti, että tuholainen oli iskenyt myös kohtalonköynnökseen. Tänään sain sitten vihdoinkin näköhavainnon ötökästä itsestään. Valvontakameran kuva on pieni ja suttuinen (koittakaa itse kuvata millin mittaista kaveria...), mutta netistä löytyy parempia kuvia. Ja googlaus varmisti asian: perhana, on se Ripsiäinen.

Torjuntaohjeiden lukeminen oli aika masentavaa touhua. Ripsiäinen on sitkeä pirulainen, ja usein siitä pääsee eroon vain hävittämällä kasvin. Rönsyliljan heitin roskiin, se oli menetetty tapaus. Mutta muista en aio luopua taistelematta!

Kaapista löytyi onneksi mäntysuopaa, ja purkin kyljestä saatoin lukea että valmiste tehoaa pehmeäihoisiin hyönteisiin ja punkkeihin, esim. lehtikirvoihin, perhos- ja pistiäistoukkiin, vihannespunkkiin, ansarijauhiaisiin ja ripsiäisiin. Ohje oli seuraava: kasvusto ruiskutetaan 2-3% liuoksella, ruukkukasvit voidaan upottaa liuokseen. Kultaköynnös ja kohtalonköynnös saivat siis mäntysuopaliuoskylvyn. Se saattaa auttaa aluksi, mutta jostain luin että Ripsiäinen saattaa kehittyä immuuniksi mäntysuopaliuokselle. Jestas.

Voin vain toivoa, ettei Ripsiäinen ole hyppinyt muihinkin kasveihin. No, heti huomenna otan käyttöön kovat aseet. Käyn ostamassa Provadoa tai jotain vastaavaa, ja suojaan kaikki kasvini! Ha! Siinähän sitten koitat levitä, Ripsiäinen!

17.4.2009

Oi, maamme


Tykit laulavat, laukaukset kajahtelevat. Miehet uhrautuvat, hyökkäävät, puolustavat, taistelevat verissä päin, kaatuvat. Totiset kasvot sen kertovat: periksi ei anneta! Kotona rukoillaan, että pojat tulisivat kotiin ehjinä ja voitokkaina.

Sota? Ei, vaan jääkiekkoa hienoimmillaan.

Ipo heitti tuossa jokin aika sitten melko hankalan haasteen. Hän pyysi minua kertomaan miten näen ja koen suomalaisuuden. Vastasin hänelle ylipitkällä postilla, joka meni suuresti ohi aiheesta, mutta onnistuin minä kai lopulta mietteeni tiivistämään.

Suomalaisuus on toki monia asioita, hyviä ja huonoja, mutta minulle se on ennen kaikkea vahvuutta, voimaa, kestävyyttä, sitkeyttä ja lujuutta. Jos se pitäisi yhteen sanaan laittaa, niin kai se olisi sitten se sisu.

Ystäväni sanoi, että joku sotaveteraani voisi määritellä suomalaisuuden samoin. En ollut tullut ajatelleeksi, mutta ehkäpä niin. En minä sinällään ylläty veteraanimaisista ajatuksistani, kun minulla on sotaan sellainen suhde kuin on.

Ja miten jääkiekko tähän nyt liittyy? No, jääkiekko on parhaimmillaan varsin suomalainen (ehkä suomalaisin) laji. Sen lisäksi että se on aivan pöhköä, se on hienona hetkenä todella hienoa. Se tekee näkyväksi minun suomalaisuuteni ytimen.

Ja kun oikein pääsin vauhtiin, en osaa lopettaa. Minun mielessäni elää myyttinen kansa. Karun kaunis, vielä jossain määrin villi ja vapaa. Meillä ei ainoastaan ole tallella suhde luontoon, vaan me olemme luontoa. Roudan ja revontulten väkeä. Aito suomalainen mies on karhu, joka voi sulkea syliinsä metsän varjot. Minulla on tukassani tulen leimu, lanteillani kuohuva koski ja rinnassani yöttömän yön valo. Tule, pohjan poika, ja ravista taivaalta tähdet minun helmaani hehkumaan :).

