12.7.2009

Fritsu


Kotona jälleen. Yhdet kesähäät vietetty, toiset ovat ohjelmassa kolmen viikon päästä.

Teki hyvää päästä hetkeksi muihin maisemiin. Yleensä viihdyn vallan mainiosti kotoisten rutiinieni parissa ja tunnen kovin harvoin kaukokaipuuta, mutta nyt oli jotenkin helpottavaa päästä vähäksi aikaa pois. Päästäni en ikävä kyllä pääse eroon, ja ajatuksenikin ovat varsin itsepintaista sorttia, mutta arjesta poikkeavat kuviot ajoivat ajatukset välillä uusille urille, ja se tuntui hyvältä.

Pienoiseksi yllätyksekseni olen alkanut nauttia junamatkailusta. Linja- tai henkilöautoon en edelleenkään halua istua, tulee niin herkästi heikko olo. Mutta junassa matka tuntuu kulkevan mukavasti. Isken napit korviini, pistän Viikatteen soimaan ja vaivun ihanaan horrokseen.

Häissä oli mukavaa. Kirkkoseremonia oli sopivan lyhyt, morsiusparin musiikkivalinnat olivat mielestäni hienoja, juhlapaikan pöytien koristelussa oli nähty vaivaa, ruokaa oli riittävästi ja se oli hyvää. Mikäs oli vieraana ollessa, kun kaikki tuntui sujuvan.

Minut oli pistetty juhlapaikalla istumaan sinkkupöytään. Ihan loppuun asti ei asiaa oltu ajateltu, sillä kymmenen hengen pöydässä oli seitsemän naista ja vain kolme miestä. No, mitään kissatappelua ei saatu aikaan, sillä minä lähdin juhlista kun ilta oli vasta alussa, ja jätin pariutumisen niille joilla oli siihen paremmat maantieteelliset edellytykset. Köh köh.

Ja sitten tosissaan: sinkkupöytä on horror (se kimpunheitto on myös, mutta sen vältin mikäli semmoista sitten myöhemmin oli), mutta minulla oli oikeasti ihan mukavaa. Pöytä oli täynnä kivan oloisia uusia ihmisiä, joiden kanssa saatoin jutella niitä näitä.

Ja ehdinhän minä vähän sukulaistenkin kanssa jutella. Tuntui jotenkin kivalta, kun kuulumisia kysyttäessä saatoin kertoa aloittavani syksyllä koulun. (Ei niin että se juuri kellekään olisi tullut yllätyksenä, kun puoli sukua tuntuu lukevan tätä blogia.) Vaikka minua se koulu jännittääkin, niin on hienoa että on Suunnitelma ja Tavoite. Tuntuu siltä että on saanut hieman napakammin kiinni elämästä.

Juhliminen vei ison osan ajasta, mutta ehdin majapaikassani katsoa kolme elokuvaa. Burn After Reading oli vallan mainio pätkä. Sopivasti yllättävä. Coraline oli todella hyvä. Synkkä, mutta kaunis ja kerrassaan rentouttavasti todellisuudesta irrallinen. Watchmen oli hyvä. Raaka ja visuaalisesti varsin näyttävä pläjäys. Se paljon mainostettu iso sininen penis ei ollut ollenkaan niin iso kuin olin kuvitellut. Sininenhän se toki oli.

Varsin kiva reissu, mutta on kiva olla taas kotona. Ai se otsikon fritsu? Painavan laukkuni hihna hankasi hartiaani niin, että näyttää siltä kuin siinä olisi fritsu. Kiva.

8 kommenttia:

Mimmu kirjoitti...

Eipä ole koskaan tullut oltua häissä, missä on ns. sinkkupöytä. Yleensä ne sinkut tai yksin tulleet on sovitettu ns. parillisten pöytiin silleen järkevästi. Tai sitten ei ole ollut istumajärjestystä lainkaan.

No onneksi se fritsunnäköinen hankauma on hartiassa eikä kaulassa. :)

Susikairan akka kirjoitti...

Laukku! Höh/hih:) En minäkään ole kuullut sinkkupöydästä, mutta ihan jännä idea kuitenkin.

Oi, rakastan junalla matkustamista. Tosin tänne Susikairaanhan ei tule edes rautateitä, niin eipä ole juuri viime vuosina tullut junailtua.

Hehkuvainen kirjoitti...

Mimmu: kukin tyylillään. Minusta tuolla oli aika kivasti laitettu istumajärjestys, silleen sopivasti sekaisin. Ja onneksi tosiaan kaulassa ei näy mitään :D.

Susikairan akka: niin, laukku. Et kai sää nyt kuvittele että mä ihan oikeita fritsuja jostain saisin! (Ei niin että haluisinkaan, on se niin törkeen näköistä.)

Mustikkamaa kirjoitti...

Hah. No mutta, en tiedä viekö tää voiton sinkkupöydästä... Oltiin avopuolison kanssa kesäkuun alussa Ruotsissa häissä, missä valtaosa (muutamaa suomalaista lukuunottamatta) oli ruotsalaisia. Avokki ja minä oltiin laitettu istumaan eri pöytään vanhan perinteen mukaan, kun ei olla naimisissa eikä kihloissa. Mä istuin keskellä ruotsalaisia ymmärtämättä mitään, avokki myös - jostain kumman syytä muut suomalaiset sitten istuivat samassa pöydässä ja vielä vierekkäin!? Hii haa hauskuutta.

Susikairan akka kirjoitti...

Eiku ensin aattelin, että mihin vampyyripöytään sinut on laitettu;)

Hehkuvainen kirjoitti...

Mustikkamaa: auts! Oikeesti. Auts.

Susikairan akka: niin, onkin toki todennäköisempää että kohtaan pöydällisen vampyyreitä kuin että saan oikean fritsun. Paljon todennäköisempää. ;D

Urpoturpo kirjoitti...

pistän Viikatteen soimaan

Tuo on asiamusiikkia.

Painavan laukkuni hihna hankasi hartiaani niin, että näyttää siltä kuin siinä olisi fritsu.

Huonoin selitys ikinä. Kuitenkin eräs on kaapannut sinkkupöydästä miehen ja vienyt sen nurkan taakse piiloon imuttelua varten... ;)

Hehkuvainen kirjoitti...

:D