Menipäs kansallis-eeppis-romanttis-runolliseksi. Siirappia yök yök.

Mutta minkäs teet. Täällä on koti ja juuret, sydän ja sielu. Tänne synnyin ja täällä kuolen, enkä muualle kaipaa.

15.4.2009

Ei niin hyvää ettei jotain pahaakin


Naapurit.
Naapurini ovat olleet kovin huomaavaisia ja kärsivällisiä, eivätkä ole valittaneet aiheuttamastani metelistä. Olen nimittäin laulanut melko äänekkäästi, kun ääni on vaihteeksi kulkenut aika mukavasti. Loilottamisen tajuan lopettaa jo hyvissä ajoin illalla, mutta sen jälkeen usein vollotan kurkku suorana. Hienotunteiset naapurini eivät ole edes hakanneet seinää, vaikka voisin kuvitella että ujellukseni kuuluu kyllä vähintään yhden seinän läpi.

No, ehkä heidän kostonsa on hiljaista laatua. Naapurin vanhempi pariskunta nimittäin kohteliaasti ilmoitti, että vie tästä eteenpäin Aamulehtensä mökkikäyttöön, eikä pudota sitä enää minun postiluukustani niin kuin tähän asti. Voihan pölyhuiska! Nyt olen ilman lehteä! Kyllä on kurjaa. Olen ollut oikein ahkera sanomalehden lukija, ja luvun jälkeen lehti on palvellut minua askarteluissa, ikkunanpesussa ja biojätepusseina. Ilmaisjakelulehdet ovat huonoja korvikkeita, mutta kai minun on nyt sitten niillä pärjättävä.

Gynekologi.
Gyne ilmoitti ultraäänellä sohittuaan että lisääntymiselimissäni ei ole mitään vikaa. Se on oikein hyvä juttu. Se vain tarkoittaa sitä, että epämääräinen vatsakipuni on suolistoperäistä niin kuin arvelinkin, eli todennäköisesti kärsin ärtyneestä paksusuolesta. Great. Vatsavaivat - kerää koko sarja!

Sossu.
Sossun täti antoi minulle toimeentulotukea kahdeksi kuukaudeksi eteenpäin (vaikka hain kyllä vain yhdelle kuukaudelle). Kiva, säästyn hakurumbalta ja tiedän kerrankin edes vähän etukäteen että mitä on tulossa ja mistä. Mutta onhan se vähän lannistavaa, että täti ei usko tilanteeni parantuvan. Kas kun ei saman tien myöntänyt rahaa seuraavaksi puoleksi vuodeksi ja kirjoittanut saatekirjettä tyyliin "kun et sinä kuitenkaan saa mitään aikaiseksi".

(Täti ei tiedä että minulla on suunnitelma. No okei, se suunnitelma ei toteutuessaankaan pelasta kahta tulevaa kuukautta, vaan vaikuttaa vasta pidemmällä aikavälillä. Kaikki on yhden kortin varassa, ja minä voin nyt vain odottaa. Mutta hysssst, ei siitä sen enempää. Kerron sitten jos onnistun. Jos en onnistu, hävitän kaikki todisteet siitä että olen yrittänyt.)

Aurinko.
Hienoa: tulee kevät. Huonoa: tulee päänsärky.

Kateus.
On todella kurjaa olla kateellinen. Minä olen hyvin usein kovin monelle erittäin kateellinen. Ja vaikka tiedän ettei kateudesta ole mitään hyötyä, en silti osaa olla tuntematta sitä. Koska tiedän miten kurjaa kateus on, ja koska haluan että läheisilläni olisi helppo olla, olen reilusti tehnyt itsestäni maailman surkeimman otuksen niin ettei kenenkään tarvitse olla minulle kateellinen. Loistohomma. Toimisi varmaan muuten, mutta kukaan ei jaksa enää kuunnella valitustani.

Olen juuttunut, lamaantunut. Otsassani kasvaa sellainen kestokyrpä että vaikutan yksisarviselta. Veikkaan kyllä olevani joku vähemmän uljas tarueläin.

Elämä on nakki ja minä olen kasvissyöjä.

13.4.2009

"Kuka siellä?"


"Tuho!"

Otsikon kysymyksen ja sen vastauksen merkitys avautuu vain oikealle vastaanottajalle. Salaisen viestin voi esittää julkisesti, kun se on koodattu niin etteivät sivulliset voi sitä tajuta. Insideläppien heittäminen on arkipäivän agenttitoimintaa, jota me kaikki joskus harrastamme.

Varmaankin jokainen on kehittänyt kersana kaverinsa kanssa jonkin salakielen tai salaseuran. Ja kukapa ei olisi lapsena tai vähän vanhempanakin harrastanut jonkinlaista vakoilua leikillään tai vähemmän leikillään. Tilaisuus tekee paitsi varkaan, myös vakoilijan. Kerrostalokyttääjän puuhat ovat agenttihommia sieltä kevyemmästä päästä, kirjesalaisuuden rikkominen ja liikesalaisuuksien levittäminen taas kuuluvat jo rikoksiin.

Meissä kaikissa asuu pieni vakooja. Jokainen meistä harrastaa jossain vaiheessa elämäänsä jonkinlaista salailua, valehtelua, huijausta, kyseenalaista tiedonhankintaa tai salapoliisitoimintaa - vaikka vain leikillään ja kevyesti huumorilla höystettynä. Ja hauskempaahan se onkin, kun se ei ole mitään vakavaa.

Aivan oikeiden agenttien ja vakoojien puuhista taitaa kuitenkin olla leikki kaukana. Kävin Vakoilumuseossa tutustumassa menneiden aikojen (ja vähän nykyistenkin) vakoojien työhön. Siinä hommassa voi olla henki höllässä! Agentista tulee ensimmäisenä mieleen James Bond, joka selviää tilanteesta kuin tilanteesta täydellisesti istuvaa pukuaan rypistämättä. Mutta Mr. Bondia tehokkaampi ja vaarallisempi agentti voi olla naapurin mummo, jota kukaan ei osaa epäillä muusta kuin villasukkien kutomisesta.

Vakoojan onnistuminen työssään ei tunnu riippuvan kovinkaan suuresti siitä miten hienoja välineitä ja vempaimia hänellä on (vaikka ovathan hyvät varusteet toki avuksi), sillä lopulta kaikki on kuitenkin kiinni ihmisestä itsestään. Aivot ovat heikoin lenkki ja moni hyvä vakoilutarina päättyy inhimilliseen erehdykseen. Hieno operaatio saattaa kaatua huolimattomuuteen, unohtamiseen, väärinkäsitykseen ja jopa tunnustamiseen.

Hyvin mielenkiintoista! Jännää, sanoisi Routalempi. Tulkaa/menkää ihmeessä käymään Vakoilumuseossa. Ja jos olette samanlaisia kuin minä, ettekä jaksa lukea kaikkia näyttelytekstejä (niitä on aika paljon), olkaa fiksuja (niin kuin minä) ja ottakaa mukaan joku joka jaksaa lukea vähän enemmän ja joka jaksaa selvittää lukemaansa teille. Sillä tavalla siellä saa kyllä helposti vietettyä useita tunteja.

9.4.2009

Hyytymä


Tänään on näillä näkymin viimeinen käynti psykiatrilla. Kyllä minua pikkuisen hirvittää. Olisin jotenkin halunnut saada tietyt projektit ja tehtävät paremmin päätökseen ennen hoidon loppumista, mutta kyseessä taitaa olla niin pitkät projektit, ettei se ole edes mahdollista.

Olen viime aikoina miettinyt paljon, lähinnä itseäni. Omaan napaan keskittyminen on aiheuttanut tietynlaista sisäänpäinkääntymistä ja omiin oloihin vetäytymistä. Olen ollut poikkeuksellisen mietteliäs ja hiljainen seurassakin, enkä oikein pidä siitä. Vaikutan varmasti helposti töykeältä. Olen niin omissa ajatuksissani, etten ole oikein läsnä.

Valot on päällä, mutta ketään ei taida olla kotona...? Taidan tarvita halauksen. Juuri silloin, kun sen vähiten ansaitsisin, sitä eniten tarvitsen.

Tällainen kroonisesti epävarma ihminen haluaa aina välillä kuulla olevansa tykättävä. Erityisesti silloin, kun itsen kanssa ei ole niin kivaa ja maailma tuntuu synkeältä paikalta. Jotkut ovatkin minua viime aikoina lämpimästi muistaneet, ja siitä suuri kiitos heille.

Päässä surisee. Liian paljon ajatuksia ja liian vähän tilaa niille. Töks töks.

8.4.2009

Murresieni


Ystäväni pääsi taas nauramaan minulle. Hän nimittäin kuulee aina puheestani sen, jos olen jutustellut tietyn tyypin kanssa. Haukkui minut lempeästi murresieneksi. Ja minoon kyllä justiinsa semmone! Yks kaveri kerran kysy, että mistä mie oikein oon kotosi, ku ei sitä puheen perusteella kuulema voinu päätellä. No ei varmaankaan, kun mulla voi olla minä, mie, mää ja mä samassa lauseessa!

Kotipuolessa sanoivat että Tampere kuuluu puheessani. No, kyllähän mää nykyään katon kiakkoo enkä lätkää niinku aiemmin. Kuuluishan tuo varmaan enemmäjjos kavereista joku puhuisi ihan puhasta tamperetta. En mää tahallani tai ilkeyttäni apinoi, se vaan tarttuu! Jos joku puhuu levveesti, niin kyllä miekin aika äkkiä puhun levveesti. Se on kyllä kauheeta. Tai kauhiaa. Riippuu vähän siitä kenen kanssa oon puheissa.

Blogikirjoitukseni pyrin pitämään kirjakielisinä. Ku minen ossaa mittään murretta oikeesti, niin parempi on säästää teitä sillisalaatilta. Ja häirittishä se jo itteeki, ku ei koskaan tietäis että mitä on tulossa. Puheessa ja vapaamuotoisessa kirjoittelussa murteet sitten kuuluvat ja näkyvät, se on selevä. Ja eisevväliä, kuhan tulee ymmärretyksi.

Met oomma kaikki erilaisia, ja mulla ny vaa on sit tämmönen(ki) vamma :).

6.4.2009

Läski tummuu


Huomaan, että olen viime aikoina valittanut aivan ihmeellisen vähän yksinäisyyttäni. Ruikutuksen määrä on ollut todellakin huomattavan vähäinen siihen nähden miten suuresti kaipaan toisen ihmisen läheisyyttä. Ehkä minulla on ollut kerrankin muuta ajattelemista kuin epätoivoni.

En minä isosti halua valittaa nytkään. Sen vain sanon, että ärsyttää. Kaikki ärsyttää. Horoskooppikin ärsyttää. "Maanantai alkaa mahtavasti, saat loistavia uutisia tai sitten joku osoittaa aivan ihanaa kiinnostusta sinua kohtaan. Sinkkuoinaat voivat olla varuillaan." Ja PASKAT! Jos horoskooppeja raapustava ihminen ei aio itse tulla viettelemään minua, hänen ei pitäisi kirjoittaa tuollaista kakkaa.

Ensimmäinen, joka toivottaa minulle mukahauskasti munarikasta pääsiäistä, saa nyrkin naamaansa. Se, joka uskaltaa sanoa että minun pitäisi nauttia sinkkuna olosta nyt kun vielä voin, saa nyrkin naamaansa ja dynamiittipötkön anukseensa.

Sanontatavan perusteella perseeseen ammuttu karhu on eläinmaailman äksyin otus. Väitän, että tarpeeksi kauan ilman seksiä ollut nainen on sopivasti ärsytettynä vähintään yhtä vaarallinen. Olen hirmu huonoa seuraa nyt. Olen pahoillani, jos ärähdän syyttä.

Ehkäpä yritän tasata oloani lenkillä, etten tapa ketään illan tanssiharjoituksissa.

5.4.2009

I feel pretty, oh so pretty


Saoka haastoi vastailemaan.

1) Oletko tyytyväinen ulkonäköösi?
Välillä olen, välillä en ole.

2) Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
Pään voisi vaihtaa. Noin niinku aluksi.

3) Mitä muut ovat kehuneet ulkonäössäsi?
Hiuksia. Rintoja. Persettä. Kaaria. Ihoa. Hymyä. Hoikkuutta.

4) Meikkaatko päivittäin?
En.

5) Perusmeikkisi?
Puuteri. Se riittää päivä-, ilta-, arki- ja juhlameikiksi. Se on sitten jo karnevaalimeikki jos pistän huulipunaa, ripsaria tai -herranen aika sentään- luomiväriä.

6) Hiustesi väri & pituus?
Punainen ja pitkä.

7) Kuinka usein...
...värjäät hiuksiasi?
Tyvikasvua korjailen kuukauden tai kahden välein.

...peset hiuksesi?
Joka toinen tai kolmas päivä, riippuen vähän siitä että kuinka hurjasti ne likaantuvat ja kuinka siistinä pitää olla.

...käyt suihkussa?
Riippuu paljolti siitä että kuinka usein tulee lenkkeiltyä hikeen asti. Keskimäärin joka toinen päivä, luulisin. (Siis suihkua, ei lenkkiä.)

...kuorit ihoasi?
Naamaa noin kerran viikossa, vartalon ihoa en oikeastaan ikinä.

...käyt kosmetologilla?
Kerran tai kaksi vuodessa, jos vain rahaa on.

...poistat ihokarvojasi?
Nähtävästi liian harvoin, kun niitä on jatkuvasti joka paikassa!

...käyt solariumissa?
En koskaan.

8) Miten pidät hiuksiasi?
Lähes aina kiinni, etteivät tule silmille.

9) Miten tukkasi on nyt?
Kiinni.

10) Rasvaatko ihoasi?
Naamaa päivittäin, vartalon ihoa erittäin harvoin, käsiä hyvin satunnaisesti. Jalkoja muistan rasvata hieman käsiä useammin.

11) Tyypillisimmät vaatteesi?
Hame, toppi ja neuletakki.

12) Mitä sinulla on nyt ylläsi?
Hame, toppi ja neuletakki.

13) Millaiset alusvaatteet on ylläsi?
Ei minkäänlaiset.

14) Kuinka monet farkut omistat?
Yhdet.

15) Millaisia kenkiä käytit viimeksi?
Kamalia vanhoja louskuja (jalassa tietty ihan parhaat).

16) Millaista takkia pidit viimeksi?
Uutta kevättakkiani <3. Se on musta ja siinä on varsinainen migreenikohtausvuori. Siinä olisi vyö mutta en halua käyttää sitä. Siinä on isot mustat muovinapit ja rinnan alla hauska muotoleikkaus.

17) Minkälaisia rintaliivejä käytit viimeksi?
Mustat pitsikoristeiset.

18) Lempikorusi?
Viime aikoina eniten käytössä on ollut punainen keraaminen kaulakoru. Hyvin usein koruja ei ole lainkaan. Rannekorut ovat vain tiellä, korviksia en pidä ja sormuksetkin tuntuvat kamalan ylimääräisiltä. Kaulaan nyt saattaa joku koru joskus eksyä, mutta sekin on sitten joku hyvin yksinkertainen.

19) Käytätkö kynsilakkaa?
Äärimmäisen harvoin, ja silloinkin useimmiten kirkasta.

20) Lempihajuvetesi?
En käytä.

21) Shampoo- ja hoitoainemerkkisi?
Markettikamaa. Koitan välttää silikoniyhdisteitä sisältäviä tuotteita. Nyt shampoona käytössä Nivean miesten sarjan shampoo, koska a) pidän sen tuoksusta, b) se oli edullista ja c) siinä on vähemmän ylimääräisiä aineita kuin "naisten" tuotteissa. Hoitoaineena on Herbinan hiuksiin jätettävä hoitosuihke.

22) Millaisia sormuksia löytyy sormistasi?
Ei minkäänlaisia.

23) Tarkkailetko painoasi?
Kyllä, ettei se laske liian alas.

24) Viimeisin ulkonäköösi liittyvä kehu, jonka olet saanut?
"Nätti."

25) Menisitkö kauneusleikkaukseen?
No enpä kovin äkkiä.

26) Minkälainen on meikkipussisi?
En oikeastaan omista niin paljoa meikkejä että niille pitäisi olla pussi. Minulla on kyllä pussi jossa säilön asiaan liittyviä juttuja. Se on vanha ja nuhjuinen. Sitten minulla on kouluajoilta isompi pussi, jossa myös on lähinnä välineitä. Se on siisti ja vaaleanpunainen.

27) Minkä värinen on hiusharjasi?
Sininen, ja siinä on Nalle Puhin ja Nasun kuvat :D. Tosin käytän enemmän puista kampaa.

28) Käytätkö ryppyvoiteita?
En. (Pitäisi kyllä varmaan.)

29) Montako käsilaukkua omistat?
En ainuttakaan. Olkalaukkuja sen sijaan on muutama.

30) Onko sinulla lävistyksiä tai tatuointeja?
Korvissa on reiät. Tosin toinen niistä on varmaankin jo mennyt umpeen, ja toinen taitaa miettiä että mitä tekisi. En pidä niissä koruja. Tatuointeja ei ole enää.

OLETKO MIELESTÄSI TURHAMAINEN?
Miksiköhän tämä kysymys on ISOLLA...? Ja pitikö sillä olla numero? No tuommoisena sen kopsasin Saokalta, olkoon siis tuollainen. Enpä kyllä sanoisi itseäni turhamaiseksi. Totta kai minusta on kivaa näyttää niin hyvältä kuin nyt tämän näköinen nainen voi (ja hauskaa ois tietty näyttää vielä paremmalta), mutta totuus on että käytän melko vähän aikaa/rahaa/vaivaa ulkonäköni fiksaamiseen/miettimiseen. Joskus on tietenkin hauskaa leikkiä vähän rimpsessaa ja tälläytyä, mutta useammin olen sellaista wash&go-tyyppiä.

3.4.2009

Kevät koittaa Hitlerille


Ei kun Hehkulle. Jos ei nyt muuten, niin ainakin täkki ja takki on vaihdettu keväiseen malliin. Untuvatäkki odottaa nyt pesulaan pääsyä, ja otin käyttöön kamalan vanhan, litteän ja kermitinvihreän peittoni. Lisäksi olen nukkunut jo pari yötä keittiön ikkuna raollaan, kun lämpö on ulkona pysynyt öisinkin pikkuisen plussan puolella.

Tänä talvena patteri oli päällä yhden kerran, ja silloinkin vain pari tuntia. Se oli kyllä mielenkiintoista. Pattereideni termostaatit alkoivat nimittäin yhtenä iltana vinkua. Ainoa asento, jossa ne suostuivat olemaan hetken hiljaa, oli tietysti täysi lämpö. No, arvasinhan minä ettei se juttu pääty hyvin. Heräsin parin tunnin unien jälkeen yltä päältä hiessä - ja termostaatit ujelsivat taas eivätkä suostuneet hiljenemään enää vaikka kuinka väänteli. Kun vaihtoehdot olivat kuuma ja vinkuva tai viileä ja vinkuva, valitsin sitten jälkimmäisen. Oh, ei enää ikinä sitä ääntä, kiitos. (Mystisesti ne sitten tosiaan hiljenivät itsestään, eivätkä ole päästäneet pihaustakaan viikkoon.)

Välikausitakki oli tarpeellinen ostos. Nyt ei tarvitse valita että hikoaako toppatakissa vai paleleeko kesätakissa. Anttilasta löysin kivan takin, mutta onneksi en ostanut sieltä, sillä Prismasta löysin saman takin kuusi euroa halvemmalla, hähää. Kun on koko talven kulkenut toppatakissa niin tuntuu hetken aikaa jotenkin kovin alastomalta mennä ulos ohuemmassa takissa. Vaan tottuuhan siihen sitten ajan kanssa.

Niin kuin tottuu valoisuuteenkin. Tosin siihen en ole vielä tottunut. Aamun valo herättää minut aikaisin verhoista huolimatta. Eipä siinä mitään, jos älyäisi mennä ajoissa nukkumaan (mutta useinkaan ei älyä). Väsyneet aivot unohtavat ensimmäisenä sen, miten tuotetaan järjellistä tekstiä. Mutta usein se johtaa vain peräti hupaisiin vapaa-assosiointikohtauksiin, eikä kukaan lähelläni ole välittömässä vaarassa (ellei vaaraksi lasketa sitä että joutuu seuraamaan poukkoilevaa ajatuksenjuoksuani ja puolikkaita lauseitani).

Pidän keväästä sen valon vuoksi, mutta myös siksi että keväisin televisiosta tulee kiakkoa. Hiljalleen hämärtyvä huone, kylläinen ja lämmin olo, pehmeä peti ja oikeat äänet. Aivan täydellistä! Sitä tänäänkin.

Mutta ensin pitäisi kyllä siivota. Pyykki on pesty, kukat on kasteltu, tiskiä ei ole, mutta kaikki muu... Voi huokaus. Jos vain tuijottaisin seinää. Se on puhdas, sileä ja rojuvapaa. Imuria pitäisi käyttää nurkissa, jonne pienet pölypallopataljoonat ovat pesiytyneet. Se ihana kevään valo voi olla myös ärsyttävä, sillä se paljastaa kaiken lian niin armottomasti.

Minusta tuntuu että tarvitsisin jonkun nykyistä käsityökoriani isomman jutun (erillinen huone saattaisi juuri ja juuri riittää) johon sulloa keskeneräiset projektini. Nyt ne pyörivät pöydällä, tuoleilla, tuolien selkänojilla, sängyllä ja lattioilla. Ei ihme, että näyttää epäsiistiltä. Pitäisi olla siisti pino eikä häröpallo!

Ai niin! Ostin synttärilahjarahoilla uuden kameran! Oi onnea. Se on pieni ja sievä ja varmaan todella näppärä peli heti kun opin käyttämään sitä.

Ai niin, osa 2! Oletteko huomanneet, että kukkakärpäset haisevat mullalta? (Tai ehkä multa haisee kukkakärpäsiltä, en ole vielä päättänyt kummin.)

1.4.2009

Älä tallo aivojani


Prrinnnnnngg!

Mies: "Halojatahalloo."

Minä: "Hehku tässä terve. Kuule mulla ois pieni pulma, ja mä toivon että sä voisit auttaa siinä."

Mies: "Autan toki jos pystyn, kerro."

Minä: "No semmonen ongelma, että oon ihastunu suhun ja ajattelen sua niin paljon että se on jo häiritsevää. Niin että jos voisit sanoa että voin saada susta vaan kaverin, niin mä saisin sut pois päästäni ja voisin jatkaa normaalisti eteenpäin."

Mies: "Voit saada musta vaan kaverin."

Minä: "Kiitos."

Olen ihan oikeasti soittanut tällaisen puhelun useita vuosia sitten. Asiasta puhuttiin toki hieman enemmän, ja kasvotusten vielä lisää, mutta pääpiirteissään puhelu meni juuri noin. Minä töksäytin asiani niin kuin tapanani on, mies kesti sen kuin mies ja olemme nykyään hyviä ystäviä.

Minua ei ole rakennettu unohtamaan. Minulta tuntuu täysin puuttuvan sellainen "unohda, ei siitä mitään tule"-geeni, ja se on korvautunut "ehkä, kunnes toisin ilmoitetaan"-geenillä. Minusta tuntuu etten voi mitenkään ohjata ajatuksiani ja pääni sisällä pyöriviä miehiä. Jos sinne joku pääsee, hän on siellä kunnes ilmoittaa suoraan ja selkeästi ettei halua olla siellä - tai kunnes joku toinen mies syrjäyttää hänet. Mutta minä en voi tehdä mitään, olen aseeton. Minä voin vain pyytää, että toinen lähtisi päästäni. Menepoismenepoismenepoismenepois, minä en jaksa enää!

Useammin kuin joskus on raivostuttavaa olla minä.